Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Et tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, koska sinulla ei ole lapsia."
Ei äiti, mutta väsynyt
05.09.2019 |
Tuossapa lausahdus, joka nostaa verenpainetta joka kerta, kun sattuu nuo sanat kuulemaan.
Ymmärrän, että äiti-ihmiset ovat väsyneitä lapsiperheen arjesta, he ovat varmasti kovilla jaksamisensa kanssa, mutta mielestäni kenelläkään ei ole silti oikeutta tulla vähättelemään muiden ihmisten väsymystä. Monet psyykkiset ja fyysiset seikat vaikuttavat väsymyksen tunteisiin. Läheltä olen seurannut, kuinka esimerkiksi sisäilmaongelmista krooniseen väsymysoireyhtymään sairastunut läheiseni kamppailee arjen tavallisten asioiden kanssa: jopa tiskaaminen voi olla niin rankkaa, että sen jälkeen tarvitsee lepoa. Päässä humisee ja suhisee, olo on jatkuvasti huono. Joka paikkaa koskee. Se väsyttää. Niinpä esimerkiksi tuollaisessa tilanteessa tuntuu kohtuuttomalta vähätellä toisen ihmisen väsymystä ja tuntemuksia muutenkin.
Emme me omasta tahdosta riippuen tai riippumatta lapsettomatkaan vähättele teidän äiti-ihmisten väsymystä. Mikä oikeus heillä siis on vähätellä muiden tuntemuksia?
Ja Huom! Kyllä, näitä asioita ei voi yleistää, kaikki eivät toimi samoin. Kaikki äidit eivät vähättele.
Asiallista keskustelua, kiitos!
Kommentit (1165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa tai älkää, sitä vähättelyä voi kohdata siinäkin tilanteessa, että on todella ison perheen äiti JA kärsii aloitusviestissä kuvatun kaltaisesta kroonisesta väsymyksestä. Voin kertoa, että se on julmaa, jos mikä.
Kroonisen väsymyksen vähättely on julmaa vasta sitten, kun on todella ison perheen äiti? Yhden lapsen äidin tai peräti kokonaan lapsettoman kroonisen väsymyksen vähättely ei ole julmaa?
Kuka niin väitti? Taisi mennä pointti vähän ohi.
"Uskokaa tai älkää, sitä vähättelyä voi kohdata siinäkin tilanteessa, että on todella ison perheen äiti JA kärsii aloitusviestissä kuvatun kaltaisesta kroonisesta väsymyksestä. Voin kertoa, että se on julmaa, jos mikä."
Se jos mikä on julmaa, että vähätellään kun lapsia on paljon. Eikö vähättely muka ole aina yhtä julmaa? Jos on, miksi muotoilit sen noin?
Vähättely on aina julmaa. Mutta jos on esimerkiksi kaksi vastaavista kroonisen väsymysoireyhtymän oireista kärsivää, joista toisella on iso perhe ja toinen on perheetön, niin sanoisin että tilanne on suurempi tragedia sille perheelliselle.
Tai myös toisin päin. Perheestä voi saada voimaa, tukea ja turvaa, mitä perheettömällä ei ole.
Kyllä. Mutta perheettömän on ihan eri asia potea jaksamattomuutta kun on vastuussa vain itsestään. Jos on töissä, kotiin tultuaan voi halutessaan nostaa jalat kattoon eikä pakko ole jaksaa muuta. Ja jos lapset ovat pieniä, ei heidän tehtävänsä voi olla tukea ja turvata vanhempaansa vaan toisin päin. Väsyneen vanhemman syyllisyys asiasta on mittaamaton, kun taas lapsettomalla ei tällaista taakkaa ole. Perheettömyys ei myöskään tarkoita ystävättömyyttä tai sitä ettei olisi muita sukulaisia joilta saa tukea vaikeassa tilanteessa. Faktat ovat faktoja eikä se ole mitään lapsettomien vähättelyä.
Fakta on että et voi tietää miten toinen kokee asian, joten et voi arvottaa muiden kokemuksia. Mitä faktoja sinä esitit?
Ensi kerralla kun sinulla on oikein kova flunssa ja olet todella väsynyt, tee ajatus leikki: sairastaisitko mieluummin siten, että voit keskittyä rauhassa parantelemaan itseäsi, vai niin että sinulla on vastuullasi iso perhe, jossa on myös pieniä lapsia? Ei tätä oikeasti voi olla niin vaikeaa tajuta.
Ensi kerralla kun sinä sairastat ja murehdit kun et saa levätä kun pitää perhekin hoitaa, niin mietippä vaikka perhettä, jolla ei ole kotia. Tai mietippä sellaista, jolla on vaikka koko perhe kuollut. Ai kamalaa, sullahan on helppoa, perhe ympärillä ja katto pään päällä. Mitä valitat?
Tuo menee nyt jo aika kauas ketjun aiheesta. Eli jos kyse on siitä, onko ihminen jolla on sen ikäisiä lapsia, joita täytyy hoitaa, keskimäärin väsyneempi kuin lapseton tai sellainen, jolla on jo isot lapset. Se on totta, että jokainen suomalainen on maailman mittakaavassa onnekas, mutta onko mielekästä tosiaan alkaa verrata kaikkea maailman kurjuutta tässä vain osoittaakseen, että on olemassa tilanteita, joissa on vaikeampaa?
Jos nyt ihan omaa elämää miettii, väsyneimmilläni olen ollut silloin, kun talossa oli kaksosvauvat melkein 15v sitten. Pahimmillaan meni viikkoja putkeen ilman muuta kuin 10 minuutin torkahteluja jossain sohvankulmassa. Sen jälkeen on ollut mm. miehen kuolema, työttömäksi jääminen ja koko taloudellisen elämän romuttuminen, paljon sairastelua lähipiirissä jne. Silti kokonaisuutena olen ollut energisempi kuin tuolloin kaksosten ollessa vauvoja.
Enkä nyt tästä ala mitään väestötasolla päteviä johtopäätöksiä vetämään tai jonkun muun väsymyksiä dissaamaan. Ihan enemmän vain toivoisin sitä ymmärrystä, ettei tämä ole mikään kisa, jossa tarvitsee nokitella kuka on väsynein. Jospa tuo "ap:n kaveri" on ollut todella pahassa henkisessä tilassa näin möläyttäessään ja sen sijaan, että kaveri siinä yrittäisi auttaa ja lohduttaa, kirjoittelee vauvapalstalle paheksuntaa?
Niin, eli sinä vertailet vain silloin, kun itse "päihität" muut?
En halua vertailla väsymystä aiheuttavia tilanteita sillä tasolla, joka laittaisi minut oikeasti myöntämään, että muut voi myös kokea todellista väsymystä ja jopa pahempaa kuin omani.
Mutta vertailen itseäni sillä tasolla, jossa itse olen se pahin kärsijä. Minä KAKSOISvauvojen äitinä voin nyt kertoa teille, että kyllä se vauva-arki on kaikkein väsyttävintä.
Ja en siis halua dissata kenenkään muun väsymystä (mitä nyt niiden, joilla ei ole lapsia, ja itseasiassa hienoisesti myös niiden äitien väsymystä, joilla ei ole kaksosia...).
Ja siitä sitten vielä loppukaneettiin, että äidit voivat toitotella, mikä on todellista väsymystä ja vähätellä muiden väsymystä, mutta älkää nyt hyvät ihmiset tehkö samaa äideille! Hänellähän voi olla pasmat sekaisin väsymyksen takia, niin se on ok, että hän vähättelee muita. Se pitää vain kestää.
Olen eri, mutta totean vain että subjektiivisia kokemuksia ei voi vertailla. Ainoa tapa on vertailla näitä että henkilö pisteyttää oman kokemuksensa ja sitten pisteitä verrataan. Maksimaalinen väsymys on maksimaalista. Kun olit lapsena surullinen, etkö ollutkaan surullinen kun et todellisuudessaan tietäntt miten huonosti asiat voi olla. Et toisinsanoen tietänyt surullisuudesta mitään. Kukaan lapsi ei tiedä surullisuudesta mitään. Sinun logiikalla voi sanoa myös noin.
Ei vaan nimenomaan av-mammojen logiikalla asia menee noin. "Et voi tietää väsymyksestä mitään ennen kuin sinulla on lapsia."
