"Et tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, koska sinulla ei ole lapsia."

Vierailija kirjoitti:

Kerron, mikä se ero on, olen nimittäin itse kärsinyt unettomuudesta sekä ennen lapsia että lapsien jälkeen. Pahimmat unettomuusjaksoni sijoittuvat ajalle ennen lapsia. Kun ei ole lapsia, ei tarvitse huolehtia väsyneenä vielä toisistakin ihmisistä. Jos töissä pitää, ei tarvitse enää kotona, vaan voi omistautua itselleen. Kun on lapsia, on pakko hoitaa muidenkin, usein sellaisten ihmisten asiat, jotka tarvitsevat apua ihan kaikissa toimissan.

Toivoisin, että alapeukuttamisen sijaan olisitte rakentavasti eri mieltä, jos olette eri mieltä.

Mitenkäs lapseton joka on omaishoitaja? Niin, lapsettomuus ei tarkoita sitä että ei ole velvollisuuksia toisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on silloin väsynyt, kun kuolemasta tulee ainut kaunis ja lohduttava ajatus, joka antaa sinulle rauhaa. Mietit, että kunhan saan kerättyä voimia ja pystyn tästä nousemaan niin voin vihdoin tappaa itseni.   

Eikä ole, tuo tilanne voi hyvin olla muutenkin. Esim jos ei saa koskaan valveilla ollessaan rauhaa.

Eli jopa ihmiselle, joka on ollut niin väsynyt, että on kokenut kuolemankaipuuta voi av-mamma inttää vastaan, ettet ole kokenut todellista väsymystä? Aika hurjaa. 

Joissain äideissä mä en pidä siitä, että heidän mukaansa kukaan ei tiedä mitään ennen kuin on äiti.

Pistetäänpä koko keskustelu kivaan, muistiinpanomaiseen pakettiin.

- Väsymys on subjektiivinen kokemus. Väsymys on kaikille yksilöllistä.

- Lapsi on valinta. Sitä täytyy miettiä, eikä vain tehdä kun siltä tuntuu. Tunnepohjaiset, hätiköidyt suuret elämänmuutokset ovat suurimmalta osalta huono idea.

- Koulutus ja työ ovat myös toki

vapaaehtoisia; mutta niillä henkilö koettaa taata tervettä toimeentuloa, hankkiutua ammattiin josta pitää.

- Myös äiti voi olla ns. "Toiveammatti", eikä siinä ole mitään väärää. Japanissa ainakin joskus kykeni lukion jälkeen merkitsemään tulevaisuudensuunitelmapaperiin (menetkö yliopistoon ym.) että menee naimisiin. Tämä on/oli hyväksytty valinta.

- Erilaiset sairaudet aina kuormittavat, oli lapsia tai ei. Jos tietää omistavansa sairauden, joka tekisi perhe-elämästä kammottavaa, vauva-toive kannattaa jättää siksi aikaa pois ja keskittyä itsensä hoitamiseen.

- Äidit, isät, lapsettomat ovat kaikki ihmisinä saman arvoisia. Kaikki! Jälkikasvu ei tee sinusta korkea-arvoisempaa.

- Jos toinen ihminen kertoo sinulle tuntemuksistaan, älä aliarvioi tai lyttää niitä. Kyseisen henkilön olo ei maagisesti parane, vaikka kuinka vertailisit häntä itseesi, koska olet lisääntynyt.

- Jos minulle sanottaisiin, että etpäs tiedä x asiasta mitään, kun et omista/tee x asiaa, jättäisin tämän sanoneen henkilön kontakteista pois. Vaikka sinun x tuntemuksesi olisikin voimakkaampi sen x asian takia, ei se automaattisesti kumoa minun tuntemuksiani.

- Jos kuitenkin haluat myötätuntoisesti vastata että sinunkin väsyttää, voi sanoa vaikkapa: "Minuakin väsyttää. Pirkko-Liisa oli eilen yönä vähän huono nukkumaan" ja jatkaa keskustelua lyttäämättä toista.

- Ei, en ole lasten vihaaja. Ei, en halua lapsia tällä hetkellä. Lukio-opinnot kesken. Alaikäinen.

- Saan kohta luultavasti huutista palstan äideiltä ihan vain sen takia, että en ole missään nimessä lastentekoiässä. "Kyllä sinä sitten tiedät/opit kun saat lapsia."

Miksi minun pitäisi tehdä lapsi ollakseni oikeutettu kertomaan a) oma mielipiteeni ja b) kertoakseni asioita, joiden pitäisi olla lapsellisille kuin lapsettomille päivänselvää.

- Lopettakaa turha väittely aiheesta. Entäpä jos kaikki kokeilisitte olla tukena toisillenne toistenne elämäntilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on silloin väsynyt, kun kuolemasta tulee ainut kaunis ja lohduttava ajatus, joka antaa sinulle rauhaa. Mietit, että kunhan saan kerättyä voimia ja pystyn tästä nousemaan niin voin vihdoin tappaa itseni.   

Mulla on ollut tuo monta vuotta. Mutta se tyyppi joka opetteli kävelemään osastolla uudestaan, on mielestäni väsynein.

Uskon, että on ollut todella väsynyt mies. En tiedä kuka on väsynein, mutta sen tiedän, että kuka tahansa voi kokea "todellista väsymystä". Se ei ole vain pikkuvauva-arkeen liittyvä ilmiö. Tämä ketju on kyllä ihmeellinen... Voimia ja jaksamista sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, on väärin sanoa ettei lapseton ihminen tiedä mitään todellisesta väsymyksestä. Tietysti voi tietää, ja voi olla väsyneempi kuin vaikka joku monenkin lapsen äiti. Mutta jos vertaillaan muuten täysin samaa tilannetta (käytännössä tällaista tietysti harvoin on, mutta teoriassa) kahden ihmisen välillä, jossa toisella on lapsia ja toisella ei, niin mikä siinä tekee niin pahaa myöntää, että se perheellisen tilanne on vaikeampi? Ja ei, se ei ole lapsettoman vähättelyä, vaan perheellisen työn ja vastuun mitätöintiä, jos ei sitä voi myöntää. Jos lapset ovat sokea piste, niin vaihda sitten sen äidin tilalle vaikka ihminen, joka on puolisonsa omaishoitaja. Jos ei tätä asiaa kykene ymmärtämään, niin täytyy jo olla jokin psykiatrinen tai neuropsykologinen diagnoosi taustalla.

Ensin, huomenta vaan kaikille, täällä ollaankin jo hyvässö vauhdissa, joten hyppään sekaan. Hei taliaivo! Kokemuksia ei voi vertailla keskenään. Perheelisen työn ja vastuun mitätöinti, nyt on eri asia, se on oma valinta, siitä ei saa siltikään kruunua. Mitä jos isä hoitaa lapset niin että äiti saa olla rauhassa. Et voi tietää tätä, joten se tuo lapsekkuus ei ole mikään kärsimysautomaatti, jolla on vösymyksessö ja kurjuudessa jotenkin maagisesti eritasolla kuin muut. Huhhuh, kylläpä herätti, täytyy tästä nousta laittaan lapsille aamiaset pöytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaa. Ihminen on väsynyt kun se ei ole nukkunut tarpeeksi. Väsymys ei kysy sitä, miksi ei ole nukkunut. On syynä sitten vauva tai mikä tahansa muu, väsymys on väsymystä. 

