Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria
Inhoan bussilla kulkemista, koska nolottaa painaa sitä pysähtyy nappulaa. Minulla ei ole ajokorttia.
Kommentit (1890)
Pikaruokalan autokaista ahdistaa. Kahdesti olen eläissäni sellaista käyttänyt ja tilaaminen tuntuu jotenkin vaikealta. Jotenkin hätäännyn kun tulee vuoroni ilata enkä meinaa muistaa mitä olin hakemassa. En myöskään tiedä miten hyvin tilauskohdan mikrofoni kuulee ääneni, joten puhun automaattisesti kovempaa, ja sitten nolona mietin tuliko huudettua työntekijäparan korvaan. Tilaamisesta eteenpäin kaikki on ihan ookoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hellepäivinä on monesti tehnyt mieli mennä terassille juomaan olutta, mutta koska en tiedä miten olutta tilatessa tulisi toimia, en ole kehtannut mennä sitä ostamaan. Sama juttu monen kahvilan kohdalla, kun on niiiin sekavasti kaikki aterimet, tarjottimet, jne, etten kehtaa jäädä siihen palloilemaan ja miettimään miten kaikki toimii, joten olen vaan mennyt kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Miten se fillarin etupyörä nykäistään kevyesti kakskytä senttiä ilmaan? Jotta päästään sulavasti jatkamaan ajamista jalkakäytävällä. En vaan käsitä, pienikin kiveys niin mun pitää jalkautua ja oikein raahata pyörän etupäätä.
Minä yritin kerran "sulavasti" nykäistä etupäätä. Mätkähdin vähemmän sulavasti ajotielle ja siinä sitten keräsin pyörääni ja tavaroita samalla, kun tuleva autoletka pysäytti odottamaan, että matami kerää tavaransa :D Hieman noloa. Sen jälkeen en ole yrittänyt kyseistä nykäisyä suorittaa :D
F
Olen ylipäänsä aika pelokas. Kaikki uusi aiheuttaa minussa vastareaktion ja haluan pakoon. Sitten kun on aikaa ajatella ja välimatkaa tilanteeseen, tuntuu usein absurdilta miksi ihmeessä olin taas itku silmässä ja tätäkin asiaa vastaan.
En uskalla tankata kuin tutuissa paikoissa. En koskaan aja uudelle bensa-asemalle, vaan suunnittelen pitkätkin ajot niin, että pääsen tutuille paikoille tankkaamaan.
En uskalla kokeilla mitään uutta liikuntaa esim duuniporukalla, polttareissa, missään yllättäen. En edes taukojumppaa tai keilaamista tms kevyempää. Tai tyynellä säällä järvessä 15min kajakissa. Ei. Ei. Ei. Kehittelen kaikenlaisia kauhuskenaarioita, joissa loukkaannun ja itken kaikkien edessä, tai pyörryn, pilaan koko pelin yms.
En usein kehtaa sanoa, etten ymmärrä tai tiedä jotain. Mieluummin esitän etten edes kuullut mistä puhuttiin, tai sain just päänsäryn tai feikkaan yskää. Tämä kyllä riippuu tilanteesta, vaikea nyt analysoida milloin mulle iskee se paniikki ja milloin ei.
Em matkusta. En halua lentää mihinkään, en halua että muut näkee paniikkiani. En mene laivalle kun se alkaa oksettaa. Autolla voin ajaa, eli periaatteessa automatkailu kävisi. Tosin matkallakin pelkään vähän joka asiaa niin ei se kovin nautinnollista sitten kuitenkaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena isäni halusi aina istua vieressä ja katsoa kun tein läksyjä. Pienemmistäkin virheistä tuli hirveät huudot. Nykyään en pysty/uskalla tehdä useita asioita jos joku muu on näkemässä. Ahdistun ihan hirveästi ja yhtäkkiä en osaa mitään.
Esim. minun piti näyttää miehelleni miten yksi osa pyörästäni menee paikalleen. Olen korjaillut pyörääni useita kertoja, mutta kun hän katsoi, en osannut MITÄÄN. Siinä sitten idioottina tiputin työkaluja ja pyörän osia kun olin niin ahdistunut.
Eli lyhyesti, pyrin tekemään kaiken silloin kun muut eivät näe. Lenkkeily, kaupassa käynti, siivoaminen, ruuan laitto....
Pitkällisen lapsuudessa alkaneen läheisen aikuisen harjoittaman henkisen väkivallan vuoksi saatan edelleen, näin 40-vuotiaana naisena ajatella, että en voi esimerkiksi mennä parvekkeelle ajattelematta, että se sortuu minun painoni alla tai nojata kaiteisiin, koska nekin sortuvat tai mennä asuntovaunuun tai hissiin, koska ne eivät varmaan pääse liikkelle, koska minä olen kyydissä. Kammoan myös kampaajatuoleja joissa on hydrauliikka tai huvipuistoja, koska ajattelen, että olen niin painava että huvipuiston laitteet sortuvat tai lakkaavat toimimasta.
