Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies jätti raskaana olevan vaimonsa - oli pohtinut lähtöä kaksi vuotta, muttei kertonut ajatuksistaan - Kirjoitti selviytymisoppaan isille

Vierailija
15.08.2019 |

"Kaikki tuntuivat kääntyvän Tuomas Rajalaa vastaan, kun hän lähti avioliitostaan. Mies kirjoitti selviytymisoppaan eronneille isille.

Perheeseen oli syntymässä toinen lapsi, kun 2-vuotiaan lapsen isä päätti, ettei halua enää jatkaa liittoaan. Rajala oli pohtinut lähtöä kaksi vuotta, muttei kertonut ajatuksistaan silloiselle vaimolleen. Hän oli myös ihastunut toiseen ihmiseen, vaikkei varsinaista toista naista ollutkaan mukana kuvioissa. Ilmoitus lähtemisestä tuli vaimolle järkytyksenä, iskuna puun takaa.

”Katso pitkään sitä lasta, koska tämä on viimeinen kerta, kun näet sen.”

Vaimon sanat jäivät mieleen, kun Rajala teki lähtöä yhteisestä kodista. Samoin lastenvalvojalla käynti. Rajala sai sanojensa mukaan kuulla, millainen hirviö hän oli jättäessään raskaana olevan naisen. Vaimon puolelle asettunut lastenvalvoja ei pitänyt Rajalaa soveliaana huoltajana vuoroviikoin tapahtuvalle tapaamisjärjestelylle, vaan isä saisi tavata lapsiaan vain joka toinen viikonloppu.

Rajala oli tavannut tulevan vaimonsa teininä seurakunnan leirillä. Pari oli mennyt parikymppisenä naimisiin. Liitto kesti 10 vuotta. Hän menetti avioerossa kaksi kolmasosaa kavereistaan. Kun mies kävi vanhassa kotikaupungissaan, häntä kohdeltiin kuin ilmaa. Oma äitikin kääntyi toviksi poikaansa vastaan."

https://www.is.fi/perhe/art-2000006204751.html

Kommentit (548)

Vierailija
281/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuule. Meikä häipsii nyt kun ei sittenkään hotsita perhe-elämä sun kanssas, mut koita hei pärjätä muksujen kanssa!

Meikä haluu nyt elää poikamieselämää ja vaiks ihastua johonki uuteen!

Ja kirjoittaa vaiks kirjan!

Ei ristus.

Vierailija
282/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

balanssi kirjoitti:

Muistakaa naiset jos rupeatte sitä lasta hommaamaan tai avioliittoa haluamaan, että katsotte ja kuuntelette oikeasti niitä miehen reaktioita. Varsinkin ensireaktio kertoo paljon. Kirkastuuko miehesi ilme ja reaktio on aidon innostunut, vai ollaanko mukana, kun ei haluta tuottaa pahaa mieltä.

Itseäni ahdisti ihan hirveästi kummankin lapseni syntymä. tunsin olevani entistä vahvemmin sidoksissa naiseen, jota en rakastanut.  No sitä parisuhdetta kesti 25 vuotta ja se päättyi exän vaatimuksesta.

Siis mitä vit.. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja niiden esille tuomisesta. Jos mies esittää olevansa mukana ja innostunut, vaikka ei oikeasti ole, sehän on naisen huijaamista. Vain sinä olet tehnyt tilanteessa väärin (valehdellut) ja vain sinä olet silloin seurauksista vastuussa. Huh. Kai se on pakko uskoa, että sinunlaisia miehiä on oikeasti olemassa..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en pysty käaittämään tuollaista tossuuden määrää, jossa ei saa sen vertaa suutaan auki, ettei halua naimisiin ja/tai lapsia. Ilmeisesti toisille 25 vuotta ei-toivottua elämää on ihan normaalia, ja siihen vaan jotenkin ajaudutaan.

