Millaista ajattelit lapsiperhe-elämänne olevan, kun teillä ei ollut vielä lapsia?

Ei ole (vielä) lapsia.

Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.

Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Ei ollut ennakkoajatuksia asiasta. Yllätyksenä tuli vain se kuinka ihana vauva on.

Vierailija kirjoitti:

Yöheräämisiin en osannut varautua mitenkään, kun lapset olivat pieniä. Se miten rankkaa yöheräily on.

Miehet joutuvat tottumaan yöheräilyihin armeijassa ja mahdollisissa kolmivuorohälytystöissä. Jotenkin ihmetyttää miten pikkuprinsessoille nuo yöheräilyt tulevat yllätyksenä? Oikeastiko naiset saavat Suomessa elää niin suojattua elämää, että katkeamattomia kauneusunia voi vedellä 30+ -vuotiaaksi jos ei sitä ennen hanki lapsia?

Mulle jysähti heti lapsen syntymän jälkeen tavallaan yllätyksenä tajuntaan se, etten voi enää koskaan olla onnellinen, jos tällä uudella ihmisellä on jokin hätä. En tiedä, saatteko kiinni tästä... jotenkin siis hirvitti se oivallus, että oma mielenrauhani on jatkossa täysin sidoksissa tuohon pieneen, avuttomaan olentoon, eikä se lopu sittenkään kun hän on jo aikuinen. Sitä en jostain syystä ollut osannut kuvitella etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yöheräämisiin en osannut varautua mitenkään, kun lapset olivat pieniä. Se miten rankkaa yöheräily on.

Miehet joutuvat tottumaan yöheräilyihin armeijassa ja mahdollisissa kolmivuorohälytystöissä. Jotenkin ihmetyttää miten pikkuprinsessoille nuo yöheräilyt tulevat yllätyksenä? Oikeastiko naiset saavat Suomessa elää niin suojattua elämää, että katkeamattomia kauneusunia voi vedellä 30+ -vuotiaaksi jos ei sitä ennen hanki lapsia?

Olisko urpo tässä kyseessä nyt se, että jotkut lapset heräilevät pitkään ja usein, ei siitä, että intissä joutuu muutaman kerran heräämään. Meidän nuorempi laosi heräili yli kolmivuotiaaksi. Jos haluat kokeilla, miltä se tuntuu, niin voit aloittaa vaikka heti. Tule vaikka parin kuukauden välein kertomaan kokemuksiasi.

Mies harrasti jalkapalloa ja laskettelua ja tohuttiin niitä yhdessäkin. Luulin lastemme saavan kasvaa perheessä jossa liikutaan ja touhutaan yhdessä mutta ihan voi yhden käden sormilla laskea kerrat mitä mies olisi vienyt lapsiaan liikkumaan ja urheilemaan niin että olisi toiminut osaaottavana isänä eikä vain kuskina. Lapsemme ovat kohta aikuisia kaksi kolmesta ja nuorimman kohdalla olen jo luovuttanut ja koitan jotain ehdottaa kahden kesken, edes kävelylenkkiä koiran kanssa tai uimahallireissua. Olen todella yllättynyt että urheileva mies ei sitten kuitenkaan välttämättä ole perheensä/lastensa kanssa liikkuva isä 🤔

Se tuli kyllä yllätyksenä että miten tiukille talous menee kun lapset kasvaa.

Ihan hyvä ammatti ja ihan hyvä palkka- ja urakehitys, mutta silti jatkuvaa penninvenytystä ja haaveista luopumista.

Vierailija kirjoitti:

Mies harrasti jalkapalloa ja laskettelua ja tohuttiin niitä yhdessäkin. Luulin lastemme saavan kasvaa perheessä jossa liikutaan ja touhutaan yhdessä mutta ihan voi yhden käden sormilla laskea kerrat mitä mies olisi vienyt lapsiaan liikkumaan ja urheilemaan niin että olisi toiminut osaaottavana isänä eikä vain kuskina. Lapsemme ovat kohta aikuisia kaksi kolmesta ja nuorimman kohdalla olen jo luovuttanut ja koitan jotain ehdottaa kahden kesken, edes kävelylenkkiä koiran kanssa tai uimahallireissua. Olen todella yllättynyt että urheileva mies ei sitten kuitenkaan välttämättä ole perheensä/lastensa kanssa liikkuva isä 🤔

Tässä on sellainenkin puoli että esim oma isäni sai eri liitossa poikia, heidän kanssaan käy ja tekee hirveästi kaikkea edelleen vaikka ovat jo pitkälle teini-ikäisiä.

