Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pitkä parisuhde ”pitäisi” olla takana, ennen kun aletaan yrittää vauvaa?
Missä ajassa toiseen on tutustunut niin, että olisi edes kohtuullisen turvallista alkaa miettiä vauvaa? Ikinähän sitä ei tietenkään täysin voi tuntea toista, eikä tulevasta koskaan varmasti tiedä, mutta mitä ajattelette?
Kommentit (492)
Sitä eivät "vauvalaiset" määrittele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eilapsiahulluunmaailmaan kirjoitti:
Oikeesti 😂😂😂 Onko lapsi joku sääntö parusuhdemaailmassa??
Sinäkään et olisi siinä hihittelemässä, jos ei olisi. Vai oletko vahinko?
Äiti olisi voinut jättää tekemättä kuusi lasta siinä olet oikeassa.
Itse en tekisi ensimmäistäkään,parisuhde kärsii ja harvoin mieheltä edes kysytään haluaako lapsia.
No siis kun on menty naimisiin ja on hääyö ja ekaa kertaa harrastetaan seksiä, niin siitä astihan se on mahdollisuus tulla raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alusta asti jotenkin niin selvät sävelet, samantapaiset arvot ja ajatukset, että olimme tarkoituksella hieman "huolimattomia", ja totesin olevani raskaana alle puolen vuoden päästä ensitapaamisesta. Vauvauutinen oli meille molemmille tosi hieno juttu. Olihan se melkoista heittäytymistä näinkin tasaisilta tyypeiltä, mutta molemmilla oli vahva itsetuntemus (mitä haluaa ja mitä ei) ja ehkä intuitiokin.
Yhdessä ollaan oltu vuosikausia. Elämä on vakiintunutta ja hyvää. Myös lapset ovat tosi mahtavia yksilöitä. Kaikenlaisia tunteita on mahtunut vuosiin, enkä väitä että vauva-aika olisi helpoin jakso elämässä, mutta erilaiset mielialat nyt vain kuuluvat elämään, oli perhettä tai ei.
Ennen omaa kokemustani olisin varmaan neuvonut, että ainakin pari vuotta "pitää" olla yhdessä ennen lapsenhankintaideoita. Mutta tiedän kyllä meidän lisäksi muitakin, jotka eivät ole aikailleet perheenperustamisessa ja ovat edelleen yhdessä ja täysipäisiä, varmaan ihan tyytyväisiäkin.
Meillä hyvin samanlainen tarina. Olimme m8lemnat olleet aina kympin oppilaita, kilttejä nöyriä, työteliäitä vastuunkantajia. Kun tavattiin, niin molemmat tiesi että se on tässä. Olin raskaana kolmessa kuukaudessa. Sittemmin lapsia syntyi lisää, olemme äärimmäisen onnellisia. Tasapainoinen perhe ja tasaista arkea, huumaakin väliltämme löytyy 15 yhdessäolon jälkeen. :)
Esikoinen on aivan mahtava, harvinaisen upea tyyppi, onneksi hän syntyi. Yhdessä toisiamme tukien olemme saavuttaneet myös muilla elämän aloilla asioita, joista ei aiemmin olisi uskallettu edes haaveilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen pituinen parisuhde, jossa on selvinnyt eri tilanteissa kuinka luotettava, rehellinen ja sanansa mittainen toinen henkilö on.
No ainakin vuosi, ja puoli vuotta yhdessä asumista että oppinut tuntemaan toisen tarpeeksi hyvin tapoineen kaikkineen. Mutta eihän näihin oikeesti mitään aikoja ole...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ensitapaamisesta raskauden alkuun n 6 kuukautta. Syynä osittain se, että oltiin molemmat lähemmäs 40-vuotiaita, mutta ratkaisevaa oli, että olimme todella hyvä pari. Heti ensitapaamisesta kemiat toimi ja ajan myötä vain vahvistui. Tiesimme miltei heti, että tämä tulee toimimaan, joten lapsenhankinnasta alettiin puhumaan jo 3 kuukauden seurustelun jälkeen.
Onneksi lapset tuli hyvinkin helposti ja ei voisi olla onnellisempi miten asiat on meillä.
