Miksi monelle avioero on turn-off, mutta avoero ei?

Jo avoliitto on mulle iso turn-off. Nykyajan ns. normijuttu, mut tällaiselle vanhan liiton naiselle puistatus. Minulle kielii epävarmuudesta, siitä et "kattellaan". Toki joo monet menee sitten naimisiinkin vuosien perästä. Silti, minulle se juttu meni niin, et mennään kihloihin, sit pian mennään naimisiin ja sit muutetaan yhteen.

*jää odottamaan alapeukkuja* ;)

Minä taas suhtaudun avioliittoon sen verran vakavasti etten koskaan olisi suostunut avioitumaan ilman että ensin on asuttu yhdessä. Koska se vaan on fakta ettet voi täysin tietää millainen toinen on, ennen kuin on asuttu yhdessä ns kummankin maaperällä. Kyläilyt toisen kodissa on kuitenkin aina vain kyläily jossa toinen on vieraana. Toisilla käy hyvä tuuri ja kumppanista ei saman katon alla paljastu mitään odottamatonta. Toisillä käy huonompi tuuri. Ja voihan sitä käydä niinkin että joku onnistuu esittämään kunnon puolisoa avioliittoonkin asti ja vasta sitten paljastaa kuka on todellisuudessa. Mutta todennäköisemmin selviää onko kumppani sinulle oikea asumalla ensin yhdessä kuin menemällä suoraan avioon. Tietysti ero avioliitostskin on nykyään ihan helppo mutta ei sen takia kannata avioitua tuosta vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni avioliitto on vakavampi sitoutumisen muoto. Ymmärrän toki jos joku muu ajattelee toisin.

Avoliittoon muuttaessa suhde ei ole ollut vielä niin vakava, toki vakaammalla pohjalla kun on kerran yhteen haluttu muuttaa. Mutta vasta avoliiton myötä selkiintyy onko tässä se loppuelämäni kumppani, sujuuko yhteiselo.

Itse olen eronnut ekasta avopuolisostani. Hän paljastuikin ihan eri ihmiseksi yhteen muuton jälkeen. Toisen avopuolisoni kanssa menin naimisiin. Jos nyt joskus satuttaisiin eroamaan, toivottavasti ei, niin kokisin että olen eronnut kerran. Tuo nuoruuden avoliitto menee mielestäni samaan kategoriaan kuin muutkin seurustelut. Onhan minulla pari muutakin pidempiaikaista seurustelua ollut.

Minä ajattelen juuri toisin päin. Muutimme yhteen vasta, kun olimme molemmat niin varmoja kuin ylipäänsä on mahdollista olla siitä, että yhteiselo sujuu ja olemme toisillemme loppuelämän kumppanit. Jos puolisollani olisi ollut taustallaan avioeron lisäksi avoeroja niin en usko, että olisin hänen kanssaan alunperinkään ryhtynyt seurustelemaan. Minulle avoliitto on niin iso askel, että jos ihminen ottaa sen puolihuolimattomasti niin arvomaailmamme ovat aivan erilaiset.

Samaa mieltä. Käytännössä avoliitossa eletään kuten avioliitossakin. Jos kokeilee avoliittoa, ihminen on minusta peluri, joka leikkii ihmissuhteilla .

Minäkin olen samaa mieltä. Ja minä menen saman tien naimisiinkin, jos kerta olen valmis asumaan yhdessäkin. En yhtään ymmärrä, miksi avioliitto on jollekin kauhea peikko, jota ei uskalla tehdä, mutta avoliitto taas ok.

En näe yhtään syytä mennä naimisiin, koska se ei muuttaisi arkeamme mitenkään.

Minä taas en näe yhtään syytä, miksi en menisi naimisiin. Se ei muuta arkea mitenkään.

Logiikkasi ontuu, koska jonkin asian tekemiseen tarvitaan peruste, ei siihen että jotain ei tee vaan jatkaa elämäänsä kuten siihenkin saakka. Jos käytännössä mikään ei muutu, vaikka ihminen tekee jotain, niin jokin motivaattorihan hänellä siihen tekemiseen pitää kuitenkin olla.

Taustalla on tietysti arvo, mutta viittasin sanomisellani siihen, että toisilla on sama arvo, mutta he pelkäävät mennä naimisiin.

