Lue keskustelun säännöt.
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
Parisuhteessa ei tarvi aina puhua, voi olla myös välillä hiljaa. Itse koen rasittavana jos pitää puhua puhumisen vuoksi. Voi tehdä omia juttuja ja antaa tilaa myös toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten tehdään avaus siitä miten vaikeaa ystävien löytäminen Suomessa on. Niin, miksiköhän. Ihmisviha on Suomessa ylpeyden aihe.
Ystävät ovat sellaisia jotka ovat jotenkin samalla aaltopituudella. Mitä tekee sellaisilla ihmisillä lähellään, jotka ovat siinä suhteessa vastoin tahtoaan?
Ja kun osa tosiaan on sellaisia etteivät kaipaa niin ihmisiä ympärilleen. Ainakaan sellaisia hyvänpäiväntuttuja, tai muuten tarvitse sitä sosiaalista kontaktia jatkuvasti voidakseen hyvin. Kuten esmes itse olen.
Harmi kyllä on sellainen porukkakin, joka noita asioita kaipaa, mutta joku muu piirre henkilöhistoriassa tai persoonallisuudessa estää saamasta sitä kaipaamaansa porukkaa ympärilleen. Se on aika surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten tehdään avaus siitä miten vaikeaa ystävien löytäminen Suomessa on. Niin, miksiköhän. Ihmisviha on Suomessa ylpeyden aihe.
Ystävät ovat sellaisia jotka ovat jotenkin samalla aaltopituudella. Mitä tekee sellaisilla ihmisillä lähellään, jotka ovat siinä suhteessa vastoin tahtoaan?
Ja kun osa tosiaan on sellaisia etteivät kaipaa niin ihmisiä ympärilleen. Ainakaan sellaisia hyvänpäiväntuttuja, tai muuten tarvitse sitä sosiaalista kontaktia jatkuvasti voidakseen hyvin. Kuten esmes itse olen.
Harmi kyllä on sellainen porukkakin, joka noita asioita kaipaa, mutta joku muu piirre henkilöhistoriassa tai persoonallisuudessa estää saamasta sitä kaipaamaansa porukkaa ympärilleen. Se on aika surullista.
Vielä jatkan, liittymättä puheliaisuuteen välttämättä kauheasti, että kun jaksan olla sosiaalinen vain silloin tällöin. Niin sitten en mielellään halua olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka kaipaavat jotenkin koko ajan sitä kontaktia. Joillain se ystävyys ei toimi kuten mulle olisi luontevaa, eli kontaktia parin kk:n välein. En jaksa sellaisia viikottaisia peliporukoita tms. Niin että sitten mieluummin hakee sellasta seuraa joka ajattelee samoin, kun ei itsekään pysty tulemaan vastaan määräänsä enempää.
Ja itse oon reilu nelikymppinen mies, en tiedä onko nämä helpompia naisilla vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Mutta juuri hiljaisissa se onkin kuluttavaa kun he eivät ota huomioon niitä jotka pitävät puhumisesta ja jotka haluavat ottaa kontaktia. Eikö heillä tule ikinä sellaista tunnetta että toinen voisi pitää sitä kiusallisena piirteenä. Hiljaiset hetket sosiaalisissa tilanteissa ovat tosi vaivaannuttavia ja tulee tunne ettei ole toisen kanssa samalla aallonpituudella. Vaikkei small-talk onnistukaan niin kohteliasta on edes puhua jotain ja jotain muutakin kun vaan 'joo 'niin tai 'mmm'.
Todennäköisesti ette olekaan samalla aallonpituudella. Kaikille hiljaiset hetket sosiaalisissa tilanteissa eivät nimittäin ole lainkaan vaivaannuttavia.
Miksi sitä paitsi haluaisit väkisin yrittää ottaa kontaktia henkilöön, joka ei anna sinulle vastakaikua? Anna kaikkien kukkien kukkia. Kaikki eivät voi elää miellyttääkseen juuri sinun tarpeitasi.