Oon ollut lapsena normaalipainoinen, nyt mulla on noin 10 kiloa liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapurien moikkaaminen, nolottaa. Siksi välttelen heidän näkemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin pitää rapujuhlat mutta en osaa avata rapuja
Vierailija kirjoitti:
Kammoan asioiden hoitamista puhelimitse. En oikein edes tiedä, miksi. Jos mietin, mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Menen sekaisin sanoissani? Vastaaja on ilkeä? En saa asiaani hoidettua? IHAN SAMA. Mutta silti...
Mieti miltä tuntuu sellaisena ihmisenä jolle on jo pienestä lapsesta saakka paljon huudettu, tiuskittu ja puhuttu rumasti, ja joka ei oikein ole koskaan tullut edes kuulluksi, soittaa työharjoittelupaikkaa ravintoloista.
Koulussa annettiin ohje, että älä soita lounasaikaan. No kiva kiva kiva. Tosi helpottava ohje, kun miettii, miten ihmiset ovat aamulla kiireisiä ja äkäisiä, lounasaikaan ei saa soittaa, ja iltapäivällä he ovat jo rättiväsyneitä ja äkäisiä.
Sekä sekin kun tietää miten paljon tuolla alalla harjoittelijoita halveksitaan ihmisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsena isäni halusi aina istua vieressä ja katsoa kun tein läksyjä. Pienemmistäkin virheistä tuli hirveät huudot. Nykyään en pysty/uskalla tehdä useita asioita jos joku muu on näkemässä. Ahdistun ihan hirveästi ja yhtäkkiä en osaa mitään.
Esim. minun piti näyttää miehelleni miten yksi osa pyörästäni menee paikalleen. Olen korjaillut pyörääni useita kertoja, mutta kun hän katsoi, en osannut MITÄÄN. Siinä sitten idioottina tiputin työkaluja ja pyörän osia kun olin niin ahdistunut.
Eli lyhyesti, pyrin tekemään kaiken silloin kun muut eivät näe. Lenkkeily, kaupassa käynti, siivoaminen, ruuan laitto....
Minulla on ihan sama juttu, mutta ei ole tuota taustaa, jossa vanhempi olisi kytännyt läksyjä tms.
En tiedä mistä tämä johtuu. Selviydyn asioista keskimääräistä selvästi paremmin, ja en ole mikään tyhmä tai kömpelö, mutta se jos tiedän jonkun tarkkailevan, arvostelevan ja kyttäävän vieressä, sekoittaa pasmani ja alan ylianalysoimaan jokaista pientä värähtämistänikin, siihen malliin, että luulen sen toisen ajattelvan kaikesta olemisestani että se on säälittävää, pahaa, huonoa ja inhottavaa katseltavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tykkää vastata puheluihin jos tuntematon numero soittaa, tai jos töistä soitetaan. En ole luistellut tai hiihtänyt pitkään aikaan, joten kartan niitä koska tiedän mitä räpiköintiä se olisi. Muutkin vähänkään urheilulliset suoritukset, esim. salilla käyminen jännittää, koska pelkään toisten arvostelevan suoritustani. Toisten kuullen laulaminen on hirveää, vaikka en ole huono laulaja, pelkkä hyräilykin on hankalaa. Tämä kaikki sen takia Kammoan epäonnistumista ja sosiaalisia tilanteita jos vaarana on, että nolaan itseni.
En ole koskaan tehnyt pullataikinaa ja leiponut itse. Viimeksi äidin kanssa teininä. Vaikka siis haluaisin leipoa pullaa lasten kanssa, mutta on niin suuri kynnys epäonnistua hiivan ja kohotuksien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen näppärä auton kanssa, olen tottunut ajamaan isoilla henkilöautoilla, pakettiautollakin. Ahtaat paikat, peruutukset, parkkeeraukset jopa kärryn kanssa sujuu, mutta en osaa tankata! Tai en edes uskalla mennä kokeilemaan... Mies on tankannut mun auton kohta 20 v, eikä se edes tiedä mun tankkauskammosta. Olen vain aina onnistunut muiluttamaan tankkauksen sille. Miettikää nyt, kuinka säälittävää. 🙈
Olin tulossa kirjoittamaan samaa😄En osaa tankata autoa.
Luukku auki erityisestä vivusta, joka on autossa vasemman jalan juuressa, siinä on erityinen symboli. Bensakorkki auki. Menette automaatille, joka antaa ohjeet ja otatte pistoolin. Jos maksatte kassalle, ei tarvita automaattia. Tankkaatte mitä tarvitsette, Jos ette vielä maksaneet menette sisälle maksamaan.
Jaa, ei mun autossa ole mitään vipua :D
En tykkää mennä häihin, kun pelkään että joudun johonkin leikkiin mukaan. En osaa ollenkaan ”heittäytyä” ja mennä mukaan silleen hauskasti osaksi ohjelmaa. En osaa sanoa mitään sellaisessa tilanteessa enkä tajua mitä minun pitäisi tehdä. Kauheinta on jotkut melko tuntemattomien häät, jos on esim sellainen leikki, missä arvotaan kahdelletoista vieraalle joku hääparin ilahduttaminen kerran kuukaudessa häiden jälkeen. Olisi ihan superkiusallista mennä sitten vaikka jouluaattona niiden ovelle viemään sitä joulukukkaa tai kinkkua.
