Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon ihmisiä, joilla tuskin on mitään älykästä sanottavaa, mutta eivät tajua tätä itse.

Jos AP aloittaisi keskustelua... Toteaisin aika pian: Ok. Päivän Hesari luettu.

Jos lähtee olettamuksesta, että sanotaan vain asioita ja mielellään jotain tärkeää, niin mitä luulet, että se on? Todetaan ääneen päivän tapahtumat.

Keskustelu vaatii jo kahta ihmistä ja halua jakaa jotain ajatuksia. Silloin ne keskustelut ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Jopa erittäin puheliaan ihmisen on vaikeaa täyttää näiden jotain maatamullistavia kertomuksia vaativien ihmisten toiveita jutun aiheista?

Toiset tykkäävät puhua ja keskustella muiden kanssa ja se on toisista hiljaisista suoraan kauheaa. Ellei se ole jotain todella tärkeää. Ihan kuten ei maailman joka tason puhetta mahtuisi.

Tuo just. Mä en halua useinkaan puhua itsestäni, mulla on kaikki ihan fine. Voisin puhua tosiaan mistä vaan muusta vaikka kenen kanssa, mutta en mitään henkilökohtaista. Enkä halua sellaisesta kuulla, kun se on aina kaikille samaa eikä kovin kiinnostavaa. 

Ja harva taas on niin kiinnostunut esim jostain henkilötunnuksen taustoista tai evoluutiopsykologiasta että voisi puhua jostain mielenkiintoisesta. 

Ehkä kannattaisi lörpötellä niiden ihmisten kanssa enemmän, niin huomaisit, että hyvinkin moni on kiinnostunut mainitsemiesi kaltaisista puheenaiheista. Ei kannata olla niin ennakkoluuloinen, että automaattisesti tuomitsee ihmiset tyhmiksi esimerkiksi olemuksen tai muutaman lauseen perusteella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä nyt muutama henkilö jankkaa keskenään. Suurin osa ihmisistä varmaan tykkää jonkunlaisesta jutustelusta.

Mulla on ihan riittävästi ihmisiä, joiden kanssa voin jutella. Mulle on ihan ok, että tervehditään, katsotaan silmiin jne, jos ihan oikeasti halutaan tehdä niin tai jopa jäädä juttelemaan jonkun kanssa. Mutta jos toinen ei katso silmiin, hymyile eikä tervehdi, silloin ei pidä loukkaantua vaan ymmärtää tästä sanattomasta viestinnästä, että toinen ei ole kiinnostunut sinusta eikä halua jäädä juttelemaankaan kanssasi. Nyt meillä on "käytöstavat", joiden tarkoitus on antaa virheellisiä viestejä kanssaihmisille. Koirillakin on oma elekielensä eikä ne teeskentele tai valehtele muille koirille ja sen vuoksi toinen koira - ainakin yleensä - ymmärtää, mitä toinen koira tarkoittaa. 

Minusta juuri silloin pitää loukkaantua. Jos toinen ei vaivaudu edes katsomaan kohti kun puhut hänelle, ei tervehdin, eikä hymyile takaisin, niin kyseinen henkilö on huonokäytöksinen moukka, jonka huonosta käytöksestä sinua kohtaan kuuluu loukkaantua. Niin tuppisuu ei voi olla etteikö toista voi tervehtiä ja jopa sanoa pari sanaa tarvittaessa.

Et ymmärtänyt mun pointtiani. Jos mä katson silmiin ja hymyilen vaikka naapurilleni, se tarkoittaa, että voin ihan mielelläni vaihtaa pari sanaakin hänen kanssaan. Siis mikäli mulla ei ole kamala kiire juuri sillä hetkellä. Silmiin katsomalla ja hymyllä osoitan toiselle, että hän voi halutessaan jutella mun kanssani. Nyt ja toisellakin kertaa.  Jos mä en kuitenkaan haluaisi missään vaiheessa jutella hänen kanssaan, miksi haluaisin antaa hänelle väärän signaalin katsomalla silmiin ja hymyilemällä? Katsotko sinä aina silmiin ja hymyilet, kun joku kerjäläinen, spurgu tai narkki sanoo sulle jotain? Vai loukkaatko heitä kääntämällä katseesi pois ja kävelemälllä nopeasti heidän ohitseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitien pitää jaksaa kuunnella asiakkaiden valitusta ja keskustella heidän kanssaan 8 tuntia päivässä. Illalla kuuntelet lasten ja lasten kavereiden kiukuttelua ja teet kaikki kotityöt yksin, kun puoliso vuorotyössä, pääsee vain parina päivänä neljältä ja on niin väsynyt ettei jaksa auttaa missään. Seksiä harrastetaan yöllä, kun lapsia ei saa mihinkään hoitoon. Eläkeläiset tarvitsevat apua, lauantaina toisten isovanhempien työ ja sunnuntaina toisten isovanhempien työ ja auta armias jo et naapurin eläkeläistä kuuntele, kun käyt viemässä roskapussin tai tulet ruokakaupasta tai töistä kotiin niin jo olet ilkeä ihminen.

