Erotako vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän samanlainen tilanne, paisti yhteistä lasta ei ole eikä nainen haikaile kenekään muun perään, miettii vaan että jaksaako parisuhdetta ylipäänsä. Nyt sitten oltu yli kuukausi ilman mitään kommunikaatiota naisen toiveesta ja mietin, että kauanko annan aikaa, mikä on kohtuullista. Kuun lopussa aion kyllä pyytää rakaisun asiaan, en voi elää tällä tavalla että rakastan koko ajan ja samalla pelkään, että menetän tai olen menettänyt jo, mutta en vain tiedä sitä. Syö miestä.

Sulla on kyllä sitten ”helppo” lähteä sen sattuessa.. eikö ookkin voittajafiilis ku yrittää antaa kaikkensa ja toista ei kiinnosta? :(

Tätä itsekin pelkään.. luotan kyllä lapseni äitiin ja tunnen hänet hyvin joten mikäli sattuis joku lyöminen tms lasta kohtaan niin se kerta riittäis. Sen tiedän. Hän on hyvä äiti kaikinpuolin ja rakastaa poikaamme yli kaiken joten ei sallisi sellaista tapahtuvan. Itse väittäisin että tässä selvittäis sillä kun hän kävis juttelemassa asioista ammattilaisille niin saisi uuden näkökulman asioihin.[/quote]

On paljon muutakin kaltoinkohtelua kuin lyöminen. Riittää että lapsen tarpeita laiminlyödään ja hän tuntee olevansa ylimääräinen, tai huomaa ettei isäpuoli pidä hänestä. Lisäksi äiti ei ole koko aikaa näkemässä kaikkea. Tämä kaikki on tietenkin spekulointia, mutta tuo exä ja äiti vaikuttaisi muodostavan sen verran epämääräisen ja epävakaan suhteen, ettei mistään ole takeita.

Selvitä ensin omat oikeutesi. Sinäkin voit antaa ehtoja naiselle, ei tarvitse olla liian kiltti tai mukautuvainen. Voit sanoa että terapiaan/keskusteluun on mentävä, ja kyseessä on lapsen etu.

Tuollainen exän perään haihattelu on joka tapauksessa semmoista käytöstä, ettei sitä moni katselisi. Sinä voit aivan hyvin pistää jotakin rotia tuohon hommaan, älä alistu tai mukaudu ihan mihin tahansa. Lapsi kyllä aistii jos asiat ei kotona ole kunnossa, vaikka nimellisesti jäisittekin saman katon alle, parisuhde on joka tapauksessa jo rikottu. Ilman jotain terapiaa ja exän lopullista blokkaamista tuskin on mitään mahdollisuuksia korjata asioita.

Toki voitte sopia että ette elä parisuhteessa, mutta asutte lapsen vuoksi saman katon alla eri huoneissa. Tietenkin sekin olisi helpommin sanottu kuin tehty. Tai ostatte asunnot samasta taloyhtiöstä tms.

Mummola on hyvä vaihtoehto. Itse varmaan huikkaisin että kokeilen tätä viikonloppuisyyttä, heippa nähdään sunnuntaina. Käyn tapaamassa sukulaisia ja frendejä.

Jos tulisi kyselyä että mitä kuuluu niin iloinen kuva lapsesta (oletan tietenkin että kaikki menee hyvin). Hälventää oikeasti huolta ja saa minut ainakin aina kaipaamaan heidän luokseen.

Sanonta jos rakastat niin päästä hänet menemään. Kiinnipitäminen aiheuttaa vastakkaisen reaktion.

Olen kyllä aika sanaton. Aikuinen kolmekymppinen nainen hurahtaa johonkin vuosien takaiseen "asioiden selvittelyyn" eksän  kanssa niin, että on valmis rikkomaan perheensä. Pakosta tulee mieleen, että ei se eksä ole ikinä ollut henkisesti naisen elämästä poissa, vaan toive homman jatkumisesta on itänyt koko ajan. 

Että sinänsä Ap et menetä mitään, mitä sinulla olisi alun perinkään ollut. Nainen on vain tähän saakka tyytynyt ja nyt ajattelee saavansa vihdoin kaiken, mitä oikeasti tahtoo.

Enpä ole varma, onko tuossa mitään muuta tehtävissä kuin pitää huolta oikeuksistasi lapseen. En lähtisi itse spekuloimaan isyydellä, en usko, että siinä on mitään epäselvää. Jos lapsi olisi eksän, lähtöhän olisi tullut heti, kun nainen saa raskaana tietää olevansa. 

