Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Apua lapsen raivareihin!
17.08.2019 |
Meillä 7v tyttö vetää ihan älyttömiä raivareita. Nytkin vei pikkuveljeltään kaukosäätimen kädestä kun pikkuveli vaihtoi ohjelman -> isänsä pyysi saada kaukosäätimen siksi aikaa kun selvitetään asia. Tyttö vain huusi eikä toistuvista pyynnöistä huolimatta antanut säädintä. Viimein isä varoitti että jos nyt et anna sitä säädintä, karkkipäivä sinun osaltasi perutaan. Tyttö ei luovuttanut säädintä, vaan karkkipäivä jouduttiin perumaan.
No, tästä syystä sitten tyttö veti sellaiset raivarit että oksat pois. Keräsi itseensä lisää raivoa hinkumalla ja repimällä paitaansa, huusi kuin eläin, potki sohvaa maatessaan siinä. Yritin sanoittaa hänen kiukkuaan kertomalla että äiti ymmärtää että harmittaa kamalasti kun karkkipäivä meni. Sanoin ettei tuo kiukun kerääminen auta, mutta tyttö ei rauhoittunut (tietenkään).
Siinä vaiheessa kun huusi isän olevan tyhmä, kielsin sen sanomalla että meillä ei puhuta toisista tuolla lailla, ja tyttö uskoi (lapset eivät meillä kiroile lainkaan).
Tarvitsisin nyt ihan kunnon käytännön neuvoja mitä tehdä kun tyttö vetää nuo raivarit. Eli kaikki mammaneuvot nyt peliin, kiitos!
Kommentit (107)
Eipä Ap:kaan sen aikuisempi ole kuin lapsensa. Ei pysty myöntämään virhettään millään ja junttaa omassa näkökulmassaan. Ihan samalla tavalla Ap kokee että häntä kohtaan on tehty epäreilusti ja pitelee siitä oman elämänsä kaukosäätimestä kynsin ja hampain kiinni. Mutta lapsen pitäisi olla se joka toimii kypsemmin 7 vuoden iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veli ei saanut rangaistusta koska ei ollut tunnekouhussa. Tunnekuohua ei tullut koska veli oli tässä se tuhma osapuoli joka ei kohdannut epäreilua kohtelua.
Siskolle tuli kiukku tuplaepäreilun kohtelun myötä (isä ja veli veivät säätimen mistä syntyi harmi). Itsedäätelytaidot ovat vielä 7v:llä kehittymättä ja hän sai raivokohtauksen sillä tunnekuorma oli liian kova mihin muut käsittelykeinot eivät riittäneet. Tytön säätelytaitojen petettyä häntä vielä rankaistiin karkkipäivän menetyksellä. Todella epäreilu tilanne. Itse olisin rauhoittanut tilanteen ennen mitään karkkipäiväuhkailuja. Tai tässä tapauksessa vahingon jo tapahduttua ja tunnekuohun rauhoitettua joko perusin molempien karkkipäivän tai armahtaisin tyttöä.
En halua perua molempien karkkipäivää koska veli ei tehnyt mitään menettääksen sen. Se olisi minusta äärimmäisen epäreilua. Ja vaikka haluaisin armahtaa tyttöä, hän oppisi ainoastaan sen että meidän uhkauksiin ei tarvitse luottaa. Tätäkään en halua.
On totta että nyt tyttöä rankaistiin tunnekuohusta. Olet oikeassa :/ Tilanne olisi tullut rauhoittaa ensin. Ehkei tilanne ollut kasvatukseen sopiva vaan olisi yksinkertaisesti pitänyt laittaa televisio kiinni ja odottaa tilanteen laantumista. Oma pelkoni on, että tästä tyttö olisi vetänyt vielä extrapultit, mutta ehkei se olisi ollut niin paha kuin karkkipäivän menetys. Tai mistäs sen tietää, tuollaisilla tilanteilla on ollut taipumuksena eskaloitua sillä että tyttö olisi saattanut heittää säätimen. Ehkä olisi vain pitänyt ottaa se säädin kädestä...No nyt tilanne on taas äärimmäisen epäreilu. Totta kai noin pääsääntöisesti on hyvä olla sillä lailla johdonmukainen kasvatuksessa ettei anna tyhjiä uhkauksia. Kuitenkin tässä tilanteessa olisi myös hyvä vähän joustaa eikä mennä nyt kohtuuttomin rangaistuksin. Asian voi jutella tytön kanssa läpi ja sanoa, että ymmärrätte miksi tyttöä harmitti ja varmasti tilanne tuntui epäreilulta ja todeta että aikuisetkin voivat joskus toimia väärin ja pahoitella sitä. Ei kai sitä tyttöä nyt tarvitse rangaista rankaisemisen vuoksi ja sen takia että haluatte pitää kiinni autoritäärisestä linjasta, jos näin jälkeenpäin ei rankaisulle syytä ollut.
En taas halua antaa lapselle sitä signaalia että on ok olla tottelematta vaikka usean kerran sanotaan :( Ei sekään ole mielestäni oikea ratkaisu. Mies lupasi tehdä tänään lättyjä. Tiedossa on joka tapauksessa kiva päivä, kun on peli-ilta yms yms. Lapsi rauhoittui aika pian raivarin jälkeen ja ongelmia ei enää ollut. Leikki todella kauniisti. Meillä on kerrottu jos joskus on tullut meiltä ylilyöntiä tai on rankaistu selkeästi väärästä asiasta (eli luultu lapsen tehneen jotain mitä ei ollutkaan) ja silloin on tietysti pahoiteltu ja peruttu rangaistus. Tässä meillä taas taisi vain olla liian tiukka kuri, mutta lapsi ei totellut vaikka varoitettiin -> en voi perua rangaistusta. Voi toimia ensi kerran vain paremmin. Koitan illalla selittää lapselle että meidän olisi pitänyt antaa hänelle hiukan enemmän aikaa, että jos sitten oltaisiin saatu tilanne selvitettyä rauhallisesti ja kysyä hänen mielipidettään asiaan.
Juu eli teille on tärkeintä se että säilytätte äärimmäisen auktoriteettiaseman ja näytätte valtanne, ei se että kohtelette lasta reilusti. Asia selvä.
Totta kai on tärkeää että säilytämme auktoriteettiasemamme lasten edessä. Lasten kanssa eläessä ei eletä demokratiassa, lapset saavat vaihtoehdot joista päättää, eivät päättää tasaveroisena aikuisen kanssa. Pikkuhiljaa lasten valtaa päättää omista asioista lisätään. Tämä on mielestäni tärkeää rajojen luomisessa ikätasoisesti.
