Onko miehillä koskaan paha olo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika surullista kyllä, jos naiset reagoivat miesten tunteisiin noin.

En ollut tiennyt, että miehillä on tuollaisia kokemuksia naisten edessä itkemisestä - olin olettanut, että nimenomaan naisten kanssa voisi itkeä koska naiset tottakai lohduttavat ja ymmärtävät, mutta ei vissiin aina sitten mene niin.

Enkä ollut tiennyt tuotakaan, että naisella voi mennä halut jos mies näyttää ”heikkoutensa”.

Valaiseva ketju.

Naiset (no yleistän, ainakin yhden tiedän) haluavat sellaisen miehen joka on itsevarma. Se että mies haluaa vaan läheisyyttä ja joskus vaan olla turvaton on aika luotaantyöntävää, kuulemma. Jos on heikko niin pitää olla sitä miehekkäästi. VAIKKA olisi sitten sen 99,5% ajasta ja käytännössä normaalisti se joka aina jaksaa. Näin meillä. 

Niin väärin...

Itse kyllä uskon aika vakaasti siihen, että biologia ohjaa naista hakemaan maskuliinista ja vahvaa miestä - ja tämä ohjaava vietti on vahvempi, kuin mitä naiset itsekään usein myöntävät. Miehillä on siinä mielessä sama homma, että perinteisellä tavalla feminiinisempi nainen kiinnostaa usein eniten.

Kyllä omatkin kokemukset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että heikko ja tunteet näyttävä mies ei kyllä (monille) naisille ole mikään ykkösvaihtoehto kun valintatilanne tulee eteen.

Onhan heillä. Heillä vaan ei ole kovin rakentavia kykyjä purkaa sitä, yleisimmin se on itsetuhoinen käytös kuten viinan kittaus tai pahimmillaan kuula kalloon. Häpeä on miesten maailmassa se pahin asia. Ja omista ongelmista nyyhkyttely on häpeällistä jossei sitä voi jonkinlaisessa eristetyssä ympäristössä tehdä kuten saunassa tai terapeutilla. Tai sitten humalassa lipsauttaa, sitten hävettää entistä enemmän ja sitä yritetään hukuttaa alkoholilla entistä enemmän ja noidankehä on valmis.

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä uskon aika vakaasti siihen, että biologia ohjaa naista hakemaan maskuliinista ja vahvaa miestä - ja tämä ohjaava vietti on vahvempi, kuin mitä naiset itsekään usein myöntävät. Miehillä on siinä mielessä sama homma, että perinteisellä tavalla feminiinisempi nainen kiinnostaa usein eniten.

Kyllä omatkin kokemukset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että heikko ja tunteet näyttävä mies ei kyllä (monille) naisille ole mikään ykkösvaihtoehto kun valintatilanne tulee eteen.

Voin heti omalta osaltani kumota tämän. En ole koskaan kiinnostunut sellaisista machoilijoista ja näen pelkästään positiivisena asia, jos mies on herkkä ja kykenee näyttämään kaikenlaiset tunteensa.

Vierailija kirjoitti:

Siis hetkinen, ap. Miksi haluat miehellä olevan paha olo, että pääset lohduttamaan? Tuo kuulostaa lähinnä jonkunasteiselta tunne-elämän häiriöltä omalta osaltasi. 

Voihan sitä halia, olla sylikkäin, silitellä, näyttää tunteita ja puhua niistä muutenkin?

Aika vahva diagnoosi nyt kyllä tuo ”tunne-elämän häiriö”.:D

En minä halua, että kenelläkään on paha olo, mutta kyllähän se kuitenkin on osa elämää, että on välillä paha olo ja haluaisin, että sellaisetkin fiilikset voi jakaa avoimesti.

Koen, että ”heikkouden” ja haavoittuvaisuuden tai lohdun tarpeen näyttäminen lähentää henkisesti enkä osaa kuvitella suhteen voivan olla kovin hyvä, jos sellaista yhteyttä ei ole.

Tuntuisi myös typerältä tai jopa mahdottomalta itse näyttää sellaisia tunteita toiselle jos toinenkaan ei niitä näytä, ja mitä läheistä sellaisessa suhteessa sitten olisi, jos kumpikaan ei ole täysin auki?

Voi se tietysti olla jonkinlainen tunne-elämän häiriö, että tulee kaikkien muiden tunteiden lisäksi hoivaamishalu miestä kohtaan ja jos sitä ei pääse täyttämään, niin vajaaksi jää.

