Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmuus uusperheessä
Äiti
06.09.2019 |
Kertokaa uusperheelliset, miten teillä isovanhemmat toimivat bonuslastenlastensa kanssa.
Meillä tilanne tällainen: meillä ei ole puolisoni kanssa yhteisiä lapsia, vaan molemmilla on muutama oma. Olemme olleet yhdessä useita vuosia ja kumpikaan ei liity toisen eroon mitenkään eli olimme molemmat tahoillamme eronneita, kun tapasimme. Olemme asuneet yhdessä monta vuotta ja kaikki lapset ovat meillä joka toinen viikko.
Välit puolisoni vanhempiin ovat ihan ok, mutta samaiset isovanhemmat eivät ole koko aikana huomioineet minun lapsiani mitenkään. Juttelevat kyllä jos käyvät kylässä, mutta siinä se. En tietenkään oleta, että he ostaisivat minun lapsilleni lahjoja tai pitäisivät yhteyttä kuten omiin lapsenlapsiinsa, ymmärrän että minun lapseni eivät ole heille kuin vain minkä tahansa tuttavaperheen lapsia, mutta silti joskus sattuu katsoa sivusta, kun puolison lapset saavat isovanhemmiltaan lahjoja, mummi vie heitä ostosreissuille ja syömään jne. ja minun lapseni eivät saa edes onnittelutekstaria omina merkkipäivinään. Saati että heitä kutsuttaisiin puolisoni vanhemmille kylään.
Vaikea on myös joskus selittää lapsille, miksi osa heistä pääsee mummin kanssa shoppailemaan ja ties minne, ja toisia ei kysytä koskaan mukaan edes seuraksi.
Kiinnostaisi kuulla, miten tämä toimii muissa uusperheissä ja miten voisi päästä omasta mielipahasta yli asian suhteen.
Kommentit (361)
Jos mun tyttäret joskus elää uusperheessä niin tietenkin olen kaikille lapsille ystävällinen.
Aivan kuten olen aina ollut lasteni kavereille tai naapurien lapsille.
Mutta kyllä mun lastenlapsia on vain mun omat lastenlapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen uusperheellinen eikä mitään ongelmia. tässä asiassa. Kun menemme käymään mieheni vanhemmilla, mieheni lapset ovat siellä mummolassa ja minun lapseni kylässä. Kun käymme minun vanhemmillani, lapseni ovat sielä mummolassa ja mieheni lapset kylässä. Kaikki saavat kuitenkin kahvi- tai ruokapöydästä ihan samoja juttuja ja kaikkia kohdellaan ystävällisesti. Kuitenkin on selvää, että kun lapsi menee omaan mummolaansa, hän menee sinne tapaamaan omaa mummmiaan ja ukkiaan ja saa siellä jonkin verran enemmän huomiota kuin muut. Mutta sama toistuu myös toisessa mummolassa toisinpäin. Saanhan minäkin omilta vanhemmiltani enemmän huomiota kuin mieheni ja mieheni taas omilta vanhemmiltaan enemmän kuin minä. Anoppini ei kohtele mua kuten omaa tytärtään eikä mun äitini miestäni kuin omaa poikaansa. Mun mielestäni tämä on ihan normaalia.
Meidän molempien isovanhemmat ottavat omia lapsenlapsiaan luokseen ja tekevät heidän kanssaan milloin mitäkin. Ei mun lapsillani ole mitään suurta hinkua päästä anopin ja miehen lasten kanssa anopin mökille, koska he menevät paljon mieluummin mun äitini kanssa vanhempieni mökille. Samoin mun lapseni menevät Särkänniemeen, risteilylle, leffaan, ravintolaan syömään tms paikkaan mieluummin oman mumminsa eli mun äitini kanssa kuin anoppini kanssa. Myös mieheni lapset valitsevat mieluummin oman mumminsa kanssa olemisen kuin mun äitini kanssa olemisen. Eikä tässäkään ole mielestäni mitään outoa.
