Lue keskustelun säännöt.
Eronnut äiti: mitä toivoisit äitipuolelta? Mitä et voisi sietää?
15.08.2019 |
Tästä näkökulmasta en löytänyt keskustelua, kiinnostaisi kovasti kuulla äitien mietteitä. Ei vähiten siksi, että olen tavannut miehen, jolla on 2 lasta. En ole vielä heitä tavannut mutta sen aika tulee jossain vaiheessa. Hirvittää, että minusta tulisi ns. paha äitipuoli ja lasten elämänlaatu huononee vuokseni, sana on siis vapaa! Olen itse lapseton n 35. Minulla on paha endometrioosi jonka vuoksi kohtu ja munasarjat poistettiin nuorena, omia lapsia en siis ole edes voinut saada.
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
toivoisin ymmärrystä ja pitkää pinnaa lapsia kohtaan, se ei aina ole helppoa, kun kyseessä on vielä itselle vieraat lapset. Ja sekä äitipuolelle että itselleni toivoisin kunnioitusta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan, koska varmasti emme kumpikaan ole täydellisiä ja todennäköisesti ainakin joskus tapahtuisi jotain sellaista, että jompikumpi ärtyy toiseen jossain asiassa.
Hmmm... minun lapsillani on ollut äitipuoli kahdeksan vuotta. En minä ole koskaan häneen ärtynyt. Minua ärsyttäisi vain se, että hän ylittäisi rajat ja astuisi varpailleni. Eikä hän ole sitä tehnyt.
Olen tuo, jonka lapsi valittaa, että äitipuoli leikkii kotia.
Eihän niin toki aina ole, mutta kyllähän uusperhekuvio on aina joskus vähän haastava (ihan vaikka jo lomien suunnittelussa tms), ja sellaisissa tilanteissa ärtymys ainakin silloin tällöin on ihan luonnollista. Mutta ei toki aina näin, ihmiset on erilaisia, tilanteet on erilaisia, ja hienoa että teillä on asiat kohdallaan :). (Vaikka toki et tiedä, onko hän kenties joskus ollut sinuun ärtynyt, sen tietää vain hän itse. Mutta jos on ollut, niin hienosti hän on osannut olla tuomatta sitä esiin!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tahtoisin, että mahdollinen äitipuoli juttelisi kanssani. Olisi lapsille ystävällinen. Että voisin hänenkin kanssaan vaihtaa kuulumiset ja jutella mukavia.
Olen itse äitipuoli. Lapsen äiti on kerran moikannut, aluksi ei katsonut päinkään. Itse jätti miehen toisen takia ja astuin kuvioihin 2v erosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä äitien valituksia siitä kun äitipuoli yrittää "leikkiä kotia". Ihanko oikeasti se on huono asia jos äitipuoli luo tunnesidettä lapseen ja ottaa tämän osaksi perhettään? Millähän motivaatiolla hän huolehtisi lapsesta jos lasta tulee kohdella kuin vierasta? Ja sitten seuraava valitus on että äitipuoli laiminlyö lasta ja kohtelee omiansa eri tavalla. Eikö mikään kelpaa? Onko oikeasti niin kauhea uhka jos äitipuoli yrittää rakastaa lasta parhaansa mukaan? Tuntuu että tässä ei ajatella hetkeäkään lapsen parasta vaan omia loukattuja tunteita.
Minä puhuin tuossa yllä kodin leikkimisestä. Se on LAPSEN käyttämä sana. LAPSI kokee sen tunkeilevana jotenkin, en ihan tiedä mitä tapahtuu, koska en ole siellä.
On paljon tarinoita, kuinka äitipuoli on ihana ja kaikkea, mutta luulen, että silloin kyse on myös pitkälti henkilökemiasta.
Kaverillani on tytär, jonka isällä oli uusperhe. Kaverini oli tosi iloinen, kun äitipuoli kustansi tytärtä (silloin 12-16) balettiin ja teatteriin, kun hänellä itsellään ei ollut siihen varaa. Nyt jo aikuinen tytär on paljastanut, ettei tykännyt siitä yhtään, kun äitipuoli yritti tehdä keinotekoista äiti-tytär-suhdetta. Ehkä äitipuoli ei sitä yrittänyt, mutta lapsen kokemus voi olla mitä vain.