Asiat ok toki viedä äärimmäisyyksiin. Totta kai vanhempi päättää, mutta inhimillisyys, jousto ja omien virheiden myöntäminen ei kumoa auktoriteettiasemaa. Voi hyvänen aika!
Mutta kun lasta ei rankaistu virheellisesti. Häntä rankaistiin liian kovasti, mutta ei virheellisesti. Inhimillisyys tässä tapauksessa mielestäni on, että lapset saavat lättyjä pian.
Lasta rangaistiin virheellisesti koska esitetty vaatimus oli hänelle siinä tilanteessa liian suuri. Rankaisisitko lasta siitä, että hän ei osaa kuutosluokkalaisen matikan tehtäviä? Etkö? No miksi sitten rankaisette siitä, että hän ei pysty vielä kuutosluokkalaisen tunnesäätelyyn?
Kieltämättä puhut asiaa. Helkkari kun ei lasten mukana tule mitään kunnon manuaalia että toimi tällä ja tällä tavoin. Karkkipäivän menetys perutaan.
Vierailija kirjoitti:
Eipä Ap:kaan sen aikuisempi ole kuin lapsensa. Ei pysty myöntämään virhettään millään ja junttaa omassa näkökulmassaan. Ihan samalla tavalla Ap kokee että häntä kohtaan on tehty epäreilusti ja pitelee siitä oman elämänsä kaukosäätimestä kynsin ja hampain kiinni. Mutta lapsen pitäisi olla se joka toimii kypsemmin 7 vuoden iässä.
Pidin näkökulmastani kiinni kunnes sain paremmat perustelut toiselle näkökulmalle, kuin mitä mielestäni omallani oli. Näin ihminen toimii. Eli teidän kannaltanne vihdoin joku takoi tarpeeksi järkeä kallooni :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veli ei saanut rangaistusta koska ei ollut tunnekouhussa. Tunnekuohua ei tullut koska veli oli tässä se tuhma osapuoli joka ei kohdannut epäreilua kohtelua.
Siskolle tuli kiukku tuplaepäreilun kohtelun myötä (isä ja veli veivät säätimen mistä syntyi harmi). Itsedäätelytaidot ovat vielä 7v:llä kehittymättä ja hän sai raivokohtauksen sillä tunnekuorma oli liian kova mihin muut käsittelykeinot eivät riittäneet. Tytön säätelytaitojen petettyä häntä vielä rankaistiin karkkipäivän menetyksellä. Todella epäreilu tilanne. Itse olisin rauhoittanut tilanteen ennen mitään karkkipäiväuhkailuja. Tai tässä tapauksessa vahingon jo tapahduttua ja tunnekuohun rauhoitettua joko perusin molempien karkkipäivän tai armahtaisin tyttöä.
En halua perua molempien karkkipäivää koska veli ei tehnyt mitään menettääksen sen. Se olisi minusta äärimmäisen epäreilua. Ja vaikka haluaisin armahtaa tyttöä, hän oppisi ainoastaan sen että meidän uhkauksiin ei tarvitse luottaa. Tätäkään en halua.
On totta että nyt tyttöä rankaistiin tunnekuohusta. Olet oikeassa :/ Tilanne olisi tullut rauhoittaa ensin. Ehkei tilanne ollut kasvatukseen sopiva vaan olisi yksinkertaisesti pitänyt laittaa televisio kiinni ja odottaa tilanteen laantumista. Oma pelkoni on, että tästä tyttö olisi vetänyt vielä extrapultit, mutta ehkei se olisi ollut niin paha kuin karkkipäivän menetys. Tai mistäs sen tietää, tuollaisilla tilanteilla on ollut taipumuksena eskaloitua sillä että tyttö olisi saattanut heittää säätimen. Ehkä olisi vain pitänyt ottaa se säädin kädestä...No nyt tilanne on taas äärimmäisen epäreilu. Totta kai noin pääsääntöisesti on hyvä olla sillä lailla johdonmukainen kasvatuksessa ettei anna tyhjiä uhkauksia. Kuitenkin tässä tilanteessa olisi myös hyvä vähän joustaa eikä mennä nyt kohtuuttomin rangaistuksin. Asian voi jutella tytön kanssa läpi ja sanoa, että ymmärrätte miksi tyttöä harmitti ja varmasti tilanne tuntui epäreilulta ja todeta että aikuisetkin voivat joskus toimia väärin ja pahoitella sitä. Ei kai sitä tyttöä nyt tarvitse rangaista rankaisemisen vuoksi ja sen takia että haluatte pitää kiinni autoritäärisestä linjasta, jos näin jälkeenpäin ei rankaisulle syytä ollut.
En taas halua antaa lapselle sitä signaalia että on ok olla tottelematta vaikka usean kerran sanotaan :( Ei sekään ole mielestäni oikea ratkaisu. Mies lupasi tehdä tänään lättyjä. Tiedossa on joka tapauksessa kiva päivä, kun on peli-ilta yms yms. Lapsi rauhoittui aika pian raivarin jälkeen ja ongelmia ei enää ollut. Leikki todella kauniisti. Meillä on kerrottu jos joskus on tullut meiltä ylilyöntiä tai on rankaistu selkeästi väärästä asiasta (eli luultu lapsen tehneen jotain mitä ei ollutkaan) ja silloin on tietysti pahoiteltu ja peruttu rangaistus. Tässä meillä taas taisi vain olla liian tiukka kuri, mutta lapsi ei totellut vaikka varoitettiin -> en voi perua rangaistusta. Voi toimia ensi kerran vain paremmin. Koitan illalla selittää lapselle että meidän olisi pitänyt antaa hänelle hiukan enemmän aikaa, että jos sitten oltaisiin saatu tilanne selvitettyä rauhallisesti ja kysyä hänen mielipidettään asiaan.
Juu eli teille on tärkeintä se että säilytätte äärimmäisen auktoriteettiaseman ja näytätte valtanne, ei se että kohtelette lasta reilusti. Asia selvä.
Totta kai on tärkeää että säilytämme auktoriteettiasemamme lasten edessä. Lasten kanssa eläessä ei eletä demokratiassa, lapset saavat vaihtoehdot joista päättää, eivät päättää tasaveroisena aikuisen kanssa. Pikkuhiljaa lasten valtaa päättää omista asioista lisätään. Tämä on mielestäni tärkeää rajojen luomisessa ikätasoisesti.
Asiat ok toki viedä äärimmäisyyksiin. Totta kai vanhempi päättää, mutta inhimillisyys, jousto ja omien virheiden myöntäminen ei kumoa auktoriteettiasemaa. Voi hyvänen aika!
Mutta kun lasta ei rankaistu virheellisesti. Häntä rankaistiin liian kovasti, mutta ei virheellisesti. Inhimillisyys tässä tapauksessa mielestäni on, että lapset saavat lättyjä pian.
