Lue keskustelun säännöt.
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon ihmisiä, joilla tuskin on mitään älykästä sanottavaa, mutta eivät tajua tätä itse.
Jos AP aloittaisi keskustelua... Toteaisin aika pian: Ok. Päivän Hesari luettu.
Jos lähtee olettamuksesta, että sanotaan vain asioita ja mielellään jotain tärkeää, niin mitä luulet, että se on? Todetaan ääneen päivän tapahtumat.
Keskustelu vaatii jo kahta ihmistä ja halua jakaa jotain ajatuksia. Silloin ne keskustelut ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Jopa erittäin puheliaan ihmisen on vaikeaa täyttää näiden jotain maatamullistavia kertomuksia vaativien ihmisten toiveita jutun aiheista?
Toiset tykkäävät puhua ja keskustella muiden kanssa ja se on toisista hiljaisista suoraan kauheaa. Ellei se ole jotain todella tärkeää. Ihan kuten ei maailman joka tason puhetta mahtuisi.Puheliaisuus ei tarkoitakaan, että olisi hyvä keskustelija. Puheliaisuus tarkoittaa vain sitä, että tykkää kuunnella omaa ääntään. Tykkää olla äänessä. Puheliaillehan ei yleensä ole mitään väliä, mistä puhutaan, kunhan he saavat puhua. Monet hiljaiset ovat erittäin hyviä keskustelijoita, koska he ehtivät ajatella ja pohdiskella asioita syvemmin. Mietiä asioita monesta eri näkökulmasta. Siis myös muistakin kuin vain omasta näkökulmastaan.
Ihme vihamielisyyttä taas. Puheliaisuus ei todellakaan välttämättä tarkoita sitä, että rakastaa omaa ääntään vaan se on yksi kommunikoinnin tapa.
Puheliaisuus ei ole yksi kommunikoinnin tapa vaan se on ihmisessä oleva ominaisuus. Puhelias ihminen haluaa puhua paljon. Puhe sen sijaan on yksi kommunikoinnin tapa, mutta vain yksi. Ilmeillä, eleillä ja äänensävyillä on erittäin suuri merkitys.
Toki eleillä, ilmeillä ja äänensävyllä on merkitys niiden valittujen sanojen ohella, mutta jos ihminen ei sano mitään, niin toisen voi olla aika vaikea arvata mitä siellä pään sisällä liikkuu vai liikkuuko mitään. Jos sanoo muutaman kohteliaan sanan, niin se ei tarkoita että pitäisi avautua koko sielunelämästään. Hyvät keskustelijat osaavat hakea niitä yhteisiä jutun aiheita ja luoda myönteistä tunnelmaa verrattuna äänettömään mököttömiseen. Joskus hyvä juttutuokio voi kestää 10 minuuttia ja joskus kahvipöydän ääressä voi mennä mukavalla porukalla vaikka 2 tuntia, jolloin puheenaiheet saattavat vaihdella taivaan ja maan välillä.
Miksi sun pitäisi arvata, mitä toisen pään sisällä liikkuu? Jos hän sanoisi suoraan, että juttusi ovat hänen mielestään kuolettavan tylsiä, se olisi varmasti mielestäsi epäkohteliasta ja loukkaantuisit. Pitäisikö hänen siis myötäillä sinua vai mitä haluaisit hänen tekevän? Entäpä, jos hän haluaisikin keskustella tietokantojen optimoinnista? Olisitko valmis keskustelemaan aiheesta hänen kanssaan? Saamaan aikaiseksi mielenkiintoisen keskustelun aiheesta? Vai yrittäisitkö ohjata keskustelua johonkin sellaiseen aiheeseen, mikä kiinnostaisi sinua itseäsi? Mä kirjoitin jo aikaisemmin, että en mä saa mitään keskustelua aikaiseksi armeija-ajoista, autoista tai urheilusta. Voin esittää muutaman - todennäköisesti tyhmän - kysymyksen em aiheista, mutta se siitä. Puheenaiheen pitää olla sellainen, että se kiinnostaa molempia. Lisäksi molempien pitää tietää aiheesta sen verran paljon, että jotain keskustelua syntyykin. Ja on myös hyvä muistaa, että keskustelun aihe tai siihen liittyvät kommentit eivät saa olla sellaisia, jotka loukkaisivat toista tai aiheuttaisivat riitaa. Ystävänsä tuntee niin hyvin, että tietää etukäteen, mitkä aiheet ovat "tabuja". Mutta mitä vähemmän toista ihmistä tuntee, sitä helpommin menee väärille vesille.
Minusta on aika paljon vaadittu, että puheenaiheen pitää olla sellainen joka kiinnostaa molempia. Mistä sitä edes tietää, mikä toista kiinnostaa? Harva on niin töykeä, että sanoo suoraan: Kuule, tuo aihe ei minua kiinnosta! Kyllä ihmisen pitää osata/jaksaa keskustella muustakin kuin itseä kiinnostavista asioista.
Hyvä on. Sinä ja minä voidaankin alkaa keskustella tietokantojen optimoinnista, eikö? Käytätkö yleensä relaatitiotietokantoja vai oliotietokantoja? Mä käytän molempia, mutta suurimmaksi osaksi oliotietokantoja. Sun vuoro.
