Mies jätti raskaana olevan vaimonsa - oli pohtinut lähtöä kaksi vuotta, muttei kertonut ajatuksistaan - Kirjoitti selviytymisoppaan isille
"Kaikki tuntuivat kääntyvän Tuomas Rajalaa vastaan, kun hän lähti avioliitostaan. Mies kirjoitti selviytymisoppaan eronneille isille.
Perheeseen oli syntymässä toinen lapsi, kun 2-vuotiaan lapsen isä päätti, ettei halua enää jatkaa liittoaan. Rajala oli pohtinut lähtöä kaksi vuotta, muttei kertonut ajatuksistaan silloiselle vaimolleen. Hän oli myös ihastunut toiseen ihmiseen, vaikkei varsinaista toista naista ollutkaan mukana kuvioissa. Ilmoitus lähtemisestä tuli vaimolle järkytyksenä, iskuna puun takaa.
”Katso pitkään sitä lasta, koska tämä on viimeinen kerta, kun näet sen.”
Vaimon sanat jäivät mieleen, kun Rajala teki lähtöä yhteisestä kodista. Samoin lastenvalvojalla käynti. Rajala sai sanojensa mukaan kuulla, millainen hirviö hän oli jättäessään raskaana olevan naisen. Vaimon puolelle asettunut lastenvalvoja ei pitänyt Rajalaa soveliaana huoltajana vuoroviikoin tapahtuvalle tapaamisjärjestelylle, vaan isä saisi tavata lapsiaan vain joka toinen viikonloppu.
Rajala oli tavannut tulevan vaimonsa teininä seurakunnan leirillä. Pari oli mennyt parikymppisenä naimisiin. Liitto kesti 10 vuotta. Hän menetti avioerossa kaksi kolmasosaa kavereistaan. Kun mies kävi vanhassa kotikaupungissaan, häntä kohdeltiin kuin ilmaa. Oma äitikin kääntyi toviksi poikaansa vastaan."
Kommentit (548)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää antako niiden miesten siittää teitä, jos ette halua kantaa lasta ja aiotte leikkiä marttyyria, kuinka minä nyt tässä niin kannan lasta ja uhraudun. Aikamoinen asenne, että pitää omaa puolisoaan vaan vapaamatkustajana.. Raskauden aikaansaamiseen tarvitaan kaksi. Jopa mä naisena ymmärrän tämän. Ja sen takia en raskaaksi hankkiudukaan.
Älkää olko miesten elätteinä älkääkö antako laskea sisään. Simple.
Nainen elättåä aina itsenså ja yleensä ne lapset jotka on miehenkin.
No ei kyllä elätä läheskään aina. Ja älkää hankkiko niitä pentuja, jos haluutte vaan kerjätä sillä uhripisteitä ja tehdä itsestänne marttyyrin.
No kuka sitten elättåä? Kun ei ainakaan mies kun miehen talous on eronneena niin tiukilla että 150e kk elatusmaksun vuoksi menee auto, asunto, työpaikka ja kaverit.
Mies ei koskaan elätå edes omia lapsiaan vaan sen tekee aina nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken paheksunnan keskellä muistuttaisin, että kyseessä oli parikymppinen mies. Sellainen on vielä oikeasti ihan kakara. Siitä huolimatta että osaa käyttää pippeliä.
Hyvä huomio ja oliko tämä äiti sitten huomattavasyi vanhempi?
Ei kun niin no jooh mutta pojat on poikia, näin meillä miehet kasvatetaan.
Niinpå. Naisen ja jo teinitytön pitää kantaa vastuu ja hoitaa lapsi ja elää sen ehdoilla mutta aikuinenkin mies voi lähteä raukkamaisesti lätkimään ja jättää lapset naisen vastuulle ja vielä itkeå kun vaimo unohti minut unohti silittåä ja ottaa s.uihin mää en kyllä ala. Ja miestä taputetaan päähån ettå voi sinua raukkaa kun oli pihtaripuoliso eikå kahteen kuukauteen synnytyksen jälkeen antanut ja tissi vauvan suussa istuu sohvalla. Semmoistako mies muka haluaisi? Olisi edes edustava vaikka niin kuin miss suomi. Ei yhtään välitetä miehestå.
