Lue keskustelun säännöt.
"Et tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, koska sinulla ei ole lapsia."
Ei äiti, mutta väsynyt
05.09.2019 |
Tuossapa lausahdus, joka nostaa verenpainetta joka kerta, kun sattuu nuo sanat kuulemaan.
Ymmärrän, että äiti-ihmiset ovat väsyneitä lapsiperheen arjesta, he ovat varmasti kovilla jaksamisensa kanssa, mutta mielestäni kenelläkään ei ole silti oikeutta tulla vähättelemään muiden ihmisten väsymystä. Monet psyykkiset ja fyysiset seikat vaikuttavat väsymyksen tunteisiin. Läheltä olen seurannut, kuinka esimerkiksi sisäilmaongelmista krooniseen väsymysoireyhtymään sairastunut läheiseni kamppailee arjen tavallisten asioiden kanssa: jopa tiskaaminen voi olla niin rankkaa, että sen jälkeen tarvitsee lepoa. Päässä humisee ja suhisee, olo on jatkuvasti huono. Joka paikkaa koskee. Se väsyttää. Niinpä esimerkiksi tuollaisessa tilanteessa tuntuu kohtuuttomalta vähätellä toisen ihmisen väsymystä ja tuntemuksia muutenkin.
Emme me omasta tahdosta riippuen tai riippumatta lapsettomatkaan vähättele teidän äiti-ihmisten väsymystä. Mikä oikeus heillä siis on vähätellä muiden tuntemuksia?
Ja Huom! Kyllä, näitä asioita ei voi yleistää, kaikki eivät toimi samoin. Kaikki äidit eivät vähättele.
Asiallista keskustelua, kiitos!
Kommentit (1165)
Vierailija kirjoitti:
Höh, minä lähestyisin tätä niinpäin, että jos on itse todella väsynyt ihan mistä hyvänsä syystä, ei välttämättä ole kovin rakentava, jos joku itselle alkaa valitella väsymystä. Ei siksi, etteikö uskoisi sen toisen kokemusta todelliseksi, vaan ihan vain koska ei jaksa. Väsymys tekee kummallisia tepposia mielelle ja saa oikeasti käyttäytymään välillä aika puupäisesti ja epärationaalisella tavalla. Ei se tietenkään oikeuta vähättelyä tai ilkeilyä tai pätemistä, mutta väsynyt mieli on kummallinen.
No itsekeskeisen ihmisen mieli on kummallinen. Kun on ihan oikeasti väsynyt, niin ei jaksa riehua ja haastaa riitaa ystävälleen joka on myös väsynyt. Normaali ihminenhän kokee empatiaa ystäväänsä kohtaan, kun osaa samaistua siihen yhteiseen tuntemukseen, eli väsymykseen.
Häiriintynyt ihminen kilpailee väsymyksillä ja elämän vaikeuksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksette äidit joiden lapset ovat teille syöpää pahempi koettelemus, hae apua?
Rakastatteko sitä lastanne yhtään ja onko sillä lapsella mitään merkitystä teille muu kuin status?
Kukaan ei väitä, että lapsi olisi pahempi koettelemus. Sen sijaan moni on sanonut, että väsymys lapsista on heille ollut pahempaa kuin väsymys syövästä. Se ihan puhdas fyysinen väsymys. Ei se silti tarkoita, etteikö lapsista olisi väsymyksen keskellä paljon iloakin normaalille vanhemmalle, syövästä nyt harvemmin on iloa kellekään.
Nyt vähän jookos valoja päälle noihin tulkintoihinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Ja mikäköhän syy kellään voi olla alapeukuttaa tätä? Ettekö usko, että se valvottava vauva on ihan oikeasti rankka asia?
Uskon. Uskotko itse, että elämässä on vielä valvottavaa vauvaa rankempiakin asioita? Äläkä vastaa sillä olkiukolla, että se rankka asia valvottaa äitiäkin ja siksi äidillä on rankempaa.
Kyllä minä sen tiedän että on. Ja on ihmisiä jotka kestävät valvomista ja väsymistä paremmin kuin toiset. Mutta ei se ole mikään syy vähätellä sitäkään, että heikkouninen vauva on useimmille aikuisille se konkreettisin ja tavallisin syy olla kuolemanväsynyt. Ja siksi se usein mainitaan ja otetaan esille, koska se on niin todellinen kokemus monelle (joku syöpä tms on paljon harvinaisempaa tavallisille työikäisille aikuisille).
Eihän siinä mitään vähäteltävää olekaan, valvominen ja väsymys on raankkaa. Kysymys on siitä, että väsymys ilman vauvaa on ihan yhtä todellista ja oikeaa väsymystä. Miten teidät äitylit saisi ymmärtämään tämän? Keskustelu on kuin kantaisi vettä järveen.
Meitä "äityleitä" ei saa kukaan ymmärtämään sitä, että syystä riippumaton VÄ-SY-MYS olisi sama asia äitinä kuin lapsettomana.
Keskustelun laatu on niin totaalisen oksettavaa kaikkine panetteluineen, että järveen vaan, mutta LAPSETTOMAN VÄSYMYS EI OLE VERRATTAVISSA VANHEMMAN VÄSYMYKSEEN!!!!!!!!!!!!
Miten teidät luu... lapsettomat saisi tämän ymmärtämään?
Onko minun (isän) väsymys verrattavissa lasteni äidin väsymykseen?
Kyllä se on.
Ihmisen väsymys on ihmisen väsymys...
-
Mutta hoidatko sinä lasta/ lapsia kotona heistä 24/7 vastuusi ottaen?
En tällä hetkellä, mutta olen hoitanut noin vuoden. Miksi sinä hoidat 24/7? Eikö se ole sinun oma valintasi edelleen? Ja kun olen hoitanut lapsiani, niin onko se minun väsymys nyt verrattavissa dinun väsymykseesi. Entäpä jos sanon että lämmitin öisin maitoa, mitä sinun ei tarvinnut ilmeisesti tehdä, olenko minä nyt väsymyksen aatelia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Ja mikäköhän syy kellään voi olla alapeukuttaa tätä? Ettekö usko, että se valvottava vauva on ihan oikeasti rankka asia?
Uskon. Uskotko itse, että elämässä on vielä valvottavaa vauvaa rankempiakin asioita? Äläkä vastaa sillä olkiukolla, että se rankka asia valvottaa äitiäkin ja siksi äidillä on rankempaa.
Kyllä minä sen tiedän että on. Ja on ihmisiä jotka kestävät valvomista ja väsymistä paremmin kuin toiset. Mutta ei se ole mikään syy vähätellä sitäkään, että heikkouninen vauva on useimmille aikuisille se konkreettisin ja tavallisin syy olla kuolemanväsynyt. Ja siksi se usein mainitaan ja otetaan esille, koska se on niin todellinen kokemus monelle (joku syöpä tms on paljon harvinaisempaa tavallisille työikäisille aikuisille).
Eihän siinä mitään vähäteltävää olekaan, valvominen ja väsymys on raankkaa. Kysymys on siitä, että väsymys ilman vauvaa on ihan yhtä todellista ja oikeaa väsymystä. Miten teidät äitylit saisi ymmärtämään tämän? Keskustelu on kuin kantaisi vettä järveen.
