Lue keskustelun säännöt.
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
Miksi jakaisin helmiä sioille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon ihmisiä, joilla tuskin on mitään älykästä sanottavaa, mutta eivät tajua tätä itse.
Jos AP aloittaisi keskustelua... Toteaisin aika pian: Ok. Päivän Hesari luettu.
Hyi kamala, miten toista alentava tyyli suhtautua. Ja vielä tosissas viittaat, että ap on se alempi? Nyt taas muistankin, miksi en ole käynyt av:lla juuri ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulle hiljaiset hetket ovat kiusallisia, mutta tiedän että kaikki eivät niitä kiusallisiksi koe. Olen siksi opetellut sietämään niitä enkä aina ryntää "pelastamaan tilannetta" keksimällä puheenaihetta. Tykkään keskustella erilaisista asioista ja tutustua erilaisiin ihmisiin. On myös ihan kiva vaan kuunnella, mutta eniten tykkään hyvästä keskustelusta jossa ollaan äänessä tasapuolisesti osallistujien kesken ja tuodaan erilaisia näkökulmia. Se on vähän raskasta jos keskustelu on soljuvaa ja aina pitää väkisin luoda hiljaisia hetkiä että vähemmän puhuva ehtisi mukaan, tai pitää erikseen pysäyttää yleinen keskustelu huomioiden hiljaista "mitä ajattelet tästä" tms. mutta teen tätä jos huomaan sen olevan tarpeellista. Ryhmäprojekteissa esimerkiksi. Yleensä ihmisten kanssa pyritään löytämään jotain yhteistä, samaistuttavaa ja puheenaiheita etsitään yhdessä sen perusteella mikä kaikkia osapuolia kiinnostaa. Minäkään en jaksa niitä jotka pitävät pitkiä monologeja eivätkä ole lainkaan kiinnostuneita vastavuoroisesta keskustelusta. Koska hiljaisemmat tässä ketjussa niin paljon yhdistävät puheliaammat näihin tyyppeihin, mietin ovatko juuri ne ääripää-tyypit usein niitä puheliaita jotka varautuneillekin juttelevat. Ehkä tällainen semi-puhelias ei useinkaan jaksa vaivata liikaa tai kokee jotenkin työlääksi tutustua kun tilanne ei ole vastavuoroinen. Tässä ketjussa on moitittu samojen asioiden ääneen toistelusta, tämähän on myös introvertti-extrovertti eroavaisuus. Jotkut muodostavat ajatuksensa ja mielipiteensä puhumalla ne ääneen ja peilaamalla ajatuksiaan muiden kanssa. Introvertimpi käsittelee asian päänsä sisällä ja puhuu sen ulos kun kokonaisuus on jotakuinkin muodostettu. Keskustelu ja näkökulmat voi vielä tietenkin muokata sitä. Eihän kukaan ole puhtaasti mitään, itse kallistun enemmän introvertin puolelle tässä asiassa mutta ymmärrän miksi toisilla on tarve selittää asioita ääneen. Itse haluan ymmärtää ja arvostaa ihmisten erilaisuutta, mutta jos varautunut tuntuu suhtautuvan itseeni negatiivisesti en tahdo vaivata.
Kirjoitit asiaa. Mä haluan muodostaa käsitykseni jostain asiasta ensin ja vasta sitten sanoa sen ääneen. Varsinkin, jos kyseessä on jokin, mistä en ole ikinä kuullutkaan (esim joku bloggaaja tai muu julkkis) tai mitä en ole erityisemmin koskaan ajatellut (esim mitä mieltä olen jugend-taloista tai Tokion olympialaisista). Jotta voisin ottaa osaa keskusteluun, mun pitäisi ensin selvittää, kuka tämä julkkis on ja miksi mulla pitäisi olla jokin mielipide hänestä. tai ensin katsella jugend-taloja tai ottaa selvää Tokion olympialaisista, jotta ovisin muodostaa niistä jonkinlaisen mielipiteen.
