Lue keskustelun säännöt.
Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria
Inhoan bussilla kulkemista, koska nolottaa painaa sitä pysähtyy nappulaa. Minulla ei ole ajokorttia.
Kommentit (1890)
Vierailija kirjoitti:
Valmistaa uppomunia. Pari kertaa levinnyt miten sattuu, joten olkoot.
Huoneenlämpöinen kananmuna on homman a ja o.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Talvella autoa ajaessa en uskalla vaihtaa kaistaa, jos kaistojen väliin on jäänyt sellainen korkea lumivalli. Tuntuu, että auto lähtee lapasesta, jos sen yli ajaa.
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa ajaa pyörällä. Olen lihava ja minusta tuntuu, että kaikki tuijottavat.
Minusta on aina positiivista, kun lihavat ihmiset liikkuvat.
Sinänsä pyöräilevä ihminen on vain pyöräilevä ihminen. Onhan noita tuolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin joskus salilla mutta lopetin sen kymmenen kerran jälkeen kun en kehdannut puhkua laitteissa. Sain opastuksenkin ekalla kerralla mutta unohdin ohjeet samantien enkä kehdannut enää kysyä.Samoin kun kävin aloittelijoille joogassa, pilateksessa ja vesijuoksussa. Kaikki, ihan kaikki osasivat liikkeitä ja hengityksiä tai miten juoksuvyö kiinnitetään oikein. Minä tankeroin ja puhkuin mutten tietenkään kehdannut kysyä. Tuntuu että noihin aloittelijoille ryhmiin tunkee jotka ovat treenanneet ennenkin, jotain brassailun halua tms.
Älä nyt, minä ainakin katson ihaillen kun joku tekee tosissaan. Joskus sivusilmällä ihmettelen niitä, jotka tekevät niin pienillä painoilla ettei selvästi tunnu missään. En nyt heillekään naura mutta salilla pitääkin hikoilla ja puhkua, eihän siinä muuten mitään järkeä ole.
Minä olen päälle viisikymppinen nainen ja harrastanut salia 15-vuotiaasta asti. Nuoruuden tyhmässä uhossa minäkin ajattelin noin, eli halveksin liian kevyiden painojen heiluttelijoita. Samoin naisia, jotka meikkasivat pukuhuoneessa ennen salille menoa.
Mutta aikuistuttua ajatukset ovat kypsyneet.
Kevyisiin painoihin voi olla hyvä syy: sairaudesta tai leikkauksesta toipuminen, kipeä nivel tai vaikka suruaika. Tai ihan vaan eka kerta pitkän tauon jälkeen. Ei se muille kuulu.
Meikkaaminenkaan ei ärsytä enää. Jos joku saa iloa siitä että kokee näyttävänsä hyvältä peileissä, sehän on vain kiva. Tai voihan siellä törmätä elämänsä mieheen. Niin kävi muuten minullekin (vaikken meikannut).
Itsellä on myös todella monta asiaa mitkä jännittävät. Olen vasta aika nuori. Yleensä nämä jutut liittyvät todella paljon siihen, että pelkään nolaavani itseni muiden silmissä ja jos olen yksin jossakin tai ei ole muita ihmisiä paikalla niin olen ihan rauhallinen. Eli jos vaikka liukastun jäällä ihan itsekseni niin ei ongelmaa, mutta nolous iskee jos muut näkevät tilanteen. Tämä kaikki liittyy varmasti paljon siihen, kun minua on kiusattu ja koulussa oli yleistä, että muut nauroivat jos mokasi ja monesti nauroivat ihan ilman syytäkin. Tästä on jäänyt sellainen asia, etten halua kiinnittää huomiota yhtään. En esim uskalla puhua lujaa missään ostoskeskuksessa, kaupassa tai ihan vaan jossain kävelukadulla vaan puhun sille seurassani olevalle hyvin hiljaa ja tämä joutuu usein kysymään uudestaan, kun ei kuule, mutta en vaan saa sitä ääntä ulos ja halua, että muut kuulevat mitä puhun. Sama juttu myös nauramisen suhteen ja en pysty "normaalista" nauramaan isossa porukassa ja koen, että näytän rumalta jos nauran.