Meitä "äityleitä" ei saa kukaan ymmärtämään sitä, että syystä riippumaton VÄ-SY-MYS olisi sama asia äitinä kuin lapsettomana.
Keskustelun laatu on niin totaalisen oksettavaa kaikkine panetteluineen, että järveen vaan, mutta LAPSETTOMAN VÄSYMYS EI OLE VERRATTAVISSA VANHEMMAN VÄSYMYKSEEN!!!!!!!!!!!!
Miten teidät luu... lapsettomat saisi tämän ymmärtämään?
En ihmettele jos olet väsynyt lastesi kanssa, kun sun keinot ovat huutaminen ja aggressiivinen käytös.
On varmaan vaikea saada lapsia tottelemaan sinua ja kunnioittamaan sinua, kun et osaa perustella näkemyksiäsi. Huudat vain ja riehut.
Huomaatko kuinka huonosti se toimii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähättely ei ole oikein, voi olla väsynyt oli lapsia tai ei. Ero vain on siinä, että ilman lapsia saat levätä silloin kun tarvii, lähes kaiken muun voi jättää tekemättä. Lapsia et voi jättää oman onnen nojaan, vaikka mikä olisi. Eikä se ole mitään "äitikortin" esiin vetämistä, vaan totuus, ei mitään minä olen väsyneempi kuin sinä kilpailua.
Mulle rankinta äitiydessä on aina ollut vauvavuosi, kun vauva herää 15x yössä, tuntuu että sekoat ihan just, eikä ole ketään avuksi, että saisit edes yhden yön nukkua putkeen. Onneksi ne ajat on takana.Tsemppiä kaikille väsymyksestä kärsiville! Niin lapsettomille kuin lapsellisillekkin.
Ei saatana. No täytyypä lähetellä viestejä sydänkirurgeille, lennonjohtajille, poliiseille, palomiehille, sairaanhoitajille, opettajille jne. että hei nukkukaa töissä, ottakaa rennosti. Av-mamma sanoi, että saatte jättää työnne tekemättä ja lepäillä. Ei sen niin väliä.
Joo ja niille demonisoiduille lastentarhan "tädeille"!!!
"Tädit" eivät olisi demonisoituja, jos he tekisivät työnsä kuten varhaiskasvatukseen kuuluu.
Palkasta viis.
Teen minäkin työni paljon pienemmällä palkalla kuin korkeakoulutukseeni kuuluisi, eli en jätä työstäni mitään tekemättä.
Valintoja, vali-vali.
Onneksi lapsi ei ole enää varhaiskasvatuksen piirissä, ettei tarvitse todella avautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höh, minä lähestyisin tätä niinpäin, että jos on itse todella väsynyt ihan mistä hyvänsä syystä, ei välttämättä ole kovin rakentava, jos joku itselle alkaa valitella väsymystä. Ei siksi, etteikö uskoisi sen toisen kokemusta todelliseksi, vaan ihan vain koska ei jaksa. Väsymys tekee kummallisia tepposia mielelle ja saa oikeasti käyttäytymään välillä aika puupäisesti ja epärationaalisella tavalla. Ei se tietenkään oikeuta vähättelyä tai ilkeilyä tai pätemistä, mutta väsynyt mieli on kummallinen.
No itsekeskeisen ihmisen mieli on kummallinen. Kun on ihan oikeasti väsynyt, niin ei jaksa riehua ja haastaa riitaa ystävälleen joka on myös väsynyt. Normaali ihminenhän kokee empatiaa ystäväänsä kohtaan, kun osaa samaistua siihen yhteiseen tuntemukseen, eli väsymykseen.
Häiriintynyt ihminen kilpailee väsymyksillä ja elämän vaikeuksilla.
Ihan oikeasti, jos olet todella totaalisen uupunut, harva vaan jaksaa sitä empatiaakaan. Tai sitä ystävää. Jos tuollaisia vielä jaksaa, ollaan yleensä vielä ihan ok kunnossa.
Minulla ei ole lapsia, en osaa samaistua onko lapsista seuraava väsymys pahempaa tai ei, mutta muista syistä olen ollut niin loppu, etten jaksanut muuta kuin itkeä itseeni käpertyneenä sängyn pohjalla ja voin vain kiittää niitä ihmisiä ympärillä, jotka silti minua sietivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksette äidit joiden lapset ovat teille syöpää pahempi koettelemus, hae apua?
Rakastatteko sitä lastanne yhtään ja onko sillä lapsella mitään merkitystä teille muu kuin status?
Kukaan ei väitä, että lapsi olisi pahempi koettelemus. Sen sijaan moni on sanonut, että väsymys lapsista on heille ollut pahempaa kuin väsymys syövästä. Se ihan puhdas fyysinen väsymys. Ei se silti tarkoita, etteikö lapsista olisi väsymyksen keskellä paljon iloakin normaalille vanhemmalle, syövästä nyt harvemmin on iloa kellekään.
Nyt vähän jookos valoja päälle noihin tulkintoihinkin.
Niin miksi et silti hae apua? Jos koet olevasi väsyneempi kuin syöpäisenä (niitäkin on niin eritasoisia) niin luuletko olevasi ihan turvallinen ja hyvä äiti silloin?
Etkö ymmärrä että olet vaaraksi lapselle, jos olet liian väsynyt? Palaa vielä talo, kun unohdat levyn päälle, tai unohdat lapsen auton katolle kun ajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höh, minä lähestyisin tätä niinpäin, että jos on itse todella väsynyt ihan mistä hyvänsä syystä, ei välttämättä ole kovin rakentava, jos joku itselle alkaa valitella väsymystä. Ei siksi, etteikö uskoisi sen toisen kokemusta todelliseksi, vaan ihan vain koska ei jaksa. Väsymys tekee kummallisia tepposia mielelle ja saa oikeasti käyttäytymään välillä aika puupäisesti ja epärationaalisella tavalla. Ei se tietenkään oikeuta vähättelyä tai ilkeilyä tai pätemistä, mutta väsynyt mieli on kummallinen.
No itsekeskeisen ihmisen mieli on kummallinen. Kun on ihan oikeasti väsynyt, niin ei jaksa riehua ja haastaa riitaa ystävälleen joka on myös väsynyt. Normaali ihminenhän kokee empatiaa ystäväänsä kohtaan, kun osaa samaistua siihen yhteiseen tuntemukseen, eli väsymykseen.
Häiriintynyt ihminen kilpailee väsymyksillä ja elämän vaikeuksilla.
Just näin. Nämä itsekeskeiset ihmiset yleensäkään eivät suostu ottamaan vastuuta itsestään ja omasta käytöksestään. Usein tällaisilta ihmisiltä kuulee jos minkä näköisiä tekosyitä, toki itsestä riippumattomia, minkä takia on toiminut tietyllä tavalla. Joku ottaa vaan vallan ja mitään kontrollia ei ole käytökseen, mut hei sellasta se on kyl te tiiätte. Kiire, väsymys, jne. Mutta siis tosiaan, terve aikuinen ihminen osaa käyttäytyä väsymyksestä huolimatta ja tuntee jopa mainitsemaasi empatiaa toista kohtaan. Itse keskivaikeaa masennusta sairastaneena ainakin olin hyvinkin empatiakykyinen omille ystävilleni kun heillä oli vaikeaa, oli asia mikä tahansa ja kuinka pieni tahansa, omasta näkökulmastani katsottuna. Jos joku valitti väsymystä yms., niin en minä sitä itseeni ottanut, miksi olisin? Jokaisella oma elämä ja omat ponnistelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksette äidit joiden lapset ovat teille syöpää pahempi koettelemus, hae apua?