Joskus on viisaampaa olla hiljaa.
Asuimme ennen pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki toisten asiat juoruttiin eteenpäin, väritettynä ja liioiteltuna ja negatiivisessa hengessä.
Siellä oppi sen, ettei kannata puhua omia asioitaan työpaikalla, naapureille, kampaamossa tai kaupassa. Ystävillekin vain hyvin rajoitetusti.
Muutimme pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta juuri hiljaisissa se onkin kuluttavaa kun he eivät ota huomioon niitä jotka pitävät puhumisesta ja jotka haluavat ottaa kontaktia. Eikö heillä tule ikinä sellaista tunnetta että toinen voisi pitää sitä kiusallisena piirteenä. Hiljaiset hetket sosiaalisissa tilanteissa ovat tosi vaivaannuttavia ja tulee tunne ettei ole toisen kanssa samalla aallonpituudella. Vaikkei small-talk onnistukaan niin kohteliasta on edes puhua jotain ja jotain muutakin kun vaan 'joo 'niin tai 'mmm'.
Ei puheliaankaan ole mitenkään tarpeellista puhua ihan jokaisen ihmisen kanssa. Puheliaat löytävät porukasta toiset puheliaat ja voivat puhua heidän kanssaan. Jos puheliaaat pitävät toisessä ihmisessä olevaa ominaisuutta itselleen kiusallisena, he tietenkin vaihtavat jonkun toisen seuraan. Tuo tunne, ettei ole toisen kanssa samalla aaltopituudella, voi pitää hyvin paikkaansakin. Ei olekaan toisen kanssa samalla aaltopituudella. Silloinkin on järkevämpää siirtyä sellaisten seuraan, joiden kanssa tuntee olevansa samalla aaltopituudella. Tuleeko muuten sulle koskaan sellaista tunnetta, että sun puheliaisuuttasi voidaan pitää kiusallisena piirteenä?
Olen itse puhelias, mutta en mene kiusaamaan ihmisiä omalla puheliaisuudellani, jos he selvästi eivät seuraani halua. Löydän porukasta aina ne, jotka tykkäävät puhumisesta. Lisäksi pystyn olemaan hiljaakin. Opetettiin jo kansakoulussa, että joskus pitää olla hiljaa ja joskus voi puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain jaksa käyttää energiaani turhanpäiväisyyksista puhumiseen. Väsyn siihen. Joskus saatan pinnistellä ja puhua puheliaan kanssa puhumisen vuoksi, mutta yleensä en jaksa vaivautua. Miksi ehdoin tahdoin väsyttäisin itseäni? Puhun kyllä kahden kesken enemmän kuin ryhmässä ja tutummassa seurassa en niin väsy puhumiseen ja mielenkiintoisissa keskusteluissa jaksaa puhua paremmin kuin jonnin joutavassa. Hiljaisuus vain on itselle luontevampaa ja kuuntelun yleensä mielummin kuin olen äänessä. T. Introvertti
Ei tuo oikein kuulosta introverttiydeltä, vaan epäsosiaalisuudelta tai ahdistuneisuudelta. Introverttikin pystyy puhumaan ihan normaalisti. Outoa, että joku tällainen kuitenkin etsii seuraa, mutta ei silti halua puhua mitään toiselle, eikä anna vastapuolelle mahdollisuutta tutustua.
Minusta tuo aiempi kirjoittaja kuulosti varsin normaalilta. Tutun kanssa on mukavampaa jutella kuin tuntemattoman. Mielenkiintoisista aiheista on mukavampaa jutella kuin yhdentekevistä. Kahden kesken on mukavampaa jutella kuin porukassa. Näin se minullakin on. En ole edes introvertti, mutta muakin väsyttää joutavanpäiväisistä asioista puhuminen. Jotkut ihmiset taas tykkäävät raportoida muille ihmisille suunnilleen jokaisen vessassa käyntinsäkin.
Ai on muka normaalia, jos muiden kanssa puhuessa pitää ihan pinnistellä? No, ei kyllä ole normaalia. Kyllä siitä tulee kuva, että ei pidä ihmisistä lainkaan.
