Tuleeko muillekin yksinelävillä tunne että elämä vain liukuu ohi?

Missä olet ap? Mä olen itse 39 vuotias mies jolle sopisi täydellisesti jostain 34 vuodesta ylöpäin oleva nainen joka haluaa lapsia.

Samaistun. Elämä on pelkkää arkea, rammppaan jatkuvasti vain töihin, kotiin, töihin, kotiin, töihin ja kotiin. lomat makaan kotona sängyllä kun ei ole muutakaan tekemistä, ei edes ystäviä joille soittaa ja pyytää kylään. Ainoa vaihtelu sentään on että välillä vain on pakko käydä kaupassa. Toisinaan silti tuntuu siltä ettei tätä elämää ja yksinäisyyttä jaksa vaan täältä haluaisi päästä mahdollisimman nopeasti pois.

Kuka vaihtaa työpaikkaa vain noin neljä kertaa uransa aikana? Mutta en odota mitään vaan elän hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on perhe, mutta silti elämä vain tuntuu liukuvan ohi. Taas on syksy.

Tämä on aivan eri asia. Perheelliset voi vanheta kumppanin kanssa, muistella yhteisiä vuosia, juhlia lasten synttäreitä joka vuosi x lasten määrä. Pysyisitte poissa näistä yksineläjien ketjuista perheinenne.

Mitä jää yksinäiselle käteen yksin vietetyistä vuosista?

Ei mitään muuta kuin haalistuvia muistoja. Toiset näkevät lastensa kasvavan aikuisiksi ja ehkä jo ollessaan viisikymppisiä saavat lastenlapsia. Yksinäisellä ei ole kuin keräämänsä kokemukset. Lähimpiä omaisia jo iäkkäät vanhemmat ja ainoa omaa ikäluokkaa oleva todella läheinen joka todella tuntee sinut on sisarus tai ehkä useampi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä parisuhde on se mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Moni muukin asia tuottaa onnea, mutta ilman parisuhdetta ihminen jää paitsi elämän merkityksellisimmästä asiasta. Työorientoituneet ovat mieleltään vajavaisia.

Yksinäinen tekee paljon töitä koska ei ole kuin aikaa. Ei ole mikään kiire töiden jälkeen kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Kuka vaihtaa työpaikkaa vain noin neljä kertaa uransa aikana? Mutta en odota mitään vaan elän hetkessä.

Hyvän koulutuksen hankkinut ihminen joka on vakaissa työsuhteissa.

On oikeasti pelottavaa, että ap:n kaltaiset ihmiset odottavat että joku toinen tulee ja viihdyttää tai ns. pelastaa tylsyydeltä. Melkoinen vastuu siinä vieritetään sille tulevalle kumppanille.

Oman elämän mielekkyys pitäisi osata löytää ihan itse. Kukaan ei ole jatkuvasti siinä vierellä, mutta itsensä ja omien ajatustensa kanssa toimeen tuleminen on tärkeä taito.

Tiedän tunteen ap. Muistan miten opiskeluaikana usein mietin, kuinka hukkaan elämä menee, kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa arkea. En ollut kovin suosittu tyyppi eikä se lauantai-iltojen bilettely auttanut yksinäisyyteen.

Myöhemmällä iällä löysin rakkauden ja olen kiitollinen, että olen saanut elää täyttä elämää. Mutta tuskin ap on liian myöhäistä, toivotaan että saat elämääsi vielä paljon iloa ja rakkautta!

Vierailija kirjoitti:

On oikeasti pelottavaa, että ap:n kaltaiset ihmiset odottavat että joku toinen tulee ja viihdyttää tai ns. pelastaa tylsyydeltä. Melkoinen vastuu siinä vieritetään sille tulevalle kumppanille.

Oman elämän mielekkyys pitäisi osata löytää ihan itse. Kukaan ei ole jatkuvasti siinä vierellä, mutta itsensä ja omien ajatustensa kanssa toimeen tuleminen on tärkeä taito.