Aivan kun naiset olisi aina vastuullisia ja miehet sikoja. Mä tiiän tapauksia, missä nainen on jättänyt lapset ja miehen. Mutta ainiin, sekin on miehen vika tän palstan mukaan. Hävettää olla nainen tän miesvihan takia. Se, että meillä on p*illu ei tee meistä yhtään sen vastuullisempia ja parempia ihmisiä. Miettikää, kenen kanssa alatte olee ja jättäkää ukkonne, jos ne on kerran noin p*rseestä.
Se ettå miehen aivot sijaitsee alapäässå tekee miehestä ...no ei naista.
Naiset ovat aikuisia.
Ja naisella ei ole koskaan aihetta hävetå sitå että on nainen. Miehenä taas on vaikea keksiä mistä voisi miehissä olla ylpeä.

:D Väitätkö tosissasi, että tässä maassa ei ole yhtään sosiaalitukien tai elatustukien varassa elävää naista? Tai naista, joka elää miehensä tuloilla? Tiedoksesi, edes minäkään en elätä itseäni, vaan saan yhteiskunnan tukia. Jos jokainen nainen muka itse elättäisi itsensä, niin yksikänä nainen ei tarttis lapsilisiä, kodinhoitotukea tai vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken paheksunnan keskellä muistuttaisin, että kyseessä oli parikymppinen mies. Sellainen on vielä oikeasti ihan kakara. Siitä huolimatta että osaa käyttää pippeliä.
Hyvä huomio ja oliko tämä äiti sitten huomattavasyi vanhempi?
Ei kun niin no jooh mutta pojat on poikia, näin meillä miehet kasvatetaan.
Niinpå. Naisen ja jo teinitytön pitää kantaa vastuu ja hoitaa lapsi ja elää sen ehdoilla mutta aikuinenkin mies voi lähteä raukkamaisesti lätkimään ja jättää lapset naisen vastuulle ja vielä itkeå kun vaimo unohti minut unohti silittåä ja ottaa s.uihin mää en kyllä ala. Ja miestä taputetaan päähån ettå voi sinua raukkaa kun oli pihtaripuoliso eikå kahteen kuukauteen synnytyksen jälkeen antanut ja tissi vauvan suussa istuu sohvalla. Semmoistako mies muka haluaisi? Olisi edes edustava vaikka niin kuin miss suomi. Ei yhtään välitetä miehestå.
Aivan kun naiset olisi aina vastuullisia ja miehet sikoja. Mä tiiän tapauksia, missä nainen on jättänyt lapset ja miehen. Mutta ainiin, sekin on miehen vika tän palstan mukaan. Hävettää olla nainen tän miesvihan takia. Se, että meillä on p*illu ei tee meistä yhtään sen vastuullisempia ja parempia ihmisiä. Miettikää, kenen kanssa alatte olee ja jättäkää ukkonne, jos ne on kerran noin p*rseestä.
Se ettå miehen aivot sijaitsee alapäässå tekee miehestä ...no ei naista.
Naiset ovat aikuisia.
Ja naisella ei ole koskaan aihetta hävetå sitå että on nainen. Miehenä taas on vaikea keksiä mistä voisi miehissä olla ylpeä.