Ei siinä olekaan mitään outoa, mutta entä jos lapsista tilanne tuntuisi pahalta? Miksi siinä tilanteessa ei tarvitsisi ottaa lapsen tunteita huomioon, vaan sanottaisiin vain että elämä on ja lapsen tulee oppia ettei elämässä kaikki mene tasan. Mutta sitten jos lasta opetettaisiin jakamaan huomio muiden lasten kanssa, niin siinä tapauksessa se olisikin ihan kamalan väärin ja pitäisi ajatella lapsen tunteita ja varmistaa että lapsi saa isovanhempiensa jakamattoman huomion? Jännän epäloogista.
Miksi lapsista tuntuisi pahalta? Ymmärrän, jos lapsen omat isovanhemmat olisivat jotain alkoholisteja tai muuten niin ongelmaisia, ettei lasta voisi edes heidän luokseen antaa, mutta miksi läheisen ja kunnollisen oman mummin kanssa oleminen tuntuisi lapsesta pahalta, mutta vieraan ihmisen kanssa oleminen ei?
No kyllähän lapset ihailevat vaikkapa kavereidensa vanhempia ja vertailevat niitä omiinsa. Että sulla on niin ihanat vanhemmat, olispa ne mun vanhemmat. Vaikka ne omat vanhemmat olisi ihan kunnollisia ihmisiä. Ja voidaan olettaa että kymmenessä vuodessa ne bonussisarusten isovanhemmat ovat tulleet sen verran tutuiksi etteivät ole mitään etäisiä hahmoja joita ei tunneta lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen uusperheellinen eikä mitään ongelmia. tässä asiassa. Kun menemme käymään mieheni vanhemmilla, mieheni lapset ovat siellä mummolassa ja minun lapseni kylässä. Kun käymme minun vanhemmillani, lapseni ovat sielä mummolassa ja mieheni lapset kylässä. Kaikki saavat kuitenkin kahvi- tai ruokapöydästä ihan samoja juttuja ja kaikkia kohdellaan ystävällisesti. Kuitenkin on selvää, että kun lapsi menee omaan mummolaansa, hän menee sinne tapaamaan omaa mummmiaan ja ukkiaan ja saa siellä jonkin verran enemmän huomiota kuin muut. Mutta sama toistuu myös toisessa mummolassa toisinpäin. Saanhan minäkin omilta vanhemmiltani enemmän huomiota kuin mieheni ja mieheni taas omilta vanhemmiltaan enemmän kuin minä. Anoppini ei kohtele mua kuten omaa tytärtään eikä mun äitini miestäni kuin omaa poikaansa. Mun mielestäni tämä on ihan normaalia.
Meidän molempien isovanhemmat ottavat omia lapsenlapsiaan luokseen ja tekevät heidän kanssaan milloin mitäkin. Ei mun lapsillani ole mitään suurta hinkua päästä anopin ja miehen lasten kanssa anopin mökille, koska he menevät paljon mieluummin mun äitini kanssa vanhempieni mökille. Samoin mun lapseni menevät Särkänniemeen, risteilylle, leffaan, ravintolaan syömään tms paikkaan mieluummin oman mumminsa eli mun äitini kanssa kuin anoppini kanssa. Myös mieheni lapset valitsevat mieluummin oman mumminsa kanssa olemisen kuin mun äitini kanssa olemisen. Eikä tässäkään ole mielestäni mitään outoa.
Ei siinä olekaan mitään outoa, mutta entä jos lapsista tilanne tuntuisi pahalta? Miksi siinä tilanteessa ei tarvitsisi ottaa lapsen tunteita huomioon, vaan sanottaisiin vain että elämä on ja lapsen tulee oppia ettei elämässä kaikki mene tasan. Mutta sitten jos lasta opetettaisiin jakamaan huomio muiden lasten kanssa, niin siinä tapauksessa se olisikin ihan kamalan väärin ja pitäisi ajatella lapsen tunteita ja varmistaa että lapsi saa isovanhempiensa jakamattoman huomion? Jännän epäloogista.