Minun mielestäni jokainen saa kertoa väsymyksen ja surullisuuden kokemuksistaan siihen asti, kunnes alkavat tukkia muiden kokemuksia väittämällä, että muut eivät tiedä mitään ja vain hänen kokemuksensa on merkittävä. Siinä vaiheessa ymmärrys loppuu. Sitähän nämä äidit nyt tekevät. "Vain lapselliset tietävät todellisesta väsymyksestä. Muut hiljaa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, on väärin sanoa ettei lapseton ihminen tiedä mitään todellisesta väsymyksestä. Tietysti voi tietää, ja voi olla väsyneempi kuin vaikka joku monenkin lapsen äiti. Mutta jos vertaillaan muuten täysin samaa tilannetta (käytännössä tällaista tietysti harvoin on, mutta teoriassa) kahden ihmisen välillä, jossa toisella on lapsia ja toisella ei, niin mikä siinä tekee niin pahaa myöntää, että se perheellisen tilanne on vaikeampi? Ja ei, se ei ole lapsettoman vähättelyä, vaan perheellisen työn ja vastuun mitätöintiä, jos ei sitä voi myöntää. Jos lapset ovat sokea piste, niin vaihda sitten sen äidin tilalle vaikka ihminen, joka on puolisonsa omaishoitaja. Jos ei tätä asiaa kykene ymmärtämään, niin täytyy jo olla jokin psykiatrinen tai neuropsykologinen diagnoosi taustalla.
Ensin, huomenta vaan kaikille, täällä ollaankin jo hyvässö vauhdissa, joten hyppään sekaan. Hei taliaivo! Kokemuksia ei voi vertailla keskenään. Perheelisen työn ja vastuun mitätöinti, nyt on eri asia, se on oma valinta, siitä ei saa siltikään kruunua. Mitä jos isä hoitaa lapset niin että äiti saa olla rauhassa. Et voi tietää tätä, joten se tuo lapsekkuus ei ole mikään kärsimysautomaatti, jolla on vösymyksessö ja kurjuudessa jotenkin maagisesti eritasolla kuin muut. Huhhuh, kylläpä herätti, täytyy tästä nousta laittaan lapsille aamiaset pöytään.
Niin, tässähän nimenomaan puhuttiin teoreettisesta tilanteesta, jossa kahden ihmisen tilanne olisi muuten täysin sama, mutta toisella olisi vielä ne lapset siihen päälle. Minun näkökulmasta yrität nyt väittää, että 1 + 1 = 1 eikä 2.
Jos kyseessä on ihminen, joka on halunnut lapsia ja rakastaa lapsiaan, niin silloin lasten luulisi tuovan hänelle positiivisia asioita elämään, joka vähentää hänen kokonaisvaltaista kärsimystään.
Ymmärsitköhän nyt itsekään, mitä tulit kirjoittaneeksi? Eli jos äiti tai vaikka puolisonsa omaishoitaja uupuu, se niin merkitsee sitä, että hän ei vain rakasta tarpeeksi syvästi sitä hoidettavaansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa puhuttu ollenkaan niinkin yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta asiasta kuin luontainen unentarve? Sehän on todella yksilöllistä, ja ihan riippumatta mistään kivuista, kuormituksista, traumoista, tragedioista ja herkkyyksistä jne.
Joku pärjää loistavasti 4-5 h yöunilla, joku toinen tarvitsee vähintään sen 8 h, mielellän jopa enemmän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aika lailla kuutamolla, jos joutuvat vaikka viikon olemaan 4-5 tunnin yöunilla, toisilla se tuntuu pikkuväsymyksenä, joka ei vaikuta toimintakykyyn juuri mitenkään. Kaipa tällä asialla on merkitystä äitiydenkin kannalta?
Tällä on vaikutusta ei mitään. Kokemus on silti se mikä se on. Sitä ei voi verrata toisen, varsinkaan eri paikassa, eri ajassa, koettuun kokemukseen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja päteviä. Ei mennä nyt päihteisiin, eikä mt-ongelmiin.
Toisaalta, jos jokainen kokemus on todellinen ja yhtä arvokas jne, silloin senkin kokemus, joka ajattelee ettei ole todellista väsymystä ilman lapsia on myös totta.
Kokemukset itse asiassa eivät ole tasavertaisia. Meillä on valemuistoja, meillä on taipumusta liioitteluun, oman kokemuksensa voi manipuloida myös suuremmaksi tai pienemmäksi kuin se onkaan.
Kokemus ei siis aina ole totuus.
Luepa uudestaan, mitä kirjoitit.
Jos ajattelee, että jokainen on kokemus on yhtä todellinen ja yhtä arvokas, niin se EI johda siihen, että mitätöi kaikkien muiden kokemuksen ja pitää vain omaansa todellisena. Silloin tarvetta toisten väsymyksen mitätöimiseen ja vähättelyyn nimenomaan ei ole.
Jos sen sijaan ajattelee, että kenenkään muun kokemus ei ole todellinen ja arvokas (vain se oma ja muiden minunkaltaistteni), niin tällainen ajattelu kyllä johtaa tuohon asenteeseen, että vain lapset voivat saada ihmisen todella väsyneeksi.
Silti, jos todella jokainen kokemus on yhtä arvokas, tällöin sekin kokemus että "ei tiedä väsymyksestä mitään ennen lapsia" on ihan yhtä arvokas, vaikka se mitätöisi jonkun muun kokemuksen. Koska jokainen kokemus on yhtä arvokas. Eivät kaikki kokemukset ole sellaisia, että ne arvostavat ja pyrkivät ymmärtämään muita. Ihan yhtä lailla, jos alkaa tuohon selittää, että tiedänpäs, koska minulla on kroonista unettomuutta, syöpä ja väkivaltainen mies, on sitten sen toisen mitätöintiä (vaikka se voi olla täysin oikea ja todellinen kokemus, mutta se silti mitätöi sen toisen kokemaa).
Jokainen kokemus ei yksinkertaisesti ole yhtä arvokas tai oikeutettu. Osa on täysin virheellisiä, omassa kuplassa vellomisia jopa. Tästä voi keksiä tuhansia ja tuhansia esimerkkejä ihan tosielämästä.
Eivät kaikki pyrikään ymmärtämään muita. Eivätkä pystykään. Mutta nyt puhe olikin siitä, että ajatteleeko muiden kokemusten olevan yhtä arvokkaita kuin omansa. Ei siitä pyrkiikö ymmärtään niitä. Jos kokee kaikki kokemukset arvokkaiksi, niin et sä silloin pyri mitätöimään muiden kokemuksia. Voit myöntää, ettet täysin ymmärrä, koska se ei vastaa omaasi mutta uskot, että toisen väsymys on silti todellista. Eli edelleenkään tuo äiti, joka toitottaa, että muut eivät tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, ei arvosta toisten väsymyksen kokemuksia. Tuo on vain yksinkertaisesti täysin ristiriidassa sen kanssa, että hyväksyy muiden kokemukset todellisiksi ja arvokkaiksi ja SILTI haluaa mitätöidä ne, koska ne eivät ole samanlaisia kuin hänen kokemuksensa.
No meneepä nyt taas halkomiseksi, mutta yritän nyt vielä. Väsyneen äidin kokemus väsymyksestä on todellinen. Hänen kokemuksensa siitä, että on universumin väsynein jne ei ole, se on virheellinen kokemus. Kaikki kokemukset eivät ole yhtä arvokkaita.
Jos hymyilen sinulle ystävällisesti bussissa ja sinä koet että pilkkaan vaikka ulkonäköäsi, se on virhekokemus. Se ei ole yhtä todellinen ja arvokas kuin se, että olen hyvällä tuulella ja haluan jakaa hyvää mieltä hymyilemällä.
Kokemukset eivät ole samanarvoisia, se on vain asia joka kannattaa myöntää. Se on myös iso askel, että oppii oikeasti ymmärtämään omia reaktioitaan ja mistä ne todellisuudessa kumpuavat. Esimerkiksi sinä voisit kokea sen hymyilyn ilkeilynä, koska itselläsi on joku epävarma kohta ulkonäössäsi ja se on taas se ns todellinen ja arvokas kokemus (kuvitteellinen esimerkki, älä takerru siihen liikaa).
On myös mahdollista, että se pieni palleroinen menehtyy ja äiti vajoaa surun väsymyksen suohon. Voi olla, että kokee taas itsensä maailman väsyneimmäksi, mutta eri tavalla kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa puhuttu ollenkaan niinkin yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta asiasta kuin luontainen unentarve? Sehän on todella yksilöllistä, ja ihan riippumatta mistään kivuista, kuormituksista, traumoista, tragedioista ja herkkyyksistä jne.
Joku pärjää loistavasti 4-5 h yöunilla, joku toinen tarvitsee vähintään sen 8 h, mielellän jopa enemmän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aika lailla kuutamolla, jos joutuvat vaikka viikon olemaan 4-5 tunnin yöunilla, toisilla se tuntuu pikkuväsymyksenä, joka ei vaikuta toimintakykyyn juuri mitenkään. Kaipa tällä asialla on merkitystä äitiydenkin kannalta?
