Nykynaisen dilemma - Lapsia vai ei

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikkien pitäisi tehdä lapsia? Antaa niiden tehdä jotka haluavat.

Mielestäni lapsiperheitä pitäisi tukea enemmän, koska monesti ne jotka ovat ns. lapsi- ja perheihmisiä haluavat suuren perheen, mutta taloudellisesti se ei välttämättä ole mahdollista, eivätkä vanhempien voimavarat riitä. Ehkä synnytystalkoot voisi suunnata niihin, jotka haluavat lapsia, mutta eivät syystä tai toisesta voi niitä tehdä haluamaansa määrää? Näin ei tarvitsisi ahdistella nuoria naisia, jotka haluavat elämältään jotain ihan muuta kuin olla valtion vauvahautomoita ja synnytyskoneita.

Koska tykkään joskus ajatella hassuja skenaarioita päässäni niin olen joskus pohtinut sitä että mitenhän voisi ryhtyä sponsoriksi vanhemmuuteen. Siis auttaisi kuluissa sellaista, joka haluaisi lapsen mutta raha este. Esim pienipalkkainen

Toki siihen minulla olisi kriteereitä joista eka olisi tupakoimattomuus ja toisena ei saa olla elämäntapasossupummi. Jos maksaisi vaikka lapsen harrastukset, auttaisiko se? En siis suoraa rahaa halua antaa.

Aikuisen lapsen äiti täällä. Meille tuli lapsi aikana, jolloin niitä vain kuului olla. Lasten katsottiin kuuluvan normaalia aikuisen elämää (vahva normi), eikä niiden hankkimiseen odotettu eikä osoitettu kummempaa halua. Näin jälkeenpäin, onhan se aivan hitonmoinen työleiri etenkin naiselle, joten en ihmettele yhtään alenevia syntyvyyslukuja. Normi on murtunut, nykyään on ok olla lapseton, se näkyy. Miehillä tuntuu muuten usein olevan ihmeellisen romantisoitu kuva siitä, että kaikki naiset ovat kautta aikojen halunneet lapsia. Eivät ole.

Itse olen nelikymppinen ja aina tiennyt, etten koskaan halua lapsia. Ei kannata ajatella asiaa niin, että se olisi jokin velvollisuus. Jos ei halua, niin silloin ei edes kannata miettiä asiaa. Joskus ihmettelen sitä, miten jotkut yllättyvät siitä, miten raskasta lasten kanssa on ja katuvat lisääntymistään. Minkälaisten vaaleanpunaisen lasien läpi asiaa on mietitty? Ei elämä ole Instagramin perheidylliä. Henkilökohtaisesti nautin vapaudestani ja siitä, että saan tehdä, mitä haluan. Lapset eivät sopisi elämääni. Ajatuskin ahdistaa.

On ihan ok olla hankkimatta lapsia. Se on vain ja ainoastaan sinun valintasi.

t. Mies alle 30v joka ei aio hankkia lapsia ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisen lapsen äiti täällä. Meille tuli lapsi aikana, jolloin niitä vain kuului olla. Lasten katsottiin kuuluvan normaalia aikuisen elämää (vahva normi), eikä niiden hankkimiseen odotettu eikä osoitettu kummempaa halua. Näin jälkeenpäin, onhan se aivan hitonmoinen työleiri etenkin naiselle, joten en ihmettele yhtään alenevia syntyvyyslukuja. Normi on murtunut, nykyään on ok olla lapseton, se näkyy. Miehillä tuntuu muuten usein olevan ihmeellisen romantisoitu kuva siitä, että kaikki naiset ovat kautta aikojen halunneet lapsia. Eivät ole.

Niin helppohan miehen on haluta lapsia kun lapsen saadakseen ei tarvitse saada kuin orgasmi, naiselle kaikki on vähän monimutkaisempaa.

T. Onnellinen kolmen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen on tunnepuolen juttu. Itse olin lähempänä neljääkymmentä kun tapasin miehen, joka veti jalat alta ja yhteisen lapsen hankkiminen tuntui molemmista aivan järjelliseltä ja hyvältä asialta. Vauvakuumeiltiin sitten yhdessä ja saatiin lapsukainen. Kumpikin oli ollut aiemmin naimisissa ja kuvitellut jäävänsä lapsettomiksi ihan omasta halustaan. Ei näitä kannata järkeillä, joko se puoliso löytyy, jonka kanssa tekee mieli tai ei löydy. 

Olipa halventava kommentti. Ihan kuin väittäisit että halu lapsiin on täysin oikeasta kumppanista kiinni.

Yleensä ihmiset menevät naimisiinkin tunnesyistä eli rakkaudesta. 

Niin, normaalisti ja muualla maailmassa. Mutta ei suomessa. Suomessa naiset hankkiutuvat naimisiin VAIN niiden etujen vuoksi, mitä sillä saavuttaa. Suomalainen nykynainen on niin viheliänen ja kiero otus, että se ei ajattele mitään muuta kuin omahyväisenä kuinka saisi kauhottua entistä enemmän etuja itselleen.

