Miksi monelle avioero on turn-off, mutta avoero ei?

Avoliitto ei velvoita mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt on off topic, mutta minulle oli tärkeää, että puolisoni _haluaa_ kanssani naimisiin. Vaikka avioliitostakinnvoi erota, niin se on yhden kynnyksen ylitys kuitenkin. Siinä joutuu ajattelemaan vielä yhden kerran, että ihan oikeastiko haluan olla tämän ihmisen kanssa lopun elämäni.

Ensimmäinen kynnys on siinä, että ylipäätään haluaa seurustella, toinen yhteenmuuttuaessa ja kolmas siinä, tekeekö vielä yhden askeleen.

Jos ei halua toisen kanssa naimisiin, kannattaa kysyä itseltään miksi ei? Enkö loppupeleissä usko suhteeseen? Jos uskon, niin mitä sitten pelkään? Jne.

Eli vanha kaava: kysy itseltäsi viisi kertaa miksi, niin löydät juurisyyn.

Ihanko oikeasti sä uskot, että pariskunta joka on vaikka ollut yhdessä 25v. (meidän naapurit) ei usko loppupeleissä suhteeseensa?

Tai me mieheni kanssa 14v. yhdessä. Kyllä minä uskon suhteeseen, en pelkää mitään. En vaan koe naimisiin menoa tärkeäksi eikä miehenikään. Silloin kun me ostettiin kallis talo yhdessä, sitä pidin suurena sitoamuksen merkkinä.

Hemmetin hölmöä väittää että pariskunta joka on tapaillut vuoden ja ollut naimisissa 2v. eli yhteiseloa 3v. uskoisi suhteeseensa jotenkin enemmän kuin pariskunta joka on asunut avoliitossa 20v. 

Ajattelen pikemminkin niin, että he eivät ole suhteen alussa uskoneet suhteeseensa. Sitten vuodet vierivät ja kah, olemme yhä yhdessä ja tämähän toimii! Kaikki tapahtuu enemmän vähän-niinkuin-vahingossa kuin heillä, jotka se päätöksen tekevät selkeästi, kun päättävät mennä naimisiin.

Kuulostaa erikoiselta. En sano ettei tuollainen voisi olla mahdollista, mutta en tietääkseni tunne yhtään pariskuntaa jolle olisi käynyt noin. Taitaa olla aika harvinaista, että ihmiset päätyisivät pitkään suhteeseen vähän niinkuin vahingossa. Enkä ymmärrä, miksei avioparin suhde olisi voinut alkaa sillä tavoin. Varmaan joku voisi ajautua avioliittoonkin vahingossa...

Tavallaan itse ajauduin avioliittoon eksäni kanssa noin. Seurusteltiin, hän muutti epävirallisesti minun opiskelija-asuntooni, säästettiin omaan asuntoon, muutettiin sinne ja kun hänen siskonsa sai lapsen niin puhuttiin, että ehkä meillekin voisi tulla jo lapsi ja että kun nyt kerran on asuntovelkaa ja lapsi saa tulla niin voisi olla helpompaa jos oltaisiin naimisissa. Niin me sitten ajauduttiin naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Avoliitto ei velvoita mihinkään.

Mihin avioliitto velvoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avoliitto ei velvoita mihinkään.

Mihin avioliitto velvoittaa?

No vaikkapa puolison elatukseen,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avoliitto ei velvoita mihinkään.

Mihin avioliitto velvoittaa?

No vaikkapa puolison elatukseen,

Eli hyvä syy olla menemättä avioliittoon!

Avioliitossa ihminen on vannonut itselleen, puolisolleen ja yhteiskunnalla rakastavansa puolisoaan ikuisesti. Avoliitto taas voi tarkoittaa periaatteessa mitä tahansa kahden kuukauden pikajutusta kymmenien vuosien yhteiseloon. Siinä nyt ei kuitenkaan mitään sitoumuksia ole tehty. Vaikka olenkin vihervassari ja arvoliberaali sekä kannatan ehdottomasti avioeron mahdollisuutta ja pidän sitä joskus oikeana ratkaisuna, en kuitenkaan itse haluaisi naida miestä, joka on sanonut tahdon kuten miljoonat häntä ennen halki maailmanhistorian ja sitten rikkonutkin tämän siteen. Olen ateisti, mutta rakkaus ja avioliitto sen minulle täydellisimpänä muotona ovat minulle pyhiä. Kuulostaa konservatiivisesta ja varmaan ihan naurettavalta, mutta toivon että nyt joku tajusi pointtini.