Vierailija
284/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Epäilen, että näissä raskaana olevan jättämisissä on aika lailla valta-aspekti mukana. Mies varmistaa että 1) nainen on todennäköisesti niin heikoilla kuin aikuinen psyykkisesti ja fyysisesti suurin piirtein terve ihminen voi olla eli sellaisessa tilassa että ei pysty/jaksa esim. raivota täysillä (ei ole voimia, täytyy varjella sikiötä ja olemassa olevaa lasta) ja taistella oikeuksistaan esim. talousasioissa ja 2) naisen mahdollisuudet saada uusi kumppani on huono mahdollisimman pitkään eron jälkeen, todennäköisesti ainakin 3-5 vuotta. Nainen parantelee itseään raskaudesta ja synnytyksestä ja koittaa pärjätä vastasyntyneen ja myöhemmin taaperon kanssa ja siinä vaiheessa kun hän voi vakavissaan alkaa hakea uutta suhdetta ja pohtia mitä haluaa eron jälkeen niin mies on jo kaukana, ei muistakaan entistä suhdettaan/eroa ja on ehkä naimisissa ja tekaissut jo pari uuttakin lasta.

Silkkaa biologian mahdollistamaa pahansuopuutta.

Vierailija
285/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on aina uhri!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Tunnetteko kenties pariskunnan, vai mistä te teette päätelmänne vaimon osuudesta eroon ja syytätte vain miestä? Ja samalla ihan kaikkia miehiä, öliöööööööööööööööööööööööööööööööööööööööö.

Mieshän myönsi ihan suoraan, että kaikki oli hyvin, vaimo ei aavistanut mitään, mutta häntä kun ei vaan enää oikein napannut se perhe-elämä!!!!

No eikö vaan ole aivan hyvä syy sekä rehellistä puhetta ja käytöstä mieheltä? Väkisinkö sen naisen kanssa tarvisi olla? Haluatteko te naiset, että mies on teidän kanssa velvollisuudesta vaikka yhtään ei nappaa? Sitäkö haluatte?

En vaan mitenkään voi nähdä, että mies olisi ollut rehellinen vaimolleen. Ei mitenkään suoraa puhetta, kun on pari vuotta jo asiaa hautonut. Jos olisi jossain vaiheessa edes sivulauseessa tuonut ilmi, ettei hänen ole hyvä olla.

Ei antanut heille missään vaiheessa mahdollisuutta muuttaa suuntaa yhdessä. Etsiä se mikä mättää yhdessä ja sitten olisi voinut tulla yhdessä siihen tulokseen, ettei tää liitto ehkä olekaan meidän juttu. TAI sieltä olisikin löytynyt yhteinen sävel loppupeleissä.

Hullummaksi tämä asia menee, että itse on KAKSI vuotta tehnyt lähtöä ja sopeutua ajatukseen. Vaimolla oli tasan se HETKI sopeutua tilanteeseen, kun jätkä sano moikka.

Täysin munaton ja löyhä itsetuntoinen ihminen tekee tuollaista. Kenenkään kanssa ei tarvitse väkisin olla, mutta yhdessä näitä päätöksiä pitäisi tehdä kun naimisiin on kerran menty.

Vierailija
286/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myös minä olen elänyt tämän läpi. Kolmannen lapsen varpajaisia juhli yhdessä uuden, 10 v nuoremman tyttiksensä kanssa baarissa. Kuulin tämän yhteiseltä ystävältä, joka piti hommaa niin irvokkaana että lähti juhlista kesken pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En muista vuotta mutta ihan tässä lähiaikoina Vuoden Isäksi (ilmeisesti ei ironinen nimitys) valittiin mies joka oli hyvä isä toisen avioliittonsa jälkeläisille vaikka oli jäänyt etäiseksi ensimmäisille lapsilleen.

Säännöt ovat isille ja äideille erit: isät saavat lähteä, äidit saavat jäädä ja/tai kantaa päävastuun lapsista.

Kääntäkääpä ajatus päinvastoin: äiti lähti, isä kasvatti lapset ja tarina on paljon harvinaisempi, vaikka näitäkin on.

Sellainen on sosiaalinen paine: meillä on tässä tilanteessa yh-äitejä joiden luontaiset taipumukset saattavat olla ennemmin kohti hyvää etävanhemmuutta, ja isiä jotka turhan päiten roikkuvat karmeissa liitoissa koska eivät saa suutaan auki eivätkä osaa tapella oletusten virtaa vastaan lasten huoltajuuskysymyksissä.

