Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmuus uusperheessä
Äiti
06.09.2019 |
Kertokaa uusperheelliset, miten teillä isovanhemmat toimivat bonuslastenlastensa kanssa.
Meillä tilanne tällainen: meillä ei ole puolisoni kanssa yhteisiä lapsia, vaan molemmilla on muutama oma. Olemme olleet yhdessä useita vuosia ja kumpikaan ei liity toisen eroon mitenkään eli olimme molemmat tahoillamme eronneita, kun tapasimme. Olemme asuneet yhdessä monta vuotta ja kaikki lapset ovat meillä joka toinen viikko.
Välit puolisoni vanhempiin ovat ihan ok, mutta samaiset isovanhemmat eivät ole koko aikana huomioineet minun lapsiani mitenkään. Juttelevat kyllä jos käyvät kylässä, mutta siinä se. En tietenkään oleta, että he ostaisivat minun lapsilleni lahjoja tai pitäisivät yhteyttä kuten omiin lapsenlapsiinsa, ymmärrän että minun lapseni eivät ole heille kuin vain minkä tahansa tuttavaperheen lapsia, mutta silti joskus sattuu katsoa sivusta, kun puolison lapset saavat isovanhemmiltaan lahjoja, mummi vie heitä ostosreissuille ja syömään jne. ja minun lapseni eivät saa edes onnittelutekstaria omina merkkipäivinään. Saati että heitä kutsuttaisiin puolisoni vanhemmille kylään.
Vaikea on myös joskus selittää lapsille, miksi osa heistä pääsee mummin kanssa shoppailemaan ja ties minne, ja toisia ei kysytä koskaan mukaan edes seuraksi.
Kiinnostaisi kuulla, miten tämä toimii muissa uusperheissä ja miten voisi päästä omasta mielipahasta yli asian suhteen.
Kommentit (361)
Eli on entuudestaan: exän vanhemmat (2kpl), omat vanhemmat (2kpl) ja nyxän vanhemmat (2kpl).
Siinä on paljon lastenhoitoapua. Voi ottaa lapsen jopa yhdeksi päiväksi viikossa kotiin.
Tuo on uusi näkökulma huomioitavaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kauhulla odotan, mitähän tässä vielä eteen tulee. Jos tyttäreni menee yhteen miehen kanssa, jolla on lapsia, en varmaan mitenkään osaisi olla mummi näille, en sitten millään. Jos tyttäreni saa omia lapsia, niin heille toki, koko sydämestäni. Tuntuisi kyllä hirveältä taakalta, jos odotuksia olisi siihen suuntaan, että pitäisi näitä vävyn lapsia ottaa mukaan, ostaa lahjoja ja olla mummina heillekin....
Tai jos tyttäresi adoptoisi lapsen. Ei olisi sinun vertasi ja lihaasi. Hui olkoon.
Adoptiolapsi on juridisesti oma lapsi. Miesystävän puolilspset ei ole
Paitsi jos tyttäresi adoptoi heidät. Pim, siitä syttyy rakkaus.
Ohis...ette näytä tajuavan asiaa. Vain harva nainen kiintyy anoppiinsa niin syvästi, että eron jälkeen jäisi kaipaamaan anoppiaan. Varsinkaan niin, että yhteyden katkeamisen anoppiin kokisi musertavana. Monen mielestä kun on vaan hyvä, että pääsi eroon siitäkin kääkästä.
Lapsen ja isovanhemman välinen suhde on erilainen kuin anopin ja miniän välinen suhde. Mulla oli nk bonuslapsi seitsemän vuoden ajan. Lapsen ikävuodet 5-12. Kiinnyin häneen ja hän minuun. Ja sitten....PUFFF... lapsi katosi elämästäni. Erostani on kulunut jo 21 vuotta aikaa enkä ole näiden vuosien aikana kuullut mitään tästä entisestä bonuslapsestani. Jos olisin aikoinaan voinut adoptoida tämän lapsen. mulla olisi ollut etävanhemman oikeudet ja lapsella oikeus tavata mua. Mulla olisi ollut oikeus pitää yhteyttä tähän lapseen ja käydä tämän lapsen kanssa myös vanhemmillani. Nuo oikeudet kuitenkin puuttuivat, koska lapsi oli mulle vain bonuslapsi.