Miksi edes yrittää käydä treffellä, jos muiden kanssa keskustelu on niin epämiellyttävää? Keskustelu on kuitenkin aika välttämätöntä, että parisuhde jatkuisi.
Voi kuule, niin rakas kuin muistisairas äitini mulle onkin, silti mun pitää välillä pinnistellä, että jaksan kuunnella uudestaan ja uudestaan samat asiat, jotka hän on kertonut mulle jo satoja kertoja, ja vastata hänelle samat vastaukset, jotka olen vastannut jo satoja kertoja. Jos kyseessä olisi joku puolituttu, joka vaan haluaa jauhaa ja jauhaa asiasta, joka mua ei kiinnosta lainkaan, silloinkin pitää pinnistellä, jotta jaksaisin vastailla aiheeseen, joka ei mua kiinnosta lainkaan.
Et näytä tajuavan sitä, että ei se ole ihmisvihaa tai vastaavaa, jos ei jaksa tai halua lörpötellä joutavia ihan jokaisen kanssa. Ne tärkeät ja merkitykselliset ihmiset ovat ihan eri juttu, heidän kanssaan jaksaa. Silloinkin, jos pitää pinnistellä kuten mä joudun välillä tekemään muistisairaan äitini kohdalla.
Parisuhde on vähän toinen juttu ja parisuhdetta varten pitää löytää sellainen ihminen, jonka kanssa luonteet sopivat hyvin yhteen. Jollekin, jolla on jatkuva puheripuli, voi sopiakin hyvin sellainen, joka pääasiassa vain kuuntelee toisen suoltaessa suustaan omaa tajunnanvirtaansa. Tai sitten kaksi hiljaista, hiljaisuudesta nauttivaa voivat sopia erinomaisesti yhteen. Heille yhdessä tekeminen ja kosketukset voivat olla paljon merkityksellisempiä asioita kuin parisuhteen tilan sanallinen analysointi. Aamukahvi hiljaa vierekkäin mökkirannassa joutsenten lipuessa laiturin viereen voi olla paljon nautinnollisempaa kuin keskustella jostain telkkariohjelmasta, koronaviruksesta tms. Hiljainenkin puhuu silloin, kun on jotain asiaa, mutta puhuminen vain puhumisen vuoksi ei ole heille tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta juuri hiljaisissa se onkin kuluttavaa kun he eivät ota huomioon niitä jotka pitävät puhumisesta ja jotka haluavat ottaa kontaktia. Eikö heillä tule ikinä sellaista tunnetta että toinen voisi pitää sitä kiusallisena piirteenä. Hiljaiset hetket sosiaalisissa tilanteissa ovat tosi vaivaannuttavia ja tulee tunne ettei ole toisen kanssa samalla aallonpituudella. Vaikkei small-talk onnistukaan niin kohteliasta on edes puhua jotain ja jotain muutakin kun vaan 'joo 'niin tai 'mmm'.
Ei puheliaankaan ole mitenkään tarpeellista puhua ihan jokaisen ihmisen kanssa. Puheliaat löytävät porukasta toiset puheliaat ja voivat puhua heidän kanssaan. Jos puheliaaat pitävät toisessä ihmisessä olevaa ominaisuutta itselleen kiusallisena, he tietenkin vaihtavat jonkun toisen seuraan. Tuo tunne, ettei ole toisen kanssa samalla aaltopituudella, voi pitää hyvin paikkaansakin. Ei olekaan toisen kanssa samalla aaltopituudella. Silloinkin on järkevämpää siirtyä sellaisten seuraan, joiden kanssa tuntee olevansa samalla aaltopituudella. Tuleeko muuten sulle koskaan sellaista tunnetta, että sun puheliaisuuttasi voidaan pitää kiusallisena piirteenä?