Lasta nimenomaan rankaistiin virheellisesti, siitä että hän (ollessaan jo valmiiksu tilanteen uhri) ei kyennyt säätelemään tunteitaan aikuismaisesti. Jos tilanne korjataan ja kohtuuton rangaistus perutaan, ei lapsen kokemus teistä kasvattajina horju, vaan luottamus lisääntyy. Ajattelusi vaikuttaa jollain lailla varsin jähmeältä. Onko sinulla vaativa persoonallisuus tai asperger?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi koki tulleensa epäreilusti kohdelluksi. Ensin pikkuveli vei kädestä konkreettisesti ja sitten isä halusi viedä uudestaan. Kun ei suostunut omasta näkökulmasta mielivaltaiseen pyyntöön, sai rangaistuksen. Joka ei edes liittynyt tilanteeseen. Kun ilmaisi harmia, annoit lapsen näkökulmasta täysin turhan neuvon (kiukun kerääminen ei auta), koska hänen näkökulmastaan kaikki oli jo pilalla. Kun ilmaisi lisää harmia (isä on tyhmä), sai vain lisää kieltoa, ei tukea tunteen käsittelyyn.
Ainoa positiivinen asia jonka löysin, oli se, että edes yrittää sanoittaa (tosin sekin omasta näkökulmastasi: "ymmärrän, että sinua harmittaa").
Miten meni näin niin kuin omasta mielestä?
No niitä neuvojahan minä tässä pyysin. Ei mennyt omasta mielestäni kamalan vahvasti. Tukea siihen tunteiden käsittelyyn nimenomaan kaipaan, halua osata tukea lasta siinä kiukussa, en antaa signaalia etteikö hänen kiukkunsa olisi oikeutettua.
No, itse ajattelen että virheitä tulee tehtyä, ja niitä voi käsitellä jälkikäteen. Omassa lapsuudessa oli pahinta se, että huutamiset ja rangaistukset vaiettiin kuoliaaksi, niitä ei millään tavalla käsitelty jälkikäteen. Eli tosi hyvä että olet ajatellut puhua vielä vaikka illalla lapsen kanssa!
Mutta olen sitä mieltä, että jos karkkipäivä peruminen jää voimaan, lapselle jää päällimmäiseksi mieleen vanhempien epäreiluus ja autoritaarisuus. Annatte viestin, että totteleminen on tärkeämpää kuin se, että vanhemmat tukevat lasta vaikeissa tunteissa. Ajattelisin, että tässä tilanteessa rangaistus pikemminkin vie luottamusta kuin lisää sitä.
Huomaa, että lapsi on jo niin iso, että ymmärtää rangaistuksen oikeudenmukaisuuden / epäreiluuden. Kerroit ettet halua antaa signaalia, ettei vanhempia tarvitse totella. Todennäköisesti lapsi haluaa mieluummin totella reiluja vanhempia kuin epäreiluja.
Yritä ajatella lasta aktiivisena toimijana. Hän oppii pikkuhiljaa säätelemään tunteitaan, mutta tarvitsee vielä apua. Hän tietää jo pääsääntöisesti oikean ja väärän eron. Nyt määrätty rangaistus ei auta häntä siinä ja hän itse sekä myös te vanhemmat tiedätte sen. Sellaisissa tilanteissa, joissa hän on oikeasti tehnyt väärin (tunnekuohu ei ole väärin, teot voivat olla vääriä), voitte asettaa tekoon nähden loogisia seurauksia. Ja hän tietää itsekin eron tämänpäiväiseen tilanteeseen. Plus oppii että vanhemmat ovat reiluja ja luottamuksen arvoisia.
Voimia ja iloa perheeseenne!
Ehdottomasti puhutaan vielä illalla rauhassa kahden kesken tytön kanssa että kuka teki mitä ja olisiko asioita voinut hoitaa paremmin (ainakin meidän puoleltamme olisi!). Lapsi tottelee pääsääntöisesti todella kauniisti, on helppo ja mukava lapsi jonka kanssa on kiva tehdä paljon asioita. Meillä on aina ollut aika tiukka kuri ja säännöistä on pidetty kiinni, tämä onkin sitten mahdollistanut kaiken kivan touhuilun rajojen sisäpuolella. Uskoisin että lapset kokevat meidän olevan reiluja ainakin pääsääntöisesti.
Tyttö on nyt vain eskarin ja koulunaloituksen myötä alkanut kapinoimaan ja vetämään raivareita ja en osaa tukea häntä niissä tarpeeksi hyvin. Harmittaa että suuntauduin aivan täysin eri suuntaan kuin kasvatuspsykologiaan... Onneksi tuolta positiivinenkasvatus.fi löytyi oikein mahtavia konkreettisia keinoja. Otamme heti käyttöön tuon itsesäätelymittarin (koko perheen osalta!!) ja rauhoittumislaatikon stressipalloineen.
Aivan tosissasko kirjoitat tällaista tekstiä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvatat pikkuveljestä psykopaattia. Hän saa tehdä mitä haluaa, kun sinä ulkoistat vastuun siskolle.
83 jatkaa: itse asiassa ajattelen niin, että tottelemattomuuden voi nähdä tässä tapauksessa myös positiivisena asiana. Minä, nujerrettu ja pelokas lapsi, olisin ihan varmasti antanut kaukosäätimen isälle yhdestä ärähdyksestä. Tyttärenne taas ei ole nujerrettu ja pelokas, vaan hän uskalsi pitää tilanteessa omat rajansa, kun koki tulleensa epäreilusti kohdelluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvetti mitä lässytystä ap:n kirjoitukset. Mitä ihmettä tämä nykyään paljon käytetty "sanoittaminen" tarkoittaa? Puhetta? Miksi sitten ette kirjoita, että puhutte lapsen kanssa, eikä mitään "sanoitin lapselle". Miten idioottimaista touhua.
Minä olisin tuossa tilanteessa kääntänyt kanavan takaisin siihen, mitä oli ensiksi katsottu ja vienyt pojan pois tilanteesta tekemään muuta, niin olisi saanut tyttö katsella ohjelman rauhassa loppuun. Ei kovin vaikeaa, vai mitä ap? Vai pitääkö kaikkia asiat tehdä monimutkaisesti?
Rauha maassa, kaikki hyvin ja päivä olisi jatkunut kaikkien osalta mukavasti, eikä kenenkään karkkipäivää olisi tarvinnut perua.
Sanoittaminen tarkoittaa että kerrotaan lapselle miksi hänellä on paha mieli. Ei puhumista lapsen kanssa. Vaan että tiedän että sinua kiukuttaa kun olet väsynyt/nälkäinen yms.