Joskus kuuntelen muiden juttuja hiljaa, koska en tiedä, mihin he asiasta kertoessaan pyrkivät. Haluavatko he kenties ongelmaansa ratkaisun (olen varsin ratkaisukeskeinen ihminen) vai haluavatko vain purkaa turhautuneisuuttaan ongelmaansa. Jälkimmäisessä tapauksessa toinen saattaa vain ärsyyntyä, jos hänelle alkaisi ehdottaa jotain ratkaisua ongelmaansa.
Puhun vain kivoille. Jotkut on niin luotaantyöntävän kovia ja kalskeita, että jähmetyn. Myös ihastuneena jäädyn.
Vierailija kirjoitti:
Epäilyttävää kirjoitti:
Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.
Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia?
Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.
No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.
Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.
Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta tulee selväksi, että puhumattomat ihmiset kokevat olevansa ylempänä muita.
"Aiheet pinnallisia, haluan sanoa vain todella älykkäitä näkemyksiä, viihdyn paremmin omien ajatusteni kanssa" :D
Totuus on, että olette niin hitaita ja tyhmiä, että lauseenkin muodostaminen vie puoli päivää. Ylimielisiä pa.koja, ette muuta.
Eli puheliaisuus on huomiohakuisuutta ja puhumattomuus ylemmyydentuntoa, vai? Rajustipa yleistät.
Jospa kumpikaan ei pidä paikkaansa, voisko silti suvaita erilaisuutta ihmisissä?
Ei vain huvita. Ennen kälätin kuin mikäkin mutta nyt lähivuosina kiinnostus kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen on ollut puhdas nolla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joku ei halua puhua mistään niin tarkoittaa myös sitä ettei ole kiinnostunut mistään? Mielestäni se on kyllä ikävä kyllä verrannollinen siihen että on jollain lailla masentunut, sosiaalisia tilanteita pelkäävä ihminen. Eikö olekin kiva kun on joku joka on kiinnostunut teidän elämästänne? Sitten kun on niin sitten yhtäkkiä löytyykin sitä jutun juurta. Siitä näkee joidenkin hiljaisten ihmisten itsekkyys, puhutaan vaan miltä itsestä tuntuu eikö millään tavalla olla kiinnostuneita muista. Sekin kertoo siitä omaan napaan tuijotuksesta kun sanotaan "saa olla rauhassa omien ajatusten kanssa" ja plaaplaa. No saahan sitä yksin olla omassa rauhassaan mutta on erilainen tilanne kun on toisten ihmisten kanssa. Selvä ero. Ei millään pahalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle hiljaiset hetket ovat kiusallisia, mutta tiedän että kaikki eivät niitä kiusallisiksi koe. Olen siksi opetellut sietämään niitä enkä aina ryntää "pelastamaan tilannetta" keksimällä puheenaihetta. Tykkään keskustella erilaisista asioista ja tutustua erilaisiin ihmisiin. On myös ihan kiva vaan kuunnella, mutta eniten tykkään hyvästä keskustelusta jossa ollaan äänessä tasapuolisesti osallistujien kesken ja tuodaan erilaisia näkökulmia. Se on vähän raskasta jos keskustelu on soljuvaa ja aina pitää väkisin luoda hiljaisia hetkiä että vähemmän puhuva ehtisi mukaan, tai pitää erikseen pysäyttää yleinen keskustelu huomioiden hiljaista "mitä ajattelet tästä" tms. mutta teen tätä jos huomaan sen olevan tarpeellista. Ryhmäprojekteissa esimerkiksi. Yleensä ihmisten kanssa pyritään löytämään jotain yhteistä, samaistuttavaa ja puheenaiheita etsitään yhdessä sen perusteella mikä kaikkia osapuolia kiinnostaa. Minäkään en jaksa niitä jotka pitävät pitkiä monologeja eivätkä ole lainkaan kiinnostuneita vastavuoroisesta keskustelusta. Koska hiljaisemmat tässä ketjussa niin paljon yhdistävät puheliaammat näihin tyyppeihin, mietin ovatko juuri ne ääripää-tyypit usein niitä puheliaita jotka varautuneillekin juttelevat. Ehkä tällainen semi-puhelias ei useinkaan jaksa vaivata liikaa tai kokee jotenkin työlääksi tutustua kun tilanne ei ole vastavuoroinen. Tässä ketjussa on moitittu samojen asioiden ääneen toistelusta, tämähän on myös introvertti-extrovertti eroavaisuus. Jotkut muodostavat ajatuksensa ja mielipiteensä puhumalla ne ääneen ja peilaamalla ajatuksiaan muiden kanssa. Introvertimpi käsittelee asian päänsä sisällä ja puhuu sen ulos kun kokonaisuus on jotakuinkin muodostettu. Keskustelu ja näkökulmat voi vielä tietenkin muokata sitä. Eihän kukaan ole puhtaasti mitään, itse kallistun enemmän introvertin puolelle tässä asiassa mutta ymmärrän miksi toisilla on tarve selittää asioita ääneen. Itse haluan ymmärtää ja arvostaa ihmisten erilaisuutta, mutta jos varautunut tuntuu suhtautuvan itseeni negatiivisesti en tahdo vaivata.
