Lue keskustelun säännöt.
Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria
Inhoan bussilla kulkemista, koska nolottaa painaa sitä pysähtyy nappulaa. Minulla ei ole ajokorttia.
Kommentit (1890)
En uskalla ajaa autoa. Aloitin 15 vuotta sitten autokoulun mutta tunnit eivät edenneet ja opettaja pelotteli että ajattele jos tuossa takana olisi nyt ollut joku niin olisit peruuttanut päälle ja niin edelleen. Kerran ajoin keskustan läpi ja ajattelin että edes sen kerran mutta enää en uskaltanut jatkaa. Jopa teoriatunnit oli käyty ja autokoulu jo maksettu. Viimeisen ajotunnin jälkeen tuli stressistä sellainen päänsärky että nukuin kellon ympäri. Nykyään asun maassa jossa liikenne on aivan kamalaa. Joskus avaudun tästä ajotaidottomuudestani ja sanon että vielä joskus unelmani olisi ajaa kuten muutkin ihmiset. Ihan kuin en olisi aikuisen tasolla tässä asiassa vaikka olen kohta nelikymppinen. En tiedä jääkö autoilu haaveeksi vai onnistunko vielä joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla ajaa nurmikkoa, koska nolottaa ajatus että en saisi leikkuria käyntiin ja pelkään että itsestään vetävä leikkuri olisi kohta jossain pensasaidassa jyrräämässä kun en saisi sitä pysähtymään.
Pelkään matkustaa bussilla vieraissa kaupungeissa, etenkin ulkomailla, kun en tiedä tarvitseeko bussille näyttää käsimerkkiä, painetaanko pysähdysnappia vai pysähtyykö joka pysäkillä, mikä se reitti nyt tarkalleen oli, kuulutetaanko pysäkeitä jne. Junat ja metrot selkeitä, niitä käytän mielelläni myös ulkomailla.
En kehtaa juosta bussiin/ratikkaan, koska joku kuitenkin näkee kun juoksen ja sitten nolottaa, jos en ehdikään. Juoksen vain, jos olen ihan varma että juoksemalla ehdin.
En uskalla ajaa polkupyörällä muualla kuin erillisellä pyörätiellä, koska en ole ihan varma liikennesäännöistä autojen seassa, pelkään muutenkin ajaa ajoradalla enkä uskalla irrottaa kättä tangosta suuntamerkin näyttämistä varten. :D
En kehtaa soittaa minnekään niin, että joku kuuntelee - olen hyvä asioimaan puhelimessa, mutta jostain syystä nolottaa ja/tai sekoilen sanoissani, jos joku toinen on kuuntelemassa. Tämä koskee niin virallista asiointia kuin pizzan tilaamista, työasioissa tällaista ongelmaa ei kuitenkaan ole (vaikka työpuheluitani kyllä harvoin kukaan kuuleekaan).
Ja tämä nyt ei ole kehtaamisesta tai osaamisesta kiinni, mutta en uskalla puhaltaa ilmapalloa, koska pelkään, että se poksahtaa naamalle.
En osaa jarruttaa polkupyörän jalkajarruilla. Pelkään että kun jarrutan niin kaatuan samalla. Tasapainoni on tosi huono. Entisessä pyörässäni oli käsijarrut, ei mitään ongelmaa. Nyt hiljennän vauhtia hyvissä ajoin, odotan että pyörän vauhti hiljenee tarpeeksi että saan jalan maahan ilman jarrutusta. Tiedän että kohta käy huonosti.
Vierailija kirjoitti:
En osaa jarruttaa polkupyörän jalkajarruilla.
Kiinnostaisi tietää, minkä ikäisenä opettelit ajamaan pyörällä. Lasten pyörissä kaiketi on aina jalkajarrut, joten luulisi, että lapsena ajamaan oppinut ei voisi olla osaamatta niiden käyttöä.
Voi vitsi. I have found my people. Ihana lukea, että en ole ainut pikkujuttujen jännittäjä!
Minua stressaa lähteä junasta ensimmäisenä. Ensinnäkin stressaan sitä etten tiedä kummalla puolella laituri on ja jos tulen uuteen paikkaan, en tiedä mihin suuntaan pitää lähteä junasta poistuttaessa. Jätän junasta poistumisen aina viime tippaan, niin voin vain seurata muita kuin lammas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla ajaa pyörällä, en pysy sillä pystyssä. Lapsena opettelin vuosikausia ja lopulta pystyin joten kuten ajamaan.
En osaa viheltää enkä napsauttaa sormia.
En pidä ruoanlaitosta enkä ole siinä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa jarruttaa polkupyörän jalkajarruilla.
