Lue keskustelun säännöt.
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
Itse olen hiljaa koska mielipiteeni provosoivat, toisaalta pudän 99,9% ihmistä typeryksinä enkä jaksa selittää heille itselleni itsestään selvyyksiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan luontevaa hiljaisuutta, eikä seurassani todellakaan tarvitse tehdä tikusta asiaa. En tee sitä itsekään, ellei toinenkaan näytä kiusaantuvan. Jos hän sen sijaan yrittää jutella, juttelen takaisin. Olen sen ihan opettelemalla opetellut, että keksin sanottavaa, kun luonnostaan minulta ei oikein puhetta tule.
Mutta, tämä koskee tietenkin vain tilanteita, kun ei ole tarvetta tai tarkoituskaan kehitellä mitään vuorovaikutusta. Vaikka jonkun etäisemmän kollegan kanssa kahdestaan yhtäaikaa kahville osuessa. Tai jonkun hyvän tutun kanssa aikaa kuluttaessa.
Jos sen sijaan on tarkoitus tutustua toiseen, ei se hiljaa pysyttelemällä oikein onnistu. Siksi muidenkin hiljaisten ihmisten kannattaisi oikeasti ihan harjoitella ja miettiä sanottavaa valmiiksi. Vaikka kuinka pitäisi saada olla oma itsensä, on täysin luonnollista, ettei varsinkaan romanssia synny ihmisen kanssa, jonka kanssa ei synny edes keskusteluyhteyttä.
Tyhmääkin ihmistä pidetään fiksuna kun hän on hiljaa. Monesti peittävät tietämättömyytensä ja tahallaan haluavat antaa tietävämmän kuvan itsestään kun myhäilevät sivussa hiljaa. Usein myös tarkkailevat ja kuuntelevat muiden puheita salamyhkäisesti. Usein ovat hyvinkin uteliaita ja kiinnostuneita muiden elämästä vaikka itse vaikenevat visusti. Saavat siitä jotain tyydytystä elämäänsä.
Hiljainen tai ujo ihminen on eri kuin umpimielinen ja puhumaton. Hiljainen juttelee sopivassa tilanteessa. Umpimielinen vaikenija ei oikeastaan koskaan ja on todella hankala ja ikävä kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita puhua tyhjänpäiväisyyksiä epäkiinnostavien ihmisten kanssa. Siksi olen usein hiljaa isommassa seurueessa.
Miksi olet ollenkaan isossa seurueessa jossa on epäkiinnostavia ihmisiä?
Todella huonoa käytöstä sinulta!
Vai onko asia niin, ettei sulla ole mitään fiksua sanottavaa ja häpeilet sitä kääntäen asian siedettäväksi itsellesi? Opettelisit mieluummin ystävällistä käytöstä kaikkia kohtaan.
Hiljaisesta ihmisestä voi pitää kovasti, jos on joutunut elämään pakonomaisen höpöttäjän kanssa, esim. oman vanhemman tai sisaruksen. Mieheni on melko hiljainen ja olen tajunnut, että niin on hyvä, koska kärsin sukuni miesten loputtomasta puhetulvasta. Suhteemme alussa hän kyllä puhui enemmän. Olen vähentänyt omaa puhumistani, kun tiedän, miten raskasta se voi olla muille. Usein voisi olla hiljaa rakentavalla tavalla. Toisen seura voi olla myös lepopaikka, kun pystyy olemaan hiljaa. Hiljaa kannattaa olla myös siksi, että omat puheenaiheet eivät välttämättä kiinnosta muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhun, jos on asiaa. Hiljaisuus ei häiritse itseäni.
Joskus olen hämmästynyt, kun joku on sanonut, että oletpa hiljainen, vaikka omasta mielestäni olen ollut normaalisti ja sanonut kaiken, mitä halusin. Ihmisillä siis on eri käsitys, paljonko "täytyisi" puhua...
Ei ole asiaa itsekkäille typeryksille. Ja puhelintaan ne kuitenkin tuijottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole asiaa niin sitten ei puhuta. Aika simppeliä kun vähän miettii. Ja on helpompi olla yksin.
Onneksi omalla työpaikalla kukin saa puhua tai olla hiljaa ihan miltä itsestä sattuu tuntumaan.