En nyt osaa oikein selittää, mutta en jaksaisi mitään larppausta elämäni tärkeimmässä ihmissuhteessa, vaan kyllä siinä pitäisi olla puolin ja toisin auki, eikä se tarkoita mitään sellaista, että aina pitäisi olla sohvalla itkemässä ja halimassa, kuten joku tuolla ilmeisesti kuvitteli.

Elämässähän on paljon muutakin enkä tosiaan kaipaa mitään jatkuvaa vellomista, vaan aitoutta ja avoimuutta.

Että välillä on molemmin puolin niitäkin hetkiä, kun tarvii päästä syliin itkemään ja voi luottaa siihen, että toinen ottaa ne tunteet vastaan.

Ja saa ottaa ne vastaan.

En minä haluaisi tuntea vain osaa puolisostani.

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä uskon aika vakaasti siihen, että biologia ohjaa naista hakemaan maskuliinista ja vahvaa miestä - ja tämä ohjaava vietti on vahvempi, kuin mitä naiset itsekään usein myöntävät. Miehillä on siinä mielessä sama homma, että perinteisellä tavalla feminiinisempi nainen kiinnostaa usein eniten.

Kyllä omatkin kokemukset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että heikko ja tunteet näyttävä mies ei kyllä (monille) naisille ole mikään ykkösvaihtoehto kun valintatilanne tulee eteen.

Mutta kun minusta nuo ei sulje toisiaan millään tavalla pois, siis maskuliinisuus ja heikkouden näyttäminen omalle puolisolle?

Eihän tunteensa avoimesti näyttävä ja välillä lohtuakin kaipaava mies ole automaattisesti mikään ”nössö”?

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä uskon aika vakaasti siihen, että biologia ohjaa naista hakemaan maskuliinista ja vahvaa miestä - ja tämä ohjaava vietti on vahvempi, kuin mitä naiset itsekään usein myöntävät. Miehillä on siinä mielessä sama homma, että perinteisellä tavalla feminiinisempi nainen kiinnostaa usein eniten.

Kyllä omatkin kokemukset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että heikko ja tunteet näyttävä mies ei kyllä (monille) naisille ole mikään ykkösvaihtoehto kun valintatilanne tulee eteen.

Itselleni tuo ajatusmalli tietäisi ongelmia. Ehkä se tunteiden näyttäminen on sitten joidenkin miesten mielestä feminiinistä, itse todennäköisesti päätyisin kuvaamasi miehen kanssa ennen pitkää siihen, että vastaavasti piilottelisin omia tunteitani. Ei kovin toimiva ratkaisu parisuhteen kannalta.

Kerran tein sen virheen että näytin tunteet likkaystävälle. Ei se suhde kauaa sen jälkeen enää kestänytkään. Toisen tyttöystävän kanssa en enää sitä virhettä tehnyt ja suhde oli onnellisempi kun hänellä oli se turvallisuuden tunne että on parisuhteessa vahvan ja itsetuntoisen suojelevan miehen kanssa.

Onneksi lapsesta asti olen oppinut purkamaan tunteitani yksin, niin ei tarvi sentään pulloon tai hirttoköyteen turvautua. Harmittaa vähän ettei lohtua voi saada mistään mutta se asia ratkaistaan kovettamalla oma sydän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä uskon aika vakaasti siihen, että biologia ohjaa naista hakemaan maskuliinista ja vahvaa miestä - ja tämä ohjaava vietti on vahvempi, kuin mitä naiset itsekään usein myöntävät. Miehillä on siinä mielessä sama homma, että perinteisellä tavalla feminiinisempi nainen kiinnostaa usein eniten.

Kyllä omatkin kokemukset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että heikko ja tunteet näyttävä mies ei kyllä (monille) naisille ole mikään ykkösvaihtoehto kun valintatilanne tulee eteen.

Itselleni tuo ajatusmalli tietäisi ongelmia. Ehkä se tunteiden näyttäminen on sitten joidenkin miesten mielestä feminiinistä, itse todennäköisesti päätyisin kuvaamasi miehen kanssa ennen pitkää siihen, että vastaavasti piilottelisin omia tunteitani. Ei kovin toimiva ratkaisu parisuhteen kannalta.