Kiinnostaisi tietää, minkä ikäisenä opettelit ajamaan pyörällä. Lasten pyörissä kaiketi on aina jalkajarrut, joten luulisi, että lapsena ajamaan oppinut ei voisi olla osaamatta niiden käyttöä.
Lapsena pyöräilin paljon. Silloin jalat ylettivät maahan satulassa istuen, joten kaatumisongelmaa jarruttaessa ei ollut. Nuorena sitten olikin käsijarrupyörä käytössä, sillä oli helppo jarrutella. Nyt tasapaino on huonontunut ja tavallinen vanha naistenpyörä käytössä. Olen aina ollut kömpelö ja kaatuileva pienistä asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjusta saa semmoisen kuvan että nykysuomalainen on paskahousu, jonka pitäisi ehdottomasti käydä enemmän luonnossa uudistumassa ja lopettaa omituiset "Mitä muut minusta ajattelee?" -psykoosivammailut.
Haluaisin miesystävän. Arvelen olevani liian ruma löytääkseni ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autokoulun ajo-opettaja puhui kaksimielisyyksiä ja ilkeyksiä. Jostain syystä en saanut sanottua hänelle, että nyt pidä suu kiinni tai muuta vastaavaa.
Pyydän hyvin ystävällisesti Teiltä lautapojilta ja muilta idiooteilta menkää pois.
Olen 50 - kymppinen mies. Nämä ovat kilttejä tyttöjä, itsekin osallistuin ketjuun.
Kunnioitusta puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa leikata leipää. Olen 31.
Meillä oli lapsena aina ruispaloja.
Isäni hyvällä puukolla en osannut tehdä tulta metsässä. Kaverit katsoivat vierestä.
En tiedä mitä tarkoittaa deterministinen, tai funktionaalinen.
Molempia toki käytän sujuvasti lauseissa. Ihana, kuinka Enqvist puhuu deterministisesta fysiikasta, radiossa tai magee toi Aallon funktionalismi.
Kaikkein pelottavinta nykyisessä työpaikassani on se että puolentoista vuoden kokemuksella luulen olevani porukan älykkäin. En tiedä miten suhtautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään palkata työntekijöitä.
Nykyään yksinyrittäjä ja elämä on ihanaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa hakea töitä, koska tuntuu että en osaa mitään. Vasta hankittu tutkinto menee ihan hukkaan koska en tule koskaan hakemaan mitään töitä joita sillä tutkinnolla voisi saada.
Mene ensin työkokeiluun, niin näet onko se niin vaikeaa kuin ajattelet.
Juu onhan mulla yli 20 vuotta jo työelämässä toki. Työura alkoi ihan ok opiskelujen jälkeen, mutta sitten jäin työttömäksi ja jouduin pakosta duunarihommiin kun aiemmin olin asiantuntijahommissa, ja jäin niihin duunaritöihin sitten noin viideksitoista vuodeksi kunnes päätin kouluttautua uudelleen tässä viime vuosina. Tuli vaan sitten huomattua, että en uskalla enää luottaa osaavani mitään oikeita töitä.
Vierailija kirjoitti:
En uskalla ajaa pyörällä, en pysy sillä pystyssä. Lapsena opettelin vuosikausia ja lopulta pystyin joten kuten ajamaan.
En osaa viheltää enkä napsauttaa sormia.
En pidä ruoanlaitosta enkä ole siinä hyvä.
Minä myös. Viheltely on vain jotain vammaista pihinää ja sormien napsauttelu... no lol. En tajua yhtään mistä sellaisen äänen saa aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
En uskalla ajaa autoa. Aloitin 15 vuotta sitten autokoulun mutta tunnit eivät edenneet ja opettaja pelotteli että ajattele jos tuossa takana olisi nyt ollut joku niin olisit peruuttanut päälle ja niin edelleen. Kerran ajoin keskustan läpi ja ajattelin että edes sen kerran mutta enää en uskaltanut jatkaa. Jopa teoriatunnit oli käyty ja autokoulu jo maksettu. Viimeisen ajotunnin jälkeen tuli stressistä sellainen päänsärky että nukuin kellon ympäri. Nykyään asun maassa jossa liikenne on aivan kamalaa. Joskus avaudun tästä ajotaidottomuudestani ja sanon että vielä joskus unelmani olisi ajaa kuten muutkin ihmiset. Ihan kuin en olisi aikuisen tasolla tässä asiassa vaikka olen kohta nelikymppinen. En tiedä jääkö autoilu haaveeksi vai onnistunko vielä joskus.
Mä pelkäsin myös aluksi autolla ajamista, ja kun sanon aluksi niin tarkotan että siihen meni melkein pari vuotta ja autokoulun käyminen kahteen kertaan (joista ensimmäisen ajotunnit oli aivan helvettiä), että pelko hälveni sen verran että pystyi keskittymään itse ajamiseen. Nykyään ajelen ilman sen suurempia tunteita, uudet paikat voi vähän jännittää mutta google mapsista reitin katsominen auttaa. Tahdon tällä selityksellä sanoa, että toivoa on! Joillain siinä vaan menee kauemmin.