Muutaman kerran olen saanut joissakin juhlissa pöytäseuraksi tällaisia vaikenijoita. Mielestäni jo käytöstapoihin kuuluu edes jonkinlainen keskustelu vastapäätä tai vieressä istuvan kanssa sen sijaan, että toljottaa tuppisuuna sen pari tuntia mitä juhlat kestävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä juttelen jos joku aloittaa puhumisen. En osaa aloittaa juttelua. Tulee lähinnä sellainen olo että kiinnostaako ketään edes asiani. En kyllä rupea väkisinkään mistään puhumaan jos se ei ole luontevaa.
Lapsi pitäisi tulla kuulluksi jo aivan pienenä että ei aikuisena ole introvertti.
Mutua ektrovertilta? Vai pseudo-osaamista sosiaalipsykologilta?
Introverttius on geneettistä. Evolutiivista perua. Jo muinoin oli hyödyllistä, että oli harkitsevampia ja asioita laajemmin pohtivia yksilöitä.
Introverttiudelle on neurologinen perusta, ja sitä on tutkittu objektiivisilla tutkimuslaitteilla, eikä pelkästään jollain haastattelututkimuksialla, niin kuin jotain kirjainominaisuuksia.
Ekstroverttien aivot on herkempiä dopamiinille, ja se luo tavallaan riippuvuuden isommasta määrästä ulkoisia ärsykkeitä, jotka stimuloi tasoa. Introverttien aivot on herkkiä asetyylikoliini-välittäjäaineelle dopamiiniherkkyyden sijaan. Molempien aivoissa on lähtökohtaisesti sama määrä dopamiinia. Dopamiinin vaikutuserot perustuu fyysisten rakenteiden erilaisuuteen ja niiden eriävään toimintaan. Ekstoverttien hermoradat on lyhyempiä, joten jo siksi dopamiinivaste on nopeampi ja tehokkaampi. Vaihtelu on siis hermojärjestelmissä ja siinä, millä aivoalueilla veri virtaa vilkkaimmin. Introverteilla otsalohko toimii tehokkaammin. Se vastaa oppimisesta, päätöksenteosta, muistista ja ongelmanratkaisusta. Introvertit käyttää kommunikoidessaan enemmän pitäkestoista muistia, ja siksikin on viivettä vs. mitäänsanomattomaan puheryöppyyn. Eli aivot toimii hieman toisin, mutta ei lainkaan huonommin. Jopa päinvastoin rakenteellisista syistä johtuen. Myös harmaata aivoainetta on enemmän. Nuo on kuvantamisilla todettu. Mutta on tosiasia, että nykyaikana introverttiutta ei arvosteta, eikä oikein hyväksytäkään laajasti. Nykyaika ihannoi multitaskausta, ei asioiden syvällisempää ja tunnollisempaa tekemistä, vaikka jälkimmäiset on kehityksen avain. Aistihavaintojen hajauttaminen monille tahoille samanaikaisesti, aiheuttaa ekstroverteille oppimiskyvyttömyyttä ja muistitoimintojen rappeutumista. Sama aiheuttaa ekstroverteille kemiallista epätasapainoa ja alisuoriutumista. Hiljaisuus ryhmässä, jossa kaikki puhuu, on tästä hyvä esimerkki. Välitön vastausvaatimus ei mahdollista hyvää vastausta, jonka osista osa pitäisi hakea pitkäkestoisesta muistista. Vaikka vastaus olisi loistava ilman ärsyketulvaa. Avokonttorin ekstro koputtaessaan olkapäälle dopansa saadakseen, joka kertoo, että moikka, mulla oli kiva viikonloppu, ja kerron sitten ruokatunnilla siitä...Ei lainkaan tajua, että introvertilla kestää vartin saada jälleen ajatusrakennelmat ja hahmotusten langat järjestykseen, jota hän "kuplassaan" oli tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran olen saanut joissakin juhlissa pöytäseuraksi tällaisia vaikenijoita. Mielestäni jo käytöstapoihin kuuluu edes jonkinlainen keskustelu vastapäätä tai vieressä istuvan kanssa sen sijaan, että toljottaa tuppisuuna sen pari tuntia mitä juhlat kestävät.