No, miten suhtaudut lapsesi puheisiin? Kerrotko aikuisena ihmisenä, että äitipuoli ehkä toivoo jotain hyvää? Tai tuet muuten lasta pääsemään haastavien tunteiden kanssa eteenpäin? Vai saatko kiksit siitä että äitipuolella mahdollisesti on hankalaa?
Suhtaudun välinpitämättömästi. En koskaan ala tulkitsemaan toisen ihmisen motiiveja, joista en tiedä. Kuuntelen siis lasta ja sanon, että keskustele isäsi kanssa, että haluaisit enemmän kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan.
Lapsi on siis vanhempi- kun hoitaa itse tuollaiset asiat? Jos oikeasti välität lapsestasi, välinpitämöttämyys ei kyllä ole paras keino. Sillä nonseleeraat hänen tunteensa sekä myös hänen toisen perheensä. Ja jätät lapsesi yksin, ilman tukea kahden perheen väliin. Lapselle paras on tunne siitä, että vanhemmuus kantaa yli perherajojen. Ja tämä ei tarkoita sitä että puutut toisen perheen elämään. Vaan välität lapsestasi ja myös niiden asioiden tiimoilta, mitä hän tuo toisesta perheestä. Ylläpidät hyvää. Olen tavannut äitejä, joiden lämpö ja vastuu lapsesta loppuu kuin seinään kun on puhe siitä toisesta perheestä. Se tuntuu lapsista kamalalta, heidät ikäänkuin potkaistaan yksin tyhjyyteen, josta sitten siirtyvät sinne toiseen maailmaan. Sen sijaan että äidin välittäminen saattelee heitä. Se on mahdollista siltikin, vaikkei vois sitä exää sietää. Kun kyse on rakkaudesta lapseen.
Miehen ex harrasti tätä. Huolenpito loppui kuin seinään. Ei laittanut lapsia matkaan, ei mitään mukaan. Ei edes puhtaita vaatteita päälle. Ei kuulemma kuulunut hänelle. Tyly meininki, kun koti vaihtuu niin ensimmäisenä menee vaatteet vaihtoon.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä äitien valituksia siitä kun äitipuoli yrittää "leikkiä kotia". Ihanko oikeasti se on huono asia jos äitipuoli luo tunnesidettä lapseen ja ottaa tämän osaksi perhettään? Millähän motivaatiolla hän huolehtisi lapsesta jos lasta tulee kohdella kuin vierasta? Ja sitten seuraava valitus on että äitipuoli laiminlyö lasta ja kohtelee omiansa eri tavalla. Eikö mikään kelpaa? Onko oikeasti niin kauhea uhka jos äitipuoli yrittää rakastaa lasta parhaansa mukaan? Tuntuu että tässä ei ajatella hetkeäkään lapsen parasta vaan omia loukattuja tunteita.
Mullakin oli neutraali äitipuoli. Ei näyttänyt inhoavan minua, mutta ei nyt ehkä pitänytkään. Tunsin olevani vähän ulkopuolinen, vierailija.
Varmasti olisi ollut paljon mukavampaa, jos äitipuoli olisi oikeasti näyttänyt jotain välittämisen merkkejä tai kysellyt joskus kuulumisia silloinkin, kun en ollut paikalla tai ylipäänsä halunnut tehdä minun kanssa jotain. Ei tehty koskaan mitään kahdestaan. Hän on minulle edelleen aikalailla vieras ihminen, vaikka ollaan tunnettu 30 vuotta. Esim. hänen sisarusten lapset ovat hänelle paljon tärkeämpiä ja läheisempiä.
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin että annat minun olla edelleen äiti lapsilleni etkä ryhdy pyörittämään uusperhettä ex-mieheni ja lasteni kanssa. Toivoisin myös että annat miehen olla joskus lasten kanssa keskenään ja mielellään myös että antaisit meidän joskus käydä ex-mieheni ja lasten kanssa jossain päiväreisussa jotta voimme "perheenä" keskustella.