""Se, että naisen aivot sijaitsee alapäässä tekee naisesta.... no ei miestä. Miehen ei tarvitse koskaan hävetä sitä, että on mies. Naisen on taas vaikea keksiä mistä voisi olla naisissa ylpeä" Jos kääntää tuon noin päin, niin se on naisvihaa. Ja niin tuo on myös miesvihaa. Miehet on yksilöitä, samoin kuin naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää antako niiden miesten siittää teitä, jos ette halua kantaa lasta ja aiotte leikkiä marttyyria, kuinka minä nyt tässä niin kannan lasta ja uhraudun. Aikamoinen asenne, että pitää omaa puolisoaan vaan vapaamatkustajana.. Raskauden aikaansaamiseen tarvitaan kaksi. Jopa mä naisena ymmärrän tämän. Ja sen takia en raskaaksi hankkiudukaan.
Eihän tuon tyypin vaimo tiennyt mitä mies pohti. Vaimo luuli, että mies oli sitoutunut hommaan. Tuossa kyllä se teki väärin, joka teki lapsen vaikka samalla harkitsi eroa. Ei se, joka luotti puolisoonsa.
En viitannut tähän keissiin varsinaisesti. Mies teki väärin tässä tapauksessa. Viittasin tämän ketjun naurettaviin uhriutujiin, jotka kuvittelee raskauden antavan heille oikeuden olla kusipäitä ja olevansa jotain marttyyreita.
Ei naiset ole kusipäitå eikä marttyyreitä ollessaan raskaana vaan se puoliso- mies. Tuossahan edelläkin raskaana olevan mies kirjoitti kuinka raskasta on kun pitåä tukea vaimoa kun vaimolla on vaivoja ja kun vaimo puhuu raskaudesta ja se ärsyttåä miestä. Mies marttyyrinä puhuu ettå vaimo ei jaksa olla edustava ja keskittyå miehen tyydyttämiseeen seksissä eli miehellä ei ole minkään laista myötäelämisen kykyä eikä halua lasta hänelle odottavaa vaimoaan kohtaan vain vaatimuksia. Vaimosta ei saisi olla mitään vaivaa ja kehtaakin puhua raskaudesta ja sen vaativuudesta.
Tuokin mies on aivan p,aska eikä hänellä ole itsellään kykyä käsittåå edes sitä. Vaimo vain yhyyy...
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi tämä henkilö nostetaan nyt jotenkin jalustalle ja vielä naistenlehdessä. Voin vaan kuvitella, että hän vierailee koko syksyn joka ajankohtaisohjelmassa. Hymyilee leveästi ja toteaa lammasmaisesti, että joo, vähän ikävästi tein, sori siitä. Mutta kun ahdisti.
Olen itse elänyt tuon läpi. Takana pitkä parisuhde ja sitten mies häipyy, kun vauva syntyy. On oikeasti todella kurjimpia temppuja, mitä lapselle ja tämän äidille voi tehdä. Ettäkö edes sitä vauvavuotta ei voi sinnitellä, olla siinä tukena tai edes apuna ja luomassa suhdetta lapseensa?
Ja nyt tällaista tyyppiä nostetaan esille kuin jotain sankaria. Anteeksi nyt, mutta kuvottaa henkisesti.
Olit oikeassa, jätkä oli Ylen ajankohtaisohjelmassa kertomassa tästä uroteostaan. Se exän kehuminen aiheutti mussa lähes oksennusrefleksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää antako niiden miesten siittää teitä, jos ette halua kantaa lasta ja aiotte leikkiä marttyyria, kuinka minä nyt tässä niin kannan lasta ja uhraudun. Aikamoinen asenne, että pitää omaa puolisoaan vaan vapaamatkustajana.. Raskauden aikaansaamiseen tarvitaan kaksi. Jopa mä naisena ymmärrän tämän. Ja sen takia en raskaaksi hankkiudukaan.
Älkää olko miesten elätteinä älkääkö antako laskea sisään. Simple.
Nainen elättåä aina itsenså ja yleensä ne lapset jotka on miehenkin.
No ei kyllä elätä läheskään aina. Ja älkää hankkiko niitä pentuja, jos haluutte vaan kerjätä sillä uhripisteitä ja tehdä itsestänne marttyyrin.