Voi ajatella niinkin, että parempi nyt kuin kymmenen vuoden ja parin muun muksun kanssa.

En halveksi tunteitasi, tarkoitan, että on kovaa rakastaa saamatta vastarakkautta. Mutta itsesi takia siinäkin tilanteessa kannattaa tosiasiat tunnustaa, kuin sekin, että tuskin tätä millään terapialla paikataan.

Juokse. Lujaa. Älä katso taaksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän samanlainen tilanne, paisti yhteistä lasta ei ole eikä nainen haikaile kenekään muun perään, miettii vaan että jaksaako parisuhdetta ylipäänsä. Nyt sitten oltu yli kuukausi ilman mitään kommunikaatiota naisen toiveesta ja mietin, että kauanko annan aikaa, mikä on kohtuullista. Kuun lopussa aion kyllä pyytää rakaisun asiaan, en voi elää tällä tavalla että rakastan koko ajan ja samalla pelkään, että menetän tai olen menettänyt jo, mutta en vain tiedä sitä. Syö miestä.

Sulla on kyllä sitten ”helppo” lähteä sen sattuessa.. eikö ookkin voittajafiilis ku yrittää antaa kaikkensa ja toista ei kiinnosta? :(

No ei ole ihan helppo paikka kyllä olla, kun itse rakastaa ja olisi valmis tekemään mitä vain suhteen eteen, että toisellakin olisi siinä hyvä olla. Mutta joillekin asioille ei vaan voi mitään. Minun tapauksessani en voi toistakaan syyttää, kun kyse on hänen rankasta taustastaan ja siitä johtuvista jälkiseurauksista joiden kanssa on kamppaillut. Ei auta kuin todeta, että surullinen tilanne. Tunnepuolen asiat ovat hankalia, niille ei ihminen oikein voi mitään vaikka järki sanoisi vastaan. Sinäkään et voi pakottaa naistasi unohtamaan sitä exää, vaikka teistä kumpikin järjen tasolla ymmärtää, ettei siinä ole mitään tolkkua.

Kaipa se on meillä molemmilla irtipäästäminen edessä. Sinulla toki paljon isompi juttu kun on lapsikin mukana. Voimia sinne.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä aika sanaton. Aikuinen kolmekymppinen nainen hurahtaa johonkin vuosien takaiseen "asioiden selvittelyyn" eksän  kanssa niin, että on valmis rikkomaan perheensä. Pakosta tulee mieleen, että ei se eksä ole ikinä ollut henkisesti naisen elämästä poissa, vaan toive homman jatkumisesta on itänyt koko ajan. 

Että sinänsä Ap et menetä mitään, mitä sinulla olisi alun perinkään ollut. Nainen on vain tähän saakka tyytynyt ja nyt ajattelee saavansa vihdoin kaiken, mitä oikeasti tahtoo.

Enpä ole varma, onko tuossa mitään muuta tehtävissä kuin pitää huolta oikeuksistasi lapseen. En lähtisi itse spekuloimaan isyydellä, en usko, että siinä on mitään epäselvää. Jos lapsi olisi eksän, lähtöhän olisi tullut heti, kun nainen saa raskaana tietää olevansa. 

Voi ajatella niinkin, että parempi nyt kuin kymmenen vuoden ja parin muun muksun kanssa.

En halveksi tunteitasi, tarkoitan, että on kovaa rakastaa saamatta vastarakkautta. Mutta itsesi takia siinäkin tilanteessa kannattaa tosiasiat tunnustaa, kuin sekin, että tuskin tätä millään terapialla paikataan.