😂😂😂

Eläkeläismummut on jo unohtanu, että lapsiperheessä harrastetaan seksiä yöllä. Teinit valvoo pitää meen vanhempienkin valvoa.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä monta syytä miksi en puhu. Ensinnäkin jännitän jonkin verran sosiaalisia tilanteita ja varsinkin keskustelun aloitus ja uuteen ihmiseen tutustuminen vaikeaa. Minua on paljon kiusattu ja olen oppinut olemaan hiljaa, etteivät muut pilkkaisi lisää. Jonkinlainen "näkymättömyys" ja varovaisuus on jäänyt niistä vuosista. Sen lisäksi olen muutenkin aika introvertti ihminen. Myös "turhasta" puhuminen ei aina innosta ja niiden aiheiden pitäisi olla mieleenkiintoisia ja toisaalta pelkään sitä, että puhun myös väärin tai mokaan jotenkin ja sen takia en mielelläni aloita puhumaan esim jostain jutusta mistä en itse tiedä mitään. Lyhyesti sanottuna minua pelottaa vaan "avata suuni" ja mietin sitä toisen reaktiota. Oikeastaan mitä rohkeammasta ja itsevarmemmasta ihmisestä kyse sen enemmän jännitän. Se toisen "karismaattisuus" jännittää, kun itsellä aika huono itsetunto. Pystyn paremmin samaistumaan niihin joilla tiedän joskus olevan samanlaista ongelmaa ja sellaisessa seurassa helpompi puhua. Olen muutnekin liikaa saanut kuulla sitä, että pitäisi olla rohkeampi ihminen. Tämä välillä ärsyttää, kun olen persoonaltakin sellainen introvertimpi ihminen. Oikeassa seurassa ja sellaisessa missä minut vihdoin otettiin hyvin vastaan pystyin viimein puhumaankin enemmän ja ei tarvinnut miettiä mitä toiset sanovat.

Se ei aina ole sitä miltä näyttää, jos uusi tuttavuus tuntuu rohkealta ja puheliaalta.

Itsellä on samanlainen tausta kuin sinulla, ja tunnen itseni välillä tosi epävarmaksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka vaikuttavat asiallisilta ja jopa viileiltä. Monesti hiljainen ja harkitseva tai ujo tuntuu minusta sellaiselta.

Jos tunnen itseni epävarmaksi tällaisen ihmisen seurassa, puhun aika paljon, mutta vain siksi että vaikuttaisin rennolta ja itsevarmalta. Usein käy niin, että huomaan sellaisen ihmisen olevan tavallinen ja mukava, ja on helppo jutella.

Jos keskustelukumppani on itsevarma sillä tavalla, että kyselee paljon ja yrittää kovasti tutustua, menen lukkoon ja vastailen lyhyesti ja välttelevästi. Ihan siksi, että tällaisista ihmisistä on ollut paljon harmia elämän aikana. Karismaattiset ihmiset, jotka oikeasti tykkäävät johtaa keskustelua mutta joutuvat joidenkin kanssa "onkimaan vastauksia", kuten yksi tällainen sanoi, ovat melkein poikkeuksetta sellaisia joihin en enää halua tutustua. Vaikka kuinka yrittäisivät vetää minua kuorestani niin ei kiitos heidän seurassaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon ihmisiä, joilla tuskin on mitään älykästä sanottavaa, mutta eivät tajua tätä itse.

Jos AP aloittaisi keskustelua... Toteaisin aika pian: Ok. Päivän Hesari luettu.

Jos lähtee olettamuksesta, että sanotaan vain asioita ja mielellään jotain tärkeää, niin mitä luulet, että se on? Todetaan ääneen päivän tapahtumat.

Keskustelu vaatii jo kahta ihmistä ja halua jakaa jotain ajatuksia. Silloin ne keskustelut ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Jopa erittäin puheliaan ihmisen on vaikeaa täyttää näiden jotain maatamullistavia kertomuksia vaativien ihmisten toiveita jutun aiheista?

Toiset tykkäävät puhua ja keskustella muiden kanssa ja se on toisista hiljaisista suoraan kauheaa. Ellei se ole jotain todella tärkeää. Ihan kuten ei maailman joka tason puhetta mahtuisi.

Puheliaisuus ei tarkoitakaan, että olisi hyvä keskustelija. Puheliaisuus tarkoittaa vain sitä, että tykkää kuunnella omaa ääntään. Tykkää olla äänessä. Puheliaillehan ei yleensä ole mitään väliä, mistä puhutaan, kunhan he saavat puhua. Monet hiljaiset ovat erittäin hyviä keskustelijoita, koska he ehtivät ajatella ja pohdiskella asioita syvemmin. Mietiä asioita monesta eri näkökulmasta. Siis myös muistakin kuin vain omasta näkökulmastaan. 

Ihme vihamielisyyttä taas. Puheliaisuus ei todellakaan välttämättä tarkoita sitä, että rakastaa omaa ääntään vaan se on yksi kommunikoinnin tapa. 

Puheliaisuus ei ole yksi kommunikoinnin tapa vaan se on ihmisessä oleva ominaisuus. Puhelias ihminen haluaa puhua paljon. Puhe sen sijaan on yksi kommunikoinnin tapa, mutta vain yksi. Ilmeillä, eleillä ja äänensävyillä on erittäin suuri merkitys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitien pitää jaksaa kuunnella asiakkaiden valitusta ja keskustella heidän kanssaan 8 tuntia päivässä. Illalla kuuntelet lasten ja lasten kavereiden kiukuttelua ja teet kaikki kotityöt yksin, kun puoliso vuorotyössä, pääsee vain parina päivänä neljältä ja on niin väsynyt ettei jaksa auttaa missään. Seksiä harrastetaan yöllä, kun lapsia ei saa mihinkään hoitoon. Eläkeläiset tarvitsevat apua, lauantaina toisten isovanhempien työ ja sunnuntaina toisten isovanhempien työ ja auta armias jo et naapurin eläkeläistä kuuntele, kun käyt viemässä roskapussin tai tulet ruokakaupasta tai töistä kotiin niin jo olet ilkeä ihminen.

😂😂😂

Eläkeläismummut on jo unohtanu, että lapsiperheessä harrastetaan seksiä yöllä. Teinit valvoo pitää meen vanhempienkin valvoa.

