Lue keskustelun säännöt.
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
Niin, usein aiheet jousta yleisellä tasolla keskustellaan eivät ole millään muotoa kiinnostavia. En seuraa julkisuuden henkilöitä, tai katso televisiota, en myöskään kuuntele radiota. Usein keskustelut liikkuvat tällä tasolla. Ihan turhaa on yrittää keskustella mielenkiintoisemmista aiheista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ajatellut miksi eräs henkiö vetää luunsa joukkomme, hän korostaa kuinka ei lue lehtiä, ei kirjoja, ei katso televisiota, ei kuuntele radiota eikä käytä nettiä. Mitä hän seurastamme hakee, tuntuu kiusalliselta jutella niitä näitä vaikkapa eilisestä TV-sarjasta tai aamun uutisista, kun yksi suorastaan väheksyy meitä. Kehuu kuinka hänelle kuuluu palkkää hyvää ja auto kulkee, kun hän istuu ratin taakse.
Vierailija wrote:
Niin, usein aiheet jousta yleisellä tasolla keskustellaan eivät ole millään muotoa kiinnostavia. En seuraa julkisuuden henkilöitä, tai katso televisiota, en myöskään kuuntele radiota. Usein keskustelut liikkuvat tällä tasolla. Ihan turhaa on yrittää keskustella mielenkiintoisemmista aiheista.
Missä ihmeessä sä näihin ihmisiin tutustut, jotka eivät osaa puhua mistään muusta kuin julkkiksista ja telkkarista?
Ei ole mitään asiaa. Alkaa häiritsemään, jos joku höpöttää kokoajan.
Ei ihmiset kuitenkaan ymmärrä niin miksi vaivautua. Eiköhän ne hiljaiset ole kuitenkin paljon parempia ihmisiä kuin äänekkäät. Ne turhan pölöttäjät voisivat olla yksin . Hirveästi puhuvat muttei sanaakaan asiaa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äärimmilleen vietynä hiljaisuus voi olla ns. Valikoivaa puhumattomuutta (selektiivinen mutismi)
Se tarkoittaa, että tietyissä tilanteissa ei vaa pysty puhumaan (jännittää, ahdistaa)
Toisissa taas puhuu normaalisti.
Vaiva voi olla hyvin lievä tai sitten todella vaikea.
Kun on hiljaa ja vastaa kysymyksillä, antaa itsestään fiksun vaikutelman. Minä tiedän jos kuka
T: Urpo, psykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jauha pskaa. Vain silloin puhun, kun on asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita puhua tyhjänpäiväisyyksiä epäkiinnostavien ihmisten kanssa. Siksi olen usein hiljaa isommassa seurueessa.
Tämä.
Yleensä aihe ei sytytä. En jaksa puhua puhumisen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muija puhuu niin paljon, että meillä puhutaan keskimääräisen normaalisti.
Usko tai älä, mutta olemme "maan hiljaisia"! Juuri siksi et ole kuullut meistä mitään. Jos et ymmärrä meitä, niin ymmärrät varmaan sitten kvantti- ja säieteoriat täysin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kaltaisen kanssa en varmaan jaksaisi puhua mistään.
Ja olen siis oikeasti puhelias ekstrovertti.
Vierailija kirjoitti:
NIin, mutta jos vasta tutustutaan ja ei oikein vielä tiedä mitään toisesta, niin miten se suhde edes edistyy, jos ei mitään puhuta?
Aika kaameaa olla vain hiljaa tuntemattoman ihmisen kanssa. Huh, ei kiva. Ahdistuisin.
Miten oppia koskaan tuntemaan toisensa jos jökötetään vaan hiljaa ja kumpikin miettii omiaan?
Eri juttu on silloin kun se suhde on jo solmittu ja tuntee toisensa.Miten nämä puhumattomat onnistuvat löytämään kumppanin?
Jos se toinenkaan ei oikein saisi mitään puhua?
Jos et pysty olemaan ihmisen kanssa myös pitkiä aikoja hiljaa ihan alusta saakka, ei suhteella ole mitään tulevaisuutta. Vain luonteeltaan heikon ja epävarman ihmisen täytyy täyttää tila turhalla ääntelyllä.