Kirjoitit asiaa. Mä haluan muodostaa käsitykseni jostain asiasta ensin ja vasta sitten sanoa sen ääneen. Varsinkin, jos kyseessä on jokin, mistä en ole ikinä kuullutkaan (esim joku bloggaaja tai muu julkkis) tai mitä en ole erityisemmin koskaan ajatellut (esim mitä mieltä olen jugend-taloista tai Tokion olympialaisista). Jotta voisin ottaa osaa keskusteluun, mun pitäisi ensin selvittää, kuka tämä julkkis on ja miksi mulla pitäisi olla jokin mielipide hänestä. tai ensin katsella jugend-taloja tai ottaa selvää Tokion olympialaisista, jotta ovisin muodostaa niistä jonkinlaisen mielipiteen.
Joskus kuuntelen muiden juttuja hiljaa, koska en tiedä, mihin he asiasta kertoessaan pyrkivät. Haluavatko he kenties ongelmaansa ratkaisun (olen varsin ratkaisukeskeinen ihminen) vai haluavatko vain purkaa turhautuneisuuttaan ongelmaansa. Jälkimmäisessä tapauksessa toinen saattaa vain ärsyyntyä, jos hänelle alkaisi ehdottaa jotain ratkaisua ongelmaansa.
Mikä siinä on niin vaikeaa sanoa, ettei ole esim. koskaan kuullut jostain bloggaajasta ja kysyä kuka tämä bloggaaja on ja miksi hänestä puhutaan. Ei puhumiseen tarvita mielipiteitä. Ja vaikka niitä kysytään, voi aina sanoa ettei tiedä, mutta on kiinnostunut kuulemaan asiasta, jos se on jotain olennaista ja tärkeää. Olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja esimerkiksi ihmisen kanssa, joka oli asunut Afrikassa. Minulla oli asiasta todella hatarat käsitykset, eikä suurempia mielipiteitä ja silti se oli todella mielenkiintoinen keskustelu. Hän kertoi minä kysyin ja vertailimme muihin maihin, joissa olimme käyneet.
Voi aivan hyvin sanoa heti alkuun ettei ole mielipidettä asiasta ja silti keskustella siitä. Mutta jos se puhuminen on tietenkin vain sanomista. Se muuttuu helposti juuri tuollaiseksi. Minä sanon, sinä sanot ja kun kumpikin on sanonut, ei ole enää mitään sanottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilyttävää kirjoitti:
Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.
Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia?
Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.
No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.
Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.
Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.
Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari.