Lapsettomat parit voi hoitaa hommat jo alkuillasta ja mennä nukkumaan jo klo 21.00. Voivat myös käydä kuntosalilla ja katsoa telkkaria, riittää kun syövät lämpimän ruoan töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitien pitää jaksaa kuunnella asiakkaiden valitusta ja keskustella heidän kanssaan 8 tuntia päivässä. Illalla kuuntelet lasten ja lasten kavereiden kiukuttelua ja teet kaikki kotityöt yksin, kun puoliso vuorotyössä, pääsee vain parina päivänä neljältä ja on niin väsynyt ettei jaksa auttaa missään. Seksiä harrastetaan yöllä, kun lapsia ei saa mihinkään hoitoon. Eläkeläiset tarvitsevat apua, lauantaina toisten isovanhempien työ ja sunnuntaina toisten isovanhempien työ ja auta armias jo et naapurin eläkeläistä kuuntele, kun käyt viemässä roskapussin tai tulet ruokakaupasta tai töistä kotiin niin jo olet ilkeä ihminen.

😂😂😂

Eläkeläismummut on jo unohtanu, että lapsiperheessä harrastetaan seksiä yöllä. Teinit valvoo pitää meen vanhempienkin valvoa.

Lapsettomat parit voi hoitaa hommat jo alkuillasta ja mennä nukkumaan jo klo 21.00. Voivat myös käydä kuntosalilla ja katsoa telkkaria, riittää kun syövät lämpimän ruoan töissä.

Nauran niin, että tulee kohta pissa housuun. T. Ei-Maisa

Vierailija kirjoitti:

Äitien pitää jaksaa kuunnella asiakkaiden valitusta ja keskustella heidän kanssaan 8 tuntia päivässä. Illalla kuuntelet lasten ja lasten kavereiden kiukuttelua ja teet kaikki kotityöt yksin, kun puoliso vuorotyössä, pääsee vain parina päivänä neljältä ja on niin väsynyt ettei jaksa auttaa missään. Seksiä harrastetaan yöllä, kun lapsia ei saa mihinkään hoitoon. Eläkeläiset tarvitsevat apua, lauantaina toisten isovanhempien työ ja sunnuntaina toisten isovanhempien työ ja auta armias jo et naapurin eläkeläistä kuuntele, kun käyt viemässä roskapussin tai tulet ruokakaupasta tai töistä kotiin niin jo olet ilkeä ihminen.

Ei äitien, vaan sinun. Moni äiti on osannut järjestää asiansa niin, että sille puhumisellekin löytyy aikaa. Oli se sitten puolison, ystävien tai lähisukulaisten kanssa. Jostain aina putkahtaa näitä 7 päivää viikossa, 12 tuntia päivässä töitä tekeviä vanhempia, joiden pesukoneen täyttämiseen menee tunteja, ruokaa on vaihdittava herkeämättä ja mieskin aina iltavuorossa vuoden ympäri. Porraskäytävässä on aina lauma eläkeläisiä kyttäämässä tuntien kestävää juttuseuraa. Niin ja seksiäkin on harrastettava joka yö, vaikka kuinka väsyttää.

Mutta onneksi aaveelle ehtii. First things first.

Joskus voi olla pientä aivosumua töissä varmaan noi äiti ihmisen 2-4 tunnin yöunet.

Haluaisin puhua ennemmin ilmiöistä kuin ihmisistä. Tai jostain hyvistä ideoista ja siitä kuinka ihmiset tekevät jotain uutta luovaa ja innostavaa. Paljon keskittyy asiat negatiivisuuteen ja siihen että voivotellaan pimeyttä/loskaa/kipuja/kiirettä.

Jos joku vaikka alkaisi selittää miten hyvän kirjan löysi tai miten teki suunnitelman maratonia tai pihan täysremppaa varten, olisin ihan kuulolla. Haluaisin nähdä suuruudenhulluutta ja ideointia ja elämäniloa. Kaikki tuntuu olevan ankeuttajia heti kolmekymppisinä.

Voisin itsekin hölistä omista projekteistani, mutta tuntuu että yleinen reaktio näyttää olevan ihmisten kasvoilla että "ylpistelen" tai olen muuten vaan liian innostunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon ihmisiä, joilla tuskin on mitään älykästä sanottavaa, mutta eivät tajua tätä itse.

Jos AP aloittaisi keskustelua... Toteaisin aika pian: Ok. Päivän Hesari luettu.

Jos lähtee olettamuksesta, että sanotaan vain asioita ja mielellään jotain tärkeää, niin mitä luulet, että se on? Todetaan ääneen päivän tapahtumat.

Keskustelu vaatii jo kahta ihmistä ja halua jakaa jotain ajatuksia. Silloin ne keskustelut ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Jopa erittäin puheliaan ihmisen on vaikeaa täyttää näiden jotain maatamullistavia kertomuksia vaativien ihmisten toiveita jutun aiheista?

Toiset tykkäävät puhua ja keskustella muiden kanssa ja se on toisista hiljaisista suoraan kauheaa. Ellei se ole jotain todella tärkeää. Ihan kuten ei maailman joka tason puhetta mahtuisi.

Puheliaisuus ei tarkoitakaan, että olisi hyvä keskustelija. Puheliaisuus tarkoittaa vain sitä, että tykkää kuunnella omaa ääntään. Tykkää olla äänessä. Puheliaillehan ei yleensä ole mitään väliä, mistä puhutaan, kunhan he saavat puhua. Monet hiljaiset ovat erittäin hyviä keskustelijoita, koska he ehtivät ajatella ja pohdiskella asioita syvemmin. Mietiä asioita monesta eri näkökulmasta. Siis myös muistakin kuin vain omasta näkökulmastaan. 

Ihme vihamielisyyttä taas. Puheliaisuus ei todellakaan välttämättä tarkoita sitä, että rakastaa omaa ääntään vaan se on yksi kommunikoinnin tapa. 

Puheliaisuus ei ole yksi kommunikoinnin tapa vaan se on ihmisessä oleva ominaisuus. Puhelias ihminen haluaa puhua paljon. Puhe sen sijaan on yksi kommunikoinnin tapa, mutta vain yksi. Ilmeillä, eleillä ja äänensävyillä on erittäin suuri merkitys. 