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa ihminen on vannonut itselleen, puolisolleen ja yhteiskunnalla rakastavansa puolisoaan ikuisesti. Avoliitto taas voi tarkoittaa periaatteessa mitä tahansa kahden kuukauden pikajutusta kymmenien vuosien yhteiseloon. Siinä nyt ei kuitenkaan mitään sitoumuksia ole tehty. Vaikka olenkin vihervassari ja arvoliberaali sekä kannatan ehdottomasti avioeron mahdollisuutta ja pidän sitä joskus oikeana ratkaisuna, en kuitenkaan itse haluaisi naida miestä, joka on sanonut tahdon kuten miljoonat häntä ennen halki maailmanhistorian ja sitten rikkonutkin tämän siteen. Olen ateisti, mutta rakkaus ja avioliitto sen minulle täydellisimpänä muotona ovat minulle pyhiä. Kuulostaa konservatiivisesta ja varmaan ihan naurettavalta, mutta toivon että nyt joku tajusi pointtini.

Avioliittokaavassa luvataan rakastaa myötä- ja vastoin käymisissä mutta ei ikuisesti. Ainakaan maistraatin kaavassa ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa ihminen on vannonut itselleen, puolisolleen ja yhteiskunnalla rakastavansa puolisoaan ikuisesti. Avoliitto taas voi tarkoittaa periaatteessa mitä tahansa kahden kuukauden pikajutusta kymmenien vuosien yhteiseloon. Siinä nyt ei kuitenkaan mitään sitoumuksia ole tehty. Vaikka olenkin vihervassari ja arvoliberaali sekä kannatan ehdottomasti avioeron mahdollisuutta ja pidän sitä joskus oikeana ratkaisuna, en kuitenkaan itse haluaisi naida miestä, joka on sanonut tahdon kuten miljoonat häntä ennen halki maailmanhistorian ja sitten rikkonutkin tämän siteen. Olen ateisti, mutta rakkaus ja avioliitto sen minulle täydellisimpänä muotona ovat minulle pyhiä. Kuulostaa konservatiivisesta ja varmaan ihan naurettavalta, mutta toivon että nyt joku tajusi pointtini.

Avioliittokaavassa luvataan rakastaa myötä- ja vastoin käymisissä mutta ei ikuisesti. Ainakaan maistraatin kaavassa ;-)

Niin, mutta tuskin kukaan menee naimisiin toivomatta, että liitto kestää ikuisesti?

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä yhdessä asumisessa sitten on se juttu, joka tekee siitä niin vakavan asian?

Siis mitä? Kysytkö tätä nyt ihan tosissaan? Minkä ikäinen ikäinen olet? Missä asut?

Meinaan onhan se hieman eri asia jossain muuttotappiokunnassa tehdä äkkinäinenkin spontaani päätös yhteenmuuttamisesta parikymppisenä, kuin edes pääkaupunkiseudulla. Jossa jos kertaalleen sen siedettävän hintaisen vuokra-asunnon saat, luultavasti tuuri ei toistu.

Saati sitten siinä vaiheessa, kun yhteen muuttamassa onkin kaksi aikuista, joilla ei yhteen sovitettavana ole pari opiskelukämppää, vaan pari kotia.

Mukana muuttujina mahdolliset omistusasunnot, joiden myynnin osalta täytyy huomioida myös mm. arvon kehitys.

Ohessa sitten kaikenlaista muutakin, kuten olisiko yhteenmuuttajia vain kaksi, vaiko kuten aikuisiässä normaalia, vähintään pari muutakin tyyppiä ainakin vuoroviikoin, ja miten näiden mukana osa-aikaisesti muuttavien koulu- ja muut kulkemiset onnistuvat jatkossa omasta arjen sujuvoittamisesta tai hankaloittammisesta puhumattakaan. 

Lisäät tuohon vielä autot, tarpeen koirapuistolle, sen hirveän kotiteatterin mikä rakkaan mukana elämääsi kulkeutuu jne. niin juu - kyllä siinä sen verran isoja päätöksiä kyseessä on, ettei niitä välttämättä kukaan muu kuin masokisti tai liian idealisti ihan kevyin perustein tee.

Minulle nykyisellään isompi sitoutumisen osoitus olisi myydä oma asuntoni, kuin vastata kosintaan myöntävästi.

Vierailija kirjoitti:

Avoliitto ei velvoita mihinkään.

Ei velvoitakkaan muuta kuin kelan mukaan on elatusvelvollinen niin että kumppanin tulot lasketaan yhteen ja avokki lasketaan elatusvelvolliseksi. Avioliitossa ihan sama mutta aviopuoliso perii ilman perillisveroja kun taas avoliitossa puoliso ei peri mitään muuta kuin maksaa avopuolison elättämisen. Avoliitossa siis elatusvelvollisuus on mutta ei peri avopuolisoaan vaan ne menevät perikunalle. 