(Hei, olen eri ja huutelen sivusta.)
Mitä tarkoittaa relaatiotietokanta ja oliotietokanta? Ne liittyvät varmasti jotenkin tietokoneisiin, mutta miten? Mitä niillä tehdään ja miten ne eroavat toisistaan?Huutele vaan sivusta, mutta henkilön, jolle vastasin, mielestä pitää osata keskustella mistä tahansa aiheesta, vaikka aihe ei kiinnostaisikaan. Pelkkä kyseleminen ei ole keskustelua. Kirjoitin aiempaan kommenttiini, että voin mäkin esittää jotain typeriä kysymyksiä armeija-ajoista, autoista tai urheilusta, mutta keskustelu edellyttää, että tietää jo valmiiksi riittävästi eikä vain kysele tyhmiä ja toinen vastailee.
Kiitos, selvensit hyvin, miksi monen on vaikea osallistua keskusteluun, vaan haluaa mieluummin olla hiljaa.
Minun itsetuntoni ei ole heikoimmasta päästä, ja monenlaiset asiat kiinnostavat minua. Jos joku haluaa keskustella aiheesta, josta en tiedä mitään, haluan usein tietää enemmän. Samoin vastaan mielelläni, jos toinen osoittaa kiinnostusta aiheeseen, joka on sydäntäni lähellä tai josta tiedän muuten paljon.
Lähtökohtaisesti en mieti, onko keskustelukumppani tyhmempi vai viisaampi kuin minä. Vain se on tärkeää, haluammeko molemmat puhua keskenämme. Jos jompikumpi ei halua, keskustelua ei synny.
Oletin muuten, että et vastaisi kysymykseeni mitään, oli ystävällistä että perustelit miksi et halua vastata. Toki ymmärrän aiheesta sen verran, että lyhyt selitys ei kerro paljon mitään, ja ymmärrän myös, että keskustelu olisi todennäköisesti mielenkiintoista vain sen mielestä, joka saisi aiheesta jotain uutta.
Tämä juuri. Muutenhan keskusteleminen 3-vuotiaiden kanssa riittäisikin ihan hyvin :D Mä voin olla kiinnostunut sellaisestakin aiheesta, josta en tiedä juuri mitään (kunhan aihe kiinnostaisi mua), mutta siitä tulisi aika turhauttavaa sille, jonka pitäisi toimia ikäänkuin opettajana. Armeija, autot ja urheilu ei edes kiinnosta mua, joten olen mieluummin hiljaa kuin esitän tyhmiä kysymyksiä, joihin en edes halua vastauksia.
Tässä mun lähistöllä asuu yksi pahasti alkoholisoitunut mies, jonka kanssa - siis ennen pandemiaa - juttelin aina paikallisessa lähiökuppilassa odotellessani, että take away -sapuskani valmistuvat. Hänen kanssaan juteltiin aina tietokannoista, ohjelmoinnista yms. Mulle ei ole niinkään väliä, kenen kanssa juttelen vaan mistä juttelen. Ja just sen vuoksi mulle on tärkeää, että keskustelua syntyy ja aihe molempia kiinnostaa. Omat ystävät ja läheiset ovat niitä, joiden kanssa aiheella ei ole mitään väliä vaan enemmän toisen seuralla ja läsnäololla, mutta muiden kanssa taas toisen seura tai läsnäolo ei ole millään tavalla tärkeää, jos keskustelun aihe ei ole kiinnostava.
Ihmisten sosiaalisuus on hyvin monimuotoista, ja ilmentyy monella tavalla. Olen itse varmaan jonkinlainen ailahteleva sekamuoto. Joku 3-vuotias on monesti mielenkiintoisempi kuin naapuri, mutta juttelen sen naapurinkin kanssa ihan mielelläni, jos persoonat sopivat jollain lailla yhteen. Kaikki aihepiirit ovat kiinnostavia silloin kun olen sosiaalisella tuulella, useimmiten olen.
Tutustuin kerran yhdessä odotustilassa puoliväkisin yhteen vanhempaan naiseen, joka kommentoi kaverilleen ihmisiä, jotka tuijottavat kännykkää eivätkä pysty minkäänlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Rouva katsahti minuun sen verran tarkoittavasti, että pistin kännykän taskuun ja sanoin, että rouva on aivan oikeassa, ihminen on aina mielenkiintoisempi kuin puhelin, mistäs juteltaisiin? Saatiin lopulta ihan mielenkiintoinen keskustelu ajan tappamiseksi, vaikka rouva olikin aluksi aika vastahakoinen juttelemaan vieraan kanssa. En tiedä, hyödyimmekö siitä mitään, mutta luultavasti meillä molemmilla oli ihan kivaa.
Antoisinta minullekin on ystävien ja läheisten seura. En siis ymmärrä, kun joku (aiemmin ketjussa) oli sitä mieltä, että vieraille pitää olla kohtelias ja kotona voi purkaa huonoa tuultaan vapaasti.