Miksi lapsista tuntuisi pahalta? Ymmärrän, jos lapsen omat isovanhemmat olisivat jotain alkoholisteja tai muuten niin ongelmaisia, ettei lasta voisi edes heidän luokseen antaa, mutta miksi läheisen ja kunnollisen oman mummin kanssa oleminen tuntuisi lapsesta pahalta, mutta vieraan ihmisen kanssa oleminen ei?
No kyllähän lapset ihailevat vaikkapa kavereidensa vanhempia ja vertailevat niitä omiinsa. Että sulla on niin ihanat vanhemmat, olispa ne mun vanhemmat. Vaikka ne omat vanhemmat olisi ihan kunnollisia ihmisiä. Ja voidaan olettaa että kymmenessä vuodessa ne bonussisarusten isovanhemmat ovat tulleet sen verran tutuiksi etteivät ole mitään etäisiä hahmoja joita ei tunneta lainkaan.
Ihailevat mitä ihailevat, mutta ei sun lapsesi silti voisi päättää, että nytpä alan viettämään enemmän aikaa kaverini äidin kanssa kuin sun kanssasi. Tai jos eroaisit ja exäsi löytäisi sua paljon ihanamman naisen, ei kai lapsesi voisi lennosta vaan päättää, että vaihtaa sut tähän exäsi uuteen naisystävään? Tai ehkä kuulutkin niihin ihmisiin, joiden mielestä ihmissuhteen voi aina vaihtaa parempaan, jos parempi löytyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on voittopuolisesti toisenlaisia mielipiteitä, mutta sanonpa omani. Meidän suvussa käsitellään perheitä perheinä, oli ne muodostuneet ihan minkälaisista liitoista tahansa.
Jos oma poikani joskus tuo miniän, jolla on lapsia ennestään, niin suhtaudun heihin ihan kuin muihinkin lapsenlapsiin. Kutsutaan perheenä, lahjotaan perheenä. Olen saanut omilta vanhemmiltani ja isovanhemmiltani sellaisen mallin, että ketään ei suosita, ketään ei sorsita.
Kutsutko ja lahjotko sinä paljon muitakin sinulle täysin vieraita ihmisiä?
Eivät he ole vieraita. He ovat (olisivat) poikani perhe.
Vaan kiitos kysymästä, sinun tarkoittamassasi mielessä kyllä kutsun ja lahjon. Jos mennään vaikka leffaan ja lasten kaveri tulee mukaan, niin ostan hänelle ihan samat popparit ja limut kuin omillekin, vaikka näkisin ensimmäistä kertaa.
Näin käyttäytyivät myös omat vanhempani, vaikka rikkaita ei oltu. Mitoitettiin asiat vain sen mukaan, että kaikille riitti.
Jos itse pidät juhlat, ja sinne tulee avec, jota et tunne, jättäisitkö hänet ilman tarjoiluja?
Minun juhliini ei tule kutsumattomia vieraita. Kaikilla tuntemillani ihmisillä on sen verran tapoja Enkä toki ventovieraille ryhtyisi mitään tarjoamaankaan.
Hyvä, että sentään tutuillasi on tapoja. Tapoihin kuuluu kutsua avec, ja tarjoilla myös hänelle. Teillä ei, mutta kukin tyylillään. Teidän kutsuillenne ei taida olla tungosta, oletko koskaan miettinyt, mistä se johtuu?
En jaksa lukea ketjua, mutta se on pieni lottovoitto ydinperheessä, jos sattuu olemaan sellaiset isovanhemmat, jotka tekevät jotain joskus jonkun lapsen kanssa. Mitään ei keneltäkään voi pyytää tai odottaa, jos joku mummi tai pappa osoittaa jotakin huomiota lapsenlapselle saatika näkee vaivaa, syntyy suuri kiitollisuudenvelka, joka täytyy pian maksaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä erillainen uusioperhe kuin aplla. Nykyisen mieheni vanhemmat eivät ole kuvioissa mutta exäni äiti ei tätä tiedä.
