Lue keskustelun säännöt.
Missä vika - kasvatuksessa vai aivotoiminnassa - kun 5-vuotias ei usko sääntöjä ja vänkää aikuista vastaan rajoista joka asiasta?
04.09.2019 |
Alkaa jo väsyttää, kun lapsi olisi koko ajan päättämässä asioista, jotka eivät ole lapsen päätettävissä, mm. nukkumaanmenoajasta, ulosmenosta, syömisistä ja yhteisistä säännöistä. Rajojen asettaminen aiheuttaa valtataistelua ja vastarintaa ja loputtomia selittelyjä. Missä tässä on kyse ja miten asettaa rajoja niin, ettei se aiheuttaisi jatkuvaa tuntienkin vääntöä yksinkertaisimmistakin asioista. Lapsi haluaisi itse määritellä mitä sääntöjä noudattaa ja mitä ei, vaikka niitä vaaditaan johdonmukaisesti arjessa. Onko kyse kasvatuksesta, lapsen temperamentista tai voiko asiaan kenties vaikuttaa jokin muu aivotoimintaan liittyvä piirre tai ominaisuus?
Kommentit (101)
Kuulostaa ihan tavalliselta lapselta. Perustele järkevät säännöt rauhallisesti ja keskustele niistä, huom kysy myös lapsen ajatuksia säännöistä ja miksi hän luulee niitä olevan.
Turhat säännöt. Unohda ne. Valitse taistelusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sylvester kirjoitti:
Parhaiten selviää, kun käytte lääkärissä. Jos on jotain neurologista, on muitakin piirteitä.
En usko, että selviää. Jos olisi selkeästi neurologista, niin se olisi nähty jo aiemmin. Nämä lapset, joissa on vain ns. neurologisia piirteitä, eivät pääse tutkimuksiin. Koska raha.
Meillä päästiin kunnon tutkimuksiin 9-vuotiaana, vaikka jo 2-vuotiaana kirjattiin "omaehtoinen" ym. ja eskarissakin testailtiin. Niinhän se on, että tutkitaan vasta, jos ei täytä yhteiskunnan vaatimuksia eli pärjää koulussa tai töissä. Mutta lapsen takia kannattaa tapella avun saamiseksi, paljon helpompaa kaikkien kannalta, että tietää, mikä on haasteena. Tosin siitä huolimatta on aina joku, jonka mielestä on vaan huonosti kasvatettu.
Sylvester kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sylvester kirjoitti:
Parhaiten selviää, kun käytte lääkärissä. Jos on jotain neurologista, on muitakin piirteitä.
En usko, että selviää. Jos olisi selkeästi neurologista, niin se olisi nähty jo aiemmin. Nämä lapset, joissa on vain ns. neurologisia piirteitä, eivät pääse tutkimuksiin. Koska raha.
Meillä päästiin kunnon tutkimuksiin 9-vuotiaana, vaikka jo 2-vuotiaana kirjattiin "omaehtoinen" ym. ja eskarissakin testailtiin. Niinhän se on, että tutkitaan vasta, jos ei täytä yhteiskunnan vaatimuksia eli pärjää koulussa tai töissä. Mutta lapsen takia kannattaa tapella avun saamiseksi, paljon helpompaa kaikkien kannalta, että tietää, mikä on haasteena. Tosin siitä huolimatta on aina joku, jonka mielestä on vaan huonosti kasvatettu.
Minäkin yritin. "Hän vaan kehittyy omaan tahtiinsa". "Antaa ajan kulua".
Nyt poika on 19 v ja aion viedä yksityiselle.
Vierailija kirjoitti:
Sylvester kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sylvester kirjoitti:
Parhaiten selviää, kun käytte lääkärissä. Jos on jotain neurologista, on muitakin piirteitä.
En usko, että selviää. Jos olisi selkeästi neurologista, niin se olisi nähty jo aiemmin. Nämä lapset, joissa on vain ns. neurologisia piirteitä, eivät pääse tutkimuksiin. Koska raha.
Meillä päästiin kunnon tutkimuksiin 9-vuotiaana, vaikka jo 2-vuotiaana kirjattiin "omaehtoinen" ym. ja eskarissakin testailtiin. Niinhän se on, että tutkitaan vasta, jos ei täytä yhteiskunnan vaatimuksia eli pärjää koulussa tai töissä. Mutta lapsen takia kannattaa tapella avun saamiseksi, paljon helpompaa kaikkien kannalta, että tietää, mikä on haasteena. Tosin siitä huolimatta on aina joku, jonka mielestä on vaan huonosti kasvatettu.
