Lue keskustelun säännöt.
Sitoumiskammoisen miehen tapailu
17.09.2019 |
Olen keväästä asti tapaillut satunnaisesti yhtä ihanaa miestä, meidän välillä on alusta asti ollut joku jännä yhteys/kemia. Viihdymme hyvin yhdessä ja synkkaa. Mies on pahasti pettynyt aiemmissa suhteissaan, ja on tosi varovainen. Hän on sanonut että tulee helposti ahdistus jos ajattelee liikaa, pelkää uutta pettymystä. Olen itse eronnut hiljattain, hän on kysynyt pari kertaa onko hän pelkkä lohtu ja laastari. Niin ei kuitenkaan ole. Kesällä hän kutsui mut tapaamaan kahta lastaan ja melkein heti sen jälkeen ilmoitti että ei hänellä olekaan sellaisia tunteita kun pitäisi olla, ja on tosi pahoillaan. Mietin jo että johtuiko lapsista, mutta oli aiemmin kertonut että sain hyvää palautetta. Kysyin että johtuuko tämä siitä että tuli ahdistus ja hän myönsi, pyysi että annetaan ajan kulua. Meni 3 vkoa ja hän laittoi yhtäkkiä viestin jossa kertoi että hänelle sopisi että nähdään silloin tällöin. Nyt ollaan nähty pari krt ”kavereina” ilman sitoutumista ja seksin merkeissä. Sanoin itsekin olevani sellaiseen suhteeseen valmis. Hän on mun mielessä ihan kokoajan, hän ei pidä mitään yhteyttä mutta 1-2 krt kk ollaan näht kuitenkin. Haluaisin kertoa hänelle tästä olotilasta ja että mulla on tunteita häntä kohtaan ja on ajatuksissa kokoajan. Antakaa jotain neuvoja, miten pitäisi toimia? Hän on epävarma naisjutuissa, ehkä johtuen aiemmista pettymyksistä
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos monista kommenteista, niistä sain paljon ajatuksia ja näkemystä tähän. En ole vielä laittanut viestiä miehelle, tuntuu jotenkin nöyryyttävältä olla yksipuolisesti yhteydenpitäjä. Ehkä jätän hänet rauhaan ja yritän unohtaa, vaikkei se ole helppoa. Toisaalta jään miettimään että olisiko mun tarvinut rohkaista häntä jotenkin ja pitää välillä yhteyttä. Muistan kun olin ekan kerran menossa hänen luokseen kylään, olin vähän myöhässä sovitusta ajasta ja hän luuli etten ole tulekaan. Hän on epävarma suhdeasioissa ja pelkää pettymystä. Pelkään samalla että jos en ota enää yhteyttä, hänkään ei ota.. Mulla on nyt jo ikävä sitä ihmistä
Ymmärrän sua, kirjoittelin tuossa aiemmin reilun vuoden kestäneestä tapailusta, jossa pääasiassa mentiin miehen ehdoilla. En halunnut vaikuttaa roikkuvalta ja nyt mietin olisiko sittenkin pitänyt kertoa ihastuksestani ja että hänen vuokseen olisin jopa voinut luopua sinkkuelämästä vaikka olinkin vakaasti päättänyt etten sitä tee vielä vuosiin. Hänen kanssaan oli vaan niin mieletön vetovoima ja silti rentous.
Hänkin silloin toisinaan kyseli haluanko häntä tosiaan nähdä, esim humalassa viihteellä ollessaan ja usein otti kiusoittelun varjolla puheeksi että tapailenko muita. Oli aina vähän kiusaantuneen otettu jos kehuin häntä jne. Oli hauska ja huolehtivainen tavatessamme, erillään ollessa taas ei välttämättä kuulunut mitään tai oli usein jotain estettä tapaamiselle.
Silti kallistun sen puoleen etten minä ollut hänelle parisuhteeseen kelpaava. Koitan tukeutua ajatukseen että jos toinen oikeasti haluaa, hän saa aikaiseksi tapaamiset.
Välillä mietin kyselisinkö kuulumisia jos sitä kautta pysyisin muistissa ja tahtoisi joskus jatkaa tapailusuhdetta. Huoh...