Exän äiti eli ensimmäisen lapseni mummi kuitenkin kutsuu itseään nuoremman lapseni mummuksi myös, tätä olen kunnioittanut ja nuoremmalle lapselle hän on Nimi-mummi mutta lapsi tietää että kyse on isoveljen isoäidistä.
Hän myös ostaa lahjat ja muistaa synttärit pienemmän kohdalla.
Uskon että kyse on vain ja ainostaan siitä millainen ihminen hän on. Hänellä riittää paljon rakkautta pieniä lapsia kohtaan. Omia lapsenlapsia on nyt viisi ja bonus lapsenlapsi on toisiksi nuorin.
En ikinä olisi osannut edes osottaa tuollaista suhtautumista, olen siitä hyvin onnellinen että lasteni elämässä on tuollainen ihminen.
Kasvoin uusperheessä ja meillä oli tämä ”kaikki pitää jakaa” -aate.
Se on iskostettu niin lujaan että kun minä sain lapsia ja siskoni ei, siskoni oli ihan vakavissaan sitä mieltä että minun pitäisi jotenkin jakaa lapsistani hänelle, etten olisi itsekäs.
Kun aloin tämän jälkeen miettiä kuvioita, tajusin että ei meitä ikinä oltu käsitelty yksilöinä vaan tämän keinotekoisen lauman palikoina, kuin paperinuket leikissä.
Hirvittävän ahdistava havainto!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aikuisia lapsia ja voi olla että joku heistä löytää puolison jolla on lapsia, olisi itsestäänselvyys että nämä lapset olisivat osa minun perhettäni.
Nämä kommentit ovat jossittelua. Ihan tasan tarkkaan jos sinun lapsellesi syntyisi lapsi, jonka biologinen isovanhempi olisit ja sitten sun toiselle lapselle tulisi yhtäkkiä lapset, iältään vaikka 5-vuotias ja 7-vuotias, niin mitenköhän OIKEASTI ajattelisit.
En ole edellinen kirjoittaja, mutta samassa tilanteessa. Tiedän kyllä, miten minä ajattelisin. Tottakai he olisivat osa perhettäni. Sydämessäni on tilaa useammallekin lapselle jo nyt, kun lapsilla on pari kaveria, joilla on huonommat lähtökohdat elämässä (en mene tähän sen tarkemmin). Hekin ovat jo melkein osa meidänkin perhettämme. Todennäköisesti he saavat meiltä enemmän rakkautta, kuin mitä sinä kykenisit tuntemaan noita kuvitteellisia 5- ja 7-vuotiaita kohtaan.
Ihmiset ovat erilaisia, ja kukin toimii omista lähtökohdistaan. Lapsuudenkotini oli rakastava, ja siellä otettiin aina vieraat ja meidän lasten kaverit lämpimästi vastaan. Haluan tuottaa ympärilleni mieluummin hyvää kuin pahaa. Ei se ole minulta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on voittopuolisesti toisenlaisia mielipiteitä, mutta sanonpa omani. Meidän suvussa käsitellään perheitä perheinä, oli ne muodostuneet ihan minkälaisista liitoista tahansa.
Jos oma poikani joskus tuo miniän, jolla on lapsia ennestään, niin suhtaudun heihin ihan kuin muihinkin lapsenlapsiin. Kutsutaan perheenä, lahjotaan perheenä. Olen saanut omilta vanhemmiltani ja isovanhemmiltani sellaisen mallin, että ketään ei suosita, ketään ei sorsita.
Kutsutko ja lahjotko sinä paljon muitakin sinulle täysin vieraita ihmisiä?
Eivät he ole vieraita. He ovat (olisivat) poikani perhe.
Vaan kiitos kysymästä, sinun tarkoittamassasi mielessä kyllä kutsun ja lahjon. Jos mennään vaikka leffaan ja lasten kaveri tulee mukaan, niin ostan hänelle ihan samat popparit ja limut kuin omillekin, vaikka näkisin ensimmäistä kertaa.