Vierailija kirjoitti:
Ei vain huvita. Ennen kälätin kuin mikäkin mutta nyt lähivuosina kiinnostus kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen on ollut puhdas nolla
Eli voiko tämän tulkita niin ettei sinua kiinnosta muuta ja mitä heille tapahtuu enää mitenkään? Sinä itse riität itsellesi täydellisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle hiljaiset hetket ovat kiusallisia, mutta tiedän että kaikki eivät niitä kiusallisiksi koe. Olen siksi opetellut sietämään niitä enkä aina ryntää "pelastamaan tilannetta" keksimällä puheenaihetta. Tykkään keskustella erilaisista asioista ja tutustua erilaisiin ihmisiin. On myös ihan kiva vaan kuunnella, mutta eniten tykkään hyvästä keskustelusta jossa ollaan äänessä tasapuolisesti osallistujien kesken ja tuodaan erilaisia näkökulmia. Se on vähän raskasta jos keskustelu on soljuvaa ja aina pitää väkisin luoda hiljaisia hetkiä että vähemmän puhuva ehtisi mukaan, tai pitää erikseen pysäyttää yleinen keskustelu huomioiden hiljaista "mitä ajattelet tästä" tms. mutta teen tätä jos huomaan sen olevan tarpeellista. Ryhmäprojekteissa esimerkiksi. Yleensä ihmisten kanssa pyritään löytämään jotain yhteistä, samaistuttavaa ja puheenaiheita etsitään yhdessä sen perusteella mikä kaikkia osapuolia kiinnostaa. Minäkään en jaksa niitä jotka pitävät pitkiä monologeja eivätkä ole lainkaan kiinnostuneita vastavuoroisesta keskustelusta. Koska hiljaisemmat tässä ketjussa niin paljon yhdistävät puheliaammat näihin tyyppeihin, mietin ovatko juuri ne ääripää-tyypit usein niitä puheliaita jotka varautuneillekin juttelevat. Ehkä tällainen semi-puhelias ei useinkaan jaksa vaivata liikaa tai kokee jotenkin työlääksi tutustua kun tilanne ei ole vastavuoroinen. Tässä ketjussa on moitittu samojen asioiden ääneen toistelusta, tämähän on myös introvertti-extrovertti eroavaisuus. Jotkut muodostavat ajatuksensa ja mielipiteensä puhumalla ne ääneen ja peilaamalla ajatuksiaan muiden kanssa. Introvertimpi käsittelee asian päänsä sisällä ja puhuu sen ulos kun kokonaisuus on jotakuinkin muodostettu. Keskustelu ja näkökulmat voi vielä tietenkin muokata sitä. Eihän kukaan ole puhtaasti mitään, itse kallistun enemmän introvertin puolelle tässä asiassa mutta ymmärrän miksi toisilla on tarve selittää asioita ääneen. Itse haluan ymmärtää ja arvostaa ihmisten erilaisuutta, mutta jos varautunut tuntuu suhtautuvan itseeni negatiivisesti en tahdo vaivata.
Kirjoitit asiaa. Mä haluan muodostaa käsitykseni jostain asiasta ensin ja vasta sitten sanoa sen ääneen. Varsinkin, jos kyseessä on jokin, mistä en ole ikinä kuullutkaan (esim joku bloggaaja tai muu julkkis) tai mitä en ole erityisemmin koskaan ajatellut (esim mitä mieltä olen jugend-taloista tai Tokion olympialaisista). Jotta voisin ottaa osaa keskusteluun, mun pitäisi ensin selvittää, kuka tämä julkkis on ja miksi mulla pitäisi olla jokin mielipide hänestä. tai ensin katsella jugend-taloja tai ottaa selvää Tokion olympialaisista, jotta ovisin muodostaa niistä jonkinlaisen mielipiteen.
Joskus kuuntelen muiden juttuja hiljaa, koska en tiedä, mihin he asiasta kertoessaan pyrkivät. Haluavatko he kenties ongelmaansa ratkaisun (olen varsin ratkaisukeskeinen ihminen) vai haluavatko vain purkaa turhautuneisuuttaan ongelmaansa. Jälkimmäisessä tapauksessa toinen saattaa vain ärsyyntyä, jos hänelle alkaisi ehdottaa jotain ratkaisua ongelmaansa.
Mikä siinä on niin vaikeaa sanoa, ettei ole esim. koskaan kuullut jostain bloggaajasta ja kysyä kuka tämä bloggaaja on ja miksi hänestä puhutaan. Ei puhumiseen tarvita mielipiteitä. Ja vaikka niitä kysytään, voi aina sanoa ettei tiedä, mutta on kiinnostunut kuulemaan asiasta, jos se on jotain olennaista ja tärkeää. Olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja esimerkiksi ihmisen kanssa, joka oli asunut Afrikassa. Minulla oli asiasta todella hatarat käsitykset, eikä suurempia mielipiteitä ja silti se oli todella mielenkiintoinen keskustelu. Hän kertoi minä kysyin ja vertailimme muihin maihin, joissa olimme käyneet.
