Tuleeko muillekin yksinelävillä tunne että elämä vain liukuu ohi?

Vierailija kirjoitti:

On oikeasti pelottavaa, että ap:n kaltaiset ihmiset odottavat että joku toinen tulee ja viihdyttää tai ns. pelastaa tylsyydeltä. Melkoinen vastuu siinä vieritetään sille tulevalle kumppanille.

Oman elämän mielekkyys pitäisi osata löytää ihan itse. Kukaan ei ole jatkuvasti siinä vierellä, mutta itsensä ja omien ajatustensa kanssa toimeen tuleminen on tärkeä taito.

Itse en odota mitään pelastajaa ja puhunkin mieleemmin yksinäisyydestä ihan kavereiden vähyyden vuoksi ja en oikeastaan edes kaipaa parisuhdetta. Kyllä minäkin silti odotan tiettyä ymmärrystä muilta, etten olisi huono ihminen jos minulla ei ole seuraa. Joku joskus kirjoitti, että yksinäistä ihmistä kartetaan ja jotenkin se pisti ajattelemaan, että olenko nyt sitten leiman saanut jos sitä seuraa ei monesta syystä ole vuosien varrella jäänyt elämääni. Itse en siis missään nimessä ole täydellinen, mutta syyt minulla yksinäisyyteen monet ja kaikki eivät itsestä johtuvia todellakaan. Minusta sekin on todellakin eri asia onko joskus yksin vai aina yksin sillä tämän jälkimmäisen ihmisen pitää kestää sitä yksin oloa ihan tauotta ja se on tavallaan se pysyvä olotila. Silloin ne asiat alkavat monesti vaikuttaa jo mielialaan ja terveyteenkin jos tällainen tilanne pitkittyy. Jokainen tulee varmaan jotenkin toimeen itsensä kanssa, mutta en voi kieltää sitä ettei yksinäisyys olisi suuri suru  minullekin välillä.

Kirjoitat ettei kukaan ole jatkuvasti vierellä, mutta on ihmisiä joilla ei ole koskaan ketään vierellään. Itse olen ollut siinä tilanteessa ja se ei ollut todellakaan mikään mukava. Tietenkin ihminen on vastuussa elämästään ja pitää itse tehdä niitä tekoja, jotka elämää parentavat, mutta tämä ei aina ole itsestäänselvää ja monen voimat saattavat loppua kesken. Itse olen jo liikaakin ajatellut näitä juttuja ja aihe tuttu. Siinä mielessä en koskaan halua olla se joku vähettelee tai pilkkaa ketään joka tuntee surua elämästään tai on yksinäinen. Ne tilanteet monesti todella ikäviä ja minusta esim jotkut tukiverkot eivät ole nykyaikana mikään itsestäänselvyys ja on paljon ihmisiä joilla ei ole ketään. Itse voisin kyllä olla se joku tukee sellaista, jolla ei paljon seuraa ole ja kumppanikin voisi ihan hyvin olla samaa kokenut. En mitenkään pelästyisi sitä tilannett, kun ne asiat tuttuja minullekin. Tosin itse olen liiankin itsenäinen ja en ole sellainen toisista riippuvainen ja ettei monikaan yksinäinen ole sellainen vaan  mieluummin on totuttu pärjäämään omillaan ilman muita. 

Todella moni elää myös huonossa suhteessa, jossa ei ole onnellinen tai jossa kumppani kohtelee huonosti, pettää ja käyttää henkistä/fyysistä v_äkivaltaa, koska ei halua olla yksin. Ja sitten on ihan vaan rakkaudettomia suhteita, joihin on ajauduttu ja tyydytty. On myös ne perheelliset, jotka ei voi erota lasten tai taloudellisen tilanteen takia. Osa lapsia tehneistä katuu päätöstään ja odottaa innolla sitä, että saa olla yksin kun lapset kasvaa ja lähtee.