Näin käyttäytyivät myös omat vanhempani, vaikka rikkaita ei oltu. Mitoitettiin asiat vain sen mukaan, että kaikille riitti.
Jos itse pidät juhlat, ja sinne tulee avec, jota et tunne, jättäisitkö hänet ilman tarjoiluja?
Minun juhliini ei tule kutsumattomia vieraita. Kaikilla tuntemillani ihmisillä on sen verran tapoja Enkä toki ventovieraille ryhtyisi mitään tarjoamaankaan.
Ei edes Marie-keksiä saa..?
Avec portaille odottamaan, kun muut juhlii!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aikuisia lapsia ja voi olla että joku heistä löytää puolison jolla on lapsia, olisi itsestäänselvyys että nämä lapset olisivat osa minun perhettäni.
Nämä kommentit ovat jossittelua. Ihan tasan tarkkaan jos sinun lapsellesi syntyisi lapsi, jonka biologinen isovanhempi olisit ja sitten sun toiselle lapselle tulisi yhtäkkiä lapset, iältään vaikka 5-vuotias ja 7-vuotias, niin mitenköhän OIKEASTI ajattelisit.
En ole edellinen kirjoittaja, mutta samassa tilanteessa. Tiedän kyllä, miten minä ajattelisin. Tottakai he olisivat osa perhettäni. Sydämessäni on tilaa useammallekin lapselle jo nyt, kun lapsilla on pari kaveria, joilla on huonommat lähtökohdat elämässä (en mene tähän sen tarkemmin). Hekin ovat jo melkein osa meidänkin perhettämme. Todennäköisesti he saavat meiltä enemmän rakkautta, kuin mitä sinä kykenisit tuntemaan noita kuvitteellisia 5- ja 7-vuotiaita kohtaan.
Ihmiset ovat erilaisia, ja kukin toimii omista lähtökohdistaan. Lapsuudenkotini oli rakastava, ja siellä otettiin aina vieraat ja meidän lasten kaverit lämpimästi vastaan. Haluan tuottaa ympärilleni mieluummin hyvää kuin pahaa. Ei se ole minulta pois.
Ei isovanhemmuus voi ollq hyväntekeväisyyttä.
Ja entäs jos et voi sietää ko lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen uusperheellinen eikä mitään ongelmia. tässä asiassa. Kun menemme käymään mieheni vanhemmilla, mieheni lapset ovat siellä mummolassa ja minun lapseni kylässä. Kun käymme minun vanhemmillani, lapseni ovat sielä mummolassa ja mieheni lapset kylässä. Kaikki saavat kuitenkin kahvi- tai ruokapöydästä ihan samoja juttuja ja kaikkia kohdellaan ystävällisesti. Kuitenkin on selvää, että kun lapsi menee omaan mummolaansa, hän menee sinne tapaamaan omaa mummmiaan ja ukkiaan ja saa siellä jonkin verran enemmän huomiota kuin muut. Mutta sama toistuu myös toisessa mummolassa toisinpäin. Saanhan minäkin omilta vanhemmiltani enemmän huomiota kuin mieheni ja mieheni taas omilta vanhemmiltaan enemmän kuin minä. Anoppini ei kohtele mua kuten omaa tytärtään eikä mun äitini miestäni kuin omaa poikaansa. Mun mielestäni tämä on ihan normaalia.
Meidän molempien isovanhemmat ottavat omia lapsenlapsiaan luokseen ja tekevät heidän kanssaan milloin mitäkin. Ei mun lapsillani ole mitään suurta hinkua päästä anopin ja miehen lasten kanssa anopin mökille, koska he menevät paljon mieluummin mun äitini kanssa vanhempieni mökille. Samoin mun lapseni menevät Särkänniemeen, risteilylle, leffaan, ravintolaan syömään tms paikkaan mieluummin oman mumminsa eli mun äitini kanssa kuin anoppini kanssa. Myös mieheni lapset valitsevat mieluummin oman mumminsa kanssa olemisen kuin mun äitini kanssa olemisen. Eikä tässäkään ole mielestäni mitään outoa.