Minäkin yritin. "Hän vaan kehittyy omaan tahtiinsa". "Antaa ajan kulua".
Nyt poika on 19 v ja aion viedä yksityiselle.
19-vuotias on jo aikuinen ja oma tahto. Ei pidä alistaa nuoria, jos on joku ongelma niin ajan kanssa hän itse selvittää ne. Oma asunto sen ikäiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sylvester kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sylvester kirjoitti:
Parhaiten selviää, kun käytte lääkärissä. Jos on jotain neurologista, on muitakin piirteitä.
En usko, että selviää. Jos olisi selkeästi neurologista, niin se olisi nähty jo aiemmin. Nämä lapset, joissa on vain ns. neurologisia piirteitä, eivät pääse tutkimuksiin. Koska raha.
Meillä päästiin kunnon tutkimuksiin 9-vuotiaana, vaikka jo 2-vuotiaana kirjattiin "omaehtoinen" ym. ja eskarissakin testailtiin. Niinhän se on, että tutkitaan vasta, jos ei täytä yhteiskunnan vaatimuksia eli pärjää koulussa tai töissä. Mutta lapsen takia kannattaa tapella avun saamiseksi, paljon helpompaa kaikkien kannalta, että tietää, mikä on haasteena. Tosin siitä huolimatta on aina joku, jonka mielestä on vaan huonosti kasvatettu.
Minäkin yritin. "Hän vaan kehittyy omaan tahtiinsa". "Antaa ajan kulua".
Nyt poika on 19 v ja aion viedä yksityiselle.
19-vuotias on jo aikuinen ja oma tahto. Ei pidä alistaa nuoria, jos on joku ongelma niin ajan kanssa hän itse selvittää ne. Oma asunto sen ikäiselle.
Hänellä ei ole rahaa maksaa yksityistä. Minulla on.
Mutta niin paljoa minulla ei ole rahaa, että voisin maksaa myös lukiolaisen vuokran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä käytössä positiivinen vahvistaminen?
Negatiiviset kasvatuskeinot vain lisäävät lapset uhmaa ja heikentävät lapsen ja aikuisen välistä luottamussuhdetta.
Juuri tuo "positiivinen vahvistaminen" on nykylapsilla ja -nuorilla se ongelman ydin, josta kaikki kumpuaa, lasta kehutaan joka tilanteessa, eikä opi toimineensa väärin missään tilanteessa eikä joudu kohtaamaan mitään negatiivista ja sitten ei ole kykyä kohdata todellisuutta, kun maailma lyö vasten kasvoja.
Kakkosena tulee "vapaa kasvatus", eli ei kasvatusta lainkaan.
Mä en kyllä ymmärrä olenko mä jotenkin tosi kujalla tän positiivisen vahvistamisen kanssa vai onko moni muu.
Käytän itse säännöllisen epäsäännöllisesti tapaa, jonka olen luullut olevan tuota positiivista vahvistamista. Eli esim. vaikka silloin kun lapsi itsenäisesti muistaa pyyhkiä pöydän ruokailun jälkeen kun on murustellut siihen reilusti niin äidin suu auki ja tilanteen huomiointi; kiitos kulta kun muistit pyyhkiä pöydän, nyt on kiva kun ei muruset leviä lattialle. Tämähän ei millään tavalla poissulje sitä että silloin kun paikalle joskus unohtuu se sottalääry, lasta ei ohjattaisi jälkiään siivoamaan ja vähän annettaisi ymmärtää että menikös homma nyt niinkuin oli sovittu. Tai muuta vastaavaa. Jännä vaan että usein sen kiitoksen jälkeen lapsi ylpeänä seuraavallakin kerralla muistaa sen pöydän pyyhkiä mutta silloin kun positiivinen huomiointi on jäänyt pidemmäksi aikaa, jääkin helposti siivoamatta ja sitten jo tarvitsee kohta karjaistakin kun mitään ei tapahdu. Eikä sittenkään tapahdu kun lapsi sulkee korvansa siltä huudolta.