Täällä yksi kohtalotoveri :) Meillä meni tutustumisen alku liiankin hienosti ja luulin meillä olevan erityisen hyvää kemiaa välillämme, mutta mies kylmeni lähentymisen jälkeen ( ei seksiä, mutta sellasta halailua ym.) ja nyt antanut kuulua itsestään hyvin harvoin. Ja silloinkin ihan asialinjalla. Oon jättänyt hänet aika rauhaan, ihan muutaman viestin olen joskus laittanut jostain ihan neutraalista asiasta. Ehkä ottaa vielä yhteyttä, jos on kokenut mut sen arvoiseksi, että haluaa jatkaa epäluuloista huolimatta tutustumista edelleen. Hänellä on ollut pitkä ja todella karu suhde takana eikä sen jälkeen ole ketään pystynyt tapailemaan ja on hyvin epäluuloinen naisten suhteen. Toki seksijuttuja hänellä on ollu ja voisin aatella ettei tarvii eikä halua nyt muuta. Mikä mä olen häntä tuomitsemaan, vaikka pahalta tuntuikin, että näin kävi siinä vaiheessa, kun itse kuvitteli suhteen olevan syvenemässä eikä päättymässä. Elämä jatkuu kuitenkin, mutta silti sitä välillä oottaa häneltä kuulumisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on niin miehen kynnysmattona ja mies voi olla niin laskelmoiva, että kun ap kertoo tunteistaan, mies antaa ymmärtää, että hänelläkin voi jotain tunteita olla tai tulossa ja sama meno jatkuu.
Ap, olet riippuvainen läheisyydestä ja tunteesta, että sinulla on joku. Hyvä puoli on se, että riippuvuus häviää noin parissa viikossa, kun katkaiset välit tuohon mieheen. Shokkihoitona toimii myös yhden illan seksi tai tietenkin paras vaihtoehto olisi, että löydät uuden kiinnostuksen kohteen.
Tämän nykyisen voit unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos monista kommenteista, niistä sain paljon ajatuksia ja näkemystä tähän. En ole vielä laittanut viestiä miehelle, tuntuu jotenkin nöyryyttävältä olla yksipuolisesti yhteydenpitäjä. Ehkä jätän hänet rauhaan ja yritän unohtaa, vaikkei se ole helppoa. Toisaalta jään miettimään että olisiko mun tarvinut rohkaista häntä jotenkin ja pitää välillä yhteyttä. Muistan kun olin ekan kerran menossa hänen luokseen kylään, olin vähän myöhässä sovitusta ajasta ja hän luuli etten ole tulekaan. Hän on epävarma suhdeasioissa ja pelkää pettymystä. Pelkään samalla että jos en ota enää yhteyttä, hänkään ei ota.. Mulla on nyt jo ikävä sitä ihmistä
Ymmärrän sua, kirjoittelin tuossa aiemmin reilun vuoden kestäneestä tapailusta, jossa pääasiassa mentiin miehen ehdoilla. En halunnut vaikuttaa roikkuvalta ja nyt mietin olisiko sittenkin pitänyt kertoa ihastuksestani ja että hänen vuokseen olisin jopa voinut luopua sinkkuelämästä vaikka olinkin vakaasti päättänyt etten sitä tee vielä vuosiin. Hänen kanssaan oli vaan niin mieletön vetovoima ja silti rentous.
Hänkin silloin toisinaan kyseli haluanko häntä tosiaan nähdä, esim humalassa viihteellä ollessaan ja usein otti kiusoittelun varjolla puheeksi että tapailenko muita. Oli aina vähän kiusaantuneen otettu jos kehuin häntä jne. Oli hauska ja huolehtivainen tavatessamme, erillään ollessa taas ei välttämättä kuulunut mitään tai oli usein jotain estettä tapaamiselle.
Silti kallistun sen puoleen etten minä ollut hänelle parisuhteeseen kelpaava. Koitan tukeutua ajatukseen että jos toinen oikeasti haluaa, hän saa aikaiseksi tapaamiset.
Välillä mietin kyselisinkö kuulumisia jos sitä kautta pysyisin muistissa ja tahtoisi joskus jatkaa tapailusuhdetta. Huoh...