Eli puhelias haluaa vaan kommunikoida paljon? Miksi sitä pitää yrittää demonisoida. Jos puhuu paljon, niin sinne mahtuu luonnollisesti enemmän p4sk44 joukkoon, mutta se on elämää ja ihmiset ovat erilaisia. Itse ole hyvin puhelias ihminen, mutta käyn mielelläni myös paljon keskustelua netissä ja nimenomaa asiapitoista keskustelua eikä sellaista aivotonta soopaa. Voihan sellainen "Mitä mieltä olet asiasta X?" tarkoittaa myös oman äänensä rakastamista, mutta itselleni se kääntyy kiinnostukseksi maailmaa ja ihmisten ajatuksia kohtaan. Tämä siis huolimatta siitä, ovatko ihmiset itsessään mielestäni kiinnostavia vai eivät.

Mitä sitä turhia lätisemään; jos ei huvita puhua niin sitten ei huvita.

Vastavuoroisesti voisi kysyä, että mikä pakottava tarve toisilla on kälättää jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitien pitää jaksaa kuunnella asiakkaiden valitusta ja keskustella heidän kanssaan 8 tuntia päivässä. Illalla kuuntelet lasten ja lasten kavereiden kiukuttelua ja teet kaikki kotityöt yksin, kun puoliso vuorotyössä, pääsee vain parina päivänä neljältä ja on niin väsynyt ettei jaksa auttaa missään. Seksiä harrastetaan yöllä, kun lapsia ei saa mihinkään hoitoon. Eläkeläiset tarvitsevat apua, lauantaina toisten isovanhempien työ ja sunnuntaina toisten isovanhempien työ ja auta armias jo et naapurin eläkeläistä kuuntele, kun käyt viemässä roskapussin tai tulet ruokakaupasta tai töistä kotiin niin jo olet ilkeä ihminen.

Ei äitien, vaan sinun. Moni äiti on osannut järjestää asiansa niin, että sille puhumisellekin löytyy aikaa. Oli se sitten puolison, ystävien tai lähisukulaisten kanssa. Jostain aina putkahtaa näitä 7 päivää viikossa, 12 tuntia päivässä töitä tekeviä vanhempia, joiden pesukoneen täyttämiseen menee tunteja, ruokaa on vaihdittava herkeämättä ja mieskin aina iltavuorossa vuoden ympäri. Porraskäytävässä on aina lauma eläkeläisiä kyttäämässä tuntien kestävää juttuseuraa. Niin ja seksiäkin on harrastettava joka yö, vaikka kuinka väsyttää.

Mutta onneksi aaveelle ehtii. First things first.

Kaikilla ei mies osallistu kotitöihin eikä lasten hoitoon. Ei viranomaiset siihen mitään sano, pakko se on äidin sitten hoitaa lapset ja kotityöt. Ja toisissa perheissä ollaan molempien isovanhempien kanssa tekemisissä joka viikko, koska puoliso niin haluaa. Ja näitä juttelevia mummoja on joka kerrostalossa.

Jos sun mies hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä, ei se tarkoita, että kaikki miehet tekee.

AP kysyi ketjun alkupuolella miten puhumattomat löytävät parisuhteen. Itse olen aina ollut ujo, arka, sosiaalisesti kömpelö ja yksin viihtyvä. Näistä lähtökohdista en uskonut koskaan löytäväni puolisoa ja olinkin sinkku 30-vuotiaaksi asti. Sitten vastasin netissä kirjeenvaihtoilmoitukseen ja kirjoitin nykyisen puolisoni kanssa reilun vuoden ennen kuin puhuimme puhelimessa ja tapasimme. Tapailimme aluksi kavereina, joten ei ollut mitään paineita ja puolisoni tiesi jo että jännitän enkä vain keksi mitään sanottavaa koska jännitän niin paljon. Hiljalleen tunteet syvenivät, ja nyt olemme olleet yhdessä 12 vuotta. Asumme edelleen erillään ja näemme vain viikonloppuisin ja lomilla. Silloin juttelemme keskenämme hyvinkin paljon koska kumpikaan ei jännitä, ja luottamus on niin suuri että mistä tahansa voi puhua. (Muiden ihmisten kohdalla ylianalysoin itseäni ja mietin etukäteen voiko tästä puhua, kiinnostaako ketään kuulla tätä, onko tämä ihan tyhmä puheenaihe jne, niin pitkään että hetki menee ohi enkä näin ollen sano mitään.)

Mieheni lisäksi minulla on 2 ystävää joita tapaan pari kertaa vuodessa (en yhtä aikaa molempia) ja muun aikaa kommunikoimme vain viesteillä. Olen siinä mielessä sosiaalisessa työssä että töissä puhun asiakkaille tuotteista paljon, joten koen että "puhumiskiintiöni" tulee täyteen töissä, joten vapaa-ajat olen aina yksin ja puhumatta. Puhumattomuuteni ei häiritse itseäni eikä ketään muuta erittäin suppeassa lähipiirissäni (hekin ovat aika hiljaisia), joten en keksi syytä miksi pitäisi puhua enemmän. Tervehdin kyllä muita ja vastaan jos minulta jotain kysytään. En kyläile enkä osallistu ryhmäharrastuksiin tms, joten eipä niitä tilanteita onneksi juurikaan eteen tule joissa olisi pakko puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhun paljonkin kiinnostavien ihmisten kanssa. Suurin osa ihmisistä on valitettavasti raskasta seuraa. En jaksa keskustella.

Tämä on juuri sitä käytöstapojen puutetta ja mulkkumaisuutta. Esim. työkavereille täytyy kyetä muutamalla lauseella juttelemaan, vaikka oikein inhoaisikin ihmistä. Samoin naapureille olisi hyvä kyetä sanomaan hei. Suurin osa ihmisistä on raskasta seuraa, eikä puheenaiheet aina satu kohdille, mutta sen takia ne omat ystävät ja kaverit ja tuttavat voikin valita ihan itse. En usko, että kovin moni täysin tuntematon ja vieras ihminen tulee oikein syvällisesti keskustelemaan näin Suomessa ihan yllättäen.