Kannattaa sanoa ihan suoraan että jos moinen vähättely ei lopu niin yhteydenpito loppuu. Äidit luulevat olevansa jotain sankarihahmoja kun ovat lisääntyneet, muiden ongelmat eivät ole enää mitään heidän ongelmiinsa verrattuna. Ja päinvastoin, kukaan lapseton ei voi tuntea sellaista onnea ja rakkautta mitä tämä juuri äidiksi tullut ihminen nyt kokee. Potaskaa, mutta äitikupla aiheuttaa kaikenlaisia aivopieruja.

Mun kaveri vetäisi kerran tuon äitiväsymyskortin esiin, kun hän kyseli kuulumisiani. Sanoin, että olen melko väsynyt kun olen viikon ajan ollut päivät luennoilla, illat töissä ja öisin lukenut hankalaan tenttiin. "Heh, sä et tiedä väsymyksestä mitään kun sulla ei ole vauvaa!" Tämä on siis aivan suora lainaus. Ilmoitin, että jos vielä kerran tulee minulle kertomaan etten voi olla väsynyt (vaikka olen nukkunut viikon pienissä pätkissä aina kun oli vartti aikaa), niin ei tarvitse olla enää yhteydessä ollenkaan. Pyysi anteeksi, ja sen jälkeen homma ei ole toistunut.

Ymmärrän siis hyvin vauvasta johtuvan väsymyksen, mutta se ei tee muiden väsymyksestä yhtään sen vähemmän totta.

Kaverisi on oikeassa. Tosi rankkaa käydä luennoilla ja lukaista vähän tenttiin.

En minä sanonutkaan että se on rankkaa. Sanoin että olin väsynyt koska en noiden edellämainittujen aktiviteettien vuoksi ollut nukkunut yöunia ainakaan viikkoon.

Huomaa kyllä kuka ei ole opiskellut, "lukaista vähän tenttiin".. :D

/12

Kyllä olen suorittanut korkeakoulututkinnon. Enkä tosiaankaan valvonut sen takia viikkoa, se oli elämäni rennointa aikaa. Jos stressaa koulunkäynnistä noin paljon niin se saattaa yllättää sitten jos lapsia teet. Joten edelleen, kaverisi oli oikeassa.

Aivan, en tiedä mitä kommentteja olet taas lukenut, mutta ne tentit eivät ole ainoa väsyttävä asia elämässäni. Tai luennot. Siihen kun yhdistää vielä täystuntisen kolmivuorotyön ja osa-aikaisen virka-aikatyön niin saattaa välillä väsyttääkin.

P.s. Jos itse opiskelit helppoa alaa ja/tai vedit opiskelut pakettiin riman alta, se ei tarkoita että kaikille opiskelu olisi sitä elämän rennointa aikaa.

/12

Opiskeluaika kannattaa ottaa rennosti. Koska sen parempia aikoja ei ole luvassa ennen eläkeikää.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Mutta jotenkin tuntuu, että varsinkin tytöt/naiset ottavat opiskeluista ihan hirveää stressiä. Kuitenkin stressi heikentää opiskelusuoritusta/työsuoritusta. Ne, jotka osaavat ottaa rennommin, pärjäävät paremmin. Tuntuu myös siltä, että nämä stressaavat ihmiset kärsivät eniten myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja väsymyksestä. Ja en halua ketään syyllistää, en yleistää. Ja jokainen on varmaan elämässään kokenut stressiä, minäkin. Halusin vain sanoa, että ehkä vähempikin stressaaminen riittää. Sen on elämä minulle opettanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaa. Ihminen on väsynyt kun se ei ole nukkunut tarpeeksi. Väsymys ei kysy sitä, miksi ei ole nukkunut. On syynä sitten vauva tai mikä tahansa muu, väsymys on väsymystä. 

Kannattaa sanoa ihan suoraan että jos moinen vähättely ei lopu niin yhteydenpito loppuu. Äidit luulevat olevansa jotain sankarihahmoja kun ovat lisääntyneet, muiden ongelmat eivät ole enää mitään heidän ongelmiinsa verrattuna. Ja päinvastoin, kukaan lapseton ei voi tuntea sellaista onnea ja rakkautta mitä tämä juuri äidiksi tullut ihminen nyt kokee. Potaskaa, mutta äitikupla aiheuttaa kaikenlaisia aivopieruja.

Mun kaveri vetäisi kerran tuon äitiväsymyskortin esiin, kun hän kyseli kuulumisiani. Sanoin, että olen melko väsynyt kun olen viikon ajan ollut päivät luennoilla, illat töissä ja öisin lukenut hankalaan tenttiin. "Heh, sä et tiedä väsymyksestä mitään kun sulla ei ole vauvaa!" Tämä on siis aivan suora lainaus. Ilmoitin, että jos vielä kerran tulee minulle kertomaan etten voi olla väsynyt (vaikka olen nukkunut viikon pienissä pätkissä aina kun oli vartti aikaa), niin ei tarvitse olla enää yhteydessä ollenkaan. Pyysi anteeksi, ja sen jälkeen homma ei ole toistunut.

Ymmärrän siis hyvin vauvasta johtuvan väsymyksen, mutta se ei tee muiden väsymyksestä yhtään sen vähemmän totta.

Kaverisi on oikeassa. Tosi rankkaa käydä luennoilla ja lukaista vähän tenttiin.

En minä sanonutkaan että se on rankkaa. Sanoin että olin väsynyt koska en noiden edellämainittujen aktiviteettien vuoksi ollut nukkunut yöunia ainakaan viikkoon.

Huomaa kyllä kuka ei ole opiskellut, "lukaista vähän tenttiin".. :D

/12

Kyllä olen suorittanut korkeakoulututkinnon. Enkä tosiaankaan valvonut sen takia viikkoa, se oli elämäni rennointa aikaa. Jos stressaa koulunkäynnistä noin paljon niin se saattaa yllättää sitten jos lapsia teet. Joten edelleen, kaverisi oli oikeassa.

Aivan, en tiedä mitä kommentteja olet taas lukenut, mutta ne tentit eivät ole ainoa väsyttävä asia elämässäni. Tai luennot. Siihen kun yhdistää vielä täystuntisen kolmivuorotyön ja osa-aikaisen virka-aikatyön niin saattaa välillä väsyttääkin.

P.s. Jos itse opiskelit helppoa alaa ja/tai vedit opiskelut pakettiin riman alta, se ei tarkoita että kaikille opiskelu olisi sitä elämän rennointa aikaa.