Rahan takia mennään avioliittoon sillä jos ei oikein kiinnosta se kumppani tai epäilee ettei suhde toimi alkuhuumaa pidemmälle niin miksi ei mennä naimisiin ja erota sitten. Häät ovat ihan pellentouhua, sirkushuvia suurimmalla osalla ja aina nuorilla. Se vähäinen sirkushuvi on jo kokeneemmilla konkareilla kokenut ja yllättävää on että mennään taas uudelleen naimisiin moneen kertaan. Mitä se kertoo ihmisestä mutta monet eivät välitä. 

Kylläpäs me ollaan hemmetin tyhmiä kun usein sanotaan toisillemme, että haluan olla sun kanssa elämäni loppuun saakka ja suunnittelemme yhteisiä eläkepäiviä.

Tähän emme ole tarvinneet avioliittoa. 

Huolestuttavaa, miten moni on valmis hylkäämään puolisonsa heti, jos joutuvat elatusvelvollisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Kaksinaamaista suhtautumista. Tiedän jopa ihmisen jolla oli itsellään neljä avoeroa taustalla mutta moralisoi ihmistä, jonka toinen avioliitto päättyi eroon.

Eikös siitä avioliitosta ja avioerosta jää merkintä rekisteriin toisin kuin avoliitosta ja avoerosta? Jos täyttää vaikka jotain virallista kaavaketta, niin ainahan niissä kysytään onko naimisissa, naimaton tai eronnut. Mutta sitä ei välttämättä kysytä monen vuoden päästä kenen kanssa on milloinkin asunut yhdessä.

Ennen ensitreffit altarilla tyyppistä ohjelmaa avioliitto myös pidettiin juhlallisempana ja sitovampana parisuhteen muotona kuin vain yhteenmuuttamista ilman että käytiin kääntymässä maistraatissa tai kirkossa.

Avioliitossa on luvattu useinmiten Jumalan ja ihmisten edessä haluta rakastaa loppu elämän ajan. Se on vähän eri asia kun yhteen muuttaminen. Avioliitossa on myös juridista sitoutumista toisin kuin avoliitossa. Pettymys on suurempi.

Vierailija kirjoitti:

Huolestuttavaa, miten moni on valmis hylkäämään puolisonsa heti, jos joutuvat elatusvelvollisiksi.

Suurin osa vaikka ero voidaankin naamioida joksikin muuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa on luvattu useinmiten Jumalan ja ihmisten edessä haluta rakastaa loppu elämän ajan. Se on vähän eri asia kun yhteen muuttaminen. Avioliitossa on myös juridista sitoutumista toisin kuin avoliitossa. Pettymys on suurempi.

Eivät ne uskovaisetkaan ole yhtään sen kummempia kuin ei uskonnolliset. Ihmisen tekopyhyyskään ei mikään tae ole suhteen pysyvyyteen. Uskovaisilla ei välttämättä ole muuta kuin että seksi ei enään tyydytä niin erotaan.  Ei sitä uskokaan pidä liittoa kasassa jos ei seksi toimi ja näin olen nähnyt. Ei ehkä ole toiminut alusta alkaenkaan muuta kuin ne pakko kakarat on saatu aikaiseksi suvun jatkamiseksi ja pakko on joku pitänyt saada vaikka puoliväkisin. Kuinka paljon olette näitä suhteita nähnyt ja minä olen nähnyt paljon. Pitää saada nyt heti kaikki ja mulle perhe ja ihan sama kuka se uhri sitten on. Ajan kanssa sitten ihminen muuttuu ja toteaa että tuo kumppani on ihan vieras ihminen eikä meillä ole mitään yhteistä. 

Vierailija kirjoitti:

No jaa, olen naimisissa ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa, ja pitäisin kyllä tätä eroa paljon vakavampana asiana kuin aikaisempaa kolmea(!) avoliiton päättymistä. Ne avoliitot eivät olleet millään mittapuilla yhtä vakavia kuin tämä avioliittoon edennyt. Seurustelua ja nopeasti yhteen muuttamidta taloudellisista syistä.

No huh huh mitä toimintaa. Toivottavasti ne toisetkaan ei luulleet olleensa vakavassa suhteessa...Itse pidän todella paskamaisena asenteena tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa ihminen on vannonut itselleen, puolisolleen ja yhteiskunnalla rakastavansa puolisoaan ikuisesti. Avoliitto taas voi tarkoittaa periaatteessa mitä tahansa kahden kuukauden pikajutusta kymmenien vuosien yhteiseloon. Siinä nyt ei kuitenkaan mitään sitoumuksia ole tehty. Vaikka olenkin vihervassari ja arvoliberaali sekä kannatan ehdottomasti avioeron mahdollisuutta ja pidän sitä joskus oikeana ratkaisuna, en kuitenkaan itse haluaisi naida miestä, joka on sanonut tahdon kuten miljoonat häntä ennen halki maailmanhistorian ja sitten rikkonutkin tämän siteen. Olen ateisti, mutta rakkaus ja avioliitto sen minulle täydellisimpänä muotona ovat minulle pyhiä. Kuulostaa konservatiivisesta ja varmaan ihan naurettavalta, mutta toivon että nyt joku tajusi pointtini.