Niinpä. Ihmiset ovat erilaisia kuten heidän tapansa ja tarpeensa kanssakäymiseenkin. Jos tuo kertomani alkoholisoitunut mies puhuisi armeija-ajoistaan, autoista ja urheilusta, en koskaan menisi hänen kanssaan juttelemaan. Hän voisi puhua niistä jonkun sellaisen kanssa, joita em asiat kiinnostavat.
Mä olisin tuossa sun tapauksessa jatkanut kännykän käyttöä. Kahdesta syystä. Ensinnäkin rouvalla oli jo kaveristaan seuraa. Olisi siis voinut jatkaa keskustelua aiheesta kaverinsa kanssa. Toiseksi tuollaiset tilanteet ovat juuri niitä, jolloin ehtii laittaa viestiä ystäville ja kavereille. Miksi olisin ollut kiinnostuneempi jostain tuntemattomasta rouvasta kuin tuntemistani ihmisistä? Voin tehdä poikkeuksen silloin, jos kyseessä on vanha ihminen ja hän on yksin. Eli voin edes jollain tasolla olettaa, että vanhuksella ei ole kovin usein juttuseuraa. Mutta silloinkin toisen osalta keskustelun aloituksen pitää tapahtua ihan muulla tavalla kuin suhtautua ylimielisesti tai halveksivasti siihen, mitä olen juuri sillä hetkellä tekemässä. Hänhän ei voi tietää, vaikka olisin viestittelemässä äitini tai ystäväni kanssa, joka on sairaalassa.
Mä juttelen toisen ihmisen kanssa silloin, jos kyseinen ihminen on mulle jollain tavalla merkityksellinen TAI keskustelun aihe kiinnostaa mua. Mieluiten tietysti molemmat. Useimpien naapureiden kanssa en koskaan juttele mitään. Tervehdin toki, mutta en muuta. On kuitenkin muutama naapuri, jonka kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, sekä yksi naapuri, josta ihan oikeasti pidän ihmisenä.
Mä en ole varmaan koskaan ollut niin tylsistynyt, että kaipasin jonkun tuntemattoman ihmisen fyysistä seuraa ajan tappamiseen. Ennen älypuhelimia luin kirjaa tai lehtiä, jos olin jossain odotustilassa, matkustin junalla tai lentokoneella tms. Aina löytyy joko työ- tai yksitysasioista jotain, mitä suunnitella tai miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm, mielenkiintoista lueskella miksi ihmiset on hiljaa. Tuntuu että itse en nyt sovi tähän hiljaisten valtavirtaan.
Itse olen mielestäni puhelias, varsinkin jos on vain yksi keskutelukaveri. Mutta useinmiten olen hiljaa, koska koen etten saa puheen vuoroa ja ihmiset puhuvat koko ajan päälle. Koen myös paljon että varsinkin sukulaisten kesken mielipiteistäni ei olla kiinnostuttu tai olen aina asioista erimieltä, joten on miellyttävämpää olla hiljaa. Joskus taas tuntuu että keskustelun taso on niin matala ettei sen vuoksi kiinnosta osallistua.
Töissä saatankin olla sitten kollegojen kesken tosikin puhelias.
Ja sitten on tietysti se etten tykkää vieraiden seurassa heti alkaa höpöttämään, ensin pitää vähän tutustua.
Olin itse ujo aikanaan. Nyt kun ikää kertynyt niin en tarvitse enää päihteitä mitään jutellakseni naiselle kahden kesken. Ikä tekee varmuutta ja mies saattaa olla sinun valittusi vaikka onkin hieman hiljaa ja kuuntelee sinua?
Jonkinlainen neurokognitiivinen häiriö estää puheen varsinkin ryhmässä. Puheen aihetta on vaikeaa löytää.
Vierailija kirjoitti:
En vain jaksa käyttää energiaani turhanpäiväisyyksista puhumiseen. Väsyn siihen. Joskus saatan pinnistellä ja puhua puheliaan kanssa puhumisen vuoksi, mutta yleensä en jaksa vaivautua. Miksi ehdoin tahdoin väsyttäisin itseäni? Puhun kyllä kahden kesken enemmän kuin ryhmässä ja tutummassa seurassa en niin väsy puhumiseen ja mielenkiintoisissa keskusteluissa jaksaa puhua paremmin kuin jonnin joutavassa. Hiljaisuus vain on itselle luontevampaa ja kuuntelun yleensä mielummin kuin olen äänessä. T. Introvertti
Ei tuo oikein kuulosta introverttiydeltä, vaan epäsosiaalisuudelta tai ahdistuneisuudelta. Introverttikin pystyy puhumaan ihan normaalisti. Outoa, että joku tällainen kuitenkin etsii seuraa, mutta ei silti halua puhua mitään toiselle, eikä anna vastapuolelle mahdollisuutta tutustua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain jaksa käyttää energiaani turhanpäiväisyyksista puhumiseen. Väsyn siihen. Joskus saatan pinnistellä ja puhua puheliaan kanssa puhumisen vuoksi, mutta yleensä en jaksa vaivautua. Miksi ehdoin tahdoin väsyttäisin itseäni? Puhun kyllä kahden kesken enemmän kuin ryhmässä ja tutummassa seurassa en niin väsy puhumiseen ja mielenkiintoisissa keskusteluissa jaksaa puhua paremmin kuin jonnin joutavassa. Hiljaisuus vain on itselle luontevampaa ja kuuntelun yleensä mielummin kuin olen äänessä. T. Introvertti
Ei tuo oikein kuulosta introverttiydeltä, vaan epäsosiaalisuudelta tai ahdistuneisuudelta. Introverttikin pystyy puhumaan ihan normaalisti. Outoa, että joku tällainen kuitenkin etsii seuraa, mutta ei silti halua puhua mitään toiselle, eikä anna vastapuolelle mahdollisuutta tutustua.