/12

Opiskeluaika kannattaa ottaa rennosti. Koska sen parempia aikoja ei ole luvassa ennen eläkeikää.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Mutta jotenkin tuntuu, että varsinkin tytöt/naiset ottavat opiskeluista ihan hirveää stressiä. Kuitenkin stressi heikentää opiskelusuoritusta/työsuoritusta. Ne, jotka osaavat ottaa rennommin, pärjäävät paremmin. Tuntuu myös siltä, että nämä stressaavat ihmiset kärsivät eniten myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja väsymyksestä. Ja en halua ketään syyllistää, en yleistää. Ja jokainen on varmaan elämässään kokenut stressiä, minäkin. Halusin vain sanoa, että ehkä vähempikin stressaaminen riittää. Sen on elämä minulle opettanut.

Kaivan popparit ja sipsit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä tuon perusteella tiedäkään, mitä väsymys on. Vain viikon huonot/vähäiset unet eivät ole verrattavissa kuukausia tai vuosia jatkuvaan valvomiseen. Valvomisesta johtuvat neurologiset ja fyysiset oireetkin ovat tuolloin vielä varsin pieniä. Se voi sanoa, että tyhmästi teit, kun yöllä tenttiin luit - tuskin siitä mitään hyötyä oli.

Ilmeisesti tämä oli minulle tarkoitettu kommentti, vaikka unohdit lainauksen.

Minä siis luin, ja luen pääasiassa edelleen tentteihin öisin. Muulloin ei ole aikaa, sillä teen kahta työtä ja käyn luennoilla. Ei toki vuoden jokaikisenä viikkona ole tällaista, mutta ajoittain kyllä. Ihan hyvin olen tenteissä pärjännyt, eli kyllä siitä lukemisesta vaan on hyötyä. Tekee sen sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.

Ja tuo viikon valvominen oli siis esimerkki, se oli tilanne silloin kun ystäväni sanoi nuo maagiset äitylisanat. Sinun väsymyksesi ei ole mitään, minun on. Olen toki valvonut elämässäni muidenkin syiden vuoksi ja pidempään. Esim. muutama vuosi sitten kärsin 3 kk unettomuudesta. Pari vuotta sitä ennen nukuin vuoden pienissä pätkissä selittämättömän ihosairauden vuoksi. Eivät auttaneet edes nukahtamislääkkeet, muista lääkkeistä puhumattakaan. Silti kävin töissä ja koulussa. Olin niin loppu että nukahdin samantien kun istuin alas, töissäkin. Öisin en saanut nukuttua kun kutitti, jos nukahdin niin pian heräsin siihen että sääret olivat tulessa ja lakanat veressä. Että kyllä minä tiedän mitä valvominen on.

Lisäksi on sanottava, kuten aiemminkin mainitsin, että tällä ystävälläni joka kommentin heitti, oli erittäin hyväuninen vauva. Mainosti tätä siis itse myöhemmin. Lisäksi hänellä oli kuvioissa ekstraosallistuva isä joka käytännössä omi vauvan itselleen aina työpäivien jälkeen, joten päikkäritkin onnistuivat tältä kyseiseltä äityliltä mainiosti. Silti, silti minun väsymykseni ei ollut totta. Vaikka olin valvonut sen viikon.

Kommenttini kuulostaa nyt typerältä jahnaukselta siitä, että minä olen valvonut enemmän ja minun ihosairauteni ja tenttini ja blaablaa. Kirjoitin tämän, koska monet ovat tarttuneet tuohon viikon valvomiseen. Kyse ei ole siitä kuka on valvonut minkä verran ja mistä syystä, vaan siitä, että on äityleitä jotka vähättelevät toisten kokemuksia. Se on itsekästä, epäkohteliasta ja suoraan sanottuna vi.t.t.umainen käytösmalli, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Siis mikäli haluaa pitää ystävät lähellään jatkossakin.

Nyt olen puhunut. Jätän graduilut huomiselle ja avaan siiderin, lapseton hunsvotti kun olen. Vapaa viikonloppu, pitkästä aikaa!

Kiitos keskustelusta ja hauskaa viikonloppua kaikille.

/12

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä tuon perusteella tiedäkään, mitä väsymys on. Vain viikon huonot/vähäiset unet eivät ole verrattavissa kuukausia tai vuosia jatkuvaan valvomiseen. Valvomisesta johtuvat neurologiset ja fyysiset oireetkin ovat tuolloin vielä varsin pieniä. Se voi sanoa, että tyhmästi teit, kun yöllä tenttiin luit - tuskin siitä mitään hyötyä oli.

Ilmeisesti tämä oli minulle tarkoitettu kommentti, vaikka unohdit lainauksen.

Minä siis luin, ja luen pääasiassa edelleen tentteihin öisin. Muulloin ei ole aikaa, sillä teen kahta työtä ja käyn luennoilla. Ei toki vuoden jokaikisenä viikkona ole tällaista, mutta ajoittain kyllä. Ihan hyvin olen tenteissä pärjännyt, eli kyllä siitä lukemisesta vaan on hyötyä. Tekee sen sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.

Ja tuo viikon valvominen oli siis esimerkki, se oli tilanne silloin kun ystäväni sanoi nuo maagiset äitylisanat. Sinun väsymyksesi ei ole mitään, minun on. Olen toki valvonut elämässäni muidenkin syiden vuoksi ja pidempään. Esim. muutama vuosi sitten kärsin 3 kk unettomuudesta. Pari vuotta sitä ennen nukuin vuoden pienissä pätkissä selittämättömän ihosairauden vuoksi. Eivät auttaneet edes nukahtamislääkkeet, muista lääkkeistä puhumattakaan. Silti kävin töissä ja koulussa. Olin niin loppu että nukahdin samantien kun istuin alas, töissäkin. Öisin en saanut nukuttua kun kutitti, jos nukahdin niin pian heräsin siihen että sääret olivat tulessa ja lakanat veressä. Että kyllä minä tiedän mitä valvominen on.

Lisäksi on sanottava, kuten aiemminkin mainitsin, että tällä ystävälläni joka kommentin heitti, oli erittäin hyväuninen vauva. Mainosti tätä siis itse myöhemmin. Lisäksi hänellä oli kuvioissa ekstraosallistuva isä joka käytännössä omi vauvan itselleen aina työpäivien jälkeen, joten päikkäritkin onnistuivat tältä kyseiseltä äityliltä mainiosti. Silti, silti minun väsymykseni ei ollut totta. Vaikka olin valvonut sen viikon.

Kommenttini kuulostaa nyt typerältä jahnaukselta siitä, että minä olen valvonut enemmän ja minun ihosairauteni ja tenttini ja blaablaa. Kirjoitin tämän, koska monet ovat tarttuneet tuohon viikon valvomiseen. Kyse ei ole siitä kuka on valvonut minkä verran ja mistä syystä, vaan siitä, että on äityleitä jotka vähättelevät toisten kokemuksia. Se on itsekästä, epäkohteliasta ja suoraan sanottuna vi.t.t.umainen käytösmalli, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Siis mikäli haluaa pitää ystävät lähellään jatkossakin.

Nyt olen puhunut. Jätän graduilut huomiselle ja avaan siiderin, lapseton hunsvotti kun olen. Vapaa viikonloppu, pitkästä aikaa!