Ihan yhtälailla naisten asenne Tinderissä on "viihdytä minua". Eikö se pelota sinua yhtään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on perhe, mutta silti elämä vain tuntuu liukuvan ohi. Taas on syksy.

Tämä on aivan eri asia. Perheelliset voi vanheta kumppanin kanssa, muistella yhteisiä vuosia, juhlia lasten synttäreitä joka vuosi x lasten määrä. Pysyisitte poissa näistä yksineläjien ketjuista perheinenne.

Mitä jää yksinäiselle käteen yksin vietetyistä vuosista?

Sitähän sitä kaipaa, mitä ei ole. Kuvittelee, että elämässä olisi sisältöä simsalabim kunhan vain olisi SE. Puoliso, lapsi, perhe, auto, mökki järven rannalla, kaksi toimivaa jalkaa halvaantuneiden tilalla tai rahaa. Ei se vain mene niin, ja on ihan turha syyllistää perheellisiä siitä, mitä kuvittelee heillä olevan. Joku täällä jo sanoikin, että se pitää löytyä omasta itsestä eikä odottaa, että joku ulkopuolelta sen tuo. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen ap. Muistan miten opiskeluaikana usein mietin, kuinka hukkaan elämä menee, kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa arkea. En ollut kovin suosittu tyyppi eikä se lauantai-iltojen bilettely auttanut yksinäisyyteen.

Myöhemmällä iällä löysin rakkauden ja olen kiitollinen, että olen saanut elää täyttä elämää. Mutta tuskin ap on liian myöhäistä, toivotaan että saat elämääsi vielä paljon iloa ja rakkautta!

Pysyisitte poissa näistä yksineläjien ketjuista te rakkauden löytäneet!

Vierailija kirjoitti:

missä sinun kumppani on?

Sitä minäkin kyselen. Huhuu, HU HUU, misä sää olet??

Joo, yksin asuminenhan tarkoittaa sitä ettei tunne lapsuuden perheen lisäksi yhtäkään uutta ihmistä. Ei saa tutustua missään kehenkään. Mitään ei sovi harrastaa, eikä missään käydä. Yksin istutaan kotona itkemässä. Ainoa oikea tapa elää on mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, ja hankkia tasan 2 lasta. Mies ajaa mersua, nainen punaista opelia. Poika harrastaa jalkapalloa, tyttö balettia. Muut tavat elää ovat tyhjiä ja turhia! Vain perhe-elämä on tärkeää!

...jestas sentään. Ihan oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on perhe, mutta silti elämä vain tuntuu liukuvan ohi. Taas on syksy.

Tämä on aivan eri asia. Perheelliset voi vanheta kumppanin kanssa, muistella yhteisiä vuosia, juhlia lasten synttäreitä joka vuosi x lasten määrä. Pysyisitte poissa näistä yksineläjien ketjuista perheinenne.

Mitä jää yksinäiselle käteen yksin vietetyistä vuosista?

Sitähän sitä kaipaa, mitä ei ole. Kuvittelee, että elämässä olisi sisältöä simsalabim kunhan vain olisi SE. Puoliso, lapsi, perhe, auto, mökki järven rannalla, kaksi toimivaa jalkaa halvaantuneiden tilalla tai rahaa. Ei se vain mene niin, ja on ihan turha syyllistää perheellisiä siitä, mitä kuvittelee heillä olevan. Joku täällä jo sanoikin, että se pitää löytyä omasta itsestä eikä odottaa, että joku ulkopuolelta sen tuo. 

Sanoo pitkässä, vakaassa parisuhteessa elävä nainen.

Aarggh.

Todellakin: nainen on naiselle susi.

Olen elänyt pitkään sekä yksin että avioliitossa. Ja kyllä vain, avioliitossa oli kivempaa!!

Nyt aamulla ensimmäinenajatus on suunnilleen, että 'mitenhän tämänkin turhan päivän suorittaisin'.