Reissussa yhdessä? No ei kyllä olisi sopinut, kyllä perhepalaveriksi riittää koko porukan kokoontuminen ja asioista syvällisempi puhuminen jos aihetta. Tosin mieheni ei olisi missään tapauksessa lähtenyt exänsä kanssa yhtään mihinkään reissuun edes päiväksi. Nyt uusperheemme lapset ovat jo lentäneet pesästä ja ihan hyvät välit meillä on kaikkien kanssa. Tapaamme säännöllisesti. Ja vaikka uusperhekuvio meinasi aikoinaan pistää pääni sekaisin, nyt tuntuu, että se oli sen arvoista. t. eräs äitipuoli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla miehen suhde lapseen ja minun ja lapsen suhteen tukeminen on auttanut todella paljon siihen, että lapselle ja minulle on muodostunut hyvä suhde. Eksä ei halua olla kanssani tekemisissä ja lapsesta huomaa, että hän on varautunut toisen kodin suhteen - syitä voi vain arvailla. Olen puhunut lapselle aina tämän äidistä ilman ikävää sävyä, en halua tilannetta missä lapsi joutuu puun ja kuoren väliin. Miehen asenne on tehnyt tämän helpoksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla miehen suhde lapseen ja minun ja lapsen suhteen tukeminen on auttanut todella paljon siihen, että lapselle ja minulle on muodostunut hyvä suhde. Eksä ei halua olla kanssani tekemisissä ja lapsesta huomaa, että hän on varautunut toisen kodin suhteen - syitä voi vain arvailla. Olen puhunut lapselle aina tämän äidistä ilman ikävää sävyä, en halua tilannetta missä lapsi joutuu puun ja kuoren väliin. Miehen asenne on tehnyt tämän helpoksi.
Tosi kiva! Itsekin olisin kaivannut nimenomaan mieheltä tukea kaikkeen hänen lapsiinsa liittyvään- varsinkin kun sielä taustalla on myös todella ikävästi käyttäytynyt ex, joka ei myöskään halua olla missään tekemisissä. Mies on itse ollut niin pulassa lastensa asioissa ettei ole kyennyt tukemaan minua. Seuraus on, että olen katsonut parhaaksi pitää hieman etäisyyttä moniin asioihin ja tilanteisiin- kun niistä keskimäärin on tullut vaan vihaiseksi tai muuten paha mieli. Lasten äidistä olen hiljaa ja sisimmässäni toki ymmärrän että kaikki tekevät parhaansa sen mukaan mihin pystyvät; niin se ex, mies kuin minäkin. Mutta lasten äidin teot raivostuttavat minua, ja siksi tunnen helposti häntä kohtaan vain negatiivisia tunteita. Onneksi en juurikaan ole asian kanssa tekemisissä. Mut lasten kannalta on kurjaa, ettei heidän äitinsä olemassaolo merkitse perheessämme kovinkaan hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä äitien valituksia siitä kun äitipuoli yrittää "leikkiä kotia". Ihanko oikeasti se on huono asia jos äitipuoli luo tunnesidettä lapseen ja ottaa tämän osaksi perhettään? Millähän motivaatiolla hän huolehtisi lapsesta jos lasta tulee kohdella kuin vierasta? Ja sitten seuraava valitus on että äitipuoli laiminlyö lasta ja kohtelee omiansa eri tavalla. Eikö mikään kelpaa? Onko oikeasti niin kauhea uhka jos äitipuoli yrittää rakastaa lasta parhaansa mukaan? Tuntuu että tässä ei ajatella hetkeäkään lapsen parasta vaan omia loukattuja tunteita.
Minä puhuin tuossa yllä kodin leikkimisestä. Se on LAPSEN käyttämä sana. LAPSI kokee sen tunkeilevana jotenkin, en ihan tiedä mitä tapahtuu, koska en ole siellä.
On paljon tarinoita, kuinka äitipuoli on ihana ja kaikkea, mutta luulen, että silloin kyse on myös pitkälti henkilökemiasta.
Kaverillani on tytär, jonka isällä oli uusperhe. Kaverini oli tosi iloinen, kun äitipuoli kustansi tytärtä (silloin 12-16) balettiin ja teatteriin, kun hänellä itsellään ei ollut siihen varaa. Nyt jo aikuinen tytär on paljastanut, ettei tykännyt siitä yhtään, kun äitipuoli yritti tehdä keinotekoista äiti-tytär-suhdetta. Ehkä äitipuoli ei sitä yrittänyt, mutta lapsen kokemus voi olla mitä vain.
No, miten suhtaudut lapsesi puheisiin? Kerrotko aikuisena ihmisenä, että äitipuoli ehkä toivoo jotain hyvää? Tai tuet muuten lasta pääsemään haastavien tunteiden kanssa eteenpäin? Vai saatko kiksit siitä että äitipuolella mahdollisesti on hankalaa?