Sama mulla (eli ap:lla), en osaa enkä oikeastaan edes halua olla yksinäni luontevasti kaikkien tunteideni kera jos huomaan toisen ihmisen olevan emotionaalisesti estynyt tai toinen ei näytä heikkouttaan koskaan (ellei toinen sitten ole suoraan ilmaissut, että haluaa oppia avoimemmaksi).

Mulla on yksi läheinen naispuolinen ystävä jonka kotona ei saanut itkeä ja hän on sellainen aika ”kovis”, niin menen hänen seurassaan automaattisesti vähän hillitymmäksi kuin normaalisti olen, en näytä hänelle kaikkia puoliani eli hän ei tunne minua niin hyvin kuin muut ystäväni, enkä osaa esim. leperrellä hänen seurassaan edes lapsille ja eläimille kuten yleensä, koska hän vetää koko ilmapiirin jotenkin kylmäksi ja sellaiseksi ettei herkempiä tunteita pysty näyttämään.

Emmä pystyis ikinä vaikka näyttään haavoittuvaisuuttani miehelle, joka ei näytä itse sitä ollenkaan.

Pinnalliseksi jäisi, eli ei siitä mitään tulisi. Olisi emotionaalinen muuri välissä.

Minusta se on aivan outo ajatuskin, että yksin vaan tunteilisi ja olisi avoin, jos toinen on vaan jäyhä.:D

Mulle tulee myös jotenkin kylmä ja kolkko olo sellaisista ihmisistä, eli en voisi kokea sellaista miestä emotionaalisesti turvalliseksi.

Voiko tästä siis vetää päätelmän, että jos ultramaskuliinisuuslarppi ei iske eikä toimi, niin pariutuminen tulee olemaan todella hankalaa ellei jopa mahdotonta?

Käytännössähän sillä ei ole edes väliä onko mies sisimmissään tunteellinen vai ei, jos ulkokuori on joka tapauksessa kova. Yhtälailla tekee syvemmästä tutustumisesta mahdotonta, oli se sitten opittu rooli tai aito persoonapiirre.

Aina sanotaan, että miehet ei ymmärrä naisia, mutta käy se näköjään toisinkin päin. :D

Kaikilla ns. normaalit aivot omaavilla ihmisillä on kyllä mahdollisuus tuntea ihan sama tunteiden kirjo, mutta tunteiden esiintymisellä ja ilmaisulla on suuria eroja. Sukupuoli vaikuttaa lähinnä kulttuurillisista syistä, sillä miehille ei ole muka sopivaa ilmaista tiettyjä tunteita. Nyt mitenkään koko naissukupuolta syyllistämättä, näitä "ole mies" "miehisty nyt vähän" kommentteja olen elämäni aikana kuullut lähes pelkästään naisten suusta, lähtien ihan omasta äidistäni. Olen todistanut tällaista kommentointia jopa työpaikalla, jos joku mies on ihan asiallisesti ilmassut tyytymättömyytensä johonkin asiaan. Miehet kun ei sitten näköjään saa valittaa mistään. Siksi voi olla hankala edes parisuhteessa ilmaista mitään tunteita, jos on tottunut saamaan vastaukseksi pelkää silmien pyörittelyä ja ilkkumista.

Toinen, vähän poliittisesti epäkorrektimpi syy on hormonitoiminta, joka kyllä kieltämättä vaikuttaa tunteisiin. Testosteroni nimittäin blokkaa tiettyjä tunteita, tai ainakin niiden ilmaisua jossain määrin. Itse muistan joskus teininä, että yhtäkkiä ei enää vaan itkettänyt samoissa tilanteissa. Näin jonkun dokkarin pätkän, jossa transmiehet (eli naisena syntyneet, nykyään miehenä elävät) puhuivat testosteronikuurin vaikutuksista ja sanoivat ihan samaa. Olen myös keskustellut aiheesta naisten kanssa, ja ainakin nämä naiset sanoivat itkevänsä helposti myös muista syistä kun ilosta/surusta ja että moni nainen itkee turhautuessaan /v*ttuuntuessaan.

Esim. siskoni alkoi itkemään auton renkaan puhjetessa. Kyllähän se v*tuttaa, jos tuli matkaan ylimääräinen mutka, mutta itselläni tuossa tilanteessa itkeminen ei sopisi omien reaktiodeni piiriin lainkaan. Ei sillä, että hän edustaa kaikkia naisia ja minä kaikkia miehiä, mutta sukupuoli on meidän välillä se suurin ero. Muuten kuitenkin samat geenit, samat lapsuuden kotiolot yms. 