Juuri näin! Luuletko, että ne extrovertit ovat kiinnostuneita keskustelemaan kaikkien kaikki ja pitävät kaikkien höpinöitä mielenkiintoisina? Heilläkin ovat varmasti omat vikansa päälle puhumisen kanssa ym., mutta kyllä kyse on myös ihan perus käytöstavoista. Olen todella sosiaalinen ja sosiaalisesti älykäs ihminen, mutta kyllä heittämältä noin 85% kohtaamisistani on ihan päättömiä ja ihmisten jutut ihan älyttömän typeriä. Silti pysähdyn kuuntelemaan, kysyn lisäkysymyksiä ja kykenen kohteliaaseen kanssakäymiseen. Omat mielipiteeni eivät paista selvästikään muille, kun seuraani hakeudutaan kerta toisensa jälkeen tarinoimaan. En ymmärrä miksi introverttiys on joku tekosyy olla mu7kku tai huonokäytöksinen.

Miksi ekstrovertit sitten teeskentelevät? Eikö olisi kaikille mukavampaa, jos eivät teeskentelisi? Myös sille ekstrovertille itselleen?  Ymmärrän pointtisi kohteliaisuudesta, mutta en ymmärrä, miksi on kohteliasta teeskennellä. Teeskentelyhän on sekin eräänlaista valehtelua  ("olen kiinnostunut jutuistasi", vaikka todellisuudessa ei kiinnosta pätkääkään) ja valehtelua ei noin muuten pidetä kohteliaana. 

Jos naapuri kertoo into piukeana, että heille on tulossa koiranpentu, saatan ihastella asiaa ja kysyä millainen koira heille on tulossa, vaikka en ole ollenkaan koiraihminen. Myöhemmin saatan jäädä jumiin kuuntelemaan sitä, miten koira jyrsii kaikki huonekalut ym., mutta oikeastiko olisi sinusta järkevämpää, että pamauttaisin siinä, että ei kiinnosta sinä eikä sinun koirasi. Mitään pitkää show:ta ei tarvitse jäädä feikkaamaan, mutta mistä lähtien ystävällinen ja lyhyt kuulumistenvaihto on ollut ihmisille noin raskasta.

Mulle keskustelu tai ystävällinen ja lyhyt kuulumistenvaihto ei ole millään tavalla raskasta, mutta mietin asiaa laajemmassa kokonaisuudessa eli miksi teestekentely, joka siis on sekin valehtelua, on mielletty kohteliaaksi. Samalla tavalla kuin on mielletty kohteliaaksi kehua toisen uutta takkia, vaikka takki olisikin ihan hirveä. Kuitenkin lapsillekin opetetaan, että valehtelu on rumaa, mutta sitten joissain tilanteissa valehtelu onkin kohteliasta. Onko "sosiaalisesti hyväksyttävän valehtelun" tarkoitus vain, että ei tule riitaa? Vai mikä sen alkuperäinen tarkoitus on? 

Mitä valehtelua se on kysyä minkä rotuinen koira jollekin tulee? Jos joku luulee, että se tarkoittaa, että haluan kuulla kaikki koiran kommellukset seuraavat 6kk eteenpäin, ei se ole minun puoleltani mitään valehtelua. Jos tuo on valehtelusi määritelmä, niin koko maailma on yhtä valetta ja maailma olisi paljon rumempi paikka elää, vaikka välillä se tuntuu ajatuksena mahdottomalta.

Pointtini ei ollut mikään yksittäinen asia vaan se, miksi pitää teeskennellä olevansa kiinnostunut, jos ei ole. Tai miksi pitää sanoa jotain, mikä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi parisuhteissahan monet ongelmat johtuvat just siitä, että vastataan, mitä oletetaan toisen haluavan kuulla. Eikä sitä, miten asiasta oikeasti ajatellaan. 

Parisuhde ja perhesuhteet ovat mielestäni huomattavasti henkilökohtaisempia suhteita, missä toimivan interaktion perusta onkin siinä, että kaikki voivat toimia vapaasti omina itsenään. Naapureille ei äksyillä samalla tavalla, kuin ehkä kotona jos on poikkeuksellisen huono päivä. On ihan normaalia, että on erilaisia käyttäytymismalleja erilaisiin tilanteisiin.

Mutta mihin se perustuu? Mitä niillä erilaisilla käyttäytymismalleilla halutaan saavuttaa? Mikä siis on niiden tavoite? Mitä tavoitellaan sillä, että teeskennellään kiinnostunutta vaikka toisen jutut ei kiinnosta yhtään? Älä vastaa "kohteliaisuus", koska se ei ole mikään tavoite. 

Miksi kohteliaisuus ei ole tavoite? On ihan tavoiteltavaa, että esimerkiksi myyjälle ei jää paha mieli sinun palvelemisesi jälkeen, koska et jaksa katsoa silmiin, tervehtiä etkä kiittää. Ihan ihme keskustelu!

No nyt tuli yksi tavoite eli myyjälle ei tule paha mieli. Tosin sitten pitää kysyä, miksi myyjälle tulee paha mieli, jos en katso silmiin ja tervehdi? Kiittämisen ymmärrän, koska mulla on aihetta kiittää myyjää. Hän on tehnyt työnsä ja minä saanut sen palvelun, mitä halusinkin.  Mutta tilanteitahan on paljon muitakin. Pitääkö mun olla yläkerran naapurille kohtelias, jotta hän ei karista tupakastaan tuhkaa mun parvekkeelleni? Eikö hän voi olla karistamatta sitä muutenkin? Mullehan voisi tulla paha mieli siitä, että hänen tupakantuhkastaan tulee mulle lisää siivottavaa.  Vai onko tämä jokin sosiaalinen peli, että kohteliaille ollaan kohteliaita ja mukavia, muille ei? Jos naapuri ei tervehdi mua, silloinko olen herkempi valittamaan isännöitsijälle, jos naapuristani kuuluu meteliä? 

