Työstä maksettavan palkan tulee määräytyä tuottavuuden mukaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n esimerkkien mukaan jos toimittaisiin, niin työntekijöitä ei enää löytyisi kuin joihinkin suosituimpiin ravintoloihin ja bussilinjoihin. Kauhistuttaa jo ajatella, mitä potilasturvallisuudelle tapahtuisi.

Johan se on tapahtunut; yksityinen sektori hoitaa helpot ja suhteellisen helpot (rahakkaat) tapaukset, mutta kun tulee tosi paha paikka niin julkisen sektorin käsiinhän se putoaa.

En osaa ottaa kantaa onko näin hyvä vai huono, mutta noin se on.

Juuri noin se on niinkuin kerrot. Mutta onko se sinusta Ok, että palkkaa saa sen mukaan, kuinka monta potilasta vuoroosi osuu? Esim. päivystyspotilaiden määrää ei pysty ennustamaan.

Ajatus ihan hyvä, mutta logiikka nyt pettää

1)jos bussikuskille maksetaan asiakkaiden mukaan, niin sitten täytyy hajaseudulla ja kaupungeissakin suurin osa bussivuoroista lopettaa, koska eniten matkustajia vain ns ruuhka-aikoina.Eli tehdään niistäkin Onnibusseja eli vain vuorot, joissa bussi täysi, liikkuvat

2)Hoitotyössä halpuuden mukaa: halvinta on vuodeosastohoito, kalleinta tehohoito ja leikkaussalihoito.Eikun vaan lopetetaan kokonaan tehohoito ja leikkaukset-hoitotyön kustannukset putoaa paljon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on järkevä kriteeri ainoastaan sellaisissa töissä, joissa henkilö itse pystyy vaikuttamaan tekemänsä työn määrään tai mitattavaan laatuun. Esimerkiksi puhelinmyyjä, ompelija tai mansikanpoimija. 

MIkähän on sellainen työ jossa tekijä ei pysty vaikuttamaan työn määrään tai laatuun? En keksi yhtäkään esimerkkiä.

No tässähän näitä on lueteltu vaikka miten paljon. Palomies, poliisi, sairaanhoitaja, roskakuski, opettaja, bussikuski. Ja huomioi, että puhuin mitattavasta laadusta enkä työmoraalista. Vaikka olisi miten hyvä opettaja, hän ei välttämättä saa niistä oppilaistaan huippujuristeja, vaan lopputulos on näiden oppilaiden omissa käsissä. 

Kaikki edellä mainitut voivat vaikuttaa työn määrään tai laatuun. Palomies voi tehdä työnsä laadukkaasti, jolloin tulipalo saadaan sammutettua mahdollisimman nopeasti tai työ voidaan tehdä huonosti, jolloin kaikki palaa poroksi. Tämä asia on mahdollista mitata. Sairaanhoitajan osalta aivan sama juttu. Voidaan mitata esim. virheiden lukumäärää, potilastyytyväisyyttä jne. Entäs poliisi? Partio näkee ulkona kahakan. Nyt poliisit voivat ajatella, että ei jaksa nyt puuttua tohon, helpompi mennä vaan ohi. Näin minimoidaan työn määrää. Laadun osalta poliisit voivat vaikuttaa aivan siinä missä muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Tässä näkyy nyt menevän iloisesti sekaisin tuottavuus ja markkinahinta eli se, mitä ollaan valmiita maksamaan. Poliisin työ ei tuota yhteiskunnalle rahaa juuri mitään, mutta kyllä siitä vain halutaan maksaa. 

Ei tässä mikään ole menossa iloisesti sekaisin. Markkinahinta on nimenomaan tuottavuuden rahallinen mitta. Poliisit tuottavat yhteiskuntarauhaa ynnä muita tärkeitä palveluita. Tämä on arvokas tuotos, mutta koska ei ole markkinoita, niin sen oikeaa arvoa on hankalaa mitata. Tässä tapauksessa paras vertailukohta lienee poliisin määrärahojen määrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on ainoa järkevä hinnoittelukriteeri. Vai millä perusteella palkka tulisi määritellä jos ei tuottavuuden perusteella? 

Edelleenkin riippuu, mitä se tuottavuus tarkoittaa? Miten paljon rahaa kilahtaa kansantalouteen, kun rappukäytävässä ei ole kuraa tai kun roskasäiliöt tyhjätään ajallaan? Miten paljon kansantaloudessa jää rahaa tienaamatta, kun tiehen ei ole saatu uutta asfalttia tai kun tiet on aurattu huonosti? Rahallisestihan nämä työt eivät näy oikein missään, mutta ihmisten viihtyvyyden ja elämän sujuvuuden kannalta merkitys on melko suuri. Entäs sitten opettajat tai tiedemiehet? Kuka pystyy laskemaan, miten paljon heidän työnsä tulevaisuudessa hyödyttävät yhteiskuntaa? 

Jos rappukäytävässä ei ole kuraa, niin asukkaiden asumisviihtyvyys on parempi, mikä lisää heidän hyvinvointiaan. Tästä he ovat myös valmiita maksamaan. Palveluiden tuottaminen nostaa kansantaloutta aivan siinä missä tavaroidenkin. Samoin roskasäiliöiden osalta: asukkaat arvostavat sitä, että asuinympäristö ei pursia roskia ja ovat tästä valmiita maksamaan. Palvelun hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan ja palkat puolestaan tuottavuuden mukaan.

Mietitään esim. rappusiivoojaa. Tämän palkka ei voi olla suurempi kuin mitä asukkaat ovat valmiita maksamaan, sillä muutoin toiminta olisi tappiollista. Toisaalta jos siivooja voidaan korvata siivousrobotilla, niin palkka ei voi olla suurempi kuin robotin kustannus. 

Teiden osalta sama juttu: käyttäjät arvostavat sitä, että tiessä ei ole kuoppia ja maksavat myös tiestön ylläpidosta mm. verojen muodossa.