Avioliittokaavassa luvataan rakastaa myötä- ja vastoin käymisissä mutta ei ikuisesti. Ainakaan maistraatin kaavassa ;-)

Niin, mutta tuskin kukaan menee naimisiin toivomatta, että liitto kestää ikuisesti?

No jotkut ei muuta avoliittoonkaan. Mutta onhan tässä ketjussa ollut näitä ihmeellisellä moraalilla varustettuja, jotka ovat muuttaneet ja vasta avioliitto on ollut se the suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle avioliitto merkitsee ns lopullista sitoutumista, että sen ihmisen kanssa haluaa viettää loppuikänsä. Sen takia avioliitosta lähteminen tuntuu itselleni isommalta kynnykseltä, sen myöntäminen että on arvioinut itse väärin kenen kanssa loppuelämänsä jakaa. Ehkä moni muukin ajattelee jotain tällaista, ja siksi avioero koetaan isommaksi jutuksi avoero?

En tuomitse ketään erojen takia, jokainen tekee itse ratkaisunsa ja joskus se ero on ainoa vaihtoehto. Itse elin vuosia avoliitossa ja lapsiakin siihen liittoon syntyi. Ero oli vaikea hyväksyä, eli ei se avoerokaan mikään yksinkertainen juttu ole.

Minä taas en yhtään ymmärrä tätä: avioliitto on isompi juttu kuin yhteiset lapset?!?

Lastesi isästä et pääse ikinä eroon. Hänen kanssaan joudut jakamaan loppuelämän.

Miten niin ei pääse eroon? 

Jos olet avioliitossa, eikä sinulla ole lapsia, niin eron jälkeen sinun ei tarvitse edes tietää, onko toinen elossa vai kuollut.

Mutta jos sinulla on lapsia, niin ekat 18 vuotta, ja sitten joudut näkemään sitä eksää häissä ja ristiäisissä.

Kyllä ne lapset sitoo sinut kiinni toiseen ihan eri lailla kuin yksi paperinpala.

Maalaisjärjellä pääteltäviä asioita, mutta kun tämä on vauvapalsta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä yhdessä asumisessa sitten on se juttu, joka tekee siitä niin vakavan asian?

Siis mitä? Kysytkö tätä nyt ihan tosissaan? Minkä ikäinen ikäinen olet? Missä asut?

Meinaan onhan se hieman eri asia jossain muuttotappiokunnassa tehdä äkkinäinenkin spontaani päätös yhteenmuuttamisesta parikymppisenä, kuin edes pääkaupunkiseudulla. Jossa jos kertaalleen sen siedettävän hintaisen vuokra-asunnon saat, luultavasti tuuri ei toistu.

Saati sitten siinä vaiheessa, kun yhteen muuttamassa onkin kaksi aikuista, joilla ei yhteen sovitettavana ole pari opiskelukämppää, vaan pari kotia.

Mukana muuttujina mahdolliset omistusasunnot, joiden myynnin osalta täytyy huomioida myös mm. arvon kehitys.

Ohessa sitten kaikenlaista muutakin, kuten olisiko yhteenmuuttajia vain kaksi, vaiko kuten aikuisiässä normaalia, vähintään pari muutakin tyyppiä ainakin vuoroviikoin, ja miten näiden mukana osa-aikaisesti muuttavien koulu- ja muut kulkemiset onnistuvat jatkossa omasta arjen sujuvoittamisesta tai hankaloittammisesta puhumattakaan. 

Lisäät tuohon vielä autot, tarpeen koirapuistolle, sen hirveän kotiteatterin mikä rakkaan mukana elämääsi kulkeutuu jne. niin juu - kyllä siinä sen verran isoja päätöksiä kyseessä on, ettei niitä välttämättä kukaan muu kuin masokisti tai liian idealisti ihan kevyin perustein tee.

Minulle nykyisellään isompi sitoutumisen osoitus olisi myydä oma asuntoni, kuin vastata kosintaan myöntävästi.

Okei, voi se noinkin olla, mutta nuo kaikki käytännölliset seikat ovat eri asia kuin se, että avoliitto on ikäänkuin periaatteellisesti suuri juttu jollekin.