Näin olen hänen puheistaankin ymmärtänyt että heillä on aina ollut erityinen yhteys.. ja itsekin luotan siihen että lapsi on mun koska jos tunteet ovat kovat eksää kohtaan niin niinkuin sanoit että lähtö olisi tullut jo aikasemmin.. sain hänestä hieman irti juteltuamme ja aloin ymmärtää.. hän kertoi että on tuntenut että meillä ei ole omaa elämää ollenkaan vaan vaan yhteinen ja ilmeisesti mitä enemmän yritin olla läsnä ja auttaa niin sitä enemmän se häntä suututti.. ja hän ei välttämättä halua tän eksän kanssa palata vaan voisi olla pojan kanssa kahdestaan, kuulemma ahdistaa tämä parisuhde. Olen alkanut asioita pohtiin mielessäni ja en voi ketään pakottaa mun kanssa olemaan.. hän lupasi pyynnöstäni käydä juttelemassa ammattilaisille tästä ja kaikista muista asioista ja mikäli hän niidenkin kertojen jälkeen on vielä sitä mieltä että hän haluaa lähteä niin päästän hänet lähtemään.. on kuitenkin sitten edes yrittänyt korjata tätä suhdetta jotenkin.. viittaan tällä siis jos hänellä on tuo epävakaa persoonallisuus.. ja uskon myös että tulevaisuudessa pystymme sopimaan keskenämme kaikista lapseen liittyvistä asioista ilman raastupaa, olemme kuitenkin hyvissä väleissä ja minkäänlaista riitelyä tms ei ole eikä ollut..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän samanlainen tilanne, paisti yhteistä lasta ei ole eikä nainen haikaile kenekään muun perään, miettii vaan että jaksaako parisuhdetta ylipäänsä. Nyt sitten oltu yli kuukausi ilman mitään kommunikaatiota naisen toiveesta ja mietin, että kauanko annan aikaa, mikä on kohtuullista. Kuun lopussa aion kyllä pyytää rakaisun asiaan, en voi elää tällä tavalla että rakastan koko ajan ja samalla pelkään, että menetän tai olen menettänyt jo, mutta en vain tiedä sitä. Syö miestä.

Sulla on kyllä sitten ”helppo” lähteä sen sattuessa.. eikö ookkin voittajafiilis ku yrittää antaa kaikkensa ja toista ei kiinnosta? :(

No ei ole ihan helppo paikka kyllä olla, kun itse rakastaa ja olisi valmis tekemään mitä vain suhteen eteen, että toisellakin olisi siinä hyvä olla. Mutta joillekin asioille ei vaan voi mitään. Minun tapauksessani en voi toistakaan syyttää, kun kyse on hänen rankasta taustastaan ja siitä johtuvista jälkiseurauksista joiden kanssa on kamppaillut. Ei auta kuin todeta, että surullinen tilanne. Tunnepuolen asiat ovat hankalia, niille ei ihminen oikein voi mitään vaikka järki sanoisi vastaan. Sinäkään et voi pakottaa naistasi unohtamaan sitä exää, vaikka teistä kumpikin järjen tasolla ymmärtää, ettei siinä ole mitään tolkkua.

Kaipa se on meillä molemmilla irtipäästäminen edessä. Sinulla toki paljon isompi juttu kun on lapsikin mukana. Voimia sinne.

Näin se asia on.. kun sanoin että etkö voisi unohtaa tätä eksää ja jatketaan entiseen malliin niin ei kuulemma voi ikinä unohtaa.. henkisesti olen kyllä aika loppu mutta nyt alan mietittyäni ymmärtään ja päästämään narua hänelle päin.. en jaksa enää yrittää.. nautin vain lapseni seurasta päivittäin niin kauan kuin se on mahdollista..

Vierailija kirjoitti:

Hei

Olen monessa suhteessa huomannut samantyyppisen ilmiön mitä sinulla. Tässä kokemuksien maassa se arki ei tunnukaan niin kivalta ja hormonit + vauva-arki vetää niin naisen kuin miehen polkan sekaisin. Haetaan sitä nuoruutta, jännitystä, saalistamista yms mistä tunsi että on oma itsensä ja varsinkin itse ohjaksissa.

Kukaan lastaan ajatteleva ei laita lastaan eroon rakastavasta vanhemmasta ja laita kaikkia kortteja haihattelevan exän koriin. Sitten kärvistellä vaikka toveruussuhteessa kunhan lapsi on isompi.

Näissä suhteissa on hauskasti yhteneväistä ollut toisen osapuolen toiminta. Jos haihattelija on mies niin yllättävän usein huomio ja seksi on tehnyt osansa. Jos nainen niin huomio ja hänen tarpeidensa huomioiminen. Luulen että sinä olet kuitenkin huomioinut puolisosi ja lapsesi joten ehdottaisin että tekisit itsestäsi tavoittelemisen arvoisen. Lähdet lapsen kanssa vaikka pienelle reissulle. Riippuu miten ruokinta on sujunut niin vaikka viikonloppu. Sanot vaan että valitsisin sinut ja pojan. Sinua en näköjään saa niin panostan poikaani.

Se on usein saanut naisen huomaamaan kiltin miehen arvon ja itse haluamaan myös mukaan. Tavoittelemaan sinua eikä exän haamuja. Huomaamaan että millaista se arki olisi yksin ja ilman teitä.

