Lue keskustelun säännöt.
En selviä kotitöistä vauvan kanssa :( mistä lisää jaksamista???
20.08.2019 |
No niin. En ole varma kannattaako mun tehdä tästä aloitusta AV:lle, koska kaipaisin tukea ja kannustusta ja vinkkejä tilanteeseeni, ja tiedän että täältä saattaa tulla päinvastaistakin. Tuntuu että en selviä kotitöistä, ja tämä tilanne alkaa heijastua parisuhteeseenkin. Tarttisin jotain neuvoja, miten saisin rytmitettyä kotityöt päivän lomaan. Ja mistä repäisen ENERGIAN tähän, kun tuntuu että en vaan jaksa :(
Olen esikoisvauvan (10 kk) kanssa kotona ja mieheni käy töissä. Päivät ovat ihan kaaosta, enkä saa mitään kotitöitä tehtyä. Saan vauvalle ja itselleni ruoat pöytään ja isoimmat tiskit tiskikoneeseen ja siinä se. Muu aika menee vaipanvaihtoihin, vauvan kanssa leikkimiseen ja vahtimiseen, että liikkumaan opetteleva vauva ei telo itseään tai riko kaikkea. Vauvan päikkärien alkaessa olen niin uupunut ja hikinen, että koomaan sohvalla, vaikka tiedän, että tämä olisi juuri se aika kun ne kotityöt olisi pakko tehdä. En vaan jaksa. Vauva on ihana ja meillä on kaikki periaatteessa ihan hyvin. En ymmärrä, mikä mussa on vikana. Jos vaan olisin jotenkin pirteämpi ja vaan tekisin kaiken, ei olisi mitään ongelmaa.
Kun mieheni tulee töistä, hän ensi töikseen kerää lelut lattialta ja sitten menee siivoamaan keittiötä. Mä vaan toivoisin, että hän ottaisi vauvan hetkeksi niin, että saisin olla hetken rauhassa. Ja hän ei ymmärrettävästikään halua tätä tehdä, koska häntä ärsyttää, että on sotkuista ja että hän ei saa hetken lepoa työpäivän päätteeksi. Musta tuntuu, että tämä vaikuttaa jo negatiivisesti mun ja miehen väleihin ja se surettaa tosi paljon.
Kun mies on siivonnut (ja äskeisten lisäksi vienyt myös roskat), hän on vauvan kanssa ja minä rupean laittamaan ruokaa. Syömme yhdessä ja tämän jälkeen taas tiskit ja keittiön putsaus. Tämän jälkeen pitääkin siivoilla muualla kämpässä (mitä nyt milloinkin on siivottavaa). Nämä siivoilut hoidamme yleensä jotenkin yhdessä tai vuorotellen. Sitten onkin jo vauvan iltapuuro ja nukutus.
Miten te muut selviätte ja jaksatte?
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän sama tilanne, ymmärrän sua hyvin. Lapsi ryömii ja konttaa, kiipeilee ihan joka paikkaan ja kyllä sitä vaan on pakko vahtia ihan jatkuvasti, muuten on sormet jossain välissä tai vauva nurin tai suussa jotain sinne kuulumatonta. Ei viihdy pinniksessä tai kehässä kuin hetken, yleensä ehdin just ne pyykit laittaa kuivumaan. Syöttötuolissa nousee seisomaan saman tien. Imuroin lähes päivittäin ja sen aikaa vauva viihtyy katsellen ja auttaen. Silti tuntuu että on likaista.
Pissalla ehdin nopeasti käydä, isommalla hädällä vauva otettava mukaan. Suihkussa käyn illalla tai kun mies on tullut kotiin.
Vauva sormiruokailee ja sotkua tulee hirveästi, tiskit ei löydä koneeseen ja tavarat on ihan levällään, itseä häiritsee ihan älyttömästi ja tuntuu että kontrolli on mennyt koko touhuun.
Oon ihan vetämätön, ja sama huono tapa, että suurin osa päikkäriajasta menee netissä roikkuen, kun on silti pakko saada sitä "omaakin aikaa" 🙄 En pysty itse nukkumaan päivällä. Miten sitä saisi itseään niskasta kiinni?!
