Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hyväksyttekö te vanhenemisen ja kuoleman?
24.08.2019 |
Minulla on valtavia vaikeuksia hyväksyä asiaa. Muutakaan vaihtoehtoa ei oikein olisi, mutta silti en pääse sinuiksi asian kanssa. Tämä on vaivannut minua lapsesta saakka, eikä ota laantuakseen. Pahenee vain, kun ennen pystyi ajattelemaan että no, olen sentään vasta 10-vuotias, 15-vuotias, 20-vuotias, 30-vuotias... Nyt tuollaista "vasta"-ajatusta ei enää keski-ikäisenä saa aikaiseksi lievittääkseen tuskaa. Ja sukulaisten ja rakkaiden vanheneminen vaivaa myös, ja paljon.
Miten te pärjäätte asian kanssa? Miten kestätte katsoa lapsianne ja ajatella, että ette ole ikuisesti olemassa heitä varten? Ja että hekään eivät tule pysymään nuorina, terveinä, ja, noh, elävinä ylipäätään. Miten kestätte katsoa läheistenne vanhenemista.
Kertokaa vinkkinne, jos sellaisia löytyy! Tiedän että jokainen etukäteismurehtimiseen käytetty hetki on hukkaan heitettyä, mutta minkä ahdistukselleen voi. Minä en ole helpotusta keksinyt kymmenienkään vuosien aikana.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolema ei ole koskaan ahdistanut ajatuksena ollenkaan, päinvastoin olen usein elämäni aikana toivonut kuolemaa.
Vanheneminen sen sijaan ei tunnu ajatuksena mitenkään houkuttelevalta, ei kai kukaan erityisemmin halua rapistua?Et ole vielä ymmärtänyt kuoleman n lopullisuutta. Minäkin ajattelin kuten sinä nyt ennen kuin tuli kuolemanpelko. Vähitellen tajuntaan hiipi ajatus että ihan oikeasti sinäkin kuolet joskus. Itkin kun tajusin joutuvani todella jättämään joskus tämän maailman missä on paljon kaunistakin. Ton jälkeen ajatus omasta kuolemasta vaikka eläisikin vanhaksi ei olekaan ollut simppeli enkä pysty hyväksymään sitä. Kuoleman hyväksyy masentunut joka ei näe elämällä arvoa. Sinä tuskin olet sitä vaan et vain ole vielä työstänyt todella asiaa mielessäsi.
Sitten kun on sen aika, niin on sen aika.
Ei tämän myöntämisellä ole mitään tekemistä masennuksen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kukaan ei kuolisi ja elämä lisääntyisi maapallolla olisi aika kammottava skenaario. Hirvittäisi myös ajatuksesta, että jäisi junnaamaan tiettyyn ikään ikuisiksi ajoiksi. Ainakin minusta tuntuu siltä, että ajan kulku on armollinen, se tuo jatkuvasti uutta elämään. En ole koskaan aikaisemmin esimerkiksi nähnyt maailmaa tämän ikäisen näkökulmasta ja uusia asioita oppii jatkuvasti. En missään nimessä halua kuolla vielä pitkiin aikoihin, mutta jos vaikka sairastuisin ja kuihtuisin ennen aikojani se olisi siinä tapauksessa vain armollista. En välillä käsitä kuinka jotkut ihmiset haaveilevat esimerkiksi 30-60 vuotiaina nuoruudesta, minulle se edustaa pimeää keskiaikaa jolloin järjen käyttö oli erilaisesti suuntautunutta ja putkinäköistä, pää toimi terävästi ja samealla logiikalla.
Vierailija kirjoitti:
Moni sairastuu ja jokainen kuolee. Sitä sanotaan elämäksi.
Jos asia on sinulle hankala, niin juttele ammattiauttajan kanssa.
Ei tämä huono neuvo ollut, jos kuolemanpelko kerran estää elämästä!
Lapsuuden ja nuoruuden olin itsetuhoinen ja toivoin kuolemaa, ja vain ajatus siitä häpeästä mitä itsemurhani perheelleni aiheuttaisi piti minut hengissä. Lopulta monen muutoksen myötä elämänhalu löytyi, mutta ajatus kuolemasta tuli jo niin tutuksi ettei se pelota. Se mitä pelkään, on kärsiminen ja että jäisin kivuliaaseen ruumiiseen vangiksi. Työni ohessa näen paljon vanhuksia, jotka ovat hentoisia kuoria kaikkine vaivoineen enkä koskaan halua olla itse sellainen. Kierolla tavalla se lohduttaa ajatusta siitä, että jos maailma tässä minun elinaikanani tuhoutuu (kuten uutisia lukiessa uhkaavasti näyttää) niin enpä joudu vanhuutta kokemaan.