Minusta tuo aiempi kirjoittaja kuulosti varsin normaalilta. Tutun kanssa on mukavampaa jutella kuin tuntemattoman. Mielenkiintoisista aiheista on mukavampaa jutella kuin yhdentekevistä. Kahden kesken on mukavampaa jutella kuin porukassa. Näin se minullakin on. En ole edes introvertti, mutta muakin väsyttää joutavanpäiväisistä asioista puhuminen. Jotkut ihmiset taas tykkäävät raportoida muille ihmisille suunnilleen jokaisen vessassa käyntinsäkin.
Hiljaisen miehen puheliaana vaimona voin kertoa, että ensin kummeksutti, sitten ärsytti, sitten siihen tottui ja nyt - yli 20 vuoden yhdessäolon jälkeen - voin sanoa, pidän miehen hiljaisuudesta. :D En jaksaisi yhtä puheliasta ihmistä, kuin itse olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain jaksa käyttää energiaani turhanpäiväisyyksista puhumiseen. Väsyn siihen. Joskus saatan pinnistellä ja puhua puheliaan kanssa puhumisen vuoksi, mutta yleensä en jaksa vaivautua. Miksi ehdoin tahdoin väsyttäisin itseäni? Puhun kyllä kahden kesken enemmän kuin ryhmässä ja tutummassa seurassa en niin väsy puhumiseen ja mielenkiintoisissa keskusteluissa jaksaa puhua paremmin kuin jonnin joutavassa. Hiljaisuus vain on itselle luontevampaa ja kuuntelun yleensä mielummin kuin olen äänessä. T. Introvertti
Ei tuo oikein kuulosta introverttiydeltä, vaan epäsosiaalisuudelta tai ahdistuneisuudelta. Introverttikin pystyy puhumaan ihan normaalisti. Outoa, että joku tällainen kuitenkin etsii seuraa, mutta ei silti halua puhua mitään toiselle, eikä anna vastapuolelle mahdollisuutta tutustua.
Minusta tuo aiempi kirjoittaja kuulosti varsin normaalilta. Tutun kanssa on mukavampaa jutella kuin tuntemattoman. Mielenkiintoisista aiheista on mukavampaa jutella kuin yhdentekevistä. Kahden kesken on mukavampaa jutella kuin porukassa. Näin se minullakin on. En ole edes introvertti, mutta muakin väsyttää joutavanpäiväisistä asioista puhuminen. Jotkut ihmiset taas tykkäävät raportoida muille ihmisille suunnilleen jokaisen vessassa käyntinsäkin.
Ai on muka normaalia, jos muiden kanssa puhuessa pitää ihan pinnistellä? No, ei kyllä ole normaalia. Kyllä siitä tulee kuva, että ei pidä ihmisistä lainkaan.
Miksi edes yrittää käydä treffellä, jos muiden kanssa keskustelu on niin epämiellyttävää? Keskustelu on kuitenkin aika välttämätöntä, että parisuhde jatkuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon ihmisiä, joilla tuskin on mitään älykästä sanottavaa, mutta eivät tajua tätä itse.
Jos AP aloittaisi keskustelua... Toteaisin aika pian: Ok. Päivän Hesari luettu.
Jos lähtee olettamuksesta, että sanotaan vain asioita ja mielellään jotain tärkeää, niin mitä luulet, että se on? Todetaan ääneen päivän tapahtumat.
Keskustelu vaatii jo kahta ihmistä ja halua jakaa jotain ajatuksia. Silloin ne keskustelut ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Jopa erittäin puheliaan ihmisen on vaikeaa täyttää näiden jotain maatamullistavia kertomuksia vaativien ihmisten toiveita jutun aiheista?
Toiset tykkäävät puhua ja keskustella muiden kanssa ja se on toisista hiljaisista suoraan kauheaa. Ellei se ole jotain todella tärkeää. Ihan kuten ei maailman joka tason puhetta mahtuisi.Puheliaisuus ei tarkoitakaan, että olisi hyvä keskustelija. Puheliaisuus tarkoittaa vain sitä, että tykkää kuunnella omaa ääntään. Tykkää olla äänessä. Puheliaillehan ei yleensä ole mitään väliä, mistä puhutaan, kunhan he saavat puhua. Monet hiljaiset ovat erittäin hyviä keskustelijoita, koska he ehtivät ajatella ja pohdiskella asioita syvemmin. Mietiä asioita monesta eri näkökulmasta. Siis myös muistakin kuin vain omasta näkökulmastaan.