No kuka sitten elättåä? Kun ei ainakaan mies kun miehen talous on eronneena niin tiukilla että 150e kk elatusmaksun vuoksi menee auto, asunto, työpaikka ja kaverit.
Mies ei koskaan elätå edes omia lapsiaan vaan sen tekee aina nainen.:D Väitätkö tosissasi, että tässä maassa ei ole yhtään sosiaalitukien tai elatustukien varassa elävää naista? Tai naista, joka elää miehensä tuloilla? Tiedoksesi, edes minäkään en elätä itseäni, vaan saan yhteiskunnan tukia. Jos jokainen nainen muka itse elättäisi itsensä, niin yksikänä nainen ei tarttis lapsilisiä, kodinhoitotukea tai vastaavaa.
Mistä ihmeestä sinä olet hakenut kodinhoitotukea? En tiennytkään, että sellaista maksetaan, kelpaa kyllä minullekin. Lapsilisä on lapsen kuluihin tarkoitettu ja se yleensä maksetaan naiselle, mutta se voidaan myös maksaa miehen tilille. Jos olisit nainen ja sinulla olisi lapsia, niin tietäisit nämä. Jos haluaa provoilla, niin voi vähän ottaa selvää asioista ennen kuin kirjoittaa puutaheinää.
Mun ex oli samanlainen puhumaton miesvauva. Suhteemme viimeisen vuoden vain esitti että kaikki oli hyvin, kunnes yhtenä aamuna ilmoitti että tämä oli nyt tässä, heippa. Jäin sitten monttu auki sänkyyn ihmettelemään että mitä juuri tapahtui. Luojan kiitos emme lapsia hankkineet, vaikka hän niitä kovasti halusikin.
Täällä ruoditaan vähän väärästä kulmasta tätä juttua. Ei ole hedelmällistä. Mies teki kammottavan virheen. Mutta siitä huolimatta elämä jatkui ja hän nousi tilanteen tasalle. Voiko kukaan erehtyväiseltä ja heikolta ihmiseltä, mitä me kaikki olemme, vaatia?
Mies eli epätyydyttävässä suhteessa. Ei sellaisessa pidä kenenkään elää.
Vierailija kirjoitti:
^ Niin, ja tuo mies menetti myös paljon kavereita ja läheisiä tekonsa takia ihan oikeutetusti. Että joo, todellakin hänestä on tehty sankari. Aikamoista liioittelua nyt täällä tai ei ole luettu juttua kunnolla.
No, kerropa koska viimeksi näit vastasyntyneensä ja 2-vuotiaan hylänneen ÄIDIN esiintyneen tv-ohjelmissa ja josta olisi tehty isot jutut kaikkiin valtakunnan päämedioihin, iltapäivälehtiin ja aikakauslehtiin? Koska viimeksi on julkaistu äkillisesti perheensä ja vauvansa jättäneen ÄIDIN kirjoittama selviytymisopas naisille, jotka haluavat jättää perheensä?
Aivan.
Ja onko tätä Rajalan eksääkään kukaan haastatellut missään koskaan? Onko tarinan toista puolta missään kysytty? Onko Minkkisen ex koskaan päässyt kertomaan omaa puoltaan tarinastaan?
Sen sijaan eksukkonsa puhuvat näiden naistenkin puolesta ja rahastavat moneen, moneen kertaan. Mietipä kun itse kuulisit oman erotarinasi lehdistä, blogeista, telkkarista yhä uudelleen - ja vain ex-puolisosi kertomana?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi tämä henkilö nostetaan nyt jotenkin jalustalle ja vielä naistenlehdessä. Voin vaan kuvitella, että hän vierailee koko syksyn joka ajankohtaisohjelmassa. Hymyilee leveästi ja toteaa lammasmaisesti, että joo, vähän ikävästi tein, sori siitä. Mutta kun ahdisti.
