Nykynaisen dilemma - Lapsia vai ei

Minusta on jännä, että naisia syyllistetään tuosta niin paljon kun se lapsen teko tarvitsee myös MIEHEN. 

Jos keskimääräisesti ihmiset pariutuvat samanikäisen kanssa ja mies haluaa elää nuoruuttaan nelikymppiseksi niin puolisolla voi olla myöhäistä siinä vaiheessa. Toki on niitä naisiakin jotka haluavat elää nuoruuttaan nelikymppiseksi ja sitten huomaavat, että oho ei se lapsi tulekaan sormia napsauttamalla.

Olen aina tiennyt etten halua lapsia. MInussa ei ole hitustakaan äidillisyyttä. Ikää 34, avioliitossa. Äitini oma traumaattinen lapsuus myös vaikuttu minuun, kuinka odotti että ollaan täysikäisiä ja jos saadaan lapsia niin ei tarvitse tulla kyselemään hoitoapua. Mitä sitä shaibaa sukua jatkamaan?

Kun katsoo facessa koulukavereita niin taidan todellakin olla vähemmistössä, ei ainakaan omissa tutuissa ole näkyvissä tämä "en tee lapsia koska ilmasto" - kaikilla on jonkinlainen nyytti tai vähän vanhempi lapsi tai lapsia. Osa aloitti jo parikymppisenä ja elää nyt teinien kanssa.

Minuakin suututtaa median vinkuminen siitä, että naisen tulisi tehdä lapset nuorena.

Historiallisesti on ollut aikoja, jolloin ensisynnyttäjän ikä on ollut keskimääräisesti hyvinkin korkea.

Olen pitkään ollut tyytyväinen, etten tähän 40 vuoden ikään mennessä ole hankkinut lapsia. Tuskin enää ryhdynkään mihinkään prosessiin.

En ole ihan ehdoton vela. Jos ihmeen kaupalla tulisin vahingossa raskaaksi, saattaisin vaikka pitää lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jännä, että naisia syyllistetään tuosta niin paljon kun se lapsen teko tarvitsee myös MIEHEN. 

Ihan samaan syyllistytte, yritätte iskeä vastuun miesten niskaan. Naiset niitä lapsia enemmän haluavat kuin miehet.

Se vanhemmuuden sopeva ikä on kuitenkin niin yksilökohtaista. Jokaisessa ikäluokassa on niitä jotka handlaa tosi hyvin (miehet että naiset) sekä ne jotka ei. Samoin vanhemmissa. Vanhemmalla iällä saaneissa on ehkä enemmän semmosia ylisuorittajia ja ylisuojelevia mielensäpahoittajia (tämäkin lähipiirin kokemuksella vain vrt. nelikymppinen ensisynnyttäjä veljeni vaimoa vs. omanikäiset, jotka sai lapsen alta kolmikymppisenä)

Toisaalta ymmärrän lasten hankinnan nuorena, jos siihen elämänhallinta riittää. Olet jaksavampi, terveempi, hedelmällisempi. Kun lapset ovat teinejä, et ole +60 vaan ehkä just sen 40.

Toisaalta taas huoli toimeentulosta ajaa sen perheen aloituksen vanhemmaksi  - ymmärrettävää sekin.

Osa hankkii lapsia vaikka ei ole miestä, osa joutuu odottamaan että löytyisi se puoliso jonka kanssa sen perheen haluaisi. 

nro 1/2

Me ei osata päättää. Ikää jo 30+, mutta tosi epävarma olo edelleen. Mistä sen sitten tietäisi, sen kun joku kertoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jännä, että naisia syyllistetään tuosta niin paljon kun se lapsen teko tarvitsee myös MIEHEN. 

Ihan samaan syyllistytte, yritätte iskeä vastuun miesten niskaan. Naiset niitä lapsia enemmän haluavat kuin miehet.

Meneekö vähän pointti ohi? MEDIASSA syyllistetään naista. Nainen miksi olet vanha ensisynnyttäjä. Nainen miksi et hanki lasta. Nainen tajuatko että hedelmällisyytesi alkaa laskea 25 ikävuoden jälkeen. 

Linkkaa minulle uutinen, missä miehiä komennetaan näin lastentekoon?

Kyllä lasten hankinnassa on molemmat samalla tavalla vastuussa - naisissa vain tulee parasta ennen vastaan toisinkin kuin miehissä, jotka voivat lapsia saada läpi elämän.

