Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pitkä parisuhde ”pitäisi” olla takana, ennen kun aletaan yrittää vauvaa?
Missä ajassa toiseen on tutustunut niin, että olisi edes kohtuullisen turvallista alkaa miettiä vauvaa? Ikinähän sitä ei tietenkään täysin voi tuntea toista, eikä tulevasta koskaan varmasti tiedä, mutta mitä ajattelette?
Kommentit (492)
Olen ollut mieheni kanssa 7 vuotta (ollaan nuoria aikuisia), ehkä siinä viiden vuoden kohdalla alkoi olla sellainen syvällinen tuntemus toisesta, että olisi voinut edes kuvitella lisääntyvänsä. Meillä tosin vauvahaaveet vasta vuosien päässä. En ainakaan pariin ekaan vuoteen lisääntyisi, kun eletään vielä sitä vaaleanpunaisen hattaran aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja aviomieheni seurustelimme kuukauden, ja huomasimme että olen raskaana. No siitä solmiutui sitten avioliitto, ja synnytimme terveen pojan. (Tällä hetkellä 9). Mutta hän olikin henkisesti epäterve, kun kertoi ruokapöydässä kokoajan pyypyy-piheita! Nyt on minulle vihainen, kun on löytänyt vanhempana keskustelut.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja aviomieheni seurustelimme kuukauden, ja huomasimme että olen raskaana. No siitä solmiutui sitten avioliitto, ja synnytimme terveen pojan. (Tällä hetkellä 9). Mutta hän olikin henkisesti epäterve, kun kertoi ruokapöydässä kokoajan pyypyy-piheita! Nyt on minulle vihainen, kun on löytänyt vanhempana keskustelut.
ÄITI! ÄLÄ PUHU MUN PYYPYYSTÄ!
Kyllä mä näin keski-ikäisenä sinkkuna sanoisin, että jo parikymppisenä (ainakin siis jos perhe/lapset on tulevaisuuden haaveena) kannattaa panostaa ihan kunnolla parisuhteen löytämiseen eikä ajatella huolettomasti että eihän tässä nyt vielä mikään kiire ole.. Ei ole ei, mutta kas, sitä onkin yht'äkkiä jo liki kolmekymppinen eikä hyviä, sitoutumishaluisia miehiä olekaan vapaana juuri ollenkaan. Eikä se ainakaan helpommaksi muutu kun ikää tulee vaan päinvastoin.
Parikymppisenäkään ei ole aikaa sitoutua siihen ekaan vastaantulijaan tuhlaten elämäänsä väärän kanssa vaan etsiä ainoastaan sellainen mies, johon voi ja haluaa sitoutua loppuelämäkseen. Silloin on aikaa tutustua ja elää yhdessä muutama vuosi ihan vaan kaksin ennen lastenhankintaa.
Asiat kannattaa tehdä ajallaan, koska elämä ei odota.
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenäkään ei ole aikaa sitoutua siihen ekaan vastaantulijaan tuhlaten elämäänsä väärän kanssa vaan etsiä ainoastaan sellainen mies, johon voi ja haluaa sitoutua loppuelämäkseen. Silloin on aikaa tutustua ja elää yhdessä muutama vuosi ihan vaan kaksin ennen lastenhankintaa.
Asiat kannattaa tehdä ajallaan, koska elämä ei odota.
Tämä nyt on monelle valitettavasti utopiaa. Vielä parikymppisestä kolmekymppiseen voi kasvaa ihmisenä aika paljon ja huomata, ettei se eka mukava poikaystävä ehkä ollutkaan se loppuelämän ihminen. Näin kävi mulle. Nyt ei ole aikaa enää etsiä mitään loppuelämän kumppania, jos sellaista edes voisi mulle olla olemassa, vaan joku, jonka kanssa voisi kuvitella olla yhdessä ainakin siihen asti että saa lapsen kasvatettua edes johonkin ikään.
Mitä olette mieltä, kannattaako luopua tällaisessa tilanteesta lasten hankinnasta kokonaan vai ajatella, että miehet ehkä vaihtuu mutta on tärkeää että saisi lapsen, jolla olisi kaksi rakastavaa vanhempaa jotka tuskin ovat yhdessä kovin kauan ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei todellakaan ole tärkeää saada lasta, jos ei ole vakaata parisuhdetta tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka heti.. Mitä sen väliä kun ero tulee kumminkin
Varmaan riippuu minkä ikäinen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenäkään ei ole aikaa sitoutua siihen ekaan vastaantulijaan tuhlaten elämäänsä väärän kanssa vaan etsiä ainoastaan sellainen mies, johon voi ja haluaa sitoutua loppuelämäkseen. Silloin on aikaa tutustua ja elää yhdessä muutama vuosi ihan vaan kaksin ennen lastenhankintaa.