Suhtaudun välinpitämättömästi. En koskaan ala tulkitsemaan toisen ihmisen motiiveja, joista en tiedä. Kuuntelen siis lasta ja sanon, että keskustele isäsi kanssa, että haluaisit enemmän kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan.
Lapsi on siis vanhempi- kun hoitaa itse tuollaiset asiat? Jos oikeasti välität lapsestasi, välinpitämöttämyys ei kyllä ole paras keino. Sillä nonseleeraat hänen tunteensa sekä myös hänen toisen perheensä. Ja jätät lapsesi yksin, ilman tukea kahden perheen väliin. Lapselle paras on tunne siitä, että vanhemmuus kantaa yli perherajojen. Ja tämä ei tarkoita sitä että puutut toisen perheen elämään. Vaan välität lapsestasi ja myös niiden asioiden tiimoilta, mitä hän tuo toisesta perheestä. Ylläpidät hyvää. Olen tavannut äitejä, joiden lämpö ja vastuu lapsesta loppuu kuin seinään kun on puhe siitä toisesta perheestä. Se tuntuu lapsista kamalalta, heidät ikäänkuin potkaistaan yksin tyhjyyteen, josta sitten siirtyvät sinne toiseen maailmaan. Sen sijaan että äidin välittäminen saattelee heitä. Se on mahdollista siltikin, vaikkei vois sitä exää sietää. Kun kyse on rakkaudesta lapseen.
Miten minä nonseleeraan lapsen tunteet sillä, että kuuntelen häntä? Ei paapominen auta lasta eteenpäin. Lapsella ikää 12 v.
En myöskään ymmärrä, mitä ihmettä käytännössä tarkoittaa ”lämpö lapsesta loppuu kuin seinään” tai ”lapsi potkaistaan tyhjyyteen” tai ”äidin välittäminen saattelee”. En ymmärrä sanahelinää, ymmärrän vain konkreettisia tekoja.
Minä annan isän olla isä. Kun lapsi siirtyy vuoroviikoksi isän luo, niin minä en ulota lonkeroitani siihen viikkoon. Meillä on jo tarpeeksi ongelmia muutenkin: asumme parin kilsan päässä toisistamme, ja isä tulee silmille, jos lapsi käy luonani isäviikolla. Hänen mielestään minun pitäisi kieltää se, mutta ei, sitä en tee.
Kuten sanoin, että suhtaudun välinpitämättömästi isän ja äitipuolen valintoihin - niin kauan kuin ei ole kyse pahoinpitelystä. Isä saa tehdä itse omat valintansa, eikä minulla ole niihin asiaa. Jos hän haluaa pakottaa heidät olemaan happy big family, niin pakottakoon. Se kostautuu vain hänelle itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan lasten isän kanssa samoilla linjoilla siitä, että uutta kumppania ei todellakaan kutsuta isä -tai äitipuoleksi, vaan kulkevat ihan etunimellään.
Eikös tuon asian päätä lapsi ja se uusi aikuinen? Heidän välinen suhteensahan se on.
Niin siis minä olen lapsen äiti ja lapsella on isä. Jos alan seurustelemaan ja suhde vakiintuu ja yhteen muuttaisimme, ei miesystäväni ole lapselleni mikään isäpuoli. En minäkään halua lapseni kutsuvan ketään naista äitipuoleksi, vaan hänellä on nimi. Jos suhteeni ei kestäkään jostain syystä, ei tule edelleenkään uutta, toista isäpuolta. Näitähän näkee näitä perheitä joissa lapset ovat ihan sekaisin kun uusi isäpuoli ilmestyy ja häipyy ja taas uusi isäpuoli kuvioihin joka kohta lähtee. Ei hyvänen aika. Etunimi ja äidin miesystävä 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan lasten isän kanssa samoilla linjoilla siitä, että uutta kumppania ei todellakaan kutsuta isä -tai äitipuoleksi, vaan kulkevat ihan etunimellään.
Eikös tuon asian päätä lapsi ja se uusi aikuinen? Heidän välinen suhteensahan se on.