2-3v.tä kannatti huomioida usein, koko ajan voi harventaa kun lapsi kasvaa ja oppii.Mutta kyllä mun varmaan pitäisi tämä tapa unohtaa ja muistaa karjua pää punaisena joka kerta lapselle kun murunenkin jää pöydälle ja jättää kaikki hyvin menneet kerrat huomiotta? Oppiipahan lapsi heti miten v-mäi nen paikka maailma on... Tosin saattaisi kyllä ne taistelutkin lapsen kanssa lisääntyä kun hän ei tietäisi mikä käytös on oikein ja mikä väärin. Mutta toki hc-av-mamman lapsen pitäisi tajuta että silloin kun mamma ei karju pää punaisena vaan on välinpitämätön lapsensa toimista, tällöin on juuri se hetki kun lapsi toimii oikein ja tätä käytöstä lapselta halutaan. Nykyajan hössötyksiä tälläiset positiiviset vahvistamiset lasten (tai eläinten) kasvattamisessa, kunnon kuri se olla pitää! Remmillä kun vähän läväyttää niin johan oppii olemaan jos ei muuten tajua! (Jännä vaan että näillä jotka suhtautuu lapsiinsa tai lenmikkeihinsä tällä tavalla, tuntuu olevan hirveän raskas kotielämä kun se arki on riitaa ja tappelua kaikkien kanssa ja huhhuh kun on raskasta kun on vaikeat lapset ja taas on osunut sellainen koirakin josta pitää pitovaikeuksien vuoksi luopua...)
Aika pieni vähemmistö on se, jonka mielestä lasta ei ole hyvä kehua jos lapsi tekee jotain oikein.
MUTTA positiivisessa vahvistamisessa ei kuitenkaan ole kyse tuosta vaan siitä, että mahdollisimman täydellisesti pidättäydytään siitä mistä nämä positiiviset vahvistajat käyttävät nimitystä "negatiivinen kasvatus". Tyyliin ainoa missä heidän mielestään voidaan hyväksyä tämä negatiivisuus on tyyliin tilanteet, missä lapsi on jäämässä auton alle ja sitten negatiivisesti-väkisin-pakottaen-lapsentahdonvastaisesti-koskemattomuuttaloukaten vetäistään lapsi pois auton kulkureitiltä.
Siis ihan arjen tilanteissa kaikki on vaan neuvottelua, kehumista ja tunteiden sanoitusta. Elikkä toisin sanoen jos lapsi ei halua totella niin lässytys jatkuu vaikka iäisyyksiin. Rangaista ei saa, pakottaa ei saa.
Positiivinen vahvistaminen toimii joissakin tilanteissa, mutta lapsen tulee ymmärtää myös mitä negatiivinen kanssakäyminen tarkoittaa. Jos tät ei opi, niin lapsi on myöhemmin suurissa vaikeuksissa. Edelleen vanhemman tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapselle, kuten myös niitä positiivisiakin kokemuksia. Laspsen kanssa joutuu kausittain vääntämään joskus paljonkin. Aikuisen sanaa totellaan ja jos lapsi alkaa sanella sääntöjä, niin sitten on heti tehtävä selväksi että tämä ei vain käy. Aikuinen päättää ja lapsi tottelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Positiivinen vahvistaminen toimii joissakin tilanteissa, mutta lapsen tulee ymmärtää myös mitä negatiivinen kanssakäyminen tarkoittaa. Jos tät ei opi, niin lapsi on myöhemmin suurissa vaikeuksissa. Edelleen vanhemman tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapselle, kuten myös niitä positiivisiakin kokemuksia. Laspsen kanssa joutuu kausittain vääntämään joskus paljonkin. Aikuisen sanaa totellaan ja jos lapsi alkaa sanella sääntöjä, niin sitten on heti tehtävä selväksi että tämä ei vain käy. Aikuinen päättää ja lapsi tottelee.
Kukaan ei voi kasvaa aikuiseksi ilman pettymyksiä.