Ja silloin harvoin kun nainen lähtee ja mies jää hoitamaan lapsia yksinhuoltajana, mies nostetaan suurin piirtein pyhimyksen asemaan ja esitellään tätä arjen suurena sankarina. Koska onhan se ihme ja kumma jos mies kykeneekin hoitamaan lapsia. YH-naiset taas ovat pilaantunutta tavaraa joita pitääkin halveksua kun menivät avaamaan haarojaan jännämiehille, varmaan vaan nalkutti eikä antanut tarpeeksi seksiä ja huomiota miesparalle heti synnäriltä päästyä. 

Vierailija
288/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli ihastunut toiseen naiseen mutta ei, se ei ollut eron syy. Lässyn, lässyn. En tunne yhtään miestä, joka olisi lähtenyt perheensä luota ilman että on ollut toinen nainen valmiina odottamassa. Entä te?

On kuitenkin myös tunnettu fakta, että hyvästä parisuhteesta ei yksikään mies ole turhaan lähtenyt kalppimaan. Miksi vaihtaa hyvä epävarmuuteen ja mahdollisesti huonoon? Kyllä siinä parisuhteessa yleensä on pidemmän aikaa jo jotain pahasti vialla eikä nainenkaan täysin syytön ole.

Voi kuule, älä viitsi lässyttää pas kaa.

Kun erosin n. 37 vuotiaana ja kävin joskus ystävieni kanssa baarissa, tuttujen miesten käytös oli kuvottavaa, ne tyrkytti itseään, vaikka oma vaimo oli samassa ravintolapöydässä.

Jotkut jopa selvinpäin, joten humalalla ei asiaa voi selittää.

Jotku jatkavat piiritystä vieläkin, jos samaan paikkaan satumme viihteelle.

Minä en heitä huolinut, silti he ovat suoraan kertoneet, että vaimo jää heti, jos vain minä miehen otan. Mutta silti avioliiton auvoa jatkuu, niin kauan kunnes joku nainen erehtyy miehen huolimaan.

Minua nuo vaimot säälittävät ja miestä en eroni jälkeen ole huolinut elämääni, elämä on ihanaa, saan keskittyä itseeni ja lapsiini.

Eromme ei tullut pettämisen takia, vaan mieheni tekemien talousrikosten.

Kertoo aika paljon sinusta nuo piirisi.

Perusteleekin hieman, kiitos!

Nämä piirit ovat pienen kaupungin tavallisia kouluttautuneita työssäkäyviä ihmisiä, nämä pettäjämiesten vaimot lapsuudenystäväni, jotka eivät taatusti tiedä miestensä typeryydestä. Miksikö minä en kertonut, en halunnut rikkoa perheitä, kun omani oli juuri rikkoutunut. Enkä halunnut tilanteeseen, että mies voi kieltää kaiken, sana sana vastaan. Miehille kuitenkin sanoin suorat sanat.

Sinullako on oikeus halveksia näitä naisia ja minua? Kerrotko vielä, mikä oikeuttaa!

Kuulostaa amis- ja opistokoulutetuilta piireiltä. Varsin hyvältä ystävältä vaikutat muutenkin, kun et kerro vaimoille vaikka tiedät mitä miehet touhuavat. Kyllä, halveksin kaltaisiasi.

Ei vaan sinä olet ääliö. Jos tarkoitat ammattikoulua, niin mitä väheksyttävää siinä on? Mikä koulutus sinulla on, joka oikeuttaa asettumaan muitten yläpuolelle?

Olipa koulutuksesi mikä hyvänsä, sivistystä se ei ole sinulle tuonut, olet moukka.

Ohis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuomas kertoi siis lähteneensä, kun lapsi oli 2-vuotias ja miettineensä eroa 2 vuotta. Toisin sanottuna eroajatus tuli, kun esikoinen syntyi. Tämä kertoo vain siitä, että tyyppi ei koskaan kasvanut aikuiseksi mieheksi, vaan jäi miesvauvaksi. Sitten kun toinen oli syntymässä, niin vastuunkanto alkoi pelottaa niin paljon, että livisti paikalta. Säälittävä surkimus.