En myöskään olisi niin tiukka siinä että otatko takaisin vai et. Se olisi kuitenkin pojallenne paras.

Muuten hyvä, mutta aisankannattajaksi ei kannata lähteä. Niin että hoitaa lapsen toivoen samalla parasta kun puoliso kiehnää eksänsä kanssa. Tuostahan voi tulla kierrekin jos tämä tietää aina pääsevänsä takaisin kun vaan esittää katuvaa.

Ihan ekana tulikin nyt sitten mieleen että miten varma olet siitä, että lapsi on sinun?

Joka tapauksessa, älä jää ovimatoksi odottamaan mitä hän mahdollisesti päättää, vaan vaadi tekemään päätös. Jos haluaa yrittää uudelleen exänsä kanssa tai jos haluaa jatkaa sinun kanssasi on exän jäätävä. Mutta hänen on se päätös tehtävä ja mieluiten pian.  Lisäksi jos hän haluaa jäädä, on hänen haettava keskusteluapua ammattilaiselta ja teidän ehkä pariterapiaa.

- Siis jos sinä haluat kuitenkin vielä jatkaa hänen kanssaan yhdessä.

Nuo nyt tuolleen ekana tuli mieleen. Ja jos sillä on mitään väliä; olen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ekana tulikin nyt sitten mieleen että miten varma olet siitä, että lapsi on sinun?

Joka tapauksessa, älä jää ovimatoksi odottamaan mitä hän mahdollisesti päättää, vaan vaadi tekemään päätös. Jos haluaa yrittää uudelleen exänsä kanssa tai jos haluaa jatkaa sinun kanssasi on exän jäätävä. Mutta hänen on se päätös tehtävä ja mieluiten pian.  Lisäksi jos hän haluaa jäädä, on hänen haettava keskusteluapua ammattilaiselta ja teidän ehkä pariterapiaa.

- Siis jos sinä haluat kuitenkin vielä jatkaa hänen kanssaan yhdessä.

Nuo nyt tuolleen ekana tuli mieleen. Ja jos sillä on mitään väliä; olen nainen.

Kyllä siitä olen lähes 100% varma että on mun.. kuten yllä kirjoitin että mikäli olis exän niin olis varmaan lähtö tullut jo aikasemmin..olen omassa mielessäni päättänyt tuon aikarajan ja se on tuo terapiakäynti. Mikäli niistä ei oo apua niin heilutan valkoista lippua ja alan jatkamaan omaa elämääni yksin (lapsen kanssa)..

Vierailija kirjoitti:

Mun mies lähti muutama vuosi sitten toisen naisen matkaan. Eroaminen oli ihan kamalaa, mutta vielä sitäkin kamalampaa olivat ne muutamat kuukaudet sitä ennen, kun mies jahkaili, lähteekö vai ei. Kun toinen oli jo henkisesti lähtenyt ja rakastumisen huumassa, pariterapiat yms. olivat aika järkyttäviä kokemuksia itselle kuunnella sitä, kuinka yrittää väkisin jäädä lasten takia , vaikka on nähnyt, miten hienoa sen toisen kanssa olisi. Sitten vihelsin lopulta pelin poikki.

Eli pointtina: yksin on kuitenkin parempi kuin sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa olla jonkun muun kanssa. On tosi raskasta ja ahdistavaa olla se ei-toivottu jäsen omassa perheessään. ”Järkiinsä” se toinen voi kuitenkin tulla vasta sitten, kun se rakastumisen huuma menee ohi. Paljon tsemppiä ja voimia!

Sivusta. Tuliko mies sitten onnellisemmaksi? Saivatko lisää lapsia?

Yksinäinenkö? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä aika sanaton. Aikuinen kolmekymppinen nainen hurahtaa johonkin vuosien takaiseen "asioiden selvittelyyn" eksän  kanssa niin, että on valmis rikkomaan perheensä. Pakosta tulee mieleen, että ei se eksä ole ikinä ollut henkisesti naisen elämästä poissa, vaan toive homman jatkumisesta on itänyt koko ajan. 

Että sinänsä Ap et menetä mitään, mitä sinulla olisi alun perinkään ollut. Nainen on vain tähän saakka tyytynyt ja nyt ajattelee saavansa vihdoin kaiken, mitä oikeasti tahtoo.

Enpä ole varma, onko tuossa mitään muuta tehtävissä kuin pitää huolta oikeuksistasi lapseen. En lähtisi itse spekuloimaan isyydellä, en usko, että siinä on mitään epäselvää. Jos lapsi olisi eksän, lähtöhän olisi tullut heti, kun nainen saa raskaana tietää olevansa. 