Me emme tienneet mitä oli tapahtunut jotta olisimme voineet kääntää kanavan takaisin. Siksi tilanne piti saada hetkeksi rauhalliseksi että meille selviää mitä tapahtui. Nyt emme tienneet että veli on kääntänyt kanavaa.
Tässä mennään siinä pieleen, että et voi tietää, mitä siellä lapsen päässä liikkuu. Häntä harmittaa, kun veli ja isä ovat epäreiluja ja sinä sössötät, että "ymmärrän, että sinua harmittaa, koska sinulla on nälkä". Esimerkiksi. Et varmaankaan tällä kertaa puhunut nälästä, mutta monesti saattaa mennä pieleen kun aikuinen luulee tietävänsä.
Minulla on lapsi, joka raivoaa milloin mistäkin, ja jaksaa kauan raivota. Hänellä on luultavasti ADD, niin siksi asiat on vaikeampia kuin tavallisesti. Miehelläni taitaa olla saman tyyppinen ajattelutapa kuin ap:lla ja hänen miehellään. Mies ei kestä, että lapsella on tunnekuohuja, mutta silti itsekin huutaa lapselle, että "rauhoitu". En pystyisi itsekään rauhoittumaan siinä tilanteessa, vaikka tosi rauhallinen ihminen olen.
Kaipasit käytännön neuvoja. Itse lainasin kirjastosta kirjan "Tulistuva lapsi". En tiedä minkälainen lapsi teillä on normaalisti, mutta siinä kerrotaan lapsista, jotka temperamenttinsä tai muun syyn takia suuttuvat helposti. Siinä tavallaan käytetään sanoittamista, mutta kysytään lapselta mitä hän oikeasti haluaa. Eikä se tarkoita, että lapsi saa aina haluamansa, vaan että tulee kuulluksi.
Muistaakseni siinä oli esimerkki, että lapsi jankuttaa, että "minä haluan pizzaa, minä haluan pizzaa". Joku "sanoittaisi" tämän esimerkiksi (tämä on mun esimerkki, kun en muista kirjaa ulkoa), että "sinulla on nälkä, minä lämmitän eilistä makaronilaatikkoa". Lapsi jatkaa, että "mutta minä haluan pizzaa". Kirjassa neuvottiin käyttämään samoja sanoja kuin lapsi, "sinä haluat pizzaa, mikä hätänä". (Tuo on minusta kökkö suomennos, itse käytän jotain muuta tilanteeseen sopivaa) Kirjan esimerkin lapselle oli luvattu, että mennään joskus käymään pizzeriassa ja siksi halusi pizzaa.
Lapseni halusi kerran mennä kaverinsa luokse, mutta läksyissä meni niin pitkään, että oli jo liian myöhä. Hän alkoi itkeä, että "olisin halunnut mennä kaverin luo" toisteli sitä kauan. Otin hänet syliin, silittelin ja toistelin, että "sinä olisit halunnut mennä kaverin luo". Näytti, että alkaa rauhoittua, mutta mies kävi väliin huutamassa, että et sinä voi mennä, kun on liian myöhä. Sanoin, että tyttö sanoo, että "olisin halunnut", ymmärtää siis itsekin, että ei voi mennä. Tästä isän huudosta lapsi vähän kiihtyi lisää, mutta itkuun meni ehkä 20 minuuttia. Jos olisi tehty, niin että olisi vain sanottu, että et voi mennä ja lopeta jo huutaminen, niin lapsi olisi parkunut loppu illan ja "karkkipäivä on peruttu" olisi vain lisännyt huutoa. Nämäkin on kokeiltu, valitettavasti.
Eli tiivistettynä: kuuntele lasta, ota syliin tai anna olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi koki tulleensa epäreilusti kohdelluksi. Ensin pikkuveli vei kädestä konkreettisesti ja sitten isä halusi viedä uudestaan. Kun ei suostunut omasta näkökulmasta mielivaltaiseen pyyntöön, sai rangaistuksen. Joka ei edes liittynyt tilanteeseen. Kun ilmaisi harmia, annoit lapsen näkökulmasta täysin turhan neuvon (kiukun kerääminen ei auta), koska hänen näkökulmastaan kaikki oli jo pilalla. Kun ilmaisi lisää harmia (isä on tyhmä), sai vain lisää kieltoa, ei tukea tunteen käsittelyyn.
Ainoa positiivinen asia jonka löysin, oli se, että edes yrittää sanoittaa (tosin sekin omasta näkökulmastasi: "ymmärrän, että sinua harmittaa").
Miten meni näin niin kuin omasta mielestä?
No niitä neuvojahan minä tässä pyysin. Ei mennyt omasta mielestäni kamalan vahvasti. Tukea siihen tunteiden käsittelyyn nimenomaan kaipaan, halua osata tukea lasta siinä kiukussa, en antaa signaalia etteikö hänen kiukkunsa olisi oikeutettua.
No, itse ajattelen että virheitä tulee tehtyä, ja niitä voi käsitellä jälkikäteen. Omassa lapsuudessa oli pahinta se, että huutamiset ja rangaistukset vaiettiin kuoliaaksi, niitä ei millään tavalla käsitelty jälkikäteen. Eli tosi hyvä että olet ajatellut puhua vielä vaikka illalla lapsen kanssa!
Mutta olen sitä mieltä, että jos karkkipäivä peruminen jää voimaan, lapselle jää päällimmäiseksi mieleen vanhempien epäreiluus ja autoritaarisuus. Annatte viestin, että totteleminen on tärkeämpää kuin se, että vanhemmat tukevat lasta vaikeissa tunteissa. Ajattelisin, että tässä tilanteessa rangaistus pikemminkin vie luottamusta kuin lisää sitä.
Huomaa, että lapsi on jo niin iso, että ymmärtää rangaistuksen oikeudenmukaisuuden / epäreiluuden. Kerroit ettet halua antaa signaalia, ettei vanhempia tarvitse totella. Todennäköisesti lapsi haluaa mieluummin totella reiluja vanhempia kuin epäreiluja.
Yritä ajatella lasta aktiivisena toimijana. Hän oppii pikkuhiljaa säätelemään tunteitaan, mutta tarvitsee vielä apua. Hän tietää jo pääsääntöisesti oikean ja väärän eron. Nyt määrätty rangaistus ei auta häntä siinä ja hän itse sekä myös te vanhemmat tiedätte sen. Sellaisissa tilanteissa, joissa hän on oikeasti tehnyt väärin (tunnekuohu ei ole väärin, teot voivat olla vääriä), voitte asettaa tekoon nähden loogisia seurauksia. Ja hän tietää itsekin eron tämänpäiväiseen tilanteeseen. Plus oppii että vanhemmat ovat reiluja ja luottamuksen arvoisia.
Voimia ja iloa perheeseenne!