Kaikilla on joskus paha olo, mutta sitä ei ilmaista samoin tavoin, Kaikki eivät myöskään tykkää mistään halailusta yms. AP:lle tämä saattaa olla hyvä lohdutuskeino, mutta jollekin joku silittely tms. voi tuntua todella ärsyttävältä, jos on oikein paha fiilis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika surullista kyllä, jos naiset reagoivat miesten tunteisiin noin.

En ollut tiennyt, että miehillä on tuollaisia kokemuksia naisten edessä itkemisestä - olin olettanut, että nimenomaan naisten kanssa voisi itkeä koska naiset tottakai lohduttavat ja ymmärtävät, mutta ei vissiin aina sitten mene niin.

Enkä ollut tiennyt tuotakaan, että naisella voi mennä halut jos mies näyttää ”heikkoutensa”.

Valaiseva ketju.

En ole koskaan nähnyt mieheni itkevän, missään tilanteessa. Muuten kyllä tunnetiloja vaikuttaisi olevan laidasta laitaan, muttei hän niistä puhu. Haluaa kuitenkin paljon läheisyyttä ja kosketusta myös ilman seksiä. Hänen lapsuuden kodissaan ei juuri puhuta eikä osoiteta tunteita. Tuntuu, että näin vanhempana hän nojautuu enemmän minuun ja kieltämättä tämä tuntuu joskus ärsyttävältä. Yritän vaan sen kestää.

Miehesi haluaa vapautua lapsuudenkotinsa henkisestä taakasta. Anna hänelle läheisyyttä ja anna hänen tulla kokonaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Voiko tästä siis vetää päätelmän, että jos ultramaskuliinisuuslarppi ei iske eikä toimi, niin pariutuminen tulee olemaan todella hankalaa ellei jopa mahdotonta?

Käytännössähän sillä ei ole edes väliä onko mies sisimmissään tunteellinen vai ei, jos ulkokuori on joka tapauksessa kova. Yhtälailla tekee syvemmästä tutustumisesta mahdotonta, oli se sitten opittu rooli tai aito persoonapiirre.

Ei se syvemmästä tutustumista mahdotonta tee mutta vaikeuttaa sitä. Tuollainen mies ei osaa aina itsekään oikein tavoittaa tunteitaan saati pukea niitä sanoiksi.

Kylla mun mies joskus kaipaa halia tai saattaa liikuttua kyyneliin asti. Ei se silti ole yhtaan vahemman "mies", olen otettu etta han "uskaltaa" minun seurassani olla perinteisesta mieskasityksesta poikkeava. 

Ja vahan kateellinenkin olen, en itse pysty esim. itkemaan toisten lasnaollessa, hapean sita enka tieda miksi.

Aihe on tärkeä ja suuren huomion arvoinen, mutta on ikvää, ettei siis näin tärkeästä ja yhteiskunnallisestikin merkityksellisestä aiheesta saa täällä vapaasti keskustella lukijoiden kesken kirjoituksin

(ilman siis ilmoitusta, että 'lomakkeesi on vanhentunut' jne. höpö,höpö-selityksiä kirjoituksen julkaisemattomuudelle )

Tänään on vielä kaunis päivä, joten katson voivani käyttää sen paremmin, kuin laatimalla mietittyjä kirjoituksia ja kannanottoja suoraan bittiavaruuteen.

Kiitos nyt kuitenkin tästäkin  'mahdollisuudesta' ja toivotan hyvää päivänjatkoa kaikille .

Mieheni on sanonut suoraan ettei ole yhtä tunteellinen kuin minä/naiset. Hoivaa haluaa yleensä vain kipeänä ja väsyneenä. Silloin kun miehellä  on huolia häneen ei oikein saa kontaktia, ja suru tulee esiin masentavilla puheilla ja kiroiluna. Eli kaikin keinoin piilottaa heikkoudet aggressiivisuuden alle. Ei anna silittää koska ei sovi tunnelmaan. Kulttuurilla on tietysti vaikutusta, mutta sukupuolten väliset erot ovat myös todellisia.

Olisi kyllä kiintoisaa tietää, kuinka paljon nämä erot sitten johtuu kulttuurista?

Mun perheessä/suvussa miehet näyttää tunteet avoimesti ja esim. isäni itkee huomattavasti enemmän kuin äitini, mutta meidän suvussa ei ole ollenkaan sellaista asennetta, ettei miehet saisi itkeä tai näyttää tunteita.