Voi aivan hyvin sanoa heti alkuun ettei ole mielipidettä asiasta ja silti keskustella siitä. Mutta jos se puhuminen on tietenkin vain sanomista. Se muuttuu helposti juuri tuollaiseksi. Minä sanon, sinä sanot ja kun kumpikin on sanonut, ei ole enää mitään sanottavaa.
Okei, täsmennän vähän. Jos olen kahdestaan jonkun kanssa ja hän alkaa puhua jostain bloggaajasta, sanon suoraan, että ei aavistustakaan, kuka tämä on. Jos taas olen porukassa, jossa selvästi ainakin osalla on jo tietoa ja kenties jopa mielipidekin ko bloggaajasta, miksi mun pitäisi osallistua keskusteluun? Voin kuunnella ja sitten tehdä sen perusteella päätöksen, maksaako vaivaa käydä joskus vilkaisemassa ko blogia vai ei. Miksi juuri mun pitäisi heittäytyä kyselyikäiseksi ja alkaa kysellä muilta, jotka haluaisivat keskustella mielipiteistä, kyseisestä bloggaajasta, hänen blogistaan jne? Eikö ole paljon parempi, että annan niiden, joita aihe kiinnostaa, keskustella keskenään?
Jos mulla ei ole mielipidettä, pitäisikö mun siis keskustella siitä, ettei mulla ole mielipidettä? Vai mitä tarkoitit? Edelleen eikö ole parempi, että muut voivat keskustella siitä, mistä halusivat keskustella eikä siitä, että mulla ei ole bloggaajasta mitään mielipidettä?
On ihan eri asia, että sua kiinnosti asuminen Afrikassa kuin että puhutaan jostain, mistä ei ole edes kiinnostunut tietämään enempää. Mulle on esim aivan sama, järjestetäänkö Tokion olympialaiset vai ei, koska en aio niitä kuitenkaan katsoa. Jonkun bloggaajan blogista taas saatan kiinnostua, jos hän kirjoittaa blogissaan mua kiinnostavista asioista. Mutta se selviää kyllä, kun kuuntelen vähän aikaa muiden keskustelua ko bloggaajasta. Ei mun tarvitse siitä erikseen alkaa kyselemään.
Itse taas en voi ymmärtää, että miksi koko ajan pitää höpöttää? Harvalla ihmisellä on niin paljon järkevää ja oleellista sanottavaa etteikö välillä voisi olla hiljaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilyttävää kirjoitti:
Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.
Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia?
Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.
No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.
Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.
Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari.
Ehkä he jakavat, mutta jakavat myös sinulle, koska he ehkä vääristyneesti kuvittelevat, että he ovat sinulle edes jonkun verran tärkeitä Että sinäkin saattaisi iloita heidän puolestaan, kun naapurin 3 vuotta kestänyt työttömyys on ohi tai työkaveri sai sen kauan toivomansa stereon tilattua ja se tuotiin kotiin. Ehkä sinua ei kiinnosta naapurisi yhtään, mutta ehkä naapurisi ei ajattele niin. Toisia ihmisiä kiinnostaa asiat laajasti, eikä mitenkään pahantahtoisesti edes. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa, viihtyykö se työkaverin tytär siellä vaihto-oppilaana ja onko naapuria kiinnostaa jakaa ihan oikeasti kokemuksiaan kaikkien kanssa autoista.
Koko ketju alkaa kyllä luoda kuvan näistä hiljaisista todella ”minä” ihmisinä, joita kiinnostaa vain ne omat jutut tai ihan sen todella pienen oman lähipiirin. Joille kaikki muut ovat harmillinen häiriö, heitä jotka kehtaavat avata suunsa hiljaisille, vaikkei kukaan halua eikä ketään kiinnosta. He ja heidän ajatuksena kun on riittävää.
Se on ihmisen luonteenpiirre. Kaikki ei ole puheliaita. Nykyään tuntuu että aina pitäisi olla suuna päänä pälpättämässä. Ja yleensä näillä pälpättäjillä ei ole mitään tärkeää sanottavaa, jos esim.ollaan jossain palaverissa. Ei hiljaiset ole sen huonompia, he vain harkitsevat sanottavansa tarkkaan.
