Nykynaisen dilemma - Lapsia vai ei

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

En jaksa käydä (vaki)töissä tai elää jotain ihmeen ruuhkavuosia tai pyöriä oravanpyörässä enkä olla tekemisissä minkään neuvoloiden, koulujen, muiden lasten vanhempien tai eri lapsiin liittyvien instanssien kanssa enkä myöskään halua, että minulla olisi joskus aikuinen lapsi (kun aina sanotaan, että velat eivät muka tajuaisi, että lapset kasvavat), niin en tee lapsia. Saan elää itselleni. Joku saattaa olla sitä mieltä, että katuisin tätä valintaa, mutta mitä sitten. Sitten eletään sen kanssa, mutta oman luonteeni tuntien en usko, että kadun koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

LUKEKAA NAISET TUO TARKKAAN JA AJATUKSELLA. SITTEN VOITTE LOPETTAA KILTTIEN MIESTEN SYRJIMISEN JA VOITTE TEHDÄ LAPSEN SELLAISEN KANSSA

Vierailija kirjoitti:

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

Naisten kannattaisi herätä totuuteen ja siihen mikä on elämän tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

LUKEKAA NAISET TUO TARKKAAN JA AJATUKSELLA. SITTEN VOITTE LOPETTAA KILTTIEN MIESTEN SYRJIMISEN JA VOITTE TEHDÄ LAPSEN SELLAISEN KANSSA

lapsellinen kommentti. Eiköhän noilla jotka tätä miettii jo ole mies.

Ennen oli kieltämättä simppelimpää/ei tarvinnut pohtia kummemmin kun "lapsia vain tuli" halusitpa tai et.

Tiesin aina haluavani lapsen. Kävi tuuri ja kaikki loksahti paikoilleen - löysin 19-vuotiaana ihanan kumppanin, molemmilla oli 22-vuotiaina molemmilla vakityöt, menimme verrattain nopeasti naimisiin ja pienellä paikkakunnalla sekä asuntolainan saanti että suuruus olivat sopivan helppoja.

Esikoinen syntyi ennen kuin täytin 24 vuotta, ja vaikka hän oli sekä vauvana että taaperona helppo ja iloinen lapsi niin mietimme pitkään ennen kuin aloimme yrittää toista lasta. Nyt olen 28 ja kakkosen laskettu tänään ja tajuan selvästi, että elämämme on mennyt näin mukavasti valtaosin tuurista: isommalla paikkakunnalla joko toinen tai molemmat meistä tekisivät pätkätöitä, samankokoinen ja yhtä "keskustassa" sijaitseva asunto olisi niin kallis ettemme ikipäivänä olisi saaneet lainaa jne.

Pidän siis todennäköisenä, että eri olosuhteissa lapsilukumme olisi jäänyt yhteen ja sitä ensimmäistäkin olisi pohdittu pitkään ja hartaasti.

Seurauksena on henkinen tyhjiötila, turhautuminen, elämättömyyden tuntu, merkityksettömyyttä ja masennus. Masennuksen takana on aina elämättömät tunteet. Useimmiten ihmisen suojautumissysteemit eivät edes päästä tämän muurin takana olevia tunteita tietoisuuteen. Kun ei kykene tuntemaan, seuraa lamaannus, mistä seuraa masennus. Pelkkä suoriutuminen tai suorittaminen ei tuo elämisen tunnetta tai elämää. Suorittamisen kuoppaan kompastuessa on vaarana laiminlyödä elämää ylläpitäviä, todellisia, oikeita asioita ja arvoja. Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vallitsevana ilmapiiri, joka tukee tällaista yksilön kehitystä ja altistaa yksilön mielen väsymisoireisiin.

Mikään ulkoinen ei paranna sellaista masennusta, missä ihminen ei kykene saamaan kosketusta omiin tunteisiinsa. Elämä on "sydämessä" eli tuntemista.

Ei ole mikään ihme, että tässä kilpailuhenkisessä ja suorituskeskeisessä nyky-yhteiskunnassamme juuri naiset nykyään ovat enemmän hätää kärsimässä. Naisilta tarvitaan kaksinkertainen ponnistus miehiin verrattuna voidakseen pärjätä ja menestyä yhtä hyvin kuin mies. Kaikkien kykyjen ja taitojen lisäksi naisilta vaaditaan ulkoista äärimmäistä kauneutta ja virheettömyyttä ja täydellisyyttä. Tähän kilpailuun ja pärjäämiseen nämä 25-35-vuotiaat naiset kasvatti oivallisesti se sukupolvi äitejä, jotka tekivät aikanaan niin seksuaalisen kuin emansipaatiovallankumouksen. He kouluttivat itsensä ja itselleen ammatin, kuten heidän äitinsä olivat heitä kovistaneet: "Nainen tarvitsee ammatin, ettei ole miehen varassa, miehen elätettävänä", oli nykyisten isoäitien vankka sanoma tyttärilleen.. Mitä sen sukupolven äitien yhteisiä tukahdutettuja tunteita ja toiveita tämä mahtoi heijastaa, onkin mielenkiintoinen tutkimuksen ja pohdinnan aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jännä, että naisia syyllistetään tuosta niin paljon kun se lapsen teko tarvitsee myös MIEHEN. 