Täällä yksi kohtalotoveri :) Meillä meni tutustumisen alku liiankin hienosti ja luulin meillä olevan erityisen hyvää kemiaa välillämme, mutta mies kylmeni lähentymisen jälkeen ( ei seksiä, mutta sellasta halailua ym.) ja nyt antanut kuulua itsestään hyvin harvoin. Ja silloinkin ihan asialinjalla. Oon jättänyt hänet aika rauhaan, ihan muutaman viestin olen joskus laittanut jostain ihan neutraalista asiasta. Ehkä ottaa vielä yhteyttä, jos on kokenut mut sen arvoiseksi, että haluaa jatkaa epäluuloista huolimatta tutustumista edelleen. Hänellä on ollut pitkä ja todella karu suhde takana eikä sen jälkeen ole ketään pystynyt tapailemaan ja on hyvin epäluuloinen naisten suhteen. Toki seksijuttuja hänellä on ollu ja voisin aatella ettei tarvii eikä halua nyt muuta. Mikä mä olen häntä tuomitsemaan, vaikka pahalta tuntuikin, että näin kävi siinä vaiheessa, kun itse kuvitteli suhteen olevan syvenemässä eikä päättymässä. Elämä jatkuu kuitenkin, mutta silti sitä välillä oottaa häneltä kuulumisia.
Meillä taas suhde alkoi säkenöivästä seksistä erään keikan jälkeen, ensin ajattelin fiiliksen johtuvan humalatilasta, mutta mies oli vähintään yhtä otettu ja alussa hän oli aktiivisempi yhteydenottaja, kun itse taas mietiskelin että mikähän tämä tyyppi on... Toisilla treffeillä käytiin ravintolassa yksillä ja juttelemassa, mutta pöydän yli huokui sellainen vetovoima että päädyttiin minun luokseni yöksi.
Heti alkuun jo oli puheissa molemmilla ettei etsitä parisuhdetta ja minulle olisi sopinutkin loistavasti vain vkloppuvapailla ajanvietto yhdessä. Emme kuitenkaan tavanneet kuin max 3krt kuussa ja joskus oli 2-3kk näkemättäkin. Hän kyllä syttyi helposti vaikkapa vain tekstiviestistä ja aina saman katon alle päästettässämme kemia oli vahvaa ja seksi hyvää, juteltiin monenlaisista asioista ja oli yhteisiä kiinnostuksenkohteita, vaikkakin elämäntilanteet erilaiset kun itselläni on 5 ja 7v lapset, hänellä ei lapsia. Jossain kohtaa tosissani ihastuinkin, mutta koska mies oli puhunut ettei kaipaa/ole aikaa parisuhteeseen en alkanut hänelle tunteistani avautumaan sen enempää kuin että kehuin fyysistä kanssakäymistä parhaaksi kokemistani. Joskus sanoin etten halua häntä ahdistaa vaikka paljon häntä haluankin. Vastasin että ei ahdista, mutta tapaamisia oli hankala lisätä hänen töidensä takia. Odotin vuodenvaihdetta koska silloin hänellä piti harventua vklopputyöt. No ei hänellä silti ollut sen enempää aikaa, oli kuulemma niin monet kaveritapaamiset olleet tauolla, oli reissuja "rästissä" yms...
Toivoisin kovasti että vielä tapailisimme, mutta en taida viitsiä ottaa yhteyttä, korkeintaan jonain juhlapäivänä onnitella ja kysyä samalla kuulumisia :/
Aina kun olemme viettäneet aikaa yhdessä mies on tosi huomaavainen ja ihana, muistaa yksityiskohtaisia asioita muhun liittyen. On esitellyt mut naapureilleen ja lapsilleen, äidilleenkin on kertonut. Mutta sitten tulee ahdistus joka pilaa kaiken. Kirjoitinko jo että miehellä on lääkitys paniikkihäiriöön, en sitten tiedä onko sillä jokin vaikutus mielialaan. En osaa päättää mitä teen, vaihtoehtoina yrittää unohtaa niin etten pidä mitään yhteyttä, yritän saada jotain muuta ajateltavaa tai laitan viestin jossa kerron tunteistani jolloin en varmaan näe häntä enää..
ap
No voithan sä selvyyden vuoksi ilmoittaa että homma ei sulle toimi, lopetetaan. Ei tarvitse ihmetellä ainakaan mitä kävi, ja itsellesikin selvempää.
