Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen muuttunut tunne-elämältäni kylmäksi ja välinpitämättömäksi toisia kohtaan. Tähänkö vaikeat asiat johtaa? Olen vasta nuori ja tarvitsen ehkä apua?
07.08.2019 |
Takana on vanhempien vakavaa alkoholismia, perhe väkivaltaa, parisuhde väkivaltaa ja päihderiippuvuutta, taloudellisia ongelmia, mielenterveysongelmia lähipiirissä. Kaiken kaikkiaan paljon draamaa jo heti lapsuudesta lähtien sitten varhaisaikuisuuteen.
Lähestulkoon pelkkää selviytymistä ja oman elämän rakentamista niistä palasista joita on pystynyt kokoamaan kasaan ja luomaan oman identiteetin.
Kaikki on minulla nyt hyvin vaikka tunnen olevani ulkopuolinen toisinaan mutta kuitenkin hyvin vahva, paitsi auktoriteettien edessä.
Kaiken varhaisaikuisuudessa jätin taakseni ja halusin selviytyä. Se sitten johti uralla nousuun, uuteen ystäväpiiriin, vakaampaan elämään ja taloudelliseen turvallisuuteen.
Tietysti ongelmia minulla on ollut läheisriippuvuuden kanssa, omakuvan, ylisuorittamisen, päihderiippuvuutta(ei huumeita) ja peliriippuvuutta. Nekin alkaa olemaan aikalailla hallinnassani.
Ei ole mitään hätää enää, seison omilla jaloillani hyvin pitkälle.
Kuitenkin olen jotenkin välinpitämätön enää toisten ongelmista, ei vain kiinnosta.
Jokin nöyryys on kadonnut vaikka tiedostan sen olevan tärkeä piirre. Jopa omien vanhempien itsesäälissä kieriskely vain saa minut pyörittämään silmiä. Vaikka sisälläni tietyt asiat tavallaan pelottaa, heidän terveyshuolet, etenkin henkinen puoli niin silti, en jotenkin jaksa välittää.
Minusta on tullut itsekäs ja mielessäni hiljaa arvosteleva siinä suhteessa, että jos itse ongelmansa aiheuttaa niin sitten ne kestäköön jos eivät apua hae saatika muuta suhtautumistaan asioihin.
Minun on vaikea myöskin luottaa toisiin ihmisiin. On vaikea edes kulkea massan mukana.
Oma rauha ja oma päänsisäinen maailma tuntuu kaikista parhaimmalta. Välinpitämättömyydestä on tullut jokin sisäinen turva.
Omat haaveet tuntuu merkkaavan eniten ja oman elämän pelaaminen niin, etten joudu ongelmiin tai halua kokea ylimääräistä stressiä. Yritän vain kehittyä ja itselläni on monia tärkeitä saavutuksia päämääränä.
Tämä käytös johtaa ajoittain yksinäisyyteen ja aina vahvana olemiseen, tietynlaiseen kyynistymiseen. Minussa ei ole enää sitä lämpöä ja rakkautta joka oli minussa joskus jatkuvasti läsnä. Olen muuttunut.
Olen henkisesti turtunut ehkä? ja vain olen. En kiinnostu kovin helpolla keskusteluista tai innostu aidosti. Möllötän, teen työni ja nautin itsekkäästi asioista mistä pidän enkä päästä ihmisiä lähelleni, ainakaan tietyn rajan yli.
Onko siinäkään pitkällä tähtäimellä järkeä vai onkohan tämä jokin väliaikainen juttu, jota elän mutta en ymmärrä.
Ikää on 24v.
Samaistuuko kukaan?
Kommentit (57)
Et kai sä ole mun hullu terapeutti joka teki tuollaisen analyysin vaikka koko elämäni ollut ihan sama välittämisen lämmön ja kylmyyden suhteen eli ihan ok tuolla puolella. Mut mulla olikin eri tilanne nimittäin tapaukseen liittyi paljon tahallista mustamaalausta ja valehtelua joille itse naureskelin lähinnä.