Tämä on ihan valtavan sympaattinen ketju!
Omalta osaltani haluaisin rohkaista teitä, jotka jännittävät esim. englannin tai muun kielen puhumista, matkustamista, ravintoloissa käymistä ja muuta näihin liittyvää. Omassa lapsuudenkodissani ei matkustettu ulkomaille, ei käyty ravintolassa eikä mitään muutakaan sellaista, mitä silloin kasarihuuman aikana ihmiset tapasivat harrastaa. Olen käynyt ensimmäistä kertaa ravintolassa (mäkkiä ei lasketa) 18-vuotiaana, matkoilla sitten kaverin kanssa joskus nuorena aikuisena.
Olen myös ollut aina vähän arka menemään ja tekemään, ja pitkään tässä menikin esim. matkustelematta, parikymppisenä edellisen kerran ulkomailla, kunnes nyt tänä keväänä yksi koronan takia siirtynyt reissu tuli ajankohtaiseksi. Alun perin oli tarkoitus lähteä kaverin kanssa, mutta tämä ei päässytkään lähtemään. Aika hilkulle meni, etten perunut koko reissua, kunnes sitten päätin, että hitto minähän lähden vaikka yksin. Reissussa jännitti ensin ehkä eniten se, että jouduin matkustamaan yksin, mutta eihän siinä lopulta ollut mitään ongelmaa. Julkisen liikenteen opasteet ovat nykyään niin selkeitä, ettei harhaan voi juuri joutua. Samoin esim. lentokentillä on aina henkilökuntaa, joilta voi kysyä. Jos he suhtautuvat kysymyksiin nuivasti, se on heidän häpeänsä - hehän ovat siellä asiakkaita varten ja saavat siitä palkkansa. Ja kaikki kunnia karttaohjelmille ja sille, että voit katsoa esim. juna- ja bussiaikataulut reaaliajassa, ja navigoida vaikka mapsi kädessä. Koen, että tuo reissu teki minulle hyvää, kun sai ihan omine nokkineen mennä ja ihmetellä. Ja vaikka englantikin on ollut käytön puutteesta ruosteessa, niin kummasti sekin sieltä lähti tulemaan, kun on "pakko".
Noin yleisesti, olen koittanut ottaa sen asenteen, että kaikkea voi kysyä. Sitähän sanon myös töissä omille tiimiläisilleni, tyhmiä kysymyksiä ei ole. Jos en vaikka jossain ruokapaikassa ole varma, missä järjestyksessä toimitaan, kysyn. Jos en kaupassa löydä jotain, kysyn. Vielä kun mieskin oppisi. Hän kun saattaa kaupassa ollessaan soittaa minulle ja kysyä, missä etsimänsä tuote on. No, minähän se osaan ulkoa hypermarketien hyllyjärjestykset :D
Oma kompastuskiveni on uiminen, tai lähinnä pään laittaminen veden alle. Ei vaan pysty! Joskus yritin opetella snorklaamaan, ei siitä oikeasti mitään tullut. Vähän harmittaa, kun ainakin toinen lapsi tuntuu "perineen" tämän ominaisuuden, vaikka mallina olisi myös se toinen vanhempi, joka on mm. harrastanut vapaasukellusta... Toinen on laskettelu. Kun ei ole lapsena päässyt kokeilemaan, nyt tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta, vaikka "kaikki" muut sitä harrastaakin. Onhan se tosin vähän masentavaa, kun oma 4-vuotiaskin jo reippaasti menee rinteessä...
Vierailija kirjoitti:
En uskalla soittaa puhelimella virallisia asioita, koska pelkään meneväni sanoissa sekaisin ja rupean änkyttämään ja unohdan mitä piti sanoa. En myöskään uskalla mennä lääkärille, koska tunnen olevani siellä ihan idiootti, kun en osaa vastata kysymyksiin. En saa koskaan sellaista hoitoa, jota oikeasti tarvitsen ja tuntuu, että lääkäri luulee minun valehtelevan. Yleensä lykkään lääkäriin menoa ihan viimeiseen asti.
Vinkki tuohon puhelimella soittamiseen. Kirjoita ylös asiasi sanasta sanaan ja latele teksti sopivassa kohdassa suoraan paperista, niin minä teen. Näin ei myöskään tule unohduksia, että mitä pitikään muistaa kysyä tai sanoa.
En osaa avata viini- tai samppanjapulloa. Enkä tajua, miten lyijytäytekynään laitetaan se lyijy oikeaoppisesti. Jälkimmäinen nolottaa eniten.