Ei se kieroutta ole vaan elämän pelkoa. Ei uskalleta lähteä tunteen mukaan, mennä avioon, hankkia lapsia. 

Kyllä näin valtavissa asioissa tulee käyttää myös järkeä eikä olla jokin tuulellakäyvä tunteiden heiteltävänä oleva rääpäle.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisen lapsen äiti täällä. Meille tuli lapsi aikana, jolloin niitä vain kuului olla. Lasten katsottiin kuuluvan normaalia aikuisen elämää (vahva normi), eikä niiden hankkimiseen odotettu eikä osoitettu kummempaa halua. Näin jälkeenpäin, onhan se aivan hitonmoinen työleiri etenkin naiselle, joten en ihmettele yhtään alenevia syntyvyyslukuja. Normi on murtunut, nykyään on ok olla lapseton, se näkyy. Miehillä tuntuu muuten usein olevan ihmeellisen romantisoitu kuva siitä, että kaikki naiset ovat kautta aikojen halunneet lapsia. Eivät ole.

Iso osa meistä kolmikymppisistä ja sitä vanhemmista eivät loppupeleissä ole olleet kovinkaan haluttuja lapsia. Mm. Äitini on sanonut että minut piti tehdä koska yhteiskunnan painostus oli niin valtava. Hän olisi ennemmin halunnut kiertää isäni kanssa maailmaa ja inhosi ajatusta äitiydestä. Onneksi omalle ikäpolvelle maailma on paljon suvaitsevaisempi ja lapset syntyvät perheisiin jotka niitä oikeasti haluavat. Näin lapset kehittyvät myös henkisesti normaaleiksi ilman vanhempien katkeruutta menetetystä vapaudesta.

Olen 25-vuotias ja asun avoliitossa mahtavan miehen kanssa. Useinkin pohdin, haluanko lapsia vai en. Haluaisin kokea ainakin kerran elämässä raskauden ja synnytyksen sekä sen äidin ja lapsen välisen rakkauden, josta niin paljon olen kuullut. Olisi myös kiva nähdä, millaisen ihmisen onnistuisi kasvattamaan. Lasten hankkimista puoltaa vielä se, että vanhempani olisivat verrattomia isovanhempia, ja haluaisin heille suoda lastenlasten ilon (olen ainoa lapsi).

Mutta asian kääntöpuolella on lähinnä pelkoja: mitä jos en rakastaisi lastani niin kuin pitää (en voi sanoa pitäväni ainakaan vauvoista), mitä jos sairastuisin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mitä jos lastani kiusattaisiin rajusti kouluiässä yms. Pelkään myös tulevaisuutta, millainen se tulee olemaan. Tuleeko yhteiskunnasta vielä suoritus- ja ulkonäkökeskeisempi? Tyhmenevätkö tulevat sukupolvet? Ehtyvätkö luonnonvarat? En haluaisi tuoda lasta tähän maailmaan kärsimään.

No, jää nähtäväksi. En usko, että asia on millään tasolla ajankohtainen ainakaan viiteen vuoteen. Talous pitää saada sille mallille, ettei yllättävä kuluerä suista sitä. Ja varmaan pitää päästä myös noista yllämainituista peloista eroon.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikkien pitäisi tehdä lapsia? Antaa niiden tehdä jotka haluavat.

Mielestäni lapsiperheitä pitäisi tukea enemmän, koska monesti ne jotka ovat ns. lapsi- ja perheihmisiä haluavat suuren perheen, mutta taloudellisesti se ei välttämättä ole mahdollista, eivätkä vanhempien voimavarat riitä. Ehkä synnytystalkoot voisi suunnata niihin, jotka haluavat lapsia, mutta eivät syystä tai toisesta voi niitä tehdä haluamaansa määrää? Näin ei tarvitsisi ahdistella nuoria naisia, jotka haluavat elämältään jotain ihan muuta kuin olla valtion vauvahautomoita ja synnytyskoneita.

Kröhöm. Monen lapsen äidit synnytyskoneita? Olisko ne ehkä jopa jotain muutakin?

T. Viiden äiti, DI, teknologiajohtaja teollisuudessa, palkka 7500e/kk, mielenkiintoinen työ, paljon matkapäiviä.

Vain täydellinen urpo voi suoltaa halveksuvan alentuvan kommentin synnytyskoneesta ja vauvahautomosta.

Olen aina halunnut lapsia. Olisin halunnut niitä monta ja aloittaa nuorena, mutta minkäs teet kun elämä päättää toisin. Nuorempana minun seurustelukumppanini olivat sitä mieltä, että kattellaan sitten. Se oli alle 25-vuotiaasta ihan fiksua, kun ei ollut kiire. Sitten kun elämä alkoi vähän asettua, pitkäaikainen avopuolisoni päätti, että hän haluaa lapsettoman elämän. Tiesin, etten voi jäädä siihen suhteeseen ilman katkeruutta, joten siinä sitä sitten oltiin, 28v sinkku. Tätä tapahtuu yllättävän monelle, että tulevaisuuden suunnitelmat pitkäaikaisen kumppanin kanssa ei osukaan yksiin.