Jos olisivat jääneet kiinni miljoonakorvaukset olisi paikallaan. Mut ei Suomessa. Täällä uhri maksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä ap kerrot terdel
Ihmisille jotka ei kyenny luokkanousuun
Do you wanna be my friend?
Sannako se siellä avautuu???
Minä olen vanha
Me kaikki kuollaan
Yksin
Paskavaipoissa
Jumala heittää meidät he...lvettiin.
Häppy?
Taas palstan suljetun osaston asukit päästivät itsensä valloilleen... Harmillista, sillä aloitus on hyvä.
Kun tajuaa, että oma perhe on kohdellut kaltoin eikä ota mitään vastuuta tekemisistään. Saati että muuttaisi omaa käytöstään... se tappaa jotain sisältä. Siihen asti sitä elää onnellisen vaikkakin vahingoittavan illuusion suojissa. Lapset ovat kuin vanhempiensa valoa heijastavia kuita. Jos vanhemmissa ei ole valoa, se sammuu lapsestakin. Ja vaikka siinä kiertoradalla kuinka pyörii, niin ei se asioita muuta. Kun tajuaa, että valoa ei ole, jää pimeään.
Itse jouduin riuhtaisemaan itseni irti lapsuudenperheestäni ja isosta osasta suvustani. Se jättää jälkensä. On vaikea luottaa, että kukaan näkisi itsessä mitään rakastamisen ja huolehtimisen arvoista, kun vanhemmatkaan eivät ole niin tehneet. Vaikka suuria sanoja on kyllä riittänyt. Se, että järjellä tajuaa syyn olevan alkoholismissa, ei auta paljonkaan tunnetasolla.
Ole ylpeä itsestäsi, olet tehnyt valtavan pitkän matkan. Mitään tarvetta ei ole tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että asetat omat tarpeesi ensimmäiseksi. Niin sen kuuluukin mennä.
Toivon, että saat vielä avattua sydämesi muille, kun olet noin nuori ja maailma avoinna edessä. Mutta jos keski-ikäisen täti-ihmisen kantapääopit kelpaavat, niin älä avaa sitä kenelle tahansa. Harva on pahantahtoinen, mutta valitettavan moni laittaa omat ongelmansa kiertämään, jos siihen vain antaa mahdollisuuden. Valitse siis tarkkaan.
Ja niin kauan kuin tuntee syyllisyyttä oman puolensa pitämisestä, tuntee valitettavan usein vetoa juuri niihin, jotka eivät epäröi käyttää sitä hyväkseen. Sinun tarpeesi ovat aivan yhtä tärkeitä kuin kenen tahansa muunkin. Ja sinun tehtäväsi on huolehtia ensisijaisesti omistasi, ja toivottavasti joskus lastesi (jos niitä haluat). Loput saavat pitää huolen itsestään, niin kuin sinäkin teet. Onnea matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas palstan suljetun osaston asukit päästivät itsensä valloilleen... Harmillista, sillä aloitus on hyvä.
Kun tajuaa, että oma perhe on kohdellut kaltoin eikä ota mitään vastuuta tekemisistään. Saati että muuttaisi omaa käytöstään... se tappaa jotain sisältä. Siihen asti sitä elää onnellisen vaikkakin vahingoittavan illuusion suojissa. Lapset ovat kuin vanhempiensa valoa heijastavia kuita. Jos vanhemmissa ei ole valoa, se sammuu lapsestakin. Ja vaikka siinä kiertoradalla kuinka pyörii, niin ei se asioita muuta. Kun tajuaa, että valoa ei ole, jää pimeään.