Miksi sinä imuroit päivittäin, onko teillä koira tai pölyallergia , vai mistä niitä kuka niitä roskia sinne lattialle kylvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies kotiin ja mene itse töihin. Sen jälkeen mies arvostaa sua taas. Muuten ei ehkä enää ikinä.
Tuollainen loma kelpais hyvin.
Turvallinen koti on avainsana! Meillä kotona vauvaa ei juuri tarvitse vahtia, kun kaikki särkyvä on nostettu pois, tukehtumisvaaran aiheuttamia esineitä ei ole saatavilla, kaapit lukittu tai teipattu jne kiinni, ne kaapit mitkä saa avata sisältää vain turvallista tavaraa, jne. Lelut on nopea kerätä koreihin illalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysi-ikäisiksi ehtineiden lasten vanhempana ihmettelen, mitä tarkoittaa että lapsi ei viihdy sitterissä, pinnasängyssä, leikkikehässä tai syöttötuolissa. Ei 10 kk ikäiseltä lapselta kysellä, missä se viihtyy tai ei viihdy, eihän se osaa edes puhua. Voi siitä tulla vähän kiukkuitkua, mutta ei se lapsi siitä rikki mene eikä elinikäisiä traumoja saa, jos se laitetaan sivuun siksi aikaa, kun vanhempi käy suihkussa / käy vessassa / tyhjentää tiskikoneen / imuroi jne.
Ymmärrän hyvin että jokainen vanhempi haluaa olla täydellinen äiti/isä ja ettei lapsen tarvitse elämässään koskaan tuntea hetkenkään pettymystä tai harmia, mutta se nyt vaan on niin epärealistinen ajatus, että se kannattaa heti heittää romukoppaan. Järjenkäyttö on lastenkin kanssa sallittua.
No minäpä kerron sinulle. Se tarkoittaa sitä, että vauva/lapsi huutaa niissä pää punaisena lohdutonta kovaa huutoa. Tokihan lapsen voi niihin silti laittaa ja antaa huutaa, mutta sen pääpunaisenahuudon kuunteleminen kun samalla yrittää tehdä itse jotain muuta on niin sietämättömän hirveää, että sitä ei vain oma pää kestä. Tiskaaminen siinä huudossa on kidutusta, samaten suihkussa oleminen. Että jos ei lapsen vuoksi ota sitä lasta pois huutamasta sitteristä niin oman stressin ja oman pään kasassa pysymisen vuoksi se lapsi on pakko ottaa siitä heti pois. (Voihan se olla että joku äiti kestää kuunnella sitä lohdutonta pää punaisena huutoa ja itkua mutta minä en kestä, tulen aivan hulluksi siitä).
t. 1,5-vuotiaan äiti
Tiedän, lapsen huudon kuunteleminen on hirveää. Siksi käytän korvatulppia ja/tai kuulosuojaimia, niin saa samalla tiskata rauhassa ja laulella lapselle mutta huuto vaimenee hetkessä.
No jos joku haluaa olla noin julma niin siitä vain. Mutta itse en aio olla tuollainen julma, lapsen itkusta piittaamaton paskaäiti.
Ihan vaan tiedoksi, jos vauva ei ole kipeä, vaippa on kuiva, ei ole nälkä eikä jano niin vauvalla ei ole mitään hätää. Itkuhuuto on toistaiseksi vauvan tapa viestiä, että on tylsää jne. Kannattaa totutella lasta sietämään elämän pikku harmituksia. Ei lapsi traumatisoidu, jos tiskaat vieressä ja lapsi huutaa kurkku suorana. Välillä voi käydä juttelemassa/silitelemässä.
On se hyvä kuulla, että vielä on vanhempia, joilla on terve järki käytössä. Itku on lapsen tapa viestiä eikä sitä pidä pelätä.
Se kyllä kuulostaa kammottavalta, jos joku äiti nimittää normaalia itkua sietäviä äitejä piittaamattomiksi paskaäideiksi. Ei ole ihme jos tällaisessa asenneilmastossa jokainen äiti tuntee itsensä riittämättömäksi.