Myös opettaja ja tiedemiehet saavat kysynnän ja tarjonnan kautta. Jos vanhemmat arvostavat sitä, että lapsi saa koulutuksen, niin he ovat valmiita maksamaan tästä. Samoin tiedemiehille maksetaan sen mukaan mikä niiden tuottaman toiminnan hyöty on maksajan mielestä.

Pitäisikö huonoille opettajille ja tiedemiehille sitten maksaa yhtä paljon kuin hyville? Tämä on sosialistinen vaihtoehto ja johtaa tehottomuuteen, sillä jos hyvä ja huono saavat aivan saman korvauksen, niin ei ole mitään syytä ponnistella ollakseen hyvä. Tuloksena on tehottomuus.

Eikös ne palkat isossa kuvassa juuri noin määräydykin kuin sinä kuvaat, kysynnän ja tarjonnan mukaan? Yksityiset yritykset maksavat sen mukaan mikä on työntekijän arvioitu hyöty firmalle. Jos ajatellaan ettei hyöty kata palkkaa sivukustannuksineen, ei uutta työntekijää palkata. Esimerkiksi terveydenhuollossa ja opetusalalla palkat taas muodostuvat sen mukaan, mitä noista töistä ollaan valmiita maksamaan ja toisaalta millä hinnalla niihin saadaan työntekijöitä.

Yksilötasolla tuo ei tietenkään toteudu, mutta jos alettaisiin arvioimaan jokaisen opettajan tai sairaanhoitajan tuottavuutta erikseen, tällainen systeemi tulisi niin kalliiksi ettei siihen olisi mitään järkeä lähteä. Julkisilla aloilla kun ei ole kyse siitä, mitä joku yksittäinen ihminen on valmis maksamaan, vaan mitä ihmiset keskimäärin ovat valmiita maksamaan. Jokaisen työntekijän kohdalla pitäisi erikseen arvioida, mitä yhteiskunta on juuri hänen työpanoksestaan valmis maksamaan. Kiinnostaisi kuulla ihan konkreettisia esimerkkejä miten tämä toteutettaisiin järkevästi ja vielä kustannustehokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n esimerkkien mukaan jos toimittaisiin, niin työntekijöitä ei enää löytyisi kuin joihinkin suosituimpiin ravintoloihin ja bussilinjoihin. Kauhistuttaa jo ajatella, mitä potilasturvallisuudelle tapahtuisi.

Johan se on tapahtunut; yksityinen sektori hoitaa helpot ja suhteellisen helpot (rahakkaat) tapaukset, mutta kun tulee tosi paha paikka niin julkisen sektorin käsiinhän se putoaa.

En osaa ottaa kantaa onko näin hyvä vai huono, mutta noin se on.

Juuri noin se on niinkuin kerrot. Mutta onko se sinusta Ok, että palkkaa saa sen mukaan, kuinka monta potilasta vuoroosi osuu? Esim. päivystyspotilaiden määrää ei pysty ennustamaan.

Kyllä esim. päivystyspotilaiden määrää pystyy helposti ennakoimaan. Ensin tutkitaan tilastoista paljonko potilaita tuli keskimäärin esim. edellisen vuoden aikana. Nyt kun tehdään lukuisia vuoroja, niin potilaiden keskimääräinen määrä lähenee tätä keskiarvoa. 

Toivotaan että aloittajaa tullaan hoitamaan sairaana ja/tai vanhana hänen periaatteensa mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on ainoa järkevä hinnoittelukriteeri. Vai millä perusteella palkka tulisi määritellä jos ei tuottavuuden perusteella? 

Edelleenkin riippuu, mitä se tuottavuus tarkoittaa? Miten paljon rahaa kilahtaa kansantalouteen, kun rappukäytävässä ei ole kuraa tai kun roskasäiliöt tyhjätään ajallaan? Miten paljon kansantaloudessa jää rahaa tienaamatta, kun tiehen ei ole saatu uutta asfalttia tai kun tiet on aurattu huonosti? Rahallisestihan nämä työt eivät näy oikein missään, mutta ihmisten viihtyvyyden ja elämän sujuvuuden kannalta merkitys on melko suuri. Entäs sitten opettajat tai tiedemiehet? Kuka pystyy laskemaan, miten paljon heidän työnsä tulevaisuudessa hyödyttävät yhteiskuntaa? 

Jos rappukäytävässä ei ole kuraa, niin asukkaiden asumisviihtyvyys on parempi, mikä lisää heidän hyvinvointiaan. Tästä he ovat myös valmiita maksamaan. Palveluiden tuottaminen nostaa kansantaloutta aivan siinä missä tavaroidenkin. Samoin roskasäiliöiden osalta: asukkaat arvostavat sitä, että asuinympäristö ei pursia roskia ja ovat tästä valmiita maksamaan. Palvelun hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan ja palkat puolestaan tuottavuuden mukaan.

Mietitään esim. rappusiivoojaa. Tämän palkka ei voi olla suurempi kuin mitä asukkaat ovat valmiita maksamaan, sillä muutoin toiminta olisi tappiollista. Toisaalta jos siivooja voidaan korvata siivousrobotilla, niin palkka ei voi olla suurempi kuin robotin kustannus. 

Teiden osalta sama juttu: käyttäjät arvostavat sitä, että tiessä ei ole kuoppia ja maksavat myös tiestön ylläpidosta mm. verojen muodossa.

Myös opettaja ja tiedemiehet saavat kysynnän ja tarjonnan kautta. Jos vanhemmat arvostavat sitä, että lapsi saa koulutuksen, niin he ovat valmiita maksamaan tästä. Samoin tiedemiehille maksetaan sen mukaan mikä niiden tuottaman toiminnan hyöty on maksajan mielestä.

Pitäisikö huonoille opettajille ja tiedemiehille sitten maksaa yhtä paljon kuin hyville? Tämä on sosialistinen vaihtoehto ja johtaa tehottomuuteen, sillä jos hyvä ja huono saavat aivan saman korvauksen, niin ei ole mitään syytä ponnistella ollakseen hyvä. Tuloksena on tehottomuus.