Tällä on vaikutusta ei mitään. Kokemus on silti se mikä se on. Sitä ei voi verrata toisen, varsinkaan eri paikassa, eri ajassa, koettuun kokemukseen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja päteviä. Ei mennä nyt päihteisiin, eikä mt-ongelmiin.
Toisaalta, jos jokainen kokemus on todellinen ja yhtä arvokas jne, silloin senkin kokemus, joka ajattelee ettei ole todellista väsymystä ilman lapsia on myös totta.
Kokemukset itse asiassa eivät ole tasavertaisia. Meillä on valemuistoja, meillä on taipumusta liioitteluun, oman kokemuksensa voi manipuloida myös suuremmaksi tai pienemmäksi kuin se onkaan.
Kokemus ei siis aina ole totuus.
Luepa uudestaan, mitä kirjoitit.
Jos ajattelee, että jokainen on kokemus on yhtä todellinen ja yhtä arvokas, niin se EI johda siihen, että mitätöi kaikkien muiden kokemuksen ja pitää vain omaansa todellisena. Silloin tarvetta toisten väsymyksen mitätöimiseen ja vähättelyyn nimenomaan ei ole.
Jos sen sijaan ajattelee, että kenenkään muun kokemus ei ole todellinen ja arvokas (vain se oma ja muiden minunkaltaistteni), niin tällainen ajattelu kyllä johtaa tuohon asenteeseen, että vain lapset voivat saada ihmisen todella väsyneeksi.
Silti, jos todella jokainen kokemus on yhtä arvokas, tällöin sekin kokemus että "ei tiedä väsymyksestä mitään ennen lapsia" on ihan yhtä arvokas, vaikka se mitätöisi jonkun muun kokemuksen. Koska jokainen kokemus on yhtä arvokas. Eivät kaikki kokemukset ole sellaisia, että ne arvostavat ja pyrkivät ymmärtämään muita. Ihan yhtä lailla, jos alkaa tuohon selittää, että tiedänpäs, koska minulla on kroonista unettomuutta, syöpä ja väkivaltainen mies, on sitten sen toisen mitätöintiä (vaikka se voi olla täysin oikea ja todellinen kokemus, mutta se silti mitätöi sen toisen kokemaa).
Jokainen kokemus ei yksinkertaisesti ole yhtä arvokas tai oikeutettu. Osa on täysin virheellisiä, omassa kuplassa vellomisia jopa. Tästä voi keksiä tuhansia ja tuhansia esimerkkejä ihan tosielämästä.
Eivät kaikki pyrikään ymmärtämään muita. Eivätkä pystykään. Mutta nyt puhe olikin siitä, että ajatteleeko muiden kokemusten olevan yhtä arvokkaita kuin omansa. Ei siitä pyrkiikö ymmärtään niitä. Jos kokee kaikki kokemukset arvokkaiksi, niin et sä silloin pyri mitätöimään muiden kokemuksia. Voit myöntää, ettet täysin ymmärrä, koska se ei vastaa omaasi mutta uskot, että toisen väsymys on silti todellista. Eli edelleenkään tuo äiti, joka toitottaa, että muut eivät tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, ei arvosta toisten väsymyksen kokemuksia. Tuo on vain yksinkertaisesti täysin ristiriidassa sen kanssa, että hyväksyy muiden kokemukset todellisiksi ja arvokkaiksi ja SILTI haluaa mitätöidä ne, koska ne eivät ole samanlaisia kuin hänen kokemuksensa.
No meneepä nyt taas halkomiseksi, mutta yritän nyt vielä. Väsyneen äidin kokemus väsymyksestä on todellinen. Hänen kokemuksensa siitä, että on universumin väsynein jne ei ole, se on virheellinen kokemus. Kaikki kokemukset eivät ole yhtä arvokkaita.
Jos hymyilen sinulle ystävällisesti bussissa ja sinä koet että pilkkaan vaikka ulkonäköäsi, se on virhekokemus. Se ei ole yhtä todellinen ja arvokas kuin se, että olen hyvällä tuulella ja haluan jakaa hyvää mieltä hymyilemällä.
Kokemukset eivät ole samanarvoisia, se on vain asia joka kannattaa myöntää. Se on myös iso askel, että oppii oikeasti ymmärtämään omia reaktioitaan ja mistä ne todellisuudessa kumpuavat. Esimerkiksi sinä voisit kokea sen hymyilyn ilkeilynä, koska itselläsi on joku epävarma kohta ulkonäössäsi ja se on taas se ns todellinen ja arvokas kokemus (kuvitteellinen esimerkki, älä takerru siihen liikaa).
Nonni. Eli kuten itsekin sanoit: jos äiti kertoo olevansa väsynyt, on se todellinen kokemus. Tässä vaiheessa äiti voi olla vielä ihminen, joka ymmärtää, että väsymystä voi kokea erilaisista asioista ja myös muiden kokemukset väsymyksestä ovat todellisia.
Siinä vaiheessa hän menee metsään, kun väittää että on kaikkein väsynein ja kukaan muu ei tiedä väsymyksestä mitään. Tuo ajattelutapa vaan yksinkertaisesti ei kuvaa ihmistä, joka arvostaa muiden ihmisten kokemuksia.
Halkaise ja saivartele kuinka paljon haluat, mutta sori nyt vaan, et mitenkään saa muiden kokemuksia mitätöivästä äidistä ihmistä, joka "arvostaa kaikkien kokemuksia tasapuolisesti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, on väärin sanoa ettei lapseton ihminen tiedä mitään todellisesta väsymyksestä. Tietysti voi tietää, ja voi olla väsyneempi kuin vaikka joku monenkin lapsen äiti. Mutta jos vertaillaan muuten täysin samaa tilannetta (käytännössä tällaista tietysti harvoin on, mutta teoriassa) kahden ihmisen välillä, jossa toisella on lapsia ja toisella ei, niin mikä siinä tekee niin pahaa myöntää, että se perheellisen tilanne on vaikeampi? Ja ei, se ei ole lapsettoman vähättelyä, vaan perheellisen työn ja vastuun mitätöintiä, jos ei sitä voi myöntää. Jos lapset ovat sokea piste, niin vaihda sitten sen äidin tilalle vaikka ihminen, joka on puolisonsa omaishoitaja. Jos ei tätä asiaa kykene ymmärtämään, niin täytyy jo olla jokin psykiatrinen tai neuropsykologinen diagnoosi taustalla.
Ensin, huomenta vaan kaikille, täällä ollaankin jo hyvässö vauhdissa, joten hyppään sekaan. Hei taliaivo! Kokemuksia ei voi vertailla keskenään. Perheelisen työn ja vastuun mitätöinti, nyt on eri asia, se on oma valinta, siitä ei saa siltikään kruunua. Mitä jos isä hoitaa lapset niin että äiti saa olla rauhassa. Et voi tietää tätä, joten se tuo lapsekkuus ei ole mikään kärsimysautomaatti, jolla on vösymyksessö ja kurjuudessa jotenkin maagisesti eritasolla kuin muut. Huhhuh, kylläpä herätti, täytyy tästä nousta laittaan lapsille aamiaset pöytään.
Niin, tässähän nimenomaan puhuttiin teoreettisesta tilanteesta, jossa kahden ihmisen tilanne olisi muuten täysin sama, mutta toisella olisi vielä ne lapset siihen päälle. Minun näkökulmasta yrität nyt väittää, että 1 + 1 = 1 eikä 2.
Jos kyseessä on ihminen, joka on halunnut lapsia ja rakastaa lapsiaan, niin silloin lasten luulisi tuovan hänelle positiivisia asioita elämään, joka vähentää hänen kokonaisvaltaista kärsimystään.
Ymmärsitköhän nyt itsekään, mitä tulit kirjoittaneeksi? Eli jos äiti tai vaikka puolisonsa omaishoitaja uupuu, se niin merkitsee sitä, että hän ei vain rakasta tarpeeksi syvästi sitä hoidettavaansa?
En. Väitän, että uupunutkin äiti silti haluaa ne lapsensa uupumuksesta huolimatta eikä koe, että he ovat hänelle taakka, joka tekee hänen elämästään kaikkein suurimman kärsimysnäytelmän. Voi olla raskasta, mutta silti tietää, että halusi lapsensa ja rakastaa heitä. Ei valitsisi toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa puhuttu ollenkaan niinkin yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta asiasta kuin luontainen unentarve? Sehän on todella yksilöllistä, ja ihan riippumatta mistään kivuista, kuormituksista, traumoista, tragedioista ja herkkyyksistä jne.
Joku pärjää loistavasti 4-5 h yöunilla, joku toinen tarvitsee vähintään sen 8 h, mielellän jopa enemmän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aika lailla kuutamolla, jos joutuvat vaikka viikon olemaan 4-5 tunnin yöunilla, toisilla se tuntuu pikkuväsymyksenä, joka ei vaikuta toimintakykyyn juuri mitenkään. Kaipa tällä asialla on merkitystä äitiydenkin kannalta?