Mun sisko on ihan samanlainen humanisti-huithapeli mitä kotitöihin tulee. Miehensä sanoo siitä joskus mielestäni hyvin rumastikin, mutta ilmeisesti ovat onnellisia kuitenkin. Riippumatta siitä, onko sisko kotona päivät ilman lapsia vai yksinään, niin tiskaria ei saa täytettyä tai tyhjennettyä ja aamiaisastiat on pöydässä kun mies tulee töistä. Ikinä ei imuroi tai tee ruokaa, ja hyvin usein mies saa pestä pyykitkin. Epäilen siskoni olevan hieman masentunut työttömyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turvallinen koti on avainsana! Meillä kotona vauvaa ei juuri tarvitse vahtia, kun kaikki särkyvä on nostettu pois, tukehtumisvaaran aiheuttamia esineitä ei ole saatavilla, kaapit lukittu tai teipattu jne kiinni, ne kaapit mitkä saa avata sisältää vain turvallista tavaraa, jne. Lelut on nopea kerätä koreihin illalla.
Jatkan vielä... Kun ollaan vieraissa niin sen eron huomaa heti verrattuna kotona olemiseen. Koko ajan täytyy olla käden ulottuvilla ja vahtia ettei vauva tunge mitään suuhun, riko mitään, pudota mitään, ota mitään ja vahtia ihan koko ajan. Mutta näissä kodeissa ei vauvoja asukaan, joten täysin ymmärrettävää. Eli kannattaa tehdä siitä omasta kodista helppo, turvallinen ja siisti.
Meillä liikkumaan oppineiden vauvojen kanssa on aina luovuttu kukista ja hajoavista koristeista, koska ei vain jaksa sitä vahtimista. Kun ei ole mitään sotkettavaa, niin ei tarvitse niin vahtiakaan. Keittiön kaapeissa ja laatikoissa oli lapsilukot. Jos halusin tehdä ruoan rauhassa, avasin yhden keittiön laatikon ja lapsi tyhjensi onnessaan foliota, leivinpapereita ym. kamaa lattialle keskittyneesti, koska se oli niin harvinaista ja minä sain ruoan tehtyä. Pyykkejä ja tiskejä laitoin aina mahdollisuuksien mukaan vauvan kanssa, jotta päikkäriaika säästyisi lepäämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on ihmisillä myös tapana tunkea kodit täyteen roinaa. Romut hiiteen ja kukat esim. Makuuhuoneeseen lukkojen taakse. Kyllä vaikuttaa vähän uusavuttomilta ihminen kuka ei osaa järjestää turvallista ja lapsiystävällistä kotia. Kantoliinat ja reput on myös hyvä opettaa huutajalle.
What?! Miksi ihmeessä mun viesti poistettiin ketjusta. Ihmettelin miten äidit jaksaa niin hyvin ja kerroin omasta pelostani, joka estää äidiksi tulemisen. Just se pelko siis, etten osaisi hyvin käsitellä tilanteita joissa taapero jatkuvasti lyö minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turvallinen koti on avainsana! Meillä kotona vauvaa ei juuri tarvitse vahtia, kun kaikki särkyvä on nostettu pois, tukehtumisvaaran aiheuttamia esineitä ei ole saatavilla, kaapit lukittu tai teipattu jne kiinni, ne kaapit mitkä saa avata sisältää vain turvallista tavaraa, jne. Lelut on nopea kerätä koreihin illalla.