Olen itse puhelias, mutta en mene kiusaamaan ihmisiä omalla puheliaisuudellani, jos he selvästi eivät seuraani halua. Löydän porukasta aina ne, jotka tykkäävät puhumisesta. Lisäksi pystyn olemaan hiljaakin. Opetettiin jo kansakoulussa, että joskus pitää olla hiljaa ja joskus voi puhua.
Niin mutta jos keskustelukaverina ei ole kukaan muu kuin tämä hiljainen kaveri? Esimerkiksi jos työpaikalla on vain yksi ihminen kenen kanssa jakaa kokemuksia niin jos toinen on vain se tuppisuu. Ei ole varaa valita sellaista keskustelukaveria kuin haluaa. Olen huomannut juuri suomalaisilla tätä epäsosiaalista käyttäytymistä, yleensä ulkomaalaiset jotka osaavat suomenkieltä ovat helpostilähestyttäviä ja heihin on helppo ottaa kontaktia. En halua olla mitenkään rasistinen suomalaisia kohtaan mutta puhun vain kokemuksistani.
Eipä kiinnosta puhua mitään,kun aina joko mun sanomiset mitätöidään tai kuitataan vaan silmien pyörittelyllä.Tai sitten mulkoillaan vihaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En koe tarpeeksi puhua jos ei ole aidosti jotain sanottavaa. Monesti ihmiset selittävät yksinkertaisiakin asioita kamalan pitkään tai jauhavat turhanpäiväisestä. Tykkään kyllä keskustella pienemmällä porukalla ihmisten kanssa syvällisemmistä asioista. Ryhmissä monesti tyhmyys tiivistyy ja ihmiset kälättävät ja käyttäytyvät epävarmasti. Näissä tilanteissa katselen vain sivusta.
Mä mietin, johtuuko joillain puheliailla kyvyttömyys kestää hiljaisuutta heidän omasta epävarmuudestaan. Haluavatko he kenties, että toisen huomio on satavarmasti juuri heissä eikä toinen ajattelekin jotain ihan omia juttujaan? Eikö heille riitä, että puoliso on ihan vapaaehtoisesti heidän seurassaan, vaikka puolison suu ei käykään koko ajan? Jokainen meistä osaa olla myös hiljaa. On ollut pakko oppia jo koulussa. On tilanteita (esim kirkossa tai teatterissa), joissa on kohteliastakin olla hiljaa. Työpaikallakaan ei voi koko ajan olla äänessä, koska työkavereille on annettava työrauha. Eikä toisen ihmisen kanssa kävelylenkilläkään kuule linnunlaulua tai muita luonnon ääniä, jos koko ajan puhutaan jotain. Mikä hiljaisuudessa ahdistaa?
Ei täydellistä hiljaisuutta ja rauhaa pidä täyttää jollakin melusaasteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta juuri hiljaisissa se onkin kuluttavaa kun he eivät ota huomioon niitä jotka pitävät puhumisesta ja jotka haluavat ottaa kontaktia. Eikö heillä tule ikinä sellaista tunnetta että toinen voisi pitää sitä kiusallisena piirteenä. Hiljaiset hetket sosiaalisissa tilanteissa ovat tosi vaivaannuttavia ja tulee tunne ettei ole toisen kanssa samalla aallonpituudella. Vaikkei small-talk onnistukaan niin kohteliasta on edes puhua jotain ja jotain muutakin kun vaan 'joo 'niin tai 'mmm'.
Ei puheliaankaan ole mitenkään tarpeellista puhua ihan jokaisen ihmisen kanssa. Puheliaat löytävät porukasta toiset puheliaat ja voivat puhua heidän kanssaan. Jos puheliaaat pitävät toisessä ihmisessä olevaa ominaisuutta itselleen kiusallisena, he tietenkin vaihtavat jonkun toisen seuraan. Tuo tunne, ettei ole toisen kanssa samalla aaltopituudella, voi pitää hyvin paikkaansakin. Ei olekaan toisen kanssa samalla aaltopituudella. Silloinkin on järkevämpää siirtyä sellaisten seuraan, joiden kanssa tuntee olevansa samalla aaltopituudella. Tuleeko muuten sulle koskaan sellaista tunnetta, että sun puheliaisuuttasi voidaan pitää kiusallisena piirteenä?
