Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi

Mitä se kellekään kuuluu jos ei puhu? Taattu ei kuulu, kun olemme hiljaa. :-)

Vierailija kirjoitti:

.....

Miten nämä puhumattomat onnistuvat löytämään kumppanin?

Jos se toinenkaan ei oikein saisi mitään puhua?

Sitä minäkin ihmettelen... Työpaikallani on eräs, joka ei puhu juuri koskaan mitään. Mutta komia emäntä sillä on. En tiedä miten ihmeessä on sen saanut hommattua? lieneekö käynyt toisin päin eli nainen iski miehen. Tiedän tämöisen tapauksen ainakin nuoruudestani. Siinä mitään sanomaton (sanan varsinaisessa merkityksessäpä vielä) ukon rähjä sai todella komian emännän tämän  hoitaessa lavatansseissa asiat kuntoon... Tuskin tuo muuten ikinä olisi  saanut puhuttua itselleen siippaa! Ei muuten puhunut juuri koskaan mitään, vaikka yritti kysellä joskus jotain... Ja nuoruuden tuttuja oltiin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei päässä liiku mitään. En ajattele, en mitään.

Siksi en puhu.

Penni ajatuksista! A penny for your thoughts!

Olen itse melko hiljainen vaikka puhunkin mielelläni, jos koen, että minulla on jotain sanottavaa. Viihdyn kuitenkin hyvin hiljaisuudessa eikä siinä ole mitään epäluonnollista. Ehkä tästä johtuen koen, että pystyn seurassa aistimaan paljon asioita puhumatta sanakaan. Olen hyvä tulkitsemaan sanotonta viestintää.

Olen paljon miettinyt miksi minusta ei tullut puheliasta. Uskon, ettei äiti puhunut minulle pienenä kovinkaan paljon vaikka hän olikin kotona. Luulen näin siksi, että äitini kasvattiäiti keskeytti hänet aina, jos yritti sanoa jotain: "Hiljaa, sinulta ei ole kysytty mitään!" Hänellä ei ollut lupa puhua, jollei sitä erikseen annettu. Äitini on itse todennut, että hän oppi "puhumaan" vasta vanhemmalla iällä. Isäni oli taas suuri persoona. Jos hän oli erimieltä jostain niin hän jyräsi mielipiteeni. Keskustelua oli sen jälkeen turha jatkaa

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kiinnostavista vastauksista.

Erikoinen tilanne, että tavallaan pidän tästä miehestä ja kemiaakin on, mutta en tiedä jaksanko olla hiljaisen ihmisen kanssa. Olen itse aika puhelias.

Välillä hän puhuu kyllä ja jutut ovat kiinnostavia, mutta hiljaisuutta on paljon.

Miten teistä sitten tietää mitä tunnette tai ajattelette, jos ette kerro sitä? Miten tässä nyt pitäisi olla? Häiritseekö teitä puheliaat ihmiset?

T. Ap

Mennään puheliaan ihmisen kanssa yhteen. Kaikki on puhuttu muutamassa vuodessa. Tunnetaan toinen perinpohjaisesti. Erotaan, kun jännitys on poissa.

Mennään hiljaisen kanssa yhteen. Erotaan jo alussa, kun uudesta jännästä ihmisestä ei saa mitään irti tarpeeksi nopeasti.

Itse olen ehkä se hiljainen introvertti. Parisuhteessa olen ollut yli 20v. Puhun kyllä vaimon kanssa. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän puhun vieraille/tutuille. Ei ketään kiinnosta minun asiani. Eikä minua kiinnosta Pentin työpaikan uudelleenjärjestelyt. Aivan turhaa hommaa. Joskus harvoin eksyy seuraan, jossa on yhteisiä mielenkiinnon aiheita. Tai pelkkää hauskaa läpänheittoa. Silloin jaksaa jutellakin.

Mutta ei mistään työkuvioista, lapsien yo-juhlista, tai omasta ruokavaliosta. Turhaa...

Kristiina xx kirjoitti:

Kerran kun olin ravintolassa illallisella, istui seurueen vieressä nuorehko pariskunta, joka määräsi puhelimiaan koko ajan eivätkö juuri jutelleet toistensa kanssa.

Nykyisin kännykän räplääminen tuntuu olevan monelle hyvä tekosyy, jotta heidän ei tarvitse ottaa mitään kontaktia lähiympäristöön.

Ihmisen hiljaisuus ei tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi mitään sanottavaa. Tällainen ihminen avautuu usein vasta silloin, kun kokee olonsa mukavaksi ja keskustelukumppanin läheiseksi, jolloin jutusta ei meinaa tulla loppua. Itse koen olevan hyvinkin hiljainen muutamaa ihmistä isommassa seurueessa, mutta vaimolle, veljelle ja isälle tulee hyvän hetken sattuessa puhua pulputan kuulemma liikaakin. Mies 35.