Eikös ne palkat isossa kuvassa juuri noin määräydykin kuin sinä kuvaat, kysynnän ja tarjonnan mukaan? Yksityiset yritykset maksavat sen mukaan mikä on työntekijän arvioitu hyöty firmalle. Jos ajatellaan ettei hyöty kata palkkaa sivukustannuksineen, ei uutta työntekijää palkata. Esimerkiksi terveydenhuollossa ja opetusalalla palkat taas muodostuvat sen mukaan, mitä noista töistä ollaan valmiita maksamaan ja toisaalta millä hinnalla niihin saadaan työntekijöitä.

Yksilötasolla tuo ei tietenkään toteudu, mutta jos alettaisiin arvioimaan jokaisen opettajan tai sairaanhoitajan tuottavuutta erikseen, tällainen systeemi tulisi niin kalliiksi ettei siihen olisi mitään järkeä lähteä. Julkisilla aloilla kun ei ole kyse siitä, mitä joku yksittäinen ihminen on valmis maksamaan, vaan mitä ihmiset keskimäärin ovat valmiita maksamaan. Jokaisen työntekijän kohdalla pitäisi erikseen arvioida, mitä yhteiskunta on juuri hänen työpanoksestaan valmis maksamaan. Kiinnostaisi kuulla ihan konkreettisia esimerkkejä miten tämä toteutettaisiin järkevästi ja vielä kustannustehokkaasti.

Opettajan osalta voitaisiin tehdä esim. niin, että oppimistulokset vaikuttavat palkkaan eli mitä paremmat tulokset, niin palkka olisi parempi. Esim. alakoulussa ensin oppilaat jaetaan satunnaisesti luokkiin ja luokat annetaan opettajille. Vuoden lopussa tehtäisiin oppilaille tasotestit. Näin selviäisi mikä luokka on keskimäärin oppinut eniten suhteessa saman koulun toisiin luokkiin. Opettajan tuottavuus tulisi tätä kautta esiin ja parhaiden luokkien opettajille voitaisiin maksaa bonuspalkkiot. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on ainoa järkevä hinnoittelukriteeri. Vai millä perusteella palkka tulisi määritellä jos ei tuottavuuden perusteella? 

Edelleenkin riippuu, mitä se tuottavuus tarkoittaa? Miten paljon rahaa kilahtaa kansantalouteen, kun rappukäytävässä ei ole kuraa tai kun roskasäiliöt tyhjätään ajallaan? Miten paljon kansantaloudessa jää rahaa tienaamatta, kun tiehen ei ole saatu uutta asfalttia tai kun tiet on aurattu huonosti? Rahallisestihan nämä työt eivät näy oikein missään, mutta ihmisten viihtyvyyden ja elämän sujuvuuden kannalta merkitys on melko suuri. Entäs sitten opettajat tai tiedemiehet? Kuka pystyy laskemaan, miten paljon heidän työnsä tulevaisuudessa hyödyttävät yhteiskuntaa? 

Jos rappukäytävässä ei ole kuraa, niin asukkaiden asumisviihtyvyys on parempi, mikä lisää heidän hyvinvointiaan. Tästä he ovat myös valmiita maksamaan. Palveluiden tuottaminen nostaa kansantaloutta aivan siinä missä tavaroidenkin. Samoin roskasäiliöiden osalta: asukkaat arvostavat sitä, että asuinympäristö ei pursia roskia ja ovat tästä valmiita maksamaan. Palvelun hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan ja palkat puolestaan tuottavuuden mukaan.

Mietitään esim. rappusiivoojaa. Tämän palkka ei voi olla suurempi kuin mitä asukkaat ovat valmiita maksamaan, sillä muutoin toiminta olisi tappiollista. Toisaalta jos siivooja voidaan korvata siivousrobotilla, niin palkka ei voi olla suurempi kuin robotin kustannus. 

Teiden osalta sama juttu: käyttäjät arvostavat sitä, että tiessä ei ole kuoppia ja maksavat myös tiestön ylläpidosta mm. verojen muodossa.

Myös opettaja ja tiedemiehet saavat kysynnän ja tarjonnan kautta. Jos vanhemmat arvostavat sitä, että lapsi saa koulutuksen, niin he ovat valmiita maksamaan tästä. Samoin tiedemiehille maksetaan sen mukaan mikä niiden tuottaman toiminnan hyöty on maksajan mielestä.

Pitäisikö huonoille opettajille ja tiedemiehille sitten maksaa yhtä paljon kuin hyville? Tämä on sosialistinen vaihtoehto ja johtaa tehottomuuteen, sillä jos hyvä ja huono saavat aivan saman korvauksen, niin ei ole mitään syytä ponnistella ollakseen hyvä. Tuloksena on tehottomuus.

Eikös ne palkat isossa kuvassa juuri noin määräydykin kuin sinä kuvaat, kysynnän ja tarjonnan mukaan? Yksityiset yritykset maksavat sen mukaan mikä on työntekijän arvioitu hyöty firmalle. Jos ajatellaan ettei hyöty kata palkkaa sivukustannuksineen, ei uutta työntekijää palkata. Esimerkiksi terveydenhuollossa ja opetusalalla palkat taas muodostuvat sen mukaan, mitä noista töistä ollaan valmiita maksamaan ja toisaalta millä hinnalla niihin saadaan työntekijöitä.

Yksilötasolla tuo ei tietenkään toteudu, mutta jos alettaisiin arvioimaan jokaisen opettajan tai sairaanhoitajan tuottavuutta erikseen, tällainen systeemi tulisi niin kalliiksi ettei siihen olisi mitään järkeä lähteä. Julkisilla aloilla kun ei ole kyse siitä, mitä joku yksittäinen ihminen on valmis maksamaan, vaan mitä ihmiset keskimäärin ovat valmiita maksamaan. Jokaisen työntekijän kohdalla pitäisi erikseen arvioida, mitä yhteiskunta on juuri hänen työpanoksestaan valmis maksamaan. Kiinnostaisi kuulla ihan konkreettisia esimerkkejä miten tämä toteutettaisiin järkevästi ja vielä kustannustehokkaasti.