Rakastatteko sitä lastanne yhtään ja onko sillä lapsella mitään merkitystä teille muu kuin status?
Kukaan ei väitä, että lapsi olisi pahempi koettelemus. Sen sijaan moni on sanonut, että väsymys lapsista on heille ollut pahempaa kuin väsymys syövästä. Se ihan puhdas fyysinen väsymys. Ei se silti tarkoita, etteikö lapsista olisi väsymyksen keskellä paljon iloakin normaalille vanhemmalle, syövästä nyt harvemmin on iloa kellekään.
Nyt vähän jookos valoja päälle noihin tulkintoihinkin.
Niin miksi et silti hae apua? Jos koet olevasi väsyneempi kuin syöpäisenä (niitäkin on niin eritasoisia) niin luuletko olevasi ihan turvallinen ja hyvä äiti silloin?
Etkö ymmärrä että olet vaaraksi lapselle, jos olet liian väsynyt? Palaa vielä talo, kun unohdat levyn päälle, tai unohdat lapsen auton katolle kun ajat.
Kiitos kysymästä, voin ihan hyvin nykyään, vaikka lasten ollessa aivan pieniä luulin ettemme selviä. Syöpää en ole sairastanut koskaan, kommentoin vain sitä mitä tässä keskustelussa luin. Eikä minulla ole tarvetta verrata kärsimystä kenenkään kanssa, huomautin vaan, että tuo tulkinta "lapsi on suurempi koettelemus kuin syöpä" on virhetulkinta siitä, mitä ihmiset ovat kirjoitelleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä 34 sivua osoittavat, että äidit eivät kykene empatiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Ja mikäköhän syy kellään voi olla alapeukuttaa tätä? Ettekö usko, että se valvottava vauva on ihan oikeasti rankka asia?
Uskon. Uskotko itse, että elämässä on vielä valvottavaa vauvaa rankempiakin asioita? Äläkä vastaa sillä olkiukolla, että se rankka asia valvottaa äitiäkin ja siksi äidillä on rankempaa.
Kyllä minä sen tiedän että on. Ja on ihmisiä jotka kestävät valvomista ja väsymistä paremmin kuin toiset. Mutta ei se ole mikään syy vähätellä sitäkään, että heikkouninen vauva on useimmille aikuisille se konkreettisin ja tavallisin syy olla kuolemanväsynyt. Ja siksi se usein mainitaan ja otetaan esille, koska se on niin todellinen kokemus monelle (joku syöpä tms on paljon harvinaisempaa tavallisille työikäisille aikuisille).
Eihän siinä mitään vähäteltävää olekaan, valvominen ja väsymys on raankkaa. Kysymys on siitä, että väsymys ilman vauvaa on ihan yhtä todellista ja oikeaa väsymystä. Miten teidät äitylit saisi ymmärtämään tämän? Keskustelu on kuin kantaisi vettä järveen.
Meitä "äityleitä" ei saa kukaan ymmärtämään sitä, että syystä riippumaton VÄ-SY-MYS olisi sama asia äitinä kuin lapsettomana.
Keskustelun laatu on niin totaalisen oksettavaa kaikkine panetteluineen, että järveen vaan, mutta LAPSETTOMAN VÄSYMYS EI OLE VERRATTAVISSA VANHEMMAN VÄSYMYKSEEN!!!!!!!!!!!!
Miten teidät luu... lapsettomat saisi tämän ymmärtämään?
En ihmettele jos olet väsynyt lastesi kanssa, kun sun keinot ovat huutaminen ja aggressiivinen käytös.
On varmaan vaikea saada lapsia tottelemaan sinua ja kunnioittamaan sinua, kun et osaa perustella näkemyksiäsi. Huudat vain ja riehut.
Huomaatko kuinka huonosti se toimii?
Onneksi ei ole kuin yksi lapsi, eikä tarvitse olla aggressiivinen.
En huuda, en riehu.
Ei ole vaikeaa saada lastani tottelemaan, ei ole koskaan ollut vaikea saada myöskään nukkumaan.
En osaa perustella? Mitä?
Menepä nukkumaan, äitipolo, ettei lasu hyökkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä tuon perusteella tiedäkään, mitä väsymys on. Vain viikon huonot/vähäiset unet eivät ole verrattavissa kuukausia tai vuosia jatkuvaan valvomiseen. Valvomisesta johtuvat neurologiset ja fyysiset oireetkin ovat tuolloin vielä varsin pieniä. Se voi sanoa, että tyhmästi teit, kun yöllä tenttiin luit - tuskin siitä mitään hyötyä oli.
Ilmeisesti tämä oli minulle tarkoitettu kommentti, vaikka unohdit lainauksen.
Minä siis luin, ja luen pääasiassa edelleen tentteihin öisin. Muulloin ei ole aikaa, sillä teen kahta työtä ja käyn luennoilla. Ei toki vuoden jokaikisenä viikkona ole tällaista, mutta ajoittain kyllä. Ihan hyvin olen tenteissä pärjännyt, eli kyllä siitä lukemisesta vaan on hyötyä. Tekee sen sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Ja tuo viikon valvominen oli siis esimerkki, se oli tilanne silloin kun ystäväni sanoi nuo maagiset äitylisanat. Sinun väsymyksesi ei ole mitään, minun on. Olen toki valvonut elämässäni muidenkin syiden vuoksi ja pidempään. Esim. muutama vuosi sitten kärsin 3 kk unettomuudesta. Pari vuotta sitä ennen nukuin vuoden pienissä pätkissä selittämättömän ihosairauden vuoksi. Eivät auttaneet edes nukahtamislääkkeet, muista lääkkeistä puhumattakaan. Silti kävin töissä ja koulussa. Olin niin loppu että nukahdin samantien kun istuin alas, töissäkin. Öisin en saanut nukuttua kun kutitti, jos nukahdin niin pian heräsin siihen että sääret olivat tulessa ja lakanat veressä. Että kyllä minä tiedän mitä valvominen on.
Lisäksi on sanottava, kuten aiemminkin mainitsin, että tällä ystävälläni joka kommentin heitti, oli erittäin hyväuninen vauva. Mainosti tätä siis itse myöhemmin. Lisäksi hänellä oli kuvioissa ekstraosallistuva isä joka käytännössä omi vauvan itselleen aina työpäivien jälkeen, joten päikkäritkin onnistuivat tältä kyseiseltä äityliltä mainiosti. Silti, silti minun väsymykseni ei ollut totta. Vaikka olin valvonut sen viikon.