Puheiden pitäminen, itsensä esittely ja muu sellainen tilanne missä muut tuijottavat on kamala. Minulla on myös se tilanne vaikea, kun pitäisi juuri näyttää muille miten joku asia tehdään tai muut katsovat miten teen. Tämän vuoksi koen monet koulutusalat ikäviksi ja amiksessa paljon se tyyli, että on niitä näyttöjä ja ne olisivat itselle kuin painajaista jos joku kyttäisi mitä teen ja vielä arvioisi. Olin hetken aikaa sellaisessa koulutuksessa, mutta ei siitä tullut mitään, kun hermot meni kun kulkivat perässä ja kyttäsivät. Tietenkin ymmärrän sen, mutta ahdistavaa. Sen vuoksi tahtoisin itsenäisen ammatin, jossa olisi sellainen koulutuskin missä pystyisi paljon itsenäisesti tekemään. Ryhmätyöt myös yksi ikävä juttu ja siitä ryhmään pääsemisestä esittemiseen asti.
Itse jännitän myös kaupassa käyntiä ja nuorisoa siellä. Pelkään muiden kommentteja. Tämän vuoksi vältän erikoisia vaatteita ja pyrin hukkumaan massaan. En halua kuunnella musiikkia missään bussissa sen vuoksi, että pelkään tekeväni jotain tyhmää sitä kuunnellessani tai missaavani pysäkin yms, joten pakko olla aina valppaana ja kuulla ympäristön äänet. Junissa on ole matkustanut pitkään, joten ne vähän pelottavat, kun en muista miten siellä kuuluu toimia. Laivassa ja lentokoneessa en ole ollut koskaan ja niihin liittyvät "käytännön jutut" ihan sieltä alusta asti jännittävät ei niin se esim koneessa olo sinänsä varmastikaan. Autoa on myöskään ole ajanut koskaan ja en usko pystyväni siihen ja mihinkään autokouluun en voisi koskaan mennä jo ihan sen vuoksi, etten pystyisi ajamaan jos joku arvioi ja kyttää vieressä.
Ulkomaille menoa varjostaa myös se asia, että minulle on monesti tavalliset sosiaaliset tilanteet ja Suomessa vaikeita ja uskon etten vieraalla kielellä pystyisi toimimaan kovinkaan hyvin. Kun täälläkin on jo vaikeaa esim tilata sitä subia tai kysyä jotain neuvoa, vaikka reitin suhteen joltakin. Minulla on myös tullut enkkuun muutenkin pieni kammo, kun se oli vaikea aine ja meinasi melkein koko lukio kaatua siihen ja senkin vuoksi olen ajatellut, että ei pidä matkustaa jos ei edes sen vertaa osaa. Muutenkin koulussa aikoinaan se asenne monella, että ihan helppoa on ja monia ikäviä juttuja sattui, kun esim lausuin väärin ja muut nauroivat. Nyt olen vasta vähitellen tajunnut, että osaankin silti jotain. Minusta on silti ikävää ,kun monet pitävät enkkua ihan itsestäänselvyytenä varsinkin nuorten keskuudessa, vaikka joillekin se on silti vaikeaa.
Jatkuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jatkoa
Harrastin lapsena urheilua osin vanhempien pakottamana ja siitä on jäänyt kammo hengästymistä kohtaan. Joskus, kun lapsena oikeasti olin jo väsynyt ja he sanoivat, että pitää vaan jatkaa esim juoksua niin muistan sen tunteen, kun ei meinannut saada henkeä enää. Tämän vuoksi nyt jos olen lenkillä ja alkaa vähänkin tulemaan tukalaa niin hiljennän heti vaan siksi, että saan kun kukaan ei ole pakottamassa juoksemaan. Näiden syiden vuoksi en myöskään tykkää urheilla muiden nähden, kun lapsuudessa vanhemmat aina arvioivat jokaisen liikkeen mitä tein ja sitten vielä kilpailuissa se yleisö ja muut kilpailijat yms katsoivat. Tuntui, etten koskaan tehnyt mitään oikein ja muutenkin se, kun itse olet jo väsynyt ja muut vielä vahtaavat esim juoksemistasi on kamalaa. Omasta mielestä juoksen vielä aika "rumasti". Tämän vuoksi myös kuntosalit vaikeita paikkoja minulle.
Ihmisiin tutustuminen ja uudet tilanteet ylipäänsä vaikeita. En halua myöskään käyttää mitään koneita muiden katsellessa, kun pelkään tekeni jotain väärin tai jopa rikkovani koko laitteen. Tämän vuoksi en mielelläni pistä itseäni sellaisiin tilanteisiin. Oikeastaan nämä asiat vaikuttavat aika paljon elämääni ja varsinkin ammatin kanssa vaikeaa, kun en sovellu moneenkaan. Ymmärrän sen, että aika varmaan auttaa, mutta en koe, että kestäisin sitä jokapäiväistä taistelua sellaisessa ammatissa missä olisi paljon minulle ikäviä juttuja. Kävisi varmaan liian raskaaksi. Eläimet on varmaan sellainen asia, mitä en koskaan jännitä. Minuun tämä jännitys on silti tullut jo lapsuudesta. Vanhemmat sellaisia ihmisiä, jotka paljon arvostelivat ja muuten riitelivät ja koulussa paljon ikäviä kokemuksia. Kauhean pitkä viesti, pahoittelut.