Asiat kannattaa tehdä ajallaan, koska elämä ei odota.
Tämä nyt on monelle valitettavasti utopiaa. Vielä parikymppisestä kolmekymppiseen voi kasvaa ihmisenä aika paljon ja huomata, ettei se eka mukava poikaystävä ehkä ollutkaan se loppuelämän ihminen. Näin kävi mulle. Nyt ei ole aikaa enää etsiä mitään loppuelämän kumppania, jos sellaista edes voisi mulle olla olemassa, vaan joku, jonka kanssa voisi kuvitella olla yhdessä ainakin siihen asti että saa lapsen kasvatettua edes johonkin ikään.
Mitä olette mieltä, kannattaako luopua tällaisessa tilanteesta lasten hankinnasta kokonaan vai ajatella, että miehet ehkä vaihtuu mutta on tärkeää että saisi lapsen, jolla olisi kaksi rakastavaa vanhempaa jotka tuskin ovat yhdessä kovin kauan ?
Mistään suhteista on mahdotonta tietää ennalta, voi tulla eteen yllätyksiä ja asiat muuttua halusi tai ei. Liitoista, oli lapsia tai ei, päättyy niin moni eroon että mitään hokkuspokkuskeinoa ei selkeästi ole olemassa. Joten näin miehenä vastaan että hyvä tavoite riittää. Tuskin edes itse olisin kenenkään naisen kanssa koko loppuikääni. Syy ei ole kyynisyys, vaan meidän kaikkien ihmisten muuttuminen.
Meillä oli 5 vuotta ennen kuin esikoinen syntyi ja yhdessä asuttu suunnilleen saman verran. Nyt lapsia 4 ja 11vuotta yhdessä oloa takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tässä tullut mietittyä, että omalla kohdalla taitaa jäädä lapset saamatta. 26 vuotta tullut taaperrettua ilman naista, ja tuskin niin hyvä tuuri kävisi, että ensimmäinen minut kelpuuttava nainen tahtoisikin kanssani olla niin tosissaan, että lapsenkin tahtoisi. Ei tässä nyt kuitenkaan ihan älyttömästi ole aikaa opetella ja etsiä sopivaa kumppania. Vituttaa niin saatanasti olla kymmenen vuotta jäljessä suht normaalia seksuaalista kehitystä, mutta minkäs sille mahtaa kun ei vaan kelpaa kellekään. Jotenkin ehkä voisin elää ajatuksen kanssa, että en naista saisi, mutta tahtoisin kyllä joskus lapsia ja perheen.
Noh, kun on outo vässykkä joka ei onnistu missään elämässään, niin mitä muuta muka voi odottaa kuin elämää ilman kumppania? Vähän tyhmää edes haaveilla moisista asioista kun tiedostaa itsekin puutteensa ja sen, että aika harvassa on naiset tässä maailmassa jotka kanssani tahtoisivat olla tekemisissä.
Terveisin Naispelko26
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olimme olleet yhdessä noin 9 vuotta, ennen kuin aloin odottaa esikoistamme. Ehdimme tosin yrittää useamman vuoden. Nyt toinen tulossa ja yhteisiä vuosia 12. Me olimme hyvin nuoria kun aloimme seurustella, ja siinä syy odotteluun. Aikuisten ihmisten kesken ajattelisin, että on hyvä tutustua kunnolla ja asua yhdessä edes vuosi pari. Vauvan tulo on kuitenkin iso muutos.
Huomaan kyllä että olet nuori. Ymmärrätkö että ei jollain 35v naisella ole aikaa 2v seurusteluun. Koittakaa muutkin ymmärtää että aina Ei ole aikaa.