Tällä on vaikutusta ei mitään. Kokemus on silti se mikä se on. Sitä ei voi verrata toisen, varsinkaan eri paikassa, eri ajassa, koettuun kokemukseen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja päteviä. Ei mennä nyt päihteisiin, eikä mt-ongelmiin.
Toisaalta, jos jokainen kokemus on todellinen ja yhtä arvokas jne, silloin senkin kokemus, joka ajattelee ettei ole todellista väsymystä ilman lapsia on myös totta.
Kokemukset itse asiassa eivät ole tasavertaisia. Meillä on valemuistoja, meillä on taipumusta liioitteluun, oman kokemuksensa voi manipuloida myös suuremmaksi tai pienemmäksi kuin se onkaan.
Kokemus ei siis aina ole totuus.
Luepa uudestaan, mitä kirjoitit.
Jos ajattelee, että jokainen on kokemus on yhtä todellinen ja yhtä arvokas, niin se EI johda siihen, että mitätöi kaikkien muiden kokemuksen ja pitää vain omaansa todellisena. Silloin tarvetta toisten väsymyksen mitätöimiseen ja vähättelyyn nimenomaan ei ole.
Jos sen sijaan ajattelee, että kenenkään muun kokemus ei ole todellinen ja arvokas (vain se oma ja muiden minunkaltaistteni), niin tällainen ajattelu kyllä johtaa tuohon asenteeseen, että vain lapset voivat saada ihmisen todella väsyneeksi.
Silti, jos todella jokainen kokemus on yhtä arvokas, tällöin sekin kokemus että "ei tiedä väsymyksestä mitään ennen lapsia" on ihan yhtä arvokas, vaikka se mitätöisi jonkun muun kokemuksen. Koska jokainen kokemus on yhtä arvokas. Eivät kaikki kokemukset ole sellaisia, että ne arvostavat ja pyrkivät ymmärtämään muita. Ihan yhtä lailla, jos alkaa tuohon selittää, että tiedänpäs, koska minulla on kroonista unettomuutta, syöpä ja väkivaltainen mies, on sitten sen toisen mitätöintiä (vaikka se voi olla täysin oikea ja todellinen kokemus, mutta se silti mitätöi sen toisen kokemaa).
Jokainen kokemus ei yksinkertaisesti ole yhtä arvokas tai oikeutettu. Osa on täysin virheellisiä, omassa kuplassa vellomisia jopa. Tästä voi keksiä tuhansia ja tuhansia esimerkkejä ihan tosielämästä.
Eivät kaikki pyrikään ymmärtämään muita. Eivätkä pystykään. Mutta nyt puhe olikin siitä, että ajatteleeko muiden kokemusten olevan yhtä arvokkaita kuin omansa. Ei siitä pyrkiikö ymmärtään niitä. Jos kokee kaikki kokemukset arvokkaiksi, niin et sä silloin pyri mitätöimään muiden kokemuksia. Voit myöntää, ettet täysin ymmärrä, koska se ei vastaa omaasi mutta uskot, että toisen väsymys on silti todellista. Eli edelleenkään tuo äiti, joka toitottaa, että muut eivät tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, ei arvosta toisten väsymyksen kokemuksia. Tuo on vain yksinkertaisesti täysin ristiriidassa sen kanssa, että hyväksyy muiden kokemukset todellisiksi ja arvokkaiksi ja SILTI haluaa mitätöidä ne, koska ne eivät ole samanlaisia kuin hänen kokemuksensa.
No meneepä nyt taas halkomiseksi, mutta yritän nyt vielä. Väsyneen äidin kokemus väsymyksestä on todellinen. Hänen kokemuksensa siitä, että on universumin väsynein jne ei ole, se on virheellinen kokemus. Kaikki kokemukset eivät ole yhtä arvokkaita.
Jos hymyilen sinulle ystävällisesti bussissa ja sinä koet että pilkkaan vaikka ulkonäköäsi, se on virhekokemus. Se ei ole yhtä todellinen ja arvokas kuin se, että olen hyvällä tuulella ja haluan jakaa hyvää mieltä hymyilemällä.
Kokemukset eivät ole samanarvoisia, se on vain asia joka kannattaa myöntää. Se on myös iso askel, että oppii oikeasti ymmärtämään omia reaktioitaan ja mistä ne todellisuudessa kumpuavat. Esimerkiksi sinä voisit kokea sen hymyilyn ilkeilynä, koska itselläsi on joku epävarma kohta ulkonäössäsi ja se on taas se ns todellinen ja arvokas kokemus (kuvitteellinen esimerkki, älä takerru siihen liikaa).
ei virheellistä kokemusta ole. Se on ihan yhtä totta sillä hetkellä kun henkilö niin kokee. Se on sillä hetkellä taivahan tosi sille kokijalle. Tuolla logiikalla lapset kokevat virheellisesti. Nuoret kokevat virheellisesti. Keski-ikäiset kokevat virheellisesti. Vanhikset kokevat virheellisesti. Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa puhuttu ollenkaan niinkin yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta asiasta kuin luontainen unentarve? Sehän on todella yksilöllistä, ja ihan riippumatta mistään kivuista, kuormituksista, traumoista, tragedioista ja herkkyyksistä jne.
Joku pärjää loistavasti 4-5 h yöunilla, joku toinen tarvitsee vähintään sen 8 h, mielellän jopa enemmän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aika lailla kuutamolla, jos joutuvat vaikka viikon olemaan 4-5 tunnin yöunilla, toisilla se tuntuu pikkuväsymyksenä, joka ei vaikuta toimintakykyyn juuri mitenkään. Kaipa tällä asialla on merkitystä äitiydenkin kannalta?
Tällä on vaikutusta ei mitään. Kokemus on silti se mikä se on. Sitä ei voi verrata toisen, varsinkaan eri paikassa, eri ajassa, koettuun kokemukseen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja päteviä. Ei mennä nyt päihteisiin, eikä mt-ongelmiin.
Toisaalta, jos jokainen kokemus on todellinen ja yhtä arvokas jne, silloin senkin kokemus, joka ajattelee ettei ole todellista väsymystä ilman lapsia on myös totta.
Kokemukset itse asiassa eivät ole tasavertaisia. Meillä on valemuistoja, meillä on taipumusta liioitteluun, oman kokemuksensa voi manipuloida myös suuremmaksi tai pienemmäksi kuin se onkaan.
Kokemus ei siis aina ole totuus.
Luepa uudestaan, mitä kirjoitit.
Jos ajattelee, että jokainen on kokemus on yhtä todellinen ja yhtä arvokas, niin se EI johda siihen, että mitätöi kaikkien muiden kokemuksen ja pitää vain omaansa todellisena. Silloin tarvetta toisten väsymyksen mitätöimiseen ja vähättelyyn nimenomaan ei ole.
Jos sen sijaan ajattelee, että kenenkään muun kokemus ei ole todellinen ja arvokas (vain se oma ja muiden minunkaltaistteni), niin tällainen ajattelu kyllä johtaa tuohon asenteeseen, että vain lapset voivat saada ihmisen todella väsyneeksi.
Silti, jos todella jokainen kokemus on yhtä arvokas, tällöin sekin kokemus että "ei tiedä väsymyksestä mitään ennen lapsia" on ihan yhtä arvokas, vaikka se mitätöisi jonkun muun kokemuksen. Koska jokainen kokemus on yhtä arvokas. Eivät kaikki kokemukset ole sellaisia, että ne arvostavat ja pyrkivät ymmärtämään muita. Ihan yhtä lailla, jos alkaa tuohon selittää, että tiedänpäs, koska minulla on kroonista unettomuutta, syöpä ja väkivaltainen mies, on sitten sen toisen mitätöintiä (vaikka se voi olla täysin oikea ja todellinen kokemus, mutta se silti mitätöi sen toisen kokemaa).
Jokainen kokemus ei yksinkertaisesti ole yhtä arvokas tai oikeutettu. Osa on täysin virheellisiä, omassa kuplassa vellomisia jopa. Tästä voi keksiä tuhansia ja tuhansia esimerkkejä ihan tosielämästä.
Eivät kaikki pyrikään ymmärtämään muita. Eivätkä pystykään. Mutta nyt puhe olikin siitä, että ajatteleeko muiden kokemusten olevan yhtä arvokkaita kuin omansa. Ei siitä pyrkiikö ymmärtään niitä. Jos kokee kaikki kokemukset arvokkaiksi, niin et sä silloin pyri mitätöimään muiden kokemuksia. Voit myöntää, ettet täysin ymmärrä, koska se ei vastaa omaasi mutta uskot, että toisen väsymys on silti todellista. Eli edelleenkään tuo äiti, joka toitottaa, että muut eivät tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, ei arvosta toisten väsymyksen kokemuksia. Tuo on vain yksinkertaisesti täysin ristiriidassa sen kanssa, että hyväksyy muiden kokemukset todellisiksi ja arvokkaiksi ja SILTI haluaa mitätöidä ne, koska ne eivät ole samanlaisia kuin hänen kokemuksensa.