Opettajan osalta voitaisiin tehdä esim. niin, että oppimistulokset vaikuttavat palkkaan eli mitä paremmat tulokset, niin palkka olisi parempi. Esim. alakoulussa ensin oppilaat jaetaan satunnaisesti luokkiin ja luokat annetaan opettajille. Vuoden lopussa tehtäisiin oppilaille tasotestit. Näin selviäisi mikä luokka on keskimäärin oppinut eniten suhteessa saman koulun toisiin luokkiin. Opettajan tuottavuus tulisi tätä kautta esiin ja parhaiden luokkien opettajille voitaisiin maksaa bonuspalkkiot. 

Eli opettaja, jonka luokalle on integroitu eniten työläitä erityislapsia, saisi pienintä palkkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on ainoa järkevä hinnoittelukriteeri. Vai millä perusteella palkka tulisi määritellä jos ei tuottavuuden perusteella? 

Edelleenkin riippuu, mitä se tuottavuus tarkoittaa? Miten paljon rahaa kilahtaa kansantalouteen, kun rappukäytävässä ei ole kuraa tai kun roskasäiliöt tyhjätään ajallaan? Miten paljon kansantaloudessa jää rahaa tienaamatta, kun tiehen ei ole saatu uutta asfalttia tai kun tiet on aurattu huonosti? Rahallisestihan nämä työt eivät näy oikein missään, mutta ihmisten viihtyvyyden ja elämän sujuvuuden kannalta merkitys on melko suuri. Entäs sitten opettajat tai tiedemiehet? Kuka pystyy laskemaan, miten paljon heidän työnsä tulevaisuudessa hyödyttävät yhteiskuntaa? 

Jos rappukäytävässä ei ole kuraa, niin asukkaiden asumisviihtyvyys on parempi, mikä lisää heidän hyvinvointiaan. Tästä he ovat myös valmiita maksamaan. Palveluiden tuottaminen nostaa kansantaloutta aivan siinä missä tavaroidenkin. Samoin roskasäiliöiden osalta: asukkaat arvostavat sitä, että asuinympäristö ei pursia roskia ja ovat tästä valmiita maksamaan. Palvelun hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan ja palkat puolestaan tuottavuuden mukaan.

Mietitään esim. rappusiivoojaa. Tämän palkka ei voi olla suurempi kuin mitä asukkaat ovat valmiita maksamaan, sillä muutoin toiminta olisi tappiollista. Toisaalta jos siivooja voidaan korvata siivousrobotilla, niin palkka ei voi olla suurempi kuin robotin kustannus. 

Teiden osalta sama juttu: käyttäjät arvostavat sitä, että tiessä ei ole kuoppia ja maksavat myös tiestön ylläpidosta mm. verojen muodossa.

Myös opettaja ja tiedemiehet saavat kysynnän ja tarjonnan kautta. Jos vanhemmat arvostavat sitä, että lapsi saa koulutuksen, niin he ovat valmiita maksamaan tästä. Samoin tiedemiehille maksetaan sen mukaan mikä niiden tuottaman toiminnan hyöty on maksajan mielestä.

Pitäisikö huonoille opettajille ja tiedemiehille sitten maksaa yhtä paljon kuin hyville? Tämä on sosialistinen vaihtoehto ja johtaa tehottomuuteen, sillä jos hyvä ja huono saavat aivan saman korvauksen, niin ei ole mitään syytä ponnistella ollakseen hyvä. Tuloksena on tehottomuus.

Eikös ne palkat isossa kuvassa juuri noin määräydykin kuin sinä kuvaat, kysynnän ja tarjonnan mukaan? Yksityiset yritykset maksavat sen mukaan mikä on työntekijän arvioitu hyöty firmalle. Jos ajatellaan ettei hyöty kata palkkaa sivukustannuksineen, ei uutta työntekijää palkata. Esimerkiksi terveydenhuollossa ja opetusalalla palkat taas muodostuvat sen mukaan, mitä noista töistä ollaan valmiita maksamaan ja toisaalta millä hinnalla niihin saadaan työntekijöitä.

Yksilötasolla tuo ei tietenkään toteudu, mutta jos alettaisiin arvioimaan jokaisen opettajan tai sairaanhoitajan tuottavuutta erikseen, tällainen systeemi tulisi niin kalliiksi ettei siihen olisi mitään järkeä lähteä. Julkisilla aloilla kun ei ole kyse siitä, mitä joku yksittäinen ihminen on valmis maksamaan, vaan mitä ihmiset keskimäärin ovat valmiita maksamaan. Jokaisen työntekijän kohdalla pitäisi erikseen arvioida, mitä yhteiskunta on juuri hänen työpanoksestaan valmis maksamaan. Kiinnostaisi kuulla ihan konkreettisia esimerkkejä miten tämä toteutettaisiin järkevästi ja vielä kustannustehokkaasti.

Juuri tästä mainitsemastasi syystä julkinen sektori johtaa lähtökohtaisesti tehottomuuteen eikä motivoi tuottavaan työhön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on ainoa järkevä hinnoittelukriteeri. Vai millä perusteella palkka tulisi määritellä jos ei tuottavuuden perusteella? 

Edelleenkin riippuu, mitä se tuottavuus tarkoittaa? Miten paljon rahaa kilahtaa kansantalouteen, kun rappukäytävässä ei ole kuraa tai kun roskasäiliöt tyhjätään ajallaan? Miten paljon kansantaloudessa jää rahaa tienaamatta, kun tiehen ei ole saatu uutta asfalttia tai kun tiet on aurattu huonosti? Rahallisestihan nämä työt eivät näy oikein missään, mutta ihmisten viihtyvyyden ja elämän sujuvuuden kannalta merkitys on melko suuri. Entäs sitten opettajat tai tiedemiehet? Kuka pystyy laskemaan, miten paljon heidän työnsä tulevaisuudessa hyödyttävät yhteiskuntaa? 