Tarpeeksi turvallinen on hyvä, ja suht helppo järjestää. Jos vauva "lukee" kirjoja, niin maailma ei murene, meillä molemmat vuorollaan huvittivat itseään kääntelemällä kirjojen sivuja vaikka vahinkoja tuossa hommassa välillä tapahtui. Ne arvokkaimmat kirjat oli nostettu ylös. Kasveja oli silloin ja on nyt, mutta kaikista myrkyllisistä luovuin enkä käyttänyt mitään myrkkyjä kasvien hoidossa. Nykykäsityksen mukaan pieni määrä multaa on vain hyväksi lapsen mikrobiomille - maalla kasvavat lapset terveempiä kuin kaupungissa kasvaneet jossa lasten leikkipaikatkin muovimatoin päällystettyjä. Terävät esineet ja töpselit piiloon, sen sijaan pienet kolhut kaatuessa eivät ole vaarallisia vaikka parku pääsisikin. Minäkin otin lapset mukaan kodin töihin, 10 kk leipoi innoissaan, istui syöttötuolissa, tutki kananmunan kuoria (tosin toinen sai vähän nokkosihottumaa kun kaatoi vehnäjauhoja päälleen, oltiin varovaisia jauhojen kanssa tuon jälkeen).
Toisen lapsen kanssa ei enää pysty keskittämäänkään kaikkea huomiota vauvaan kun on se esikoinenkin. Ja monesti rutiinit ovat helpompia tuolloin, elämässä rutiinit joihin vauva kasvaa, ei odoteta, että vauva kertoo millaiset rutiinien pitäisi olla. Minusta hyvä äiti ja hyvä perhe on turvallinen, lapsen tarpeet huomioonottava - mutta myös kykenevä elämään sitä muutakin elämää vauvan ohella. Itse opetin lapset pitkille päiväunille vaunussa ulkona, ja hyväunisina tuohon helposti tottuivat. Nuo vapaa-ajat käytin omiin opintoihini, sainkin gradun tehtyä loppuun ensimmäisen lapsen vauva-aikana ja viimeistelin väitöskirjaa toisen lapsen äitiyslomalla. Eikä tuo ollut sankariutta, vaan minulle voimia tuovaa tekemistä, aivot vähäksi aikaa irti vaipoista ja imetyksestä, hetkeksi omaa aikaa aiheiden parissa joista oikeasti nautti ja jotka antoivat voimaa. Sitten päiväunien jälkeen oli hyvä mieli ja palasi ihan tyytyväisenä vauvan (ja isoveljen) kanssa touhuamaan kodin arkea kun päikkärit oli ohi. Mistä saat parhaiten voimaa itsellesi, tee sitä ja jätä vähemmälle esim. vertailut muihin äiteihin, muiden koteihin tai rutiineihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysi-ikäisiksi ehtineiden lasten vanhempana ihmettelen, mitä tarkoittaa että lapsi ei viihdy sitterissä, pinnasängyssä, leikkikehässä tai syöttötuolissa. Ei 10 kk ikäiseltä lapselta kysellä, missä se viihtyy tai ei viihdy, eihän se osaa edes puhua. Voi siitä tulla vähän kiukkuitkua, mutta ei se lapsi siitä rikki mene eikä elinikäisiä traumoja saa, jos se laitetaan sivuun siksi aikaa, kun vanhempi käy suihkussa / käy vessassa / tyhjentää tiskikoneen / imuroi jne.
Ymmärrän hyvin että jokainen vanhempi haluaa olla täydellinen äiti/isä ja ettei lapsen tarvitse elämässään koskaan tuntea hetkenkään pettymystä tai harmia, mutta se nyt vaan on niin epärealistinen ajatus, että se kannattaa heti heittää romukoppaan. Järjenkäyttö on lastenkin kanssa sallittua.
No minäpä kerron sinulle. Se tarkoittaa sitä, että vauva/lapsi huutaa niissä pää punaisena lohdutonta kovaa huutoa. Tokihan lapsen voi niihin silti laittaa ja antaa huutaa, mutta sen pääpunaisenahuudon kuunteleminen kun samalla yrittää tehdä itse jotain muuta on niin sietämättömän hirveää, että sitä ei vain oma pää kestä. Tiskaaminen siinä huudossa on kidutusta, samaten suihkussa oleminen. Että jos ei lapsen vuoksi ota sitä lasta pois huutamasta sitteristä niin oman stressin ja oman pään kasassa pysymisen vuoksi se lapsi on pakko ottaa siitä heti pois. (Voihan se olla että joku äiti kestää kuunnella sitä lohdutonta pää punaisena huutoa ja itkua mutta minä en kestä, tulen aivan hulluksi siitä).
t. 1,5-vuotiaan äiti
Tiedän, lapsen huudon kuunteleminen on hirveää. Siksi käytän korvatulppia ja/tai kuulosuojaimia, niin saa samalla tiskata rauhassa ja laulella lapselle mutta huuto vaimenee hetkessä.