Siis ei koskaan sanota mitään ”ole miehekkäämpi”-juttuja tai ole edes asennetasolla tuollaista meininkiä, niin se on ainakin voinut vaikuttaa siihen miksi suvun miehet sitten näyttävät tunteensa avoimesti ja ovat ylipäätään temperamenttisempia (draamailevatkin).

Äitini taas tulee perheestä jossa tunteita ei niin paljoa näytetä ja temperamentti on laimeampi, ja hän ei itkeskele muiden nähden koskaan.

Olen nähnyt äitini itkevän vain sukulaislapsen hautajaisissa, kun taas isä herkistyy kyyneliin suunnilleen päivittäin ja saattaa esim. tulla yhtäkkiä silmät kyynelissä ja ääni väristen halaamaan ja sanoa, että ”mä oon niin onnellinen ku sä oot siinä”.

Eli omassa suvussa/perheessä ainakin näkyy perhekulttuurierot hyvin voimakkaasti, ja toisaalta temperamentti selittää myös.

Että ottaa aivoon nämä naiset jotka vähättelee muiden tunteita. Että miesten pitäisi olla täysin tunteettomia ja kovettaa sydämensä niinkuin tuossa joku kirjoitti. Ja vaan sen takia että naisesta se nyt vaan on miehekkäämpää, tulee turvallinen olo ja koska BIOLOGIA. Yhtään ei kuitenkaan olla valmiita omia syitään tarkemmin miettimään. Miehen pitää vaan purra hammasta ja kestää, nainenkin on vähän parempi jos ei itke tai ole tunteellinen. Kuka keksi tämän että tunteet on feminiininen asia? Kun ne kummallakin sukupuolella on. En ikinä pystyisi asumaan tällaisen "kovisnaisen" kanssa. Ja sitten vielä tuo vähättely ja oma (muka) paremmuus koska ei itke tai tunteile. Ne jotka tunteilee on nössöjä vässyköitä. Minä en mitään pillittäjämiestä halua. Eivätkö nämä ihmiset halua tuntea puolisoaan kunnolla? Itselleni tuollainen "parisuhde" olisi pelkkä seksi/kaverisuhde.

Itse en halua vähätellä ketään ja olen mielestäni myötätuntoinen mutta en osaa vaan lohduttaa ketään :(

Kadehdin ihmisiä jotka osaa. Toisaalta omiin parisuhteisiin ei tule tätä "sukupuolten välistä kuilua" koska tykkään lähinnä naisista siinä mielessä. Tosin oman kokemukseni mukaan erot on suuremmat yksilöiden välillä, eikä sukupuolten. Itse ainakin pyrin kohtaamaan ihmisen ihmisenä, enkä sukupuolena, oli hän sitten mies tai nainen.

Terveisin nainen joka itkee harvoin, mutta ei vähättele muiden kokemuksia tai tunteita.

Ps. Sori sekava teksti, valvoin koko yön ja heräsin just :)

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on sanonut suoraan ettei ole yhtä tunteellinen kuin minä/naiset. Hoivaa haluaa yleensä vain kipeänä ja väsyneenä. Silloin kun miehellä  on huolia häneen ei oikein saa kontaktia, ja suru tulee esiin masentavilla puheilla ja kiroiluna. Eli kaikin keinoin piilottaa heikkoudet aggressiivisuuden alle. Ei anna silittää koska ei sovi tunnelmaan. Kulttuurilla on tietysti vaikutusta, mutta sukupuolten väliset erot ovat myös todellisia.

Hänen tunteet purkautuu masentavilla puheilla ja kiroiluna, ei tarkoita että olisi vähemmän tunteellinen kuin naiset.

treffit kirjoitti:

Kylla mun mies joskus kaipaa halia tai saattaa liikuttua kyyneliin asti. Ei se silti ole yhtaan vahemman "mies", olen otettu etta han "uskaltaa" minun seurassani olla perinteisesta mieskasityksesta poikkeava. 

Ja vahan kateellinenkin olen, en itse pysty esim. itkemaan toisten lasnaollessa, hapean sita enka tieda miksi.

Eihän miehen tunteiden näyttäminen vaimolleen tarkoita mitään itsesäälissä rypemistä, tai ylikorostunutta sentimentaalisuutta. Minusta se aivan normaalia ja tervettä.