Toinen on sirkus! Olin lasten kanssa Sirkus Finlandiassa ja johonkin ohjelmanumeroon alettiin haalimaan yleisöstä osallistujia. Suurin osahan meni aika vastahankaisesti sinne esiintymään. Olin ihan paniikissa, olisin todellakin juossut teltasta ulos jos minua olisi tultu hakemaan sinne. En mene enää koskaan sirkukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen näppärä auton kanssa, olen tottunut ajamaan isoilla henkilöautoilla, pakettiautollakin. Ahtaat paikat, peruutukset, parkkeeraukset jopa kärryn kanssa sujuu, mutta en osaa tankata! Tai en edes uskalla mennä kokeilemaan... Mies on tankannut mun auton kohta 20 v, eikä se edes tiedä mun tankkauskammosta. Olen vain aina onnistunut muiluttamaan tankkauksen sille. Miettikää nyt, kuinka säälittävää. 🙈
Olin tulossa kirjoittamaan samaa😄En osaa tankata autoa.
Luukku auki erityisestä vivusta, joka on autossa vasemman jalan juuressa, siinä on erityinen symboli. Bensakorkki auki. Menette automaatille, joka antaa ohjeet ja otatte pistoolin. Jos maksatte kassalle, ei tarvita automaattia. Tankkaatte mitä tarvitsette, Jos ette vielä maksaneet menette sisälle maksamaan.
Jaa, ei mun autossa ole mitään vipua :D
Minun Toyotassa on. Vierekkäin bensaluukun avausvipu ja konepellin avausvipu. Juurikin vasemmalla, melko alhaalla.
Vierailija kirjoitti:
Olen ylipäänsä aika pelokas. Kaikki uusi aiheuttaa minussa vastareaktion ja haluan pakoon. Sitten kun on aikaa ajatella ja välimatkaa tilanteeseen, tuntuu usein absurdilta miksi ihmeessä olin taas itku silmässä ja tätäkin asiaa vastaan.
En uskalla tankata kuin tutuissa paikoissa. En koskaan aja uudelle bensa-asemalle, vaan suunnittelen pitkätkin ajot niin, että pääsen tutuille paikoille tankkaamaan.
En uskalla kokeilla mitään uutta liikuntaa esim duuniporukalla, polttareissa, missään yllättäen. En edes taukojumppaa tai keilaamista tms kevyempää. Tai tyynellä säällä järvessä 15min kajakissa. Ei. Ei. Ei. Kehittelen kaikenlaisia kauhuskenaarioita, joissa loukkaannun ja itken kaikkien edessä, tai pyörryn, pilaan koko pelin yms.
En usein kehtaa sanoa, etten ymmärrä tai tiedä jotain. Mieluummin esitän etten edes kuullut mistä puhuttiin, tai sain just päänsäryn tai feikkaan yskää. Tämä kyllä riippuu tilanteesta, vaikea nyt analysoida milloin mulle iskee se paniikki ja milloin ei.
Em matkusta. En halua lentää mihinkään, en halua että muut näkee paniikkiani. En mene laivalle kun se alkaa oksettaa. Autolla voin ajaa, eli periaatteessa automatkailu kävisi. Tosin matkallakin pelkään vähän joka asiaa niin ei se kovin nautinnollista sitten kuitenkaan ole.
Itsellä oli sama tilanne vuosia sitten. Kuulostaa tässä mittakaavassa jo mielenterveyden häiriöltä esim. Ahdistuneisuushäiriö. Suosittelen jonkinlaista terapiaa, itsellä ainakin auttoi. Ja auttoi myös se, että asetin itselleni tavoitteita, että "ehkäpä ensivuonna uskaltaisin käydä ihan vieraassa kaupungissa!" Tai "joku päivä menen ryhmäliikuntatunneille!" Juuri ryhmäliikunta oli itselle ihan hirveä kammo ja pelkäsin ihan ihmeellisiä skenaarioita. Pieni pala kerrallaan kokeilet uusia juttuja oman pystymisen mukaan. Muista että ongelmia ja pelkoja ei kannata yrittää ylittää kaikkia kerralla, koska se tuntuu sitten liian suurelta palalta. Päivä kerrallaan. Kerran täällä olet vain! Mokia tulee kaikille mutta kuvittele muistatko toisten ihmisten tekemisiä? Muistan kyllä toisten mokia julkisella paikalla mutta en sitä henkilöä, vain tilanteen.
Kaikkea hyvää sinulle!
Alue: Aihe vapaa
En uskalla laulaa muiden kuullen. Haluaisin, mutta sain ala-asteen laulukokeesta niin kovan kammon ettei vaan onnistu. Vieläkin kaikaa korvissa (en siis ole hyvä laulamaan todellakaan) muutenkin epävireinen lauluni vielä jännityksen tuomalla vapinalla.