Jos rappukäytävässä ei ole kuraa, niin asukkaiden asumisviihtyvyys on parempi, mikä lisää heidän hyvinvointiaan. Tästä he ovat myös valmiita maksamaan. Palveluiden tuottaminen nostaa kansantaloutta aivan siinä missä tavaroidenkin. Samoin roskasäiliöiden osalta: asukkaat arvostavat sitä, että asuinympäristö ei pursia roskia ja ovat tästä valmiita maksamaan. Palvelun hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan ja palkat puolestaan tuottavuuden mukaan.

Mietitään esim. rappusiivoojaa. Tämän palkka ei voi olla suurempi kuin mitä asukkaat ovat valmiita maksamaan, sillä muutoin toiminta olisi tappiollista. Toisaalta jos siivooja voidaan korvata siivousrobotilla, niin palkka ei voi olla suurempi kuin robotin kustannus. 

Teiden osalta sama juttu: käyttäjät arvostavat sitä, että tiessä ei ole kuoppia ja maksavat myös tiestön ylläpidosta mm. verojen muodossa.

Myös opettaja ja tiedemiehet saavat kysynnän ja tarjonnan kautta. Jos vanhemmat arvostavat sitä, että lapsi saa koulutuksen, niin he ovat valmiita maksamaan tästä. Samoin tiedemiehille maksetaan sen mukaan mikä niiden tuottaman toiminnan hyöty on maksajan mielestä.

Pitäisikö huonoille opettajille ja tiedemiehille sitten maksaa yhtä paljon kuin hyville? Tämä on sosialistinen vaihtoehto ja johtaa tehottomuuteen, sillä jos hyvä ja huono saavat aivan saman korvauksen, niin ei ole mitään syytä ponnistella ollakseen hyvä. Tuloksena on tehottomuus.

Eikös ne palkat isossa kuvassa juuri noin määräydykin kuin sinä kuvaat, kysynnän ja tarjonnan mukaan? Yksityiset yritykset maksavat sen mukaan mikä on työntekijän arvioitu hyöty firmalle. Jos ajatellaan ettei hyöty kata palkkaa sivukustannuksineen, ei uutta työntekijää palkata. Esimerkiksi terveydenhuollossa ja opetusalalla palkat taas muodostuvat sen mukaan, mitä noista töistä ollaan valmiita maksamaan ja toisaalta millä hinnalla niihin saadaan työntekijöitä.

Yksilötasolla tuo ei tietenkään toteudu, mutta jos alettaisiin arvioimaan jokaisen opettajan tai sairaanhoitajan tuottavuutta erikseen, tällainen systeemi tulisi niin kalliiksi ettei siihen olisi mitään järkeä lähteä. Julkisilla aloilla kun ei ole kyse siitä, mitä joku yksittäinen ihminen on valmis maksamaan, vaan mitä ihmiset keskimäärin ovat valmiita maksamaan. Jokaisen työntekijän kohdalla pitäisi erikseen arvioida, mitä yhteiskunta on juuri hänen työpanoksestaan valmis maksamaan. Kiinnostaisi kuulla ihan konkreettisia esimerkkejä miten tämä toteutettaisiin järkevästi ja vielä kustannustehokkaasti.

Opettajan osalta voitaisiin tehdä esim. niin, että oppimistulokset vaikuttavat palkkaan eli mitä paremmat tulokset, niin palkka olisi parempi. Esim. alakoulussa ensin oppilaat jaetaan satunnaisesti luokkiin ja luokat annetaan opettajille. Vuoden lopussa tehtäisiin oppilaille tasotestit. Näin selviäisi mikä luokka on keskimäärin oppinut eniten suhteessa saman koulun toisiin luokkiin. Opettajan tuottavuus tulisi tätä kautta esiin ja parhaiden luokkien opettajille voitaisiin maksaa bonuspalkkiot. 

Eli opettaja, jonka luokalle on integroitu eniten työläitä erityislapsia, saisi pienintä palkkaa?

Jos luit viestin huolella, niin siinä sanottiin kyllä, että oppilaat jaetaan satunnaisesti luokkiin (eli luokat arvotaan), jolloin jokainen opettaja saa odotusarvoisesti osansa näistä "työläistä erityislapsista".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on järkevä kriteeri ainoastaan sellaisissa töissä, joissa henkilö itse pystyy vaikuttamaan tekemänsä työn määrään tai mitattavaan laatuun. Esimerkiksi puhelinmyyjä, ompelija tai mansikanpoimija. 

MIkähän on sellainen työ jossa tekijä ei pysty vaikuttamaan työn määrään tai laatuun? En keksi yhtäkään esimerkkiä.

No tässähän näitä on lueteltu vaikka miten paljon. Palomies, poliisi, sairaanhoitaja, roskakuski, opettaja, bussikuski. Ja huomioi, että puhuin mitattavasta laadusta enkä työmoraalista. Vaikka olisi miten hyvä opettaja, hän ei välttämättä saa niistä oppilaistaan huippujuristeja, vaan lopputulos on näiden oppilaiden omissa käsissä. 

Kaikki edellä mainitut voivat vaikuttaa työn määrään tai laatuun. Palomies voi tehdä työnsä laadukkaasti, jolloin tulipalo saadaan sammutettua mahdollisimman nopeasti tai työ voidaan tehdä huonosti, jolloin kaikki palaa poroksi. Tämä asia on mahdollista mitata. Sairaanhoitajan osalta aivan sama juttu. Voidaan mitata esim. virheiden lukumäärää, potilastyytyväisyyttä jne. Entäs poliisi? Partio näkee ulkona kahakan. Nyt poliisit voivat ajatella, että ei jaksa nyt puuttua tohon, helpompi mennä vaan ohi. Näin minimoidaan työn määrää. Laadun osalta poliisit voivat vaikuttaa aivan siinä missä muutkin.

