Mies jätti raskaana olevan vaimonsa - oli pohtinut lähtöä kaksi vuotta, muttei kertonut ajatuksistaan - Kirjoitti selviytymisoppaan isille
"Kaikki tuntuivat kääntyvän Tuomas Rajalaa vastaan, kun hän lähti avioliitostaan. Mies kirjoitti selviytymisoppaan eronneille isille.
Perheeseen oli syntymässä toinen lapsi, kun 2-vuotiaan lapsen isä päätti, ettei halua enää jatkaa liittoaan. Rajala oli pohtinut lähtöä kaksi vuotta, muttei kertonut ajatuksistaan silloiselle vaimolleen. Hän oli myös ihastunut toiseen ihmiseen, vaikkei varsinaista toista naista ollutkaan mukana kuvioissa. Ilmoitus lähtemisestä tuli vaimolle järkytyksenä, iskuna puun takaa.
”Katso pitkään sitä lasta, koska tämä on viimeinen kerta, kun näet sen.”
Vaimon sanat jäivät mieleen, kun Rajala teki lähtöä yhteisestä kodista. Samoin lastenvalvojalla käynti. Rajala sai sanojensa mukaan kuulla, millainen hirviö hän oli jättäessään raskaana olevan naisen. Vaimon puolelle asettunut lastenvalvoja ei pitänyt Rajalaa soveliaana huoltajana vuoroviikoin tapahtuvalle tapaamisjärjestelylle, vaan isä saisi tavata lapsiaan vain joka toinen viikonloppu.
Rajala oli tavannut tulevan vaimonsa teininä seurakunnan leirillä. Pari oli mennyt parikymppisenä naimisiin. Liitto kesti 10 vuotta. Hän menetti avioerossa kaksi kolmasosaa kavereistaan. Kun mies kävi vanhassa kotikaupungissaan, häntä kohdeltiin kuin ilmaa. Oma äitikin kääntyi toviksi poikaansa vastaan."
Kommentit (548)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätit sitten oleellisia kohtia kopioimatta! Esim. "Kaikkein hirvein tapa uhkailla isää on sanoa, että vien sinulta lapset etkä tapaa niitä koskaan. Kuulin tämän lauseen itsekin, mutta ymmärrän, että se oli alkujärkytystä. Ex-vaimoni on upea persoona, joka ei ole koskaan yrittänyt hankaloittaa mun ja lasten tapaamista, vaan pikemminkin tukenut sitä. Hän ei ole koskaan sanonut pahaa sanaa lapsille minusta, Rajala kiittää.
Isä sai olla mukana myös toisen lapsensa syntymässä, mikä jäi mieleen ilopilkkuna avioerokriisin keskellä."
Ja paljonkos äiti puolusti isää lapsenvalvojaa vastaa huoltajuudesta ja elinjärjestelyistä sovittaessa? Eihän sitä tarvitse kuin aluksi järkyttyneenä mies mustamaalata, niin lastenvalvoja hoitaa loput. Sitten voikin piiloutua viranomaisen päätöksen/suosituksen taakse ja tukea kovasti tapaamisia.
Mitäpä jos nainen olisikin lastenvalvojan luona sanonut, että hän haluaa etävanhemmaksi ja tapaamiset vain joka toinen viikko? Mies olisi saanut huollettavakseen 2-vuotiaan ja vastasyntyneen. Silläkö se miehen ahdistus olisi helpottanut?
Luultavasti. Hänhän halusi eroon parisuhteestaan eikä lapsista.
Ja silti piti vielä eroa suunnitellessa pistää alulle toinen lapsi. Olipa ahdistava parisuhde.
No jospa hänellä oli klassinen "katsotaan josko ajat paranisivat" tilanne. Niitä on, myös naisilla.
Osaatteko yhtään ajatella miehen kannalta, miltä naisesta tuntuu/kuulostaa jos mies yhtäkkiä sanoo, että alkaa käyttämään kondomia tai selibaattiiin kun vaimolla on pillerit? Noinhan miehen pitää tehdä jos aikoo ITSE huolehtia, että ei tule lapsia koska ero on ehkä mahdollinen.
Osaan ja olisin ikikiitollinen, että MINULLE itselle suotaisiin tilaisuus päättää haluanko kahden vain yhden lapsen yksinhuoltajaksi. Tuomas ei antanut vaimolle mahdollisuutta päättää.