Vierailija kirjoitti:
Olen sen ikäinen, että joko täytyisi erota jo EILEN että ehtisi vielä löytää ns paperilla sopivan isäehdokkaan. Nykyinen ei ole siinä mielessä paras, paljon minua vanhempi ja hänellä on jo isoja lapsia. Tuskin tullaan olemaan (hänenkään) loppuelämää yhdessä, kumpikaan ei oikein enää uskota loppuelämän suhteisiin, mutta ollaan puhuttu mahdollisuudesta yrittää lasta jotta ei tarvitsisi heittää nyt hyvää suhdetta hukkaan, ja voisimme katsoa sen tulevaisuutta sitten kun lapsi on vähän isompi. Hyvä vanhempi hänestä tulisi, sen tiedän, ja jos lapsen haluan sen melkein täytyisi olla tässä suhteessa.
Tiedän, aika kyynistä ja ei perinteistä. Mutta eikös kaikki huuda niiden uusien veronmaksajien perään, ja että niiden tekemättömyys on itsekkyyttä. Eivät ne samat huutelijat kai voi vielä vaatia sitäkin ettei jossai kohtaa eroaisi lapsen toisesta vanhemmasta.
Jos haluat lasta, ja hän on suostuva, ja olet 35+, niin anna mennä. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä kuitenkaan. Ja lapsen tekoa ei kadu jos yleensäkin on kova vauvakuume.
Varauksella, kunhan mies ei ole narsisti tai juoppo. Sitten mieluummin luovutusspermallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli alusta asti jotenkin niin selvät sävelet, samantapaiset arvot ja ajatukset, että olimme tarkoituksella hieman "huolimattomia", ja totesin olevani raskaana alle puolen vuoden päästä ensitapaamisesta. Vauvauutinen oli meille molemmille tosi hieno juttu. Olihan se melkoista heittäytymistä näinkin tasaisilta tyypeiltä, mutta molemmilla oli vahva itsetuntemus (mitä haluaa ja mitä ei) ja ehkä intuitiokin.
Yhdessä ollaan oltu vuosikausia. Elämä on vakiintunutta ja hyvää. Myös lapset ovat tosi mahtavia yksilöitä. Kaikenlaisia tunteita on mahtunut vuosiin, enkä väitä että vauva-aika olisi helpoin jakso elämässä, mutta erilaiset mielialat nyt vain kuuluvat elämään, oli perhettä tai ei.
Ennen omaa kokemustani olisin varmaan neuvonut, että ainakin pari vuotta "pitää" olla yhdessä ennen lapsenhankintaideoita. Mutta tiedän kyllä meidän lisäksi muitakin, jotka eivät ole aikailleet perheenperustamisessa ja ovat edelleen yhdessä ja täysipäisiä, varmaan ihan tyytyväisiäkin.
Meillä hyvin samanlainen tarina. Olimme m8lemnat olleet aina kympin oppilaita, kilttejä nöyriä, työteliäitä vastuunkantajia. Kun tavattiin, niin molemmat tiesi että se on tässä. Olin raskaana kolmessa kuukaudessa. Sittemmin lapsia syntyi lisää, olemme äärimmäisen onnellisia. Tasapainoinen perhe ja tasaista arkea, huumaakin väliltämme löytyy 15 yhdessäolon jälkeen. :)
Esikoinen on aivan mahtava, harvinaisen upea tyyppi, onneksi hän syntyi. Yhdessä toisiamme tukien olemme saavuttaneet myös muilla elämän aloilla asioita, joista ei aiemmin olisi uskallettu edes haaveilla.
Teillä oli kipinää ja molemmilla todellinan halu elää yhdessä.
Jos ei heti tunne toisesta, että tuon kanssa haluan lisääntyä, niin miksi jäädä jahkaamaan kolmeksi vuodeksi? Kyllä sen oikean kumppanin tajuaa HETI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka puhutaan vauvapulasta, niin mielestäni nykyajan länsimainen ihminen on oikeilla jäljillä siinä milloin ja miksi lapsia kannattaa tehdä. Ennen niitä saivat ”kaikki” koska niin oli tapana, eli myös vanhemmiksi epäkelvot ja rooliin oikeasti haluamattomat tekivät lapsia. Nykyään nämä ovat karsiutuneet pitkälti pois, mikä tarkoittaa vähemmän traumoja lapsille.