Jos sinä et arvosta aviossa olemista, niin se on sinun motiivisi olla menemättä, ja asia on eri.

Vierailija kirjoitti:

Minulle henkilökohtaisesti avoliitot olivat vain sellaista "katsellaan"-touhua. Naimisiin menin tosissani juuri sen miehen kanssa, jonka tiesin haluavani loppuelämäkseni.

Minä taas olen avoliitossa miehen kanssa jonka kanssa tiedän olevani loppuelämän, ei siihen tarvita mitään juhlia tai paprinpalaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas suhtaudun avioliittoon sen verran vakavasti etten koskaan olisi suostunut avioitumaan ilman että ensin on asuttu yhdessä. Koska se vaan on fakta ettet voi täysin tietää millainen toinen on, ennen kuin on asuttu yhdessä ns kummankin maaperällä. Kyläilyt toisen kodissa on kuitenkin aina vain kyläily jossa toinen on vieraana. Toisilla käy hyvä tuuri ja kumppanista ei saman katon alla paljastu mitään odottamatonta. Toisillä käy huonompi tuuri. Ja voihan sitä käydä niinkin että joku onnistuu esittämään kunnon puolisoa avioliittoonkin asti ja vasta sitten paljastaa kuka on todellisuudessa. Mutta todennäköisemmin selviää onko kumppani sinulle oikea asumalla ensin yhdessä kuin menemällä suoraan avioon. Tietysti ero avioliitostskin on nykyään ihan helppo mutta ei sen takia kannata avioitua tuosta vaan.

Kun malttaa seurustella Riittävän kauan, niin kyllä se luonne paljastuu.

Minä ja mies oltiin pitkään avoliitossa. Mentiin naimisiin ihan käytännön syistä. Yksi on lesken käyttö- ja hallintaoikeus yhteiseen kotiin. Miehellä lapsia edellisestä liitosta. Omistetaan asunto puoliksi. Jos mieheni kuolee ennen minua, jää minulle tuo hallintaoikeus asuntoon. Avoleskenä tuota oikeutta ei olisi. Lisäksi mahdollinen leskeneläke. Tosin työmarkkinajärjestot ovat haluamassa leskeneläkettä määräaikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mies oltiin pitkään avoliitossa. Mentiin naimisiin ihan käytännön syistä. Yksi on lesken käyttö- ja hallintaoikeus yhteiseen kotiin. Miehellä lapsia edellisestä liitosta. Omistetaan asunto puoliksi. Jos mieheni kuolee ennen minua, jää minulle tuo hallintaoikeus asuntoon. Avoleskenä tuota oikeutta ei olisi. Lisäksi mahdollinen leskeneläke. Tosin työmarkkinajärjestot ovat haluamassa leskeneläkettä määräaikaiseksi.

Tämä on järkevää. Eräs sukulainen muutti vanhoilla päivillään avoliittoon, ja hänen kumppanillaan oli jo aikuisia lapsia. Olivat avoliitossa yli 20 vuotta kumppanin kuolemaan asti. Siitä alkoivat sitten isot ongelmat, koska kumppanin lapset alkoivat heti ensi töikseen vaatia asunnon myymistä että saisivat rahat sen puolikkaasta. Muutenkin koko perinnönjako ja rankka elämänvaihe puolison yllättävän kuoleman myötä olisi ollut paljon helpompi, jos olisivat olleet naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko sen takia, että jos on jo kerran ollut naimisissa, se ei välttämättä enää toista kertaa halua?

Voihan tuota soveltaa avoliittoonkin. Vaikka avoliittoon on tietysti helpompi mennä, koska siitä lähteminenkin on helpompaa. 

Ero on mitättömän pieni. Jos on liitossa, jossa on yhteisiä lapsia, yhteistä omaisuutta ja yhteistä velkaa, niin ei sillä paljon ole merkitystä, täyttääkö pari paperilappua lisää hakeakseen avioeroa.

Avoero nyt voi olla vaikka 6 kuukauden suhteen päättyminen, josta viimeiset 3 kuukautta asuttiin yhdessä tai sitten isä jättää (avo)vaimonsa ja 2- ja 4-vuotiaat lapset. Joten siinä mielessä ei voi verrata.