Eli nautin siis elämästä ja yritän elää hetken ja päivän kerrallaan, olen kiitollinen kehostani ja asioista joita saan kokea, mutta hyväksyn sen että tämä on vain hetkellistä ja joskus loppuu. Minun on ollut myös suhteellisen helppo hyväksyä läheisteni kuolemat, suren ja ikävöin tietysti, mutta ymmärrän sen että jokaisella meillä se lähtö joskus koittaa, joidenkin kohdalla se saattaa vain tuntua epäreilummalta esim. sairauden tai onnettomuuden myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni sairastuu ja jokainen kuolee. Sitä sanotaan elämäksi.
Jos asia on sinulle hankala, niin juttele ammattiauttajan kanssa.
Ei tämä huono neuvo ollut, jos kuolemanpelko kerran estää elämästä!
Ei se estä elämästä. Päinvastoin se on saanut minut nauttimaan enennän elämän pienistä iloista ja arvostamaan läheisiäni. En vain silti hyväksy että joskus on kuoltava.
Joidenkin ihmisten kuoleman totean ilman mitään mielenliikutusta, ainakaan negatiivista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuolema on tabu ja siitä puhutaan harvoin. Se on kuitenkin hassua kun tottaka ihminen ajattelevana olentona kysyy varmasto jos on järjissään. Miksi minun on kuoltava?
Moni tap.paa itsensä tabuilla. Mutta en yleistäisi.
Omien vanhempien vanheneminen pelottaa enemmän kuin omani. Minulla on kouluikäiset lapset ja tottakai mahdollinen sairastuminen ja jopa kuolemani käy joskus mielessä. Liian monta tuttavaa on lähtenyt nuorena. Onneksi olen saanut viettää lasteni kanssa heidän varhaislapsuuden. Ja toivottavasti vielä kymmeniä vuosia lisää. Mutta omien vanhempien vanheneminen ahdistaa eniten. Nähdä se hidas hiipuminen ja mahdolliset muistisairaudet (meillä sitä suvussa paljon). Kiitollinen olen kuitenkin elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaiselle meille täällä on luotu se määrä päiviä, jotka meidän pitää elää.
Selviän vanhemisestakin sillä, että ikä ok tuonut mukanaan itsetuntoa ja -varmuutta. Enää ei ole sitä räpellystä vaan elämä ja eläminen muuttuu seesteisemmäksi ja rauhallisemmaksi. Olen kiitollinen kaikesta eletystä elämästä ja kokemuksista, nyt elän tätä vaihetta omassa elinkaaressani. Olen myös tehnyt itselleni omia tavoitteita esim. oma yritys kun lapset on isompia ja talo Espanjassa kun pääsen eläkkelle jne. Tavallaan tuo jopa odotusta tulevaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä muutakaan vaihtoehtoa ole. Kaikki vanhenevat joka hetki ja kukaan ei ole jäänyt elämään ikuisesti.
Väittävät jotkut oikein tutkijat, että ihminen joka elää 1000-vuotiaaksi olisi jo syntynyt. Aika harppaus näistä n. 80-100v lukemista 100 vuodessa, kun eihän se elinikä ole 1900-luvun alustakaan noussut kuin sen minkä, joku 30v ehkä. Että nyt yhtäkkiä pätkähtäisi n. 900v lisää jollekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 42-vuotias ja kyllä sinut sekä vanhenemisen että kuoleman kanssa. Toivon toki, että kuolema tulee vasta kun lapseni ovat vähän vanhempia kuin nyt. Minusta on ihan kaunis, luonnollinen ja lohdullinenkin ajatus, että palaan maahan josta olen tullut. Tulen osaksi luontoa, jota kovasti rakastan. Minusta jää myös jotain elämään lapsissani ja mahdollisesti heidän lapsissaan sekä muissa tuotoksissani (esim. työhön ja vapaaehtoistyöhön liittyvät asiat).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 42-vuotias ja kyllä sinut sekä vanhenemisen että kuoleman kanssa. Toivon toki, että kuolema tulee vasta kun lapseni ovat vähän vanhempia kuin nyt. Minusta on ihan kaunis, luonnollinen ja lohdullinenkin ajatus, että palaan maahan josta olen tullut. Tulen osaksi luontoa, jota kovasti rakastan. Minusta jää myös jotain elämään lapsissani ja mahdollisesti heidän lapsissaan sekä muissa tuotoksissani (esim. työhön ja vapaaehtoistyöhön liittyvät asiat).
En ymmärrä miten voit hyväksyä kuoleman? Mä en voi ymmärtää miten sen voi hyväksyä. Minä en näe kuolemassa mitään hyvää tai kaunista.
Pahempi kohtalo kuin kuolema on elämä ikuisessa vastentahtoisessa yksinäisyydessä. Elämä joka jää vajaaksi ilman sitä minkä parisuhde ja perhe voi antaa. Se on kuoleemaakin pahempi eli hukkaan valunut elämä.
Alue: Aihe vapaa
En hyväksy. Vaadin korrvauksia.
t. N34