Muistan kun olimme mieheni kanssa toisilla treffeillämme. Hän haki minut autolla rautatieasemalta, ja ajeltiin hänen kämpilleen. Mies kysyi, että onko kaikki ok, kun olen niin hiljaa. Sanoin, että on, olin vaan ajatuksissani. Mies taputti minua myhäillen polvelle ja sanoi että on tosi tärkeää osata olla hiljaa.
Todellinen yhteys toiseen ihmiseen löytyy siitä jaetusta hiljaisuudesta, ei sanoista. Mene joskus retriittiin niin ymmärrät tämän asian. Se, mitä sanoilla vaihdetaan, on hyvin pinnallista ja tyhjää lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa puhua, ei ole psyykkistä energiaa, puhun vain jos on asiaa. Small talkia en jaksa ollenkaan.
hysssssssssssssshhhhhhhhhhhhhhhhhh
Voi jumbe, miten hyvin keksitty aloitus! Onkin aloitettu viisi vuotta sitten, Tätä ilmiötä minäkin olen monesti funtsannut. Miettinyt, että miten ihmeessä parisuhteessa ollaan, kun toinen ei puhu. Vai, olisiko niin, että parisuhteessa ne kaksistaan puhuvatkin, se hiljainenkin, mutta jos on muita niin se hiljainen on todella hiljaa, ei sano mitään moneen tuntiin vaikkapa kyläilytilanteessa.
Ketjussa on tullut tosi monipuolista funtsintaa aiheesta! Minä olen aina kokenut että puhuminen on kohteliasta, kuten small talk varsinaisesti tarkoittanee. Usein voipi olla, että hiljainen vaikuttaa tylyltä, eikä tosiaan yhtään tiedä, mitä milloinkin ajattelee, kun ei avaa itseensä. Tilanteessa hiljaisen kanssa myös voi tulla epävarma olo ja voin kokea itseni ihan hölmöksi. En pystyisi elämään hiljaisen kanssa, sorry.
Minusta vuorovaikutus puhumalla ihmisten kanssa on antamista ja saamista. Puhumalla mä pyrin huomioimaan muita, esimerkiksi niin että juttelen hänen elämänsä mukaisista aiheista ja kuuntelen häntä. Myös itse voin rikastuttaa toista juttelemalla jostakin yhteisestä mielenkiinnosta. Minä ihan harrastan keskustelua, en käsitä kuinka joku voi elää ilman puhetta. Ja muuten, mä elelen yksinään ja tarvitsen aikaa olla hissukseen hiljaa myös. Mutta tosiaan välillä tarvitsen muita ihmisiä ja vuorovaikutusta puheella, ilmeillä ja eleillä kanssaan.
Miksi sitä pitäis puhua, jos ei ole puhuttavaa? Jos olen väsynyt, olen mieluummin hiljaa. Small talk tuntuu silloin teennäiseltä.
Ja en aina myöskään halua kertoa itsestäni kaikkea heti ensinäkemällä. Tykkään tutustua hitaasti ja ottaahan se aikansa, kun löytää luottamuksen uusia tuttavuuksia kohtaan.
Olisi raskasta, jos puhumisesta pitäisi tehdä joku velvollisuus. Tuntuu jopa lepohetkeltä itselleni, kun saa vain istua hiljaa itsensä kanssa. Mutta kyllä kaipaan seuraakin ja myös oikeassa seurassa voi olla hiljaa. Onneksi minulla on elämässä ihmisiä, jotka ymmärtävät täysin hiljaista puoltani eivätkä tuomitse.
Minusta on ihan hirveän epämukavaa, jos joku kommentoi sitä, kun on hiljaa. Aivan kuin se olisi rikos tässä yhteiskunnassa. Mutta haluun sanoa, että ei todellakaan ole rikos. Joskus on jopa oikea valinta pysytellä hiljaa. Minulla olisi paljonkin sanottavaa, mutta kaikkea en sano ääneen, koska osa ajatuksista on täyttä roskaa, joka ei kiinnostais ketään tai jota ei olisi edes sopivaa sanoa ääneen. Enkä halua koko ajan huomiota.
Oikeestaan, noloimmat muistoni johtuu just puheliaisuudesta, jota nuorempana olin. Joskus suustani on päässyt sellainen sammakko, että sen jälkeen toivoin, ettei mulla olisi ollenkaan puhekykyä.
Suojelen hampaitani ilmansaasteilta.
En kerro.