Ei bonuslasten osakaan ole aina helppoa. Mä olen äitini ensimmäinen lapsi. En ole koskaan tavannut isääni ja hänen sukuaan. Bonusisejä ja bonusisovanhempia mulla on ollut useampia. Lyhimmät bonussuhteet kestivät vain pari vuotta. Kun äitini suhde päättyi, hänellä oli tapana hävittää kaikki mikä muistutti suhteesta. Puhtaalta pöydältä uusi elämä. Olen hiljaa surullinen, kun ystäväni ja kaverini ovat kertoneet elämästään isovanhempiensa ja muiden sukulaistensa kanssa. Mulla ei ole edes yhtä valokuvaa, missä istuisin bonusisovanhemman sylissä. Äitini hävitti kaikki valokuvat. Äitini edellisen suhteen ihmisistä ei saanut kotona edes puhua. Äiti pyyhki aina elämäni taulun puhtaaksi ja aloitettiin uusi elämä ilman menneisyyttä. Nyt aikuisena mun on hirveän vaikea kiintyä ja luottaa ihmisiin. Hylkäämiskokemuksia on ollut aivan liikaa.
Minun äitipuoleni äiti oli todella ihana minua kohtaan. Enkä tarkoita lahjoja, vaan sellaista rakkautta ja välittämistä. Kunnes äitipuoleni huusi äidillensä, että ei saa olla minulle niin mukava. Ei saa pitää sylissä eikä välittää, ainoastaan hänen lapsilleen saa tehdä niin. Joten mummopuoli otti aika rajusti etäisyyttä ja se sattui aika paljon. Ei pieni lapsi oikein kyennyt ymmärtämään, mitä niin väärää olin tehnyt, että ansaitsin sellaista kohtelua.
Kun mitä juttuja lukee, olen iloinen päätöksestäni olla perustamatta uusperhettä. Lapset kärsivät niissä aina tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kauhulla odotan, mitähän tässä vielä eteen tulee. Jos tyttäreni menee yhteen miehen kanssa, jolla on lapsia, en varmaan mitenkään osaisi olla mummi näille, en sitten millään. Jos tyttäreni saa omia lapsia, niin heille toki, koko sydämestäni. Tuntuisi kyllä hirveältä taakalta, jos odotuksia olisi siihen suuntaan, että pitäisi näitä vävyn lapsia ottaa mukaan, ostaa lahjoja ja olla mummina heillekin....
Tai jos tyttäresi adoptoisi lapsen. Ei olisi sinun vertasi ja lihaasi. Hui olkoon.
Adoptiolapsi on juridisesti oma lapsi. Miesystävän puolilspset ei ole
Juridiikka siis määrittelee tunteesi heitä kohtaan? Olet kummallinen ihminen.
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta ymmärrän, mitä hän tarkoittaa. Jos lapseni adoptoi lapsen, lapsellani olisi silloin eronkin jälkeen samat vanhemman oikeudet tähän lapseen kuin biologiseen lapseenkin. Bonuslapseen lapsellani taas ei eron jälkeen olisi mitään vanhemman oikeuksia. Isovanhemman näkökulmasta tarkoittaa, että vaikka lapselleni tulisikin avioero, adoptiolapseen ja biologiseen lapseen hänellä olisi edelleenkin vähintään tapaamisoikeus ja siten hän voisi huolehtia, että myös minä saan tavata hänen bio- ja/tai adoptiolapsiaan. Bonuslapsi taas katoaisi niin lapseni kuin minunkin elämästäni kokonaan.
Elämää ei kannata rakentaa pelolle ja sen varaan. Ei ystävyyssuhteitakaan jätetä solmimatta siksi että pelätään hysteerisesti välirikkoa. Tai ei jätetä solmimasta parisuhdetta siinä pelossa että tulee ero.