Kiitos keskustelusta ja hauskaa viikonloppua kaikille.

/12

Otan ensimmäistä kertaa osaa tähän keskusteluun, en väheksy sinun väsymyksen kokemuksiasi, vaikka sinua lainaankin, enkä kenenkään muunkaan, enkä ikinä ole sanonut kenellekään noin kuten aloituksessa, MUTTA kuvittele itsellesi pieni lapsi huolehdittavaksi tuolle ajalle, kun esimerkiksi kärsit tuosta ihottumasta.

Aamulla itsesi lisäksi huolehdit lapsen aamutoimista. 12 vuoden kokemuksella uskallan väittää, ettei sellaista aamua ole, että kaikki sujuisi kuin käsikirjoitettu, aina on jotain känkkäränkkää: lapsi (tai lapset) haluaisi jatkaa unia, vaippa on vuotanut ja sänky on märkä, aamupala ei maistu, aamupala on "väärää", muki on "väärä", maito kaatuu, puurot kaatuu, lapsi ei halua pukea tai tulla puetuksi, sukan saumat hiertää varpaita, joku vaatekappale on hukassa vaikka mielestäsi katsoit kaiken illalla valmiiksi, lapsi on itkuinen, lapsi on nuhainen ja yrität tehdä pika-arvion onko tarpeeksi hyvässä kunnossa lähtemään hoitoon, lapsi rimpuilee vastaan turvaistuimen vöitä laittaessa, lapsi takertuu kiinni kuin takiainen päiväkodin eteisessä ja joudut jättämään itkevän lapsen jälkeesi, koska töihin on pakko mennä. Töiden jälkeen et voi nukahtaa istuallesi vaan aloitat lapsen ruokkimisen ja viihdyttämisen, huollat lapsen ulkovaatteet että ovat seuraavana päivänä kurattomat ja kuivat. Ja vaikka oikoisit kuinka kotitöissä lapsen takia pyykkiä on pestävä useammin, tiskiä tulee enemmän ja ruokaakin täytyy vähän miettiä. Olet käytännössä 24/7 hälytysvalmiudessa, olet saattanut juuri saada kivuiltasi nukahdettua ensimmäisen kerran koko yönä ja juuri silloin lapsi näkee painajaista ja itkee sängyssään tai kömpii viereen tai on saanut vatsataudin ja oksentaa tai tai tai tai. Ja se jatkuva syyllisyyden tunne, kun tiedät, että väsymyksesi takia vedät koko ajan sieltä mistä aita on matalin ja haluaisit antaa lapselle enemmän mutta kun et vaan jaksa, ja vaikka et jaksaisi, silti on jaksettava olla koko ajan vähän valppaana ettei lapsi tee mitään vahingollista, sun pitää jaksaa kuunnella ja vastailla ja katsoa, sun pitää jaksaa ottaa vastaan kiukut, sun pitää jaksaa nukuttaa lapsi joka voi pahimmillaan parikin tuntia temppuilla nukkumaan käyntiä. Ja vaikka se isä olisikin apuna, et pysty sulkemaan itseäsi kaiken tuon ulkopuolelle.

Ja sitten se lapsettoman todellisuus: tulet hiljaiseen kotiin, jossa on (korkeintaan) puoliso ja koira/kissa. Saat huoletta nukahtaa istuallesi, hommaat jossain kohtaa itsellesi syötävää, syöt hiljaisuudessa, et joudu pyyhkimään kenenkään takapuolta kesken syönnin, kukaan ei kiukkua, saat olla rauhassa väsynyt, poissaoleva zombie, voit hoitaa iltatoimet omalla aikataululla ja käydä nukkumaan omalla aikataululla, ei tarvitse miettiä kuin omat asiat kuntoon seuraavaksi aamuksi. Ystäville ja sukulaisille ja muille velvollisuuksille voit sanoa ettet nyt jaksa tai vaikka keksiä jonkun valkoisen valheen.

En vähättele kenenkään väsymystä, mutta onhan siinä ihan hitosti eroa, elätkö sen väsymyksen kanssa lapsettomana vai lapsellisena. Luulen, että juuri tästä niissä meidän äityleiden aivopieruissa on kyse: lapseton elää vain itselleen (ja sille mahdolliselle itsestään huolehtimaan kykenevälle aikuiselle puolisolle), mutta äiti on vastuussa myös siitä avuttomasta jälkikasvustaan, jolle ei voi sanoa, että sori, nyt ei jaksa.

Eivät asiat ole aina näin. Esim. minä olen vakavasti sairaan vaimoni omaishoitaja.

Siinä on kuitenkin se ero, että pääset halutessasi omaishoitajuudesta eroon. Vanhemmuus on jo pysyy.

Ja lapset voi lykätä tarhaan, niin pääsee päiväksi eroon. Ja lapset voi heittää harrastuksiin, niin taas pääsee heistä joksikin aikaa eroon. Ja lapset voi laittaa isovanhemmille, niin taas pääsee heistä eroon. Tai sitten voi vaan lakata vallan huolehtimasta, niin sossut sijoittaa muualle. Kyllä heistäkin pääsee halutessaan kokonaan eroon. Vanhemmuus ei ole eikä pysy ellei sitä itse halua. Mielenkiintoista, että omaishoitajien ajatellaan olevan niin sitoutumattomia siihen sairaaseen läheiseensä, jota hoitavat, että he tosi kätevästi voivat hommautua hänestä milloin tahansa eroon, jos haluavat.

Ap on oikeassa, äiti ei voi sanoa noin. Kuka tästä nyt on eri mieltä?

Jotenkin on hassua että kun tekee lapsia niin nousisi johonkin eri kastiin. Ihan ilmiselvästi osa ajattelee näin ja nostaa äitiyttä johonkin omaan lokeroon. Se ei ole mitenkään sen.kummallisempaa kuin mikään muukaan. Nyt vänkääjä-äidit olkaa tarkkoina. Mitä jos neljän lapsen äiti sanoo kolmen lasen äidille, että tämä ei tiedä väsymyksestä mitään? Entä jos tuo sanoo että sinä et tiedä lasten hoitamisesta mitään? Tämounastelen että tämä voi olla liian vaikea kysymys väsyneille äitiaivoille. Saan ilmeisesti sanoa noin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tässä ketjussa puhuttu ollenkaan niinkin yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta asiasta kuin luontainen unentarve? Sehän on todella yksilöllistä, ja ihan riippumatta mistään kivuista, kuormituksista, traumoista, tragedioista ja herkkyyksistä jne.

Joku pärjää loistavasti 4-5 h yöunilla, joku toinen tarvitsee vähintään sen 8 h, mielellän jopa enemmän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aika lailla kuutamolla, jos joutuvat vaikka viikon olemaan 4-5 tunnin yöunilla, toisilla se tuntuu pikkuväsymyksenä, joka ei vaikuta toimintakykyyn juuri mitenkään. Kaipa tällä asialla on merkitystä äitiydenkin kannalta?