Isä yritti minulle ehdotella urheiluharrastuksia pikkukakarana kun nämä pijat tulivat, kun olisi noin tykännyt.

Valitettavasti olen siuuntautunut enemmän kulttuuriin ja taiteisiin.

Ei pidetä enää yhteyttä ollenkaan, olin siis epäonnistunut hänen silmissään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yöheräämisiin en osannut varautua mitenkään, kun lapset olivat pieniä. Se miten rankkaa yöheräily on.

Miehet joutuvat tottumaan yöheräilyihin armeijassa ja mahdollisissa kolmivuorohälytystöissä. Jotenkin ihmetyttää miten pikkuprinsessoille nuo yöheräilyt tulevat yllätyksenä? Oikeastiko naiset saavat Suomessa elää niin suojattua elämää, että katkeamattomia kauneusunia voi vedellä 30+ -vuotiaaksi jos ei sitä ennen hanki lapsia?

Onneksi miehenäkin voi tehdä helposti valintoja jotka eivät pilaa yöunia.

Ei mene armeijaan, eli joko sivariin päivätyöhön tai hankkii vapautuksen (joka on äärimmäisen helposti saatava nykyään) 

Ei mene vuorotöihin. 

Ei tee lapsia.

Up

Missä tää introvertti ja narsisti vouhotus on nyt keksitty kun se on joka paikassa aiheettakin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole (vielä) lapsia.

Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.

Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.

Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.

Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.

Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.

Näin on kirjoitti:

Se kuka väittää tienneensä mitä perhe-elämä on, kokematta sitä puhuu paskaa! Haaveet vauvasta ja perhe-elämästä on aina erilaisia kuin se todellisuus.  Kaikki eivät sitä uskalla ääneen sanoa, koska haluavat pitää viimeseen asti kiinni siitä kiiltokuvaperhe-elämästä. 

"Tiesin että se on sellaista ja sellaista kun naapurin Lissulla on vauva" :D :D Joopa joo. Sinä et kuitenkaan heillä asunut etkä sinä sitä elämää elänyt. 

Vähän olen samaa mieltä, mutta monet näkevät läheltäkin ystävien tai sukulaisten elämää ja tekevät siitä sitten johtopäätöksensä.

Mietin myös sitä, että jos ajattelee perhe-elämän olevan rankkaa, se ei tarkoita sitä, että sillä näkemällään perheellä on rankkaa. Sen perheen äiti ei välttämättä koe rankaksi valvomista tai raivareita, vaan ajattelee sen vain olevan osa sitä vaihetta/elämää. Minullekin on sanottu, että ymmärretään täysin minkälaista elämäni on, mutta miten voi ymmärtää, kun ei tunne ja ajattele samalla tavalla kuin minä? Ei muut voi kokea asioita minuna, vaikka näkeekin elämääni. Jos ei halua samanlaista elämää, niin sitten ei halua. Ei se silti tarkoita, että hänen perhe-elämänsä tulee olemaa samanlaista. Aika paljon riippuu kuitenkin vanhempien ja lasten tempperamenteista.

Itse en ole koskaan ollut kovinkaan sosiaalinen, joten en kokenut vauva-arjen rajoittavan mitenkään. Tietyt toimintatavat ja rutiinit tietenkin muuttuivat. Aloin jopa käymään jumpassa, jonne en itseäni häpeävänä ihmisenä olisi koskaan ennen lähtenyt. Vauvan saaminen nostatti itsetunnon ns. normaalin ihmisen itsetunnoksi. Epäilin kykenevyyttäni äitiyteen ja aloite lapsenhankinnasta tulikin mieheltäni, joka on ollut tasapuolinen vanhempi. Kaikkien pelkojen jälkeen oli ihanaa huomata, kuinka luonnolliselta kaikki tuntui.