Avioerojakin on monenlaisia, mutta kai siinä avoeroon on se perustavaa laatua oleva ero, että aviossa nyt olisi ainakin tarkoitus pysyä koko loppuelämä.

Vierailija kirjoitti:

Kaksinaamaista suhtautumista. Tiedän jopa ihmisen jolla oli itsellään neljä avoeroa taustalla mutta moralisoi ihmistä, jonka toinen avioliitto päättyi eroon.

Muuttaessaan jonkun kanssa yhteen ei lupaa jumalan silmien alla olla toisen kanssa kuolemaan saakka, ylä- ja alamäessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksinaamaista suhtautumista. Tiedän jopa ihmisen jolla oli itsellään neljä avoeroa taustalla mutta moralisoi ihmistä, jonka toinen avioliitto päättyi eroon.

Muuttaessaan jonkun kanssa yhteen ei lupaa jumalan silmien alla olla toisen kanssa kuolemaan saakka, ylä- ja alamäessä.

Ts. ”Vaan katellaan”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko sen takia, että jos on jo kerran ollut naimisissa, se ei välttämättä enää toista kertaa halua?

Voihan tuota soveltaa avoliittoonkin. Vaikka avoliittoon on tietysti helpompi mennä, koska siitä lähteminenkin on helpompaa. 

Ero on mitättömän pieni. Jos on liitossa, jossa on yhteisiä lapsia, yhteistä omaisuutta ja yhteistä velkaa, niin ei sillä paljon ole merkitystä, täyttääkö pari paperilappua lisää hakeakseen avioeroa.

Avoero nyt voi olla vaikka 6 kuukauden suhteen päättyminen, josta viimeiset 3 kuukautta asuttiin yhdessä tai sitten isä jättää (avo)vaimonsa ja 2- ja 4-vuotiaat lapset. Joten siinä mielessä ei voi verrata.

Avioerojakin on monenlaisia, mutta kai siinä avoeroon on se perustavaa laatua oleva ero, että aviossa nyt olisi ainakin tarkoitus pysyä koko loppuelämä.

Jotkut voi olla tuolla samalla asenteella myös avoliitossa. Minusta se on kunnioitettavampaa kuin kokeilla useampaa avoliitossa ja vasta avioliittoon mennä asenteella, että ollaan loppuelämä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko sen takia, että jos on jo kerran ollut naimisissa, se ei välttämättä enää toista kertaa halua?

Voihan tuota soveltaa avoliittoonkin. Vaikka avoliittoon on tietysti helpompi mennä, koska siitä lähteminenkin on helpompaa. 

Ero on mitättömän pieni. Jos on liitossa, jossa on yhteisiä lapsia, yhteistä omaisuutta ja yhteistä velkaa, niin ei sillä paljon ole merkitystä, täyttääkö pari paperilappua lisää hakeakseen avioeroa.

Avoero nyt voi olla vaikka 6 kuukauden suhteen päättyminen, josta viimeiset 3 kuukautta asuttiin yhdessä tai sitten isä jättää (avo)vaimonsa ja 2- ja 4-vuotiaat lapset. Joten siinä mielessä ei voi verrata.

Avioerojakin on monenlaisia, mutta kai siinä avoeroon on se perustavaa laatua oleva ero, että aviossa nyt olisi ainakin tarkoitus pysyä koko loppuelämä.

Tuo sama kaari voi tapahtua myös avioliitossa. Voi olla vaikka lyhyt nuoruuden avioliitto ja sitten se loppuun saakka kestänyt avoliitto. Sedälläni esinerkiksi näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksinaamaista suhtautumista. Tiedän jopa ihmisen jolla oli itsellään neljä avoeroa taustalla mutta moralisoi ihmistä, jonka toinen avioliitto päättyi eroon.

Muuttaessaan jonkun kanssa yhteen ei lupaa jumalan silmien alla olla toisen kanssa kuolemaan saakka, ylä- ja alamäessä.

Ts. ”Vaan katellaan”

Tavallaan joo. Ei silloin luvata olla yhdessä yhtään pidempään kuin nyt satutaan olemaan. Siinä ero. Jos erotaan, ei riko mitään lupauksia.