Tällä on vaikutusta ei mitään. Kokemus on silti se mikä se on. Sitä ei voi verrata toisen, varsinkaan eri paikassa, eri ajassa, koettuun kokemukseen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja päteviä. Ei mennä nyt päihteisiin, eikä mt-ongelmiin.

Toisaalta, jos jokainen kokemus on todellinen ja yhtä arvokas jne, silloin senkin kokemus, joka ajattelee ettei ole todellista väsymystä ilman lapsia on myös totta.

Kokemukset itse asiassa eivät ole tasavertaisia. Meillä on valemuistoja, meillä on taipumusta liioitteluun, oman kokemuksensa voi manipuloida myös suuremmaksi tai pienemmäksi kuin se onkaan.

Kokemus ei siis aina ole totuus.

Luepa uudestaan, mitä kirjoitit. 

Jos ajattelee, että jokainen on kokemus on yhtä todellinen ja yhtä arvokas, niin se EI johda siihen, että mitätöi kaikkien muiden kokemuksen ja pitää vain omaansa todellisena. Silloin tarvetta toisten väsymyksen mitätöimiseen ja vähättelyyn nimenomaan ei ole. 

Jos sen sijaan ajattelee, että kenenkään muun kokemus ei ole todellinen ja arvokas (vain se oma ja muiden minunkaltaistteni), niin tällainen ajattelu kyllä johtaa tuohon asenteeseen, että vain lapset voivat saada ihmisen todella väsyneeksi. 

Kun äidit ovat omassa kastissaan tuossa väsyneisyydessä, niin miksi he saavat ajaa autoa? Tuohon olisikin hyvä saada ajokielto, sekä pakkolomauttaa päättävistä elimistä, sillä noin väsyneenä ei voi tehdä hyviä, varsinkaan pitkäjänteisiä päätöksiä. Päätökset ovat luokkaa autot veks ja kaikki maate.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa tai älkää, sitä vähättelyä voi kohdata siinäkin tilanteessa, että on todella ison perheen äiti JA kärsii aloitusviestissä kuvatun kaltaisesta kroonisesta väsymyksestä. Voin kertoa, että se on julmaa, jos mikä.

Kroonisen väsymyksen vähättely on julmaa vasta sitten, kun on todella ison perheen äiti? Yhden lapsen äidin tai peräti kokonaan lapsettoman kroonisen väsymyksen vähättely ei ole julmaa?

Kuka niin väitti? Taisi mennä pointti vähän ohi.

"Uskokaa tai älkää, sitä vähättelyä voi kohdata siinäkin tilanteessa, että on todella ison perheen äiti JA kärsii aloitusviestissä kuvatun kaltaisesta kroonisesta väsymyksestä. Voin kertoa, että se on julmaa, jos mikä."

Se jos mikä on julmaa, että vähätellään kun lapsia on paljon. Eikö vähättely muka ole aina yhtä julmaa? Jos on, miksi muotoilit sen noin?

Vähättely on aina julmaa. Mutta jos on esimerkiksi kaksi vastaavista kroonisen väsymysoireyhtymän oireista kärsivää, joista toisella on iso perhe ja toinen on perheetön, niin sanoisin että tilanne on suurempi tragedia sille perheelliselle.

Tai myös toisin päin. Perheestä voi saada voimaa, tukea ja turvaa, mitä perheettömällä ei ole.

Kyllä. Mutta perheettömän on ihan eri asia potea jaksamattomuutta kun on vastuussa vain itsestään. Jos on töissä, kotiin tultuaan voi halutessaan nostaa jalat kattoon eikä pakko ole jaksaa muuta. Ja jos lapset ovat pieniä, ei heidän tehtävänsä voi olla tukea ja turvata vanhempaansa vaan toisin päin. Väsyneen vanhemman syyllisyys asiasta on mittaamaton, kun taas lapsettomalla ei tällaista taakkaa ole. Perheettömyys ei myöskään tarkoita ystävättömyyttä tai sitä ettei olisi muita sukulaisia joilta saa tukea vaikeassa tilanteessa. Faktat ovat faktoja eikä se ole mitään lapsettomien vähättelyä.

Fakta on että et voi tietää miten toinen kokee asian, joten et voi arvottaa muiden kokemuksia. Mitä faktoja sinä esitit?

Ensi kerralla kun sinulla on oikein kova flunssa ja olet todella väsynyt, tee ajatus leikki: sairastaisitko mieluummin siten, että voit keskittyä rauhassa parantelemaan itseäsi, vai niin että sinulla on vastuullasi iso perhe, jossa on myös pieniä lapsia? Ei tätä oikeasti voi olla niin vaikeaa tajuta.

Ensi kerralla kun sinä sairastat ja murehdit kun et saa levätä kun pitää perhekin hoitaa, niin mietippä vaikka perhettä, jolla ei ole kotia. Tai mietippä sellaista, jolla on vaikka koko perhe kuollut. Ai kamalaa, sullahan on helppoa, perhe ympärillä ja katto pään päällä. Mitä valitat?

Tuo menee nyt jo aika kauas ketjun aiheesta. Eli jos kyse on siitä, onko ihminen jolla on sen ikäisiä lapsia, joita täytyy hoitaa, keskimäärin väsyneempi kuin lapseton tai sellainen, jolla on jo isot lapset. Se on totta, että jokainen suomalainen on maailman mittakaavassa onnekas, mutta onko mielekästä tosiaan alkaa verrata kaikkea maailman kurjuutta tässä vain osoittaakseen, että on olemassa tilanteita, joissa on vaikeampaa?

Jos nyt ihan omaa elämää miettii, väsyneimmilläni olen ollut silloin, kun talossa oli kaksosvauvat melkein 15v sitten. Pahimmillaan meni viikkoja putkeen ilman muuta kuin 10 minuutin torkahteluja jossain sohvankulmassa. Sen jälkeen on ollut mm. miehen kuolema, työttömäksi jääminen ja koko taloudellisen elämän romuttuminen, paljon sairastelua lähipiirissä jne. Silti kokonaisuutena olen ollut energisempi kuin tuolloin kaksosten ollessa vauvoja.

Enkä nyt tästä ala mitään väestötasolla päteviä johtopäätöksiä vetämään tai jonkun muun väsymyksiä dissaamaan. Ihan enemmän vain toivoisin sitä ymmärrystä, ettei tämä ole mikään kisa, jossa tarvitsee nokitella kuka on väsynein. Jospa tuo "ap:n kaveri" on ollut todella pahassa henkisessä tilassa näin möläyttäessään ja sen sijaan, että kaveri siinä yrittäisi auttaa ja lohduttaa, kirjoittelee vauvapalstalle paheksuntaa?

Niin, eli sinä vertailet vain silloin, kun itse "päihität" muut?

En halua vertailla väsymystä aiheuttavia tilanteita sillä tasolla, joka laittaisi minut oikeasti myöntämään, että muut voi myös kokea todellista väsymystä ja jopa pahempaa kuin omani. 

Mutta vertailen itseäni sillä tasolla, jossa itse olen se pahin kärsijä. Minä KAKSOISvauvojen äitinä voin nyt kertoa teille, että kyllä se vauva-arki on kaikkein väsyttävintä.