Olin aikalailla varautunut rankkaankin elämään, mutta olemme päässeet tähän mennessä aika helpolla. Rauhallisesta vauvasta tuli rauhallinen taapero.

Tuli yllä'tyksenä, että oma elämä voi olla niin totaalisen förbi.

Ei ole kuin työ, akka ja pennut.

Ja niistä kumpuavat jatkuva stressi ja paineet.

M33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yöheräämisiin en osannut varautua mitenkään, kun lapset olivat pieniä. Se miten rankkaa yöheräily on.

Miehet joutuvat tottumaan yöheräilyihin armeijassa ja mahdollisissa kolmivuorohälytystöissä. Jotenkin ihmetyttää miten pikkuprinsessoille nuo yöheräilyt tulevat yllätyksenä? Oikeastiko naiset saavat Suomessa elää niin suojattua elämää, että katkeamattomia kauneusunia voi vedellä 30+ -vuotiaaksi jos ei sitä ennen hanki lapsia?

Olisko urpo tässä kyseessä nyt se, että jotkut lapset heräilevät pitkään ja usein, ei siitä, että intissä joutuu muutaman kerran heräämään. Meidän nuorempi laosi heräili yli kolmivuotiaaksi. Jos haluat kokeilla, miltä se tuntuu, niin voit aloittaa vaikka heti. Tule vaikka parin kuukauden välein kertomaan kokemuksiasi.

Tarvitseeko tätä kokeilla tietääkseen että se on kamalaa? Sama kuin väittäisi ettei osannut odottaa jalkojen amputoinnin olevan hirveää, jos ei ole jalkojaan menettänyt - varmasti ei tiedäkään täsmälleen miltä se tuntuu, mutta tasan varmasti osaa sanoa että kamalalta. Siksi varmaan herättäisi vähän silmien pyoritystä jos joku menee amputoimaan vapaaehtoisesti jalkansa, ja sitten itkisi kuinka ei osannut varautua siihen millaista se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole (vielä) lapsia.

Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.

Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.

Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.

Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.

Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.

Lapsen voi jättää yksin kotiin...

- tunniksi ehkä noin 6 vuotiaana

- puoleksi päiväksi (3-5 tuntia) noin 8-10 vuotiaana

- yoksi noin 13-15 vuotiaana

- viikonlopuksi noin 15-17 vuotiaana

Kyllä siinä siis aika kiinni on, vaikka se osaisikin lukea hiljaa yksin huoneessaan samalla kun vanhemmat on kotona. Lisäksi lapsesta voi tulla vanhempiensa vastakohta, eli esim lukutoukkien lapsesta riehuja perskärppä, tai se voi olla jopa ei-tavanomainen eli vaatii tukea huomattavasti normaalia tervettä lasta enemmän. 

Sun käsitys "vapaudesta" taitaa siis olla ihan erilainen kuin kommentoimallasi kirjoittajalla, tai useimmilla lapsivapailla ihmisillä ylipäätään...

Vierailija kirjoitti:

Mulle jysähti heti lapsen syntymän jälkeen tavallaan yllätyksenä tajuntaan se, etten voi enää koskaan olla onnellinen, jos tällä uudella ihmisellä on jokin hätä. En tiedä, saatteko kiinni tästä... jotenkin siis hirvitti se oivallus, että oma mielenrauhani on jatkossa täysin sidoksissa tuohon pieneen, avuttomaan olentoon, eikä se lopu sittenkään kun hän on jo aikuinen. Sitä en jostain syystä ollut osannut kuvitella etukäteen.

Näinhän se menee.

Terveisin 28v ja 26v lasten äiti

Vierailija kirjoitti:

Ei ole (vielä) lapsia.

Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.

Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Riippuu niin paljon lapsesta. JOnkun kanssa saa omaa rauhaa alusta asti, jos lapsi on tosi hyvä nukkuja. Mulla kaksi ekaa oli, ja vetelivät ( vauva ja 2-v) 2-3h  päikkäreitä yhtä aikaa, ja minä siinä samalla tylsistyin ja mietin että mitähän tekisi.