No meneepä nyt taas halkomiseksi, mutta yritän nyt vielä. Väsyneen äidin kokemus väsymyksestä on todellinen. Hänen kokemuksensa siitä, että on universumin väsynein jne ei ole, se on virheellinen kokemus. Kaikki kokemukset eivät ole yhtä arvokkaita.
Jos hymyilen sinulle ystävällisesti bussissa ja sinä koet että pilkkaan vaikka ulkonäköäsi, se on virhekokemus. Se ei ole yhtä todellinen ja arvokas kuin se, että olen hyvällä tuulella ja haluan jakaa hyvää mieltä hymyilemällä.
Kokemukset eivät ole samanarvoisia, se on vain asia joka kannattaa myöntää. Se on myös iso askel, että oppii oikeasti ymmärtämään omia reaktioitaan ja mistä ne todellisuudessa kumpuavat. Esimerkiksi sinä voisit kokea sen hymyilyn ilkeilynä, koska itselläsi on joku epävarma kohta ulkonäössäsi ja se on taas se ns todellinen ja arvokas kokemus (kuvitteellinen esimerkki, älä takerru siihen liikaa).
Nonni. Eli kuten itsekin sanoit: jos äiti kertoo olevansa väsynyt, on se todellinen kokemus. Tässä vaiheessa äiti voi olla vielä ihminen, joka ymmärtää, että väsymystä voi kokea erilaisista asioista ja myös muiden kokemukset väsymyksestä ovat todellisia.
Siinä vaiheessa hän menee metsään, kun väittää että on kaikkein väsynein ja kukaan muu ei tiedä väsymyksestä mitään. Tuo ajattelutapa vaan yksinkertaisesti ei kuvaa ihmistä, joka arvostaa muiden ihmisten kokemuksia.
Halkaise ja saivartele kuinka paljon haluat, mutta sori nyt vaan, et mitenkään saa muiden kokemuksia mitätöivästä äidistä ihmistä, joka "arvostaa kaikkien kokemuksia tasapuolisesti".
No enhän minä sitä äitiä puolustele vaan nimenomaan sanon että hänen kokemuksensa on virheellinen. Kun moni täällä vaahtoaa, että jokainen kokemus on yhtä arvokas. Mikä ihmeen ongelma tässä nyt on? Jokainen kokemus ei ole yhtä arvokas ja todellinen, vaikka osa tässä keskustelussa niin väittää.
Ja se johtaa siihen, että omia reaktioitaan, omaa suuttumustaan ja omia kokemuksiaan kannattaa tarkastella välillä myös kriittisemmin. Siinä oppii paljon itsestään. Itseään ei kannata mitätöidä, mutta suhteellisuudentaju kannattaa pitää mielessä aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa puhuttu ollenkaan niinkin yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta asiasta kuin luontainen unentarve? Sehän on todella yksilöllistä, ja ihan riippumatta mistään kivuista, kuormituksista, traumoista, tragedioista ja herkkyyksistä jne.
Joku pärjää loistavasti 4-5 h yöunilla, joku toinen tarvitsee vähintään sen 8 h, mielellän jopa enemmän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aika lailla kuutamolla, jos joutuvat vaikka viikon olemaan 4-5 tunnin yöunilla, toisilla se tuntuu pikkuväsymyksenä, joka ei vaikuta toimintakykyyn juuri mitenkään. Kaipa tällä asialla on merkitystä äitiydenkin kannalta?
Tällä on vaikutusta ei mitään. Kokemus on silti se mikä se on. Sitä ei voi verrata toisen, varsinkaan eri paikassa, eri ajassa, koettuun kokemukseen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja päteviä. Ei mennä nyt päihteisiin, eikä mt-ongelmiin.
Toisaalta, jos jokainen kokemus on todellinen ja yhtä arvokas jne, silloin senkin kokemus, joka ajattelee ettei ole todellista väsymystä ilman lapsia on myös totta.
Kokemukset itse asiassa eivät ole tasavertaisia. Meillä on valemuistoja, meillä on taipumusta liioitteluun, oman kokemuksensa voi manipuloida myös suuremmaksi tai pienemmäksi kuin se onkaan.
Kokemus ei siis aina ole totuus.
Luepa uudestaan, mitä kirjoitit.
Jos ajattelee, että jokainen on kokemus on yhtä todellinen ja yhtä arvokas, niin se EI johda siihen, että mitätöi kaikkien muiden kokemuksen ja pitää vain omaansa todellisena. Silloin tarvetta toisten väsymyksen mitätöimiseen ja vähättelyyn nimenomaan ei ole.
Jos sen sijaan ajattelee, että kenenkään muun kokemus ei ole todellinen ja arvokas (vain se oma ja muiden minunkaltaistteni), niin tällainen ajattelu kyllä johtaa tuohon asenteeseen, että vain lapset voivat saada ihmisen todella väsyneeksi.
Silti, jos todella jokainen kokemus on yhtä arvokas, tällöin sekin kokemus että "ei tiedä väsymyksestä mitään ennen lapsia" on ihan yhtä arvokas, vaikka se mitätöisi jonkun muun kokemuksen. Koska jokainen kokemus on yhtä arvokas. Eivät kaikki kokemukset ole sellaisia, että ne arvostavat ja pyrkivät ymmärtämään muita. Ihan yhtä lailla, jos alkaa tuohon selittää, että tiedänpäs, koska minulla on kroonista unettomuutta, syöpä ja väkivaltainen mies, on sitten sen toisen mitätöintiä (vaikka se voi olla täysin oikea ja todellinen kokemus, mutta se silti mitätöi sen toisen kokemaa).
Jokainen kokemus ei yksinkertaisesti ole yhtä arvokas tai oikeutettu. Osa on täysin virheellisiä, omassa kuplassa vellomisia jopa. Tästä voi keksiä tuhansia ja tuhansia esimerkkejä ihan tosielämästä.
Eivät kaikki pyrikään ymmärtämään muita. Eivätkä pystykään. Mutta nyt puhe olikin siitä, että ajatteleeko muiden kokemusten olevan yhtä arvokkaita kuin omansa. Ei siitä pyrkiikö ymmärtään niitä. Jos kokee kaikki kokemukset arvokkaiksi, niin et sä silloin pyri mitätöimään muiden kokemuksia. Voit myöntää, ettet täysin ymmärrä, koska se ei vastaa omaasi mutta uskot, että toisen väsymys on silti todellista. Eli edelleenkään tuo äiti, joka toitottaa, että muut eivät tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, ei arvosta toisten väsymyksen kokemuksia. Tuo on vain yksinkertaisesti täysin ristiriidassa sen kanssa, että hyväksyy muiden kokemukset todellisiksi ja arvokkaiksi ja SILTI haluaa mitätöidä ne, koska ne eivät ole samanlaisia kuin hänen kokemuksensa.
No meneepä nyt taas halkomiseksi, mutta yritän nyt vielä. Väsyneen äidin kokemus väsymyksestä on todellinen. Hänen kokemuksensa siitä, että on universumin väsynein jne ei ole, se on virheellinen kokemus. Kaikki kokemukset eivät ole yhtä arvokkaita.
Jos hymyilen sinulle ystävällisesti bussissa ja sinä koet että pilkkaan vaikka ulkonäköäsi, se on virhekokemus. Se ei ole yhtä todellinen ja arvokas kuin se, että olen hyvällä tuulella ja haluan jakaa hyvää mieltä hymyilemällä.
Kokemukset eivät ole samanarvoisia, se on vain asia joka kannattaa myöntää. Se on myös iso askel, että oppii oikeasti ymmärtämään omia reaktioitaan ja mistä ne todellisuudessa kumpuavat. Esimerkiksi sinä voisit kokea sen hymyilyn ilkeilynä, koska itselläsi on joku epävarma kohta ulkonäössäsi ja se on taas se ns todellinen ja arvokas kokemus (kuvitteellinen esimerkki, älä takerru siihen liikaa).
ei virheellistä kokemusta ole. Se on ihan yhtä totta sillä hetkellä kun henkilö niin kokee. Se on sillä hetkellä taivahan tosi sille kokijalle. Tuolla logiikalla lapset kokevat virheellisesti. Nuoret kokevat virheellisesti. Keski-ikäiset kokevat virheellisesti. Vanhikset kokevat virheellisesti. Eri
Kaikki kokevat ja katsovat maailmaa enemmän tai vähemmän virheellisesti jatkuvasti. Etenkin kun puhutaan asioista, joihin liittyy muitakin ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa puhuttu ollenkaan niinkin yksinkertaisesta, mutta perustavanlaatuisesta asiasta kuin luontainen unentarve? Sehän on todella yksilöllistä, ja ihan riippumatta mistään kivuista, kuormituksista, traumoista, tragedioista ja herkkyyksistä jne.