Niin siis minä olen lapsen äiti ja lapsella on isä. Jos alan seurustelemaan ja suhde vakiintuu ja yhteen muuttaisimme, ei miesystäväni ole lapselleni mikään isäpuoli. En minäkään halua lapseni kutsuvan ketään naista äitipuoleksi, vaan hänellä on nimi. Jos suhteeni ei kestäkään jostain syystä, ei tule edelleenkään uutta, toista isäpuolta. Näitähän näkee näitä perheitä joissa lapset ovat ihan sekaisin kun uusi isäpuoli ilmestyy ja häipyy ja taas uusi isäpuoli kuvioihin joka kohta lähtee. Ei hyvänen aika. Etunimi ja äidin miesystävä 👍
Itse olen antanut lapsen käyttää hänelle sopivaa nimitystä, olen puhunut isän naisystävänä itsestäni tai nimellä. En kyllä kuuntele miehen eksän toiveita tässä, vaan tosiaan miehen ja lapsen.
Alan epäillä että olet trolli, ihan vakavissaan kukaan ei kai yritä päättää miten lapsi kutsuu ISÄN puolisoa? 🧐
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan lasten isän kanssa samoilla linjoilla siitä, että uutta kumppania ei todellakaan kutsuta isä -tai äitipuoleksi, vaan kulkevat ihan etunimellään.
Eikös tuon asian päätä lapsi ja se uusi aikuinen? Heidän välinen suhteensahan se on.
Niin siis minä olen lapsen äiti ja lapsella on isä. Jos alan seurustelemaan ja suhde vakiintuu ja yhteen muuttaisimme, ei miesystäväni ole lapselleni mikään isäpuoli. En minäkään halua lapseni kutsuvan ketään naista äitipuoleksi, vaan hänellä on nimi. Jos suhteeni ei kestäkään jostain syystä, ei tule edelleenkään uutta, toista isäpuolta. Näitähän näkee näitä perheitä joissa lapset ovat ihan sekaisin kun uusi isäpuoli ilmestyy ja häipyy ja taas uusi isäpuoli kuvioihin joka kohta lähtee. Ei hyvänen aika. Etunimi ja äidin miesystävä 👍
Itse olen antanut lapsen käyttää hänelle sopivaa nimitystä, olen puhunut isän naisystävänä itsestäni tai nimellä. En kyllä kuuntele miehen eksän toiveita tässä, vaan tosiaan miehen ja lapsen.
Alan epäillä että olet trolli, ihan vakavissaan kukaan ei kai yritä päättää miten lapsi kutsuu ISÄN puolisoa? 🧐
Me vanhempina yhdessä olemme näin sopineet ja vedämme yhtä linjaa siitä kuinka lasta kasvatamme erosta huolimatta. Lapselle opetetaan että on isä ja äiti ja sitten heidän uudet kumppanit. Kukin toki tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan lasten isän kanssa samoilla linjoilla siitä, että uutta kumppania ei todellakaan kutsuta isä -tai äitipuoleksi, vaan kulkevat ihan etunimellään.
Eikös tuon asian päätä lapsi ja se uusi aikuinen? Heidän välinen suhteensahan se on.
Niin siis minä olen lapsen äiti ja lapsella on isä. Jos alan seurustelemaan ja suhde vakiintuu ja yhteen muuttaisimme, ei miesystäväni ole lapselleni mikään isäpuoli. En minäkään halua lapseni kutsuvan ketään naista äitipuoleksi, vaan hänellä on nimi. Jos suhteeni ei kestäkään jostain syystä, ei tule edelleenkään uutta, toista isäpuolta. Näitähän näkee näitä perheitä joissa lapset ovat ihan sekaisin kun uusi isäpuoli ilmestyy ja häipyy ja taas uusi isäpuoli kuvioihin joka kohta lähtee. Ei hyvänen aika. Etunimi ja äidin miesystävä 👍
Jos saavat uuden lapsen ja perheytyvät, tilanteet voivat muuttua. Ja edelleen, sinä et voi päättää mitä sanoja sinun lapsesi käyttää. Tai joku toinen aikuinen. Mun lapsipuoli itse kyseli, olenko hänen äitipuolensa. Se kutsuuko hän minua äitipuoleksi on hänen ja minun välinen asia. Ei sitä hänen äidiltä lähdetä soittamaan ja kysymään. Sulle tulee vielä paljon yllätyksiä elämässä kun huomaat että lapsesi on erillinen ihminen, ei sinun tahtosi jatke.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan lasten isän kanssa samoilla linjoilla siitä, että uutta kumppania ei todellakaan kutsuta isä -tai äitipuoleksi, vaan kulkevat ihan etunimellään.
