Miksi monelle avioero on turn-off, mutta avoero ei?

Itselleni avioliitto on vakavampi sitoutumisen muoto. Ymmärrän toki jos joku muu ajattelee toisin.

Avoliittoon muuttaessa suhde ei ole ollut vielä niin vakava, toki vakaammalla pohjalla kun on kerran yhteen haluttu muuttaa. Mutta vasta avoliiton myötä selkiintyy onko tässä se loppuelämäni kumppani, sujuuko yhteiselo.

Itse olen eronnut ekasta avopuolisostani. Hän paljastuikin ihan eri ihmiseksi yhteen muuton jälkeen. Toisen avopuolisoni kanssa menin naimisiin. Jos nyt joskus satuttaisiin eroamaan, toivottavasti ei, niin kokisin että olen eronnut kerran. Tuo nuoruuden avoliitto menee mielestäni samaan kategoriaan kuin muutkin seurustelut. Onhan minulla pari muutakin pidempiaikaista seurustelua ollut.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni avioliitto on vakavampi sitoutumisen muoto. Ymmärrän toki jos joku muu ajattelee toisin.

Avoliittoon muuttaessa suhde ei ole ollut vielä niin vakava, toki vakaammalla pohjalla kun on kerran yhteen haluttu muuttaa. Mutta vasta avoliiton myötä selkiintyy onko tässä se loppuelämäni kumppani, sujuuko yhteiselo.

Itse olen eronnut ekasta avopuolisostani. Hän paljastuikin ihan eri ihmiseksi yhteen muuton jälkeen. Toisen avopuolisoni kanssa menin naimisiin. Jos nyt joskus satuttaisiin eroamaan, toivottavasti ei, niin kokisin että olen eronnut kerran. Tuo nuoruuden avoliitto menee mielestäni samaan kategoriaan kuin muutkin seurustelut. Onhan minulla pari muutakin pidempiaikaista seurustelua ollut.

Minä ajattelen juuri toisin päin. Muutimme yhteen vasta, kun olimme molemmat niin varmoja kuin ylipäänsä on mahdollista olla siitä, että yhteiselo sujuu ja olemme toisillemme loppuelämän kumppanit. Jos puolisollani olisi ollut taustallaan avioeron lisäksi avoeroja niin en usko, että olisin hänen kanssaan alunperinkään ryhtynyt seurustelemaan. Minulle avoliitto on niin iso askel, että jos ihminen ottaa sen puolihuolimattomasti niin arvomaailmamme ovat aivan erilaiset.

Avioliitossa on jo vannottu ikuista rakkautta kaikkien edessä ja kuinkas kävikään? Turhia lupauksia ja ensimmäisen puolison piti olla Se Oikea joka alttarille asti vietiin. Minä haluan olla Se Oikea ja ainoa, jonka kanssa koskaan on haluttu sinne alttarille kävellä.

Ps. En edes kuulu kirkkoon, joten ei niin kirjaimellisesti kannata tuota alttarille kävelyä ottaa. Mutta ymmärtänette pointin paremmin.

Avoliitossa voi olla kaveruksetkin, kämppiksinä. Avioliitto on ns virallinen sitoutuminen. Siksi itse koen nämä aivan eri asioina.

Minun miehelläni on takanaan nuorena solmittu avioliitto sekä myöhemmin avoliitto. Ensimmäistä naista hän rakasti, toista ei.

Hänellä on myös lapsi molemmista suhteista. Tuo vanhempi, jo aikuinen lapsensa on hänelle selkeästi tärkein. Nuoremmasta lapsesta hän on sanonut ”se nyt on vähän tollanen lapsi”. Kokee lapsekseen, mutta jotenkin tämä on enemmän äitinsä lapsi kuin hänen.

Olen jäänyt miettimään tätä sen takia, että kerran joku sanoi, että mies rakastaa niitä lapsia eniten, joiden äitiä on rakastanut eniten.

Me ollaan oltu 19v. avoliitossa mutta kai me sitten vaan kattellaan :D

Vierailija kirjoitti:

Minun miehelläni on takanaan nuorena solmittu avioliitto sekä myöhemmin avoliitto. Ensimmäistä naista hän rakasti, toista ei.

Hänellä on myös lapsi molemmista suhteista. Tuo vanhempi, jo aikuinen lapsensa on hänelle selkeästi tärkein. Nuoremmasta lapsesta hän on sanonut ”se nyt on vähän tollanen lapsi”. Kokee lapsekseen, mutta jotenkin tämä on enemmän äitinsä lapsi kuin hänen.