Ihan samaan syyllistytte, yritätte iskeä vastuun miesten niskaan. Naiset niitä lapsia enemmän haluavat kuin miehet.

Meneekö vähän pointti ohi? MEDIASSA syyllistetään naista. Nainen miksi olet vanha ensisynnyttäjä. Nainen miksi et hanki lasta. Nainen tajuatko että hedelmällisyytesi alkaa laskea 25 ikävuoden jälkeen. 

Linkkaa minulle uutinen, missä miehiä komennetaan näin lastentekoon?

Kyllä lasten hankinnassa on molemmat samalla tavalla vastuussa - naisissa vain tulee parasta ennen vastaan toisinkin kuin miehissä, jotka voivat lapsia saada läpi elämän.[/quote]

Kommenttisi on täyttä asiaa, mutta tuohon lihavoituun kohtaan sanon vain sen verran, että myös miehillä tulee parasta ennen vastaan. Tästä syystä 40 vuotta täyttäneitä ei edes oteta enää spermanluovuttajiksi. Koko ajan on myös enemmän tutkimusta siitä, että ikääntynyt isä saattaa olla iäkästä äitiä suuremmassa roolissa kun lapsella on esim. kehitysvamma.

Mutta puhutaanko tästäkään mediassa? Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Olipa halventava kommentti. Ihan kuin väittäisit että halu lapsiin on täysin oikeasta kumppanista kiinni.

Kyllähän se pitkälti onkin. Ainakaan itse en ajatellut tekeväni lapsia ikinä. En edes pidä lapsista noin yleisellä tasolla. Sitten tapasin mieheni ja hänelle oli itsestään selvää, että haluaa lapsia. Mentiin naimisiin, opiskeltiin ja sitten kun mieheni valmistui ja sai töitä hän alkoi puhumaan, että nyt olisi hyvä yrittää niitä lapsia. Kolme saatiin. -eri

Mieluummin kadun sitä, etten hankkinut lapsia, kuin sitä, että hankin. Siksi päätös on helppo epävarmuudenkin kyllästäminä aikoina.

-30v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Olipa halventava kommentti. Ihan kuin väittäisit että halu lapsiin on täysin oikeasta kumppanista kiinni.

Kyllähän se pitkälti onkin. Ainakaan itse en ajatellut tekeväni lapsia ikinä. En edes pidä lapsista noin yleisellä tasolla. Sitten tapasin mieheni ja hänelle oli itsestään selvää, että haluaa lapsia. Mentiin naimisiin, opiskeltiin ja sitten kun mieheni valmistui ja sai töitä hän alkoi puhumaan, että nyt olisi hyvä yrittää niitä lapsia. Kolme saatiin. -eri

Niin, kun toiveet kohtaavat. Ihan turhaan naiset näitä yksikseen pähkivät. Lapsenteko on sitäpaitsi huomattavasti antoisempaa kun kumpikin on siihen täysin halukas ja valmis.

Vierailija kirjoitti:

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

No mutta eiväthän ne naiset tiedä mitå pettymystä lapset olisivat tuoneet tullessaan. Kyllä se on niin ettå eniten kadutaan niitå tehtyjä lapsia että kun en olisi tehnyt yhtään tai ettå olisin luonut uran ensin ja lapset vasta sitten kun talous on kunnossa kaikin puolin.

Ja miten niin ura tai perhe? Ei parin lapsen vuoksi edes naisen tarvitse valita jompaa kumpaa.

Älkää tehkö lapsia ainakaan ennen 30-vuotissyntymäpäivää. Minä tein liian nuorena ja kaduin ja harnittelin sitä jo ennen kuin täytin 30v.

Miksi kaikkien pitäisi tehdä lapsia? Antaa niiden tehdä jotka haluavat.

Mielestäni lapsiperheitä pitäisi tukea enemmän, koska monesti ne jotka ovat ns. lapsi- ja perheihmisiä haluavat suuren perheen, mutta taloudellisesti se ei välttämättä ole mahdollista, eivätkä vanhempien voimavarat riitä. Ehkä synnytystalkoot voisi suunnata niihin, jotka haluavat lapsia, mutta eivät syystä tai toisesta voi niitä tehdä haluamaansa määrää? Näin ei tarvitsisi ahdistella nuoria naisia, jotka haluavat elämältään jotain ihan muuta kuin olla valtion vauvahautomoita ja synnytyskoneita.

Olen aina tiennyt etten halua lapsia. Ensinnäkin puuttuu se halu ja tarve. Toiseksi koen jo ajatuksen raskaudesta, synnyttämisestä ja vauvan/taaperon hoidosta tosi vastenmieliseksi. Kolmanneksi olen eroperheen lapsi ja hyvin kyyninen miesten ja parisuhteiden suhteen ja esim. kehitysvammaisen lapsen totaaliyksinhuoltajuus ei ole kohtalo jota haluaisin. Neljänneksi, olen jo 36 ja vasta valmistumassa ammattilaiseksi epäsäännöllisten työaikojen päivystävälle alalle, lapsen vuoksi joutuisin luopumaan ammatistani aloittamaan alusta, ei kiitos. Viisi, olen ajatusmaailmaltani ollut vähän linkolalainen jo lapsesta lähtien, maapallo ei tosiaan kaipaa/tarvitse minun lapsiani yhtään.