Voi jestas. Teitä on muitakin. Olenkin ajatellut, että huhhuh, ihan oikeesti, tämä ei koskaan tule menemään ohi, ei ainakaan anytime soon: uhma alkoi 2 v, nyt 4 v, tyttö ja joo. Affektiokohtauksia, menee tilaan, vänkää joka asiasta jne jne. Nyt on nähtävissä jonkinlainen kehittyminen, suvantovaihe vähintäänkin, hän jopa lopettaa, ottaa opikseen (esim seuraavana päivänä). Raskasta on ollut. Mutta. Mahtava tapaus, uskomaton sinnikkyys ja voima. Kiellellisesti lahjakas. Neuvottelee. Saa siis neuvoteltua itselleen enemmän hyötyä. Lopputuloksena voi oikeesti saada 1,5 tai jopa 2 keksiä. Tai yhden ohjelman lisää. Ymmärtää siis lisäarvon päälle.. Ei luovuta. Rohkeus vastustaa. Ei tosiaankaan anna periksi, luonne ei anna. Me ollaan kyl aina kerrottu nuo hänelle ja iloitaan noista. Hän pyöräilee, ei ole ikinä käyttänyt mitään, oppi 3,5 vuotiaana. Tekee vaikeita palapelejä (60 palaa), tavuttaa - osaa jopa jakaa tuplakonsonantit tavuille(!). Voikohan olla niin, et tyyppi onkin älykäs. Hän tulee vielä saamaan isoja asioita aikaan, hän vielä muuttaa maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi jestas. Teitä on muitakin. Olenkin ajatellut, että huhhuh, ihan oikeesti, tämä ei koskaan tule menemään ohi, ei ainakaan anytime soon: uhma alkoi 2 v, nyt 4 v, tyttö ja joo. Affektiokohtauksia, menee tilaan, vänkää joka asiasta jne jne. Nyt on nähtävissä jonkinlainen kehittyminen, suvantovaihe vähintäänkin, hän jopa lopettaa, ottaa opikseen (esim seuraavana päivänä). Raskasta on ollut. Mutta. Mahtava tapaus, uskomaton sinnikkyys ja voima. Kiellellisesti lahjakas. Neuvottelee. Saa siis neuvoteltua itselleen enemmän hyötyä. Lopputuloksena voi oikeesti saada 1,5 tai jopa 2 keksiä. Tai yhden ohjelman lisää. Ymmärtää siis lisäarvon päälle.. Ei luovuta. Rohkeus vastustaa. Ei tosiaankaan anna periksi, luonne ei anna. Me ollaan kyl aina kerrottu nuo hänelle ja iloitaan noista. Hän pyöräilee, ei ole ikinä käyttänyt mitään, oppi 3,5 vuotiaana. Tekee vaikeita palapelejä (60 palaa), tavuttaa - osaa jopa jakaa tuplakonsonantit tavuille(!). Voikohan olla niin, et tyyppi onkin älykäs. Hän tulee vielä saamaan isoja asioita aikaan, hän vielä muuttaa maailmaa.
Ei muuta, korkeintaan kulutuksella muuttaa ilmastoa huonompaan suuntaan. Joskus vanhemman on vaikeaa katsoa omaa lasta objektiivisesti.
Itse ainakin otin lapselleni fiksun, rauhallisen, lempeän isän. En haluaisi kovin temperamenttista lasta. Varsinkin vauvojen luonteesta näkee eroja kun ympäristötekijät eivät vielä ole niin voimakkaat. Toki esim. Allergiat ja refluksi/närästys ovat ainakin koirilla usein perinnöllisiä, mikseipä ihmiselläkin. Allerginen ja heikko vauva todennäköisesti itkee enemmän kuin hyväntuulinen ja äidiltään raskauden aikana paljon hyviä hormoneja saanut terve vauva.
Kasvatan myös koiria. Siinäkään ei ole viisasta yhdistää kahta hankalaa tapausta yhteen koska luonteet ovat voimakkaasti periytyviä. Koirilla on esim. Luonnetesti pisteet joista voi hyvin vertailla niitä keskenään. Hyvä koulutus ja mielekäs tekeminen eli lajityypillinen harrastus tms. Myös lisää koiran hyvää käytöstä ja hyvinvointia. Hyvillä geeneillä varustetusta pennusta saa helposti häirikön jos sitä ei yhtään sosiaalista ja kouluta.
Uskon että myös lapsilla sekä geenit että ympäristö merkitsee millainen lapsesta tulee. Mutta esim. Adoptio voi olla vähän huonommilla geeneillä varustetun lapsen pelastus.