Joku pärjää loistavasti 4-5 h yöunilla, joku toinen tarvitsee vähintään sen 8 h, mielellän jopa enemmän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat aika lailla kuutamolla, jos joutuvat vaikka viikon olemaan 4-5 tunnin yöunilla, toisilla se tuntuu pikkuväsymyksenä, joka ei vaikuta toimintakykyyn juuri mitenkään. Kaipa tällä asialla on merkitystä äitiydenkin kannalta?
Tällä on vaikutusta ei mitään. Kokemus on silti se mikä se on. Sitä ei voi verrata toisen, varsinkaan eri paikassa, eri ajassa, koettuun kokemukseen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja päteviä. Ei mennä nyt päihteisiin, eikä mt-ongelmiin.
Toisaalta, jos jokainen kokemus on todellinen ja yhtä arvokas jne, silloin senkin kokemus, joka ajattelee ettei ole todellista väsymystä ilman lapsia on myös totta.
Kokemukset itse asiassa eivät ole tasavertaisia. Meillä on valemuistoja, meillä on taipumusta liioitteluun, oman kokemuksensa voi manipuloida myös suuremmaksi tai pienemmäksi kuin se onkaan.
Kokemus ei siis aina ole totuus.
Luepa uudestaan, mitä kirjoitit.
Jos ajattelee, että jokainen on kokemus on yhtä todellinen ja yhtä arvokas, niin se EI johda siihen, että mitätöi kaikkien muiden kokemuksen ja pitää vain omaansa todellisena. Silloin tarvetta toisten väsymyksen mitätöimiseen ja vähättelyyn nimenomaan ei ole.
Jos sen sijaan ajattelee, että kenenkään muun kokemus ei ole todellinen ja arvokas (vain se oma ja muiden minunkaltaistteni), niin tällainen ajattelu kyllä johtaa tuohon asenteeseen, että vain lapset voivat saada ihmisen todella väsyneeksi.
Silti, jos todella jokainen kokemus on yhtä arvokas, tällöin sekin kokemus että "ei tiedä väsymyksestä mitään ennen lapsia" on ihan yhtä arvokas, vaikka se mitätöisi jonkun muun kokemuksen. Koska jokainen kokemus on yhtä arvokas. Eivät kaikki kokemukset ole sellaisia, että ne arvostavat ja pyrkivät ymmärtämään muita. Ihan yhtä lailla, jos alkaa tuohon selittää, että tiedänpäs, koska minulla on kroonista unettomuutta, syöpä ja väkivaltainen mies, on sitten sen toisen mitätöintiä (vaikka se voi olla täysin oikea ja todellinen kokemus, mutta se silti mitätöi sen toisen kokemaa).
Jokainen kokemus ei yksinkertaisesti ole yhtä arvokas tai oikeutettu. Osa on täysin virheellisiä, omassa kuplassa vellomisia jopa. Tästä voi keksiä tuhansia ja tuhansia esimerkkejä ihan tosielämästä.
Eivät kaikki pyrikään ymmärtämään muita. Eivätkä pystykään. Mutta nyt puhe olikin siitä, että ajatteleeko muiden kokemusten olevan yhtä arvokkaita kuin omansa. Ei siitä pyrkiikö ymmärtään niitä. Jos kokee kaikki kokemukset arvokkaiksi, niin et sä silloin pyri mitätöimään muiden kokemuksia. Voit myöntää, ettet täysin ymmärrä, koska se ei vastaa omaasi mutta uskot, että toisen väsymys on silti todellista. Eli edelleenkään tuo äiti, joka toitottaa, että muut eivät tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, ei arvosta toisten väsymyksen kokemuksia. Tuo on vain yksinkertaisesti täysin ristiriidassa sen kanssa, että hyväksyy muiden kokemukset todellisiksi ja arvokkaiksi ja SILTI haluaa mitätöidä ne, koska ne eivät ole samanlaisia kuin hänen kokemuksensa.
No meneepä nyt taas halkomiseksi, mutta yritän nyt vielä. Väsyneen äidin kokemus väsymyksestä on todellinen. Hänen kokemuksensa siitä, että on universumin väsynein jne ei ole, se on virheellinen kokemus. Kaikki kokemukset eivät ole yhtä arvokkaita.
Jos hymyilen sinulle ystävällisesti bussissa ja sinä koet että pilkkaan vaikka ulkonäköäsi, se on virhekokemus. Se ei ole yhtä todellinen ja arvokas kuin se, että olen hyvällä tuulella ja haluan jakaa hyvää mieltä hymyilemällä.
Kokemukset eivät ole samanarvoisia, se on vain asia joka kannattaa myöntää. Se on myös iso askel, että oppii oikeasti ymmärtämään omia reaktioitaan ja mistä ne todellisuudessa kumpuavat. Esimerkiksi sinä voisit kokea sen hymyilyn ilkeilynä, koska itselläsi on joku epävarma kohta ulkonäössäsi ja se on taas se ns todellinen ja arvokas kokemus (kuvitteellinen esimerkki, älä takerru siihen liikaa).
ei virheellistä kokemusta ole. Se on ihan yhtä totta sillä hetkellä kun henkilö niin kokee. Se on sillä hetkellä taivahan tosi sille kokijalle. Tuolla logiikalla lapset kokevat virheellisesti. Nuoret kokevat virheellisesti. Keski-ikäiset kokevat virheellisesti. Vanhikset kokevat virheellisesti. Eri
Kaikki kokevat ja katsovat maailmaa enemmän tai vähemmän virheellisesti jatkuvasti. Etenkin kun puhutaan asioista, joihin liittyy muitakin ihmisiä.
JuuJuuri näin, koska toisen kokemuksen oikeellisuus riippuu täysin katsojasta ja mihin verrataan. Vertaaminen automaattisesti halventaa toista ihmistä, jos ei yhdessä ole sovittu että vertaillaan. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, on väärin sanoa ettei lapseton ihminen tiedä mitään todellisesta väsymyksestä. Tietysti voi tietää, ja voi olla väsyneempi kuin vaikka joku monenkin lapsen äiti. Mutta jos vertaillaan muuten täysin samaa tilannetta (käytännössä tällaista tietysti harvoin on, mutta teoriassa) kahden ihmisen välillä, jossa toisella on lapsia ja toisella ei, niin mikä siinä tekee niin pahaa myöntää, että se perheellisen tilanne on vaikeampi? Ja ei, se ei ole lapsettoman vähättelyä, vaan perheellisen työn ja vastuun mitätöintiä, jos ei sitä voi myöntää. Jos lapset ovat sokea piste, niin vaihda sitten sen äidin tilalle vaikka ihminen, joka on puolisonsa omaishoitaja. Jos ei tätä asiaa kykene ymmärtämään, niin täytyy jo olla jokin psykiatrinen tai neuropsykologinen diagnoosi taustalla.
Ensin, huomenta vaan kaikille, täällä ollaankin jo hyvässö vauhdissa, joten hyppään sekaan. Hei taliaivo! Kokemuksia ei voi vertailla keskenään. Perheelisen työn ja vastuun mitätöinti, nyt on eri asia, se on oma valinta, siitä ei saa siltikään kruunua. Mitä jos isä hoitaa lapset niin että äiti saa olla rauhassa. Et voi tietää tätä, joten se tuo lapsekkuus ei ole mikään kärsimysautomaatti, jolla on vösymyksessö ja kurjuudessa jotenkin maagisesti eritasolla kuin muut. Huhhuh, kylläpä herätti, täytyy tästä nousta laittaan lapsille aamiaset pöytään.
Niin, tässähän nimenomaan puhuttiin teoreettisesta tilanteesta, jossa kahden ihmisen tilanne olisi muuten täysin sama, mutta toisella olisi vielä ne lapset siihen päälle. Minun näkökulmasta yrität nyt väittää, että 1 + 1 = 1 eikä 2.
Jos kyseessä on ihminen, joka on halunnut lapsia ja rakastaa lapsiaan, niin silloin lasten luulisi tuovan hänelle positiivisia asioita elämään, joka vähentää hänen kokonaisvaltaista kärsimystään.
Ymmärsitköhän nyt itsekään, mitä tulit kirjoittaneeksi? Eli jos äiti tai vaikka puolisonsa omaishoitaja uupuu, se niin merkitsee sitä, että hän ei vain rakasta tarpeeksi syvästi sitä hoidettavaansa?