Olen jäänyt miettimään tätä sen takia, että kerran joku sanoi, että mies rakastaa niitä lapsia eniten, joiden äitiä on rakastanut eniten.

En voisi olla miehen kanssa, joka ei rakasta lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun miehelläni on takanaan nuorena solmittu avioliitto sekä myöhemmin avoliitto. Ensimmäistä naista hän rakasti, toista ei.

Hänellä on myös lapsi molemmista suhteista. Tuo vanhempi, jo aikuinen lapsensa on hänelle selkeästi tärkein. Nuoremmasta lapsesta hän on sanonut ”se nyt on vähän tollanen lapsi”. Kokee lapsekseen, mutta jotenkin tämä on enemmän äitinsä lapsi kuin hänen.

Olen jäänyt miettimään tätä sen takia, että kerran joku sanoi, että mies rakastaa niitä lapsia eniten, joiden äitiä on rakastanut eniten.

En voisi olla miehen kanssa, joka ei rakasta lapsiaan.

Kyllä se on ihan normaalia, että jotain lasta rakastaa enemmän kuin toista. Joillekin ihmisille se on tabu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni avioliitto on vakavampi sitoutumisen muoto. Ymmärrän toki jos joku muu ajattelee toisin.

Avoliittoon muuttaessa suhde ei ole ollut vielä niin vakava, toki vakaammalla pohjalla kun on kerran yhteen haluttu muuttaa. Mutta vasta avoliiton myötä selkiintyy onko tässä se loppuelämäni kumppani, sujuuko yhteiselo.

Itse olen eronnut ekasta avopuolisostani. Hän paljastuikin ihan eri ihmiseksi yhteen muuton jälkeen. Toisen avopuolisoni kanssa menin naimisiin. Jos nyt joskus satuttaisiin eroamaan, toivottavasti ei, niin kokisin että olen eronnut kerran. Tuo nuoruuden avoliitto menee mielestäni samaan kategoriaan kuin muutkin seurustelut. Onhan minulla pari muutakin pidempiaikaista seurustelua ollut.

Minä ajattelen juuri toisin päin. Muutimme yhteen vasta, kun olimme molemmat niin varmoja kuin ylipäänsä on mahdollista olla siitä, että yhteiselo sujuu ja olemme toisillemme loppuelämän kumppanit. Jos puolisollani olisi ollut taustallaan avioeron lisäksi avoeroja niin en usko, että olisin hänen kanssaan alunperinkään ryhtynyt seurustelemaan. Minulle avoliitto on niin iso askel, että jos ihminen ottaa sen puolihuolimattomasti niin arvomaailmamme ovat aivan erilaiset.

Samaa mieltä. Käytännössä avoliitossa eletään kuten avioliitossakin. Jos kokeilee avoliittoa, ihminen on minusta peluri, joka leikkii ihmissuhteilla .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni avioliitto on vakavampi sitoutumisen muoto. Ymmärrän toki jos joku muu ajattelee toisin.

Avoliittoon muuttaessa suhde ei ole ollut vielä niin vakava, toki vakaammalla pohjalla kun on kerran yhteen haluttu muuttaa. Mutta vasta avoliiton myötä selkiintyy onko tässä se loppuelämäni kumppani, sujuuko yhteiselo.

Itse olen eronnut ekasta avopuolisostani. Hän paljastuikin ihan eri ihmiseksi yhteen muuton jälkeen. Toisen avopuolisoni kanssa menin naimisiin. Jos nyt joskus satuttaisiin eroamaan, toivottavasti ei, niin kokisin että olen eronnut kerran. Tuo nuoruuden avoliitto menee mielestäni samaan kategoriaan kuin muutkin seurustelut. Onhan minulla pari muutakin pidempiaikaista seurustelua ollut.

Minä ajattelen juuri toisin päin. Muutimme yhteen vasta, kun olimme molemmat niin varmoja kuin ylipäänsä on mahdollista olla siitä, että yhteiselo sujuu ja olemme toisillemme loppuelämän kumppanit. Jos puolisollani olisi ollut taustallaan avioeron lisäksi avoeroja niin en usko, että olisin hänen kanssaan alunperinkään ryhtynyt seurustelemaan. Minulle avoliitto on niin iso askel, että jos ihminen ottaa sen puolihuolimattomasti niin arvomaailmamme ovat aivan erilaiset.

