Lue keskustelun säännöt.
Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria
Inhoan bussilla kulkemista, koska nolottaa painaa sitä pysähtyy nappulaa. Minulla ei ole ajokorttia.
Kommentit (1890)
Miten tämä palsta onnistuukin keräämään kaikki suomen estoisimmat mt-tapaukset. Näitä lukiessa tuntee itsensä jopa rohkeaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne jotka halveksii näitä on ns. käänteisesti estoisia. Ei voi myöntää varmaan edes itselleen jos joku asia jännittää vaan pitää olla vaikka pakolla kova ja pärjäävä tilanteessa kuin tilanteessa. Epävarmuus ja jännitys on jotain mitä pitää muka hirveästi hävetä.
Joku on Täällä jo maininnutkin tämän, mutta mäkin häpeän sitä että en osaa laittaa hiuksiani tai meikata. Ei kyllä hirveästi ole innostusta opetellakaan, sen puoleen.
En osaa käydä ABC:n tai vastaavien ruokaloissa; Miten haetaan ruokaa, miten maksetaan, täysi mysteeri. En myöskään uskalla mennä kaupan itsepalvelukassalle enkä uskalla kokeilla kortin lähimaksua (siis sitä, että korttia ei työnnetä maksupäätteeseen vaan heilutellaan sen lähellä ja maksu tapahtuu).
En uskalla kokata mitään, jossa pitäisi paistaa jotain mikä roiskuu tai sellaista, missä jotain pitäisi lisätä kiehuvaan veteen. Pelkään että kuumat pisarat roiskivat käsille. Lisäksi jos vesi kiehuu kattilasta yli niin se on kauhistus.
Puoliso onneksi kokkaa.
En ole koskaan tankannut autoani. Pitää ottaa mies mukaan, joka tekee sen homman. Olen niin nolo...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa käydä ABC:n tai vastaavien ruokaloissa; Miten haetaan ruokaa, miten maksetaan, täysi mysteeri. En myöskään uskalla mennä kaupan itsepalvelukassalle enkä uskalla kokeilla kortin lähimaksua (siis sitä, että korttia ei työnnetä maksupäätteeseen vaan heilutellaan sen lähellä ja maksu tapahtuu).
Minä olen totutellut aikuisella iällä asioimaan huoltoasemien ravintoloissa. Menet jollekin kassalle joka näyttäisi olevan noutopöydän läheisyydessä, ilmoitat että haluat lounaan. Työntekijä lyö lounaan kassaan, maksat kuin olisit ostanut mitä tahansa muuta, joko käteisellä tai kortilla. Tästä etenet lounaspöydän alkupäähän jonka tunnistaa siitä että alussa on aterimet ja tarjottimet. Nappaat tarjottimen, yhden ison ja yhden pienemmän lautasen, aterimet ja yhden tai pari paperinpalaa (mitä ne nyt on, siis ne liinat... ei nenäliinoja vaan niitä joihin pyyhitään suu jne.) ja lasin tai pari. Sitten lapat pikkulautaselle kaiken mikä salaattipöydässä miellyttää ja kaadat halutessasi salaatinkastiketta päälle. Pääruoan suhteen toimit samoin, eikä kukaan tule läksyttämään sinua jos haluat maistaa esim. kumpaakin pääruokaa. Lisääkin saa hakea. Usein lounaan hintaan kuuluu myös lounaskahvi, jonka voi hakea kahvilinjastolta. Joskus lounaskahville on erikseen osoitettu oma muki-/kuppityyppi, mutta jos missään ei lue mitään, nappaat vain sen mahdollisimman tavallisen kokoisen mukin.
Kaverini antoi kerran hyvän vinkin: tiukalta tuntuvissa tilanteissa voi pitää "henkisen tupakkatauon" eli olla hetki paikallaan ja hengittää rauhallisesti. Minunkin on usein todella vaikea olla julkisesti tietämätön tai jossain asiassa aloittelija, mutta pikkuhiljaa totuttautumalla nämä asiat alkavat onnistumaan. Toinen asia joka on hyvä pitää mielessä on että asiakaspalvelutehtävissä olevat ihmiset auttavat ihmisiä työkseen, ja he ovat nähneet vähintään satoja, yleensä tuhansia asiakkaita.