Ja edelleenkään eron uusperheessä ei tarvitse tarkottaa välien rikkoutumista. Ei se sukulaissuhdekaan mikään tae ole välien säilymisestä. Mitä jos se oma lapsi on se joka ei halua omien vanhempiensa olevan lapsenlapsien elämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta paras ratkaisu on että ap:n vanhemmat antavat samat jutut omille lapsenlapsille kuin mitä nuo miehen lapset saavat omilta isovanhemmiltaan. Kaikki saavat saman verran. Minun lapsilla ei ole isovanhempia vaikka olemme uusperhe. Minun ja mieheni vanhemmat ovat kuolleet, isän puolella elää yksi isovanhempi joka ei pidä yhteyttä. Mielepahaa tuli sukulaisten isovanhempi hehkutuksesta ja otettiin sitten reilusti etäisyyttä. Elämä on hyvää ilmankin. Lapset onneksi kasvaa ja on saaneet olla kavereiden isovanhempien joitakin kertoja kaverin kanssa. Se riittää.
Siis ymmärsinkö oikein, että lykkäät lapsesi kavereiden isovanhempien riesaksi? Nyt ihan oikeasti... Jos saan lapsia, niin minun tulee ymmärtää, että siitä eteenpäin olen vastuussa heistä, tulevista lapsenlapsista, lasten kavereista, lastenlasten kavereista jne.?
No ei se niin ole mennyt vaan niin että lapsen kaveri joka on sattumalta aina ollut ainoa lapsi on jotenkin kieltäytynyt lähtemästä mummolaan koska aika käy pitkäksi vanhusten kanssa. Ovat pyytäneet minun lasta mukaan ja asiat on sujuneet paremmin vierailulla. Yhden lapsen perheet ja serkuttomuus on yleistynyt.
Asiat ovat sujuneet paremmin vierailulla? Lapsenlapsi on ollut kaverinsa kanssa ja isovanhemmat ihmeissään, kun joutuvat viihdyttämään kahta lasta, aksamaan kahden huvipuistirannekkeet, ottamaan huomioon kahdet ruokarajoitukset jne.
Lapsenlapsen kuuluukin tylsistyä mummolassa, jos on siellä pitempään kuin yhden yön! Sitä kutsutaan elämäksi, aina ei voi olla kivaa. Silloin otetaan kirja käteen ja luetaan tai pelataan ikivanhoja lautapelejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kauhulla odotan, mitähän tässä vielä eteen tulee. Jos tyttäreni menee yhteen miehen kanssa, jolla on lapsia, en varmaan mitenkään osaisi olla mummi näille, en sitten millään. Jos tyttäreni saa omia lapsia, niin heille toki, koko sydämestäni. Tuntuisi kyllä hirveältä taakalta, jos odotuksia olisi siihen suuntaan, että pitäisi näitä vävyn lapsia ottaa mukaan, ostaa lahjoja ja olla mummina heillekin....
Tai jos tyttäresi adoptoisi lapsen. Ei olisi sinun vertasi ja lihaasi. Hui olkoon.
Adoptiolapsi on juridisesti oma lapsi. Miesystävän puolilspset ei ole
Eikö ne ole kuitenkin miesystävän kokolapsia?
Ei välttämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kauhulla odotan, mitähän tässä vielä eteen tulee. Jos tyttäreni menee yhteen miehen kanssa, jolla on lapsia, en varmaan mitenkään osaisi olla mummi näille, en sitten millään. Jos tyttäreni saa omia lapsia, niin heille toki, koko sydämestäni. Tuntuisi kyllä hirveältä taakalta, jos odotuksia olisi siihen suuntaan, että pitäisi näitä vävyn lapsia ottaa mukaan, ostaa lahjoja ja olla mummina heillekin....
Tai jos tyttäresi adoptoisi lapsen. Ei olisi sinun vertasi ja lihaasi. Hui olkoon.
Adoptiolapsi on juridisesti oma lapsi. Miesystävän puolilspset ei ole
Et ole tosissasi. Nyt tässä tarvitaan siis juridiikkaa? Mistä lähtien sitä on tarvittu ihmisistä välittämiseen?
Sukulaisuussuhteet on aina olleet juridiikkaa😂😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kauhulla odotan, mitähän tässä vielä eteen tulee. Jos tyttäreni menee yhteen miehen kanssa, jolla on lapsia, en varmaan mitenkään osaisi olla mummi näille, en sitten millään. Jos tyttäreni saa omia lapsia, niin heille toki, koko sydämestäni. Tuntuisi kyllä hirveältä taakalta, jos odotuksia olisi siihen suuntaan, että pitäisi näitä vävyn lapsia ottaa mukaan, ostaa lahjoja ja olla mummina heillekin....