Syyllistäminen on eri asia kuin syyllistyminen. Mediassa kerrotaan lastenhankkimisiän nousemisesta ja alhaisesta syntyvyydestä. Ne ovat faktoja. Jos joku näistä faktoista syyllistyy, se ei johdu syyllistämisestä, vaan on ihan oman pään sisällä.

Samalla tavalla kerrotaan siitä, kuinka erityisesti nuoret miehet syrjäytyvät. Onko se sitten näiden miesten syyllistämistä, mene ja tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Syyllistäminen on eri asia kuin syyllistyminen. Mediassa kerrotaan lastenhankkimisiän nousemisesta ja alhaisesta syntyvyydestä. Ne ovat faktoja. Jos joku näistä faktoista syyllistyy, se ei johdu syyllistämisestä, vaan on ihan oman pään sisällä.

Samalla tavalla kerrotaan siitä, kuinka erityisesti nuoret miehet syrjäytyvät. Onko se sitten näiden miesten syyllistämistä, mene ja tiedä.

Miksi niissä faktoissa sitten puhutaan vain naisista? Eikö voitaisi puhua vain yleisesti iän nousemisesta ja alhaisesta syntyvyydestä?

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Olipa halventava kommentti. Ihan kuin väittäisit että halu lapsiin on täysin oikeasta kumppanista kiinni.

Mulla on lähipiirissä paljon lapsettomuutta. Olin onnekas, sillä jo 29-vuotiaana olin esimiesasemassa, naimisissa jne... ja voitiin aloittaa yrittäminen. Vauvakuumetta en ole koskaan potenut, oli ihan ns. järjellä tehty päätös. Kaksi vuotta kesti ennen kuin tärppäsi. Kakkonen tulikin sitten heti perään. Nyt taas köyhä... koskaan ei voi tietää talousasioista.

Älkää ainakaan uran takia lykätkö lapsentekoa. Ikä tulee vastaan yllättävän nopeasti.

Enkä muuten vieläkään tykkää vauvoista. Mut omat lapset on ihania ja suuri rikkaus - toki myös vaiva. Helpoin paketti on varmaan yhden lapsen perheillä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Olipa halventava kommentti. Ihan kuin väittäisit että halu lapsiin on täysin oikeasta kumppanista kiinni.

Niimpä. Aina voi jonkun random ukon kusettaa sänkyyn ilman ehkäisiä ja sitten vaaditaan elarit ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Olipa halventava kommentti. Ihan kuin väittäisit että halu lapsiin on täysin oikeasta kumppanista kiinni.

Yleensä ihmiset menevät naimisiinkin tunnesyistä eli rakkaudesta. 

AV-palstalla tuskin asioi lapsettomia naisia, joilla on elämässä riittävästi sisältöä ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Siksi tämä on hieman huono paikka kysyä. Jos epäilee, että elämä on tyhjää ilman lapsia- niin on se sitten kyllä tyhjää lapsen kanssakin. Ikinä ei pidä odottaa lapselta täytettä omaan elämäänsä.

Ei, en tiennyt haluavani lapsia ennen kuin vasta kun olin tavannut tulevan mieheni ja seurustellut hänen kanssaan pari vuotta. Kun tutustuimme paremmin ja huomasimme että elämä sujui hienosti yhdessä, tuli sen myötä ajatus perheen perustamisesta ikään kuin luonnollisena jatkumona.  

En ole ollut koskaan erityisen lapsirakas, mutta omat lapset ovat kyllä rakkaita ja heidän kanssaan on ollut hieno kokemus elää. Onhan se tietysti ollut välillä työlästäkin, varsinkin kun he ovat syntyneet lyhyin ikäeroin (3 lasta, 3,5 v sisällä), mutta ehdottomasti he ovat antaneet enemmän kuin ottaneet.  Toisaalta ilman lapsiakin varmasti pärjää - siskoni on perheetön ja koko ajan menossa mm. kulttuurimatkoille. Hänellä on kuitenkin meidän perhe tavallaan sivustatukena. 

Minusta suomalaisille ei pidä paasata ilmastonmuutoksesta johtuen lastenhankinnasta luopumista. Meillä on perusteltu paikka täällä pallolla ja me lapsinemme voimme tehdä paljon hyvää pallon pelastamiseksi. Se varsinainen ongelma on niissä miljardeissa, jotka lisääntyvät ilman mitään rotia ja tuhoavat säälimättä ympäristöä saasteilla ja hävittämällä mm. sademetsiä.