Ehdottomasti puhutaan vielä illalla rauhassa kahden kesken tytön kanssa että kuka teki mitä ja olisiko asioita voinut hoitaa paremmin (ainakin meidän puoleltamme olisi!). Lapsi tottelee pääsääntöisesti todella kauniisti, on helppo ja mukava lapsi jonka kanssa on kiva tehdä paljon asioita. Meillä on aina ollut aika tiukka kuri ja säännöistä on pidetty kiinni, tämä onkin sitten mahdollistanut kaiken kivan touhuilun rajojen sisäpuolella. Uskoisin että lapset kokevat meidän olevan reiluja ainakin pääsääntöisesti.
Tyttö on nyt vain eskarin ja koulunaloituksen myötä alkanut kapinoimaan ja vetämään raivareita ja en osaa tukea häntä niissä tarpeeksi hyvin. Harmittaa että suuntauduin aivan täysin eri suuntaan kuin kasvatuspsykologiaan... Onneksi tuolta positiivinenkasvatus.fi löytyi oikein mahtavia konkreettisia keinoja. Otamme heti käyttöön tuon itsesäätelymittarin (koko perheen osalta!!) ja rauhoittumislaatikon stressipalloineen.Aivan tosissasko kirjoitat tällaista tekstiä..
Mikä siinä sinusta vaikuttaa epäuskottavalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvetti mitä lässytystä ap:n kirjoitukset. Mitä ihmettä tämä nykyään paljon käytetty "sanoittaminen" tarkoittaa? Puhetta? Miksi sitten ette kirjoita, että puhutte lapsen kanssa, eikä mitään "sanoitin lapselle". Miten idioottimaista touhua.
Minä olisin tuossa tilanteessa kääntänyt kanavan takaisin siihen, mitä oli ensiksi katsottu ja vienyt pojan pois tilanteesta tekemään muuta, niin olisi saanut tyttö katsella ohjelman rauhassa loppuun. Ei kovin vaikeaa, vai mitä ap? Vai pitääkö kaikkia asiat tehdä monimutkaisesti?
Rauha maassa, kaikki hyvin ja päivä olisi jatkunut kaikkien osalta mukavasti, eikä kenenkään karkkipäivää olisi tarvinnut perua.
Sanoittaminen tarkoittaa että kerrotaan lapselle miksi hänellä on paha mieli. Ei puhumista lapsen kanssa. Vaan että tiedän että sinua kiukuttaa kun olet väsynyt/nälkäinen yms.
Me emme tienneet mitä oli tapahtunut jotta olisimme voineet kääntää kanavan takaisin. Siksi tilanne piti saada hetkeksi rauhalliseksi että meille selviää mitä tapahtui. Nyt emme tienneet että veli on kääntänyt kanavaa.Jep jep... Jopa minä 44v. saisin raivarin sinun ja miehesi seurassa. Varmaan "sanoitatte" kaikki puheenne, on sitten kysymyksessä lapsenne tai aikuiset tuttavanne. Olette todella ärsyttävän kuuloisia ihmisiä. Ja kyllä se on nimenomaan puhumista, eikä mitään muuta höpöhöpö-keksittyä termistöä, kun kerrot lapselle, että hänellä on varmaan paha mieli.
Jokatapauksessa, te teitte väärin tyttöä kohtaan. Karkkipäivä takaisin ja lakkaatte jatkossa lässyttämästä turhanpäiväisiä asioita ja alatte PUHUMAAN lapsille normaalisti ja selkeästi.
Täysin samaa mieltä! Tässä on nyt sivukaupalla hoettu, että rangaistus oli väärä ja kohtuuton, mutta ap vaan vänkää koska "auktoriteetti" ja "johdonmukaisuus" 😖 Tuosta rangaistuksesta oli nimenomaan johdonmukaisuus kaukana! Mikset voi myöntää lapselle, että erehdyitte??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvetti mitä lässytystä ap:n kirjoitukset. Mitä ihmettä tämä nykyään paljon käytetty "sanoittaminen" tarkoittaa? Puhetta? Miksi sitten ette kirjoita, että puhutte lapsen kanssa, eikä mitään "sanoitin lapselle". Miten idioottimaista touhua.
Minä olisin tuossa tilanteessa kääntänyt kanavan takaisin siihen, mitä oli ensiksi katsottu ja vienyt pojan pois tilanteesta tekemään muuta, niin olisi saanut tyttö katsella ohjelman rauhassa loppuun. Ei kovin vaikeaa, vai mitä ap? Vai pitääkö kaikkia asiat tehdä monimutkaisesti?
Rauha maassa, kaikki hyvin ja päivä olisi jatkunut kaikkien osalta mukavasti, eikä kenenkään karkkipäivää olisi tarvinnut perua.
Sanoittaminen tarkoittaa että kerrotaan lapselle miksi hänellä on paha mieli. Ei puhumista lapsen kanssa. Vaan että tiedän että sinua kiukuttaa kun olet väsynyt/nälkäinen yms.
Me emme tienneet mitä oli tapahtunut jotta olisimme voineet kääntää kanavan takaisin. Siksi tilanne piti saada hetkeksi rauhalliseksi että meille selviää mitä tapahtui. Nyt emme tienneet että veli on kääntänyt kanavaa.Tässä mennään siinä pieleen, että et voi tietää, mitä siellä lapsen päässä liikkuu. Häntä harmittaa, kun veli ja isä ovat epäreiluja ja sinä sössötät, että "ymmärrän, että sinua harmittaa, koska sinulla on nälkä". Esimerkiksi. Et varmaankaan tällä kertaa puhunut nälästä, mutta monesti saattaa mennä pieleen kun aikuinen luulee tietävänsä.
Minulla on lapsi, joka raivoaa milloin mistäkin, ja jaksaa kauan raivota. Hänellä on luultavasti ADD, niin siksi asiat on vaikeampia kuin tavallisesti. Miehelläni taitaa olla saman tyyppinen ajattelutapa kuin ap:lla ja hänen miehellään. Mies ei kestä, että lapsella on tunnekuohuja, mutta silti itsekin huutaa lapselle, että "rauhoitu". En pystyisi itsekään rauhoittumaan siinä tilanteessa, vaikka tosi rauhallinen ihminen olen.
Kaipasit käytännön neuvoja. Itse lainasin kirjastosta kirjan "Tulistuva lapsi". En tiedä minkälainen lapsi teillä on normaalisti, mutta siinä kerrotaan lapsista, jotka temperamenttinsä tai muun syyn takia suuttuvat helposti. Siinä tavallaan käytetään sanoittamista, mutta kysytään lapselta mitä hän oikeasti haluaa. Eikä se tarkoita, että lapsi saa aina haluamansa, vaan että tulee kuulluksi.