No jos joku haluaa olla noin julma niin siitä vain. Mutta itse en aio olla tuollainen julma, lapsen itkusta piittaamaton paskaäiti.
Ihan vaan tiedoksi, jos vauva ei ole kipeä, vaippa on kuiva, ei ole nälkä eikä jano niin vauvalla ei ole mitään hätää. Itkuhuuto on toistaiseksi vauvan tapa viestiä, että on tylsää jne. Kannattaa totutella lasta sietämään elämän pikku harmituksia. Ei lapsi traumatisoidu, jos tiskaat vieressä ja lapsi huutaa kurkku suorana. Välillä voi käydä juttelemassa/silitelemässä.
Tämä. Näin kolmen teinin vanhempana voin sanoa, että vauvan kiukkuitku on vielä pientä siihen nähden, mitä sullakin tulevaisuus tuo tullessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
What?! Miksi ihmeessä mun viesti poistettiin ketjusta. Ihmettelin miten äidit jaksaa niin hyvin ja kerroin omasta pelostani, joka estää äidiksi tulemisen. Just se pelko siis, etten osaisi hyvin käsitellä tilanteita joissa taapero jatkuvasti lyö minua.
Ilmeisesti vauvapalstalla on liian suuri tabu edes mainita että joskus on ajatellut että "mitä jos satutan lapsiani". Vaikka se on ilmeisesti yleisimpiä pelkoja, joita on tuoreilla äideillä tai äidiksi aikovilla. Se että tuollainenkin ajatus mielessä vilahtaa ei tarkoita todellakaan, että sellaista ikinä toteuttaisi!
Anna lapsen olla yksikseen ja tee joka päivä joku pikku juttu. Ei lapsi tarvitse kuin pari lelua kerralla. Loput kaappiin. Pyyhi tänään pölyt. Huomenna peset vessan. Torstaina imuroit ainakin osan asunnosta j.n.e.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet väärässä siinä, että vauvan päiväuniaika olisi se hetki tehdä kotityöt. Ei tietenkään ole, se on sinun omaa aikaa ja lepoa varten.
Kotityöt tehdään riittävästi (ei pingottaen) yhdessä vauvan kanssa, ja samalla vauvaa viihdyttävän leikitetään. Vauvalle voi antaa jokun turvallisen kaapin koluttavaksi keittiössä tai jos osaa tukea vasten seisoa, ottaa mukaan tyhjentämään tiskikonetta ja ojentamaan aterimia yms.
Pyykätessä annetaan vauvan tutkia pyykkiä ja pöytää pyyhkiessä annetaan vauvalle oma puhdas tiskirätti jolla matkia.
Tehkää kodista niin lapsiturvallinen ettei täydy olla silmät selässäkin. Lapset kaatuu ja kompuroi, ei lapsia täydy niiltä suojella. Riittää kun lohdutat ja katsot ettei mitään isoja haavereita pääse tapahtumaan. Leikille, lauluille ja loruille on paikkansa myös, mutta ne muutamat hassut kotityöt voi kyllä tehdä niin että samalla viihdyttää lasta.
Mä oon yksin asuva lapseton sinkkunainen, pyykkivuori odottaa ja tiskivuoren sain eilen pois aita. Mä oon laiska kotitöissä enkä tajua, miks kodin pitäs olla aina hiton siisti. Eri asia tietty jos on jotain homepesiä ja paskasta koko ajan, mut tavarat välillä vähän siellä täällä, niin so what. Ei todellakaan tartte olla aina siistiä.
Vierailija kirjoitti:
What?! Miksi ihmeessä mun viesti poistettiin ketjusta. Ihmettelin miten äidit jaksaa niin hyvin ja kerroin omasta pelostani, joka estää äidiksi tulemisen. Just se pelko siis, etten osaisi hyvin käsitellä tilanteita joissa taapero jatkuvasti lyö minua.