Samaa mieltä. Käytännössä avoliitossa eletään kuten avioliitossakin. Jos kokeilee avoliittoa, ihminen on minusta peluri, joka leikkii ihmissuhteilla .

Minäkin olen samaa mieltä. Ja minä menen saman tien naimisiinkin, jos kerta olen valmis asumaan yhdessäkin. En yhtään ymmärrä, miksi avioliitto on jollekin kauhea peikko, jota ei uskalla tehdä, mutta avoliitto taas ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmiset edes tietää kuka on avioeronnut ja kuka avioeronnut. Avioerossa isompi prosessi paperitöiden ja rahajuttujen vuoksi.

Kertoisitko, mistä se isompi paperityöprosessi ja rahajutut koostuvat, kiitos. Oman ymmärrykseni mukaan avioerossa täytetään kaksi yksinkertaista lomaketta puolen vuoden välein, siinä ne paperityöt. Jos omaisuutta ja/tai velkaa on, niin rahajutut on ihan yhtä hankalia oli sitten avio- tai avoliitossa.

No jos ollaan perus persaukisina avioliitossa kamera tulee noin usein se onkin ihmisten mielestä vain se eron kuittaus.

Mutta - vähintäinkin yhtä tärkeää on tehdä virallinen ositus siitä vähäisestä omaisuudesta ja myös kirjallisena. Muuten se avio-ex saattaa aikanaan palata kiusaamaan sun perikuntaasi ja vaatimaan nyt lopultakin sitä teidän omaisuuden puolitoista (tai jotain mitä nyt haluaakaan ahnehtia sen muinaisen ’avio-oikeutensa’ perusteella että se on tavallaan hankittu sulle jääneellä hänen osuudellaan).

Sulle sillä ei liene enää mitään väliä, mutta sun myöhempi puoliso tai lapset tai kuka sut periikään voi joutua joksikin aikaan aika ikävään sotkuun.

Avo-exällä ei tällaista jako-osuuden vaatimisoikeutta ole.

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa on jo vannottu ikuista rakkautta kaikkien edessä ja kuinkas kävikään? Turhia lupauksia ja ensimmäisen puolison piti olla Se Oikea joka alttarille asti vietiin. Minä haluan olla Se Oikea ja ainoa, jonka kanssa koskaan on haluttu sinne alttarille kävellä.

Ps. En edes kuulu kirkkoon, joten ei niin kirjaimellisesti kannata tuota alttarille kävelyä ottaa. Mutta ymmärtänette pointin paremmin.

Tuolta kantilta just rehellinen avioituminen ja siinä epäonnistuminen on kunnioitettavaa. Jos avioituessa on avoeroja takana, se epäonnistuminen on tavallaan piilotettu ja siten epärehellistä...siis jos tuon ihmisen oma asenne avoliittoon on ollut se, ettei avoero ole ollut niin tärkeä kuin avioliitto. Mulle ihmisen asenne merkkaakin näissä asioissa eniten. Arvostan sitä, että avo- ja avioliittoon mennään samalla asenteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmiset edes tietää kuka on avioeronnut ja kuka avioeronnut. Avioerossa isompi prosessi paperitöiden ja rahajuttujen vuoksi.

Kertoisitko, mistä se isompi paperityöprosessi ja rahajutut koostuvat, kiitos. Oman ymmärrykseni mukaan avioerossa täytetään kaksi yksinkertaista lomaketta puolen vuoden välein, siinä ne paperityöt. Jos omaisuutta ja/tai velkaa on, niin rahajutut on ihan yhtä hankalia oli sitten avio- tai avoliitossa.

No jos ollaan perus persaukisina avioliitossa kamera tulee noin usein se onkin ihmisten mielestä vain se eron kuittaus.

Mutta - vähintäinkin yhtä tärkeää on tehdä virallinen ositus siitä vähäisestä omaisuudesta ja myös kirjallisena. Muuten se avio-ex saattaa aikanaan palata kiusaamaan sun perikuntaasi ja vaatimaan nyt lopultakin sitä teidän omaisuuden puolitoista (tai jotain mitä nyt haluaakaan ahnehtia sen muinaisen ’avio-oikeutensa’ perusteella että se on tavallaan hankittu sulle jääneellä hänen osuudellaan).

Sulle sillä ei liene enää mitään väliä, mutta sun myöhempi puoliso tai lapset tai kuka sut periikään voi joutua joksikin aikaan aika ikävään sotkuun.