Olen itse puhelias, mutta en mene kiusaamaan ihmisiä omalla puheliaisuudellani, jos he selvästi eivät seuraani halua. Löydän porukasta aina ne, jotka tykkäävät puhumisesta. Lisäksi pystyn olemaan hiljaakin. Opetettiin jo kansakoulussa, että joskus pitää olla hiljaa ja joskus voi puhua.
Niin mutta jos keskustelukaverina ei ole kukaan muu kuin tämä hiljainen kaveri? Esimerkiksi jos työpaikalla on vain yksi ihminen kenen kanssa jakaa kokemuksia niin jos toinen on vain se tuppisuu. Ei ole varaa valita sellaista keskustelukaveria kuin haluaa. Olen huomannut juuri suomalaisilla tätä epäsosiaalista käyttäytymistä, yleensä ulkomaalaiset jotka osaavat suomenkieltä ovat helpostilähestyttäviä ja heihin on helppo ottaa kontaktia. En halua olla mitenkään rasistinen suomalaisia kohtaan mutta puhun vain kokemuksistani.
Eli tarkoitatko nyt, että työpaikalla on työkaveri, jonka kanssa sun pitäisi puhua työasioista, jotta työt saadaan hoidettua? Ja tämä työkaveri ei ota kantaa mihinkään? Silloin yhteys esimieheen ja kerrot, että työasiat eivät ko henkilön kanssa oikein suju. Muista kuin työasioistahan työpaikalla ei ole tarkoituskaan keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe tarpeeksi puhua jos ei ole aidosti jotain sanottavaa. Monesti ihmiset selittävät yksinkertaisiakin asioita kamalan pitkään tai jauhavat turhanpäiväisestä. Tykkään kyllä keskustella pienemmällä porukalla ihmisten kanssa syvällisemmistä asioista. Ryhmissä monesti tyhmyys tiivistyy ja ihmiset kälättävät ja käyttäytyvät epävarmasti. Näissä tilanteissa katselen vain sivusta.
Mä mietin, johtuuko joillain puheliailla kyvyttömyys kestää hiljaisuutta heidän omasta epävarmuudestaan. Haluavatko he kenties, että toisen huomio on satavarmasti juuri heissä eikä toinen ajattelekin jotain ihan omia juttujaan? Eikö heille riitä, että puoliso on ihan vapaaehtoisesti heidän seurassaan, vaikka puolison suu ei käykään koko ajan? Jokainen meistä osaa olla myös hiljaa. On ollut pakko oppia jo koulussa. On tilanteita (esim kirkossa tai teatterissa), joissa on kohteliastakin olla hiljaa. Työpaikallakaan ei voi koko ajan olla äänessä, koska työkavereille on annettava työrauha. Eikä toisen ihmisen kanssa kävelylenkilläkään kuule linnunlaulua tai muita luonnon ääniä, jos koko ajan puhutaan jotain. Mikä hiljaisuudessa ahdistaa?
Eikö työpaikoilla ole edes ruokataukoa, vai pitääkö toiselle antaa siinäkin kohtaa ruokarauha? Minusta on tylsää jos ollaan kokoajan hiljaa (eikö edes työasioita käydä läpi?), mutta tiedän että kaikki eivät ole erakkoja eivätkä kaikki ole mitään puheliaita ja sosiaalisia, annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe tarpeeksi puhua jos ei ole aidosti jotain sanottavaa. Monesti ihmiset selittävät yksinkertaisiakin asioita kamalan pitkään tai jauhavat turhanpäiväisestä. Tykkään kyllä keskustella pienemmällä porukalla ihmisten kanssa syvällisemmistä asioista. Ryhmissä monesti tyhmyys tiivistyy ja ihmiset kälättävät ja käyttäytyvät epävarmasti. Näissä tilanteissa katselen vain sivusta.