Muistaakseni siinä oli esimerkki, että lapsi jankuttaa, että "minä haluan pizzaa, minä haluan pizzaa". Joku "sanoittaisi" tämän esimerkiksi (tämä on mun esimerkki, kun en muista kirjaa ulkoa), että "sinulla on nälkä, minä lämmitän eilistä makaronilaatikkoa". Lapsi jatkaa, että "mutta minä haluan pizzaa". Kirjassa neuvottiin käyttämään samoja sanoja kuin lapsi, "sinä haluat pizzaa, mikä hätänä". (Tuo on minusta kökkö suomennos, itse käytän jotain muuta tilanteeseen sopivaa) Kirjan esimerkin lapselle oli luvattu, että mennään joskus käymään pizzeriassa ja siksi halusi pizzaa.
Lapseni halusi kerran mennä kaverinsa luokse, mutta läksyissä meni niin pitkään, että oli jo liian myöhä. Hän alkoi itkeä, että "olisin halunnut mennä kaverin luo" toisteli sitä kauan. Otin hänet syliin, silittelin ja toistelin, että "sinä olisit halunnut mennä kaverin luo". Näytti, että alkaa rauhoittua, mutta mies kävi väliin huutamassa, että et sinä voi mennä, kun on liian myöhä. Sanoin, että tyttö sanoo, että "olisin halunnut", ymmärtää siis itsekin, että ei voi mennä. Tästä isän huudosta lapsi vähän kiihtyi lisää, mutta itkuun meni ehkä 20 minuuttia. Jos olisi tehty, niin että olisi vain sanottu, että et voi mennä ja lopeta jo huutaminen, niin lapsi olisi parkunut loppu illan ja "karkkipäivä on peruttu" olisi vain lisännyt huutoa. Nämäkin on kokeiltu, valitettavasti.
Eli tiivistettynä: kuuntele lasta, ota syliin tai anna olla rauhassa.
Laitan kirjan tilaukseen. Meillä tuo raivari siis alkoi vasta sen jälkeen kun karkkipäivä oli (epäreilusti) peruttu. Kaipasin ennen kaikkea neuvoa siihen miten tukea hänen tunteitaan siinä. Ei ollut raivarissa vielä siinä vaiheessa kun pyydettiin antamaan se kaukosäädin. Mutta varmasti tunnekuohussa siitä huolimatta. Meillä myös miehellä on tapana oikein kiihdyttää lasta raivossa, siksikin minä haluaisin voida tukea entistä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veli ei saanut rangaistusta koska ei ollut tunnekouhussa. Tunnekuohua ei tullut koska veli oli tässä se tuhma osapuoli joka ei kohdannut epäreilua kohtelua.
Siskolle tuli kiukku tuplaepäreilun kohtelun myötä (isä ja veli veivät säätimen mistä syntyi harmi). Itsedäätelytaidot ovat vielä 7v:llä kehittymättä ja hän sai raivokohtauksen sillä tunnekuorma oli liian kova mihin muut käsittelykeinot eivät riittäneet. Tytön säätelytaitojen petettyä häntä vielä rankaistiin karkkipäivän menetyksellä. Todella epäreilu tilanne. Itse olisin rauhoittanut tilanteen ennen mitään karkkipäiväuhkailuja. Tai tässä tapauksessa vahingon jo tapahduttua ja tunnekuohun rauhoitettua joko perusin molempien karkkipäivän tai armahtaisin tyttöä.
En halua perua molempien karkkipäivää koska veli ei tehnyt mitään menettääksen sen. Se olisi minusta äärimmäisen epäreilua. Ja vaikka haluaisin armahtaa tyttöä, hän oppisi ainoastaan sen että meidän uhkauksiin ei tarvitse luottaa. Tätäkään en halua.
On totta että nyt tyttöä rankaistiin tunnekuohusta. Olet oikeassa :/ Tilanne olisi tullut rauhoittaa ensin. Ehkei tilanne ollut kasvatukseen sopiva vaan olisi yksinkertaisesti pitänyt laittaa televisio kiinni ja odottaa tilanteen laantumista. Oma pelkoni on, että tästä tyttö olisi vetänyt vielä extrapultit, mutta ehkei se olisi ollut niin paha kuin karkkipäivän menetys. Tai mistäs sen tietää, tuollaisilla tilanteilla on ollut taipumuksena eskaloitua sillä että tyttö olisi saattanut heittää säätimen. Ehkä olisi vain pitänyt ottaa se säädin kädestä...No nyt tilanne on taas äärimmäisen epäreilu. Totta kai noin pääsääntöisesti on hyvä olla sillä lailla johdonmukainen kasvatuksessa ettei anna tyhjiä uhkauksia. Kuitenkin tässä tilanteessa olisi myös hyvä vähän joustaa eikä mennä nyt kohtuuttomin rangaistuksin. Asian voi jutella tytön kanssa läpi ja sanoa, että ymmärrätte miksi tyttöä harmitti ja varmasti tilanne tuntui epäreilulta ja todeta että aikuisetkin voivat joskus toimia väärin ja pahoitella sitä. Ei kai sitä tyttöä nyt tarvitse rangaista rankaisemisen vuoksi ja sen takia että haluatte pitää kiinni autoritäärisestä linjasta, jos näin jälkeenpäin ei rankaisulle syytä ollut.
En taas halua antaa lapselle sitä signaalia että on ok olla tottelematta vaikka usean kerran sanotaan :( Ei sekään ole mielestäni oikea ratkaisu. Mies lupasi tehdä tänään lättyjä. Tiedossa on joka tapauksessa kiva päivä, kun on peli-ilta yms yms. Lapsi rauhoittui aika pian raivarin jälkeen ja ongelmia ei enää ollut. Leikki todella kauniisti. Meillä on kerrottu jos joskus on tullut meiltä ylilyöntiä tai on rankaistu selkeästi väärästä asiasta (eli luultu lapsen tehneen jotain mitä ei ollutkaan) ja silloin on tietysti pahoiteltu ja peruttu rangaistus. Tässä meillä taas taisi vain olla liian tiukka kuri, mutta lapsi ei totellut vaikka varoitettiin -> en voi perua rangaistusta. Voi toimia ensi kerran vain paremmin. Koitan illalla selittää lapselle että meidän olisi pitänyt antaa hänelle hiukan enemmän aikaa, että jos sitten oltaisiin saatu tilanne selvitettyä rauhallisesti ja kysyä hänen mielipidettään asiaan.
Juu eli teille on tärkeintä se että säilytätte äärimmäisen auktoriteettiaseman ja näytätte valtanne, ei se että kohtelette lasta reilusti. Asia selvä.