Voit ilmoittaa sulla olevan liikaa tunteita. Mutta pidä varasi, ettet tuon tunnustuksen jälkeen ajaudu taas välitilasuhteeseen. Jos mies on vedättäjätyyppiä.
Eli jos tapaatte, kuvion pitää olla toinen. Sun pitää vetää siinä tiukka raja. Jos mies ei tähän pysty, goodbye. Et voi rääkätä itseäsi loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen jollain tapaa sitoutumiskammoinen (nainen), ja yhdistän sen noihin aiempiin todella huonoihin kokemuksiin parisuhteissa (mua on petetty monet kerrat). Omasta kokemuksestani voin kertoa, että siinä kohtaa kun alkaa ahdistaa, niin mitään, mitä se toinen tekee, ei saa sitä tunnetta katoamaan. Mitä enemmän yrität ymmärtää ja olla läsnä ja "antaa aikaa", sen enemmän se alkaa ärsyttämään ja ahdistamaan. Joten parempi kun annat olla ihan kokonaan.
Heikkoina hetkinä, kun se oma yksinäisyys tuntuu kamalalta ja haluaisi vain pystyä olemaan normaalissa parisuhteessa, niin silloin tulee laitettua tuollaisia kutsuviestejä jos on joku "saatavilla". Se ei kuitenkaan tarkoita että tällä ahdistujalla ois sua kohtaan mitään tunteita, olet vain se joka sattuu olemaan siinä kun tulee toisen ihmisen kaipuu.
En tiedä pystyykö kaltaiseni ahdistuja oikeasti ikinä olemaan toisen ihmisen kanssa niinkuin normaalit ovat. Voi olla että ei. Mutta tuossa kohtaa kun se ahdistus on jo olemassa, niin voin kertoa että sä et saa sitä muutettua. Sä vaan rikot itseäsi, jos oletat että asiat muuttuu ja tuo sitoutumiskammoinen lopulta rakastuu suhun. Niin ei käy.
Arvosta itseäs ja etsi joku "normaali".
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jollain tapaa sitoutumiskammoinen (nainen), ja yhdistän sen noihin aiempiin todella huonoihin kokemuksiin parisuhteissa (mua on petetty monet kerrat). Omasta kokemuksestani voin kertoa, että siinä kohtaa kun alkaa ahdistaa, niin mitään, mitä se toinen tekee, ei saa sitä tunnetta katoamaan. Mitä enemmän yrität ymmärtää ja olla läsnä ja "antaa aikaa", sen enemmän se alkaa ärsyttämään ja ahdistamaan. Joten parempi kun annat olla ihan kokonaan.
Heikkoina hetkinä, kun se oma yksinäisyys tuntuu kamalalta ja haluaisi vain pystyä olemaan normaalissa parisuhteessa, niin silloin tulee laitettua tuollaisia kutsuviestejä jos on joku "saatavilla". Se ei kuitenkaan tarkoita että tällä ahdistujalla ois sua kohtaan mitään tunteita, olet vain se joka sattuu olemaan siinä kun tulee toisen ihmisen kaipuu.
En tiedä pystyykö kaltaiseni ahdistuja oikeasti ikinä olemaan toisen ihmisen kanssa niinkuin normaalit ovat. Voi olla että ei. Mutta tuossa kohtaa kun se ahdistus on jo olemassa, niin voin kertoa että sä et saa sitä muutettua. Sä vaan rikot itseäsi, jos oletat että asiat muuttuu ja tuo sitoutumiskammoinen lopulta rakastuu suhun. Niin ei käy.
Arvosta itseäs ja etsi joku "normaali".
Luuletko, että jos rakastuisit tarpeeksi, pystyisit nuo ahdistuksesi sivuuttamaan?
Toisten mielestä sitoutumiskammoa ei ole, ei vain ole tarpeeksi kiinnostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tällaisiin ketjuihin ei tule ikinä yksikään sitoutumiskammoinen mies kertomaan miten vaikeaa se on kun on sitoutumiskammo.