Samaa mieltä. Kyllä se kuuluu etikettiin. Ei siinä paljon tarvitse höpötellä, mutta jonkinlainen small talk on joissakin tilanteissa paikallaan. Se on vieläpä aika helppo oppia, jos sen verran jaksaa vaivautua. Sen kun katselee ympärilleen ja kommentoi näkemäänsä, jos ei halua kovin syvälliseksi heittäytyä. Samoin esim. yhdistyksen tapahtumissa koen välillä myötähäpeää, kun huomaan kauempaa, miten itselleen tutut juttelevat keskenään ja heidän vieressään istuu joku vieraampi yksin hiljaa. Voi olla, että hän on tilanteeseen ihan tyytyväinen, mutta kyllä vieruskaverin tulee se selvittää edes yrittämällä ottaa kontaktia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei oo teille kyrville mitään sanottavaa, kyllä mä teidän juttuja kuuntelen, hymähtelen ja hörätelen. Joskus paarissa pitää ihan vessaan mennä nauramaan idareiden juttuja. toisinaan mä juon itseni teidän tasolle ja horisen jotain sekavaa.
Pidän siitä, että saan kuunella muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En puhu koska minun on vaikea muodostaa selviä lauseita ja minulla on epäselvä puhe...en ole mikään vammainen mutta minun leuan ja suun rakenne tekee puhumisesta vaikeaa
Minäkin olen introvertti -
samaan aikaan ambivertti.
Id est: oikeassa seurassa hyvinkin
puhelias. Mutta preferenssini
jokapäiväisellä tasolla on
vetäytyä yksinoloon.
Olen kohtelias, huomaavainen
sos. tilanteissa I R L .
Teitittelen, kättelen vanhempaa polvea.
[Suomessa harvemmin nuoremmat
zetalaiset näin enää tekevät].
Luin tämän ketjun kommentteja. Onko nyt niin, että joidenkin ihmisten on vaikea olla seurassa jossa on myös hiljaisia, lähes puhumattomia ihmisiä koska heistähän ei sitten tiedä mitä ne oikein ajattelee.
Vähän sama kun jengi ryyppää ja yksi on selvinpäin niin muut kiusaantuu siitä kun hän ei juo. Kyllä, hän katsoo miten känniset nolaa itsensä, nauraa heille salaa ja kertoo kaiken eteenpäin. Näinhän he olettavat.
Kääntäisin kysymyksen toisinpäin. Miksi seurueessa paljon puhuvat eivät kestä hiljaisia ihmisiä - erilaisuutta, vaan alkavat siitä lähes vainoharhaisesti tehdä hiljaisuuden syistä oletettuja johtopäätöksiä.
Puhun sellaisessa seurassa, joka osaa käytöstavat.
Käytöstavat:
- Ei jatkuvaa pulinavirtaa omista asioista
- Ei muiden yksityisasioiden juoruilua
- Ei omien kiinnostuksenkohteiden pakotusta muille
- Ei tunkeilevaa muiden asioiden utelua
Olen myös hieman ujo, mutta keskustelen kyllä mielellään mukavien ihmisten kanssa, jotka osaavat vastavuoroisen ja kunnioittavan keskustelun salat. Joiden ihmisten seurasta saa pään kipeäksi ja heidän seurassaan en rohkaise keskustelun syntymistä.
Esimerkiksi kevyt ja positiivinen rupattelu on kivaa
Tietenkin kun on jo tutustuttu voidaan olla itsekseen ja hiljaa vaivaantumatta. Mutta kyllähän uuteen ihmiseen täytyy tutustua myös puhumisen kautta. Aivan järjetön ajatus, että puhetta ei alussa tarvita. Se on tietysti eri asia, jos suhteelta haetaankin jotain muuta, kuin ajatusten, tunteiden, kokemusten ja myös oman itsensä jakamista. En haluaisi tapailla kovin pitkään liian hiljaista ihmistä. Koska saattaa olla, että olemme liian erilaiset tai hän vaan on jatkossakin minulle liian sulkeutunut ja hiljainen.
Jokainen saa valita omat suhteensa. Itse viehätyn avoimista ja itsensä ilmaisemaan pystyvistä ihmisistä. Myös keskustelutaitoisista. Niin, että keskustelu soluu sujuvasti ja sopivasti vuorotellen ja ei tarvitse kovin paljon arvailla. Koko ajan ei tarvitse puhua tai keskustella. Mutta, että tiedän kumppanini olevan kykenevän keskustelemaan ilman sen suurempia ponnisteluja. Myös kun ollaan kodin ulkopuolella.
Joka panttaa puhumistaan ja ajatuksiaan panttaa myös tunteitaan. Näin olen kokenut.