Totta kai on tärkeää että säilytämme auktoriteettiasemamme lasten edessä. Lasten kanssa eläessä ei eletä demokratiassa, lapset saavat vaihtoehdot joista päättää, eivät päättää tasaveroisena aikuisen kanssa. Pikkuhiljaa lasten valtaa päättää omista asioista lisätään. Tämä on mielestäni tärkeää rajojen luomisessa ikätasoisesti.
Asiat ok toki viedä äärimmäisyyksiin. Totta kai vanhempi päättää, mutta inhimillisyys, jousto ja omien virheiden myöntäminen ei kumoa auktoriteettiasemaa. Voi hyvänen aika!
Mutta kun lasta ei rankaistu virheellisesti. Häntä rankaistiin liian kovasti, mutta ei virheellisesti. Inhimillisyys tässä tapauksessa mielestäni on, että lapset saavat lättyjä pian.
Lasta rangaistiin virheellisesti koska esitetty vaatimus oli hänelle siinä tilanteessa liian suuri. Rankaisisitko lasta siitä, että hän ei osaa kuutosluokkalaisen matikan tehtäviä? Etkö? No miksi sitten rankaisette siitä, että hän ei pysty vielä kuutosluokkalaisen tunnesäätelyyn?
Kieltämättä puhut asiaa. Helkkari kun ei lasten mukana tule mitään kunnon manuaalia että toimi tällä ja tällä tavoin. Karkkipäivän menetys perutaan.
Kuulostat mukavalta ihmiseltä ja omistautuvalta äidiltä. Ihanaa, että löysit itsestäsi sitä joustavuutta, jota aiempien sukupolvien kasvattajilta usein valitettavasti puuttui. Ja hei, täältä on helppo antaa mielipiteitä ja perusteluita, kun ei ole itse siinä hankalassa, hektisessä tilanteessa. Sit kun itse räpiköi samassa suossa, niin eipä mene aina niin kuin Strömsössä.
Vierailija kirjoitti:
Kasvatat pikkuveljestä psykopaattia. Hän saa tehdä mitä haluaa, kun sinä ulkoistat vastuun siskolle.
Sen perusteella että totteli kun pyydettiin? Vastuuta ei ulkoistettu, haluttiin vain saada selville mitä tapahtui jotta voidaan auttaa tilanteen ratkaisemisessa. Eikä psykopaatteja kasvateta, psykopaatiksi synnytään. Lapsillani on normaalit empatiataidot.
Tilanteessa mentiin metsään ihan muussa kohdassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veli ei saanut rangaistusta koska ei ollut tunnekouhussa. Tunnekuohua ei tullut koska veli oli tässä se tuhma osapuoli joka ei kohdannut epäreilua kohtelua.
Siskolle tuli kiukku tuplaepäreilun kohtelun myötä (isä ja veli veivät säätimen mistä syntyi harmi). Itsedäätelytaidot ovat vielä 7v:llä kehittymättä ja hän sai raivokohtauksen sillä tunnekuorma oli liian kova mihin muut käsittelykeinot eivät riittäneet. Tytön säätelytaitojen petettyä häntä vielä rankaistiin karkkipäivän menetyksellä. Todella epäreilu tilanne. Itse olisin rauhoittanut tilanteen ennen mitään karkkipäiväuhkailuja. Tai tässä tapauksessa vahingon jo tapahduttua ja tunnekuohun rauhoitettua joko perusin molempien karkkipäivän tai armahtaisin tyttöä.
En halua perua molempien karkkipäivää koska veli ei tehnyt mitään menettääksen sen. Se olisi minusta äärimmäisen epäreilua. Ja vaikka haluaisin armahtaa tyttöä, hän oppisi ainoastaan sen että meidän uhkauksiin ei tarvitse luottaa. Tätäkään en halua.
On totta että nyt tyttöä rankaistiin tunnekuohusta. Olet oikeassa :/ Tilanne olisi tullut rauhoittaa ensin. Ehkei tilanne ollut kasvatukseen sopiva vaan olisi yksinkertaisesti pitänyt laittaa televisio kiinni ja odottaa tilanteen laantumista. Oma pelkoni on, että tästä tyttö olisi vetänyt vielä extrapultit, mutta ehkei se olisi ollut niin paha kuin karkkipäivän menetys. Tai mistäs sen tietää, tuollaisilla tilanteilla on ollut taipumuksena eskaloitua sillä että tyttö olisi saattanut heittää säätimen. Ehkä olisi vain pitänyt ottaa se säädin kädestä...No nyt tilanne on taas äärimmäisen epäreilu. Totta kai noin pääsääntöisesti on hyvä olla sillä lailla johdonmukainen kasvatuksessa ettei anna tyhjiä uhkauksia. Kuitenkin tässä tilanteessa olisi myös hyvä vähän joustaa eikä mennä nyt kohtuuttomin rangaistuksin. Asian voi jutella tytön kanssa läpi ja sanoa, että ymmärrätte miksi tyttöä harmitti ja varmasti tilanne tuntui epäreilulta ja todeta että aikuisetkin voivat joskus toimia väärin ja pahoitella sitä. Ei kai sitä tyttöä nyt tarvitse rangaista rankaisemisen vuoksi ja sen takia että haluatte pitää kiinni autoritäärisestä linjasta, jos näin jälkeenpäin ei rankaisulle syytä ollut.
En taas halua antaa lapselle sitä signaalia että on ok olla tottelematta vaikka usean kerran sanotaan :( Ei sekään ole mielestäni oikea ratkaisu. Mies lupasi tehdä tänään lättyjä. Tiedossa on joka tapauksessa kiva päivä, kun on peli-ilta yms yms. Lapsi rauhoittui aika pian raivarin jälkeen ja ongelmia ei enää ollut. Leikki todella kauniisti. Meillä on kerrottu jos joskus on tullut meiltä ylilyöntiä tai on rankaistu selkeästi väärästä asiasta (eli luultu lapsen tehneen jotain mitä ei ollutkaan) ja silloin on tietysti pahoiteltu ja peruttu rangaistus. Tässä meillä taas taisi vain olla liian tiukka kuri, mutta lapsi ei totellut vaikka varoitettiin -> en voi perua rangaistusta. Voi toimia ensi kerran vain paremmin. Koitan illalla selittää lapselle että meidän olisi pitänyt antaa hänelle hiukan enemmän aikaa, että jos sitten oltaisiin saatu tilanne selvitettyä rauhallisesti ja kysyä hänen mielipidettään asiaan.
Juu eli teille on tärkeintä se että säilytätte äärimmäisen auktoriteettiaseman ja näytätte valtanne, ei se että kohtelette lasta reilusti. Asia selvä.
Totta kai on tärkeää että säilytämme auktoriteettiasemamme lasten edessä. Lasten kanssa eläessä ei eletä demokratiassa, lapset saavat vaihtoehdot joista päättää, eivät päättää tasaveroisena aikuisen kanssa. Pikkuhiljaa lasten valtaa päättää omista asioista lisätään. Tämä on mielestäni tärkeää rajojen luomisessa ikätasoisesti.