Ihme vihamielisyyttä taas. Puheliaisuus ei todellakaan välttämättä tarkoita sitä, että rakastaa omaa ääntään vaan se on yksi kommunikoinnin tapa.
Puheliaisuus ei ole yksi kommunikoinnin tapa vaan se on ihmisessä oleva ominaisuus. Puhelias ihminen haluaa puhua paljon. Puhe sen sijaan on yksi kommunikoinnin tapa, mutta vain yksi. Ilmeillä, eleillä ja äänensävyillä on erittäin suuri merkitys.
Toki eleillä, ilmeillä ja äänensävyllä on merkitys niiden valittujen sanojen ohella, mutta jos ihminen ei sano mitään, niin toisen voi olla aika vaikea arvata mitä siellä pään sisällä liikkuu vai liikkuuko mitään. Jos sanoo muutaman kohteliaan sanan, niin se ei tarkoita että pitäisi avautua koko sielunelämästään. Hyvät keskustelijat osaavat hakea niitä yhteisiä jutun aiheita ja luoda myönteistä tunnelmaa verrattuna äänettömään mököttömiseen. Joskus hyvä juttutuokio voi kestää 10 minuuttia ja joskus kahvipöydän ääressä voi mennä mukavalla porukalla vaikka 2 tuntia, jolloin puheenaiheet saattavat vaihdella taivaan ja maan välillä.
Miksi sun pitäisi arvata, mitä toisen pään sisällä liikkuu? Jos hän sanoisi suoraan, että juttusi ovat hänen mielestään kuolettavan tylsiä, se olisi varmasti mielestäsi epäkohteliasta ja loukkaantuisit. Pitäisikö hänen siis myötäillä sinua vai mitä haluaisit hänen tekevän? Entäpä, jos hän haluaisikin keskustella tietokantojen optimoinnista? Olisitko valmis keskustelemaan aiheesta hänen kanssaan? Saamaan aikaiseksi mielenkiintoisen keskustelun aiheesta? Vai yrittäisitkö ohjata keskustelua johonkin sellaiseen aiheeseen, mikä kiinnostaisi sinua itseäsi? Mä kirjoitin jo aikaisemmin, että en mä saa mitään keskustelua aikaiseksi armeija-ajoista, autoista tai urheilusta. Voin esittää muutaman - todennäköisesti tyhmän - kysymyksen em aiheista, mutta se siitä. Puheenaiheen pitää olla sellainen, että se kiinnostaa molempia. Lisäksi molempien pitää tietää aiheesta sen verran paljon, että jotain keskustelua syntyykin. Ja on myös hyvä muistaa, että keskustelun aihe tai siihen liittyvät kommentit eivät saa olla sellaisia, jotka loukkaisivat toista tai aiheuttaisivat riitaa. Ystävänsä tuntee niin hyvin, että tietää etukäteen, mitkä aiheet ovat "tabuja". Mutta mitä vähemmän toista ihmistä tuntee, sitä helpommin menee väärille vesille.
Minusta on aika paljon vaadittu, että puheenaiheen pitää olla sellainen joka kiinnostaa molempia. Mistä sitä edes tietää, mikä toista kiinnostaa? Harva on niin töykeä, että sanoo suoraan: Kuule, tuo aihe ei minua kiinnosta! Kyllä ihmisen pitää osata/jaksaa keskustella muustakin kuin itseä kiinnostavista asioista.
Hyvä on. Sinä ja minä voidaankin alkaa keskustella tietokantojen optimoinnista, eikö? Käytätkö yleensä relaatitiotietokantoja vai oliotietokantoja? Mä käytän molempia, mutta suurimmaksi osaksi oliotietokantoja. Sun vuoro.
(Hei, olen eri ja huutelen sivusta.)
Mitä tarkoittaa relaatiotietokanta ja oliotietokanta? Ne liittyvät varmasti jotenkin tietokoneisiin, mutta miten? Mitä niillä tehdään ja miten ne eroavat toisistaan?Huutele vaan sivusta, mutta henkilön, jolle vastasin, mielestä pitää osata keskustella mistä tahansa aiheesta, vaikka aihe ei kiinnostaisikaan. Pelkkä kyseleminen ei ole keskustelua. Kirjoitin aiempaan kommenttiini, että voin mäkin esittää jotain typeriä kysymyksiä armeija-ajoista, autoista tai urheilusta, mutta keskustelu edellyttää, että tietää jo valmiiksi riittävästi eikä vain kysele tyhmiä ja toinen vastailee.
Kiitos, selvensit hyvin, miksi monen on vaikea osallistua keskusteluun, vaan haluaa mieluummin olla hiljaa.
Minun itsetuntoni ei ole heikoimmasta päästä, ja monenlaiset asiat kiinnostavat minua. Jos joku haluaa keskustella aiheesta, josta en tiedä mitään, haluan usein tietää enemmän. Samoin vastaan mielelläni, jos toinen osoittaa kiinnostusta aiheeseen, joka on sydäntäni lähellä tai josta tiedän muuten paljon.