Voi ajatella niinkin, että parempi nyt kuin kymmenen vuoden ja parin muun muksun kanssa.

En halveksi tunteitasi, tarkoitan, että on kovaa rakastaa saamatta vastarakkautta. Mutta itsesi takia siinäkin tilanteessa kannattaa tosiasiat tunnustaa, kuin sekin, että tuskin tätä millään terapialla paikataan.

Näin olen hänen puheistaankin ymmärtänyt että heillä on aina ollut erityinen yhteys.. ja itsekin luotan siihen että lapsi on mun koska jos tunteet ovat kovat eksää kohtaan niin niinkuin sanoit että lähtö olisi tullut jo aikasemmin.. sain hänestä hieman irti juteltuamme ja aloin ymmärtää.. hän kertoi että on tuntenut että meillä ei ole omaa elämää ollenkaan vaan vaan yhteinen ja ilmeisesti mitä enemmän yritin olla läsnä ja auttaa niin sitä enemmän se häntä suututti.. ja hän ei välttämättä halua tän eksän kanssa palata vaan voisi olla pojan kanssa kahdestaan, kuulemma ahdistaa tämä parisuhde. Olen alkanut asioita pohtiin mielessäni ja en voi ketään pakottaa mun kanssa olemaan.. hän lupasi pyynnöstäni käydä juttelemassa ammattilaisille tästä ja kaikista muista asioista ja mikäli hän niidenkin kertojen jälkeen on vielä sitä mieltä että hän haluaa lähteä niin päästän hänet lähtemään.. on kuitenkin sitten edes yrittänyt korjata tätä suhdetta jotenkin.. viittaan tällä siis jos hänellä on tuo epävakaa persoonallisuus.. ja uskon myös että tulevaisuudessa pystymme sopimaan keskenämme kaikista lapseen liittyvistä asioista ilman raastupaa, olemme kuitenkin hyvissä väleissä ja minkäänlaista riitelyä tms ei ole eikä ollut..

Kyllähän pikkulapsiaika tulee äidille yhtä isona muutoksena ja shokkina kuin isällekin, ehkä jopa isompana, koska lapsi on jo pitkään ollut osa omaa kehoa, eikä se sitten lopukaan synnytykseen, vaan päinvastoin tulee aina enemmän ja enemmän huolehdittavaa ja tehtävää ja päivystettävää...

Että siinä mielessä höpinät eksästä voivat olla vain yksi osoitus vapaudenkaipuusta ja ahdistuksesta, että tässäkö kaikki ja entinen/menneisyys oli niin ihanaa.

Silti vähän pidän noita juttuja henkisestä yhteydestä ikävinä. Kai meillä kaikilla se tarunhohtoinen ex on, kenen kanssa "jos aika ja paikka ja olosuhteet" olisivat natsanneet, niin ah miten ihanaa olisi ollutkaan. Niistä vain aikuinen, tasapainoinen ihminen laskee irti. Eikä ainakaan missään tapauksessa hölise niistä pienen lapsensa toiselle vanhemmalle. Eli näistä puheista voisi tosiaankin päätellä, että sinua pidetään itsestään selvyytenä, jonka "paikka" suhteessa on sietää mitä vain sen vuoksi, että osoitat avoimesti rakkautta.

Ja se on ikävä piirre ihmisessä, siitä voisit vaikka suoraan  puhua, että miltä tuntuu ottaa tuollaista vastaan rakkauden vastineeksi + että tottakinko puolisosi haluaa sinulle tälläisen tunteen tehdä.

Yksinäinenkö? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ekana tulikin nyt sitten mieleen että miten varma olet siitä, että lapsi on sinun?

Joka tapauksessa, älä jää ovimatoksi odottamaan mitä hän mahdollisesti päättää, vaan vaadi tekemään päätös. Jos haluaa yrittää uudelleen exänsä kanssa tai jos haluaa jatkaa sinun kanssasi on exän jäätävä. Mutta hänen on se päätös tehtävä ja mieluiten pian.  Lisäksi jos hän haluaa jäädä, on hänen haettava keskusteluapua ammattilaiselta ja teidän ehkä pariterapiaa.

- Siis jos sinä haluat kuitenkin vielä jatkaa hänen kanssaan yhdessä.

Nuo nyt tuolleen ekana tuli mieleen. Ja jos sillä on mitään väliä; olen nainen.