En tarkoita synkistellä, mutta ei se onni aina ole jonkun muun elämäntilanteessa tai siinä mitä jollain toisella on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen ap. Muistan miten opiskeluaikana usein mietin, kuinka hukkaan elämä menee, kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa arkea. En ollut kovin suosittu tyyppi eikä se lauantai-iltojen bilettely auttanut yksinäisyyteen.

Myöhemmällä iällä löysin rakkauden ja olen kiitollinen, että olen saanut elää täyttä elämää. Mutta tuskin ap on liian myöhäistä, toivotaan että saat elämääsi vielä paljon iloa ja rakkautta!

Pysyisitte poissa näistä yksineläjien ketjuista te rakkauden löytäneet!

Yksinäiset haluaa oikein piehtaroida surkeudessaan? Ei se elämä sen kivempaa tai hienompaa perheellisenäkään ole. Ongelmat vaan ovat toiset.

Ei se yleisesti yksin elämiseen liity, koska on yksin eläviä, jotka eivät koe niin ja vastaavasti on parisuhteessa ja ystävien kanssa tms. eläviä, jotka kokevat niin.

Ehkä kokemus, että elämä liukuu ohi, johtuu siitä, että haluaisi elää toisella tavalla kuin elää? Jos kokee itsensä vaikka yksinäiseksi, niin sitten harmittelee sitä sen sijaan, että nauttisi elämästä ja keskittyisi niihin hienoihin ja arvokkaisiin asioihin, joita elämään sisältyy?

Miksi et muuta jonnekin Suomen sisällä tai ulkomailla? Miksi et tee elämästäsi mielekkäämpää? Ystäviä ei voi saada noin vaan kadulta, mutta voit lähteä vaikka matkalle yksin ja tutustua siellä ihmisiin. Tai osallistua vaikka Maajussille Morsian ohjelmaan ja jos et saa sieltä sulhasta, niin voit saada ystäviä. Älä tee itsellesi rajoitteita ja esteitä, vaan uskalla elää niin elämä ei valu hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et muuta jonnekin Suomen sisällä tai ulkomailla? Miksi et tee elämästäsi mielekkäämpää? Ystäviä ei voi saada noin vaan kadulta, mutta voit lähteä vaikka matkalle yksin ja tutustua siellä ihmisiin. Tai osallistua vaikka Maajussille Morsian ohjelmaan ja jos et saa sieltä sulhasta, niin voit saada ystäviä. Älä tee itsellesi rajoitteita ja esteitä, vaan uskalla elää niin elämä ei valu hukkaan.

En ole tuo kenelle kirjoitit, mutta kerronpa kumminkin.

Minä nimittäin muutin ulkomaahan ja aloitin siellä/täällä uuden elämän.

Harmi vain, että minulla nytkään ole kuin 1 ystävä, eikä kumppania edelleenkään.

Olen todella yrittänyt kaikkeni, että elämäni muuttuisi, mutta ilmeisesti yksinäisyys on osani. Se on kuin kirous.

Olen jotenkin väsynyt kaikkeen. En koe elämääni mielekkääksi. Päivät toistavat itseään. Illat olen yksin, omissa oloissani. Nyt jo ikääkin, niin mahdollisuus löytää kumppani on enää teoreettinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et muuta jonnekin Suomen sisällä tai ulkomailla? Miksi et tee elämästäsi mielekkäämpää? Ystäviä ei voi saada noin vaan kadulta, mutta voit lähteä vaikka matkalle yksin ja tutustua siellä ihmisiin. Tai osallistua vaikka Maajussille Morsian ohjelmaan ja jos et saa sieltä sulhasta, niin voit saada ystäviä. Älä tee itsellesi rajoitteita ja esteitä, vaan uskalla elää niin elämä ei valu hukkaan.

En ole tuo kenelle kirjoitit, mutta kerronpa kumminkin.

Minä nimittäin muutin ulkomaahan ja aloitin siellä/täällä uuden elämän.

Harmi vain, että minulla nytkään ole kuin 1 ystävä, eikä kumppania edelleenkään.

Olen todella yrittänyt kaikkeni, että elämäni muuttuisi, mutta ilmeisesti yksinäisyys on osani. Se on kuin kirous.