Lähtökohtaisesti en mieti, onko keskustelukumppani tyhmempi vai viisaampi kuin minä. Vain se on tärkeää, haluammeko molemmat puhua keskenämme. Jos jompikumpi ei halua, keskustelua ei synny.
Oletin muuten, että et vastaisi kysymykseeni mitään, oli ystävällistä että perustelit miksi et halua vastata. Toki ymmärrän aiheesta sen verran, että lyhyt selitys ei kerro paljon mitään, ja ymmärrän myös, että keskustelu olisi todennäköisesti mielenkiintoista vain sen mielestä, joka saisi aiheesta jotain uutta.
Tämä juuri. Muutenhan keskusteleminen 3-vuotiaiden kanssa riittäisikin ihan hyvin :D Mä voin olla kiinnostunut sellaisestakin aiheesta, josta en tiedä juuri mitään (kunhan aihe kiinnostaisi mua), mutta siitä tulisi aika turhauttavaa sille, jonka pitäisi toimia ikäänkuin opettajana. Armeija, autot ja urheilu ei edes kiinnosta mua, joten olen mieluummin hiljaa kuin esitän tyhmiä kysymyksiä, joihin en edes halua vastauksia.
Tässä mun lähistöllä asuu yksi pahasti alkoholisoitunut mies, jonka kanssa - siis ennen pandemiaa - juttelin aina paikallisessa lähiökuppilassa odotellessani, että take away -sapuskani valmistuvat. Hänen kanssaan juteltiin aina tietokannoista, ohjelmoinnista yms. Mulle ei ole niinkään väliä, kenen kanssa juttelen vaan mistä juttelen. Ja just sen vuoksi mulle on tärkeää, että keskustelua syntyy ja aihe molempia kiinnostaa. Omat ystävät ja läheiset ovat niitä, joiden kanssa aiheella ei ole mitään väliä vaan enemmän toisen seuralla ja läsnäololla, mutta muiden kanssa taas toisen seura tai läsnäolo ei ole millään tavalla tärkeää, jos keskustelun aihe ei ole kiinnostava.
Ihmisten sosiaalisuus on hyvin monimuotoista, ja ilmentyy monella tavalla. Olen itse varmaan jonkinlainen ailahteleva sekamuoto. Joku 3-vuotias on monesti mielenkiintoisempi kuin naapuri, mutta juttelen sen naapurinkin kanssa ihan mielelläni, jos persoonat sopivat jollain lailla yhteen. Kaikki aihepiirit ovat kiinnostavia silloin kun olen sosiaalisella tuulella, useimmiten olen.
Tutustuin kerran yhdessä odotustilassa puoliväkisin yhteen vanhempaan naiseen, joka kommentoi kaverilleen ihmisiä, jotka tuijottavat kännykkää eivätkä pysty minkäänlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Rouva katsahti minuun sen verran tarkoittavasti, että pistin kännykän taskuun ja sanoin, että rouva on aivan oikeassa, ihminen on aina mielenkiintoisempi kuin puhelin, mistäs juteltaisiin? Saatiin lopulta ihan mielenkiintoinen keskustelu ajan tappamiseksi, vaikka rouva olikin aluksi aika vastahakoinen juttelemaan vieraan kanssa. En tiedä, hyödyimmekö siitä mitään, mutta luultavasti meillä molemmilla oli ihan kivaa.
Antoisinta minullekin on ystävien ja läheisten seura. En siis ymmärrä, kun joku (aiemmin ketjussa) oli sitä mieltä, että vieraille pitää olla kohtelias ja kotona voi purkaa huonoa tuultaan vapaasti.
Niinpä. Ihmiset ovat erilaisia kuten heidän tapansa ja tarpeensa kanssakäymiseenkin. Jos tuo kertomani alkoholisoitunut mies puhuisi armeija-ajoistaan, autoista ja urheilusta, en koskaan menisi hänen kanssaan juttelemaan. Hän voisi puhua niistä jonkun sellaisen kanssa, joita em asiat kiinnostavat.
Mä olisin tuossa sun tapauksessa jatkanut kännykän käyttöä. Kahdesta syystä. Ensinnäkin rouvalla oli jo kaveristaan seuraa. Olisi siis voinut jatkaa keskustelua aiheesta kaverinsa kanssa. Toiseksi tuollaiset tilanteet ovat juuri niitä, jolloin ehtii laittaa viestiä ystäville ja kavereille. Miksi olisin ollut kiinnostuneempi jostain tuntemattomasta rouvasta kuin tuntemistani ihmisistä? Voin tehdä poikkeuksen silloin, jos kyseessä on vanha ihminen ja hän on yksin. Eli voin edes jollain tasolla olettaa, että vanhuksella ei ole kovin usein juttuseuraa. Mutta silloinkin toisen osalta keskustelun aloituksen pitää tapahtua ihan muulla tavalla kuin suhtautua ylimielisesti tai halveksivasti siihen, mitä olen juuri sillä hetkellä tekemässä. Hänhän ei voi tietää, vaikka olisin viestittelemässä äitini tai ystäväni kanssa, joka on sairaalassa.