Olen eri kuin se jolle vastasit, mutta samaa mieltä siitä ettei voi sanoa ettei noilla aloilla voi lainkaan vaikuttaa työn määrään tai laatuun. Ongelma on siinä, että työn määrään ja osittain myös laatuun vaikuttaa myös moni sellainen tekijä joihin ei voi itse vaikuttaa kuin rajallisesti. Kuten joku sanoi, hoitaja tai lääkäri ei voi vaikuttaa siihen, kuinka monta potilasta marssii päivystyksen ovesta tiettynä päivänä sisään. Helpoimmissa työtehtävissä tulee vähiten virheitä, ja esimerkiksi kirurgiassa voi joissain tapauksissa tulla alansa huipuille eniten komplikaatiota siksi että he leikkaavat kaikkein vaikeimmat tapaukset. Kuvaamasi kaltainen palkkausjärjestelmä kannustaisi hakeutumaan mahdollisimman ruuhkaisiin työpisteisiin, mahdollisimman helppoihin työtehtäviin ja mikä ehkä ongelmallisinta, potilaiden ollessa vähissä hukkaamaan resursseja ylihoitamalla sellaisia potilaita jotka oikeasti tarvitsisivat vähän tai ei lainkaan hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on ainoa järkevä hinnoittelukriteeri. Vai millä perusteella palkka tulisi määritellä jos ei tuottavuuden perusteella? 

Edelleenkin riippuu, mitä se tuottavuus tarkoittaa? Miten paljon rahaa kilahtaa kansantalouteen, kun rappukäytävässä ei ole kuraa tai kun roskasäiliöt tyhjätään ajallaan? Miten paljon kansantaloudessa jää rahaa tienaamatta, kun tiehen ei ole saatu uutta asfalttia tai kun tiet on aurattu huonosti? Rahallisestihan nämä työt eivät näy oikein missään, mutta ihmisten viihtyvyyden ja elämän sujuvuuden kannalta merkitys on melko suuri. Entäs sitten opettajat tai tiedemiehet? Kuka pystyy laskemaan, miten paljon heidän työnsä tulevaisuudessa hyödyttävät yhteiskuntaa? 

Jos rappukäytävässä ei ole kuraa, niin asukkaiden asumisviihtyvyys on parempi, mikä lisää heidän hyvinvointiaan. Tästä he ovat myös valmiita maksamaan. Palveluiden tuottaminen nostaa kansantaloutta aivan siinä missä tavaroidenkin. Samoin roskasäiliöiden osalta: asukkaat arvostavat sitä, että asuinympäristö ei pursia roskia ja ovat tästä valmiita maksamaan. Palvelun hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan ja palkat puolestaan tuottavuuden mukaan.

Mietitään esim. rappusiivoojaa. Tämän palkka ei voi olla suurempi kuin mitä asukkaat ovat valmiita maksamaan, sillä muutoin toiminta olisi tappiollista. Toisaalta jos siivooja voidaan korvata siivousrobotilla, niin palkka ei voi olla suurempi kuin robotin kustannus. 

Teiden osalta sama juttu: käyttäjät arvostavat sitä, että tiessä ei ole kuoppia ja maksavat myös tiestön ylläpidosta mm. verojen muodossa.

Myös opettaja ja tiedemiehet saavat kysynnän ja tarjonnan kautta. Jos vanhemmat arvostavat sitä, että lapsi saa koulutuksen, niin he ovat valmiita maksamaan tästä. Samoin tiedemiehille maksetaan sen mukaan mikä niiden tuottaman toiminnan hyöty on maksajan mielestä.

Pitäisikö huonoille opettajille ja tiedemiehille sitten maksaa yhtä paljon kuin hyville? Tämä on sosialistinen vaihtoehto ja johtaa tehottomuuteen, sillä jos hyvä ja huono saavat aivan saman korvauksen, niin ei ole mitään syytä ponnistella ollakseen hyvä. Tuloksena on tehottomuus.

Eikös ne palkat isossa kuvassa juuri noin määräydykin kuin sinä kuvaat, kysynnän ja tarjonnan mukaan? Yksityiset yritykset maksavat sen mukaan mikä on työntekijän arvioitu hyöty firmalle. Jos ajatellaan ettei hyöty kata palkkaa sivukustannuksineen, ei uutta työntekijää palkata. Esimerkiksi terveydenhuollossa ja opetusalalla palkat taas muodostuvat sen mukaan, mitä noista töistä ollaan valmiita maksamaan ja toisaalta millä hinnalla niihin saadaan työntekijöitä.

Yksilötasolla tuo ei tietenkään toteudu, mutta jos alettaisiin arvioimaan jokaisen opettajan tai sairaanhoitajan tuottavuutta erikseen, tällainen systeemi tulisi niin kalliiksi ettei siihen olisi mitään järkeä lähteä. Julkisilla aloilla kun ei ole kyse siitä, mitä joku yksittäinen ihminen on valmis maksamaan, vaan mitä ihmiset keskimäärin ovat valmiita maksamaan. Jokaisen työntekijän kohdalla pitäisi erikseen arvioida, mitä yhteiskunta on juuri hänen työpanoksestaan valmis maksamaan. Kiinnostaisi kuulla ihan konkreettisia esimerkkejä miten tämä toteutettaisiin järkevästi ja vielä kustannustehokkaasti.

Opettajan osalta voitaisiin tehdä esim. niin, että oppimistulokset vaikuttavat palkkaan eli mitä paremmat tulokset, niin palkka olisi parempi. Esim. alakoulussa ensin oppilaat jaetaan satunnaisesti luokkiin ja luokat annetaan opettajille. Vuoden lopussa tehtäisiin oppilaille tasotestit. Näin selviäisi mikä luokka on keskimäärin oppinut eniten suhteessa saman koulun toisiin luokkiin. Opettajan tuottavuus tulisi tätä kautta esiin ja parhaiden luokkien opettajille voitaisiin maksaa bonuspalkkiot. 

Eli opettaja, jonka luokalle on integroitu eniten työläitä erityislapsia, saisi pienintä palkkaa?

Jos luit viestin huolella, niin siinä sanottiin kyllä, että oppilaat jaetaan satunnaisesti luokkiin (eli luokat arvotaan), jolloin jokainen opettaja saa odotusarvoisesti osansa näistä "työläistä erityislapsista".