Itse jouduin riuhtaisemaan itseni irti lapsuudenperheestäni ja isosta osasta suvustani. Se jättää jälkensä. On vaikea luottaa, että kukaan näkisi itsessä mitään rakastamisen ja huolehtimisen arvoista, kun vanhemmatkaan eivät ole niin tehneet. Vaikka suuria sanoja on kyllä riittänyt. Se, että järjellä tajuaa syyn olevan alkoholismissa, ei auta paljonkaan tunnetasolla.<
Olen myös keski ikäinen 55 v
Olen kaunis hoikka, tilillä 330 000 eur.
Komea mukava mies.
Saan viha paniikki kohtauksia joka päivä.
Olen se jonka ateisti isä a.m.pui itsensä.
Siinä meni mahdollisuus uskoa jumalaan.
Äiti hakkasi ja piti näkässä.
Olen älykäs ja hauska.
Mutta tätiys..yöööök..
Mikä ihmeen täti?
Vähän läski?
Vähän kiltti?
Vähän jotain????
Niin ap
Onko lapsia
Tee pari mukulaa
Voit sit siirtää traumas niihin
Osta koira=se rakastaa ruokkijaansa.
Näin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap..menikö tunteisiin?
Ei tunnu missään...
Sinulla ei ole tapahtunut minkäännäköistä tervehtymistä traumoistasi ja huonosta kasvuympäristöstäsi, vaikka niin kuvittelet. Olet vain maskannut pärjäävät, suorittanut ja suorittanut. Kerännyt ympärillesi ulkoisia asioita, mutta et käsitellyt menneisyyttäsi. Itsellänikin on ollut vaikeahko lapsuus/nuoruus, ja käsittelen sitä edelleen päälle 30-vuotiaana. Minusta on tullut empaattinen ja omat ja muiden tunteet hyvin tunnistava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raskas elämä kovettaa, kun kaikki energiasi menee oman tilanteen käsittelyyn. Se on normaalia tietyissä rajoissa, älä tunne syyllisyyttä.
Itse yleensä empaattisena ihmisenä huomasin tosi kuluttavaa aikaa läpikäyvänä, että ystävän pelko keskenmenosta aiheuttikin mussa yhtäkkiä vaan pinnallista lohdutusta, oikeasti asia ei kiinnostanut vaan ollenkaan. Säikähdin. Mut sainpahan näkökulmaa siihen, miksi jotkut ihmiset tuntuu niin kylmiltä. Kun oma tilanne helpotti ja surut oli surtu, empatia kuitenkin palasi.
Voisitko käydä jossain jutustamassa asiasta? Sulle on tapahtunut tosi paljon ja pitkän aikaa liian kovia kokemuksia.
En ole ap, mutta mua ei oikeasti ole ikinä liikuttanut tuollaiset asiat ihmeemmin vaan olen aina joutunut esittämään empaattista, koska niin kuuluu tehdä. Ja olen luullut, että niin kaikki m
Kyllä normaalilla tunne-elämällä varustettuja kiinnostaa läheisten asiat ihan oikeasti. Psykopaatteja ja narsisteja ei niinkään.
Kylmyytesi on suojelumekanismisi. Ja anteeksi että sanon näin suoraan, mutta se on myös laiskuutta. Et oikeasti edes halua käsitellä vaikeita asioita. On helpompaa vetäistä suojakuori ylleen ja feikata. Esittää elämää. Se ei tule tekemään sinua ehjäksi tai onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei ole tapahtunut minkäännäköistä tervehtymistä traumoistasi ja huonosta kasvuympäristöstäsi, vaikka niin kuvittelet. Olet vain maskannut pärjäävät, suorittanut ja suorittanut. Kerännyt ympärillesi ulkoisia asioita, mutta et käsitellyt menneisyyttäsi. Itsellänikin on ollut vaikeahko lapsuus/nuoruus, ja käsittelen sitä edelleen päälle 30-vuotiaana. Minusta on tullut empaattinen ja omat ja muiden tunteet hyvin tunnistava.