Normaalit lapset myös oppivat leikkimään itsekseenkin 2-3v iässä, paitsi jos vanhempi suostuu jatkuvan viihdyttäjän rooliin. Toki siis lapsille pitää pitää seuraakin ja leikkiäkin heidän kanssaan, mutta ei tarvitse koko ajan.

5-6-vuotias on jo varsin omatoiminen, ja jos lähellä asuu kavereita, tuon ikäinen on jo pidemmillä leikkireissuilla kavereiden kanssa.

Eli tuo sun 10 vuotta on aika hurja visio. Mutta vaativan erityislapsen kanssa tietysti niinkin voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole (vielä) lapsia.

Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.

Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.

Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.

Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.

Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.

Lapsen voi jättää yksin kotiin...

- tunniksi ehkä noin 6 vuotiaana

- puoleksi päiväksi (3-5 tuntia) noin 8-10 vuotiaana

- yoksi noin 13-15 vuotiaana

- viikonlopuksi noin 15-17 vuotiaana

Kyllä siinä siis aika kiinni on, vaikka se osaisikin lukea hiljaa yksin huoneessaan samalla kun vanhemmat on kotona. Lisäksi lapsesta voi tulla vanhempiensa vastakohta, eli esim lukutoukkien lapsesta riehuja perskärppä, tai se voi olla jopa ei-tavanomainen eli vaatii tukea huomattavasti normaalia tervettä lasta enemmän. 

Sun käsitys "vapaudesta" taitaa siis olla ihan erilainen kuin kommentoimallasi kirjoittajalla, tai useimmilla lapsivapailla ihmisillä ylipäätään...

Vaikuttaahan tähän ihan valtavasti myös se, millaiset turvaverkot perheellä on. Ja niitä voi myös itse rakentaa toisten turvaverkottomien kanssa.

ELi kyllä sitä omaa vapaata aikaa saa paljonkin, jos on aktiiviset isovanhemmat tai on itse valmis myös ottamaan toisten lapsia hoitoon vastavuoroisesti. Ja itse ainakin olen aina kokenut sen vain helpottavaksi, kun lapsilla on kavereita kylässä, eivät senkään vertaa kaipaa minun seuraani. Ei siis sillä, ettenkö haluaisi lasteni kanssa viettää aikaa, mutta  sitä vaan ei heidän puolestaan kaivata silloin kun on kavereita kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole (vielä) lapsia.

Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.

Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Riippuu niin paljon lapsesta. JOnkun kanssa saa omaa rauhaa alusta asti, jos lapsi on tosi hyvä nukkuja. Mulla kaksi ekaa oli, ja vetelivät ( vauva ja 2-v) 2-3h  päikkäreitä yhtä aikaa, ja minä siinä samalla tylsistyin ja mietin että mitähän tekisi.

Normaalit lapset myös oppivat leikkimään itsekseenkin 2-3v iässä, paitsi jos vanhempi suostuu jatkuvan viihdyttäjän rooliin. Toki siis lapsille pitää pitää seuraakin ja leikkiäkin heidän kanssaan, mutta ei tarvitse koko ajan.

5-6-vuotias on jo varsin omatoiminen, ja jos lähellä asuu kavereita, tuon ikäinen on jo pidemmillä leikkireissuilla kavereiden kanssa.

Eli tuo sun 10 vuotta on aika hurja visio. Mutta vaativan erityislapsen kanssa tietysti niinkin voi olla.

Kyse on erilaisista tulkinnoista "omassa rauhassa" termille. Minä en laske mitään noista esittämistäsi skenaarioista "omassa rauhassa" olemiseksi, sen enempää kuin päivystävä lääkäri on vapaalla potilaiden välissä.

Oma rauha = voi tehdä mitä tahansa ja esim. poistua kotoa. Missään noissa sun tapauksissa näin ei ole. Esim. päiväunien aikana ei vanhempi voi itse nukkua tulpat korvissa haluamaansa aikaa, vaan pitää olla koko ajan valmis hoitamaan heräävää lasta. Kaverin luona leikkimässä olevan vanhempi ei voi lähteä ex tempore katsomaan 3 tunnin elokuvaa teatteriin. Ei ole omaa rauhaa jos ei voi vapaasti päättää mitä tekee tai jättää tekemättä.