Vierailija kirjoitti:

Kristiina xx kirjoitti:

Kerran kun olin ravintolassa illallisella, istui seurueen vieressä nuorehko pariskunta, joka määräsi puhelimiaan koko ajan eivätkö juuri jutelleet toistensa kanssa.

Nykyisin kännykän räplääminen tuntuu olevan monelle hyvä tekosyy, jotta heidän ei tarvitse ottaa mitään kontaktia lähiympäristöön.

Ja aika usein myös toimiva sellainen. Ennen älypuhelimia keskityttiin lukemaan kirjaa tai sanomalehteä, jos ei halunnut tulla häirityksi. Vielä 10-20 vuotta sitten pääkaupungin joukkoliikenteessä yli puolet luki Metro-lehteä, jota jettiin niin joukkoliikennevälineissä kuin asemillakin joka arkiaamu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harkitsen pitkään kaikkea, mitä sanon. Yleensä keskustelunaihe on jo vaihtunut, kun olen saanut muodostettua rakentavan ja argumentatiivisesti hyvän vastauksen tai puheenvuoron. En myöskään näe kaikkia puheenaiheita puhumisen arvoisina; jos aihe on liian pinnallinen, en osallistu keskusteluun. Pidän kuuntelemisesta enemmän kuin puhumisesta, haluan analysoida puhetoverini eleet, ilmeet ja äänensävyt tarkasti. Sitten ihan huomaamattaankin tulee olleeksi hiljaa.

Kauheeta, siinäpähän analysoit mutta et minun puhettani. Mikä on sinun panoksesi/antisi, että keskustelu olisi ’tasokkaampaa?’

Minustakin huvittaa se miten jotkut vaativat syvällisempää ja tasokkaampaa keskustelua mutta eivät sitten itse osallistu keskusteluun. Ei syvällinen filosofinen keskustelu synny sitä kautta että yhdessä päätetään puhua syvällisiä, vaan yleensä hyvä keskustelu lainehtii aiheesta toiseen ja joskus huumorin varjolla voidaan sanoa merkityksellisiä asioita. Jos saman pöydän ääressä istuu vaikkapa 4 ihmistä, on toki hyvä että ne hiljaisemmatkin istujat pääsevät ääneen ja saavat sanoa sanottavansa ja tuoda julki omat mielipiteensä.

Vierailija kirjoitti:

Joskus on viisaampaa olla hiljaa.

Asuimme ennen pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki toisten asiat juoruttiin eteenpäin, väritettynä ja liioiteltuna ja negatiivisessa hengessä.

Siellä oppi sen, ettei kannata puhua omia asioitaan työpaikalla, naapureille, kampaamossa tai kaupassa. Ystävillekin vain hyvin rajoitetusti.

Muutimme pois.

Tuossa yksi syy miksi ihmiset eivät halua muuttaa maaseudulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harkitsen pitkään kaikkea, mitä sanon. Yleensä keskustelunaihe on jo vaihtunut, kun olen saanut muodostettua rakentavan ja argumentatiivisesti hyvän vastauksen tai puheenvuoron. En myöskään näe kaikkia puheenaiheita puhumisen arvoisina; jos aihe on liian pinnallinen, en osallistu keskusteluun. Pidän kuuntelemisesta enemmän kuin puhumisesta, haluan analysoida puhetoverini eleet, ilmeet ja äänensävyt tarkasti. Sitten ihan huomaamattaankin tulee olleeksi hiljaa.

Kauheeta, siinäpähän analysoit mutta et minun puhettani. Mikä on sinun panoksesi/antisi, että keskustelu olisi ’tasokkaampaa?’

Minustakin huvittaa se miten jotkut vaativat syvällisempää ja tasokkaampaa keskustelua mutta eivät sitten itse osallistu keskusteluun. Ei syvällinen filosofinen keskustelu synny sitä kautta että yhdessä päätetään puhua syvällisiä, vaan yleensä hyvä keskustelu lainehtii aiheesta toiseen ja joskus huumorin varjolla voidaan sanoa merkityksellisiä asioita. Jos saman pöydän ääressä istuu vaikkapa 4 ihmistä, on toki hyvä että ne hiljaisemmatkin istujat pääsevät ääneen ja saavat sanoa sanottavansa ja tuoda julki omat mielipiteensä.