Entäs alueelliset erot? Lasketaanko joku oma tuottavuusalgoritmi erikseen joka koululle, vai arvotaanko niitä erityislapsia tarvittaessa naapurikuntaankin?

-Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on ainoa järkevä hinnoittelukriteeri. Vai millä perusteella palkka tulisi määritellä jos ei tuottavuuden perusteella? 

Edelleenkin riippuu, mitä se tuottavuus tarkoittaa? Miten paljon rahaa kilahtaa kansantalouteen, kun rappukäytävässä ei ole kuraa tai kun roskasäiliöt tyhjätään ajallaan? Miten paljon kansantaloudessa jää rahaa tienaamatta, kun tiehen ei ole saatu uutta asfalttia tai kun tiet on aurattu huonosti? Rahallisestihan nämä työt eivät näy oikein missään, mutta ihmisten viihtyvyyden ja elämän sujuvuuden kannalta merkitys on melko suuri. Entäs sitten opettajat tai tiedemiehet? Kuka pystyy laskemaan, miten paljon heidän työnsä tulevaisuudessa hyödyttävät yhteiskuntaa? 

Jos rappukäytävässä ei ole kuraa, niin asukkaiden asumisviihtyvyys on parempi, mikä lisää heidän hyvinvointiaan. Tästä he ovat myös valmiita maksamaan. Palveluiden tuottaminen nostaa kansantaloutta aivan siinä missä tavaroidenkin. Samoin roskasäiliöiden osalta: asukkaat arvostavat sitä, että asuinympäristö ei pursia roskia ja ovat tästä valmiita maksamaan. Palvelun hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan ja palkat puolestaan tuottavuuden mukaan.

Mietitään esim. rappusiivoojaa. Tämän palkka ei voi olla suurempi kuin mitä asukkaat ovat valmiita maksamaan, sillä muutoin toiminta olisi tappiollista. Toisaalta jos siivooja voidaan korvata siivousrobotilla, niin palkka ei voi olla suurempi kuin robotin kustannus. 

Teiden osalta sama juttu: käyttäjät arvostavat sitä, että tiessä ei ole kuoppia ja maksavat myös tiestön ylläpidosta mm. verojen muodossa.

Myös opettaja ja tiedemiehet saavat kysynnän ja tarjonnan kautta. Jos vanhemmat arvostavat sitä, että lapsi saa koulutuksen, niin he ovat valmiita maksamaan tästä. Samoin tiedemiehille maksetaan sen mukaan mikä niiden tuottaman toiminnan hyöty on maksajan mielestä.

Pitäisikö huonoille opettajille ja tiedemiehille sitten maksaa yhtä paljon kuin hyville? Tämä on sosialistinen vaihtoehto ja johtaa tehottomuuteen, sillä jos hyvä ja huono saavat aivan saman korvauksen, niin ei ole mitään syytä ponnistella ollakseen hyvä. Tuloksena on tehottomuus.

Eikös ne palkat isossa kuvassa juuri noin määräydykin kuin sinä kuvaat, kysynnän ja tarjonnan mukaan? Yksityiset yritykset maksavat sen mukaan mikä on työntekijän arvioitu hyöty firmalle. Jos ajatellaan ettei hyöty kata palkkaa sivukustannuksineen, ei uutta työntekijää palkata. Esimerkiksi terveydenhuollossa ja opetusalalla palkat taas muodostuvat sen mukaan, mitä noista töistä ollaan valmiita maksamaan ja toisaalta millä hinnalla niihin saadaan työntekijöitä.

Yksilötasolla tuo ei tietenkään toteudu, mutta jos alettaisiin arvioimaan jokaisen opettajan tai sairaanhoitajan tuottavuutta erikseen, tällainen systeemi tulisi niin kalliiksi ettei siihen olisi mitään järkeä lähteä. Julkisilla aloilla kun ei ole kyse siitä, mitä joku yksittäinen ihminen on valmis maksamaan, vaan mitä ihmiset keskimäärin ovat valmiita maksamaan. Jokaisen työntekijän kohdalla pitäisi erikseen arvioida, mitä yhteiskunta on juuri hänen työpanoksestaan valmis maksamaan. Kiinnostaisi kuulla ihan konkreettisia esimerkkejä miten tämä toteutettaisiin järkevästi ja vielä kustannustehokkaasti.

Juuri tästä mainitsemastasi syystä julkinen sektori johtaa lähtökohtaisesti tehottomuuteen eikä motivoi tuottavaan työhön.

Osittain kyllä, mutta jos vaihtoehto tulisi kalliimmaksi kuin nykyinen, niin oletko valmis maksamaan siitä? Ovatko muut ihmiset?

Päiväkotipaikkoja jaetaan vain rikkaiden lapsille, koska se vapauttaa työvoimaa tuottavaan työhön. Aamuvuoroon ei riitä työntekijöitä, koska silloin on paikalla vain viisi lasta. Ovet aukeavat kaikille siis vasta klo8, jolloin täysi lapsiryhmä on mahdollinen.

Ap, puhut nyt yrittäjän vastuun siirtämisestä työntekijälle. Ok, mutta sitten tulee siirtää yrittäjän voitotkin työntekijälle.

"Postilaisilla juurikin jakopiirien paljouden ja uusien tilausten mukaan

Kuljettajille matkustajien ja matkan pituuden arvokkuuden mukaan

Ravintoloissa myytyjen annosten ja hinnan mukaan

Hoitoalalla hoidon halpuuden mukaan julkisella puolella"

Onko tullut mieleen, että postilainen itse ei voi vaikuttaa esim. uusiin tilauksiin, vaan uusien tilausten määrä on ihan jonkun muun henkilön tuottavuuden hedelmä? Samoin kun kuljettaja ei voi mitenkään päättää, kuinka monta matkustajaa tulee kyytiin tai kuinka pitkä matka on, se on kuljetusfirman päätös pyörittääkö reittiä vai ei.