Miten se ja se ”elämäni nainen” tuli menetettyä kun ei vaan pystynyt.
Niinpä.
Mun kaverin miehen veli roikotti kauan niasta suhteessa. Siis vuosia. Ei halunnut lapsia eikä naimisiin.
Sitten löysi sellaisen naisen, jonka kanssa heti naimisiin ja lapset. Samoin teki yksi naapurustossamme asunut mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun kaverin miehen veli roikotti kauan niasta suhteessa. Siis vuosia. Ei halunnut lapsia eikä naimisiin.
Sitten löysi sellaisen naisen, jonka kanssa heti naimisiin ja lapset. Samoin teki yksi naapurustossamme asunut mies.
Ap, sinäkin olet kenties tällanen välikausinainen.
Vierailija kirjoitti:
Mun kaverin miehen veli roikotti kauan niasta suhteessa. Siis vuosia. Ei halunnut lapsia eikä naimisiin.
Sitten löysi sellaisen naisen, jonka kanssa heti naimisiin ja lapset. Samoin teki yksi naapurustossamme asunut mies.
Heti naimisiin ja lapset. Pysyivätkö yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun kaverin miehen veli roikotti kauan niasta suhteessa. Siis vuosia. Ei halunnut lapsia eikä naimisiin.
Sitten löysi sellaisen naisen, jonka kanssa heti naimisiin ja lapset. Samoin teki yksi naapurustossamme asunut mies.
Jännä juttu, tuntuu olevan tuo roikottaminen melko luontaista miehille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jollain tapaa sitoutumiskammoinen (nainen), ja yhdistän sen noihin aiempiin todella huonoihin kokemuksiin parisuhteissa (mua on petetty monet kerrat). Omasta kokemuksestani voin kertoa, että siinä kohtaa kun alkaa ahdistaa, niin mitään, mitä se toinen tekee, ei saa sitä tunnetta katoamaan. Mitä enemmän yrität ymmärtää ja olla läsnä ja "antaa aikaa", sen enemmän se alkaa ärsyttämään ja ahdistamaan. Joten parempi kun annat olla ihan kokonaan.
Heikkoina hetkinä, kun se oma yksinäisyys tuntuu kamalalta ja haluaisi vain pystyä olemaan normaalissa parisuhteessa, niin silloin tulee laitettua tuollaisia kutsuviestejä jos on joku "saatavilla". Se ei kuitenkaan tarkoita että tällä ahdistujalla ois sua kohtaan mitään tunteita, olet vain se joka sattuu olemaan siinä kun tulee toisen ihmisen kaipuu.
En tiedä pystyykö kaltaiseni ahdistuja oikeasti ikinä olemaan toisen ihmisen kanssa niinkuin normaalit ovat. Voi olla että ei. Mutta tuossa kohtaa kun se ahdistus on jo olemassa, niin voin kertoa että sä et saa sitä muutettua. Sä vaan rikot itseäsi, jos oletat että asiat muuttuu ja tuo sitoutumiskammoinen lopulta rakastuu suhun. Niin ei käy.
Arvosta itseäs ja etsi joku "normaali".
Luuletko, että jos rakastuisit tarpeeksi, pystyisit nuo ahdistuksesi sivuuttamaan?
Toisten mielestä sitoutumiskammoa ei ole, ei vain ole tarpeeksi kiinnostusta.
Niin, en tiedä. Olen kyllä ihastunut useastikin, mutta kaikki kaatuu aina lopulta siihen mun ahdistukseen. Sille ahdistukselle ei vain ole mitään loogista syytä, se vain tulee ja pysyy, riippumatta siitä millainen se vastapuoli on. Tarkoitan että vaikka toinen olisi miten täydellinen ja ihana, niin se tulee silti.
Ainoa tapaus, jossa tuota ahdistumista ei ole tullut, oli silloin kun ihastuin varattuun mieheen (anteeksi kaikki naiset). Luulen, että ahdistus jäi tulematta siksi, kun tiesin että mies on "saavuttamattomissa". Meillä ei siis ollut mitään seksiä tms koskaan.
