Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
Olin ennen todella hiljainen ja se johtui suureksi osaksi autisminkirjon häiriöstä. Olisin halunnut puhua, mutta en vain tiennyt, mitä sanoisin. Jos yritin heittää jotain lonkalta, niin yleensä sanoin jotain, millä aiheutin myötähäpeää, hämmennystä tai paheksuntaa ja se ei tuntunut kivalta kenestäkään. Mutta sitten, jos keksin jotain normien mukaista kommentoitavaa, olin luultavasti miettinyt sitä jo niin kauan että keskustelu oli ehtinyt mennä jo liikaa eteenpäin.
Puhuin sitten monta vuotta niin, että sanoin pakolliset asiat ja vastasin kysyttäessä, mutta en muuten ihan hirveästi jutellut. Minua pidettiin hiljaisena, vakavana ja tylsänä, mikä oli huikea parannus siihen noloon ja outoon, mikä olin nuorena ollut. Olisin kyllä halunnut heittää läppää, läyhätä paskaa ja rupatella niitä näitä muidenkin kuin perheen kanssa, mutta niillä korteilla piti pelata, mitä oli saatu.
Nyt vanhempana olen sosiaalisesti paljon edistyneempi ja olen jopa puhelias. Tässä ketjussa sekä hiljaiset että puheliaat näyttävät ottavan keskustelukyvyn itsestäänselvyytenä: on helppoa olla vaan hiljaa ja halveksia juttelijoita, kun tietää, että pystyy halutessaan osallistumaan keskusteluun ilman että menettää kasvojaan. Ja on helppoa ihmetellä hiljaisia, kun itse kykenee lärpättämään vaikka 50 000 sanaa päivässä niin, että valtaosa noista sanoista tulisi aiheuttamaan positiivisen tai neutraalin reaktion muissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudenperheessäni vietettiin paljon aikaa hiljaa. Tehtiin omia juttuja ja nautittiin toistemme seurasta. Koulun aloitus oli tuskaa, sillä olin ujo ja introvertti. En vieläkään ymmärrä miksi hiljaisuus ahdistaa ja ärsyttääkin ihmisiä. Onneksi puoliso on samasta puusta veistetty ja vietämme pitkiä aikoja hissuksiin. Puhumme sitten kun on asiaa.
Mulla on pari nuoruuden kaverisuhdetta loppunut siihen, että kyllästyin lypsämiseen. Myöhemmin sitten on selvinnyt, että se hiljaisuus oli näille vallankäyttökeino, eikä se todella mitään oikeaa ystävyyttä ollut. Kokivat itsensä tärkeäksi, kun joku kyseli ja sitten taas heitä ei yhtään kiinnostaneet mun kuulumiseni, joten pysyivät hiljaa.
Minä näen sen aivo oireena. Se ei ole yksistään henkilön valinta. Tämän näkemyksen olen saanut niistä ihmisistä, joita olen seurannut vuosi kymmeniä.
Evoluutio on säästänyt hiljaisiakin ihmisiä, koska myös heitä tarvitaan.
Ylipuheliaat ovat minusta vielä huonommalla tavalla aivo oireisia. Niitä ei kestä yhtään, ei yhtään. Valitettavasti olen itse ylipuhuva. Ja sen vuoksi kovin yksinäinen.
Jatkuvasti kälättävillä ihmisillä on usein fobia huulten kasvamisesta yhteen, jos ei koko ajan auo suutaan. Tämä on hyvä muistaa, jos teitä ärsyttää jatkuvalla syötöllä hölisevä henkilö, että se saattaa johtua fobiasta ja teidän tulisi suhtautua asiaan ymmärtäväisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua olla elävä chatbotti turhanpäiviäisille aiheille.
jos et siedä läsnäoloani hiljaisuudessa, et ansaitse läsnäoloani äänessäkään.
pitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on vaikea keksiä ns tikusta asiaa, etenkin tuntemattomampien ihmisten kanssa. Haluaisin kyllä olla sosiaalisempi ja puheliaampi, mutta toisaalta ei kaikkien ihmisten tarvitse olla sellaisia. Ja jatkuva kälätys on kyllä äärimmäisen raskasta kuunneltavaa. Vihaan sitä, kun hiljaisille ihmisille sanotaan tyyliin miks oot niin hiljainen ym. Se on niin törppö kysymys, verrattavissa ihan mihin tahansa muuhun piirteeseen eikä sellainen ole sovelias kysymys esimerkiksi lihavuudesta tai jatkuvasta pälpätyksestä, niin miksi jotkut kuvittelevat tuon kysymyksen olevan jotenkin ok hiljaiselle luonteenpiirteelle?
Olin nuorena tosi hiljainen. Minut oli kasvatettu niin että kaikki mitä sanon on tyhmää, typerää, lapsellista, väärää, itsekästä, ajattelematonta, noloa, hävettävää, tylsää ja mitä vielä. Vanhemmat ja sisarukset oli sitä mieltä, ne lähtökohtaisesti inhosi minua. Ei olisi pitänyt syntyä mutta niin pääsi käymään.
Olen toki tuosta jonkin verran korjaantunut kun pääsin mukavampien ihmisten pariin. Vuosikymmeniä se vei aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin nuorena tosi hiljainen. Minut oli kasvatettu niin että kaikki mitä sanon on tyhmää, typerää, lapsellista, väärää, itsekästä, ajattelematonta, noloa, hävettävää, tylsää ja mitä vielä. Vanhemmat ja sisarukset oli sitä mieltä, ne lähtökohtaisesti inhosi minua. Ei olisi pitänyt syntyä mutta niin pääsi käymään.
Olen toki tuosta jonkin verran korjaantunut kun pääsin mukavampien ihmisten pariin. Vuosikymmeniä se vei aikaa.