Tuottavuustavoitteet voivat sopia ylemmälle johtoportaalle, joiden tuollaisia tulee miettiä. Miksi yksittäistä työntekijää pitäisi rankaista asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n esimerkkien mukaan jos toimittaisiin, niin työntekijöitä ei enää löytyisi kuin joihinkin suosituimpiin ravintoloihin ja bussilinjoihin. Kauhistuttaa jo ajatella, mitä potilasturvallisuudelle tapahtuisi.

Johan se on tapahtunut; yksityinen sektori hoitaa helpot ja suhteellisen helpot (rahakkaat) tapaukset, mutta kun tulee tosi paha paikka niin julkisen sektorin käsiinhän se putoaa.

En osaa ottaa kantaa onko näin hyvä vai huono, mutta noin se on.

Juuri noin se on niinkuin kerrot. Mutta onko se sinusta Ok, että palkkaa saa sen mukaan, kuinka monta potilasta vuoroosi osuu? Esim. päivystyspotilaiden määrää ei pysty ennustamaan.

Kyllä esim. päivystyspotilaiden määrää pystyy helposti ennakoimaan. Ensin tutkitaan tilastoista paljonko potilaita tuli keskimäärin esim. edellisen vuoden aikana. Nyt kun tehdään lukuisia vuoroja, niin potilaiden keskimääräinen määrä lähenee tätä keskiarvoa. 

Meinaatko, että kiinteä kuukausipalkka lasketaan tämän keskiarvon mukaan? Vai että sinusta on ok, että yksittäisestä vuorosta ei ehkä saa juuri lainkaan palkkaa, jos jonakin toisena päivänä sitten saa?

Saattaisi sitten johtajien palkat painua pakkaselle.

Ap, tuolla kuvitelmallasi sulla ei ole koskaan niin paljon rahaa että pystyisit maksamaan esim. rintasyöpäleikkauksesi itse. Tuotat niin vähän että kompensaatiomaksusi olisi huomattavasti suurempi kuin vaikkapa postin johtajan. Miksi sinun rintasyöpääsi pitäisi leikata ollenkaan? Sen kun elät sen kanssa sen aikaa kuin elät, rasittamatta yhtään yhteiskunnan rahavaroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuottavuus on järkevä kriteeri ainoastaan sellaisissa töissä, joissa henkilö itse pystyy vaikuttamaan tekemänsä työn määrään tai mitattavaan laatuun. Esimerkiksi puhelinmyyjä, ompelija tai mansikanpoimija. 

MIkähän on sellainen työ jossa tekijä ei pysty vaikuttamaan työn määrään tai laatuun? En keksi yhtäkään esimerkkiä.

No tässähän näitä on lueteltu vaikka miten paljon. Palomies, poliisi, sairaanhoitaja, roskakuski, opettaja, bussikuski. Ja huomioi, että puhuin mitattavasta laadusta enkä työmoraalista. Vaikka olisi miten hyvä opettaja, hän ei välttämättä saa niistä oppilaistaan huippujuristeja, vaan lopputulos on näiden oppilaiden omissa käsissä. 

Kaikki edellä mainitut voivat vaikuttaa työn määrään tai laatuun. Palomies voi tehdä työnsä laadukkaasti, jolloin tulipalo saadaan sammutettua mahdollisimman nopeasti tai työ voidaan tehdä huonosti, jolloin kaikki palaa poroksi. Tämä asia on mahdollista mitata. Sairaanhoitajan osalta aivan sama juttu. Voidaan mitata esim. virheiden lukumäärää, potilastyytyväisyyttä jne. Entäs poliisi? Partio näkee ulkona kahakan. Nyt poliisit voivat ajatella, että ei jaksa nyt puuttua tohon, helpompi mennä vaan ohi. Näin minimoidaan työn määrää. Laadun osalta poliisit voivat vaikuttaa aivan siinä missä muutkin.

Olen eri kuin se jolle vastasit, mutta samaa mieltä siitä ettei voi sanoa ettei noilla aloilla voi lainkaan vaikuttaa työn määrään tai laatuun. Ongelma on siinä, että työn määrään ja osittain myös laatuun vaikuttaa myös moni sellainen tekijä joihin ei voi itse vaikuttaa kuin rajallisesti. Kuten joku sanoi, hoitaja tai lääkäri ei voi vaikuttaa siihen, kuinka monta potilasta marssii päivystyksen ovesta tiettynä päivänä sisään. Helpoimmissa työtehtävissä tulee vähiten virheitä, ja esimerkiksi kirurgiassa voi joissain tapauksissa tulla alansa huipuille eniten komplikaatiota siksi että he leikkaavat kaikkein vaikeimmat tapaukset. Kuvaamasi kaltainen palkkausjärjestelmä kannustaisi hakeutumaan mahdollisimman ruuhkaisiin työpisteisiin, mahdollisimman helppoihin työtehtäviin ja mikä ehkä ongelmallisinta, potilaiden ollessa vähissä hukkaamaan resursseja ylihoitamalla sellaisia potilaita jotka oikeasti tarvitsisivat vähän tai ei lainkaan hoitoa.

Helpoille työtehtäville löytyy paljon tekijöitä, jolloin niistä maksettava hinta muodostuu pienemmäksi kuin vaativien tehtävien. Tämä sisältyy kysynnän ja tarjonnan lakiin (paljon tarjontaa laskee hintaa eli tätä kautta myös tuottavuutta). 

Näin ollen ei ole niin, että kaikkien kannattaisi hakeutua automaattisesti helppoihin työtehtäviin.

Ylihoitamisongelma johtuu siitä, että hoidon saaja ei kykene arvioimaan sitä mikä olisi hänelle optimaalisin hoito. (vähän sama kuin ostaisi kaupasta paketin ilman että tietää mitä sen sisällä on).

Ratkaisuna voisi yrittää luokitella potilaat vaativuusluokkiin (esim. 1-5) ja verrata kuinka tehokkaasti eri lääkärit ovat onnistuneet hoitamaan samaan luokkaan kuuluvat potilaat kuntoon. Ne jotka käyttävät vähiten turhia hoitoja saavat paremman korvauksen jne.