Noh, 30-vuotias jo nykyisin enkä edelleenkään ihan uuden tuttavuuden kanssa lähtisi perhettä perustamaan. Toki ymmärrän ettei lähemmäs 40-vuotias voi enää odotella vuosia, mutta kyllä silloinkin mielestäni mennään tai voidaan ainakin mennä pahasti metsään jos lapsi hankitaan vain parin kuukauden tuttavuuden perusteella. Jokainen toki tekee päätöksen oman tilanteensa perusteella, tämä on vain minun näkökulmani asiaan - mielipiteitähän täällä kyseltiin. Itse kuitenkin ajattelen ettei toista ihmistä ehdi muutamassa kuukaudessa niin hyvin oppia tuntemaan että tietäisin varmasti lapseni tulevan vanhemman olevan varmasti hyvä vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään tärkeämpää olisi miettiä, että antaako talous myöten myös siinä tapauksessa, että päätyy yyhooksi ja onko turvaverkkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenäkään ei ole aikaa sitoutua siihen ekaan vastaantulijaan tuhlaten elämäänsä väärän kanssa vaan etsiä ainoastaan sellainen mies, johon voi ja haluaa sitoutua loppuelämäkseen. Silloin on aikaa tutustua ja elää yhdessä muutama vuosi ihan vaan kaksin ennen lastenhankintaa.
Asiat kannattaa tehdä ajallaan, koska elämä ei odota.
Tämä nyt on monelle valitettavasti utopiaa. Vielä parikymppisestä kolmekymppiseen voi kasvaa ihmisenä aika paljon ja huomata, ettei se eka mukava poikaystävä ehkä ollutkaan se loppuelämän ihminen. Näin kävi mulle. Nyt ei ole aikaa enää etsiä mitään loppuelämän kumppania, jos sellaista edes voisi mulle olla olemassa, vaan joku, jonka kanssa voisi kuvitella olla yhdessä ainakin siihen asti että saa lapsen kasvatettua edes johonkin ikään.
Mitä olette mieltä, kannattaako luopua tällaisessa tilanteesta lasten hankinnasta kokonaan vai ajatella, että miehet ehkä vaihtuu mutta on tärkeää että saisi lapsen, jolla olisi kaksi rakastavaa vanhempaa jotka tuskin ovat yhdessä kovin kauan ?
Totta kai kasvaa ja pitääkin kasvaa, mutta siksipä sitä pitääkin yrittää löytää jo nuorena sellainen ihminen jonka kanssa on realistinen mahdollisuus kasvaa yhteen ja samaan suuntaan. Kuitenkin se on paljon helpompaa parikymppisenä kuin vaikkapa vasta kolmekymppisenä kun tuo nuoren aikuisuuden kasvu on jo takana ja jokainen alkaa olla jo urautunut omiin ajatuksiinsa ja tapoihinsa. Nuorempana on myös paremmin yhteen sovitettavissa molempien särmät kuin alkaa hioa niitä pois hieman vanhempana. Ihminen ei yleensä muutu joustavammaksi ja vähemmän itsekkääksi ikääntyessään vaan nimenomaan päinvastoin.
Asioilla on tapana mutkistua, kun ne pitkittyy ja kestävän parisuhteen rakentaminen ja perheen perustaminen ei ole poikkeus tähän vaan muuttuu hankalammaksi oikeastaan kaikilla tavoilla.
Eikä se alapeukuttamalla muuksi muutu.
Me oltiin oltu 4 vuotta yhdessä kun esikoinen syntyi. Kyllä se lapsen syntymä on niin valtava muutos että näinkin "pitkästä" yhteiselosta huolimatta vauvavuosi koetteli. Kohta syntyy toinen ja ollaan oltu 8 vuotta, toivon mukaan tämä ei ole enää niin järisyttävä muutos kun on jonkinlainen käry siitä mitä tuleman pitää.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä ikä vaikuttaa ettei voi kauheen pitkälle venyttää et jättää ehkäisyn pois ja vauva olis tulossa. Tosin siinäkin kestää ehkä muutamia kuukausia et tulisi raskaaksi.
Mistä sä revit tän muutamia kuukausia?
Niin ihmiset kuin parisuhteetkin ovat kovin erilaisia. Joittenkin ihmisten kanssa luottamus syntyy lähes välittömästi ja kemia toimii loistavasti. Toisaalta sitten on niitä, joiden kanssa luottamusta ei oikein synny koskaan (lukekaa vaikka palstan vuodatuksia!), joten on vain typerää alkaa lisääntyä sellaisten kanssa. Lisäksi toisilla raskaus alkaa melkein jo siitä, että nainen näkee vilaukselta miehen kalsarit ja toiset saavat jyystää hiki päässä vuositolkulla ilman näkyviä tuloksia. Joten ap, kysymykseesi ei ole yhtä oikeaa vastausta, lieneekö lopulta yhtäkään.