Raukkamaisin jätkä pitkään sikaan ja kaikista raukkamaisinta on, että nyt hän esiintyy neuvonantajana.
Miksi hän ei voinut olla kirjassa nimetön isä, joka kertoo tapauksensa?
No siksi, koska hän himoaa julkisuutta hinnalla millä hyvänsä.No mutta miten tuo eroaa siitä kun naiset antavat ehkäisyn "vahingossa" pettää eli teettävät miehellä lapsia määrän x lupauksesta huolimatta. Naiset myös päättävät suhteet useammin JA saavat lähihuoltavuuden lähes tuosta vaan.
Mutta on se naisen asema ihan kamalan huono, mistään ei saa ikinä päättää!!1
Kyllä, tässä asiassa naisen asema on huono, jos ei hän saa itse päättää. Mies voi lähteä litomaan naisen raskaana ollessa, nainen ei pääse sitä mihinkään, jos raskaus on riittävän pitkällä. Synnytyksen jälkeen voi toki antaa lapsen pois, mutta jos siihen ei pysty, niin vähissä on mahdollisuudet.
Ja puhutaan nyt Tuomaasta, kun tämä ketju on sitä aihetta koskeva.Miksi nainen antaisi pois lapsen jonka on halunnut synnyttää? Oletko aivan vajaa vai niin riippuvainen miehestä, että tarve lapseenkin katoaa yhtäkkiä kun et saa miehen huomiota?
Mitä helvettiä sinä lässytät?
Kyse oli siitä, että naisen osa on synnyttää lapsi, ja jos ei pysty pois antamaan, pitää huolta vähintään se 18 vuotta. Mues voi päättää, että lähden, ei se lapsi naisesta mieheen siirry.
Opetelkaa lukemaan ja ymmärtämään lukemanne tai menkää helvettiin ulisemasta.Yhtälailla nainen voi antaa lapsen pois synnytyksen jälkeen.
Et ole sitten koskaan lukenut aikuisista ihmisistä, jotka etsivät biologisia vanhempiaan ja miettivät, miksi äiti luopui heistä?
Niin? Mitä sitten, olen kyllä? Edelleenkin nainen voi antaa lapsen pois aivan samalla tavalla kuin mies. Se, että sinä et pysty, kertoo kyvyttömyydestäsi eikä ainakaan muuta asenteita ikinä.
Ei vaan se kertoo vastuusta eli sellaisesta asiasta jota monelle miehelle ei kehity koskaan. Vain naiset ovat aikuisia.

Ei se kerro tuon vastaajan kyvyttömyydestä vaan päin vastoin, se kertoo tuon vastaajan normaalista ihmisyydestä. Ne isät ja äidit, jotka lapsistaan pystyvät luopumaan ilman vakavia ja perusteltuja syitä lapsen parhaaksi, ovat niitä kyvyttömiä ihmisiä.
Vapaa vain umpihanki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä tiedän perheen, missä vaimo lätki menemään ja jätti miehelle lapset.
Tuomaksen kirja on mahtavan voimaannuttava näin miehen näkökulmasta. Olen itsekin raskaana olevan naisen mies ja olen joutunut itsekeskeisen tornadon ytimeen: minä, minun vaivani, minun raskauteni, minun kokemukseni, minun minun minun ... Perhe-elämä, parisuhde, ulkonäöstään huolehtiminen (edustavuus) ja seksi ei naistani kiinnosta, vain miehen taholta tuleva huomio ja passaaminen. Tuomaksen krjan jälkeen tunnen todellakin olevani valmis, itsenäinen ja rohkea tekemään päätökseni lähdöstä ja uskallan sen nyt sanoa myös ääneen. Kiitos, Tuomas! Meidän kaikkien perheissämme lattiaräsyn asemaan joutuneiden miesten puolesta.
Voi hyvänen aika. Nainen antaa koko kehonsa ja mielensä sinun lapsesi käyttöön ja sinun reaktiosi on tämä. Mieslapsi ei saa tarpeeksi seksiä. Taidat olla provo, et kuulosta ihmiseltä, jonka kanssa kukaan täyspäinen haluaisi lapsia.
Vapaa vain umpihanki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä tiedän perheen, missä vaimo lätki menemään ja jätti miehelle lapset.