Tai jos tyttäresi adoptoisi lapsen. Ei olisi sinun vertasi ja lihaasi. Hui olkoon.
Adoptiolapsi on juridisesti oma lapsi. Miesystävän puolilspset ei ole
Juridiikka siis määrittelee tunteesi heitä kohtaan? Olet kummallinen ihminen.
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta ymmärrän, mitä hän tarkoittaa. Jos lapseni adoptoi lapsen, lapsellani olisi silloin eronkin jälkeen samat vanhemman oikeudet tähän lapseen kuin biologiseen lapseenkin. Bonuslapseen lapsellani taas ei eron jälkeen olisi mitään vanhemman oikeuksia. Isovanhemman näkökulmasta tarkoittaa, että vaikka lapselleni tulisikin avioero, adoptiolapseen ja biologiseen lapseen hänellä olisi edelleenkin vähintään tapaamisoikeus ja siten hän voisi huolehtia, että myös minä saan tavata hänen bio- ja/tai adoptiolapsiaan. Bonuslapsi taas katoaisi niin lapseni kuin minunkin elämästäni kokonaan.
Elämää ei kannata rakentaa pelolle ja sen varaan. Ei ystävyyssuhteitakaan jätetä solmimatta siksi että pelätään hysteerisesti välirikkoa. Tai ei jätetä solmimasta parisuhdetta siinä pelossa että tulee ero.
Ja edelleenkään eron uusperheessä ei tarvitse tarkottaa välien rikkoutumista. Ei se sukulaissuhdekaan mikään tae ole välien säilymisestä. Mitä jos se oma lapsi on se joka ei halua omien vanhempiensa olevan lapsenlapsien elämässä?
Ei aikuisen pidäkään perustaa elämäänsä pelolle, mutta mihin unohtui lapsi? Mielestäni kommentoija 346 kuvasi hyvin asiaa lapsen näkökulmasta, kun aikuiset pitävät lapsen tunne-elämää jonain rautatieasemana, jossa ihmisiä tulee ja menee.
Eron uusperheessä ei tarvitse tarkoittaa välien rikkoutumista, mutta kuinka monen miehen tai naisen tiedät pitävän yhteyttä ex-appivanhempiinsa, jos yksikään heidän lapsistaan ei ole näiden ex-appivanhempien lapsenlapsi? Mä en tiedä ensimmäistäkään. Exien sukulaisiin pidetään yhteyttä vain , jos exien sukulaiset ovat oman lapsen sukulaisia. Aina ei silloinkaan vaan ajatellaan, että on exän velvollisuus huolehtia lapsen ja exän suvun suhteista.
Jos oma lapsi haluaa katkaista välit omiin vanhempiinsa, pitää katsoa peiliin ja kysyä itseltään, miksi näin kävi. Jotain todella pahaa pitää tapahtua vanhempien ja aikuisen lapsen välillä, jotta näin kävisi. Siis mikäli heidän suhteensa aiemmin on ollut hyvä ja läheinen.
Ystävyyssuhteet taas ovat erilaisia kuin lapsen ja aikuisen välinen suhde. Samoin parisuhde on erilainen kuin lapsen ja aikuisen välinen suhde.
Mikä on alkupräinen ongelma? Että lapselle tulee paha mieli, vai että ap:lle tulee paha mieli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi musta tuntuu, että aloittajan äiti ei tekisi lastenlastensa kanssa samoja asioita kuin miehensä äiti omien lastenlastensa kanssa, vaikka mitään bonuslapsenlapsia ei olisikaan? Ei veisi heitä syömään eikä shoppailemaan ja mitä kaikkea muuta olikaan? Ostaako miehen äiti lapsenlapsilleen hienompia ja kalliimpia lahjoja kuin aloittajan oma äiti omilleen? Jonkinlainen kateushan tästä paistaa läpi. Miehen lapset saavat omilta isovanhemmiltaan jotain, mitä omat lapset eivät voi saada omiltaan? En nimittäin oikein jaksa uskoa, että kyse olisi vain yhdestä synttärionnittelutekstarista kerran vuodessa.
Minä olen uusperheellinen, ja kun miehen vanhempi tulevat, sanon, että ”matin ja maijan mummi on tulossa katsomaan mattia ja maijaa”.