Avo-exällä ei tällaista jako-osuuden vaatimisoikeutta ole.

Eipä tuo osituspaperi ollut vaikea tehdä. Ei sen tarvitse olla virallinen. Siihen vain tilit ja osakkeet ja autot kirjattuna.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa on jo vannottu ikuista rakkautta kaikkien edessä ja kuinkas kävikään? Turhia lupauksia ja ensimmäisen puolison piti olla Se Oikea joka alttarille asti vietiin. Minä haluan olla Se Oikea ja ainoa, jonka kanssa koskaan on haluttu sinne alttarille kävellä.

Ps. En edes kuulu kirkkoon, joten ei niin kirjaimellisesti kannata tuota alttarille kävelyä ottaa. Mutta ymmärtänette pointin paremmin.

Tuolta kantilta just rehellinen avioituminen ja siinä epäonnistuminen on kunnioitettavaa. Jos avioituessa on avoeroja takana, se epäonnistuminen on tavallaan piilotettu ja siten epärehellistä...siis jos tuon ihmisen oma asenne avoliittoon on ollut se, ettei avoero ole ollut niin tärkeä kuin avioliitto. Mulle ihmisen asenne merkkaakin näissä asioissa eniten. Arvostan sitä, että avo- ja avioliittoon mennään samalla asenteella.

Toisaalta avoliittoja voi solmia elämänsä aikana niin monta kuin haluaa ja ehtii. Avioliitoissa on harkinta-ajat ja eroprosessi, joten onhan se monimutkaisempi ja hitaampi sitoutumistapa. Jos ajatellaan näin. Toki 35 kertaa avoeron kokenut kertoo kyllä ihmisestä hyvin paljon verrattuna pari avioeron kokeneeseen. Mutta jos avoliitossa ja avioliitossa olleet olisivat muuten täysin samalla viivalla, kyllä se kerran jo avioliiton kokenut olisi se turn-off itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmiset edes tietää kuka on avioeronnut ja kuka avioeronnut. Avioerossa isompi prosessi paperitöiden ja rahajuttujen vuoksi.

Kertoisitko, mistä se isompi paperityöprosessi ja rahajutut koostuvat, kiitos. Oman ymmärrykseni mukaan avioerossa täytetään kaksi yksinkertaista lomaketta puolen vuoden välein, siinä ne paperityöt. Jos omaisuutta ja/tai velkaa on, niin rahajutut on ihan yhtä hankalia oli sitten avio- tai avoliitossa.

No jos ollaan perus persaukisina avioliitossa kamera tulee noin usein se onkin ihmisten mielestä vain se eron kuittaus.

Mutta - vähintäinkin yhtä tärkeää on tehdä virallinen ositus siitä vähäisestä omaisuudesta ja myös kirjallisena. Muuten se avio-ex saattaa aikanaan palata kiusaamaan sun perikuntaasi ja vaatimaan nyt lopultakin sitä teidän omaisuuden puolitoista (tai jotain mitä nyt haluaakaan ahnehtia sen muinaisen ’avio-oikeutensa’ perusteella että se on tavallaan hankittu sulle jääneellä hänen osuudellaan).

Sulle sillä ei liene enää mitään väliä, mutta sun myöhempi puoliso tai lapset tai kuka sut periikään voi joutua joksikin aikaan aika ikävään sotkuun.

Avo-exällä ei tällaista jako-osuuden vaatimisoikeutta ole.

Eipä tuo osituspaperi ollut vaikea tehdä. Ei sen tarvitse olla virallinen. Siihen vain tilit ja osakkeet ja autot kirjattuna.

Eri

Ei. Mutta yllättyisi jos tietäisit miten monelta se jää tekemättä. Se virallinen kirjallinen molempien allekirjoittama dokumentti. ”Kun kerran ihan näin tässä saatiin sovittua että molemmat ottaa omansa mukanaan”.

Eli jos menet avioeronneen kanssa liittoon niin kannattaa varmistaa että heillä on virallinen jakopaperi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni avioliitto on vakavampi sitoutumisen muoto. Ymmärrän toki jos joku muu ajattelee toisin.

Avoliittoon muuttaessa suhde ei ole ollut vielä niin vakava, toki vakaammalla pohjalla kun on kerran yhteen haluttu muuttaa. Mutta vasta avoliiton myötä selkiintyy onko tässä se loppuelämäni kumppani, sujuuko yhteiselo.