Ja en siis halua dissata kenenkään muun väsymystä (mitä nyt niiden, joilla ei ole lapsia, ja itseasiassa hienoisesti myös niiden äitien väsymystä, joilla ei ole kaksosia...). 

Ja siitä sitten vielä loppukaneettiin, että äidit voivat toitotella, mikä on todellista väsymystä ja vähätellä muiden väsymystä, mutta älkää nyt hyvät ihmiset tehkö samaa äideille! Hänellähän voi olla pasmat sekaisin väsymyksen takia, niin se on ok, että hän vähättelee muita. Se pitää vain kestää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, on väärin sanoa ettei lapseton ihminen tiedä mitään todellisesta väsymyksestä. Tietysti voi tietää, ja voi olla väsyneempi kuin vaikka joku monenkin lapsen äiti. Mutta jos vertaillaan muuten täysin samaa tilannetta (käytännössä tällaista tietysti harvoin on, mutta teoriassa) kahden ihmisen välillä, jossa toisella on lapsia ja toisella ei, niin mikä siinä tekee niin pahaa myöntää, että se perheellisen tilanne on vaikeampi? Ja ei, se ei ole lapsettoman vähättelyä, vaan perheellisen työn ja vastuun mitätöintiä, jos ei sitä voi myöntää. Jos lapset ovat sokea piste, niin vaihda sitten sen äidin tilalle vaikka ihminen, joka on puolisonsa omaishoitaja. Jos ei tätä asiaa kykene ymmärtämään, niin täytyy jo olla jokin psykiatrinen tai neuropsykologinen diagnoosi taustalla.

Ensin, huomenta vaan kaikille, täällä ollaankin jo hyvässö vauhdissa, joten hyppään sekaan. Hei taliaivo! Kokemuksia ei voi vertailla keskenään. Perheelisen työn ja vastuun mitätöinti, nyt on eri asia, se on oma valinta, siitä ei saa siltikään kruunua. Mitä jos isä hoitaa lapset niin että äiti saa olla rauhassa. Et voi tietää tätä, joten se tuo lapsekkuus ei ole mikään kärsimysautomaatti, jolla on vösymyksessö ja kurjuudessa jotenkin maagisesti eritasolla kuin muut. Huhhuh, kylläpä herätti, täytyy tästä nousta laittaan lapsille aamiaset pöytään.

Niin, tässähän nimenomaan puhuttiin teoreettisesta tilanteesta, jossa kahden ihmisen tilanne olisi muuten täysin sama, mutta toisella olisi vielä ne lapset siihen päälle. Minun näkökulmasta yrität nyt väittää, että 1 + 1 = 1 eikä 2.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, on väärin sanoa ettei lapseton ihminen tiedä mitään todellisesta väsymyksestä. Tietysti voi tietää, ja voi olla väsyneempi kuin vaikka joku monenkin lapsen äiti. Mutta jos vertaillaan muuten täysin samaa tilannetta (käytännössä tällaista tietysti harvoin on, mutta teoriassa) kahden ihmisen välillä, jossa toisella on lapsia ja toisella ei, niin mikä siinä tekee niin pahaa myöntää, että se perheellisen tilanne on vaikeampi? Ja ei, se ei ole lapsettoman vähättelyä, vaan perheellisen työn ja vastuun mitätöintiä, jos ei sitä voi myöntää. Jos lapset ovat sokea piste, niin vaihda sitten sen äidin tilalle vaikka ihminen, joka on puolisonsa omaishoitaja. Jos ei tätä asiaa kykene ymmärtämään, niin täytyy jo olla jokin psykiatrinen tai neuropsykologinen diagnoosi taustalla.

Ensin, huomenta vaan kaikille, täällä ollaankin jo hyvässö vauhdissa, joten hyppään sekaan. Hei taliaivo! Kokemuksia ei voi vertailla keskenään. Perheelisen työn ja vastuun mitätöinti, nyt on eri asia, se on oma valinta, siitä ei saa siltikään kruunua. Mitä jos isä hoitaa lapset niin että äiti saa olla rauhassa. Et voi tietää tätä, joten se tuo lapsekkuus ei ole mikään kärsimysautomaatti, jolla on vösymyksessö ja kurjuudessa jotenkin maagisesti eritasolla kuin muut. Huhhuh, kylläpä herätti, täytyy tästä nousta laittaan lapsille aamiaset pöytään.

Niin, tässähän nimenomaan puhuttiin teoreettisesta tilanteesta, jossa kahden ihmisen tilanne olisi muuten täysin sama, mutta toisella olisi vielä ne lapset siihen päälle. Minun näkökulmasta yrität nyt väittää, että 1 + 1 = 1 eikä 2.

Jos kyseessä on ihminen, joka on halunnut lapsia ja rakastaa lapsiaan, niin silloin lasten luulisi tuovan hänelle positiivisia asioita elämään, joka vähentää hänen kokonaisvaltaista kärsimystään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tässä ketjussa puhuttu ollenkaan niinkin yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta asiasta kuin luontainen unentarve? Sehän on todella yksilöllistä, ja ihan riippumatta mistään kivuista, kuormituksista, traumoista, tragedioista ja herkkyyksistä jne.

Joku pärjää loistavasti 4-5 h yöunilla, joku toinen tarvitsee vähintään sen 8 h, mielellän jopa enemmän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aika lailla kuutamolla, jos joutuvat vaikka viikon olemaan 4-5 tunnin yöunilla, toisilla se tuntuu pikkuväsymyksenä, joka ei vaikuta toimintakykyyn juuri mitenkään. Kaipa tällä asialla on merkitystä äitiydenkin kannalta?

Tällä on vaikutusta ei mitään. Kokemus on silti se mikä se on. Sitä ei voi verrata toisen, varsinkaan eri paikassa, eri ajassa, koettuun kokemukseen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja päteviä. Ei mennä nyt päihteisiin, eikä mt-ongelmiin.

Toisaalta, jos jokainen kokemus on todellinen ja yhtä arvokas jne, silloin senkin kokemus, joka ajattelee ettei ole todellista väsymystä ilman lapsia on myös totta.

Kokemukset itse asiassa eivät ole tasavertaisia. Meillä on valemuistoja, meillä on taipumusta liioitteluun, oman kokemuksensa voi manipuloida myös suuremmaksi tai pienemmäksi kuin se onkaan.

Kokemus ei siis aina ole totuus.

Luepa uudestaan, mitä kirjoitit. 

Jos ajattelee, että jokainen on kokemus on yhtä todellinen ja yhtä arvokas, niin se EI johda siihen, että mitätöi kaikkien muiden kokemuksen ja pitää vain omaansa todellisena. Silloin tarvetta toisten väsymyksen mitätöimiseen ja vähättelyyn nimenomaan ei ole. 

Jos sen sijaan ajattelee, että kenenkään muun kokemus ei ole todellinen ja arvokas (vain se oma ja muiden minunkaltaistteni), niin tällainen ajattelu kyllä johtaa tuohon asenteeseen, että vain lapset voivat saada ihmisen todella väsyneeksi. 