Nyt olen 30 ja minulla on ihana mies, joka haluaa myös kovasti lapsia. Tällä hetkellä lapsihaaveemme estää vain se, että taloudellinen tilanteemme on epävarma ja huono. Mies tekee satunnaisia keikkatöitä, minä opiskelen (tein lukion jälkeen vuosia ns hanttihommia, menin yliopistoon 26-vuotiaana) ja yritän kovasti päästä uraan kiinni. Lapsi olisi ihana asia, mutta en tahtoisi sen syntyvän vanhemmille, jotka käyvät tämän tästä sossuluukulla rahaa hakemassa...

No mutta eiväthän ne naiset tiedä mitå pettymystä lapset olisivat tuoneet tullessaan. Kyllä se on niin ettå eniten kadutaan niitå tehtyjä lapsia että kun en olisi tehnyt yhtään tai ettå olisin luonut uran ensin ja lapset vasta sitten kun talous on kunnossa kaikin puolin.

Ja miten niin ura tai perhe? Ei parin lapsen vuoksi edes naisen tarvitse valita jompaa kumpaa.

Älkää tehkö lapsia ainakaan ennen 30-vuotissyntymäpäivää. Minä tein liian nuorena ja kaduin ja harnittelin sitä jo ennen kuin täytin 30v.[/quote]

Velan tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisen lapsen äiti täällä. Meille tuli lapsi aikana, jolloin niitä vain kuului olla. Lasten katsottiin kuuluvan normaalia aikuisen elämää (vahva normi), eikä niiden hankkimiseen odotettu eikä osoitettu kummempaa halua. Näin jälkeenpäin, onhan se aivan hitonmoinen työleiri etenkin naiselle, joten en ihmettele yhtään alenevia syntyvyyslukuja. Normi on murtunut, nykyään on ok olla lapseton, se näkyy. Miehillä tuntuu muuten usein olevan ihmeellisen romantisoitu kuva siitä, että kaikki naiset ovat kautta aikojen halunneet lapsia. Eivät ole.

Iso osa meistä kolmikymppisistä ja sitä vanhemmista eivät loppupeleissä ole olleet kovinkaan haluttuja lapsia. Mm. Äitini on sanonut että minut piti tehdä koska yhteiskunnan painostus oli niin valtava. Hän olisi ennemmin halunnut kiertää isäni kanssa maailmaa ja inhosi ajatusta äitiydestä. Onneksi omalle ikäpolvelle maailma on paljon suvaitsevaisempi ja lapset syntyvät perheisiin jotka niitä oikeasti haluavat. Näin lapset kehittyvät myös henkisesti normaaleiksi ilman vanhempien katkeruutta menetetystä vapaudesta.

Olen ihan samaa mieltä. Itse olin nuori äidiksi tullessani, en inhonnut äitiyttä mutten kaivannutkaan. Se meni kun siihen lähti, ja koska todellista vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut ehkäisystä huolimatta, ei sellaista edes miettinyt. Lapsia on 1, se minimi, joka riitti normin täyttämiseen. On rakas ja lämpimät välit. Silti, jos nykyään olisin nuori, valitsisin luultavasti toisin. Ehdottomasti nykymaailma on tässä suhteessa terveempi, ja on sekä syntyvien lasten että naisten etu, että valinta on nykyään todellinen, eikä painostettu.

Se on väärin, että syntyvyyden laskusta syytetään vain nykynaisia. Me menneisyyden naiset olisimme olleet ihan samanlaisia, kyseessä on aina ollut valtavan suuri henkilökohtainen päätös. Ajat vaan ovat olleet erilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt asian lapsen kannalta. Millaisessa Suomessa ja maailmassa hän joutuisi kasvamaan ja elämään. Maapallon luonto pilattu, miljoonien ihmisten kansainvaellukset, nälänhätä, sodat, työttömyys, koulutuksen tason lasku. Päätin ettei minusta ole tekemään ketään osaksi tuhoutuvaa ihmiskuntaa.

Tämä. Mä en ihan oikeasti ymmärrä miten kukaan voi hyvällä omallatunnolla tehdä lapsia kuolevalle planeetalle.

Up

Minun jo vuosia jatkuneissa pohdinnoissani tästä aiheesta on kaksi osaa:

haluanko lapsia (en) ja kannattaako edes haluta (ei).

Jos tulisin vahingossa raskaaksi (mikä on aika epätodennäköistä sillä en harrasta seksiä "vaikka" naimisissa olenkin), ehkä pitäisin sen lapsen ja ties vaikka se olisikin hyvä juttu kaikille. Mutta kun se lapsi pitäisi oikein erikseen ja tietoisesti päättää hankkia, jää kyllä tekemättä.