Itsellänikin kokemusta, että kolmessa vuodessa vasta kunnolla tuntee toisen. Mutta jos ikää on, niin ei toisiaan välttämättä ole aikaa odottaa. Sitten on riskinä, että ero tulee, mutta onpahan lapsi ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin pitkä että on ehtinyt kjullia uittaa pjillussa.
Mä annan vastauksen joka saa varmaan paljon alapeukkuja. Mun mielestä nimittäin se tunteeko toisen kuinka hyvin tai kuinka pitkältä ajalta ei ole tärkeää. Toki se toinen voi olla täysi mulkku ja se voi selvitä vasta myöhemmin, mutta lapsen tulo muuttaa asioita niin paljon, samoin ihmiset muuttuu ajan mukaan niin paljon, että se toinen kiva tyyppikin voi olla perheensä jättävä mulkku 10 vuoden suhteen jälkeenkin.
Me alettiin yrittämään lasta nykyiseni kanssa alle 6kk:n tapailun jälkeen, mutta esikoinen syntyi vasta melkein 2 vuoden seurustelun jälkeen. 2 vuotta sen jälkeen saatiin meidän toinen lapsi. Nyt ollaan oltu 10 vuotta yhdessä, lapset 8v ja 6v ja suunnitellaan kolmannen yrittämistä.
Tätä suhdetta ennen mun suhteet oli todella lyhyitä. Max 3kk, jos ei eksavomiestä lasketa, sen kanssa olin 2 vuotta. Mut noita lyhyitä suhteita oli kymmeniä. Nykyisen kun tapasin, tiesin heti että tässä on se kenen kanssa teen lapset ja jaan elämäni
N30
Ei se ole kiinni siitä, kauan on ollut yhdessä ja toisen tuntenut. Ei se ole mikään tae. Nim.merk. 10vuotta yhdessä ja siitä muutama vuosi naimisissa - ero tuli vauvavuoden jälkeen, kun isästä ei vaan ollut siihen isirooliin ja perhe-elämään.. vaikka toivoi lasta. Nykyään tunnen monta paria (itseni mulaanlukien), että vauva on saanut alkunsa ihan muutaman kk seurustelun jälkeen. Ehkä ikä tuo painetta joo, mutta enemmän viisautta ja ymmärrystä sekä luottoa omiin ja toisen fiiliksiim silloin kun sitä on. Eli jos yhtään epäilee ideaa, kannattaa unohtaa koko homma. Jos taas asiat taas loksahtaa kuin itsestään oikein (sen kyllä tietää) ja tuntuu hyvältä, turvalliselta ja luontevalta molemmista, antaa palaa vaan.
Vierailija kirjoitti:
3 vuotta. Sanotaan, että kolmen vuoden kohdalla pariskunta yleensä kokee, että tästä jatketaan eteenpäin yhdessä tai erotaan.
Olimme tunteneet 4v asti. Seurustelleet 10v asuneet siitä yhdessä 5v, naimisissa 3v kun aloitettiin lapsenteko ja silti tuli ero kun lapset oli 8v ja 10v.
Miehet tekee mieluusti lapsia,ainoa keino saada seksiä.
Miestä vie elukanvaisto eikä isyysvaisto.
Mikään ei ole miehelle mukavampaa kuin vauvakuumeinen höperö.
Lastenhoidosta pääsee lisääntyneillä harrastuksilla ja erolla jos muu ei auta.
En tiedä, mutta olen vähän päälle parikymppinen ja tiedän aika monta samanikäistä paria jotka on alkanut alle vuoden seurustelun jälkeen odottaa.
Itse en lähtisi ihan tuohon.
Jos nykyisen kanssa ollaan ja pysytään pitkäänkin niin sitten voisi alkaa harkita lasta, tällä hetkellä ei sovi pidemmän tähtäimen suunnitelmiin kummallakaan ja ollaan oltu nyt 4 vuotta yhdessä.
2 viikkoa, t. jumalanlahja naisille