Vierailija
290/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen, kenen elämä menee pilalle eron vuoksi, voisi kyllä katsoa peiliin. Ei kenenkään elämä kuulu mennä erosta pilalle tai sen elämän on jo itse pilannut rakentamalla kaiken sen toisen ihmisen ja parisuhteen varaan.

Minutkin on jätetty toisen vuoksi yli 10 vuoden suhteen jälkeen. En osannut aavistaa mitään, sain asiasta ilmoituksen. Tottakai se sattui niinkuin eron kuuluukin sattua. Itkin, surin ja menin elämässä eteenpäin. Olemme exän kanssa ystäviä ja tulen hyvin toimeen myös tämän uuden naisen kanssa. Minulla oli plqnin elämä, kuten ura, ystävät, harrastukset ja omat intohimot, jotka eivät olleet miehestä riippuvaisia. Ei siinä elämä mene mitenkään pilalle, tällaiset surut ja vaikeatkin kokemukset ovat normaali osa ihmisen elämää. Aina ei voi olla iloa ja tasaista arkea vaan asiat muuttuu.

Asioiden esiintuominen voi olla vaikeaa etenkin suhteessa, jossa toinen ei ole alkuunkaan valmis ymmärtämään ja joka tuomitsee välittömästi toisen halun olla yksin. Tiedän monia pareja, missä sitä toista yritetään väkisin raahata ties minne pariterapiaan vaikka toisen tunteet ovat kuollleet ja parisuhteen jatko tuntuu pieneltä kuolemalta. Terapiaan mennään, jos on motivaatiota pelastaa suhde. Motivaatioksi ei riitä sen vaimon mielipide, vaimon kavereiden mielipide ja sosiaalinen paine. Näin varmasti myös oma ex koki, tunteet kuolivat.

Ei se silti tarkoita, että heräät joku päivä ja huomaat, ertä tämä on tilanne ja ero pöytään. Se on prosessi myös itselle myöntää ja siiheb menee aikaa. Olisi tässä tilanteessa todella väärin antaa puolisolle turhaa toivoa jatkosta ja suostua niihin pariterapioihin, kun sitä ilmaisee ne omat ajatuksena toiselle. Monella on jokin outo harhakuvitelma, että olisi pitänyt jotenkin aikaisemmin kertoa ajatuksista. Mitä eroa sillä on, koska sen toiselle kertoo, ettei toisen kanssa halua enää missään nimessä suhdetta jatkaa? Joillekin riittää parisuhde, johon mies on painostettu jäämään kiristämisellä, mutta itse ainakin annoin mieheni mennä ihan helposti enkä todellakaan jäänyt kantamaan kaunaa. Joskus tunteet kuolevat ja suhteella ei vain ole tulevaisuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi jestas. Tuo oli itse hakeutunut uskon pariin teininä, mutta se ei sitten ollutkaan kivaa kun ei saanut polttaa, dokata ja tehdä mitä haluaa. Ei ollut edes kyse mistään perhetaustasta, vaan omista valinnoista. Samoin itse oli valinnut mennä naimisiin, tehdä lapsia ja jäädä liittoon. Itse valitsi puhumattomuuden sen sijaan, että olisi sanonut jotain. Itse valitsi olla hakematta apua ahdistukseen. Itse valitsi jättää vaikeat tunteet käsittelemättä ja sen sijaan ruokkia ihastusta toiseen naiseen.

Toistuva teema jutussa: OMISTA VALINNOISTA UHRIUTUMINEN ja vielä toisten ihmisten elämän kustannuksella. Onko tuo tyyppi vain niin pimeä tai narsistinen, että ei tajua kuinka oksettavalta kuulostaa sen jutut? Nyt sitten keski-ikäisenä harrastetaan moottoripyöriä, ollaan päästä varpaaseen tatuoituja, kasvatettu "miehekäs" metsuriparta ja ollaan niin miesasiamiestä kuin olla voi. Toinen kierros meneillään, ensimmäiselle vaimolle ja pienille lapsille jätetty elinikäiset emotionaaliset arvet ja häpeämättömästi rahastetaan niillä.