Aloittajan lapsen sukulaiset saattavat hyvinkin olla jästipäitä. Yleensä jästipäillä (niin eläimillä kuin ihmisillä) on vaan liikaa virtaa eikä mielekästä kohdetta mihin purkaa se kaikki energia. Siksi voi kiukutella ja olla hankala jos ei osaa kohdentaa energioitaan mihinkään järkevään asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nimenomaan on perusteltu järkiargumentein ja kuten asiat ovat, mutta perustelut eivät muuta lapsen halua tehdä kuten haluaa. Huomioidaan hyvä ja yritetään vahvistaa hyvää ja oikeaa toimintaa, mutta ei sekään ohjaa lasta tekemään asioita aikuisen haluamalla tavalla, vaan lapsi yrittää tehdä kuten itse haluaa. Eli ihan älyttömiä asioita. Hyvin omaehtoinen lapsi kyseessä. Vai onko jotain muutakin, mikä vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli haastava lapsi. Mikään ei tehonnut. Ei käskyt, ei lahjonta.
Opin tulemaan hänen kanssaan toimeen neuvottelemalla. Kumman kahdesta vaihtoehdosta valitset? Sinä päätit viimeksi, nyt on äidin vuoro päättää.
Nyt poika on jo aikuinen ja olen sitä mieltä, että hänellä on jotain neurologista, jos ei adhd, niin add. Niin, ja on ihan sairaan hyvä neuvottelija...
Ehkä se olet sinä ja muut tumpelovanhemmat, joilla on jotain "neurologista". Vähemmän älykkäät eivät tietenkään ymmärrä älyllisesti ylivertaisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toimiva kurinpito ei ole sitä, että vanhempi vaan loputtomiin selittää vastaan jankkaavalle lapselle, vaikka kyseinen "keskustelu" lapsen kanssa selvästi on täysin hedelmätöntä. Sillä keinolla vaan pilaa oman auktoriteettinsa.
Jos haluat saada homman toimimaan, niin siirry siihen, että käsket kerran ja samalla kuuntelet mahdolliset lapsen asialliset vastaväitteet. Toista kertaa ei enää pidä käskeä vaan silloin pakotetaan lapsi tottelemaan jos lapsi ei ole siihen mennessä halunnut totella. Pelkkä asioiden "vaatiminen" ei siis auta, lasta on voitava myös pakottaa jotta vaatimus ei ole tosiasiassa pelkkä suositus.
Hyvä systeemi, tosin edellyttää, että lapsella on isä joka asuu saman katon alla.
Vaikutat niin hankalalta ihmiseltä että en mäkään sun kanssa toimeen tulisi, yhteisiä sääntöjä me ei pystyttäisi luomaan, mistään ei tulisi mitään. Ongelma kuitenkin ratkeaisi helposti sillä että jompikumpi meistä häipyisi, esim minä erittäin mielelläni painuisin kauas pois sun luota, hyvästi vain.
Valitattavasti tuo ratkaisu ei taida toimia 5v lapsen kohdalla, paitsi jos tahdot luopua lapsestasi.
Mutta siis ei vika välttämättä ole kasvatuksessa tai aivotoiminnassa tms. Vika on siinä että sinä olet hankala ihminen. Tuletko kenenkään kanssa toimeen?
Ja siis jos sinä olet lastasi kasvattanut niin varmaan lapsestakin on tullut hankala. Joten vika on myös kasvatuksessa.
Mulla on kaksi lasta, toinen ns. nepsy-lapsi, toinen ns. tavis. Nepsyn kanssa on kaikesta juuri tuollaista vääntöä, on ollut pienestä asti. Tavis on omatahtoinen hänkin, mutta osaa sanoa mielipiteensä ilman jatkuvaa jankutusta, uhmaamista ym. showta. Nepsy jää jumiin. Rasittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko joku a-alkuinen häiriö? ADD, ADHD, autismi, asperger...?
Normaalilla hyvin kohdellulla lapsella on luontainen halu totella aikuisia.
sinä et ole koskaan tavannut kovapäistä lasta... he ovat ihan omaa luokkaansa.
Yksikään lapsi ei synny "kovapäisenä", vaan se taito opitaan, kun vanhemmat eivät ole alusta asti olleet tilanteen tasalla ja lapselle ei ole ollut sääntöjä, ei kielletty ja vaadittu noudattamaan.