Vihaan törmätä toisiin koiranulkoiluttajiin kun olen koiran kanssa lenkillä. Yritän aina keksiä toisen reitin jos nään muita koiranulkoiluttajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa käydä ABC:n tai vastaavien ruokaloissa; Miten haetaan ruokaa, miten maksetaan, täysi mysteeri. En myöskään uskalla mennä kaupan itsepalvelukassalle enkä uskalla kokeilla kortin lähimaksua (siis sitä, että korttia ei työnnetä maksupäätteeseen vaan heilutellaan sen lähellä ja maksu tapahtuu).
Lähimaksua voi kokeilla kassalla ja jos ei onnistu, niin sanot vaan, että maksatkin sitten näköjään perinteisellä tavalla.
Mutta siis tavallisessa ruokakaupan maksupäätemallissa kortti laitetaan kiinni laitteen vasempaan kylkeen ja pidetään siinä kunnes näytössä lukee Maksu hyväksytty tai jotain sen suuntaista. Toimii alle 25 euron maksuissa kaikkialla, mutta joissain paikoissa maksimisummaa on nostettu jo isommaksi.
Automaattikassoilla pyörii henkilökuntaa, jolta voi pyytää neuvoja laitteiden käytössä. Vai onko se avun pyytäminen juuri se hankaluus tässä? En kysy piruillakseni vaan haluaisin ymmärtää, mistä on kyse.
Toivoisin niin kovasti teille kaikille vapautumista noista häpeän tunteista. Tulee todella paha mieli, kun ajattelee, miten ankarasti te moititte itseänne siitä, ettette osaa jotain. Toivon, että opitte pyytämään apua, koska yleensä, melkein aina, ihmiset auttavat ja neuvovat mielellään muita ja saavat siitä jopa palkkioksi hyvän mielen itselleen.
Ottakaa joskus riski ja kokeilkaa, jooko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty kusemaan laariin, jos siellä joku muu samaan aikaan.
man
En kehtaa käydä uimahallissa tai saunassa (muuten kun yksin) koska minua ahdistaa suunnattomasti se että joku näkisi minut alasti. Pelkään että pitävät minua hirmuisena rumiluksena vaikka oikeasti olen ihan tavallisen näköinen ja hoikka. Uimarannatkin valitsen tarkkaan ja niitä kertoja varten minulla on takamuksen ja vatsan peittävä uimamekko. Ja erityisen säälittävää tästä tulee kun lisään että rakastan uimista mutta rajoitteideni takia se onnistuu käytännössä vain mökillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos hölkkälenkillä kengännauha aukeaa, minua niin nolottaa jäädä sitomaan sitä - mutta pakkohan se on tehdä! Kuvittelen, että ihmiset ajattelevat niin, että en varmaan jaksanut enää juosta ja vain TEESKENTELEN kengännauhan sitomista, jotta pääsen huilaamaan hetkeksi :D (tietenkään eivät oikeasti ajattele, tuskin kukaan edes huomaa)
en mene lasten kanssa oman talon pihalle, koska siellä joutuu olemaan naapureiden kanssa sosiaalisesti (ja joskus vielä huolehtimaan heidän lapsistaankin, jos ja kun vanhemmat itse tuijottelevat mieluummin puhelinta tai ovat muuten "muualla"). ja samalla piha on talojen ympäröimä, joten siellä ollaan täysin muiden kyylättävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska on pakko käyn apteekissa mutta se on aina yhtä kamalaa. Minulla on tosi nolo sairaus johon haen reseptilääkettä. Sitä vaan käytetään yleensä ihan muuhun vaivaan mitä omani on, ja _joka_ikinen_kerta_ sitä pitää ihmetellä ääneen ja käydä se sama rasittava keskustelu siitä että saako kelakorvausta vaikka sanon että ei saa ja ei tarvitse katsoa. Ahdistaa kun tuo vaiva hävettää ihan hirveästi minua ja joka kerta sitä pitää oikein hieroa siinä mun naamaan. Eikö vaan voisi olla kommentoimatta?
Vierailija kirjoitti:
Koska on pakko käyn apteekissa mutta se on aina yhtä kamalaa. Minulla on tosi nolo sairaus johon haen reseptilääkettä. Sitä vaan käytetään yleensä ihan muuhun vaivaan mitä omani on, ja _joka_ikinen_kerta_ sitä pitää ihmetellä ääneen ja käydä se sama rasittava keskustelu siitä että saako kelakorvausta vaikka sanon että ei saa ja ei tarvitse katsoa. Ahdistaa kun tuo vaiva hävettää ihan hirveästi minua ja joka kerta sitä pitää oikein hieroa siinä mun naamaan. Eikö vaan voisi olla kommentoimatta?