Kommenttini kuulostaa nyt typerältä jahnaukselta siitä, että minä olen valvonut enemmän ja minun ihosairauteni ja tenttini ja blaablaa. Kirjoitin tämän, koska monet ovat tarttuneet tuohon viikon valvomiseen. Kyse ei ole siitä kuka on valvonut minkä verran ja mistä syystä, vaan siitä, että on äityleitä jotka vähättelevät toisten kokemuksia. Se on itsekästä, epäkohteliasta ja suoraan sanottuna vi.t.t.umainen käytösmalli, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Siis mikäli haluaa pitää ystävät lähellään jatkossakin.
Nyt olen puhunut. Jätän graduilut huomiselle ja avaan siiderin, lapseton hunsvotti kun olen. Vapaa viikonloppu, pitkästä aikaa!
Kiitos keskustelusta ja hauskaa viikonloppua kaikille.
/12
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä tuon perusteella tiedäkään, mitä väsymys on. Vain viikon huonot/vähäiset unet eivät ole verrattavissa kuukausia tai vuosia jatkuvaan valvomiseen. Valvomisesta johtuvat neurologiset ja fyysiset oireetkin ovat tuolloin vielä varsin pieniä. Se voi sanoa, että tyhmästi teit, kun yöllä tenttiin luit - tuskin siitä mitään hyötyä oli.
Ilmeisesti tämä oli minulle tarkoitettu kommentti, vaikka unohdit lainauksen.
Minä siis luin, ja luen pääasiassa edelleen tentteihin öisin. Muulloin ei ole aikaa, sillä teen kahta työtä ja käyn luennoilla. Ei toki vuoden jokaikisenä viikkona ole tällaista, mutta ajoittain kyllä. Ihan hyvin olen tenteissä pärjännyt, eli kyllä siitä lukemisesta vaan on hyötyä. Tekee sen sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Ja tuo viikon valvominen oli siis esimerkki, se oli tilanne silloin kun ystäväni sanoi nuo maagiset äitylisanat. Sinun väsymyksesi ei ole mitään, minun on. Olen toki valvonut elämässäni muidenkin syiden vuoksi ja pidempään. Esim. muutama vuosi sitten kärsin 3 kk unettomuudesta. Pari vuotta sitä ennen nukuin vuoden pienissä pätkissä selittämättömän ihosairauden vuoksi. Eivät auttaneet edes nukahtamislääkkeet, muista lääkkeistä puhumattakaan. Silti kävin töissä ja koulussa. Olin niin loppu että nukahdin samantien kun istuin alas, töissäkin. Öisin en saanut nukuttua kun kutitti, jos nukahdin niin pian heräsin siihen että sääret olivat tulessa ja lakanat veressä. Että kyllä minä tiedän mitä valvominen on.
Lisäksi on sanottava, kuten aiemminkin mainitsin, että tällä ystävälläni joka kommentin heitti, oli erittäin hyväuninen vauva. Mainosti tätä siis itse myöhemmin. Lisäksi hänellä oli kuvioissa ekstraosallistuva isä joka käytännössä omi vauvan itselleen aina työpäivien jälkeen, joten päikkäritkin onnistuivat tältä kyseiseltä äityliltä mainiosti. Silti, silti minun väsymykseni ei ollut totta. Vaikka olin valvonut sen viikon.
Kommenttini kuulostaa nyt typerältä jahnaukselta siitä, että minä olen valvonut enemmän ja minun ihosairauteni ja tenttini ja blaablaa. Kirjoitin tämän, koska monet ovat tarttuneet tuohon viikon valvomiseen. Kyse ei ole siitä kuka on valvonut minkä verran ja mistä syystä, vaan siitä, että on äityleitä jotka vähättelevät toisten kokemuksia. Se on itsekästä, epäkohteliasta ja suoraan sanottuna vi.t.t.umainen käytösmalli, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Siis mikäli haluaa pitää ystävät lähellään jatkossakin.
Nyt olen puhunut. Jätän graduilut huomiselle ja avaan siiderin, lapseton hunsvotti kun olen. Vapaa viikonloppu, pitkästä aikaa!
Kiitos keskustelusta ja hauskaa viikonloppua kaikille.
/12
Otan ensimmäistä kertaa osaa tähän keskusteluun, en väheksy sinun väsymyksen kokemuksiasi, vaikka sinua lainaankin, enkä kenenkään muunkaan, enkä ikinä ole sanonut kenellekään noin kuten aloituksessa, MUTTA kuvittele itsellesi pieni lapsi huolehdittavaksi tuolle ajalle, kun esimerkiksi kärsit tuosta ihottumasta.
Aamulla itsesi lisäksi huolehdit lapsen aamutoimista. 12 vuoden kokemuksella uskallan väittää, ettei sellaista aamua ole, että kaikki sujuisi kuin käsikirjoitettu, aina on jotain känkkäränkkää: lapsi (tai lapset) haluaisi jatkaa unia, vaippa on vuotanut ja sänky on märkä, aamupala ei maistu, aamupala on "väärää", muki on "väärä", maito kaatuu, puurot kaatuu, lapsi ei halua pukea tai tulla puetuksi, sukan saumat hiertää varpaita, joku vaatekappale on hukassa vaikka mielestäsi katsoit kaiken illalla valmiiksi, lapsi on itkuinen, lapsi on nuhainen ja yrität tehdä pika-arvion onko tarpeeksi hyvässä kunnossa lähtemään hoitoon, lapsi rimpuilee vastaan turvaistuimen vöitä laittaessa, lapsi takertuu kiinni kuin takiainen päiväkodin eteisessä ja joudut jättämään itkevän lapsen jälkeesi, koska töihin on pakko mennä. Töiden jälkeen et voi nukahtaa istuallesi vaan aloitat lapsen ruokkimisen ja viihdyttämisen, huollat lapsen ulkovaatteet että ovat seuraavana päivänä kurattomat ja kuivat. Ja vaikka oikoisit kuinka kotitöissä lapsen takia pyykkiä on pestävä useammin, tiskiä tulee enemmän ja ruokaakin täytyy vähän miettiä. Olet käytännössä 24/7 hälytysvalmiudessa, olet saattanut juuri saada kivuiltasi nukahdettua ensimmäisen kerran koko yönä ja juuri silloin lapsi näkee painajaista ja itkee sängyssään tai kömpii viereen tai on saanut vatsataudin ja oksentaa tai tai tai tai. Ja se jatkuva syyllisyyden tunne, kun tiedät, että väsymyksesi takia vedät koko ajan sieltä mistä aita on matalin ja haluaisit antaa lapselle enemmän mutta kun et vaan jaksa, ja vaikka et jaksaisi, silti on jaksettava olla koko ajan vähän valppaana ettei lapsi tee mitään vahingollista, sun pitää jaksaa kuunnella ja vastailla ja katsoa, sun pitää jaksaa ottaa vastaan kiukut, sun pitää jaksaa nukuttaa lapsi joka voi pahimmillaan parikin tuntia temppuilla nukkumaan käyntiä. Ja vaikka se isä olisikin apuna, et pysty sulkemaan itseäsi kaiken tuon ulkopuolelle.