Ei siinä olekaan mitään outoa, mutta entä jos lapsista tilanne tuntuisi pahalta? Miksi siinä tilanteessa ei tarvitsisi ottaa lapsen tunteita huomioon, vaan sanottaisiin vain että elämä on ja lapsen tulee oppia ettei elämässä kaikki mene tasan. Mutta sitten jos lasta opetettaisiin jakamaan huomio muiden lasten kanssa, niin siinä tapauksessa se olisikin ihan kamalan väärin ja pitäisi ajatella lapsen tunteita ja varmistaa että lapsi saa isovanhempiensa jakamattoman huomion? Jännän epäloogista.
Miksi lapsista tuntuisi pahalta? Ymmärrän, jos lapsen omat isovanhemmat olisivat jotain alkoholisteja tai muuten niin ongelmaisia, ettei lasta voisi edes heidän luokseen antaa, mutta miksi läheisen ja kunnollisen oman mummin kanssa oleminen tuntuisi lapsesta pahalta, mutta vieraan ihmisen kanssa oleminen ei?
No kyllähän lapset ihailevat vaikkapa kavereidensa vanhempia ja vertailevat niitä omiinsa. Että sulla on niin ihanat vanhemmat, olispa ne mun vanhemmat. Vaikka ne omat vanhemmat olisi ihan kunnollisia ihmisiä. Ja voidaan olettaa että kymmenessä vuodessa ne bonussisarusten isovanhemmat ovat tulleet sen verran tutuiksi etteivät ole mitään etäisiä hahmoja joita ei tunneta lainkaan.
Ihailevat mitä ihailevat, mutta ei sun lapsesi silti voisi päättää, että nytpä alan viettämään enemmän aikaa kaverini äidin kanssa kuin sun kanssasi. Tai jos eroaisit ja exäsi löytäisi sua paljon ihanamman naisen, ei kai lapsesi voisi lennosta vaan päättää, että vaihtaa sut tähän exäsi uuteen naisystävään? Tai ehkä kuulutkin niihin ihmisiin, joiden mielestä ihmissuhteen voi aina vaihtaa parempaan, jos parempi löytyy?
Kuka on vaihtamassa yhtään mitään? Jännä tämä maailma kun ihmissuhteet nähdään niin rajoittuneina että vedetään tiukat rajat esim sukulaisiin ja muut sen ulkopuolella ovat automaattisesti jotain tuntemattomia. Kyllä niitä läheisiä ihmisiä elämään mahtuu, ei ole tarpeellista tehdä niin dramaattisia linjauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos ja kun kiintyy näihin lapsiin ja yks kaunis päivä he ovat poissa ja tilalle jonottaa uusia?
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ja kun kiintyy näihin lapsiin ja yks kaunis päivä he ovat poissa ja tilalle jonottaa uusia?
Näin nyt voi käydä kelle tahansa. Omat lapsenlapsensakin voi menettää jos ex-miniä vaikka päättää muuttaa toiselle puolelle Suomea ja estää kaiken yhteydenpidon.
Uusperheen erokin on mahdollista hoitaa fiksusti jos ihmiset ovat fiksuja. Ei aikuisten eron tarvitse siinäkään tilanteessa tarkoittaa kaikkien ihmisten välien rikkoutumista.
Ystäväni oli suhteessa mieheen jolla oli kaksi lasta. Tällä ystävällä ei ollut eikä ole omia lapsia. He eivät koskaan edes asuneet saman katon alla, mutta eron jälkeen nämä lapset jatkoivat yhteydenpitoa tähän isänsä ex-kumppaniin, koska loivat tähän läheisen suhteen. Eikä heidän isällään ollut tätä mitään vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ja kun kiintyy näihin lapsiin ja yks kaunis päivä he ovat poissa ja tilalle jonottaa uusia?
Näin nyt voi käydä kelle tahansa. Omat lapsenlapsensakin voi menettää jos ex-miniä vaikka päättää muuttaa toiselle puolelle Suomea ja estää kaiken yhteydenpidon.