En. Väitän, että uupunutkin äiti silti haluaa ne lapsensa uupumuksesta huolimatta eikä koe, että he ovat hänelle taakka, joka tekee hänen elämästään kaikkein suurimman kärsimysnäytelmän. Voi olla raskasta, mutta silti tietää, että halusi lapsensa ja rakastaa heitä. Ei valitsisi toisin.
Niin. Minusta se äiti kirjoitti asiaa, joka puhui, että lapsista johtuvaa väsymystä on helpompi kestää henkisesti, koska on eri asia olla väsynyt ja uupunut asioista, joka ei tuo mitään iloa vaan pelkkää negatiivista kuin sellaisista, jotka on itse elämäänsä toivonut ja halunnut ja kokee sen (väliaikaisen) uupumuksen arvoisiksi. Lastenhoito voi olla todella rankkaa joillekin (ei kaikille), mutta kyllä ne lapset myös iloa ja onnea tuo. En tiedä, kuinka moni itsemurhaa hautova tai vakavasti pakko-oireinen esim. ajattelee, että kyllä tämä kannattaa, koska tässä saa nämä positiiviset asiat kylkiäisenä myös...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, on väärin sanoa ettei lapseton ihminen tiedä mitään todellisesta väsymyksestä. Tietysti voi tietää, ja voi olla väsyneempi kuin vaikka joku monenkin lapsen äiti. Mutta jos vertaillaan muuten täysin samaa tilannetta (käytännössä tällaista tietysti harvoin on, mutta teoriassa) kahden ihmisen välillä, jossa toisella on lapsia ja toisella ei, niin mikä siinä tekee niin pahaa myöntää, että se perheellisen tilanne on vaikeampi? Ja ei, se ei ole lapsettoman vähättelyä, vaan perheellisen työn ja vastuun mitätöintiä, jos ei sitä voi myöntää. Jos lapset ovat sokea piste, niin vaihda sitten sen äidin tilalle vaikka ihminen, joka on puolisonsa omaishoitaja. Jos ei tätä asiaa kykene ymmärtämään, niin täytyy jo olla jokin psykiatrinen tai neuropsykologinen diagnoosi taustalla.
Ensin, huomenta vaan kaikille, täällä ollaankin jo hyvässö vauhdissa, joten hyppään sekaan. Hei taliaivo! Kokemuksia ei voi vertailla keskenään. Perheelisen työn ja vastuun mitätöinti, nyt on eri asia, se on oma valinta, siitä ei saa siltikään kruunua. Mitä jos isä hoitaa lapset niin että äiti saa olla rauhassa. Et voi tietää tätä, joten se tuo lapsekkuus ei ole mikään kärsimysautomaatti, jolla on vösymyksessö ja kurjuudessa jotenkin maagisesti eritasolla kuin muut. Huhhuh, kylläpä herätti, täytyy tästä nousta laittaan lapsille aamiaset pöytään.
Niin, tässähän nimenomaan puhuttiin teoreettisesta tilanteesta, jossa kahden ihmisen tilanne olisi muuten täysin sama, mutta toisella olisi vielä ne lapset siihen päälle. Minun näkökulmasta yrität nyt väittää, että 1 + 1 = 1 eikä 2.
Jos kyseessä on ihminen, joka on halunnut lapsia ja rakastaa lapsiaan, niin silloin lasten luulisi tuovan hänelle positiivisia asioita elämään, joka vähentää hänen kokonaisvaltaista kärsimystään.
Ymmärsitköhän nyt itsekään, mitä tulit kirjoittaneeksi? Eli jos äiti tai vaikka puolisonsa omaishoitaja uupuu, se niin merkitsee sitä, että hän ei vain rakasta tarpeeksi syvästi sitä hoidettavaansa?
En. Väitän, että uupunutkin äiti silti haluaa ne lapsensa uupumuksesta huolimatta eikä koe, että he ovat hänelle taakka, joka tekee hänen elämästään kaikkein suurimman kärsimysnäytelmän. Voi olla raskasta, mutta silti tietää, että halusi lapsensa ja rakastaa heitä. Ei valitsisi toisin.
Niin. Minusta se äiti kirjoitti asiaa, joka puhui, että lapsista johtuvaa väsymystä on helpompi kestää henkisesti, koska on eri asia olla väsynyt ja uupunut asioista, joka ei tuo mitään iloa vaan pelkkää negatiivista kuin sellaisista, jotka on itse elämäänsä toivonut ja halunnut ja kokee sen (väliaikaisen) uupumuksen arvoisiksi. Lastenhoito voi olla todella rankkaa joillekin (ei kaikille), mutta kyllä ne lapset myös iloa ja onnea tuo. En tiedä, kuinka moni itsemurhaa hautova tai vakavasti pakko-oireinen esim. ajattelee, että kyllä tämä kannattaa, koska tässä saa nämä positiiviset asiat kylkiäisenä myös...
Tätäkään emme voi vertailla yksilötasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän täällä kukaan saa väsyä.
Lapseton ei saa väsyä, mutta myöskään useamman lapsen vanhempi ei saa väsyä, koska lapsien hankintahan on oma valinta. Mitäs teit niin monta lasta, oma moka, kärsi nyt.
Ei täällä empatiaa saa kukaan, vaikka ihan jokaisella on oikeus väsyä eikä sitä voi aina etukäteen tietää milloin se iskee ja kenelle.
Vierailija kirjoitti:
Eihän täällä kukaan saa väsyä.
Lapseton ei saa väsyä, mutta myöskään useamman lapsen vanhempi ei saa väsyä, koska lapsien hankintahan on oma valinta. Mitäs teit niin monta lasta, oma moka, kärsi nyt.
Ei täällä empatiaa saa kukaan, vaikka ihan jokaisella on oikeus väsyä eikä sitä voi aina etukäteen tietää milloin se iskee ja kenelle.
Saa väsyä, muttei saa väheksyä ja mitätöidä muiden väsymystä. Siitähän tuossa aloituksessa oli kyse. Onko se oikeasti yllätys, että myötätuntoa ei niin helposti saakaan, jos vähättelee muita ihmisiä? Kunnioitus on kaksisuuntainen tie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että lapsettomilla ihmisillä taloudellisia velvoitteita ei tunnu olevan ollenkaan. Tässä keskustelussa toitotetaan, että lapseton voi lopettaa työnteon tai laittaa opiskelut paussille, jos ne aiheuttavat väsymystä tai uupumusta. Mutta lasta, lasta ei vaan voi panna sivuun, jos väsyttää!!!
Jos sitten näille burnoutin ja uupumuksen partaalla oleville äideille ehdotetaan esimerkiksi lastenhoitajan palkkaamista ja hotellihuoneen varaamista, että pääsisi edes yhdeksi yöksi nukkumaan kunnolla, niin johan aletaan huudella rahasta. Että ei lapsiperheillä varaa mihinkään tuollaiseen ole! Nuohan maksavat rahaa!
Lapsi on elävä olento. Se ei ole sama, kuin sinun elämäsi, jota voit muuttaa tai suunnitella mihin suuntaan haluat, voit vaikka istua työttömänä kotona, syömättä mitään, olet vastuussa vain omasta itsestäsi, ja se on aika yksinkertaista ja jopa vähäistä se. Elävän ihmisolennon kasvattaminen on vähän jotain muuta. Mutta selkeästi sitä on vaikeaa tajuta. Se vie myös suunnattoman määrän rahaa, mutta se on eri keskustelu.
Ps. Kokeile vaikka hoitaa leikkinukkea kuukauden ajan, niin että vaihdat tunnin kahden välein vaipat, imetät parin tunnin välein, kylvetät, vaihdat puhtaat vaatteet, nukutat, pidät sylissä, samalla käyt suihkussa, käyt kaupassa ostamassa vaatteita ja vaippoja, jossain välissä teet ruokaa itsellesi. Laita kello soimaan öisin kahden tunnin välein ja leiki että imetät puolisen tuntia tai tunnin joka kerta Jne. Tajusit varmaan. .Katsotaan kuinka pitkään rahkeesi riittävät. Veikkaan että luovutat 24 tunnin sisällä.
Jos ei siinä sivussa tarvitse käydä töissä, niin mikä ettei. En väitä, että se olisi helppoa, mutta ei tosiaankaan niin ylivoimaista kuin jotkut kuvittelevat. Lapsia on synnytetty ja hoidettu miljoonia vuosia, eikä äitejä ole tuettu koskaan niin hyvin kuin nyt. Miten se nyt yhtäkkiä on niin väsyttävää, kun ei ole kuin lapsi/lapset huollettavana?