Ja sitten se lapsettoman todellisuus: tulet hiljaiseen kotiin, jossa on (korkeintaan) puoliso ja koira/kissa. Saat huoletta nukahtaa istuallesi, hommaat jossain kohtaa itsellesi syötävää, syöt hiljaisuudessa, et joudu pyyhkimään kenenkään takapuolta kesken syönnin, kukaan ei kiukkua, saat olla rauhassa väsynyt, poissaoleva zombie, voit hoitaa iltatoimet omalla aikataululla ja käydä nukkumaan omalla aikataululla, ei tarvitse miettiä kuin omat asiat kuntoon seuraavaksi aamuksi. Ystäville ja sukulaisille ja muille velvollisuuksille voit sanoa ettet nyt jaksa tai vaikka keksiä jonkun valkoisen valheen.
En vähättele kenenkään väsymystä, mutta onhan siinä ihan hitosti eroa, elätkö sen väsymyksen kanssa lapsettomana vai lapsellisena. Luulen, että juuri tästä niissä meidän äityleiden aivopieruissa on kyse: lapseton elää vain itselleen (ja sille mahdolliselle itsestään huolehtimaan kykenevälle aikuiselle puolisolle), mutta äiti on vastuussa myös siitä avuttomasta jälkikasvustaan, jolle ei voi sanoa, että sori, nyt ei jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Nämä 34 sivua osoittavat, että äidit eivät kykene empatiaan.
Eivät kykene.
Eivät nyt, eivät eilen eivätkä huomenna.
Turhaa odotella empatiaa AV-idiooteilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Ja mikäköhän syy kellään voi olla alapeukuttaa tätä? Ettekö usko, että se valvottava vauva on ihan oikeasti rankka asia?
Uskon. Uskotko itse, että elämässä on vielä valvottavaa vauvaa rankempiakin asioita? Äläkä vastaa sillä olkiukolla, että se rankka asia valvottaa äitiäkin ja siksi äidillä on rankempaa.
Kyllä minä sen tiedän että on. Ja on ihmisiä jotka kestävät valvomista ja väsymistä paremmin kuin toiset. Mutta ei se ole mikään syy vähätellä sitäkään, että heikkouninen vauva on useimmille aikuisille se konkreettisin ja tavallisin syy olla kuolemanväsynyt. Ja siksi se usein mainitaan ja otetaan esille, koska se on niin todellinen kokemus monelle (joku syöpä tms on paljon harvinaisempaa tavallisille työikäisille aikuisille).
Eihän siinä mitään vähäteltävää olekaan, valvominen ja väsymys on raankkaa. Kysymys on siitä, että väsymys ilman vauvaa on ihan yhtä todellista ja oikeaa väsymystä. Miten teidät äitylit saisi ymmärtämään tämän? Keskustelu on kuin kantaisi vettä järveen.
Meitä "äityleitä" ei saa kukaan ymmärtämään sitä, että syystä riippumaton VÄ-SY-MYS olisi sama asia äitinä kuin lapsettomana.
Keskustelun laatu on niin totaalisen oksettavaa kaikkine panetteluineen, että järveen vaan, mutta LAPSETTOMAN VÄSYMYS EI OLE VERRATTAVISSA VANHEMMAN VÄSYMYKSEEN!!!!!!!!!!!!
Miten teidät luu... lapsettomat saisi tämän ymmärtämään?
En ihmettele jos olet väsynyt lastesi kanssa, kun sun keinot ovat huutaminen ja aggressiivinen käytös.
On varmaan vaikea saada lapsia tottelemaan sinua ja kunnioittamaan sinua, kun et osaa perustella näkemyksiäsi. Huudat vain ja riehut.
Huomaatko kuinka huonosti se toimii?
Onneksi ei ole kuin yksi lapsi, eikä tarvitse olla aggressiivinen.
En huuda, en riehu.
Ei ole vaikeaa saada lastani tottelemaan, ei ole koskaan ollut vaikea saada myöskään nukkumaan.
En osaa perustella? Mitä?
Menepä nukkumaan, äitipolo, ettei lasu hyökkää.
En ole äiti, enkä polo. Viesti jonka lainasit oli vastaus viestiin, jossa huudettiin ja oltiin aggressiivisia. Sen voit tarkistaa itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Olen elänyt aikuisen elämää sekä lapsettomana että äitinä. En todellakaan lähde väittämään, että äitiydessä on jotain sellaista kamalaa uuvuttavuutta, mitä eivät muut voi edes käsittää. Elämässä on muita paljon rankempia ja uuvuttavampia asioita - valitettavasti. Mutta jos joku lapset äärettömän uuvuttaviksi kokee, niin ei nyt ainakaan lisää kannata tehdä.
Etkö tajua, että siinä äitiyden lisänä on myös näitä rankempia ja uuvuttavampia asioita mutta lapsettomalla ei ole lisänä esim sairaasta lapsesta johtuvaa valvomista jne...
Ei nämä vänkääjät tätä pointtia ymmärrä vaikka kuinka moni sanois...
Sivusta: Et tunnu sinäkään vänkääjä ymmärtävän sitä, että on psykologisesti eri asia valvoa sen "maailman suurimman rakkauden" eli lapsen vuoksi kuin siksi että joudut valvomaan esim. kipujen vuoksi.
Pointti rautalangasta: entäpä jos on nämä molemmat.
Pointti sinulle rautalangasta: Henkilöllä A on kipuja asteikolla 1-10 9 verran. Henkilölle B on asteikolla 1-10 7,5 verran. Kummalla on kovemmat kivut?
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä tuon perusteella tiedäkään, mitä väsymys on. Vain viikon huonot/vähäiset unet eivät ole verrattavissa kuukausia tai vuosia jatkuvaan valvomiseen. Valvomisesta johtuvat neurologiset ja fyysiset oireetkin ovat tuolloin vielä varsin pieniä. Se voi sanoa, että tyhmästi teit, kun yöllä tenttiin luit - tuskin siitä mitään hyötyä oli.
Ilmeisesti tämä oli minulle tarkoitettu kommentti, vaikka unohdit lainauksen.
Minä siis luin, ja luen pääasiassa edelleen tentteihin öisin. Muulloin ei ole aikaa, sillä teen kahta työtä ja käyn luennoilla. Ei toki vuoden jokaikisenä viikkona ole tällaista, mutta ajoittain kyllä. Ihan hyvin olen tenteissä pärjännyt, eli kyllä siitä lukemisesta vaan on hyötyä. Tekee sen sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Ja tuo viikon valvominen oli siis esimerkki, se oli tilanne silloin kun ystäväni sanoi nuo maagiset äitylisanat. Sinun väsymyksesi ei ole mitään, minun on. Olen toki valvonut elämässäni muidenkin syiden vuoksi ja pidempään. Esim. muutama vuosi sitten kärsin 3 kk unettomuudesta. Pari vuotta sitä ennen nukuin vuoden pienissä pätkissä selittämättömän ihosairauden vuoksi. Eivät auttaneet edes nukahtamislääkkeet, muista lääkkeistä puhumattakaan. Silti kävin töissä ja koulussa. Olin niin loppu että nukahdin samantien kun istuin alas, töissäkin. Öisin en saanut nukuttua kun kutitti, jos nukahdin niin pian heräsin siihen että sääret olivat tulessa ja lakanat veressä. Että kyllä minä tiedän mitä valvominen on.