Tuomaksen kirja on mahtavan voimaannuttava näin miehen näkökulmasta. Olen itsekin raskaana olevan naisen mies ja olen joutunut itsekeskeisen tornadon ytimeen: minä, minun vaivani, minun raskauteni, minun kokemukseni, minun minun minun ... Perhe-elämä, parisuhde, ulkonäöstään huolehtiminen (edustavuus) ja seksi ei naistani kiinnosta, vain miehen taholta tuleva huomio ja passaaminen. Tuomaksen krjan jälkeen tunnen todellakin olevani valmis, itsenäinen ja rohkea tekemään päätökseni lähdöstä ja uskallan sen nyt sanoa myös ääneen. Kiitos, Tuomas! Meidän kaikkien perheissämme lattiaräsyn asemaan joutuneiden miesten puolesta.
Ei vaan sinä et tajua mitä parisuhde ja perhe-elämä on. Sehän on juuri sitä ettå esim nainen on raskaana (eli tekee koko työn ja mies vapaamatkustaa) ja mies tukee vaimoaan ja elää rinnalla. Ja se on naisen raskaus vain nainen voi olla raskaana. On aika ääliö joka ei sitä tajua. Ja vähättelet vaimosi todellisia raskausvaivoja joita hänellä on sinun lapsesi vuoksi.
Ja ulkonäkö ja seksi on sinulle paljon tärkeämpää kuin tuleva oma lapsesi? Ja jos seksi ei vaimoasi kanssasi kiinnosta niin voisiko olla kyse taitojesi ja koon puutteesta? Jokainen nainen tietää että hyvä seksi on valtava onnen ja energian tuoja.
Voi tätä miesten pinnallisuutta ja lapsellisuutta! Miksi oi miksi nainen joutuu kestämään tyhmiå miehiä?
Vapaa vain umpihanki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä tiedän perheen, missä vaimo lätki menemään ja jätti miehelle lapset.
Tuomaksen kirja on mahtavan voimaannuttava näin miehen näkökulmasta. Olen itsekin raskaana olevan naisen mies ja olen joutunut itsekeskeisen tornadon ytimeen: minä, minun vaivani, minun raskauteni, minun kokemukseni, minun minun minun ... Perhe-elämä, parisuhde, ulkonäöstään huolehtiminen (edustavuus) ja seksi ei naistani kiinnosta, vain miehen taholta tuleva huomio ja passaaminen. Tuomaksen krjan jälkeen tunnen todellakin olevani valmis, itsenäinen ja rohkea tekemään päätökseni lähdöstä ja uskallan sen nyt sanoa myös ääneen. Kiitos, Tuomas! Meidän kaikkien perheissämme lattiaräsyn asemaan joutuneiden miesten puolesta.
Raskaana oleminen on ihan v*tun hirveää, joten sen muutaman kuukauden saa nainen olla itsekeskeinen ennen työleirin alkua. Sitä riittää kyllä kahdellekin, mutta vaimosi löytää kyllä jonkun toisen kasvattamaan lasta, jos sinusta ei siihen ole. - Aikuisen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä nykyajan jutuissa ei ole mitään järkeä. Mies jättää raskaana olevan vaimonsa ja 2-vuotiaan lapsensa, mutta kirjoittaa oppaan miehille, kuinka selvitä erosta? SMH
Vain naisen logiikalla itse otetun parisuhde-eron tulisi tuntua lähes tulkoon orgasmilta. Tai niin se taitaakin olla naisilla, niin kiimaisesti ottavat eroja, että varmaan saavat ihania koko vartaloa ravistelevia miesvihaorkkuja kun saavat olla voimaantunut jättäjä-osapuoli?
Et tainnut, ystävä hyvä, nyt ymmärtää lukemaasi. Yritin sanoa, että siinä, että mies jättää ensin raskaana olevan vaimonsa ja 2-vuotiaan lapsensa ja että jälkeenpäin kirjoittaa miehekkään ero-oppaan miehille, ei minusta tunnu olevan mitään järkeä. Kirjassa olisi järkeä, jos raskaana oleva nainen olisi jättänyt miehen ja vienyt mennessään myös 2-vuotiaan yhteisen lapsen. Ymmärrätkö nyt alkuperäisen kommenttini.
Vapaa vain umpihanki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä tiedän perheen, missä vaimo lätki menemään ja jätti miehelle lapset.