Onneksi pääsit! Jokainen ansaitsee ympärilleen lämpimiä, kannustavia ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
Mitäs sitä suotta suutaan aukoo, suupielet ja kieli vaan kuluvat, sano entinen "likka kun heivas petollisen sulhasen"!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin olla puhelias, mutta olen vaan jotenkin hidas, monesti nopeammat reagoivat ensin ja minä jään miettimään. Toivoisin, että en olisi tällainen, mutta toisaalta kun ei muutosta ole keski-ikään mennessä tullut, niin toivoisin, että saisin olla tällainen. Yritän aina kuitenkin ja olen sosiaalisesti taitava. Sanon asiani myös aina jotenkin tiiviisti, en osaa jaaritella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Ei vaan noin yleisesti ottaen kiinnosta mitkään turhanpäiväisyydet. Jutellaan, jos on oikeasti jotain mielenkiintoista puhuttavaa.
No miksi et puhu niistä mielenkiintoisista asioista? Itsehän sinulla on mahdollisuus muuttaa sitä keskustelun kulkua turhanpäiväisistä asioista niihin mielenkiintoisempiin.
En ole niin omahyväinen, että kuvittelisin itseäni kiinnostavien asioiden automaattisesti kiinnostavan myös kaikkia muita.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti käy niin, että yrityksistä huolimatta en saa puheenvuoroa kun muilla on mielestään niin paljon tärkeämpää sanottavaa, että voi korottaa ääntään ja huutaa päälle .... tyydyn olemaan sitten hiljaa ja yritän liueta paikalta :D onneksi tämä vain työpaikalla ... kaveripiirissä on erilaista
Jaaha,no kysyihän joku toimittajakin aikoinaan Kimi Räikköseltä "Mikset hymyile?" ja "Milloin hymyilit viimeksi?".Räikkönen ei tästä riemastunut.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenperheessäni vietettiin paljon aikaa hiljaa. Tehtiin omia juttuja ja nautittiin toistemme seurasta. Koulun aloitus oli tuskaa, sillä olin ujo ja introvertti. En vieläkään ymmärrä miksi hiljaisuus ahdistaa ja ärsyttääkin ihmisiä. Onneksi puoliso on samasta puusta veistetty ja vietämme pitkiä aikoja hissuksiin. Puhumme sitten kun on asiaa.
Miten on hassuttelu ja huumori? Nämä "puhumme sitten kun on asiaa" ihmiset tuntuvat aika asiapenteiltä. Koska leikinlasku, tilannekomiikka, hassuttelu yms, ne kaikki usein spontaanit jutut vaativat nopeaa puhetta ja tilannetajua. Totta, eivät ole "oikeata asiaa". Mutta ilman näitä ""epäasiallisuuksia" olisi parisuhde aika tylsää ja ilotonta. Minusta juuri tilannekomiikka ja hassut oivallukset ja jutut ovat parisuhteessa mukava lisämauste. Oikeastaan eräs tärkeä osanen.
Kertokaa "puhutaan kun on vain asiaa"-tyypit tuntuuko teistä tuon kaltaiset turhilta asioilta parisuhteessa tai yleensäkin elämässä? Miten laskette leikkiä tai juttelette nopeasti tulevan hauskan/hassun tilanteen keskenänne.
Ei ole enää mitään sanottavaa.
Olen sanaton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenperheessäni vietettiin paljon aikaa hiljaa. Tehtiin omia juttuja ja nautittiin toistemme seurasta. Koulun aloitus oli tuskaa, sillä olin ujo ja introvertti. En vieläkään ymmärrä miksi hiljaisuus ahdistaa ja ärsyttääkin ihmisiä. Onneksi puoliso on samasta puusta veistetty ja vietämme pitkiä aikoja hissuksiin. Puhumme sitten kun on asiaa.
Miten on hassuttelu ja huumori? Nämä "puhumme sitten kun on asiaa" ihmiset tuntuvat aika asiapenteiltä. Koska leikinlasku, tilannekomiikka, hassuttelu yms, ne kaikki usein spontaanit jutut vaativat nopeaa puhetta ja tilannetajua. Totta, eivät ole "oikeata asiaa". Mutta ilman näitä ""epäasiallisuuksia" olisi parisuhde aika tylsää ja ilotonta. Minusta juuri tilannekomiikka ja hassut oivallukset ja jutut ovat parisuhteessa mukava lisämauste. Oikeastaan eräs tärkeä osanen.
Kertokaa "puhutaan kun on vain asiaa"-tyypit tuntuuko te
Kyllä minä sutkautuksia ja huumoriakin viljelen, mutta se on lähes aina reagoivaa huumoria eikä proaktiivista. En siis ala vetämään jotain tarinaa ja siihen punchlineä loppuun. Suurissa ongelmissa olen ihmisten kanssa, jotka alkavat vaikka puhumaan päivän tapahtumista työpaikalla. Ei minulla ole yhtään mitään kommentoitavaa siihen, jos Pertti pukeutuu hassusti tai Sanna ei tule Maaritin kanssa toimeen. Eikä siihen, jos hänen työpaikkansa projektinhallinta on levinnyt käsiin. Sitä tulee vain ynistiä ja nyökyteltyä suunnilleen sopiviin väleihin samalla kun miettii milloin tämä piina loppuu.
Kyllä räkänokastakin mies tulee, mutta ei tyhjän puhujasta
Alue: Aihe vapaa
Ei jaksa keskustella asioista, jotka eivät itseä kiinnosta. Olen kai sen verran erikoinen ihminen, että tosi harvoin löytyy yhteisiä kiinnostuksen kohteita ihmisten kanssa.