Lisäksi on sanottava, kuten aiemminkin mainitsin, että tällä ystävälläni joka kommentin heitti, oli erittäin hyväuninen vauva. Mainosti tätä siis itse myöhemmin. Lisäksi hänellä oli kuvioissa ekstraosallistuva isä joka käytännössä omi vauvan itselleen aina työpäivien jälkeen, joten päikkäritkin onnistuivat tältä kyseiseltä äityliltä mainiosti. Silti, silti minun väsymykseni ei ollut totta. Vaikka olin valvonut sen viikon.
Kommenttini kuulostaa nyt typerältä jahnaukselta siitä, että minä olen valvonut enemmän ja minun ihosairauteni ja tenttini ja blaablaa. Kirjoitin tämän, koska monet ovat tarttuneet tuohon viikon valvomiseen. Kyse ei ole siitä kuka on valvonut minkä verran ja mistä syystä, vaan siitä, että on äityleitä jotka vähättelevät toisten kokemuksia. Se on itsekästä, epäkohteliasta ja suoraan sanottuna vi.t.t.umainen käytösmalli, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Siis mikäli haluaa pitää ystävät lähellään jatkossakin.
Nyt olen puhunut. Jätän graduilut huomiselle ja avaan siiderin, lapseton hunsvotti kun olen. Vapaa viikonloppu, pitkästä aikaa!
Kiitos keskustelusta ja hauskaa viikonloppua kaikille.
/12
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä tuon perusteella tiedäkään, mitä väsymys on. Vain viikon huonot/vähäiset unet eivät ole verrattavissa kuukausia tai vuosia jatkuvaan valvomiseen. Valvomisesta johtuvat neurologiset ja fyysiset oireetkin ovat tuolloin vielä varsin pieniä. Se voi sanoa, että tyhmästi teit, kun yöllä tenttiin luit - tuskin siitä mitään hyötyä oli.
Ilmeisesti tämä oli minulle tarkoitettu kommentti, vaikka unohdit lainauksen.
Minä siis luin, ja luen pääasiassa edelleen tentteihin öisin. Muulloin ei ole aikaa, sillä teen kahta työtä ja käyn luennoilla. Ei toki vuoden jokaikisenä viikkona ole tällaista, mutta ajoittain kyllä. Ihan hyvin olen tenteissä pärjännyt, eli kyllä siitä lukemisesta vaan on hyötyä. Tekee sen sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Ja tuo viikon valvominen oli siis esimerkki, se oli tilanne silloin kun ystäväni sanoi nuo maagiset äitylisanat. Sinun väsymyksesi ei ole mitään, minun on. Olen toki valvonut elämässäni muidenkin syiden vuoksi ja pidempään. Esim. muutama vuosi sitten kärsin 3 kk unettomuudesta. Pari vuotta sitä ennen nukuin vuoden pienissä pätkissä selittämättömän ihosairauden vuoksi. Eivät auttaneet edes nukahtamislääkkeet, muista lääkkeistä puhumattakaan. Silti kävin töissä ja koulussa. Olin niin loppu että nukahdin samantien kun istuin alas, töissäkin. Öisin en saanut nukuttua kun kutitti, jos nukahdin niin pian heräsin siihen että sääret olivat tulessa ja lakanat veressä. Että kyllä minä tiedän mitä valvominen on.
Lisäksi on sanottava, kuten aiemminkin mainitsin, että tällä ystävälläni joka kommentin heitti, oli erittäin hyväuninen vauva. Mainosti tätä siis itse myöhemmin. Lisäksi hänellä oli kuvioissa ekstraosallistuva isä joka käytännössä omi vauvan itselleen aina työpäivien jälkeen, joten päikkäritkin onnistuivat tältä kyseiseltä äityliltä mainiosti. Silti, silti minun väsymykseni ei ollut totta. Vaikka olin valvonut sen viikon.
Kommenttini kuulostaa nyt typerältä jahnaukselta siitä, että minä olen valvonut enemmän ja minun ihosairauteni ja tenttini ja blaablaa. Kirjoitin tämän, koska monet ovat tarttuneet tuohon viikon valvomiseen. Kyse ei ole siitä kuka on valvonut minkä verran ja mistä syystä, vaan siitä, että on äityleitä jotka vähättelevät toisten kokemuksia. Se on itsekästä, epäkohteliasta ja suoraan sanottuna vi.t.t.umainen käytösmalli, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Siis mikäli haluaa pitää ystävät lähellään jatkossakin.
Nyt olen puhunut. Jätän graduilut huomiselle ja avaan siiderin, lapseton hunsvotti kun olen. Vapaa viikonloppu, pitkästä aikaa!
Kiitos keskustelusta ja hauskaa viikonloppua kaikille.
/12
Otan ensimmäistä kertaa osaa tähän keskusteluun, en väheksy sinun väsymyksen kokemuksiasi, vaikka sinua lainaankin, enkä kenenkään muunkaan, enkä ikinä ole sanonut kenellekään noin kuten aloituksessa, MUTTA kuvittele itsellesi pieni lapsi huolehdittavaksi tuolle ajalle, kun esimerkiksi kärsit tuosta ihottumasta.
Aamulla itsesi lisäksi huolehdit lapsen aamutoimista. 12 vuoden kokemuksella uskallan väittää, ettei sellaista aamua ole, että kaikki sujuisi kuin käsikirjoitettu, aina on jotain känkkäränkkää: lapsi (tai lapset) haluaisi jatkaa unia, vaippa on vuotanut ja sänky on märkä, aamupala ei maistu, aamupala on "väärää", muki on "väärä", maito kaatuu, puurot kaatuu, lapsi ei halua pukea tai tulla puetuksi, sukan saumat hiertää varpaita, joku vaatekappale on hukassa vaikka mielestäsi katsoit kaiken illalla valmiiksi, lapsi on itkuinen, lapsi on nuhainen ja yrität tehdä pika-arvion onko tarpeeksi hyvässä kunnossa lähtemään hoitoon, lapsi rimpuilee vastaan turvaistuimen vöitä laittaessa, lapsi takertuu kiinni kuin takiainen päiväkodin eteisessä ja joudut jättämään itkevän lapsen jälkeesi, koska töihin on pakko mennä. Töiden jälkeen et voi nukahtaa istuallesi vaan aloitat lapsen ruokkimisen ja viihdyttämisen, huollat lapsen ulkovaatteet että ovat seuraavana päivänä kurattomat ja kuivat. Ja vaikka oikoisit kuinka kotitöissä lapsen takia pyykkiä on pestävä useammin, tiskiä tulee enemmän ja ruokaakin täytyy vähän miettiä. Olet käytännössä 24/7 hälytysvalmiudessa, olet saattanut juuri saada kivuiltasi nukahdettua ensimmäisen kerran koko yönä ja juuri silloin lapsi näkee painajaista ja itkee sängyssään tai kömpii viereen tai on saanut vatsataudin ja oksentaa tai tai tai tai. Ja se jatkuva syyllisyyden tunne, kun tiedät, että väsymyksesi takia vedät koko ajan sieltä mistä aita on matalin ja haluaisit antaa lapselle enemmän mutta kun et vaan jaksa, ja vaikka et jaksaisi, silti on jaksettava olla koko ajan vähän valppaana ettei lapsi tee mitään vahingollista, sun pitää jaksaa kuunnella ja vastailla ja katsoa, sun pitää jaksaa ottaa vastaan kiukut, sun pitää jaksaa nukuttaa lapsi joka voi pahimmillaan parikin tuntia temppuilla nukkumaan käyntiä. Ja vaikka se isä olisikin apuna, et pysty sulkemaan itseäsi kaiken tuon ulkopuolelle.