Unissani palaan aina kotiin.
Herään selkä hiestä märkänä
Ei 80/90 luvulla ollu terapiaa.
Nautin elämästä
Kohtauksia tulee, koska lopetin psyyken lääkkeet.
Olen kaunis, varakas ja 35 vuotta saman miehen kanssa.
Elät valheessa, lapsuutesi on viety sinulta.
Tiedät että onnellinen perhe ei ole totta
Joulupukki v.i.haa köyhiä lapsia
Rumilla on ruma luonne ja ne haisee pahalle
Vierailija kirjoitti:
Kylmyytesi on suojelumekanismisi. Ja anteeksi että sanon näin suoraan, mutta se on myös laiskuutta. Et oikeasti edes halua käsitellä vaikeita asioita. On helpompaa vetäistä suojakuori ylleen ja feikata. Esittää elämää. Se ei tule tekemään sinua ehjäksi tai onnelliseksi.
Äitis oli laiska kun sua teki
Ei käyttänyt ehkäisyä
Oli kylän miesten polkupyörä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit lähteä purkamaan päässäsi olevaa solmua omin voimin tai terapian avulla. Lue asiaan liittyvää kirjallisuutta tai kuuntele podcasteja, kirjoita ajatuksiasi ylös ja ennen kaikkea keskustele ja avaudu jollekin luotettavalle henkilölle.
Vierailija kirjoitti:
Voit lähteä purkamaan päässäsi olevaa solmua omin voimin tai terapian avulla. Lue asiaan liittyvää kirjallisuutta tai kuuntele podcasteja, kirjoita ajatuksiasi ylös ja ennen kaikkea keskustele ja avaudu jollekin luotettavalle henkilölle.
Täällä se 55 vuotias
Pääsin joulutraumasta 5 vuotta sitten
Sitä ennen itkin ennen joulua.
Nykyään syön ja juon hyvin ja nautin.
Joulu on syvältä keski luokkaisen perus pertin perseestä ja haisee tekopyhyydelle.
Kyllä samaistun ja vahvasti! Olen sinua lähes puolet vanhempi, mutta kirjoituksesi oli kuin omasta kynästäni.
Itsellänikin on vaikea nuoruus ( tosin jo melko kaukana) takana, mutta sen varjo on todella pitkä. Ehkä viime vuosina olen alkanut vähän antamaan anteeksi ihmisille heidän vikojaan ja minun näkemykseni mukaan pikkumaisuuttaan ja laumasieluisuuttaan jotka johtuvat siitä, että heidän ei ole tarvinnut taistella tietään kiirastulen läpi.
En oikeastaan usko, että ketään voi hirveästi neuvoa elämässä, mutta sen verran voin sanoa, että on hyvä elää omille unelmilleen ja tehdä mitä itse hyväksi kokee. Liian moni helpomman elämän elänyt alkaa elää joidenkin yleisten odotusten mukaan saadakseen arvostusta ja hyväksyntää ja kuuluakseen joukkoon.
Lopputulos on nähtävissä myöhempänä katkeruutena ja pettymyksenä. Kun ei koskaan ole kuulunut joukkoon , niin ei enää kiinnosta muiden mielipiteet.
Se kiittää myöhemmin, kun on uskaltanut elää oman näköistä elämää. Se empatiakin muita kohtaan löytyy sitten myöhemmin siitä tyytyväisyydestä.
Alue: Aihe vapaa
En ole ap, mutta mua ei oikeasti ole ikinä liikuttanut tuollaiset asiat ihmeemmin vaan olen aina joutunut esittämään empaattista, koska niin kuuluu tehdä. Ja olen luullut, että niin kaikki muutkin feikkaa ja esittää noissa tilanteissa ihan samalla tavalla kuin siinä fraasissa, että palataan/soitellaan, kun ei viitsitä sanoa suoraan että ei kiinnosta ja älä soita enää ikinä.