En tosiaankaan lähde synnytystalkoisiin ja minusta naisten näkeminen jonain mehiläiskuningattarina joiden ainoa duuni on maata jalat levällään ja puskea pentuja peräpäästään on vastenmielinen, inhottava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Olipa halventava kommentti. Ihan kuin väittäisit että halu lapsiin on täysin oikeasta kumppanista kiinni.

Yleensä ihmiset menevät naimisiinkin tunnesyistä eli rakkaudesta. 

Niin, normaalisti ja muualla maailmassa. Mutta ei suomessa. Suomessa naiset hankkiutuvat naimisiin VAIN niiden etujen vuoksi, mitä sillä saavuttaa. Suomalainen nykynainen on niin viheliänen ja kiero otus, että se ei ajattele mitään muuta kuin omahyväisenä kuinka saisi kauhottua entistä enemmän etuja itselleen.

Ei se kieroutta ole vaan elämän pelkoa. Ei uskalleta lähteä tunteen mukaan, mennä avioon, hankkia lapsia. 

Eikö omien pelkojen ja halujen reflektoiminen toisiin ihmisiin pitäisi olla mennyt ohi teini-iän jälkeen? Vai väitätkö tosissaan, että kaikki mitä sinä teet ja muut eivät, on juurisyiltään pelkoa? Olen asunut Afrikassa ja viljellyt oliiveja, jos sinä et niin sinä pelkäät etkä uskalla mennä tunteen mukana?

Vai olisiko kyse siitä mistä aikuisilla ihmisillä on; he tuntevat itsensä ja halunsa, ja uskaltavat elää itselleen merkityksellistä elämää?

Toivottavasti voit sanoa samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

No mutta eiväthän ne naiset tiedä mitå pettymystä lapset olisivat tuoneet tullessaan. Kyllä se on niin ettå eniten kadutaan niitå tehtyjä lapsia että kun en olisi tehnyt yhtään tai ettå olisin luonut uran ensin ja lapset vasta sitten kun talous on kunnossa kaikin puolin.

Ja miten niin ura tai perhe? Ei parin lapsen vuoksi edes naisen tarvitse valita jompaa kumpaa.

Älkää tehkö lapsia ainakaan ennen 30-vuotissyntymäpäivää. Minä tein liian nuorena ja kaduin ja harnittelin sitä jo ennen kuin täytin 30v.

Tutkitusti iäkkäämpien äitien lapset ovat keskimäärin jonkin verran hyvinvoivempia kuin nuorempien äitien lapset. Toisaalta äidin iästä johtuvat erot lasten pärjäämisessä ovat loppujen lopuksi pieniä ja on vaikea todistaa mikä on äidin nuoren iän ja kypsymättömyyden seurausta ja mikä taas äidin korkean iän ja viisauden ansiota. Muut tapauskohtaiset erot ovat paljon merkittävämpiä ja äidin iän merkitys on loppujen lopuksi vähäinen. Sama nainen voi olla hyvä äiti 20-vuotiaana tai 40-vuotiaana, hän voi myös olla aivan hirveä äiti iästä riippumatta. Vanhemmalla iällä ei-toivottuja lapsia syntyy vähemmän ja toisaalta korkeampaan ikään eläneellä äidillä on useammin vakaampi elämäntilanne perheenperustamiseen. Toisaalta hänen sopeutumisensa perhe-elämään ja kyky kasvaa ja oppia lapsen rinnalla ei välttämättä ole yhtä sujuvaa kuin nuorella äidillä keskimäärin.

On siis hyvin yksilökohtainen ja yksityinen asia milloin kenenkin on hyvä perustaa perhe. Omasta puolesta saa toki esittää suosituksia. Jollekin toiselle sopiva ikä saada lapsia voi kuitenkin olla ehdottomasti ennen 30 v monestakin syystä.

Sopiva mies löytyi. Suuri rakkauteni, turvallinen ja tasapainoinen. Lapset oli ihana saada hänen kanssaan. Ei kai ns. järkisyitä ollut ollenkaan, ellei edellisiä sellaisiksi lasketa.

Vierailija kirjoitti:

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

Tutkijana kiinnostaa metodit, joilla haastatella itsemurhan tehneitä.

Olen miettinyt asian lapsen kannalta. Millaisessa Suomessa ja maailmassa hän joutuisi kasvamaan ja elämään. Maapallon luonto pilattu, miljoonien ihmisten kansainvaellukset, nälänhätä, sodat, työttömyys, koulutuksen tason lasku. Päätin ettei minusta ole tekemään ketään osaksi tuhoutuvaa ihmiskuntaa.

Ei kiinnosta rinteen synnytystalkoot, ja muutunko vasta sitten oikeaksi naiseksi, ei lapsen vaikutukset ilmastoon, eikä tuleva huoltosuhde. Ei edes se haluanko äidiksi vai en.