Mä juttelen toisen ihmisen kanssa silloin, jos kyseinen ihminen on mulle jollain tavalla merkityksellinen TAI keskustelun aihe kiinnostaa mua. Mieluiten tietysti molemmat. Useimpien naapureiden kanssa en koskaan juttele mitään. Tervehdin toki, mutta en muuta. On kuitenkin muutama naapuri, jonka kanssa mulla on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, sekä yksi naapuri, josta ihan oikeasti pidän ihmisenä.
Mä en ole varmaan koskaan ollut niin tylsistynyt, että kaipasin jonkun tuntemattoman ihmisen fyysistä seuraa ajan tappamiseen. Ennen älypuhelimia luin kirjaa tai lehtiä, jos olin jossain odotustilassa, matkustin junalla tai lentokoneella tms. Aina löytyy joko työ- tai yksitysasioista jotain, mitä suunnitella tai miettiä.
Yleensä ohittaisinkin, mutta olen tosiaan ailahteleva. Tunnustan, että kannustimeni oli lievä ärtymys ja myös huvittuneisuus, ei niinkään kiinnostus, tylsistyminen tai halu olla ystävällinen. Ajattelin, että keskustele sitten, kun kerran halusit. 😇
Rouvahan ei edes halunnut keskustella, kunhan piruili. Jotenkin olin heti samassa mielentilassa ja otin sen haasteena. Se tilanne oli kiinnostava, halusin tietää mitä hän tekee, kun hänen tökkäisemänsä tuntematon ihminen vastaa tölväisyyn eri tavalla kuin hän odotti. Rouva tajusi mitä ajoin takaa, mutta keskustelu oli mukavaa kun saimme sen alkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe tarpeeksi puhua jos ei ole aidosti jotain sanottavaa. Monesti ihmiset selittävät yksinkertaisiakin asioita kamalan pitkään tai jauhavat turhanpäiväisestä. Tykkään kyllä keskustella pienemmällä porukalla ihmisten kanssa syvällisemmistä asioista. Ryhmissä monesti tyhmyys tiivistyy ja ihmiset kälättävät ja käyttäytyvät epävarmasti. Näissä tilanteissa katselen vain sivusta.
En puhu isommissa ryhmissä juurikaan, koska yleensä paikalla on tilanteessa kuin tilanteessa egoinensa pursuilevia ihmisiä ihan tarpeeksi. Toiset tuntuvat tyykkävän olla äänessä aivan välttämättä. Koen sen välillä aika moukkamaiseksi käytökseksi. Ihmiset puhuvat toistensa päälle ja välillä oikein huutavat. Jokainen haluaa saada oman äänensä kuuluviin hinnalla milla hyvänsä.
En saa ryhmätilanteissa keskusteluista mitään irti. Ihan joutavan päiväistä sähläystä.
Kahden kesken juttelen ihmisten kanssa mieluummin. En ole ujo. Kahden kesken puheenaiheet on usein tähdellisempiä ja keskusteluun saa enemmän syvyyttä.
Treffeillä en koskaan olisi hiljaa. Inhoan ujoja tuppisuita. Keskustella pitää osata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen introvertti, nainen, +50 ja vihaan turhanpäistä paskanjauhantaa. Esim. Usa:n smalltalk - kulttuuri on itselleni kauhistus. Jauhetaan sontaa, ilman mitään sisältöä, ilman todellista kiinnostusta vastapuolen asioista. Ei kiinnosta ladella mitäänsanomattomia kohteliaisuuksia vieraiden kanssa, ainoastaan tavan vuoksi. Itse hoidan asialliset hommat, muut jääköön hoitamatta.
Mutta juuri hiljaisissa se onkin kuluttavaa kun he eivät ota huomioon niitä jotka pitävät puhumisesta ja jotka haluavat ottaa kontaktia. Eikö heillä tule ikinä sellaista tunnetta että toinen voisi pitää sitä kiusallisena piirteenä. Hiljaiset hetket sosiaalisissa tilanteissa ovat tosi vaivaannuttavia ja tulee tunne ettei ole toisen kanssa samalla aallonpituudella. Vaikkei small-talk onnistukaan niin kohteliasta on edes puhua jotain ja jotain muutakin kun vaan 'joo 'niin tai 'mmm'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten tehdään avaus siitä miten vaikeaa ystävien löytäminen Suomessa on. Niin, miksiköhän. Ihmisviha on Suomessa ylpeyden aihe.
Vierailija kirjoitti:
Mutta juuri hiljaisissa se onkin kuluttavaa kun he eivät ota huomioon niitä jotka pitävät puhumisesta ja jotka haluavat ottaa kontaktia. Eikö heillä tule ikinä sellaista tunnetta että toinen voisi pitää sitä kiusallisena piirteenä. Hiljaiset hetket sosiaalisissa tilanteissa ovat tosi vaivaannuttavia ja tulee tunne ettei ole toisen kanssa samalla aallonpituudella. Vaikkei small-talk onnistukaan niin kohteliasta on edes puhua jotain ja jotain muutakin kun vaan 'joo 'niin tai 'mmm'.
Hiljaiset hetket sosiaalisissa tilanteissa vaivaannuttavia? Kyllä, silloin kun on pakko jutella 111 sellaisen henkilön kanssa, joka on vaivaannuttava, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä, joka on persoonaltaan päällekäyvä.