Tuomaksen kirja on mahtavan voimaannuttava näin miehen näkökulmasta. Olen itsekin raskaana olevan naisen mies ja olen joutunut itsekeskeisen tornadon ytimeen: minä, minun vaivani, minun raskauteni, minun kokemukseni, minun minun minun ... Perhe-elämä, parisuhde, ulkonäöstään huolehtiminen (edustavuus) ja seksi ei naistani kiinnosta, vain miehen taholta tuleva huomio ja passaaminen. Tuomaksen krjan jälkeen tunnen todellakin olevani valmis, itsenäinen ja rohkea tekemään päätökseni lähdöstä ja uskallan sen nyt sanoa myös ääneen. Kiitos, Tuomas! Meidän kaikkien perheissämme lattiaräsyn asemaan joutuneiden miesten puolesta.
Vai ulkonäöstä huolehtiminen. Minä ainakin hikoilin kuin pieni sika, olihan minulla sisäinen patteri antamassa lämpöä. Ei siinä kampaukset tai meikit pysyneet. Talvi oli kivaa aikaa olla raskaana, kun ulkona pärjäsi kevyillä vaatteilla, mutta kesähelteet oli hirveitä. Jalatkin turposi niin, että mitkään kengät ei mahtuneet jalkoihin. Minusta ei olisi saanut edustavaa edes talomaaleilla.
Miksi sen Tuomaksen piti päästä panemaan vaimoansa silloinkin, kun aktiivisesti pohti eroa? Eli kyllä pitää kassit saada paremman puutteessa tyhjennettyä - ei väliä sillä, että haluaa erota.
Ja tosissaan hän mietteidensä kanssa olikin, sillä hän oikeasti lähti.
Älkää antako niiden miesten siittää teitä, jos ette halua kantaa lasta ja aiotte leikkiä marttyyria, kuinka minä nyt tässä niin kannan lasta ja uhraudun. Aikamoinen asenne, että pitää omaa puolisoaan vaan vapaamatkustajana.. Raskauden aikaansaamiseen tarvitaan kaksi. Jopa mä naisena ymmärrän tämän. Ja sen takia en raskaaksi hankkiudukaan.

Eihän tuon tyypin vaimo tiennyt mitä mies pohti. Vaimo luuli, että mies oli sitoutunut hommaan. Tuossa kyllä se teki väärin, joka teki lapsen vaikka samalla harkitsi eroa. Ei se, joka luotti puolisoonsa.
Vapaa vain umpihanki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä tiedän perheen, missä vaimo lätki menemään ja jätti miehelle lapset.
Tuomaksen kirja on mahtavan voimaannuttava näin miehen näkökulmasta. Olen itsekin raskaana olevan naisen mies ja olen joutunut itsekeskeisen tornadon ytimeen: minä, minun vaivani, minun raskauteni, minun kokemukseni, minun minun minun ... Perhe-elämä, parisuhde, ulkonäöstään huolehtiminen (edustavuus) ja seksi ei naistani kiinnosta, vain miehen taholta tuleva huomio ja passaaminen. Tuomaksen krjan jälkeen tunnen todellakin olevani valmis, itsenäinen ja rohkea tekemään päätökseni lähdöstä ja uskallan sen nyt sanoa myös ääneen. Kiitos, Tuomas! Meidän kaikkien perheissämme lattiaräsyn asemaan joutuneiden miesten puolesta.
😂🤣
En kyllä ymmärrä, miten te omanapaiset vässykät olette edes naisen saaneet.
Ehkä ootte olleet alkuun projekteja, mutta puhti loppu kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää antako niiden miesten siittää teitä, jos ette halua kantaa lasta ja aiotte leikkiä marttyyria, kuinka minä nyt tässä niin kannan lasta ja uhraudun. Aikamoinen asenne, että pitää omaa puolisoaan vaan vapaamatkustajana.. Raskauden aikaansaamiseen tarvitaan kaksi. Jopa mä naisena ymmärrän tämän. Ja sen takia en raskaaksi hankkiudukaan.
Eihän tuon tyypin vaimo tiennyt mitä mies pohti. Vaimo luuli, että mies oli sitoutunut hommaan. Tuossa kyllä se teki väärin, joka teki lapsen vaikka samalla harkitsi eroa. Ei se, joka luotti puolisoonsa.