Vierailija
292/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että näissä raskaana olevan jättämisissä on aika lailla valta-aspekti mukana. Mies varmistaa että 1) nainen on todennäköisesti niin heikoilla kuin aikuinen psyykkisesti ja fyysisesti suurin piirtein terve ihminen voi olla eli sellaisessa tilassa että ei pysty/jaksa esim. raivota täysillä (ei ole voimia, täytyy varjella sikiötä ja olemassa olevaa lasta) ja taistella oikeuksistaan esim. talousasioissa ja 2) naisen mahdollisuudet saada uusi kumppani on huono mahdollisimman pitkään eron jälkeen, todennäköisesti ainakin 3-5 vuotta. Nainen parantelee itseään raskaudesta ja synnytyksestä ja koittaa pärjätä vastasyntyneen ja myöhemmin taaperon kanssa ja siinä vaiheessa kun hän voi vakavissaan alkaa hakea uutta suhdetta ja pohtia mitä haluaa eron jälkeen niin mies on jo kaukana, ei muistakaan entistä suhdettaan/eroa ja on ehkä naimisissa ja tekaissut jo pari uuttakin lasta.

Silkkaa biologian mahdollistamaa pahansuopuutta.

Mäkin näen tämän ihan mahdollisena. Omallekin exälle lapsella oli lähonmä välinearvo, jonka avulla pyrki sitouttamaan minut kotiin pallo jalassa. Sama valtakuvio ja pahansuopuus taustalla. Luonnevikahan se. Ja koska biologia mahdollistaa tällaisen, vaikka sosiaaliset normit eivät sitä hyväksykään, olen kasvattanut nyt aikuisen tyttärenkin niin, että hän ymmärtää, että lisääntymisen riskit ovat aina naisella, ja että näissä asioissa voi valitettavasti luottaa sataprosenttisesti vain itseensä. Toiminta sitten sen mukaan ja lapsia joka tapauksessa vain sen verran, kuin haluaa ja jaksaa yksin hoitaa. Just in case.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

nyt on kyllä kauhea tyyppi. ei heru sympatiaa

Vierailija
294/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Facebookissa hän ilmoittaa toiminimekseen KUNINGAS.

I see.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naiset ne on AINA uhreja...

Vierailija
296/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä varsinaiset asiantuntijat vauhdissa =). Itse miehenä siinä tilanteessa, että aika pian lapsen syntymän jälkeen ero ajatukset alkoivat tosissaan tulla pintaan. Ainoa syy miksi en ole lähtenyt on tuo nyt kolme vuotias lapsi, jota yli kaiken rakastan. Vaimoa kohtaan taas kaikki tunteet ovat melko lailla kuolleet.

Täällä pidetään tuota lasta ja selkärangattomuutta automaattisesti syynä Rajalan lähtöön. Mitä jos syy onkin vain siinä että lasten tulon jälkeen on vaimo muuttunut täysin. Täällä ainakin enää lihoo ja nalkuttaa. Lapsi oli pakko saada koska hormoonit tms. Lopulta kaikki onkin nyt hänelle niin kovin rankkaa ja suurimmaksi osaksi hommat kaatuu mun niskaan. Tosin mitään mitä teen ei juurikaan arvosteta.

Pari vuotta tässä varmaan vielä menee kun lapsi kasvaa, mutta kyllä tässä pian on lähtö edessä. Kaiken huippu on, että vaimo ihan tosissaan välillä haaveilee jo toisesta. Perkele kun ei ekastakaan selviä "kunnialla". Kyllä itsekin tekisin Rajalat jos se nyt jotenkin onnistuisi toistamiseen paksuksi tulemaan. Rajani munkin sietokyvyllä. En halua edes kuvitella miten kahden lapsen kanssa homma menisi, kun yksikin tuntuu olevan neidille ihan liikaa...

Vierailija
297/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä malliesimerkki miehestä joka ajattelee vain itseään. Eiköhän olis voinut nostaa kytkintä jo ennen sen toisen lapsen pykäämistä. Se olis ollut reilua ja rehtiä. 