Olen itse elänyt tuon läpi. Takana pitkä parisuhde ja sitten mies häipyy, kun vauva syntyy. On oikeasti todella kurjimpia temppuja, mitä lapselle ja tämän äidille voi tehdä. Ettäkö edes sitä vauvavuotta ei voi sinnitellä, olla siinä tukena tai edes apuna ja luomassa suhdetta lapseensa?
Ja nyt tällaista tyyppiä nostetaan esille kuin jotain sankaria. Anteeksi nyt, mutta kuvottaa henkisesti.
Mikä kustantamo on tämän kirjan takana? Se on oleellinen tieto myös. Boikottiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken paheksunnan keskellä muistuttaisin, että kyseessä oli parikymppinen mies. Sellainen on vielä oikeasti ihan kakara. Siitä huolimatta että osaa käyttää pippeliä.
Hyvä huomio ja oliko tämä äiti sitten huomattavasyi vanhempi?
Ei kun niin no jooh mutta pojat on poikia, näin meillä miehet kasvatetaan.
Niinpå. Naisen ja jo teinitytön pitää kantaa vastuu ja hoitaa lapsi ja elää sen ehdoilla mutta aikuinenkin mies voi lähteä raukkamaisesti lätkimään ja jättää lapset naisen vastuulle ja vielä itkeå kun vaimo unohti minut unohti silittåä ja ottaa s.uihin mää en kyllä ala. Ja miestä taputetaan päähån ettå voi sinua raukkaa kun oli pihtaripuoliso eikå kahteen kuukauteen synnytyksen jälkeen antanut ja tissi vauvan suussa istuu sohvalla. Semmoistako mies muka haluaisi? Olisi edes edustava vaikka niin kuin miss suomi. Ei yhtään välitetä miehestå.
Aivan kun naiset olisi aina vastuullisia ja miehet sikoja. Mä tiiän tapauksia, missä nainen on jättänyt lapset ja miehen. Mutta ainiin, sekin on miehen vika tän palstan mukaan. Hävettää olla nainen tän miesvihan takia. Se, että meillä on p*illu ei tee meistä yhtään sen vastuullisempia ja parempia ihmisiä. Miettikää, kenen kanssa alatte olee ja jättäkää ukkonne, jos ne on kerran noin p*rseestä.
Se ettå miehen aivot sijaitsee alapäässå tekee miehestä ...no ei naista.
Naiset ovat aikuisia.
Ja naisella ei ole koskaan aihetta hävetå sitå että on nainen. Miehenä taas on vaikea keksiä mistä voisi miehissä olla ylpeä.""Se, että naisen aivot sijaitsee alapäässä tekee naisesta.... no ei miestä. Miehen ei tarvitse koskaan hävetä sitä, että on mies. Naisen on taas vaikea keksiä mistä voisi olla naisissa ylpeä" Jos kääntää tuon noin päin, niin se on naisvihaa. Ja niin tuo on myös miesvihaa. Miehet on yksilöitä, samoin kuin naiset.
Onpa mennyt lapselliseksi tämä keskustelu.
Kaltaisesi typerykset ovat noloja.
Kuuntelin yle puheesta haastattelun. Mies ei ollut penaalin terävin kynä. Lisäksi valitti sitä, ettei miehet puhu. Ja sitten täsmensi kaveriporukassa. Ilmeisesti vaimolle puhuminen on ihan pois laskuista. Ja itkuakin vastaan pitää taistella.
Niin hukassa itsensä kanssa, ettei ihme että koki taakan kasvaneen liian isoksi ja pakeni.
turpaan tuollaista pitäis vetää,miehen irvikuva.
Täälläkin on iso osa länkyttämässä ton kuvotuksen puolesta, palstaäijiä joilla ei ole mitään kokemusta parisuhteista saati perhe-elämästä. Olkaa hiljaa asioista mistä ette tiedä MITÄÄN.