Kyllä se yleensä menee niin, että hyvä kiertää kehää. Tämäkin tulee ilmeisesti joillekin yllätyksenä. Lisäksi, kyllä naapureiden tunteminen lisää yhteisöllisyyden tunnetta ja vähentää sinunkin vihantunteitasi. Jos naapurista kuuluu pianonsoittoa juuri kun sinun pitäisi keskittyä johonkin hiljaisuutta vaativaan asiaan, on reaktiosi todennäköisesti ihan erilainen riippuen siitä, kumpi seuraavista henkilöistä sitä pianoa soittaa. Yksi: epäkohtelias ja äänekäs polttaja, äksyilee ja valittaa kaikesta, vaikka ei ole itsekään mikään unelmanaapuri. Kaksi: tiedät, että naapuriperheen 10-vuotiaalla on leukemia, ja hän on masentunut sairautensa takia. Vanhemmat ostivat pojalle pianon, jotta hän voisi keskittyä syöpänsä sijaan johonkin muuhun. Kyllä näissä tilanteissa fiilikseni oli ihan erilainen, kun tietäisin, että siellä se poika soittaa ja on hienosti kehittynyt, versus että naapurin jurputtava ukko siellä taas metelöi.

Olen eri kuin jolle vastasit, muttaaa

kun en halua olla yhteisöllinen. Olkaa te muut, mutta jospa mun ei tarvitsisi silleen tehdä? Osaan olla kohtelias ja huomaavainen ihminen ilman että tunnen ketään naapureitani sen ihmeemmin. Taloyhtiössä on kokoukset ja oletan että jokainen on sosiaalisesti sen verran taitava, että pystyy asiat keskustelemaan ilman mitään henkilökohtaisia siteitä. 

Jos tuo henkilökohtaisuus nimittäin vaaditaan, niin menee aika vaikeaksi isommissa yhteisöissä... 

Silloin sinun ei tarvitse olla yhteisöllinen. Kukaan ei lue sinun ajatuksiasi, vaan olet itse vastuussa omien rajojesi asettamisesta. Jos kokouksessa jutellaan myös henkilökohtaisuuksista, sinun ei ole välttämätöntä kertoa omista asioista enempää kuin on välttämätöntä. Jos kuitenkin kärsit epäoleellisuuksien kuuntelemisesta kokouksen aikana, sille et voi yhtään mitään. Suosittelinkin, että asetat itse omat rajasi niin saat jatkossakin olla rauhassa. Sillä voi olla seurauksia mitkä eivät välttämättä miellytä sinua, mutta ymmärrät sen varmasti itsekin. 

Omista asioistaan ei kannata työpaikalla kertoa, sitä voidaan käyttää sinua vastaan, kun tarve tulee, oli lehtijuttu asiasta.

Tuon lehtijutun haluaisin lukea, yritin jo etsiä, mutta ei löytynyt, joten muistaisitko otsikkoa tai olisiko jopa suoraa linkkiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitien pitää jaksaa kuunnella asiakkaiden valitusta ja keskustella heidän kanssaan 8 tuntia päivässä. Illalla kuuntelet lasten ja lasten kavereiden kiukuttelua ja teet kaikki kotityöt yksin, kun puoliso vuorotyössä, pääsee vain parina päivänä neljältä ja on niin väsynyt ettei jaksa auttaa missään. Seksiä harrastetaan yöllä, kun lapsia ei saa mihinkään hoitoon. Eläkeläiset tarvitsevat apua, lauantaina toisten isovanhempien työ ja sunnuntaina toisten isovanhempien työ ja auta armias jo et naapurin eläkeläistä kuuntele, kun käyt viemässä roskapussin tai tulet ruokakaupasta tai töistä kotiin niin jo olet ilkeä ihminen.

Ei äitien, vaan sinun. Moni äiti on osannut järjestää asiansa niin, että sille puhumisellekin löytyy aikaa. Oli se sitten puolison, ystävien tai lähisukulaisten kanssa. Jostain aina putkahtaa näitä 7 päivää viikossa, 12 tuntia päivässä töitä tekeviä vanhempia, joiden pesukoneen täyttämiseen menee tunteja, ruokaa on vaihdittava herkeämättä ja mieskin aina iltavuorossa vuoden ympäri. Porraskäytävässä on aina lauma eläkeläisiä kyttäämässä tuntien kestävää juttuseuraa. Niin ja seksiäkin on harrastettava joka yö, vaikka kuinka väsyttää.

Mutta onneksi aaveelle ehtii. First things first.

Kaikilla ei mies osallistu kotitöihin eikä lasten hoitoon. Ei viranomaiset siihen mitään sano, pakko se on äidin sitten hoitaa lapset ja kotityöt. Ja toisissa perheissä ollaan molempien isovanhempien kanssa tekemisissä joka viikko, koska puoliso niin haluaa. Ja näitä juttelevia mummoja on joka kerrostalossa.

Jos sun mies hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä, ei se tarkoita, että kaikki miehet tekee.

Tiedän muitakin perheitä, joissa mies ei osallistu kotitöihin eikä lastenhoitoon.