Olen opettaja joten kaikki päivät olen lasten edessä ja puhun heille.
Mutta jestas jos minun pitää esitellä itseni ryhmälle aikuisia menen ihan lukkoon,ääneni tuntuu vieraalta,enkä jälkeenpäin edes muista mitä sanoin 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En käytä shortseja tai hametta, koska suonikohjut. Ei ole varaa mennä leikkaukseen.
Hei. Minulla on toisessa jalassa rumat suonikohjut, mutta käytän silti kesäisin sellaisia vaatteita joissa ne näkyvät.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen itseni alastomaksi ilman pyöräilykypärää. Olen muutaman kerran elämässäni polkenut ilman kypärää ja olo on tuntunut rikolliselta. Tätä fiilistä voi varmaan verrata siihen, että istuisi auton kyydissä ilman turvavyötä.
Olen tehnyt molempia.
70-luvun lapsena muistan ajan, kun kaikissa autoissa ei ollut turvavöitä takana, kun ne oli pakolliset vain edessä.
Pyöräilykypäriä ei ollut kuin kilpapyöräilijöillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla ajaa autoa missään kaupungissa. Keskustat, liikennevalot, kaistanvaihdot jne pelottaa ihan liikaa. Ajokortin suoritin tuppukylässä landella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En uskalla ajaa autoa missään kaupungissa. Keskustat, liikennevalot, kaistanvaihdot jne pelottaa ihan liikaa. Ajokortin suoritin tuppukylässä landella.
Minä suoritin ajokortin Helsingissä, enkä silti uskalla ajaa Helsingin keskustassa, enkä oikeastaan muidenkaan vähääkään isompien kaupunkien keskustoissa. Lähiössä vielä onnistuu, ja maaseudulla ja maanteillä on suorastaan mukava ajella, mutta nuo kiireiset keskustat on ihan hirveitä.
Puhelimeen vastaaminen koko nimellä on jotenkin äärimmäisen työlästä. Vastaan vain etunimellä ja hetken kuluttua kysytäänkin oletko *etunimi ja sukunimi*.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhelimeen vastaaminen koko nimellä on jotenkin äärimmäisen työlästä. Vastaan vain etunimellä ja hetken kuluttua kysytäänkin oletko *etunimi ja sukunimi*.
Minä olen vastannut koko aikuisikäni puhelimeen vain että "haloo?" (jos on tuntematon soittaja) tai "joo"/"moi" (silloin kun joku kaveri soittaa). :D
En itse asiassa edes halua sanoa ainakaan koko nimeäni suoraan luurin. Jos ovat oikealla asialla liikkeellä niin tietävät kyllä kelle soittavat ja osaavat varmistaa että oletko *etunimi ja sukunimi*. Nykyään kaiken maailman puhelinhuijareitakin liikkeellä, mitäpä minä niille nimeäni tarjoamaan.
Ravintolassa/baarissa/terassilla on kamalaa mennä kurkkimaan täyteen huoneeseen olisiko siellä vielä vapaita paikkoja :D Aina ei ole tarjoilijaa hollilla, jolta voisi kysyä mahtuuko tänne vielä. Usein jätänkin tuollaiset paikat väliin ja lähden kotiin.
En uskalla ajaa keskustassa, sillä pelkään joutuvani kaupungin facebook- seinälle haukuttavaksi. Jos on tapahtunut joku asia mitä en ole ennakoinut tmv.
En myöskään aja paikkaan missä on tietöitä, koska pelkään etten hahmota mistä pitää ajaa ja ajankin päin aitoja tai väärästä kohdasta. Jos pitäisi peruuttaa pois umpikujasta alkaisin varmaan itkemään 😂
Tosi usein nolottaa juoda vettä pullosta julkisella paikalla, sillä mitä jos en meinaa saada korkkia takaisin kiinni nopeasti.
Lisäksi minulla on ujo pissa.
en uskalla käydä gillillä hakemassa ruokaa, pizzeriassa tai kahvilassa. masentavaa,
Haluan ostaa poplevyn joka tuli vuosia sitten. Käteviten saisin sen kun menen levykauppa äx tiskille ja tilaan sieltä mutta en kehtaa koska se on vaihtoehtorockliike joiden myyjät / asiakkaat on sitä mieltä että pop on saat.nasta seuraavaa.
Nää on niin hyviä!