Eikös tuon asian päätä lapsi ja se uusi aikuinen? Heidän välinen suhteensahan se on.
Niin siis minä olen lapsen äiti ja lapsella on isä. Jos alan seurustelemaan ja suhde vakiintuu ja yhteen muuttaisimme, ei miesystäväni ole lapselleni mikään isäpuoli. En minäkään halua lapseni kutsuvan ketään naista äitipuoleksi, vaan hänellä on nimi. Jos suhteeni ei kestäkään jostain syystä, ei tule edelleenkään uutta, toista isäpuolta. Näitähän näkee näitä perheitä joissa lapset ovat ihan sekaisin kun uusi isäpuoli ilmestyy ja häipyy ja taas uusi isäpuoli kuvioihin joka kohta lähtee. Ei hyvänen aika. Etunimi ja äidin miesystävä 👍
Itse olen antanut lapsen käyttää hänelle sopivaa nimitystä, olen puhunut isän naisystävänä itsestäni tai nimellä. En kyllä kuuntele miehen eksän toiveita tässä, vaan tosiaan miehen ja lapsen.
Alan epäillä että olet trolli, ihan vakavissaan kukaan ei kai yritä päättää miten lapsi kutsuu ISÄN puolisoa? 🧐
Me vanhempina yhdessä olemme näin sopineet ja vedämme yhtä linjaa siitä kuinka lasta kasvatamme erosta huolimatta. Lapselle opetetaan että on isä ja äiti ja sitten heidän uudet kumppanit. Kukin toki tavallaan.
Kiellätte, jos lapsi sanoo äiti/isäpuoli? Wou
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei ole ensimmäinen keskustelu, jossa suhtaudutaan varsin negatiivisesti siihen, että "entinen" perhe viettäisi aikaa keskenään. Miksi? Perusteluna tuntuu olevan, että se ei vaan käy, ex on historiaa ja se on väärin uudelle puolisolle.
Minulla on varsin tuore ero takana, mutta ei minusta tuntuisi mitenkään kummalliselta viettää toisinaan aikaa ex-miehen ja lasten kanssa, varsinkin kun suru erosta on lientynyt. Meillä on todella pitkä parisuhde takana, eikä meistä kumpikaan vihaa toista. Vietimme riittävän monta vuotta yhdessä tietääksemme, että ero on lopullinen. Siis ero parisuhteesta.
Olemme edelleen lastemme vanhempia, meillä on yhteisiä ystäviä, sukujuhlia ja paljon hyviä muistoja varsinkin perheenä vietetystä ajasta. Tulemme edelleen tapaamaan toisiamme säännöllisesti, miksi siis ei tehden jotain, mistä lapset nauttivat?
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole ensimmäinen keskustelu, jossa suhtaudutaan varsin negatiivisesti siihen, että "entinen" perhe viettäisi aikaa keskenään. Miksi? Perusteluna tuntuu olevan, että se ei vaan käy, ex on historiaa ja se on väärin uudelle puolisolle.
Minulla on varsin tuore ero takana, mutta ei minusta tuntuisi mitenkään kummalliselta viettää toisinaan aikaa ex-miehen ja lasten kanssa, varsinkin kun suru erosta on lientynyt. Meillä on todella pitkä parisuhde takana, eikä meistä kumpikaan vihaa toista. Vietimme riittävän monta vuotta yhdessä tietääksemme, että ero on lopullinen. Siis ero parisuhteesta.
Olemme edelleen lastemme vanhempia, meillä on yhteisiä ystäviä, sukujuhlia ja paljon hyviä muistoja varsinkin perheenä vietetystä ajasta. Tulemme edelleen tapaamaan toisiamme säännöllisesti, miksi siis ei tehden jotain, mistä lapset nauttivat?
Minä taas pidän eroa ns. turhana erona, jos puolisot ovat eron jälkeen vielä ystäviä. Ja olen ehdottomasti turhia eroja vastaan, jos perheessä on lapsia.
Ei-turhia eroja on erot, joissa on pahoinpitelystä syntynyttä pahoinvointia. Ja kukaan ei halua olle henkisesti pahoinpitelevän eksän kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan lasten isän kanssa samoilla linjoilla siitä, että uutta kumppania ei todellakaan kutsuta isä -tai äitipuoleksi, vaan kulkevat ihan etunimellään.