Minun lapseni kyllä tajuavat, että vierailu ei heitä niin paljoa koske ja vetäytyvät taka-alalle, ja heillä on oma mummi, joka tulee katsomaan heitä. Eikä mattia ja maijaa.
Tilanne olisi kinkkisempi, jos vain toisilla olisi mummi. Sitä kai sitten pitäisi paikkailla kummien avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miesserkku aikoinaan seurusteli muutaman vuoden naisen kanssa, jolla olinsilloin kaksi melkein teini-ikäistä lasta. He vierailivat usein serkkuni vanhempien luona ja viettivät joulut siellä jne. Ja serkkuni vanhemmat ostivat heille synttäri- ja joululahjat . Sitten kun miesserkkuni ja hänen tyttöystävä erosivat, eivät tämä ex-miniä ja hänen lapsensa tietenkään enää olleet missään tekemisissä miesserkkuni vanhempien kanssa.
Sama asia kuin jos minä veisin veljeni bonuslapsia leffaan, Lintsille, kylpylään jne. Ja sitten eron jälkeen ei enää mitään yhteydenpitoa koskaan.
Mun mielestä aivan oikein, että huomioidaan vain omat lapsenlapset. Sinun lapsesi ovat vieraita, eivätkä isovanhemmat ole heitä perheeseensä valinneet vaan heidän poikansa
Uusperhekuviot ovat mutkikkaita onnistuessaankin. Ja ne jatkuvat läpi elämän . Täytyy vaan olla ystävällinen kaikille, niinkuin yleensä ollaankin. Lapset eivät ole syyllisiä vanhempien sotkuihin. Mutta työstämistä vaatii vähän kaikilta.
Vierailija kirjoitti:
Ei bonuslasten osakaan ole aina helppoa. Mä olen äitini ensimmäinen lapsi. En ole koskaan tavannut isääni ja hänen sukuaan. Bonusisejä ja bonusisovanhempia mulla on ollut useampia. Lyhimmät bonussuhteet kestivät vain pari vuotta. Kun äitini suhde päättyi, hänellä oli tapana hävittää kaikki mikä muistutti suhteesta. Puhtaalta pöydältä uusi elämä. Olen hiljaa surullinen, kun ystäväni ja kaverini ovat kertoneet elämästään isovanhempiensa ja muiden sukulaistensa kanssa. Mulla ei ole edes yhtä valokuvaa, missä istuisin bonusisovanhemman sylissä. Äitini hävitti kaikki valokuvat. Äitini edellisen suhteen ihmisistä ei saanut kotona edes puhua. Äiti pyyhki aina elämäni taulun puhtaaksi ja aloitettiin uusi elämä ilman menneisyyttä. Nyt aikuisena mun on hirveän vaikea kiintyä ja luottaa ihmisiin. Hylkäämiskokemuksia on ollut aivan liikaa.
Entä äitisi vanhemmat?
Mun veljeni aikoinaan alkoi seurustelemaan naisen kanssa, jolla oli 2 lasta.
Mun vanhemmat ottivat heidät heti omikseen. Tänä päivänä veljellä on 2 omaakin lasta, minulla 3. Vanhemmat kertovat heillä on 7 lastenlasta.
Kaikille ostetaan lahjat, kaikkia kutsutaan kylään.
Meidän lapset puhuvat kaikista lapsista serkuista
Osaatteko lahjoja myös kälyjenne ja lankojenne lapsille? Siis sellaisille, joille ette ole biologista sukua?
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta ymmärrän, mitä hän tarkoittaa. Jos lapseni adoptoi lapsen, lapsellani olisi silloin eronkin jälkeen samat vanhemman oikeudet tähän lapseen kuin biologiseen lapseenkin. Bonuslapseen lapsellani taas ei eron jälkeen olisi mitään vanhemman oikeuksia. Isovanhemman näkökulmasta tarkoittaa, että vaikka lapselleni tulisikin avioero, adoptiolapseen ja biologiseen lapseen hänellä olisi edelleenkin vähintään tapaamisoikeus ja siten hän voisi huolehtia, että myös minä saan tavata hänen bio- ja/tai adoptiolapsiaan. Bonuslapsi taas katoaisi niin lapseni kuin minunkin elämästäni kokonaan.