Uusperheen erokin on mahdollista hoitaa fiksusti jos ihmiset ovat fiksuja. Ei aikuisten eron tarvitse siinäkään tilanteessa tarkoittaa kaikkien ihmisten välien rikkoutumista.
Ystäväni oli suhteessa mieheen jolla oli kaksi lasta. Tällä ystävällä ei ollut eikä ole omia lapsia. He eivät koskaan edes asuneet saman katon alla, mutta eron jälkeen nämä lapset jatkoivat yhteydenpitoa tähän isänsä ex-kumppaniin, koska loivat tähän läheisen suhteen. Eikä heidän isällään ollut tätä mitään vastaan.
Jos omiin lastenlapsiin on tunneside ei heitä niin vain menetä.
Sen sijaan ventovieraat lapset jotka siirtyy uusien ns ”isovanhempien” kyllä menettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekeehän "oman perheen" sisaruksetkin eri juttuja eri aikaan. Ei mua ainakaan kiinnostanut yhtään lähteä mukaan kun isäni vei veljeni tennikseen. Eikä veljeäni useinkaan kiinnostanut lähteä mun ja äitini kanssa shoppaamaan.
En ymmärrä mitään väkisin perhekimpassa liikkumista. Eri asia tietenkin jos joku tunteen itsensä jätetyksi, ei ole hyvä.
Mutta sitäkään en ymmärrä että jotkut täällä on ihan "minähän en noista toisten kakaroista huolehdi, omistani vaan".
Odotahan, kun olet itse 60+ ja sun pitäisi ottaa puoli päiväkotiryhmää luoksesi ja makuupaikat pitää kotoasi löytyä jokaiselle, pitää heistä huolta ja vahtia, ettei kenellekään heistä satu yhtään mitään, hankkia tila-auto heidän kuljettamistaan varten, jotta voisit viedä koko köörin shoppailemaan ja ravintolaan syömään sekä kustantaa koko lystin. Sulle on varmaan tulossa aika hyvä eläke, eikö vain?
Kun juuri sanoin että eivät kaikki oikeatkaan sisarukset koko ajan kimpassa liiku. Etkö vaan jotenkin halunnut ymmärtää tätä?
Joo, jos mun pitäis yhtäkkiä jostain käsittämättömästä syystä huolehtia kymmenestä lapsesta yksi iltapäivä niin helposti keksisin jotain helppoa tekemistä. Ei niitä tarvi mihkään tilaautoon tunkea ja ajaa Keravalle.
Välillä en tosiaan tajua tätä palstaa.
Itse ajattelen jotenkin niin, että kaikki, jotka liittyvät jonkin suhteen kautta perheeseen, ovat perhettä. Toivoisin vastaavassa tilanteessa, että osaisin olla hyvä isovanhempi jokaiselle lapsenlapselle ja lapsenlapsenpuolelle. Ymmärrän tietysti, että tunteet raahaavat perässä, mutta silti haluaisin olla hyvä ihminen, hyvä isovanhempi ja hyvä aikuinen jokaiselle henkilölle, joka jollakin tavalla liittyy perheeseen.
Toisaalta tiedän olevani poikkeus, sillä kiinnyn uusiin ihmisiin hyvin nopeasti. Lasten kavereitakin pidän vähän kuin ominani silloin kun ovat meillä. Pidän sylissä, kasvatan, luen heille ja kuuntelen murheita. Heillä onkin tapana tulla oven taakse, jos on jotain ongelmaa.
Mitään suurta tunnetta ei tarvita siihen, että isovanhemmat arvostaisivat ja pitäisivät osana perhettä myös niitä lapsenlapsia, jotka tulevat sukuun muunkin kuin suoranaisen perimän kautta.
Miksi perheeseen avioliiton kautta tuleville lapsille pitäisi olla isovanhempi? Miksei voi olla ihan vaan aikuinen ystävä?
Miksi ei haluta nähdä suhdetta sellaisena, kuin se oikeasti on, vaan pitää väkisin vääntää se joksikin muuksi?