Olen jotenkin väsynyt kaikkeen. En koe elämääni mielekkääksi. Päivät toistavat itseään. Illat olen yksin, omissa oloissani. Nyt jo ikääkin, niin mahdollisuus löytää kumppani on enää teoreettinen.

Sinulla sentään on paikka mihin mennä joka päivä, kun on töitä.

Just mietiskelin tätä pari min sitten :D Ja sit näin ton otsikon.

Minkä ikäinen olet? Oletko nainen?

Täytän syksyllä 30, ei lapsia, elämänrakkaus jäänyt taakse, oma alavalinta harmittaa enkä tiedä miten vaihtaisin alaa. Olen ihan hukassa oman elämän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen ap. Muistan miten opiskeluaikana usein mietin, kuinka hukkaan elämä menee, kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa arkea. En ollut kovin suosittu tyyppi eikä se lauantai-iltojen bilettely auttanut yksinäisyyteen.

Myöhemmällä iällä löysin rakkauden ja olen kiitollinen, että olen saanut elää täyttä elämää. Mutta tuskin ap on liian myöhäistä, toivotaan että saat elämääsi vielä paljon iloa ja rakkautta!

Pysyisitte poissa näistä yksineläjien ketjuista te rakkauden löytäneet!

Yksinäiset haluaa oikein piehtaroida surkeudessaan? Ei se elämä sen kivempaa tai hienompaa perheellisenäkään ole. Ongelmat vaan ovat toiset.

Yksinäisellä ei ole ketään jolle kertoa kuinka yksinäisyys kaihertaa mieltä ja kuinka pahalta tuntuu kun on vastentahtoaan yksin. Ei saa tuntea läheisyyttä ja rakkautta. Tietystihän sitä tuntee elämän iloa. Mutta illalla yksin nukkumaan käydessä ja vapaapäivien aamuina kun ei ole kiire minnekään tuntee taas yksinäisyyden. Onneksi on edes tämä palsta jossa sen voi sanoa ääneen. Luulen että hyvin harva on kokenut täällä miltä tuntuu kun on elänyt koko elämänsä yksin. Pari yhteistä yötä ja päivää on ollut jonkun ihastuksen kanssa. Juuri sen verran että pääsi kokemaan mistä yksin jää paitsi. Tämä nyt on itsesäälissä rypemistä mutta en kai edes kaipaisi kumppania rinnalle jos en tietäisi sen olevan parempaa kuin yksin olo.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä parisuhde on se mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Moni muukin asia tuottaa onnea, mutta ilman parisuhdetta ihminen jää paitsi elämän merkityksellisimmästä asiasta. Työorientoituneet ovat mieleltään vajavaisia.

Tutkimusten mukaan yksinelävät ovat onnellisempia kuin parisuhteessa olevat, erityisesti naiset. On hienoa, jos löytää hyvän parisuhteen, mutta vain harva löytää sellaista. Moni tietää jo parisuhteeseen mennessään, että seurustelee väärän kanssa. Nuoruus on yksinkertaisesti liian lyhyt aika yhteensopivan kumppanin löytämiseen. Moni ei uskalla erota.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et muuta jonnekin Suomen sisällä tai ulkomailla? Miksi et tee elämästäsi mielekkäämpää? Ystäviä ei voi saada noin vaan kadulta, mutta voit lähteä vaikka matkalle yksin ja tutustua siellä ihmisiin. Tai osallistua vaikka Maajussille Morsian ohjelmaan ja jos et saa sieltä sulhasta, niin voit saada ystäviä. Älä tee itsellesi rajoitteita ja esteitä, vaan uskalla elää niin elämä ei valu hukkaan.

Olen miettinyt alan ja asuinpaikan vaihtoa. Rakentaisin elämäni uudelleen. Saisin uuden alun jos nyt niin voi sanoa keski-ikäisen kohdalla. Nyt tunnen jämähtäneeni vanhaan ja ympäristöön missä ei ole minulle mitään.