Jos asut isossa kaupungissa tai sellaisen lähellä niin ainakin yliopiston apteekista voi tilata netistä lääkkeet niin että keskustelu käydään chatissa farmaseutin kanssa ja lääkkeet haetaan automaatista ilman että tarvitsee puhua kenenkään kanssa naamatusten.
Vierailija kirjoitti:
Hävettää kaupassa kun olen niin hidas pakkaamaan ostoksia kasseihin ja kaikki katsoo kuinka epäjärjestelmällisesti pakkaan kun hädissäni vaan heittelen ostoksia sikin sokin kassiin. Jos yritän pitää jotain järkestystä, kaikki menee kuitenkin pieleen.
Tosiasiassa tuskin ketään kiinnostaa kenenkään pakkaaminen. Tässä ketjussa monet pelkäävät asioita , joihin tuskin kukaan kiinnittää huomiota
Muuten ei hirveästi estoja ole, mitä nyt autolla ajamista ja esiintymistä jännitän, mutta työpaikan kahvitauot ja lounaalle ulos meneminen on yhtä tuskaa. Inhoan sitä väkinäistä small talkia. Ärsyttää, kun pitäisi syödä ylihintaisia, epäterveellisiä lounaita vain, ettei jää ulkopuoliseksi.
Silloin kun olin vauvan kanssa kotona olisi ollut ihana käydä Helsingin keskustassa kun kerrankin oli aikaa kaupoissa ja ravintoloissa mutta en vaan kehdannut koskaan kun niin paljon pahaa puhetta kuulee kaikkialla näistä mammoista. Pelkäsin että olen kamalana tukkeena bussissa vaunujen kanssa ja vasta kun lapsi oli lähemmäs vuoden vanha uskaltauduin ekaa kertaa junaan. Vielä tänäkään päivänä en ole matkustanut vaunujen kanssa bussissa, junassa ja metrossa jokusen kerran. Ja sitten jos jotenkin olisin päässyt sinne ravintolaan asti olisin koko ajan pelännyt että lapsi itkee ja joku häiriintyy. Eikä mulla ollut ketään kaveria jolla olisi ollut vauva joten olisin ollut sitten vielä semmoinen säälittävä yksinäinen häurikkömamma... Vauvan kanssa pelotti muutenkin mennä ihan kaikkialle kun en halunnut aiheuttaa häiriötä, ruokaostoksille mentäessä menin aina hiljaiseen aikaan, varmistin että vauva nukkuu sikeästi enkä uskaltanut ollenkaan pieniin kauppoihin käytäviä tukkimaan. Jälkeenpäin harmittaa miten paljon jäi kokematta, meidän poika oli loppujen lopuksi tosi leppoisa tapaus eikä juuri itkeskellyt. Tuntui vaan aina siltä kun liikkui ulkona vaunujen kanssa että pitäisi kaikilta pyytää anteeksi että on siinä.
En kehtaa kertoa kenellekään millaisesta musiikista tykkään. Jotenkin aina teininä kaikki kaverit kuunteli ihan erilaista ja tuntui että oma mielipide on vaan väärä... Se on sitten jäänyt päälle. Puoliso on musiikin harrastaja ja sen jälkeen kun muutimme yhteen en ole kuunnellut sellaista musiikkia mistä tykkäisin muuten kun yksin tietokoneelta. Hänellä on niin erilainen musiikkimaku ja suhtautuu pilkallisesti siihen musiikkiin mistä itse tykkään etten ikinä kehtaisi tunnustaa että tykkään just siitä musiikista mitä hän halveksuu (hevi). Olen miettinyt että Spotify olisi kiva hommata mutta pelkään että joskus puhelin vahingossa vilauttaa mun soittolistaa väärässä paikassa... On sitten pakko kuunnella edelleen sitä sontaa mitä radiosta tulee työmatkalla.
Pelkään aivan hirveästi, että joudun joku kerta ottamaan jonkun kyytiini. Olen varma että unohdan kaikki liikennemerkit ja -säännöt, tai kuinka ajetaan ylipäätään tai tulen ajamaan kolarin. Pelkoni saa minut välttelemään autoista puhumista, ettei kukaan keksisi vahingossakaan pyytää kyytiä mihinkään.
En ole koskaan ajanut kolaria tai saanut edes sakkoja...