Mä mietin, johtuuko joillain puheliailla kyvyttömyys kestää hiljaisuutta heidän omasta epävarmuudestaan. Haluavatko he kenties, että toisen huomio on satavarmasti juuri heissä eikä toinen ajattelekin jotain ihan omia juttujaan? Eikö heille riitä, että puoliso on ihan vapaaehtoisesti heidän seurassaan, vaikka puolison suu ei käykään koko ajan? Jokainen meistä osaa olla myös hiljaa. On ollut pakko oppia jo koulussa. On tilanteita (esim kirkossa tai teatterissa), joissa on kohteliastakin olla hiljaa. Työpaikallakaan ei voi koko ajan olla äänessä, koska työkavereille on annettava työrauha. Eikä toisen ihmisen kanssa kävelylenkilläkään kuule linnunlaulua tai muita luonnon ääniä, jos koko ajan puhutaan jotain. Mikä hiljaisuudessa ahdistaa?
Eikö työpaikoilla ole edes ruokataukoa, vai pitääkö toiselle antaa siinäkin kohtaa ruokarauha? Minusta on tylsää jos ollaan kokoajan hiljaa (eikö edes työasioita käydä läpi?), mutta tiedän että kaikki eivät ole erakkoja eivätkä kaikki ole mitään puheliaita ja sosiaalisia, annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Tottakai pitää antaa ruokarauha.Työpaikalla lounastauoko on just sitä varten, että saa syödä rauhassa ja olla hetken aikaa puhumatta työasioista. Mulla oli entisessä työpaikassa työkaveri, joka huomautti heti, jos lounastauolla puhuttiin työasioista. Mun mielestä se oli oikein hyvä juttu, että sai hetken aikaa huilata työasioista.
Tästä ketjusta tulee selväksi, että puhumattomat ihmiset kokevat olevansa ylempänä muita.
"Aiheet pinnallisia, haluan sanoa vain todella älykkäitä näkemyksiä, viihdyn paremmin omien ajatusteni kanssa" :D
Totuus on, että olette niin hitaita ja tyhmiä, että lauseenkin muodostaminen vie puoli päivää. Ylimielisiä pa.koja, ette muuta.
Vierailija kirjoitti:
Harkitsen pitkään kaikkea, mitä sanon. Yleensä keskustelunaihe on jo vaihtunut, kun olen saanut muodostettua rakentavan ja argumentatiivisesti hyvän vastauksen tai puheenvuoron. En myöskään näe kaikkia puheenaiheita puhumisen arvoisina; jos aihe on liian pinnallinen, en osallistu keskusteluun. Pidän kuuntelemisesta enemmän kuin puhumisesta, haluan analysoida puhetoverini eleet, ilmeet ja äänensävyt tarkasti. Sitten ihan huomaamattaankin tulee olleeksi hiljaa.
Kauheeta, siinäpähän analysoit mutta et minun puhettani. Mikä on sinun panoksesi/antisi, että keskustelu olisi ’tasokkaampaa?’
Tämä on ikuinen tappelu introverttien ja ekstroverttien välillä, molempien osapuolien tulee tajuta että kyse on tempperamenttipiirteistä. Molemmissa osapuolissa on paljon hyvää mutta voi olla että eroavaisuudet ovat niin suuria etteivät ymmärrä toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Joskus on viisaampaa olla hiljaa.
Asuimme ennen pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki toisten asiat juoruttiin eteenpäin, väritettynä ja liioiteltuna ja negatiivisessa hengessä.
Siellä oppi sen, ettei kannata puhua omia asioitaan työpaikalla, naapureille, kampaamossa tai kaupassa. Ystävillekin vain hyvin rajoitetusti.
Muutimme pois.
Aina voi keskustella ns yleisistä asioista!
Miksi puheliaat eivät hakeudu sellaisiin työtehtäviin, jossa saa puhua koko ajan?
Turhaa lätinää..eilö sanoin ukol lopeta se turhan lässytys.Hermotuttaa vaan..moine kerronta,turhia kommentointeja.