Eikös tuon asian päätä lapsi ja se uusi aikuinen? Heidän välinen suhteensahan se on.
Niin siis minä olen lapsen äiti ja lapsella on isä. Jos alan seurustelemaan ja suhde vakiintuu ja yhteen muuttaisimme, ei miesystäväni ole lapselleni mikään isäpuoli. En minäkään halua lapseni kutsuvan ketään naista äitipuoleksi, vaan hänellä on nimi. Jos suhteeni ei kestäkään jostain syystä, ei tule edelleenkään uutta, toista isäpuolta. Näitähän näkee näitä perheitä joissa lapset ovat ihan sekaisin kun uusi isäpuoli ilmestyy ja häipyy ja taas uusi isäpuoli kuvioihin joka kohta lähtee. Ei hyvänen aika. Etunimi ja äidin miesystävä 👍
Itse olen antanut lapsen käyttää hänelle sopivaa nimitystä, olen puhunut isän naisystävänä itsestäni tai nimellä. En kyllä kuuntele miehen eksän toiveita tässä, vaan tosiaan miehen ja lapsen.
Alan epäillä että olet trolli, ihan vakavissaan kukaan ei kai yritä päättää miten lapsi kutsuu ISÄN puolisoa? 🧐
Me vanhempina yhdessä olemme näin sopineet ja vedämme yhtä linjaa siitä kuinka lasta kasvatamme erosta huolimatta. Lapselle opetetaan että on isä ja äiti ja sitten heidän uudet kumppanit. Kukin toki tavallaan.
Kiellätte, jos lapsi sanoo äiti/isäpuoli? Wou
En kiellä enkä anna rankkua 😅 Mutta tosiaan kukin tavallaan. Me opetamme lapsemme näin ja valtaosa selkeästi toisin.
Lapseni isä ei ole koskaan ollut mukana lapsensa elämässä ja löysin uuden kumppanin joka muutti luoksemme. Hän itse sanoi, että häntä voi halutessaan kutsua isäpuoleksi, minulle siis. Täysin vieras ajatus itselleni. Lapseni on aina kutsunut häntä etunimellä. Ei ole mitään ongelmaa. Voisitteko perustella miksi on niin tärkeää että oman isän lisäksi on myös iskä tai miksi ikinä kutsuvatkin noita isäpuolia. Vaikuttaneeko asiaan että olen jo yli nelikymppinen ja kenties vanhoillinen. Miten sitten jos ero tulee, onko seuraavakin mies sitten uusi isukki, isäntä tms?
Tämä nimi-keskustelu on täysin älytön. Evvk.
Muuten ketju on mielenkiintoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä äitien valituksia siitä kun äitipuoli yrittää "leikkiä kotia". Ihanko oikeasti se on huono asia jos äitipuoli luo tunnesidettä lapseen ja ottaa tämän osaksi perhettään? Millähän motivaatiolla hän huolehtisi lapsesta jos lasta tulee kohdella kuin vierasta? Ja sitten seuraava valitus on että äitipuoli laiminlyö lasta ja kohtelee omiansa eri tavalla. Eikö mikään kelpaa? Onko oikeasti niin kauhea uhka jos äitipuoli yrittää rakastaa lasta parhaansa mukaan? Tuntuu että tässä ei ajatella hetkeäkään lapsen parasta vaan omia loukattuja tunteita.
Minä puhuin tuossa yllä kodin leikkimisestä. Se on LAPSEN käyttämä sana. LAPSI kokee sen tunkeilevana jotenkin, en ihan tiedä mitä tapahtuu, koska en ole siellä.
On paljon tarinoita, kuinka äitipuoli on ihana ja kaikkea, mutta luulen, että silloin kyse on myös pitkälti henkilökemiasta.
Kaverillani on tytär, jonka isällä oli uusperhe. Kaverini oli tosi iloinen, kun äitipuoli kustansi tytärtä (silloin 12-16) balettiin ja teatteriin, kun hänellä itsellään ei ollut siihen varaa. Nyt jo aikuinen tytär on paljastanut, ettei tykännyt siitä yhtään, kun äitipuoli yritti tehdä keinotekoista äiti-tytär-suhdetta. Ehkä äitipuoli ei sitä yrittänyt, mutta lapsen kokemus voi olla mitä vain.