Ja sitten se lapsettoman todellisuus: tulet hiljaiseen kotiin, jossa on (korkeintaan) puoliso ja koira/kissa. Saat huoletta nukahtaa istuallesi, hommaat jossain kohtaa itsellesi syötävää, syöt hiljaisuudessa, et joudu pyyhkimään kenenkään takapuolta kesken syönnin, kukaan ei kiukkua, saat olla rauhassa väsynyt, poissaoleva zombie, voit hoitaa iltatoimet omalla aikataululla ja käydä nukkumaan omalla aikataululla, ei tarvitse miettiä kuin omat asiat kuntoon seuraavaksi aamuksi. Ystäville ja sukulaisille ja muille velvollisuuksille voit sanoa ettet nyt jaksa tai vaikka keksiä jonkun valkoisen valheen.
En vähättele kenenkään väsymystä, mutta onhan siinä ihan hitosti eroa, elätkö sen väsymyksen kanssa lapsettomana vai lapsellisena. Luulen, että juuri tästä niissä meidän äityleiden aivopieruissa on kyse: lapseton elää vain itselleen (ja sille mahdolliselle itsestään huolehtimaan kykenevälle aikuiselle puolisolle), mutta äiti on vastuussa myös siitä avuttomasta jälkikasvustaan, jolle ei voi sanoa, että sori, nyt ei jaksa.
Ihan turhaan momsplainasit noin pitkän sepustuksen, kun tässä ketjussa on monta kertaa selitetty, että vapaaehtoisesti lapseton ON JO KUVITELLUT ja siksi ei tee niitä lapsia.
Mammat eivät taas ole kuvitelleet ennen lisääntymispäätöstä, koska jos olisivat, niin eivät kehtaisi inistä ja itkeä asioista jotka ovat tietoisesti valinneet elämäänsä.
Asiaa. Lisäksi vauvojen äideiltä ei vaadita päivisin mitään keskittymistä tai paneutumista vaativaa toisin kuin työssäkäyviltä.. on pikkuisen eri asia makoilla ja touhuilla väsyneenä vauvan kanssa kotona kuin keskittyä vaativiin ja skarppiutta vaativiin työtehtäviin. Ärsyttää aina, kun tutut äidit valittavat vähäisistä yöunistaan ja kestoväsymyksestään..
Riippuu ihan ihmisen elämästä ja kokemuksista. Minulla se oli näin (eka vuosi per lapsi, sitten helpotti), jollain sairaalla tai unettomuudesta kärsivällä taas ei.
Mutta en ikinä sanoisi noin kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä tuon perusteella tiedäkään, mitä väsymys on. Vain viikon huonot/vähäiset unet eivät ole verrattavissa kuukausia tai vuosia jatkuvaan valvomiseen. Valvomisesta johtuvat neurologiset ja fyysiset oireetkin ovat tuolloin vielä varsin pieniä. Se voi sanoa, että tyhmästi teit, kun yöllä tenttiin luit - tuskin siitä mitään hyötyä oli.
Ilmeisesti tämä oli minulle tarkoitettu kommentti, vaikka unohdit lainauksen.
Minä siis luin, ja luen pääasiassa edelleen tentteihin öisin. Muulloin ei ole aikaa, sillä teen kahta työtä ja käyn luennoilla. Ei toki vuoden jokaikisenä viikkona ole tällaista, mutta ajoittain kyllä. Ihan hyvin olen tenteissä pärjännyt, eli kyllä siitä lukemisesta vaan on hyötyä. Tekee sen sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Ja tuo viikon valvominen oli siis esimerkki, se oli tilanne silloin kun ystäväni sanoi nuo maagiset äitylisanat. Sinun väsymyksesi ei ole mitään, minun on. Olen toki valvonut elämässäni muidenkin syiden vuoksi ja pidempään. Esim. muutama vuosi sitten kärsin 3 kk unettomuudesta. Pari vuotta sitä ennen nukuin vuoden pienissä pätkissä selittämättömän ihosairauden vuoksi. Eivät auttaneet edes nukahtamislääkkeet, muista lääkkeistä puhumattakaan. Silti kävin töissä ja koulussa. Olin niin loppu että nukahdin samantien kun istuin alas, töissäkin. Öisin en saanut nukuttua kun kutitti, jos nukahdin niin pian heräsin siihen että sääret olivat tulessa ja lakanat veressä. Että kyllä minä tiedän mitä valvominen on.
Lisäksi on sanottava, kuten aiemminkin mainitsin, että tällä ystävälläni joka kommentin heitti, oli erittäin hyväuninen vauva. Mainosti tätä siis itse myöhemmin. Lisäksi hänellä oli kuvioissa ekstraosallistuva isä joka käytännössä omi vauvan itselleen aina työpäivien jälkeen, joten päikkäritkin onnistuivat tältä kyseiseltä äityliltä mainiosti. Silti, silti minun väsymykseni ei ollut totta. Vaikka olin valvonut sen viikon.
Kommenttini kuulostaa nyt typerältä jahnaukselta siitä, että minä olen valvonut enemmän ja minun ihosairauteni ja tenttini ja blaablaa. Kirjoitin tämän, koska monet ovat tarttuneet tuohon viikon valvomiseen. Kyse ei ole siitä kuka on valvonut minkä verran ja mistä syystä, vaan siitä, että on äityleitä jotka vähättelevät toisten kokemuksia. Se on itsekästä, epäkohteliasta ja suoraan sanottuna vi.t.t.umainen käytösmalli, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Siis mikäli haluaa pitää ystävät lähellään jatkossakin.
Nyt olen puhunut. Jätän graduilut huomiselle ja avaan siiderin, lapseton hunsvotti kun olen. Vapaa viikonloppu, pitkästä aikaa!
Kiitos keskustelusta ja hauskaa viikonloppua kaikille.
/12
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä tuon perusteella tiedäkään, mitä väsymys on. Vain viikon huonot/vähäiset unet eivät ole verrattavissa kuukausia tai vuosia jatkuvaan valvomiseen. Valvomisesta johtuvat neurologiset ja fyysiset oireetkin ovat tuolloin vielä varsin pieniä. Se voi sanoa, että tyhmästi teit, kun yöllä tenttiin luit - tuskin siitä mitään hyötyä oli.
Ilmeisesti tämä oli minulle tarkoitettu kommentti, vaikka unohdit lainauksen.