Jos pääsee ääneen, ja haluaa viedä keskustelua johonkin muuhun kuin perhearjen pyörittämiseen tai kunkin sattumuksiin, niin harvoin niihin kukaan lähtee mukaan. Ei tunnu että ne aiheet aidosti kiinnostaisivat, vaan juttelun pitää aina olla jotain "mistä oote tilanneet verkot trampoliiniin" ja sellasta. Tai jotain lasten asioiden jakamista. 

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta tulee selväksi, että puhumattomat ihmiset kokevat olevansa ylempänä muita. 

"Aiheet pinnallisia, haluan sanoa vain todella älykkäitä näkemyksiä, viihdyn paremmin omien ajatusteni kanssa" :D

Totuus on, että olette niin hitaita ja tyhmiä, että lauseenkin muodostaminen vie puoli päivää. Ylimielisiä pa.koja, ette muuta.  

Miksi se aiheuttaa sinussa noin kauheasti kiukkua? Antaa kaikkien kukkien kukkia, eikö? 

Ja tuo on todella rankka yleistys ja aika rumasti sanottu. 

Aika moni on hiljaa, jos ei saa suunvuoroa tai keskustelu on muuten yksipuolista.

Useilla ihmisillä on omituinen tapa puhua aina toisten päälle, varastaa heidän juttunsa (jatkaa toisen aloittamasta asiasta vaikka ei tiedä siitä mitään) tai dissata toisia keskustelijoita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harkitsen pitkään kaikkea, mitä sanon. Yleensä keskustelunaihe on jo vaihtunut, kun olen saanut muodostettua rakentavan ja argumentatiivisesti hyvän vastauksen tai puheenvuoron. En myöskään näe kaikkia puheenaiheita puhumisen arvoisina; jos aihe on liian pinnallinen, en osallistu keskusteluun. Pidän kuuntelemisesta enemmän kuin puhumisesta, haluan analysoida puhetoverini eleet, ilmeet ja äänensävyt tarkasti. Sitten ihan huomaamattaankin tulee olleeksi hiljaa.

Kauheeta, siinäpähän analysoit mutta et minun puhettani. Mikä on sinun panoksesi/antisi, että keskustelu olisi ’tasokkaampaa?’

Minustakin huvittaa se miten jotkut vaativat syvällisempää ja tasokkaampaa keskustelua mutta eivät sitten itse osallistu keskusteluun. Ei syvällinen filosofinen keskustelu synny sitä kautta että yhdessä päätetään puhua syvällisiä, vaan yleensä hyvä keskustelu lainehtii aiheesta toiseen ja joskus huumorin varjolla voidaan sanoa merkityksellisiä asioita. Jos saman pöydän ääressä istuu vaikkapa 4 ihmistä, on toki hyvä että ne hiljaisemmatkin istujat pääsevät ääneen ja saavat sanoa sanottavansa ja tuoda julki omat mielipiteensä.

Mulle taas syvällisempi keskustelu syntyy sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista kanssani. Ja myös tietävät näistä asioista sen verran paljon, että pohdiskelua asian tiimoilta on mahdollista syntyä. Yleensä mitään järkevää keskustelua ei synny ihmisten kanssa, jotka kykenevät näkemään asiasta vain yhden puolen. Tai eivät edes halua nähdä mitään muuta puolta. Pidän esimerkiksi sellaisista keskusteluista, joissa hyväosainen on ihan itse - siis jo ennen keskustelua - pohtinut vaikkapa asumista huono-osaisen näkökulmasta. Eli on osattu asettua jonkun toisen asemaan ja pohdittu, miksi jokin asia johtaa yhden kohdalla johonkin toiseen asiaan ja toisen kohdalla ei johda. Sen sijaan en pidä keskusteluista, joissa hyväosaiset katsovat huono-osaisten asumista vain norsunluutornistaan. Olen itse nk kultalusikka suussa syntynyt enkä koe mitään mielenkiintoa sellaisia keskusteluja kohtaan, jossa nähdään asiat vain omasta kuplan sisällä. Olipa se kupla sitten hyväosaisten kupla tai huono-osaisten kupla.

Olen siis mieluummin porukassa hiljaa, jos keskustelu pyörii vain omassa kuplassa. Oikeanlaisen henkilön kanssa voin keskustella vaikka koko illan ja yön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harkitsen pitkään kaikkea, mitä sanon. Yleensä keskustelunaihe on jo vaihtunut, kun olen saanut muodostettua rakentavan ja argumentatiivisesti hyvän vastauksen tai puheenvuoron. En myöskään näe kaikkia puheenaiheita puhumisen arvoisina; jos aihe on liian pinnallinen, en osallistu keskusteluun. Pidän kuuntelemisesta enemmän kuin puhumisesta, haluan analysoida puhetoverini eleet, ilmeet ja äänensävyt tarkasti. Sitten ihan huomaamattaankin tulee olleeksi hiljaa.