Harva äiti noista selviää tyylipuhtaasti jokaikinen kerta, ja se jos jokin on todellakin tabu. Eihän varsinkaan nykyään kukaan uskalla edes apua hakea tuollaiseen, kun pelkää että lapset viedään pois jne.
Me olemme se sukupolvi joka olemme itse saaneet tukkapöllyä, nippaisua vähän joka asiaan, ja kun se tunne tulee selkärangasta ja todellakin vihassaan haluaisi tukistaa omaa lasta, niin bonuksena päälle tulee syyllisyys ja häpeä. Uskon että todella suuri osa äideistä kokee tuon tunteen läpsivän lapsen kanssa, mutta ei uskalla sitä myöntää saati hakea apua siihen. Ja osa tukistaakin/nippaiseekin, varmasti katuu ja häpeää mutta ei uskalla hakea apua siihen.
No höh, meillä oli vaativa kuopusvauva ja riitti, että sain hoidettua hänet. Mies ei todellakaan odottanut, että olisin muuta ehtinyt.
Joskus ennen kun vanhemmat sukupolvet elivät samassa taloudessa tai ainakin olivat tiiviimmin elämässä mukana, saattoi tuoreen äidin äiti tai anoppi sanoa: "Lakkaa retuttamasta sitä vauvaa koko ajan. Anna sen olla rauhassa." Nykyään ei kukaan taida tällaista neuvoa, ja niinpä moni tuore äiti luulee, että vauvaa on pidettävä sylissä 24/7, ja aina kun lapsesta tulee jokin ääni, sitä pitää alkaa heijata ja hytkyttää, ettei se vaan pitäisi ääntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
What?! Miksi ihmeessä mun viesti poistettiin ketjusta. Ihmettelin miten äidit jaksaa niin hyvin ja kerroin omasta pelostani, joka estää äidiksi tulemisen. Just se pelko siis, etten osaisi hyvin käsitellä tilanteita joissa taapero jatkuvasti lyö minua.
Harva äiti noista selviää tyylipuhtaasti jokaikinen kerta, ja se jos jokin on todellakin tabu. Eihän varsinkaan nykyään kukaan uskalla edes apua hakea tuollaiseen, kun pelkää että lapset viedään pois jne.
Me olemme se sukupolvi joka olemme itse saaneet tukkapöllyä, nippaisua vähän joka asiaan, ja kun se tunne tulee selkärangasta ja todellakin vihassaan haluaisi tukistaa omaa lasta, niin bonuksena päälle tulee syyllisyys ja häpeä. Uskon että todella suuri osa äideistä kokee tuon tunteen läpsivän lapsen kanssa, mutta ei uskalla sitä myöntää saati hakea apua siihen. Ja osa tukistaakin/nippaiseekin, varmasti katuu ja häpeää mutta ei uskalla hakea apua siihen.
Joo, aika rankalta kyllä tuntuu. Ja nimettömänä palstallakin sen myöntäminen että "joo eeeehkä olen joskus ihan pikkasen AJATELLUT että tönäisen lastani.." nostattaa vähän pulssia. Että ei kai tätä voi yhdistää minuun. Hirveä itsesyytös. Surullista, että asia koskettaa niin monia, mutta siitä ei voi puhua ja asialliset viestit jopa sensuroidaan täältä.
Vois olla joo kynnys aika korkea hakea apua tuollaiseen ajatukseen. Varmaan moni kuitenkin vaikka neuvolassa vain ilmaisisi että "olen uupunut, en jaksa" ja jättäisi yksityiskohdat pois, jottei tule liikaa tuomituksi.
Mikset laita lasta kantoreppuun että saat tiskattua ja imuroitua ym. Kannattaa ottaa mallia Afrikkalaisista. Lapsi liinaan ja pellolle, en ole nähnyt yhtäkään kersaa siellä joka itkisi pääpunaisena ja voin sanoa että näitä liinalapsia on paljon.