Meidän kerrostalossa tämä muita häiritsevä mummu näkee omaa aikuista lastaan vain 2 kertaa vuodessa, on itse sanonut niin, mutta hänen pitäisi huomioida myös toisia, kun kaikilla ei ole samalla tavalla kuin hänellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä monta syytä miksi en puhu. Ensinnäkin jännitän jonkin verran sosiaalisia tilanteita ja varsinkin keskustelun aloitus ja uuteen ihmiseen tutustuminen vaikeaa. Minua on paljon kiusattu ja olen oppinut olemaan hiljaa, etteivät muut pilkkaisi lisää. Jonkinlainen "näkymättömyys" ja varovaisuus on jäänyt niistä vuosista. Sen lisäksi olen muutenkin aika introvertti ihminen. Myös "turhasta" puhuminen ei aina innosta ja niiden aiheiden pitäisi olla mieleenkiintoisia ja toisaalta pelkään sitä, että puhun myös väärin tai mokaan jotenkin ja sen takia en mielelläni aloita puhumaan esim jostain jutusta mistä en itse tiedä mitään. Lyhyesti sanottuna minua pelottaa vaan "avata suuni" ja mietin sitä toisen reaktiota. Oikeastaan mitä rohkeammasta ja itsevarmemmasta ihmisestä kyse sen enemmän jännitän. Se toisen "karismaattisuus" jännittää, kun itsellä aika huono itsetunto. Pystyn paremmin samaistumaan niihin joilla tiedän joskus olevan samanlaista ongelmaa ja sellaisessa seurassa helpompi puhua. Olen muutnekin liikaa saanut kuulla sitä, että pitäisi olla rohkeampi ihminen. Tämä välillä ärsyttää, kun olen persoonaltakin sellainen introvertimpi ihminen. Oikeassa seurassa ja sellaisessa missä minut vihdoin otettiin hyvin vastaan pystyin viimein puhumaankin enemmän ja ei tarvinnut miettiä mitä toiset sanovat.

Se ei aina ole sitä miltä näyttää, jos uusi tuttavuus tuntuu rohkealta ja puheliaalta.

Itsellä on samanlainen tausta kuin sinulla, ja tunnen itseni välillä tosi epävarmaksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka vaikuttavat asiallisilta ja jopa viileiltä. Monesti hiljainen ja harkitseva tai ujo tuntuu minusta sellaiselta.

Jos tunnen itseni epävarmaksi tällaisen ihmisen seurassa, puhun aika paljon, mutta vain siksi että vaikuttaisin rennolta ja itsevarmalta. Usein käy niin, että huomaan sellaisen ihmisen olevan tavallinen ja mukava, ja on helppo jutella.

Jos keskustelukumppani on itsevarma sillä tavalla, että kyselee paljon ja yrittää kovasti tutustua, menen lukkoon ja vastailen lyhyesti ja välttelevästi. Ihan siksi, että tällaisista ihmisistä on ollut paljon harmia elämän aikana. Karismaattiset ihmiset, jotka oikeasti tykkäävät johtaa keskustelua mutta joutuvat joidenkin kanssa "onkimaan vastauksia", kuten yksi tällainen sanoi, ovat melkein poikkeuksetta sellaisia joihin en enää halua tutustua. Vaikka kuinka yrittäisivät vetää minua kuorestani niin ei kiitos heidän seurassaan.

Sinänsä se onni, että aikansa yritettyään niin kaikki puheliaat jättävät nämä ns. lypsettävät rauhaan. He nimittäin ovat todella raskasta seuraa. On helpompiakin keinoja löytää puhekumppaneja, kun viettää aikaansa näiden yhden sanan puhujien kanssa.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän olen sitä mieltä ettei monikaan introvertti/ julkaisuun kannata tuhlata aikaa. Heidän ajatuksensa eivät ole yhtään sen ihmeellisempiä kuin puheliadenkaan. Ehkä päinvastoin. Heidän ajatteluaan kun ei monesti kukaan ulkopuolinen ole koskaan haastanut onko se edes kovin oikeaa tai järkevää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon ihmisiä, joilla tuskin on mitään älykästä sanottavaa, mutta eivät tajua tätä itse.

Jos AP aloittaisi keskustelua... Toteaisin aika pian: Ok. Päivän Hesari luettu.

Jos lähtee olettamuksesta, että sanotaan vain asioita ja mielellään jotain tärkeää, niin mitä luulet, että se on? Todetaan ääneen päivän tapahtumat.

Keskustelu vaatii jo kahta ihmistä ja halua jakaa jotain ajatuksia. Silloin ne keskustelut ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Jopa erittäin puheliaan ihmisen on vaikeaa täyttää näiden jotain maatamullistavia kertomuksia vaativien ihmisten toiveita jutun aiheista?

Toiset tykkäävät puhua ja keskustella muiden kanssa ja se on toisista hiljaisista suoraan kauheaa. Ellei se ole jotain todella tärkeää. Ihan kuten ei maailman joka tason puhetta mahtuisi.

Puheliaisuus ei tarkoitakaan, että olisi hyvä keskustelija. Puheliaisuus tarkoittaa vain sitä, että tykkää kuunnella omaa ääntään. Tykkää olla äänessä. Puheliaillehan ei yleensä ole mitään väliä, mistä puhutaan, kunhan he saavat puhua. Monet hiljaiset ovat erittäin hyviä keskustelijoita, koska he ehtivät ajatella ja pohdiskella asioita syvemmin. Mietiä asioita monesta eri näkökulmasta. Siis myös muistakin kuin vain omasta näkökulmastaan. 

Ihme vihamielisyyttä taas. Puheliaisuus ei todellakaan välttämättä tarkoita sitä, että rakastaa omaa ääntään vaan se on yksi kommunikoinnin tapa. 

Puheliaisuus ei ole yksi kommunikoinnin tapa vaan se on ihmisessä oleva ominaisuus. Puhelias ihminen haluaa puhua paljon. Puhe sen sijaan on yksi kommunikoinnin tapa, mutta vain yksi. Ilmeillä, eleillä ja äänensävyillä on erittäin suuri merkitys. 