En viitannut tähän keissiin varsinaisesti. Mies teki väärin tässä tapauksessa. Viittasin tämän ketjun naurettaviin uhriutujiin, jotka kuvittelee raskauden antavan heille oikeuden olla kusipäitä ja olevansa jotain marttyyreita.
Vain miehestä voidaan leipoa sankari ja muiden neuvoja, kun jättää 2-vuotiaan ja vauvan.
Kuvitelkaapa sama toisin päin, Minna jätti 2-vuotiaan lapsensa ja vastasyntyneen vauvansa isälleen - "Olin miettinyt eroa 2 vuotta". Äidistä leivottaisiin ihan hirviö ja mielenvikainen.
Mutta koska lähtijä on mies, naisen kuuluu tyytyä kiltisti uuteen osaansa yksinhuoltajana, hoitaa lapset mukisematta yksin ja jatkaa arjen pyörittämistä. Miestä säälitään ja salaa ihmetellään mikä vika naisessa oli kun mies lähti.
Koskaan pimppaa saamattomat peräkammarin poijjaat on heränneet tuomasta puolustamaan.
Samaistuvat rumaan, turvonneeseen, lässyttävään Tuomas-vauvaan, kun ovat itse samanlaisia. Hyi, oksennus.
Kun seuraavan kerran tuomasta näen, niin syljen sen eteen. Kyllä olisi tuomaan vanhempien kannattanut nukkua himonsa ohi, tuommoista kutaletta oikeitten ihmisten vaivoiksi turha väsätä.
No voi herran jestas. Jättää vaimonsa ja kaksi lastaan toisen naisen takia ja kirjoittaa selvitytymisoppaan omasta näkökulmastaan? Tekopyhintä mitä hetkeen olen kuullut!
Vierailija kirjoitti:
Vain miehestä voidaan leipoa sankari ja muiden neuvoja, kun jättää 2-vuotiaan ja vauvan.
Kuvitelkaapa sama toisin päin, Minna jätti 2-vuotiaan lapsensa ja vastasyntyneen vauvansa isälleen - "Olin miettinyt eroa 2 vuotta". Äidistä leivottaisiin ihan hirviö ja mielenvikainen.
Mutta koska lähtijä on mies, naisen kuuluu tyytyä kiltisti uuteen osaansa yksinhuoltajana, hoitaa lapset mukisematta yksin ja jatkaa arjen pyörittämistä. Miestä säälitään ja salaa ihmetellään mikä vika naisessa oli kun mies lähti.
Ja sen naisen pitää vielä tukea tätä mulk kua isyydessä, kun mitään se ei itse osaa.
Tuomas vinkui radiossa, että jonkun pitäisi tehdä jotain. Ei toki hänen itsensä, tuskin se mitään osaakaan, muuta kuin tuhota lastensa elämän. Onhan sitä siinäkin, yhdelle tollolle.
Moraalitonta. Jos oma äijäni tekisi noin, niin tekisin sille jotain, mitä en edes viitsi tähän kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vain miehestä voidaan leipoa sankari ja muiden neuvoja, kun jättää 2-vuotiaan ja vauvan.
Kuvitelkaapa sama toisin päin, Minna jätti 2-vuotiaan lapsensa ja vastasyntyneen vauvansa isälleen - "Olin miettinyt eroa 2 vuotta". Äidistä leivottaisiin ihan hirviö ja mielenvikainen.
Mutta koska lähtijä on mies, naisen kuuluu tyytyä kiltisti uuteen osaansa yksinhuoltajana, hoitaa lapset mukisematta yksin ja jatkaa arjen pyörittämistä. Miestä säälitään ja salaa ihmetellään mikä vika naisessa oli kun mies lähti.
Kuka on tästä jotain sankaria leiponut? Aikamoista vihaa miehen toiminta täällä ja muuallakin on herättänyt eikä kukaan ole sanonut, että naisen pitäisi vaan tyytyä osaansa. Sama juttu olisi ihan varmasti, jos nainen jättäisi perheen. Usein kyllä on päinvastoin. Miehessä nähdään aina vika, jos nainen jättää miehen.
^ Niin, ja tuo mies menetti myös paljon kavereita ja läheisiä tekonsa takia ihan oikeutetusti. Että joo, todellakin hänestä on tehty sankari. Aikamoista liioittelua nyt täällä tai ei ole luettu juttua kunnolla.