Sikäli voin samaistua, että vasta parisuhteen ja lasten saamisen jälkeen olen kokenut merkityksellisyyttä elämässäni. Luulen, että toi asia on usealla ihmisellä koodattu perimään, sillä paperilla sinkkuna eläminen on paljon mielenkiintoisempaa kuin perheellisenä. Voi tulla ja mennä miten haluaa, rahaa jää Paljon enemmän käytettäväksi ja ei ole tilivelvollinen kenellekään. Silti nykyään kun on saanut vihdoin lapset nukkumaan ja illalla on se pari tuntia aikaa olla vain rauhassa, tuntuu siltä, että elämä on kohdallaan.

Säälin teitä, joiden mielestä yksinelo on jotenkin turhaa. Mä olen aina ollut yksin, ihan utopistinen ajatus mulle.

Ei mulla tule. Mutta olenkin siinä mielessä ehkä jonkun mielestä tylsä, että tykkään ihan tavallisista asioista ja tavallisesta elämästä, siinäkin riittää välillä ihan tarpeeksi jännitystä, ilman että sitä pitäisi itse jotenkin keksiä.

En jaksaisi lapsia enkä toista asumassa saman katon alla, tykkään että saan itse vapaa-aikana päättää haluanko olla ihmisten kanssa. Joskus (kuten tänään) tykkään vaan istua sohvalla, koirat olen pissattanut mutta muuten olen vain istunut ja käynyt kaupassa, enkä enempää olis tarvinnutkaan, isossa kaupassa käymisessä oli ihan tarpeeksi jännitystä.

Nyt on ihanaa kun saa taas olla ihan omassa rauhassa kotona tekemässä mitä huvittaa, aaaahhhh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on perhe, mutta silti elämä vain tuntuu liukuvan ohi. Taas on syksy.

Tämä on aivan eri asia. Perheelliset voi vanheta kumppanin kanssa, muistella yhteisiä vuosia, juhlia lasten synttäreitä joka vuosi x lasten määrä. Pysyisitte poissa näistä yksineläjien ketjuista perheinenne.

Mitä jää yksinäiselle käteen yksin vietetyistä vuosista?

Sitähän sitä kaipaa, mitä ei ole. Kuvittelee, että elämässä olisi sisältöä simsalabim kunhan vain olisi SE. Puoliso, lapsi, perhe, auto, mökki järven rannalla, kaksi toimivaa jalkaa halvaantuneiden tilalla tai rahaa. Ei se vain mene niin, ja on ihan turha syyllistää perheellisiä siitä, mitä kuvittelee heillä olevan. Joku täällä jo sanoikin, että se pitää löytyä omasta itsestä eikä odottaa, että joku ulkopuolelta sen tuo. 

Sanoo pitkässä, vakaassa parisuhteessa elävä nainen.

Aarggh.

Todellakin: nainen on naiselle susi.

Olen elänyt pitkään sekä yksin että avioliitossa. Ja kyllä vain, avioliitossa oli kivempaa!!

Nyt aamulla ensimmäinenajatus on suunnilleen, että 'mitenhän tämänkin turhan päivän suorittaisin'.

No senkun otat miehen ja menet avioliittoon. Täällähän niitä jo sun perään kyselee. Vai onko sulla rima liian korkealla, haluaisit sellaisen, jonka kanssa juhlia lasten synttäreitä, muistella menneitä ja paapoa lapsenlapsia, ja vaarana on että saat puhumattoman jörrikän jonka kanssa eläminen on kuin yksin eläisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä parisuhde on se mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Moni muukin asia tuottaa onnea, mutta ilman parisuhdetta ihminen jää paitsi elämän merkityksellisimmästä asiasta. Työorientoituneet ovat mieleltään vajavaisia.

Ei elämä ole noin yksinkertaista..

Se voisi olla ja olisi, jos ihminen vain sen merkityksellisen parisuhteen löytäisi. Kumppanin puuttestahan suurin osa ihmisten henkisistä ongelmista johtuu. Paetaan niitä sitten työntekoon, harrastuksiin, matkusteluun... Nuokin asiat saisivat aivan uuden merkityksen ja niistä voisi oikeasti nauttia, jos vain olisi se kumppani elämässä.

Miksi perheen kanssa olisi parempaa?