Mä olen kyllä sitä mieltä, että tää mun ahdistus ei ole mitenkään normaalia enkä todellakaan usko, että jokainen ihminen tässä maailmassa kokee tällaista joka kerran, kun yrittää tapailla toista. Joten uskon tuohon sitoutumiskammoon ainakin omalla kohdallani. Toki voihan sitä käyttää myös tekosyynä eroon, vaikkei oikeasti olisikaan sitoutumiskammoinen. Itseni sellaiseksi kuitenkin luokittelen, ei mun käytöksessä ole muuten mitään järkeä.
Haluaisin siis todella, todella kovasti rakastua ja sitoutua ja olla parisuhteessa jne, mutta se ei vain onnistu, koska mua alkaa poikkeuksetta aina ahdistamaan. Ehkä tähän joku terapia saattais auttaa, en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en vaan ymmärrä että mistä se ahdistus tulee, iskeekö se silloin kun huomaa että tunteita alkaa olemaan liikaa? Tää mieshän varoitti mua jo ahdistuksestaan heti alussa.. On varmaan käynyt usein näin, ja ne naiset on sitten ehkä päästäneet hänet menemään.. Mä en vaan millään haluais luovuttaa🙈🙈Kertoi että oli ennen mua ollut vuosi sitten treffeillä, meidänkin treffit peruuntui kerran. Tää sotii sitä vastaan että sillä olis toinen katottuna, ei vaan oo sen tyylinen..
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jollain tapaa sitoutumiskammoinen (nainen), ja yhdistän sen noihin aiempiin todella huonoihin kokemuksiin parisuhteissa (mua on petetty monet kerrat). Omasta kokemuksestani voin kertoa, että siinä kohtaa kun alkaa ahdistaa, niin mitään, mitä se toinen tekee, ei saa sitä tunnetta katoamaan. Mitä enemmän yrität ymmärtää ja olla läsnä ja "antaa aikaa", sen enemmän se alkaa ärsyttämään ja ahdistamaan. Joten parempi kun annat olla ihan kokonaan.
Heikkoina hetkinä, kun se oma yksinäisyys tuntuu kamalalta ja haluaisi vain pystyä olemaan normaalissa parisuhteessa, niin silloin tulee laitettua tuollaisia kutsuviestejä jos on joku "saatavilla". Se ei kuitenkaan tarkoita että tällä ahdistujalla ois sua kohtaan mitään tunteita, olet vain se joka sattuu olemaan siinä kun tulee toisen ihmisen kaipuu.
En tiedä pystyykö kaltaiseni ahdistuja oikeasti ikinä olemaan toisen ihmisen kanssa niinkuin normaalit ovat. Voi olla että ei. Mutta tuossa kohtaa kun se ahdistus on jo olemassa, niin voin kertoa että sä et saa sitä muutettua. Sä vaan rikot itseäsi, jos oletat että asiat muuttuu ja tuo sitoutumiskammoinen lopulta rakastuu suhun. Niin ei käy.
Arvosta itseäs ja etsi joku "normaali".
Luuletko, että jos rakastuisit tarpeeksi, pystyisit nuo ahdistuksesi sivuuttamaan?
Toisten mielestä sitoutumiskammoa ei ole, ei vain ole tarpeeksi kiinnostusta.
Niin, en tiedä. Olen kyllä ihastunut useastikin, mutta kaikki kaatuu aina lopulta siihen mun ahdistukseen. Sille ahdistukselle ei vain ole mitään loogista syytä, se vain tulee ja pysyy, riippumatta siitä millainen se vastapuoli on. Tarkoitan että vaikka toinen olisi miten täydellinen ja ihana, niin se tulee silti.
Ainoa tapaus, jossa tuota ahdistumista ei ole tullut, oli silloin kun ihastuin varattuun mieheen (anteeksi kaikki naiset). Luulen, että ahdistus jäi tulematta siksi, kun tiesin että mies on "saavuttamattomissa". Meillä ei siis ollut mitään seksiä tms koskaan.