Jos ihminen ei puhu voi olla autistinen, ujo, masentunut, sosiaalisten tilanteiden pelko yms
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei puhu voi olla autistinen, ujo, masentunut, sosiaalisten tilanteiden pelko yms
Voi olla luonnostaan myös introvertti
Vierailija kirjoitti:
Itse taas en voi ymmärtää, että miksi koko ajan pitää höpöttää? Harvalla ihmisellä on niin paljon järkevää ja oleellista sanottavaa etteikö välillä voisi olla hiljaakin.
Eiköhän tuo kokoaikainen höpöttäminen ole lähinnä pikkulasten tai mt- ongelmaisten ongelma? Itse en ole koskaan törmännyt aikuiseen, vaikka puheliaita olisivatkin, etteivät he joskus ole hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas en voi ymmärtää, että miksi koko ajan pitää höpöttää? Harvalla ihmisellä on niin paljon järkevää ja oleellista sanottavaa etteikö välillä voisi olla hiljaakin.
Eiköhän tuo kokoaikainen höpöttäminen ole lähinnä pikkulasten tai mt- ongelmaisten ongelma? Itse en ole koskaan törmännyt aikuiseen, vaikka puheliaita olisivatkin, etteivät he joskus ole hiljaa.
No kyllä minä ainakin olen törmännyt ihan ns normaaleihin ihmisiin, joille hiljaa oleminen tuntuu olevan ongelma.
Minulle hiljaiset hetket ovat kiusallisia, mutta tiedän että kaikki eivät niitä kiusallisiksi koe. Olen siksi opetellut sietämään niitä enkä aina ryntää "pelastamaan tilannetta" keksimällä puheenaihetta. Tykkään keskustella erilaisista asioista ja tutustua erilaisiin ihmisiin. On myös ihan kiva vaan kuunnella, mutta eniten tykkään hyvästä keskustelusta jossa ollaan äänessä tasapuolisesti osallistujien kesken ja tuodaan erilaisia näkökulmia. Se on vähän raskasta jos keskustelu on soljuvaa ja aina pitää väkisin luoda hiljaisia hetkiä että vähemmän puhuva ehtisi mukaan, tai pitää erikseen pysäyttää yleinen keskustelu huomioiden hiljaista "mitä ajattelet tästä" tms. mutta teen tätä jos huomaan sen olevan tarpeellista. Ryhmäprojekteissa esimerkiksi. Yleensä ihmisten kanssa pyritään löytämään jotain yhteistä, samaistuttavaa ja puheenaiheita etsitään yhdessä sen perusteella mikä kaikkia osapuolia kiinnostaa. Minäkään en jaksa niitä jotka pitävät pitkiä monologeja eivätkä ole lainkaan kiinnostuneita vastavuoroisesta keskustelusta. Koska hiljaisemmat tässä ketjussa niin paljon yhdistävät puheliaammat näihin tyyppeihin, mietin ovatko juuri ne ääripää-tyypit usein niitä puheliaita jotka varautuneillekin juttelevat. Ehkä tällainen semi-puhelias ei useinkaan jaksa vaivata liikaa tai kokee jotenkin työlääksi tutustua kun tilanne ei ole vastavuoroinen. Tässä ketjussa on moitittu samojen asioiden ääneen toistelusta, tämähän on myös introvertti-extrovertti eroavaisuus. Jotkut muodostavat ajatuksensa ja mielipiteensä puhumalla ne ääneen ja peilaamalla ajatuksiaan muiden kanssa. Introvertimpi käsittelee asian päänsä sisällä ja puhuu sen ulos kun kokonaisuus on jotakuinkin muodostettu. Keskustelu ja näkökulmat voi vielä tietenkin muokata sitä. Eihän kukaan ole puhtaasti mitään, itse kallistun enemmän introvertin puolelle tässä asiassa mutta ymmärrän miksi toisilla on tarve selittää asioita ääneen. Itse haluan ymmärtää ja arvostaa ihmisten erilaisuutta, mutta jos varautunut tuntuu suhtautuvan itseeni negatiivisesti en tahdo vaivata.