Kauheeta, siinäpähän analysoit mutta et minun puhettani. Mikä on sinun panoksesi/antisi, että keskustelu olisi ’tasokkaampaa?’

Minustakin huvittaa se miten jotkut vaativat syvällisempää ja tasokkaampaa keskustelua mutta eivät sitten itse osallistu keskusteluun. Ei syvällinen filosofinen keskustelu synny sitä kautta että yhdessä päätetään puhua syvällisiä, vaan yleensä hyvä keskustelu lainehtii aiheesta toiseen ja joskus huumorin varjolla voidaan sanoa merkityksellisiä asioita. Jos saman pöydän ääressä istuu vaikkapa 4 ihmistä, on toki hyvä että ne hiljaisemmatkin istujat pääsevät ääneen ja saavat sanoa sanottavansa ja tuoda julki omat mielipiteensä.

Jos pääsee ääneen, ja haluaa viedä keskustelua johonkin muuhun kuin perhearjen pyörittämiseen tai kunkin sattumuksiin, niin harvoin niihin kukaan lähtee mukaan. Ei tunnu että ne aiheet aidosti kiinnostaisivat, vaan juttelun pitää aina olla jotain "mistä oote tilanneet verkot trampoliiniin" ja sellasta. Tai jotain lasten asioiden jakamista. 

Tämä pitää valitettavan usein paikkaansa. Ihmiset sanovat, että heidän kanssaan voi jutella kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta harva heistä kuitenkaan on valmis keskustelemaan Islannissa hiljattain tapahtuneesta tulivuorenpurkauksesta tai Marsiin lähetetystä mönkijästä. Ainakaan viittä minuuttia kauempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta juuri hiljaisissa se onkin kuluttavaa kun he eivät ota huomioon niitä jotka pitävät puhumisesta ja jotka haluavat ottaa kontaktia. Eikö heillä tule ikinä sellaista tunnetta että toinen voisi pitää sitä kiusallisena piirteenä. Hiljaiset hetket sosiaalisissa tilanteissa ovat tosi vaivaannuttavia ja tulee tunne ettei ole toisen kanssa samalla aallonpituudella. Vaikkei small-talk onnistukaan niin kohteliasta on edes puhua jotain ja jotain muutakin kun vaan 'joo 'niin tai 'mmm'.

Ei puheliaankaan ole mitenkään tarpeellista puhua ihan jokaisen ihmisen kanssa. Puheliaat löytävät porukasta toiset puheliaat ja voivat puhua heidän kanssaan. Jos puheliaaat pitävät toisessä ihmisessä olevaa ominaisuutta itselleen kiusallisena, he tietenkin vaihtavat jonkun toisen seuraan. Tuo tunne, ettei ole toisen kanssa samalla aaltopituudella, voi pitää hyvin paikkaansakin. Ei olekaan toisen kanssa samalla aaltopituudella. Silloinkin on järkevämpää siirtyä sellaisten seuraan, joiden kanssa tuntee olevansa samalla aaltopituudella. Tuleeko muuten sulle koskaan sellaista tunnetta, että sun puheliaisuuttasi voidaan pitää kiusallisena piirteenä?

Olen itse puhelias, mutta en mene kiusaamaan ihmisiä omalla puheliaisuudellani, jos he selvästi eivät seuraani halua. Löydän porukasta aina ne, jotka tykkäävät puhumisesta. Lisäksi pystyn olemaan hiljaakin. Opetettiin jo kansakoulussa, että joskus pitää olla hiljaa ja joskus voi puhua. 

Niin mutta jos keskustelukaverina ei ole kukaan muu kuin tämä hiljainen kaveri? Esimerkiksi jos työpaikalla on vain yksi ihminen kenen kanssa jakaa kokemuksia niin jos toinen on vain se tuppisuu. Ei ole varaa valita sellaista keskustelukaveria kuin haluaa. Olen huomannut juuri suomalaisilla tätä epäsosiaalista käyttäytymistä, yleensä ulkomaalaiset jotka osaavat suomenkieltä ovat helpostilähestyttäviä ja heihin on helppo ottaa kontaktia. En halua olla mitenkään rasistinen suomalaisia kohtaan mutta puhun vain kokemuksistani.