Minä siis luin, ja luen pääasiassa edelleen tentteihin öisin. Muulloin ei ole aikaa, sillä teen kahta työtä ja käyn luennoilla. Ei toki vuoden jokaikisenä viikkona ole tällaista, mutta ajoittain kyllä. Ihan hyvin olen tenteissä pärjännyt, eli kyllä siitä lukemisesta vaan on hyötyä. Tekee sen sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Ja tuo viikon valvominen oli siis esimerkki, se oli tilanne silloin kun ystäväni sanoi nuo maagiset äitylisanat. Sinun väsymyksesi ei ole mitään, minun on. Olen toki valvonut elämässäni muidenkin syiden vuoksi ja pidempään. Esim. muutama vuosi sitten kärsin 3 kk unettomuudesta. Pari vuotta sitä ennen nukuin vuoden pienissä pätkissä selittämättömän ihosairauden vuoksi. Eivät auttaneet edes nukahtamislääkkeet, muista lääkkeistä puhumattakaan. Silti kävin töissä ja koulussa. Olin niin loppu että nukahdin samantien kun istuin alas, töissäkin. Öisin en saanut nukuttua kun kutitti, jos nukahdin niin pian heräsin siihen että sääret olivat tulessa ja lakanat veressä. Että kyllä minä tiedän mitä valvominen on.
Lisäksi on sanottava, kuten aiemminkin mainitsin, että tällä ystävälläni joka kommentin heitti, oli erittäin hyväuninen vauva. Mainosti tätä siis itse myöhemmin. Lisäksi hänellä oli kuvioissa ekstraosallistuva isä joka käytännössä omi vauvan itselleen aina työpäivien jälkeen, joten päikkäritkin onnistuivat tältä kyseiseltä äityliltä mainiosti. Silti, silti minun väsymykseni ei ollut totta. Vaikka olin valvonut sen viikon.
Kommenttini kuulostaa nyt typerältä jahnaukselta siitä, että minä olen valvonut enemmän ja minun ihosairauteni ja tenttini ja blaablaa. Kirjoitin tämän, koska monet ovat tarttuneet tuohon viikon valvomiseen. Kyse ei ole siitä kuka on valvonut minkä verran ja mistä syystä, vaan siitä, että on äityleitä jotka vähättelevät toisten kokemuksia. Se on itsekästä, epäkohteliasta ja suoraan sanottuna vi.t.t.umainen käytösmalli, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Siis mikäli haluaa pitää ystävät lähellään jatkossakin.
Nyt olen puhunut. Jätän graduilut huomiselle ja avaan siiderin, lapseton hunsvotti kun olen. Vapaa viikonloppu, pitkästä aikaa!
Kiitos keskustelusta ja hauskaa viikonloppua kaikille.
/12
Otan ensimmäistä kertaa osaa tähän keskusteluun, en väheksy sinun väsymyksen kokemuksiasi, vaikka sinua lainaankin, enkä kenenkään muunkaan, enkä ikinä ole sanonut kenellekään noin kuten aloituksessa, MUTTA kuvittele itsellesi pieni lapsi huolehdittavaksi tuolle ajalle, kun esimerkiksi kärsit tuosta ihottumasta.
Aamulla itsesi lisäksi huolehdit lapsen aamutoimista. 12 vuoden kokemuksella uskallan väittää, ettei sellaista aamua ole, että kaikki sujuisi kuin käsikirjoitettu, aina on jotain känkkäränkkää: lapsi (tai lapset) haluaisi jatkaa unia, vaippa on vuotanut ja sänky on märkä, aamupala ei maistu, aamupala on "väärää", muki on "väärä", maito kaatuu, puurot kaatuu, lapsi ei halua pukea tai tulla puetuksi, sukan saumat hiertää varpaita, joku vaatekappale on hukassa vaikka mielestäsi katsoit kaiken illalla valmiiksi, lapsi on itkuinen, lapsi on nuhainen ja yrität tehdä pika-arvion onko tarpeeksi hyvässä kunnossa lähtemään hoitoon, lapsi rimpuilee vastaan turvaistuimen vöitä laittaessa, lapsi takertuu kiinni kuin takiainen päiväkodin eteisessä ja joudut jättämään itkevän lapsen jälkeesi, koska töihin on pakko mennä. Töiden jälkeen et voi nukahtaa istuallesi vaan aloitat lapsen ruokkimisen ja viihdyttämisen, huollat lapsen ulkovaatteet että ovat seuraavana päivänä kurattomat ja kuivat. Ja vaikka oikoisit kuinka kotitöissä lapsen takia pyykkiä on pestävä useammin, tiskiä tulee enemmän ja ruokaakin täytyy vähän miettiä. Olet käytännössä 24/7 hälytysvalmiudessa, olet saattanut juuri saada kivuiltasi nukahdettua ensimmäisen kerran koko yönä ja juuri silloin lapsi näkee painajaista ja itkee sängyssään tai kömpii viereen tai on saanut vatsataudin ja oksentaa tai tai tai tai. Ja se jatkuva syyllisyyden tunne, kun tiedät, että väsymyksesi takia vedät koko ajan sieltä mistä aita on matalin ja haluaisit antaa lapselle enemmän mutta kun et vaan jaksa, ja vaikka et jaksaisi, silti on jaksettava olla koko ajan vähän valppaana ettei lapsi tee mitään vahingollista, sun pitää jaksaa kuunnella ja vastailla ja katsoa, sun pitää jaksaa ottaa vastaan kiukut, sun pitää jaksaa nukuttaa lapsi joka voi pahimmillaan parikin tuntia temppuilla nukkumaan käyntiä. Ja vaikka se isä olisikin apuna, et pysty sulkemaan itseäsi kaiken tuon ulkopuolelle.
Ja sitten se lapsettoman todellisuus: tulet hiljaiseen kotiin, jossa on (korkeintaan) puoliso ja koira/kissa. Saat huoletta nukahtaa istuallesi, hommaat jossain kohtaa itsellesi syötävää, syöt hiljaisuudessa, et joudu pyyhkimään kenenkään takapuolta kesken syönnin, kukaan ei kiukkua, saat olla rauhassa väsynyt, poissaoleva zombie, voit hoitaa iltatoimet omalla aikataululla ja käydä nukkumaan omalla aikataululla, ei tarvitse miettiä kuin omat asiat kuntoon seuraavaksi aamuksi. Ystäville ja sukulaisille ja muille velvollisuuksille voit sanoa ettet nyt jaksa tai vaikka keksiä jonkun valkoisen valheen.
En vähättele kenenkään väsymystä, mutta onhan siinä ihan hitosti eroa, elätkö sen väsymyksen kanssa lapsettomana vai lapsellisena. Luulen, että juuri tästä niissä meidän äityleiden aivopieruissa on kyse: lapseton elää vain itselleen (ja sille mahdolliselle itsestään huolehtimaan kykenevälle aikuiselle puolisolle), mutta äiti on vastuussa myös siitä avuttomasta jälkikasvustaan, jolle ei voi sanoa, että sori, nyt ei jaksa.
Mistä sinä tiedät miten muut elävät ja kokevat tilanteet? Tuo on taas tuota samaa toitotusta eri muodossa. Et vähättele kenekään väsymystä, mutta silti äideillä sinun käsityksesi mukaan on vaikeampaa?? Mistä sinä tiedät kenen omaishoitaja vaikka minä olen? Mistä tiedät mikä on väsyttävää minusta ja mikä ei? Älä nosta sitä äiteyttä mihinkään omaan luokkaansa, kun se ei sitä ole.
Samat sanat teille marttyyriäideille. Miksi teillä ottaa noin koville asiat, jotka muille äideille on ihan normaalia meininkiä, ja eivät elämänlaatua ole huonontaneet? Teille sen sijaan ihan kurjaa ja kamalaa väsymyksessä taarpomista. Syöpääkin pahempi...