Silti, jos todella jokainen kokemus on yhtä arvokas, tällöin sekin kokemus että "ei tiedä väsymyksestä mitään ennen lapsia" on ihan yhtä arvokas, vaikka se mitätöisi jonkun muun kokemuksen. Koska jokainen kokemus on yhtä arvokas. Eivät kaikki kokemukset ole sellaisia, että ne arvostavat ja pyrkivät ymmärtämään muita. Ihan yhtä lailla, jos alkaa tuohon selittää, että tiedänpäs, koska minulla on kroonista unettomuutta, syöpä ja väkivaltainen mies, on sitten sen toisen mitätöintiä (vaikka se voi olla täysin oikea ja todellinen kokemus, mutta se silti mitätöi sen toisen kokemaa).

Jokainen kokemus ei yksinkertaisesti ole yhtä arvokas tai oikeutettu. Osa on täysin virheellisiä, omassa kuplassa vellomisia jopa. Tästä voi keksiä tuhansia ja tuhansia esimerkkejä ihan tosielämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa tai älkää, sitä vähättelyä voi kohdata siinäkin tilanteessa, että on todella ison perheen äiti JA kärsii aloitusviestissä kuvatun kaltaisesta kroonisesta väsymyksestä. Voin kertoa, että se on julmaa, jos mikä.

Kroonisen väsymyksen vähättely on julmaa vasta sitten, kun on todella ison perheen äiti? Yhden lapsen äidin tai peräti kokonaan lapsettoman kroonisen väsymyksen vähättely ei ole julmaa?

Kuka niin väitti? Taisi mennä pointti vähän ohi.

"Uskokaa tai älkää, sitä vähättelyä voi kohdata siinäkin tilanteessa, että on todella ison perheen äiti JA kärsii aloitusviestissä kuvatun kaltaisesta kroonisesta väsymyksestä. Voin kertoa, että se on julmaa, jos mikä."

Se jos mikä on julmaa, että vähätellään kun lapsia on paljon. Eikö vähättely muka ole aina yhtä julmaa? Jos on, miksi muotoilit sen noin?

Vähättely on aina julmaa. Mutta jos on esimerkiksi kaksi vastaavista kroonisen väsymysoireyhtymän oireista kärsivää, joista toisella on iso perhe ja toinen on perheetön, niin sanoisin että tilanne on suurempi tragedia sille perheelliselle.

Tai myös toisin päin. Perheestä voi saada voimaa, tukea ja turvaa, mitä perheettömällä ei ole.

Kyllä. Mutta perheettömän on ihan eri asia potea jaksamattomuutta kun on vastuussa vain itsestään. Jos on töissä, kotiin tultuaan voi halutessaan nostaa jalat kattoon eikä pakko ole jaksaa muuta. Ja jos lapset ovat pieniä, ei heidän tehtävänsä voi olla tukea ja turvata vanhempaansa vaan toisin päin. Väsyneen vanhemman syyllisyys asiasta on mittaamaton, kun taas lapsettomalla ei tällaista taakkaa ole. Perheettömyys ei myöskään tarkoita ystävättömyyttä tai sitä ettei olisi muita sukulaisia joilta saa tukea vaikeassa tilanteessa. Faktat ovat faktoja eikä se ole mitään lapsettomien vähättelyä.

Fakta on että et voi tietää miten toinen kokee asian, joten et voi arvottaa muiden kokemuksia. Mitä faktoja sinä esitit?

Ensi kerralla kun sinulla on oikein kova flunssa ja olet todella väsynyt, tee ajatus leikki: sairastaisitko mieluummin siten, että voit keskittyä rauhassa parantelemaan itseäsi, vai niin että sinulla on vastuullasi iso perhe, jossa on myös pieniä lapsia? Ei tätä oikeasti voi olla niin vaikeaa tajuta.

Ensi kerralla kun sinä sairastat ja murehdit kun et saa levätä kun pitää perhekin hoitaa, niin mietippä vaikka perhettä, jolla ei ole kotia. Tai mietippä sellaista, jolla on vaikka koko perhe kuollut. Ai kamalaa, sullahan on helppoa, perhe ympärillä ja katto pään päällä. Mitä valitat?

Tuo menee nyt jo aika kauas ketjun aiheesta. Eli jos kyse on siitä, onko ihminen jolla on sen ikäisiä lapsia, joita täytyy hoitaa, keskimäärin väsyneempi kuin lapseton tai sellainen, jolla on jo isot lapset. Se on totta, että jokainen suomalainen on maailman mittakaavassa onnekas, mutta onko mielekästä tosiaan alkaa verrata kaikkea maailman kurjuutta tässä vain osoittaakseen, että on olemassa tilanteita, joissa on vaikeampaa?

Jos nyt ihan omaa elämää miettii, väsyneimmilläni olen ollut silloin, kun talossa oli kaksosvauvat melkein 15v sitten. Pahimmillaan meni viikkoja putkeen ilman muuta kuin 10 minuutin torkahteluja jossain sohvankulmassa. Sen jälkeen on ollut mm. miehen kuolema, työttömäksi jääminen ja koko taloudellisen elämän romuttuminen, paljon sairastelua lähipiirissä jne. Silti kokonaisuutena olen ollut energisempi kuin tuolloin kaksosten ollessa vauvoja.

Enkä nyt tästä ala mitään väestötasolla päteviä johtopäätöksiä vetämään tai jonkun muun väsymyksiä dissaamaan. Ihan enemmän vain toivoisin sitä ymmärrystä, ettei tämä ole mikään kisa, jossa tarvitsee nokitella kuka on väsynein. Jospa tuo "ap:n kaveri" on ollut todella pahassa henkisessä tilassa näin möläyttäessään ja sen sijaan, että kaveri siinä yrittäisi auttaa ja lohduttaa, kirjoittelee vauvapalstalle paheksuntaa?

Niin, eli sinä vertailet vain silloin, kun itse "päihität" muut?

En halua vertailla väsymystä aiheuttavia tilanteita sillä tasolla, joka laittaisi minut oikeasti myöntämään, että muut voi myös kokea todellista väsymystä ja jopa pahempaa kuin omani. 

Mutta vertailen itseäni sillä tasolla, jossa itse olen se pahin kärsijä. Minä KAKSOISvauvojen äitinä voin nyt kertoa teille, että kyllä se vauva-arki on kaikkein väsyttävintä.

Ja en siis halua dissata kenenkään muun väsymystä (mitä nyt niiden, joilla ei ole lapsia, ja itseasiassa hienoisesti myös niiden äitien väsymystä, joilla ei ole kaksosia...). 

Ja siitä sitten vielä loppukaneettiin, että äidit voivat toitotella, mikä on todellista väsymystä ja vähätellä muiden väsymystä, mutta älkää nyt hyvät ihmiset tehkö samaa äideille! Hänellähän voi olla pasmat sekaisin väsymyksen takia, niin se on ok, että hän vähättelee muita. Se pitää vain kestää. 