Asiat ok toki viedä äärimmäisyyksiin. Totta kai vanhempi päättää, mutta inhimillisyys, jousto ja omien virheiden myöntäminen ei kumoa auktoriteettiasemaa. Voi hyvänen aika!
Mutta kun lasta ei rankaistu virheellisesti. Häntä rankaistiin liian kovasti, mutta ei virheellisesti. Inhimillisyys tässä tapauksessa mielestäni on, että lapset saavat lättyjä pian.
Lasta rangaistiin virheellisesti koska esitetty vaatimus oli hänelle siinä tilanteessa liian suuri. Rankaisisitko lasta siitä, että hän ei osaa kuutosluokkalaisen matikan tehtäviä? Etkö? No miksi sitten rankaisette siitä, että hän ei pysty vielä kuutosluokkalaisen tunnesäätelyyn?
Kieltämättä puhut asiaa. Helkkari kun ei lasten mukana tule mitään kunnon manuaalia että toimi tällä ja tällä tavoin. Karkkipäivän menetys perutaan.
Kuulostat mukavalta ihmiseltä ja omistautuvalta äidiltä. Ihanaa, että löysit itsestäsi sitä joustavuutta, jota aiempien sukupolvien kasvattajilta usein valitettavasti puuttui. Ja hei, täältä on helppo antaa mielipiteitä ja perusteluita, kun ei ole itse siinä hankalassa, hektisessä tilanteessa. Sit kun itse räpiköi samassa suossa, niin eipä mene aina niin kuin Strömsössä.
Kiitos
Ekan sivun peukutusten mukaan suurin osa vanhemmista jakaa tuomionsa näkemättä tilannetta ja kysymättä lapsilta mitä tapahtui, se se vasta on reilua. Aloittajan tilanteessa on nähty huutoa ja taistelua kaukosäätimestä, mahdollisesti isompi vääntämässä kaukosäädintä pienemmän kädestä tietämättä mitä sitä ennen on tapahtunut. Tottakai tilanne silloin pysäytetään ja selvitetään!
Ap:n kysymykseen, keskustelu, aika ja avoimuus. Ymmärrät tytön epäreiluuden kokemuksen, ja se kannattaa sanoa ääneen. Kuin myös se että aikuiset haluaa ja yrittää toimia reilusti mutta ensin tarvitsee selvittää ja sittenkin voi olla että joskus joku tuntuu menevän väärin. Ja niistä saa tulla jälkikäteenkin puhumaan. Vaatimukset kannattaa pitää välttämättömissä kun lapsi on takajaloillaan, olisiko tilanteen voinut jutella läpi niin että säädin oli lapsella? Minä en myöskään kieltäisi tyhmäksi haukkumista konfliktitilanteessa, koska ei se lapsi osaa sanoa että "se mitä sanot tuntuu minusta epäreilulta" vaikka sitä hän tarkoittaakin. Siihen voisin vastata vain että sinusta voi tuntua toimin nyt tyhmästi ja se on ihan ok että suututtaa. Teidän lapsen kilari ei kuitenkaan ihan hallitsemattomalta vaikuta, ei lyö, ei heittele tavaroita, tilanne voisi olla paljon huonompikin. Tuon ikäinen voi vielä huutaa aika sydämestä suuttuessaan, en ymmärrä miten kerrostaloasujat pärjää.
Meillä oli ennen paljon samanlaista, isompi veti niin nopeasti sellaiset kierrokset että aikuinen ei ehtinyt kartalle mitä tapahtuu eikä siis voinut esim. ojentaa pienempää kun ei tiennyt mistä. Aika usein isompi päätyi itse käyttäytymään niin (esim. kiljuu suoraan korvaan, lyö, repii kädestä) että siihen piti puuttua ennen kuin pikkusisarukselle saattoi tuomioita jaella. Tuntuuhan se epäreilulta, mutta tottakai omin silmin todistettuun tuuppimiseen puututaan heti, ja kun tilanteen rauhoituttua kuullaan että pikkuveli autoleikillä kaatoi tornin niin vasta sitten voidaan moittia siitä ja ohjata pyytämään anteeksi ja leikkimään kauempana. Tilannetta hallittiin välillä pitämällä lapsia eri puuhissa että isommalla oli rauha omille jutuille ja valvonnassa että pikkusisarusta ehdittiin ohjata ajoissa, mutta toisaalta isompikin hakeutui itse pienemmän seuraan vaikka pienempi keskeneräisyyttään toimi välillä itsekkäästi/ajattelemattomasti.
Nyt esikoinen on 8v ja ne ovat loppuneet kuin taikaiskusta viime keväänä. Toivoa on!
Hellitä jo hyvä ihminen, missä on rentous. Lisää keskusteluja illalla, ei hyvä tavaton sentään. Teet pikkuasiasta aivan älyttömän ongelman jota puit mielessäsi pitkään. Anna lastesi olla lapsia, rasavilliys kuuluu lapsuuteen. Ei joka asiaan vanhemman tarvitse puuttua. Oletko muutenkin hyvin varovainen äiti. Hellitä ja rentoudu.
Olette te kyllä säälittäviä kasvattajia. Se velihän siinä perseili.
Ei kyllä kuulosta normaalille 7-vuotiaan käytökselle että alkaa paitaa repimään ja riehumaan tuolla tavalla. Laitosmateriaalia.
Alue: Aihe vapaa
Ehdottomasti puhutaan vielä illalla rauhassa kahden kesken tytön kanssa että kuka teki mitä ja olisiko asioita voinut hoitaa paremmin (ainakin meidän puoleltamme olisi!). Lapsi tottelee pääsääntöisesti todella kauniisti, on helppo ja mukava lapsi jonka kanssa on kiva tehdä paljon asioita. Meillä on aina ollut aika tiukka kuri ja säännöistä on pidetty kiinni, tämä onkin sitten mahdollistanut kaiken kivan touhuilun rajojen sisäpuolella. Uskoisin että lapset kokevat meidän olevan reiluja ainakin pääsääntöisesti.
Tyttö on nyt vain eskarin ja koulunaloituksen myötä alkanut kapinoimaan ja vetämään raivareita ja en osaa tukea häntä niissä tarpeeksi hyvin. Harmittaa että suuntauduin aivan täysin eri suuntaan kuin kasvatuspsykologiaan... Onneksi tuolta positiivinenkasvatus.fi löytyi oikein mahtavia konkreettisia keinoja. Otamme heti käyttöön tuon itsesäätelymittarin (koko perheen osalta!!) ja rauhoittumislaatikon stressipalloineen.