Mä olen kyllä sitä mieltä, että tää mun ahdistus ei ole mitenkään normaalia enkä todellakaan usko, että jokainen ihminen tässä maailmassa kokee tällaista joka kerran, kun yrittää tapailla toista. Joten uskon tuohon sitoutumiskammoon ainakin omalla kohdallani. Toki voihan sitä käyttää myös tekosyynä eroon, vaikkei oikeasti olisikaan sitoutumiskammoinen. Itseni sellaiseksi kuitenkin luokittelen, ei mun käytöksessä ole muuten mitään järkeä.
Haluaisin siis todella, todella kovasti rakastua ja sitoutua ja olla parisuhteessa jne, mutta se ei vain onnistu, koska mua alkaa poikkeuksetta aina ahdistamaan. Ehkä tähän joku terapia saattais auttaa, en tiedä.
Kyllä itseäkin ahdistaisi jos olisi edes suunnitelmissa muuttaa yhteen. Omissa kodeissa asuen parisuhde voisi onnistua.
No puhu sen kanssa; jos siitä ahdistuu, on mennäkseen.
Kasvokkain olis paras mutta on tosi epävarmaa nähdäänkö enää.. Ja jos laitan viestin niin sitten ei ehkä ainakaan nähdä.
Missään nimessä ei olla muuttamassa yhteen tms. Aiemmin nähtiin korkeintaan joka toinen viikonloppu ja kun aloin puhumaan että olis kiva nähdä useammin hän ahdistui.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mä en vaan ymmärrä että mistä se ahdistus tulee, iskeekö se silloin kun huomaa että tunteita alkaa olemaan liikaa? Tää mieshän varoitti mua jo ahdistuksestaan heti alussa.. On varmaan käynyt usein näin, ja ne naiset on sitten ehkä päästäneet hänet menemään.. Mä en vaan millään haluais luovuttaa🙈🙈Kertoi että oli ennen mua ollut vuosi sitten treffeillä, meidänkin treffit peruuntui kerran. Tää sotii sitä vastaan että sillä olis toinen katottuna, ei vaan oo sen tyylinen..
ap
Ei sitä ahdistunut ymmärrä aina itsekään, mistä se ahdistus tulee. Siinä voi olla sellaista mikä on täysin hallitsematonta ja käsittämätöntä, nousee syvältä jostain tietoisuuden viemäreistä.
Mä en yleensä kovin helposti luota ihmisiin, ja pari kertaa on käynyt niin, että en ole kertonut tunteistani, koska olen ajatellut tyypistä ja motiiveistaan liian negatiivisesti... Nämä kaduttaa ihan tosissaan. Eniten siksi, että oon pettynyt siihen, miten pelkuri olin.
Tässä ketjussa on järkyttävän katkeria kommentteja, joissa leimataan surutta tuo mies kuspääksi pelailijaksi. Ymmärrän että monilla on huonoja kokemuksia, mutta ihmisiä ne miehetkin ovat... Mulla itse asiassa ei ole juurikaan henkilökohtaista kokemusta kovin kurjista tyypeistä, koska intuitioni käskee pysymään sellaisista loitolla heti kättelyssä. Mutta nuorempana en luottanut intuitiooni ja asiat olivat sekavampia.
Tuossakin lie oleellista tuo:" olisiko sittenkin pitänyt kertoa..."
Mitäs siinä on menetettävää jos toiselle kertoo tykkäävänsä?
Noista mentaalipuolen asioista ja toiselle kertomisesta voisin kertoa tarinan. Kaksi ihmistä kohtaa, muutaman vuoden päästä toisesta ei voi sanoa että on kuin eri ihminen, vaan on eri ihminen.
Tietenkin moinen kummastuttaa ja sitten paljastuu että toisella on tarve säännölliseen mielialalääkitykseen. Tapaamisen alussa ja seurustelun aikana niitä popsi. Päätti sitten ettei niitä enää tarvita, ihan itse, ilman että olisi vaikka lääkärin kanssa jutellut.
Sen jälkeen oli kyyti kuin vuoristoradassa. Koko persoonallisuus muuttui, eri ihminen.
Aika oleellista lie olisi ollut ajoissa kertoa säännöllisen lääkityksen tarpeesta tai edes siitä että meinaa lopettaa.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-