No, miten suhtaudut lapsesi puheisiin? Kerrotko aikuisena ihmisenä, että äitipuoli ehkä toivoo jotain hyvää? Tai tuet muuten lasta pääsemään haastavien tunteiden kanssa eteenpäin? Vai saatko kiksit siitä että äitipuolella mahdollisesti on hankalaa?
Suhtaudun välinpitämättömästi. En koskaan ala tulkitsemaan toisen ihmisen motiiveja, joista en tiedä. Kuuntelen siis lasta ja sanon, että keskustele isäsi kanssa, että haluaisit enemmän kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan.
Lapsi on siis vanhempi- kun hoitaa itse tuollaiset asiat? Jos oikeasti välität lapsestasi, välinpitämöttämyys ei kyllä ole paras keino. Sillä nonseleeraat hänen tunteensa sekä myös hänen toisen perheensä. Ja jätät lapsesi yksin, ilman tukea kahden perheen väliin. Lapselle paras on tunne siitä, että vanhemmuus kantaa yli perherajojen. Ja tämä ei tarkoita sitä että puutut toisen perheen elämään. Vaan välität lapsestasi ja myös niiden asioiden tiimoilta, mitä hän tuo toisesta perheestä. Ylläpidät hyvää. Olen tavannut äitejä, joiden lämpö ja vastuu lapsesta loppuu kuin seinään kun on puhe siitä toisesta perheestä. Se tuntuu lapsista kamalalta, heidät ikäänkuin potkaistaan yksin tyhjyyteen, josta sitten siirtyvät sinne toiseen maailmaan. Sen sijaan että äidin välittäminen saattelee heitä. Se on mahdollista siltikin, vaikkei vois sitä exää sietää. Kun kyse on rakkaudesta lapseen.
Miten minä nonseleeraan lapsen tunteet sillä, että kuuntelen häntä? Ei paapominen auta lasta eteenpäin. Lapsella ikää 12 v.
En myöskään ymmärrä, mitä ihmettä käytännössä tarkoittaa ”lämpö lapsesta loppuu kuin seinään” tai ”lapsi potkaistaan tyhjyyteen” tai ”äidin välittäminen saattelee”. En ymmärrä sanahelinää, ymmärrän vain konkreettisia tekoja.
Minä annan isän olla isä. Kun lapsi siirtyy vuoroviikoksi isän luo, niin minä en ulota lonkeroitani siihen viikkoon. Meillä on jo tarpeeksi ongelmia muutenkin: asumme parin kilsan päässä toisistamme, ja isä tulee silmille, jos lapsi käy luonani isäviikolla. Hänen mielestään minun pitäisi kieltää se, mutta ei, sitä en tee.
Kuten sanoin, että suhtaudun välinpitämättömästi isän ja äitipuolen valintoihin - niin kauan kuin ei ole kyse pahoinpitelystä. Isä saa tehdä itse omat valintansa, eikä minulla ole niihin asiaa. Jos hän haluaa pakottaa heidät olemaan happy big family, niin pakottakoon. Se kostautuu vain hänelle itselleen.
Tuo vika lause särähti pahasti katkeruudelta. Eikö oletettavaa ole, että ovat onnellinen perhe, kun yhdessä haluavat elämänsä rakentaa?
Lapsi on siis vanhempi- kun hoitaa itse tuollaiset asiat? Jos oikeasti välität lapsestasi, välinpitämöttämyys ei kyllä ole paras keino. Sillä nonseleeraat hänen tunteensa sekä myös hänen toisen perheensä. Ja jätät lapsesi yksin, ilman tukea kahden perheen väliin. Lapselle paras on tunne siitä, että vanhemmuus kantaa yli perherajojen. Ja tämä ei tarkoita sitä että puutut toisen perheen elämään. Vaan välität lapsestasi ja myös niiden asioiden tiimoilta, mitä hän tuo toisesta perheestä. Ylläpidät hyvää. Olen tavannut äitejä, joiden lämpö ja vastuu lapsesta loppuu kuin seinään kun on puhe siitä toisesta perheestä. Se tuntuu lapsista kamalalta, heidät ikäänkuin potkaistaan yksin tyhjyyteen, josta sitten siirtyvät sinne toiseen maailmaan. Sen sijaan että äidin välittäminen saattelee heitä. Se on mahdollista siltikin, vaikkei vois sitä exää sietää. Kun kyse on rakkaudesta lapseen.