Vanhempi on vanhempi, isovanhempi on isovanhempi, kummi on kummi jne, yksinkertaista.
Joskus nuo ihmissuhteet saavat ihan erilaisia merkityksiä, monelle ystävä on sisarusta läheisempi, kummi voi olla tätiä tai setää tärkeämpi.
Antaa suhteen kehittyä ja kasvaa rauhassa, tulos riippuu vain niiden ihmisten keskinäisestä henkilökemiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ja kun kiintyy näihin lapsiin ja yks kaunis päivä he ovat poissa ja tilalle jonottaa uusia?
Näin nyt voi käydä kelle tahansa. Omat lapsenlapsensakin voi menettää jos ex-miniä vaikka päättää muuttaa toiselle puolelle Suomea ja estää kaiken yhteydenpidon.
Uusperheen erokin on mahdollista hoitaa fiksusti jos ihmiset ovat fiksuja. Ei aikuisten eron tarvitse siinäkään tilanteessa tarkoittaa kaikkien ihmisten välien rikkoutumista.
Ystäväni oli suhteessa mieheen jolla oli kaksi lasta. Tällä ystävällä ei ollut eikä ole omia lapsia. He eivät koskaan edes asuneet saman katon alla, mutta eron jälkeen nämä lapset jatkoivat yhteydenpitoa tähän isänsä ex-kumppaniin, koska loivat tähän läheisen suhteen. Eikä heidän isällään ollut tätä mitään vastaan.
Jos omiin lastenlapsiin on tunneside ei heitä niin vain menetä.
Sen sijaan ventovieraat lapset jotka siirtyy uusien ns ”isovanhempien” kyllä menettää.
Isovanhemmilla ei ole lain edessä oikeuksia lapsenlapsiin. Jos vanhemmat tämän yhteydenpidon haluavat estää, niin voivat estää, eikä siinä voi sitten mitään tehdä. Tästä on lehdissäkin kirjoiteltu ja jotkut ovat sitäkin vaihtoehtoa väläytelleet että lakiin tehtäisiin pykälä missä isovanhemmille tulisi oikeus lapsenlapsiaan kohtaan. Ja täällä palstallakin on aihetta puitu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä erillainen uusioperhe kuin aplla. Nykyisen mieheni vanhemmat eivät ole kuvioissa mutta exäni äiti ei tätä tiedä.
Exän äiti eli ensimmäisen lapseni mummi kuitenkin kutsuu itseään nuoremman lapseni mummuksi myös, tätä olen kunnioittanut ja nuoremmalle lapselle hän on Nimi-mummi mutta lapsi tietää että kyse on isoveljen isoäidistä.
Hän myös ostaa lahjat ja muistaa synttärit pienemmän kohdalla.Uskon että kyse on vain ja ainostaan siitä millainen ihminen hän on. Hänellä riittää paljon rakkautta pieniä lapsia kohtaan. Omia lapsenlapsia on nyt viisi ja bonus lapsenlapsi on toisiksi nuorin.
En ikinä olisi osannut edes osottaa tuollaista suhtautumista, olen siitä hyvin onnellinen että lasteni elämässä on tuollainen ihminen.
Hienoa, onnittelut tästä! Olen järkyttynyt tämän ketjun yleisestä ilmapiiristä siinä, miten jyrkkää jakoa sinun, minun ja yhteisiin lapsiin halutaan pitää. Kyse on sentään lapsista, hyvänen aika.
Olimme seurustelleet mieheni kanssa 2 vkoa (tunteneet 1.5v) ja lapset olivat mukana tulevien appisten luona kun anoppi kysyi saisiko hän kutsua itseään mummiksi.
Exän vanhemmat eivät olleet kiinnostuneet lapsenlapsista mutta uudet appikset olivat ja ovat. Nyt jo onnellisia isoisovanhempia. Yhteinen kuopus on tietty samalla viivalla kaikkien lasten kanssa.
Myös mieheni on ihana vaari näille pienille