Itse toivoin lapsia sillä ehdolla, että minulla on hyvä parisuhde ja rakastamani mies haluaa kanssani lapsia ja olosuhteet ovat sellaiset, että perhe-elämän on mahdollista olla onnellista. Ensisijaisesti toivoin sitä rakastavaa parisuhdetta lapsilla tai ilman. Sitten mies alkoi toivoa vauvaa enemmän ja suostuin. Nyt meillä on kolme lasta ja neljäs suunnitelmissa. Mies haluaisi jopa kuusi lasta, mutta itse olen aika varma, että neljä saa viimeistään riittää. Viides ja kuudes voisivat ehkä saada tulla iltatähdiksi kun isommat lapset ovat jo itsenäisempiä ja jos arki ei ole liian raskasta. Toisaalta olen aika varma, että en halua alkaa taas rääkkäämään kropaani nelikymppisenä ja haaveilen sitten jo enemmän kahdenkeskisestä ajasta miehen kanssa. Se vain on tuollainen suuruudenhullu ja pitää perhe-elämästä, mutta eiköhän se neljänkin kanssa pääse nauttimaan isyydestä jo hyvin kattavasti. Rakkautta on paljon.

Olen tiennyt aina, etten halua lapsia. En syyllisty vähääkään tästä, miksi pitäisi. Tunnen itseni ja tiedän, että olisin kammottava äiti, oikea hirviö, joten näin on parasta kaikkien kannalta. Yhteiskunnallekin tulee halvemmaksi, sillä olisimme aivan varmasti lasuasiakkaita synnäriltä saakka ja lapsiparka saisi elinikäiset traumat.

Elämäni on täydellistä näin. Saan olla rauhassa ja tehdä, mitä huvittaa. Ei tarvitse säntäillä johonkin hoploppeihin menettämään hermonsa, eikä vuorata kotia superlonilla tai hinkata sosetahroja katosta, vaan ehtii vaikka maata näin keskellä päivää sohvalla ja huvittaa itseään palstaa lukemalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Olipa halventava kommentti. Ihan kuin väittäisit että halu lapsiin on täysin oikeasta kumppanista kiinni.

Yleensä ihmiset menevät naimisiinkin tunnesyistä eli rakkaudesta. 

Niin, normaalisti ja muualla maailmassa. Mutta ei suomessa. Suomessa naiset hankkiutuvat naimisiin VAIN niiden etujen vuoksi, mitä sillä saavuttaa. Suomalainen nykynainen on niin viheliänen ja kiero otus, että se ei ajattele mitään muuta kuin omahyväisenä kuinka saisi kauhottua entistä enemmän etuja itselleen.

Media on nykyään todella moniääninen (vaikka nytkin toki on joitain näkökulmia ja aihepiirejä, joille ei juuri anneta tilaa), ja yhdestä ja samasta lehdestä saattaa tänään lukea jutun lapsettomuuden ihanuudesta ja eettisyydestä ja huomenna lapsiperheen tuomasta onnesta ja synnytystalkoista, tai tänään rohkean kuluttamisen tärkeydestä ja huomenna kulutuksen vähentämisen välttämättömyydestä. Osa jutuista on kirjoitettu tunnepitoisesti jonkun yksittäisen ihmisen kokemuksista ja näkökulmasta.

Viime kädessä suuret päätökset täytyy tehdä sen mukaan, minkä itse uskoo olevan tärkeintä, arvokkainta, iloa tuottavaa ja realistisesti itselle sopivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Olipa halventava kommentti. Ihan kuin väittäisit että halu lapsiin on täysin oikeasta kumppanista kiinni.

Yleensä ihmiset menevät naimisiinkin tunnesyistä eli rakkaudesta. 

Niin, normaalisti ja muualla maailmassa. Mutta ei suomessa. Suomessa naiset hankkiutuvat naimisiin VAIN niiden etujen vuoksi, mitä sillä saavuttaa. Suomalainen nykynainen on niin viheliänen ja kiero otus, että se ei ajattele mitään muuta kuin omahyväisenä kuinka saisi kauhottua entistä enemmän etuja itselleen.

Ei se kieroutta ole vaan elämän pelkoa. Ei uskalleta lähteä tunteen mukaan, mennä avioon, hankkia lapsia.