Olen eri, mutta totean vain että subjektiivisia kokemuksia ei voi vertailla. Ainoa tapa on vertailla näitä että henkilö pisteyttää oman kokemuksensa ja sitten pisteitä verrataan. Maksimaalinen väsymys on maksimaalista. Kun olit lapsena surullinen, etkö ollutkaan surullinen kun et todellisuudessaan tietäntt miten huonosti asiat voi olla. Et toisinsanoen tietänyt surullisuudesta mitään. Kukaan lapsi ei tiedä surullisuudesta mitään. Sinun logiikalla voi sanoa myös noin.

Jälleen kerran ei kaikki äidit ole väsyneitä eikä kaikki äidit kuvittele, että se oma väsymys on pahin. Toisaalta voi olla, että väsymys koetaan hyvin erilaisena. Työkaverini tuli kerran töihin silminnnähden väsyneenä ja kertoi, että on menossa lääkäriin, kun ei ole saanut nukuttua. Olin tosi myötätuntoinen siihen saakka, että hän kertoi nukkuneensa vain 6 tuntia yössä nyt jo kolmatta päivää, kun normaalisti hän tarvitsee 10 tunnin yöunet. Ensin tuli suuttumus, kun itse en saanut nukkua edes sitä kuutta tuntia putkeen yhden lapsen kauhukohtauksien takia ja toisen yökastelun takia ja tätä oli jatkunut jo neljä vuotta.

Sitten tajusin ottaa vähän etäisyyttä asiaan. Olin hengissä, kävin töissä väsyneenä mutta en ollut edes harkinnut lääkäriä. Työkaverini oli aivan hysteerinen vähäunisuudestaan, sai unilääkkeet ja väsymyksensä hoidettua. Hänen kokemuksensa - joka minulle olisi ollut ihan normaalia - oli aivan yhtä tärkeä kuin kenen tahansa muun, vaikka joku toinen hänen asemassaan olisi pysynyt ihan toimintakuntoisena. Työkaverini kuvaili asiaa niin, että hänestä tuntui, että hän oli tulossa hulluksi. Se avasi ainakin minun silmiäni vähän laajemmin. Ei ole olemassa tiettyä unimäärää, jonka jälkeen saa sanoa olevansa väsynyt. On olemassa vain se tunne, että en enää pärjää, ja silloin on aivan sama, onko nukkunut 10 tuntia, kuusi tuntia vai muutaman tunnin pienissä pätkissä.

Väsymys on yksilöllinen kokemus eikä siinä ole mitään järkeä, että kokemuksia vertaillaan. Tällä hetkellä itse nukun 12-13 tuntia vuorokaudessa ja olen erittäin uupunut ihan fyysisestikin. Kärsin anemiasta. Tiedän, että moni pikkuvauvan äiti vihaa valitustani pyhästi, mutta olen oikeutettu tuntemuksiini ja saan sanoa olevani väsynyt aivan yhtä hyvin kuin työkaverini aikanaan kuuden tunnin yöunistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tässä ketjussa puhuttu ollenkaan niinkin yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta asiasta kuin luontainen unentarve? Sehän on todella yksilöllistä, ja ihan riippumatta mistään kivuista, kuormituksista, traumoista, tragedioista ja herkkyyksistä jne.

Joku pärjää loistavasti 4-5 h yöunilla, joku toinen tarvitsee vähintään sen 8 h, mielellän jopa enemmän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aika lailla kuutamolla, jos joutuvat vaikka viikon olemaan 4-5 tunnin yöunilla, toisilla se tuntuu pikkuväsymyksenä, joka ei vaikuta toimintakykyyn juuri mitenkään. Kaipa tällä asialla on merkitystä äitiydenkin kannalta?

Tällä on vaikutusta ei mitään. Kokemus on silti se mikä se on. Sitä ei voi verrata toisen, varsinkaan eri paikassa, eri ajassa, koettuun kokemukseen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja päteviä. Ei mennä nyt päihteisiin, eikä mt-ongelmiin.

Toisaalta, jos jokainen kokemus on todellinen ja yhtä arvokas jne, silloin senkin kokemus, joka ajattelee ettei ole todellista väsymystä ilman lapsia on myös totta.

Kokemukset itse asiassa eivät ole tasavertaisia. Meillä on valemuistoja, meillä on taipumusta liioitteluun, oman kokemuksensa voi manipuloida myös suuremmaksi tai pienemmäksi kuin se onkaan.

Kokemus ei siis aina ole totuus.

Luepa uudestaan, mitä kirjoitit. 

Jos ajattelee, että jokainen on kokemus on yhtä todellinen ja yhtä arvokas, niin se EI johda siihen, että mitätöi kaikkien muiden kokemuksen ja pitää vain omaansa todellisena. Silloin tarvetta toisten väsymyksen mitätöimiseen ja vähättelyyn nimenomaan ei ole. 

Jos sen sijaan ajattelee, että kenenkään muun kokemus ei ole todellinen ja arvokas (vain se oma ja muiden minunkaltaistteni), niin tällainen ajattelu kyllä johtaa tuohon asenteeseen, että vain lapset voivat saada ihmisen todella väsyneeksi. 

Silti, jos todella jokainen kokemus on yhtä arvokas, tällöin sekin kokemus että "ei tiedä väsymyksestä mitään ennen lapsia" on ihan yhtä arvokas, vaikka se mitätöisi jonkun muun kokemuksen. Koska jokainen kokemus on yhtä arvokas. Eivät kaikki kokemukset ole sellaisia, että ne arvostavat ja pyrkivät ymmärtämään muita. Ihan yhtä lailla, jos alkaa tuohon selittää, että tiedänpäs, koska minulla on kroonista unettomuutta, syöpä ja väkivaltainen mies, on sitten sen toisen mitätöintiä (vaikka se voi olla täysin oikea ja todellinen kokemus, mutta se silti mitätöi sen toisen kokemaa).

Jokainen kokemus ei yksinkertaisesti ole yhtä arvokas tai oikeutettu. Osa on täysin virheellisiä, omassa kuplassa vellomisia jopa. Tästä voi keksiä tuhansia ja tuhansia esimerkkejä ihan tosielämästä.

Eivät kaikki pyrikään ymmärtämään muita. Eivätkä pystykään. Mutta nyt puhe olikin siitä, että ajatteleeko muiden kokemusten olevan yhtä arvokkaita kuin omansa. Ei siitä pyrkiikö ymmärtään niitä. Jos kokee kaikki kokemukset arvokkaiksi, niin et sä silloin pyri mitätöimään muiden kokemuksia. Voit myöntää, ettet täysin ymmärrä, koska se ei vastaa omaasi mutta uskot, että toisen väsymys on silti todellista. Eli edelleenkään tuo äiti, joka toitottaa, että muut eivät tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, ei arvosta toisten väsymyksen kokemuksia. Tuo on vain yksinkertaisesti täysin ristiriidassa sen kanssa, että hyväksyy muiden kokemukset todellisiksi ja arvokkaiksi ja SILTI haluaa mitätöidä ne, koska ne eivät ole samanlaisia kuin hänen kokemuksensa.