Itse olen eronnut ekasta avopuolisostani. Hän paljastuikin ihan eri ihmiseksi yhteen muuton jälkeen. Toisen avopuolisoni kanssa menin naimisiin. Jos nyt joskus satuttaisiin eroamaan, toivottavasti ei, niin kokisin että olen eronnut kerran. Tuo nuoruuden avoliitto menee mielestäni samaan kategoriaan kuin muutkin seurustelut. Onhan minulla pari muutakin pidempiaikaista seurustelua ollut.

Minä ajattelen juuri toisin päin. Muutimme yhteen vasta, kun olimme molemmat niin varmoja kuin ylipäänsä on mahdollista olla siitä, että yhteiselo sujuu ja olemme toisillemme loppuelämän kumppanit. Jos puolisollani olisi ollut taustallaan avioeron lisäksi avoeroja niin en usko, että olisin hänen kanssaan alunperinkään ryhtynyt seurustelemaan. Minulle avoliitto on niin iso askel, että jos ihminen ottaa sen puolihuolimattomasti niin arvomaailmamme ovat aivan erilaiset.

Samaa mieltä. Käytännössä avoliitossa eletään kuten avioliitossakin. Jos kokeilee avoliittoa, ihminen on minusta peluri, joka leikkii ihmissuhteilla .

Minäkin olen samaa mieltä. Ja minä menen saman tien naimisiinkin, jos kerta olen valmis asumaan yhdessäkin. En yhtään ymmärrä, miksi avioliitto on jollekin kauhea peikko, jota ei uskalla tehdä, mutta avoliitto taas ok.

En näe yhtään syytä mennä naimisiin, koska se ei muuttaisi arkeamme mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni avioliitto on vakavampi sitoutumisen muoto. Ymmärrän toki jos joku muu ajattelee toisin.

Avoliittoon muuttaessa suhde ei ole ollut vielä niin vakava, toki vakaammalla pohjalla kun on kerran yhteen haluttu muuttaa. Mutta vasta avoliiton myötä selkiintyy onko tässä se loppuelämäni kumppani, sujuuko yhteiselo.

Itse olen eronnut ekasta avopuolisostani. Hän paljastuikin ihan eri ihmiseksi yhteen muuton jälkeen. Toisen avopuolisoni kanssa menin naimisiin. Jos nyt joskus satuttaisiin eroamaan, toivottavasti ei, niin kokisin että olen eronnut kerran. Tuo nuoruuden avoliitto menee mielestäni samaan kategoriaan kuin muutkin seurustelut. Onhan minulla pari muutakin pidempiaikaista seurustelua ollut.

Minä ajattelen juuri toisin päin. Muutimme yhteen vasta, kun olimme molemmat niin varmoja kuin ylipäänsä on mahdollista olla siitä, että yhteiselo sujuu ja olemme toisillemme loppuelämän kumppanit. Jos puolisollani olisi ollut taustallaan avioeron lisäksi avoeroja niin en usko, että olisin hänen kanssaan alunperinkään ryhtynyt seurustelemaan. Minulle avoliitto on niin iso askel, että jos ihminen ottaa sen puolihuolimattomasti niin arvomaailmamme ovat aivan erilaiset.

Samaa mieltä. Käytännössä avoliitossa eletään kuten avioliitossakin. Jos kokeilee avoliittoa, ihminen on minusta peluri, joka leikkii ihmissuhteilla .

Minäkin olen samaa mieltä. Ja minä menen saman tien naimisiinkin, jos kerta olen valmis asumaan yhdessäkin. En yhtään ymmärrä, miksi avioliitto on jollekin kauhea peikko, jota ei uskalla tehdä, mutta avoliitto taas ok.

En näe yhtään syytä mennä naimisiin, koska se ei muuttaisi arkeamme mitenkään.

Minä taas en näe yhtään syytä, miksi en menisi naimisiin. Se ei muuta arkea mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni avioliitto on vakavampi sitoutumisen muoto. Ymmärrän toki jos joku muu ajattelee toisin.

Avoliittoon muuttaessa suhde ei ole ollut vielä niin vakava, toki vakaammalla pohjalla kun on kerran yhteen haluttu muuttaa. Mutta vasta avoliiton myötä selkiintyy onko tässä se loppuelämäni kumppani, sujuuko yhteiselo.