Lastenkasvatukselta ei ole koskaan vaadittu näin paljon kuin tänäpäivänä. Ennen myös suku auttoi enemmän ja yhteiskunta kyttäsi vähemmän. Oli myös kotiapulaisia, minuakin kävi mummut/tädit hoitamassa ja neuvola kotikäynneillä, kun olin kipeä. Kasvatukseen riitti, kun antoi perunamuusia ja kastiketta, ja pisti pihalle leikkimään. Sisarukset auttoivat lastenhoidossa ja kotitöissä ja ne sai pistää yksin kouluun.
Ei minua vaan kukaan miehen lisäksi auttanut, refluksilapsi nukkui 15 min pätkissä ja vain päälläni, myöhemmin turvaistuimessa. Nukutin kuulokkeet päässä ja kuvittelin nukkuvani
Elämässä on ollut paljon stressiä, opiskeluista ja töistä, kuolemaakin. Mutta eniten sekaisin olin valvovan vauvan kanssa. Ja se kun se vain jatkui lähes vuoden.
Nyt on uusi tulossa ja toivon saavani sen maagisen yksisarvisen eli hyvin ja oikeassa rytmissä nukkuvan vauvan, joka antaa levätä 5h.
Ja nykyään lapset kärrätään aamusta aikaisin tarhaan muiden hoidettavaksi. On iltapäiväkerhoa ja muuta harrastustoimintaa leikki-ikäisistä kouluikäisiin, missä jälleen muut ihmiset hoitavat lasten kaitsemisen. Ja edelleen isovanhempien oletetaan hoitavan lapsenlapsiaan myös tai muuten ei tulla vanhainkotiin moikkaamaan.
Pakko se lapsi sinne tarhaan on viedä, jos töissä aikoo käydä. Vai luuletko, että lapsilisällä elää? Ja koulupäivät on niin lyhyitä, että pakko laittaa iltapäiväkerhoon. Ja ei kaikilla ole niitä muita ihmisiä.
En tiedä todellisesta levosta mitään, sillä minulla on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että lapsettomilla ihmisillä taloudellisia velvoitteita ei tunnu olevan ollenkaan. Tässä keskustelussa toitotetaan, että lapseton voi lopettaa työnteon tai laittaa opiskelut paussille, jos ne aiheuttavat väsymystä tai uupumusta. Mutta lasta, lasta ei vaan voi panna sivuun, jos väsyttää!!!
Jos sitten näille burnoutin ja uupumuksen partaalla oleville äideille ehdotetaan esimerkiksi lastenhoitajan palkkaamista ja hotellihuoneen varaamista, että pääsisi edes yhdeksi yöksi nukkumaan kunnolla, niin johan aletaan huudella rahasta. Että ei lapsiperheillä varaa mihinkään tuollaiseen ole! Nuohan maksavat rahaa!
Lapsi on elävä olento. Se ei ole sama, kuin sinun elämäsi, jota voit muuttaa tai suunnitella mihin suuntaan haluat, voit vaikka istua työttömänä kotona, syömättä mitään, olet vastuussa vain omasta itsestäsi, ja se on aika yksinkertaista ja jopa vähäistä se. Elävän ihmisolennon kasvattaminen on vähän jotain muuta. Mutta selkeästi sitä on vaikeaa tajuta. Se vie myös suunnattoman määrän rahaa, mutta se on eri keskustelu.
Ps. Kokeile vaikka hoitaa leikkinukkea kuukauden ajan, niin että vaihdat tunnin kahden välein vaipat, imetät parin tunnin välein, kylvetät, vaihdat puhtaat vaatteet, nukutat, pidät sylissä, samalla käyt suihkussa, käyt kaupassa ostamassa vaatteita ja vaippoja, jossain välissä teet ruokaa itsellesi. Laita kello soimaan öisin kahden tunnin välein ja leiki että imetät puolisen tuntia tai tunnin joka kerta Jne. Tajusit varmaan. .Katsotaan kuinka pitkään rahkeesi riittävät. Veikkaan että luovutat 24 tunnin sisällä.
Jos ei siinä sivussa tarvitse käydä töissä, niin mikä ettei. En väitä, että se olisi helppoa, mutta ei tosiaankaan niin ylivoimaista kuin jotkut kuvittelevat. Lapsia on synnytetty ja hoidettu miljoonia vuosia, eikä äitejä ole tuettu koskaan niin hyvin kuin nyt. Miten se nyt yhtäkkiä on niin väsyttävää, kun ei ole kuin lapsi/lapset huollettavana?
Lastenkasvatukselta ei ole koskaan vaadittu näin paljon kuin tänäpäivänä. Ennen myös suku auttoi enemmän ja yhteiskunta kyttäsi vähemmän. Oli myös kotiapulaisia, minuakin kävi mummut/tädit hoitamassa ja neuvola kotikäynneillä, kun olin kipeä. Kasvatukseen riitti, kun antoi perunamuusia ja kastiketta, ja pisti pihalle leikkimään. Sisarukset auttoivat lastenhoidossa ja kotitöissä ja ne sai pistää yksin kouluun.
Ei minua vaan kukaan miehen lisäksi auttanut, refluksilapsi nukkui 15 min pätkissä ja vain päälläni, myöhemmin turvaistuimessa. Nukutin kuulokkeet päässä ja kuvittelin nukkuvani
Elämässä on ollut paljon stressiä, opiskeluista ja töistä, kuolemaakin. Mutta eniten sekaisin olin valvovan vauvan kanssa. Ja se kun se vain jatkui lähes vuoden.
Nyt on uusi tulossa ja toivon saavani sen maagisen yksisarvisen eli hyvin ja oikeassa rytmissä nukkuvan vauvan, joka antaa levätä 5h.
Ja nykyään lapset kärrätään aamusta aikaisin tarhaan muiden hoidettavaksi. On iltapäiväkerhoa ja muuta harrastustoimintaa leikki-ikäisistä kouluikäisiin, missä jälleen muut ihmiset hoitavat lasten kaitsemisen. Ja edelleen isovanhempien oletetaan hoitavan lapsenlapsiaan myös tai muuten ei tulla vanhainkotiin moikkaamaan.
Pakko se lapsi sinne tarhaan on viedä, jos töissä aikoo käydä. Vai luuletko, että lapsilisällä elää? Ja koulupäivät on niin lyhyitä, että pakko laittaa iltapäiväkerhoon. Ja ei kaikilla ole niitä muita ihmisiä.
Lastentarha-aika oli todella väsyttävää aikaa. Aamuisin jotenkin vain syntyy kiire viedä lapset sinne ja iltaisin just kun töissä on kivaa, joutuu heidät hakemaan pois, eikä myöhästyä saa, tai tulee seuraamuksia.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä todellisesta levosta mitään, sillä minulla on lapsia.
Miksi hankit lapsia, jos kaikki aika heidän kanssaan on niin kamalaa?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä todellisesta levosta mitään, sillä minulla on lapsia.
Ilmeisesti lapset estävät kaiken muun kuin todellisen rakkauden. Harmi että se ei aina välity sille lapselle asti. :(
Kohtaavathan monet vanhemmatkin samaa vähättelyä. "Et tiedä väsymyksestä mitään, kun sinulla on vain yksi lapsi." "Et tiedä väsymyksestä mitään, kun sinulla ei ole kaksosia/kolmosia." "Et tiedä väsymyksestä mitään, kun et ole yksinhuoltaja." "Et tiedä väsymyksestä mitään, kun lapsesi on terve."
Mutta oppiiko vanhempi tästä mitään? Ei, vaan lyttää sen jonka asiat eivät ole yhtä huonosti kuin hänellä.
Alue: Aihe vapaa
No meneepä nyt taas halkomiseksi, mutta yritän nyt vielä. Väsyneen äidin kokemus väsymyksestä on todellinen. Hänen kokemuksensa siitä, että on universumin väsynein jne ei ole, se on virheellinen kokemus. Kaikki kokemukset eivät ole yhtä arvokkaita.
Jos hymyilen sinulle ystävällisesti bussissa ja sinä koet että pilkkaan vaikka ulkonäköäsi, se on virhekokemus. Se ei ole yhtä todellinen ja arvokas kuin se, että olen hyvällä tuulella ja haluan jakaa hyvää mieltä hymyilemällä.
Kokemukset eivät ole samanarvoisia, se on vain asia joka kannattaa myöntää. Se on myös iso askel, että oppii oikeasti ymmärtämään omia reaktioitaan ja mistä ne todellisuudessa kumpuavat. Esimerkiksi sinä voisit kokea sen hymyilyn ilkeilynä, koska itselläsi on joku epävarma kohta ulkonäössäsi ja se on taas se ns todellinen ja arvokas kokemus (kuvitteellinen esimerkki, älä takerru siihen liikaa).