Vierailija kirjoitti:

Olisko sen takia, että jos on jo kerran ollut naimisissa, se ei välttämättä enää toista kertaa halua?

Ei

Tuttavani muutti naisystävänsä kanssa yhteen. Kuukauden jälkeen nainen potki tuttuni ulos yhteisestä asunnosta (erosi, painosti ja meinasi vielä mustamaalata) ja otti tilalle salarakkaansa. En näe tuttuani mitenkään epäonnistuneena, vaikka onkin avoeronnut. Asiat eivät aina ole yksinkertaisia.

Molemmat turn off. Oikeastaan se että on edes ollut jonkun muun kanssa on turn off.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksinaamaista suhtautumista. Tiedän jopa ihmisen jolla oli itsellään neljä avoeroa taustalla mutta moralisoi ihmistä, jonka toinen avioliitto päättyi eroon.

Muuttaessaan jonkun kanssa yhteen ei lupaa jumalan silmien alla olla toisen kanssa kuolemaan saakka, ylä- ja alamäessä.

Ei maistraattivihkimisessäkään tuollaista luvata. Lieneekö enää kirkkovihkimisen kaavassakaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksinaamaista suhtautumista. Tiedän jopa ihmisen jolla oli itsellään neljä avoeroa taustalla mutta moralisoi ihmistä, jonka toinen avioliitto päättyi eroon.

Muuttaessaan jonkun kanssa yhteen ei lupaa jumalan silmien alla olla toisen kanssa kuolemaan saakka, ylä- ja alamäessä.

Ei maistraattivihkimisessäkään tuollaista luvata. Lieneekö enää kirkkovihkimisen kaavassakaan?

Voi valita kaavan kunnes kuolema meidät erottaa.

Tämä nyt on off topic, mutta minulle oli tärkeää, että puolisoni _haluaa_ kanssani naimisiin. Vaikka avioliitostakinnvoi erota, niin se on yhden kynnyksen ylitys kuitenkin. Siinä joutuu ajattelemaan vielä yhden kerran, että ihan oikeastiko haluan olla tämän ihmisen kanssa lopun elämäni.

Ensimmäinen kynnys on siinä, että ylipäätään haluaa seurustella, toinen yhteenmuuttuaessa ja kolmas siinä, tekeekö vielä yhden askeleen.

Jos ei halua toisen kanssa naimisiin, kannattaa kysyä itseltään miksi ei? Enkö loppupeleissä usko suhteeseen? Jos uskon, niin mitä sitten pelkään? Jne.

Eli vanha kaava: kysy itseltäsi viisi kertaa miksi, niin löydät juurisyyn.

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt on off topic, mutta minulle oli tärkeää, että puolisoni _haluaa_ kanssani naimisiin. Vaikka avioliitostakinnvoi erota, niin se on yhden kynnyksen ylitys kuitenkin. Siinä joutuu ajattelemaan vielä yhden kerran, että ihan oikeastiko haluan olla tämän ihmisen kanssa lopun elämäni.

Ensimmäinen kynnys on siinä, että ylipäätään haluaa seurustella, toinen yhteenmuuttuaessa ja kolmas siinä, tekeekö vielä yhden askeleen.

Jos ei halua toisen kanssa naimisiin, kannattaa kysyä itseltään miksi ei? Enkö loppupeleissä usko suhteeseen? Jos uskon, niin mitä sitten pelkään? Jne.

Eli vanha kaava: kysy itseltäsi viisi kertaa miksi, niin löydät juurisyyn.

Kysyn itseltäni miksi haluaisin naimisiin. Emme ole uskovaisia emmekä kuulu kirkkoon, joten avioliitolla ei ole meille hengellistä merkitystä. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta en keksi, miksi olisi tärkeää olla naimisissa. Leskeneläkkeeseen olemme jo liian vanhoja, lapsia emme hanki, omaisuusasiat on hoidettu joka tapauksessa alusta alkaen muilla sopimuksilla, tietojen luovutukset/lähiomaiseksi nimeäminen ei edellytä avioliittoa - miksi siis mennä naimisiin? Vaikka menisimme naimisiin, kumpikaan ei muuttaisi sukunimeään enkä usko että mieskään alkaisi käyttää sormusta. Tuskin edes kertoisimme siitä muille kuin lähiomaisille.