Vierailija
298/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmmmmm.. kirjoitti:

Täällä varsinaiset asiantuntijat vauhdissa =). Itse miehenä siinä tilanteessa, että aika pian lapsen syntymän jälkeen ero ajatukset alkoivat tosissaan tulla pintaan. Ainoa syy miksi en ole lähtenyt on tuo nyt kolme vuotias lapsi, jota yli kaiken rakastan. Vaimoa kohtaan taas kaikki tunteet ovat melko lailla kuolleet.

Täällä pidetään tuota lasta ja selkärangattomuutta automaattisesti syynä Rajalan lähtöön. Mitä jos syy onkin vain siinä että lasten tulon jälkeen on vaimo muuttunut täysin. Täällä ainakin enää lihoo ja nalkuttaa. Lapsi oli pakko saada koska hormoonit tms. Lopulta kaikki onkin nyt hänelle niin kovin rankkaa ja suurimmaksi osaksi hommat kaatuu mun niskaan. Tosin mitään mitä teen ei juurikaan arvosteta.

Pari vuotta tässä varmaan vielä menee kun lapsi kasvaa, mutta kyllä tässä pian on lähtö edessä. Kaiken huippu on, että vaimo ihan tosissaan välillä haaveilee jo toisesta. Perkele kun ei ekastakaan selviä "kunnialla". Kyllä itsekin tekisin Rajalat jos se nyt jotenkin onnistuisi toistamiseen paksuksi tulemaan. Rajani munkin sietokyvyllä. En halua edes kuvitella miten kahden lapsen kanssa homma menisi, kun yksikin tuntuu olevan neidille ihan liikaa...

Vaimosi on rouva, ei neiti, jos häntä nyt ylipäätään on olemassa.

Vierailija
299/548 |

Lueppa kuule itse miten vaimostasi kirjoitit, mieti tarkkaan miten sun asenteet näkyy teidän arjessa ja teidän välisessä kanssakäymisessä, ja mieti sitten miksi teidän juttu ei toimi. Varmasti vaimosi ei ole virheetön, mutta et sinäkään kirjoituksesi perusteella mikään tilanteen uhri ole. Yök. 

Vierailija
300/548 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmmmmm.. kirjoitti:

Täällä varsinaiset asiantuntijat vauhdissa =). Itse miehenä siinä tilanteessa, että aika pian lapsen syntymän jälkeen ero ajatukset alkoivat tosissaan tulla pintaan. Ainoa syy miksi en ole lähtenyt on tuo nyt kolme vuotias lapsi, jota yli kaiken rakastan. Vaimoa kohtaan taas kaikki tunteet ovat melko lailla kuolleet.

Täällä pidetään tuota lasta ja selkärangattomuutta automaattisesti syynä Rajalan lähtöön. Mitä jos syy onkin vain siinä että lasten tulon jälkeen on vaimo muuttunut täysin. Täällä ainakin enää lihoo ja nalkuttaa. Lapsi oli pakko saada koska hormoonit tms. Lopulta kaikki onkin nyt hänelle niin kovin rankkaa ja suurimmaksi osaksi hommat kaatuu mun niskaan. Tosin mitään mitä teen ei juurikaan arvosteta.

Pari vuotta tässä varmaan vielä menee kun lapsi kasvaa, mutta kyllä tässä pian on lähtö edessä. Kaiken huippu on, että vaimo ihan tosissaan välillä haaveilee jo toisesta. Perkele kun ei ekastakaan selviä "kunnialla". Kyllä itsekin tekisin Rajalat jos se nyt jotenkin onnistuisi toistamiseen paksuksi tulemaan. Rajani munkin sietokyvyllä. En halua edes kuvitella miten kahden lapsen kanssa homma menisi, kun yksikin tuntuu olevan neidille ihan liikaa...

Kutsut vaimoasi neidiksi.

Oletko itse mies, jolla on selkärankaa olla rehellinen ja suora rakastavalla tavalla?

Toivottavasti ette harrasta seksiä, et näköjään arvosta noistasi yhtään. Ja se, jos joku, kertoo sinusta miehenä paljon.