-Kaverin lapsi hyvä esimerkki tällaisesta, eivät koskaan kieltäneet poikaa missään, ei mitään sääntöjä, no nyt lapsi toisella kymmenellä ja lapsenkodissa, koska kasvatusta ei ollut ja lapsi ajautui varastelemaan, polttamaan, mustautui naapurin kotiin, teki seksuaalisia tekoja toiselle lapselle, jne.
-Ja kaikki vain, koska vanhempien mielestä lapsen "käskyttäminen" on väärin ja perustelut olivat "mutta hän on lapsi".
Ton täytyy olla läppä. Vai onko sun lapset kaikki yhtä ns. helposti muovattavissa ja kuvittelet oikeesti asian olevan noin?
Mulla on vain kaksi lasta, mutta kyllä tuon toisen kovapäisyyden huomasi jo ryömintävaiheessa viimeistään.
Kun ensimmäistä kielsi repimästä johtoja ja siirsi tilanteesta pois niin toistoja tarvittiin ehkä kaksi niin lapsi luovutti ja alkoi tekemään jotain muuta.
Toisen kanssa toistoja voi tehdä vaikka sata mutta kaveri ei luovuta jos on päättänyt niitä johtoja repiä. Sitten pidetään kiljuvaa vauvaa sylissä ja yritetään keksiä muuta puuhaa ajatuksella, että kyllä se kohta lopettaa mutta kun vauvan laski takaisin lattialle oli kuin magneetti siellä johdoissa. Tämä lapsi luovuttaa vasta kun se itselleen sopii.
Ja todellakin kielletään ja ohjataan ja rajataan samat asiat kuin esikoisenkin kanssa.
Ennen otettiin kurittomilta lapsilta luulot pois.
Nykyään rajoja uhmaaville lapsille hankintaan diagnoosi.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko oikeastim noin pihalla, että "temperamentti" (joka tarkoittaa, että ihminen ei hallitse tunteitaan ja tekojaa) olsi muka vauvalla määrätty aikuiseksi asti?
-Nyt valoja päälle!
Vauva on tyhjä kangas joka osaa itkeä, tarttua ja katsoa, ei muuta.
😂 Hassu.
Sillonkun sun vauvat oli sun masussa niin nekö reagoi kaikki ihan samoilla tavoilla esim. musiikkiin tai paijaamiseen tai aurinkoon?
Vastakkain asettelun ilmapiiri ei ole hyvä. 5-vuotias saa sanoa jos ei pidä jostain ruuasta eikä pysty syömään sitä, osaa perustella miksi, siihen voi olla pätevä syy - tuskin niin käy aina. Lapset eivät ole suorittajia, kuten aikuinen voisi olla, leikki kuuluu elämään ja kysyminen, keskustelu, erilaiset tunteet /ilmaisu. Ulosmenoon saa vaikuttaa (suomen kurja sää, joskus on väärä aika muuten), ehkä säännöt ovat liian tiukat ja aikataulu ei toimi aina lasten kanssa. Voit -perustella nätisti- miksi juoda esimerkiksi maito tms. Tai miksi jotain ei saa tehdä. Mitä kaikkea sitten saa tehdä. Aikuinen voi kuunnella myös lasta, eikä tukahduttaa. Aikuisen pitää päättää ettei ole valtataistelija itse, ei ole kyse vallasta tai alistamisesta - on kyse lapsen tuntemuksista myös, vaikka onkin sääntöjä. Ole positiivinen esimerkki, joka ehtii keskustella aiheesta hetken, pelkän toiminnan sijaan - ei jää paha mieli lapselle. Toki on tilanteita joissa varmaan on jouduttu nopeasti käskemään, esim ettei tapahdu mitään onnettomuuksia kotona tai ulkona - ettei siellä tule ongelmia. Ne tilanteet voi selittää myös lapselle etukäteen. Rankaiseminen vaikka tietyn ruuan syömättömyydestä on "oikeusmurha", koska jokaisella nykyaikuisella oli muutamia ruokia joita ei lapsena kyennyt syömään. Rankaisu on huono mihinkään. Toki sanotaan ei, jos lapsi repii vaikka verhoja ja ohjataan pois - se pitäisi taas aloittaa jo varhaisessa vaiheessa.