On lähes mahdotonta päästä samalle aaltopityydelle arvostelevan ja päällepäsmäröivän ihmisen kanssa.
Tällainen ihminen on kiusallinen, eikö hän itse huomaa sitä? Eikö hänellä ole mitään sosiaalisia taitoja? Puheliaisuus ei ole sosiaalinen taito, se on vain sosiaalisuutta. Miksi ajattelet, että vain sinut pitää ottaa huomioon? Miksi ajattelet, että vain sinun kanssasi samanlainen ihminen on normaali, ja kaikki persoonaltaan erilaiset ihmiset pitäisi pakottaa sinun leluiksesi? Mitä saat siitä?
Kuulostaa tosi absurdilta, että toisen pitäisi huomioida sinun tarpeesi ja täyttää ne, koska sinä pidät puhumisesta ja haluat ottaa kontaktia. Suhtaudun aika samalla tavalla mieheen, joka iskeytyy seuraani kadulla ja haluaa minun huomioivan ja täyttävän tarpeensa. Hänkin yrittää saada kohteensa suostuvaiseksi arvostelemalla ja nimittelemällä.
Se, että olen paikalla tai samassa tilassa, ei anna toiselle mitään oikeuksia kohdella minua esineenä, jolla ei ole merkitystä. Jos minua nimitellään rumaksi ja maailman vanhimman vanhimman ammatin edustajaksi, ei saa minua kiinnostumaan. En myöskään muutu suosiolliseksi sillä, että olen kuluttava, epäkohtelias, asperger, kehitysvammainen, skitsoidi..
Älä käsitä väärin, minä olen yleensä kohtelias myös epämiellyttäville ihmisille ja osaan jutella heidänkin kanssaan. Todennäköisesti "puhelias ja sosiaalinen" ei edes huomaa tätä. Kaikki eivät kuitenkaan halua olla leikkiä sillä tavalla, ja kaikki eivät pysty. Se ei tee heistä huonoja, etkä sinä ole parempi siksi, että luulet pystyväsi pakottamaan ja manipuloimaan, ihan niin kuin se kadun mieskin luulee.
Opettele sosiaalisia taitoja, opettele tulemaan toimeen myös itseesi nähden erilaisten kanssa, opettele toisen huomioimista. Todennäköisesti toiset pitävät sinua miellyttävämpänä, ja haluavat ehkä mieluummin vastata kontaktiisi.
Kun minä ja mun mies alettiin tapailla, niin hän oli erittäin hiljainen, oli jännittynyt. Ehkä meidän 3.tapaamisella alkoi puhumaan enemmän ja vuorovaikutus oli luontevampaa. Nykyään mies on varmaan puheliaampi kuin minä, tosin ei meistä kumpikaan koko ajan ole äänessä. Joskus on hyvä olla hiljaa yhdessä. Se ensivaikutelma saattaa hyvinkin olla hämäävä ja oikea luonne paljastuu vasta kun tutustutaan tarkemmin.
En koe, että mun sanottava kiinnostaa ketään. Vastaan, jos kysytään, mutta en vaan usko, että ketään kiinnostaa. Kahvitauoilla töissä pyrin juomaan kahvini työpisteelläni, joskus jään seuraamaan keskustelua ja juon kahvini samassa tilassa muiden kanssa, mutta en yleensä liity siihen keskusteluun, koska en halua pilata sitä muilta. En osaa puhua kiinnostavasti tai olla hauska ja naurattaa muita, joten olen hiljaa etten nolaa itseäni yrittämällä olla hauska ja mun mielipiteet on aika geneerisiä monesta asiasta. En oikein omista vahvoja ja kärkkäitä mielipiteitä, joita voisin tuoda esiin.
Vierailija kirjoitti:
En puhu isommissa ryhmissä juurikaan, koska yleensä paikalla on tilanteessa kuin tilanteessa egoinensa pursuilevia ihmisiä ihan tarpeeksi. Toiset tuntuvat tyykkävän olla äänessä aivan välttämättä. Koen sen välillä aika moukkamaiseksi käytökseksi. Ihmiset puhuvat toistensa päälle ja välillä oikein huutavat. Jokainen haluaa saada oman äänensä kuuluviin hinnalla milla hyvänsä.
En saa ryhmätilanteissa keskusteluista mitään irti. Ihan joutavan päiväistä sähläystä.
Kahden kesken juttelen ihmisten kanssa mieluummin. En ole ujo. Kahden kesken puheenaiheet on usein tähdellisempiä ja keskusteluun saa enemmän syvyyttä.
Treffeillä en koskaan olisi hiljaa. Inhoan ujoja tuppisuita. Keskustella pitää osata.
Toi egojen pursuilu juuri oli hieno kuvaus tuollaisesta tilanteessa. Keskustelussa kaikki pyrkivät edistämään sitä että kaikki voivat olla mukana. Itse ainakin tykkään sellasesta kivasta ilmapiiristä, ettei tarvi rynniä päästäkseen ääneen. Jotku toki tykkäävät siitä kun saavat huutaa kilpaa.
Onko se uhka sulle?