Itse olen eronnut ekasta avopuolisostani. Hän paljastuikin ihan eri ihmiseksi yhteen muuton jälkeen. Toisen avopuolisoni kanssa menin naimisiin. Jos nyt joskus satuttaisiin eroamaan, toivottavasti ei, niin kokisin että olen eronnut kerran. Tuo nuoruuden avoliitto menee mielestäni samaan kategoriaan kuin muutkin seurustelut. Onhan minulla pari muutakin pidempiaikaista seurustelua ollut.

Minä ajattelen juuri toisin päin. Muutimme yhteen vasta, kun olimme molemmat niin varmoja kuin ylipäänsä on mahdollista olla siitä, että yhteiselo sujuu ja olemme toisillemme loppuelämän kumppanit. Jos puolisollani olisi ollut taustallaan avioeron lisäksi avoeroja niin en usko, että olisin hänen kanssaan alunperinkään ryhtynyt seurustelemaan. Minulle avoliitto on niin iso askel, että jos ihminen ottaa sen puolihuolimattomasti niin arvomaailmamme ovat aivan erilaiset.

Samaa mieltä. Käytännössä avoliitossa eletään kuten avioliitossakin. Jos kokeilee avoliittoa, ihminen on minusta peluri, joka leikkii ihmissuhteilla .

Minäkin olen samaa mieltä. Ja minä menen saman tien naimisiinkin, jos kerta olen valmis asumaan yhdessäkin. En yhtään ymmärrä, miksi avioliitto on jollekin kauhea peikko, jota ei uskalla tehdä, mutta avoliitto taas ok.

En näe yhtään syytä mennä naimisiin, koska se ei muuttaisi arkeamme mitenkään.

Minä taas en näe yhtään syytä, miksi en menisi naimisiin. Se ei muuta arkea mitenkään.

Logiikkasi ontuu, koska jonkin asian tekemiseen tarvitaan peruste, ei siihen että jotain ei tee vaan jatkaa elämäänsä kuten siihenkin saakka. Jos käytännössä mikään ei muutu, vaikka ihminen tekee jotain, niin jokin motivaattorihan hänellä siihen tekemiseen pitää kuitenkin olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa on jo vannottu ikuista rakkautta kaikkien edessä ja kuinkas kävikään? Turhia lupauksia ja ensimmäisen puolison piti olla Se Oikea joka alttarille asti vietiin. Minä haluan olla Se Oikea ja ainoa, jonka kanssa koskaan on haluttu sinne alttarille kävellä.

Ps. En edes kuulu kirkkoon, joten ei niin kirjaimellisesti kannata tuota alttarille kävelyä ottaa. Mutta ymmärtänette pointin paremmin.

Tuolta kantilta just rehellinen avioituminen ja siinä epäonnistuminen on kunnioitettavaa. Jos avioituessa on avoeroja takana, se epäonnistuminen on tavallaan piilotettu ja siten epärehellistä...siis jos tuon ihmisen oma asenne avoliittoon on ollut se, ettei avoero ole ollut niin tärkeä kuin avioliitto. Mulle ihmisen asenne merkkaakin näissä asioissa eniten. Arvostan sitä, että avo- ja avioliittoon mennään samalla asenteella.

Toisaalta avoliittoja voi solmia elämänsä aikana niin monta kuin haluaa ja ehtii. Avioliitoissa on harkinta-ajat ja eroprosessi, joten onhan se monimutkaisempi ja hitaampi sitoutumistapa. Jos ajatellaan näin. Toki 35 kertaa avoeron kokenut kertoo kyllä ihmisestä hyvin paljon verrattuna pari avioeron kokeneeseen. Mutta jos avoliitossa ja avioliitossa olleet olisivat muuten täysin samalla viivalla, kyllä se kerran jo avioliiton kokenut olisi se turn-off itselleni.

Mulle taas turn on verrattuna avoeron kokeneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko sen takia, että jos on jo kerran ollut naimisissa, se ei välttämättä enää toista kertaa halua?

Voihan tuota soveltaa avoliittoonkin. Vaikka avoliittoon on tietysti helpompi mennä, koska siitä lähteminenkin on helpompaa. 

Millä lailla avoliitosta lähteminen on helpompaa kuin avioliitosta?

Tarkoitatko, että avioliitosta lähtiessä pitää täyttää paperinpala? Kyllä ne muut syyt määrittävät sen, että kuinka vaikea liitosta on lähteä. Lapset, yhteinen omaisuus.....