Eli puhelias haluaa vaan kommunikoida paljon? Miksi sitä pitää yrittää demonisoida. Jos puhuu paljon, niin sinne mahtuu luonnollisesti enemmän p4sk44 joukkoon, mutta se on elämää ja ihmiset ovat erilaisia. Itse ole hyvin puhelias ihminen, mutta käyn mielelläni myös paljon keskustelua netissä ja nimenomaa asiapitoista keskustelua eikä sellaista aivotonta soopaa. Voihan sellainen "Mitä mieltä olet asiasta X?" tarkoittaa myös oman äänensä rakastamista, mutta itselleni se kääntyy kiinnostukseksi maailmaa ja ihmisten ajatuksia kohtaan. Tämä siis huolimatta siitä, ovatko ihmiset itsessään mielestäni kiinnostavia vai eivät.

Miten mä nyt vääntäisin tämän rautalangasta? Jos ihminen on kovin puhelias, hän ei voi silti olettaa, että kaikki muut ihmiset olisivat hirveän kiinnostuneita kuuntelemaan hänen juttujaan. Puheliaan pitää siis etsiä keskimääräistä suurempaan kommunikoinnintarpeeseensa joku toinen puhelias, jonka mielestä on mukavaa jutella. Minäkin olen välillä puhelias, mutta vain sellaisten henkilöiden seurassa, jotka haluavat puhua kanssani kyseisestä aiheesta. Puheliaankin siis pitää osata tulkita myös sanatonta viestintää eikä tylsistyttää omilla jutuillaan muita kuoliaksi. Tai vielä vähemmän olettaa, että kaikki muut ihmiset olisivat jotenkin velvollisia kuuntelemaan puheliaan juttuja, koska puheliaalla on niin kova tarve kommunikoida. 

Minä kammoan näitä paljon puhuvia ihmisiä. Ihmisiä, jotka päläpälä loputon läpäläpä minä hiihdin 100 kilsaa päivässä ja toissa päivänä 600 kilsaa, jos sanot kävelleesi eilen 50 kilsaa (jos saat suunvuoron) niin se ei ole mitään, koska toissapäivänä hän käveli 150 kilsaa ja ui avannossa 60 minuuttia, juoksi maratonin ilman ilman kenkiä, mutta hänen serkkunsa harrastaa lumilautailua sm-tasolla ja eno mittasi pakkasta Sysikorvessa -45 astetta ja heilläkin on siellä mökki ja suku tulee sinne asuntoautolla kesäksipäläpälä....

Oikeasti kun ei saa sanaa väliin.

Jos saat napattua sanan väliin:” Meilläkin on mökki Kaarinassa...”

.....joo mut siellä meidän mökillä sitten viime vuonna rakennettiin aitta kun kaikki eivät mahtuneet samaan asuntoautoon ja sitten veljen vaimo on kunnan rakennusmestarin tytär ja putket meni jäähän ja paukahtivat ja enohan sitten niitä korjaili ja koira pieraisi ja kaikki säikähtävät ja poika pääsi rippikouluunpäläläpälä...

(Ei kiinnosta! En kestä!)

....”jjooo....oletpas sinä kumma kun olet niin hiljainen. Puhutko sinä ikinä mitään? Olet tuollainen hiljainen hissukka. Minä olen tällainen sosiaalisesti taitava ja tulen kaikkien kanssa juttuun hahahahaa! päläpäläolen niin erinomaisen puhelias ihminen, että serkun tyttöystävän äiti tuli kuule ja kerran trasselilla tukki turpanipäläläpäläpä ...”

Siinä sitä keskustelua sitte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitien pitää jaksaa kuunnella asiakkaiden valitusta ja keskustella heidän kanssaan 8 tuntia päivässä. Illalla kuuntelet lasten ja lasten kavereiden kiukuttelua ja teet kaikki kotityöt yksin, kun puoliso vuorotyössä, pääsee vain parina päivänä neljältä ja on niin väsynyt ettei jaksa auttaa missään. Seksiä harrastetaan yöllä, kun lapsia ei saa mihinkään hoitoon. Eläkeläiset tarvitsevat apua, lauantaina toisten isovanhempien työ ja sunnuntaina toisten isovanhempien työ ja auta armias jo et naapurin eläkeläistä kuuntele, kun käyt viemässä roskapussin tai tulet ruokakaupasta tai töistä kotiin niin jo olet ilkeä ihminen.

Ei äitien, vaan sinun. Moni äiti on osannut järjestää asiansa niin, että sille puhumisellekin löytyy aikaa. Oli se sitten puolison, ystävien tai lähisukulaisten kanssa. Jostain aina putkahtaa näitä 7 päivää viikossa, 12 tuntia päivässä töitä tekeviä vanhempia, joiden pesukoneen täyttämiseen menee tunteja, ruokaa on vaihdittava herkeämättä ja mieskin aina iltavuorossa vuoden ympäri. Porraskäytävässä on aina lauma eläkeläisiä kyttäämässä tuntien kestävää juttuseuraa. Niin ja seksiäkin on harrastettava joka yö, vaikka kuinka väsyttää.

Mutta onneksi aaveelle ehtii. First things first.

Kaikilla ei mies osallistu kotitöihin eikä lasten hoitoon. Ei viranomaiset siihen mitään sano, pakko se on äidin sitten hoitaa lapset ja kotityöt. Ja toisissa perheissä ollaan molempien isovanhempien kanssa tekemisissä joka viikko, koska puoliso niin haluaa. Ja näitä juttelevia mummoja on joka kerrostalossa.

Jos sun mies hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä, ei se tarkoita, että kaikki miehet tekee.

Tiedän muitakin perheitä, joissa mies ei osallistu kotitöihin eikä lastenhoitoon.

Meidän kerrostalossa tämä muita häiritsevä mummu näkee omaa aikuista lastaan vain 2 kertaa vuodessa, on itse sanonut niin, mutta hänen pitäisi huomioida myös toisia, kun kaikilla ei ole samalla tavalla kuin hänellä.

Eli montako tuntia päivässä tähän mummoon kuluu? Aina siellä sinun ovensuussa käyttämässä milloin lähdet ulos?