Kyllä siitä olen lähes 100% varma että on mun.. kuten yllä kirjoitin että mikäli olis exän niin olis varmaan lähtö tullut jo aikasemmin..olen omassa mielessäni päättänyt tuon aikarajan ja se on tuo terapiakäynti. Mikäli niistä ei oo apua niin heilutan valkoista lippua ja alan jatkamaan omaa elämääni yksin (lapsen kanssa)..

Todellisuudessahan sinä tulet totuttelemaan elämään itseksesi koska en usko että on sellaista lastenvalvojaa joka auttaisi sinua vaatimaan noin pienen lapsen huoltajuutta itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinenkö? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ekana tulikin nyt sitten mieleen että miten varma olet siitä, että lapsi on sinun?

Joka tapauksessa, älä jää ovimatoksi odottamaan mitä hän mahdollisesti päättää, vaan vaadi tekemään päätös. Jos haluaa yrittää uudelleen exänsä kanssa tai jos haluaa jatkaa sinun kanssasi on exän jäätävä. Mutta hänen on se päätös tehtävä ja mieluiten pian.  Lisäksi jos hän haluaa jäädä, on hänen haettava keskusteluapua ammattilaiselta ja teidän ehkä pariterapiaa.

- Siis jos sinä haluat kuitenkin vielä jatkaa hänen kanssaan yhdessä.

Nuo nyt tuolleen ekana tuli mieleen. Ja jos sillä on mitään väliä; olen nainen.

Kyllä siitä olen lähes 100% varma että on mun.. kuten yllä kirjoitin että mikäli olis exän niin olis varmaan lähtö tullut jo aikasemmin..olen omassa mielessäni päättänyt tuon aikarajan ja se on tuo terapiakäynti. Mikäli niistä ei oo apua niin heilutan valkoista lippua ja alan jatkamaan omaa elämääni yksin (lapsen kanssa)..

Todellisuudessahan sinä tulet totuttelemaan elämään itseksesi koska en usko että on sellaista lastenvalvojaa joka auttaisi sinua vaatimaan noin pienen lapsen huoltajuutta itsellesi.

Todellisuudessahan ihmiset voivat jatkaa elämäänsä myös lapsen kanssa, vaikka eivät lähivanhempia olisikaan. Se tarkoittaa, että nämä ihmiset ajattelevat lapsen parasta aina ensin, järjestävät asiansa ja aikansa lapsen parhaaksi ja viettävät lapsen kanssa kaiken ajan, minkä vain suinkin voivat. 

Todellisuudessahan sellainen vanhempi, joka ajattelee pelkkiä huoltajakysymyksiä ei välttämättä ole todellakaan lapsen elämässä siten kuin vanhempi, joka sitoutuu vanhemmuuteen kaikissa olosuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinenkö? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ekana tulikin nyt sitten mieleen että miten varma olet siitä, että lapsi on sinun?

Joka tapauksessa, älä jää ovimatoksi odottamaan mitä hän mahdollisesti päättää, vaan vaadi tekemään päätös. Jos haluaa yrittää uudelleen exänsä kanssa tai jos haluaa jatkaa sinun kanssasi on exän jäätävä. Mutta hänen on se päätös tehtävä ja mieluiten pian.  Lisäksi jos hän haluaa jäädä, on hänen haettava keskusteluapua ammattilaiselta ja teidän ehkä pariterapiaa.

- Siis jos sinä haluat kuitenkin vielä jatkaa hänen kanssaan yhdessä.

Nuo nyt tuolleen ekana tuli mieleen. Ja jos sillä on mitään väliä; olen nainen.

Kyllä siitä olen lähes 100% varma että on mun.. kuten yllä kirjoitin että mikäli olis exän niin olis varmaan lähtö tullut jo aikasemmin..olen omassa mielessäni päättänyt tuon aikarajan ja se on tuo terapiakäynti. Mikäli niistä ei oo apua niin heilutan valkoista lippua ja alan jatkamaan omaa elämääni yksin (lapsen kanssa)..

Todellisuudessahan sinä tulet totuttelemaan elämään itseksesi koska en usko että on sellaista lastenvalvojaa joka auttaisi sinua vaatimaan noin pienen lapsen huoltajuutta itsellesi.

Tarkoitinkin tuolla kommentilla lapsen kanssa että silloin kun hän mulla on.. tiedän etten tule häntä saamaan kokonaan omakseni missään vaiheessa enkä tätä haluaisikaan äidin takia. Eli alan jatkamaan elämää itsekseni :)

Up