Hiljainenko palkkasi sut? Jos ei, eihän hiljaisellakaan ole muuta vaihtoehtoa kuin sietää sinua työkaverinaan. Työkaverisi ei ole viihdyttämässä sinua vaan töissä tehdään töitä. Työasioista on toki välillä pakko puhua, varsinkin, jos teette tiimityötä. Jos molempien työ on itsenäistä, silloin puhumiselle ei työaikana olekaan kovin paljon tarvetta, mikäli kumpikin osaa hommansa. Jos sulla on vaikeuksia selvitä omista töistäsi ilman hiljaisen työkaverisi apua, sun pitää kertoa siitä työnantajallesi. Työpäiväsi jälkeen sulla on perheesi, sukulaisesi, ystäväsi ja kaverisi, joiden kanssa voit jutella. 

Minä en tule kuuluksi jos yritän puhua.ihmiset puhuvat minulle,mutta eivät kuuntelee edes itseään, mitä minulle  puhuvat.Kun he valehtelevat unohtavat edessä on ihminen, joka kuntelee mitä toinen puhuu.Tuntuu tosi kurjalta,kun heidän samat tarinat muttu joka kertta kohdatessa..Ihminen unohtaa jos lähtee valehtelemaan,heillä ei niin hyvää muistia että muistaisivat mitä edelinen kerta valehdeleet minulle.Aloin pitää itsestäni huolta,omasta aajastani.Enkä enää suostu juoksee toisten ajan mukaan.Sen enempää en kohtaa toista ihmistä,jos itse en tule kuuluksi,En suostu oleman kenenkään roska- laatikko enää.Joten kaupan kassa,moi,kiitos! Ovat ainoat puhe kumpanini!

itä-helsingin lähiöstä kirjoitti:

Minä en tule kuuluksi jos yritän puhua.ihmiset puhuvat minulle,mutta eivät kuuntelee edes itseään, mitä minulle  puhuvat.Kun he valehtelevat unohtavat edessä on ihminen, joka kuntelee mitä toinen puhuu.Tuntuu tosi kurjalta,kun heidän samat tarinat muttu joka kertta kohdatessa..Ihminen unohtaa jos lähtee valehtelemaan,heillä ei niin hyvää muistia että muistaisivat mitä edelinen kerta valehdeleet minulle.Aloin pitää itsestäni huolta,omasta aajastani.Enkä enää suostu juoksee toisten ajan mukaan.Sen enempää en kohtaa toista ihmistä,jos itse en tule kuuluksi,En suostu oleman kenenkään roska- laatikko enää.Joten kaupan kassa,moi,kiitos! Ovat ainoat puhe kumpanini!

Aina ei ole kyse edes valehtelemisesta vaan puheliaan halusta puhua niin monelle kuin vain pystyy. Mulla on pari tuttua, jotka kertovat mulle samat asiat monta kertaa. Eivät siis itsekään kiinnitä huomiota siihen, kenelle ovat jo asian kertoneet. Heille on tärkeämpää saada puhua kuin se, kenelle puhuvat. Joskus olen keskeyttänyt heidät ja sanonut, että nyt on jo neljäs kerta, kun kerrot mulle tämän asian. 

Olen suurimman osan ajastani omissa ajatuksissani, useimmiten pyöritellen eri ajatusten välillä. Kerran on käynyt puhelimella virastoon jonotusmusiikin aikana niin, että uppouduin omiin ajatuksiini ja kun vuoroni tuli unohdin mihin ja miksi olin soittamassa. 

Noh, lyhyesti ja ytimekkäästi suurin osa kohtaamisistani ihmisistä ei ole tarpeeksi mielenkiintoisia. Mutta miksi he edes juttelisivat minulle? Heitä kiinnostaa vain älypuhelimeensa tulleet viestit, tai kuinka iso perse Kim Kardashianilla on. Tai että kukas se Dannyn kierrossa tänään on. Syvällisiä keskusteluja varten minulla on eri aihealueita koskien eri ystäviä.

"Kiva päivä tänään." Missä mielessä? Maailmanpoliittisesti, sään puolesta vai miten?

"Miten menee?" Suhteessa mihin? Olemmeko tavanneet? Parempi kai vain sanoa että samalla tavalla kuin eilenkin, ja että olen edelleen täällä.

Opastan kyllä mieluusti ihmisiä perille jopa itse kontaktia ottaen mikäli selvästi näen, että sitä ollaan eksyksissä.   

M40

Vierailija kirjoitti:

Ei huvita puhua tyhjänpäiväisyyksiä epäkiinnostavien ihmisten kanssa. Siksi olen usein hiljaa isommassa seurueessa.

Onko sinussa joku vika, kun vietät aikaasi epäkiinnostavien ihmisten kanssa? Mikset vain lähde pois tai sano jo etukäteen, ettet pääse tms.