Sinkkuus ja yksinäisyys masentaa

Tuo pitää aika usein paikkansa että parisuhteessa olevat viettävät aikaa keskenään ja sinkut keskenään. Olen itse sinkku ja kaikki kaverini (pari kaveriani) ovat sinkkuja. Jos taas ajattelen parisuhteessa ja naimisissa olevia läheisiäni, esim. sisaruksiani ja sukulaisiani, niin heidän kaveri-illanvietoissaan on lähes aina vain muita pariskuntia. Vain sukujuhlissa meitä on sekä sinkkuja että pariskuntia samassa illanvietossa.

Jonain statuksena pariutumistakin pidetään kädellisten yhteiskunnissa.

Kuulostaa että varsinainen ongelmasi ei ole sinkkuus, kun parisuhdekin olisi lähinnä keino saada kaverita muista parisuhteessa olevista, vai ymmärsinkö väärin? Siihen ongelmaan auttaisi varmaan harrastus missä tavataan säännöllisesti samalla porukalla. Esim. ruuanlaittokurssi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, mitä tarkoitat. On kuitenkin hyvä ottaa sekin asia huomioon, että ei 35 v sinkutkaan välttämättä ole kiinnostuneita yöelämästä muuten kuin löytääkseen kumppanin. Työelämä on nykyisin aika raskasta henkisesti ja monet sinkutkaan eivät jaksa sen vuoksi olla kovin aktiivisia. 

Olen ollut sinkku 30-vuotiaasta lähtien, mutta en kuitenkaan yksinäinen. Mulla on ihan perheellisiäkin ystäviä, joiden kanssa voin viettää aikaa. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän kiinnostaa myöhään valvominen. Viikonloppuna kun kuitenkin pitäisi saada kuitattua viikolla syntyneet univelat eikä hankkia lisää univelkaa.

Olen sua reilusti vanhempi, mutta paras ystäväni on vain 4 vuotta vanhempi kuin sinä. Hän on perheellinen, mutta löytää mulle muutaman tunnin aikaa viikonloppuisin. Olemme molemmat aamuvirkkuja ja sen vuoksi varsin usein vietämme lauantaisin aamupäivät yhdessä. Teemme jotain kivaa yhdessä, käymme ravintolassa lounaalla ja sitten kumpikin menee kotiinsa. Mä vähän luulen, että koska sun toiveesi ystävien kanssa vietetystä ajasta on varsin iltapainotteista, uusia ystäviä on yhä vaikeampi löytää, mitä enemmän tulee ikää. Varsinkaan sellaisia, jotka eivät ole etsimässä uutta parisuhdetta. 

Kuulostaapa jotenkin harmillisen tylsältä, ja noh, kalkkeutuneelta. Kolmekyppisenä jo mummotuttaa.

Kolmevitosena eli kohta nelikymppisenä. Kalkkeutunutta tottakai, mutta sellaiseksi ihmisen elämä usein menee, kun ikää tulee lisää. Toki joku jaksaa riekkua baareissa valomerkkiin asti vielä kuuskymppisenäkin, mutta aika moni pitkään sinkkuna ollut on jo viettänyt elämässään ihan riittävästi aikaa baareissa todetakseen, ettei niissä enää viihdy. Paitsi jos on hakemassa parisuhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, mitä tarkoitat. On kuitenkin hyvä ottaa sekin asia huomioon, että ei 35 v sinkutkaan välttämättä ole kiinnostuneita yöelämästä muuten kuin löytääkseen kumppanin. Työelämä on nykyisin aika raskasta henkisesti ja monet sinkutkaan eivät jaksa sen vuoksi olla kovin aktiivisia. 

Olen ollut sinkku 30-vuotiaasta lähtien, mutta en kuitenkaan yksinäinen. Mulla on ihan perheellisiäkin ystäviä, joiden kanssa voin viettää aikaa. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän kiinnostaa myöhään valvominen. Viikonloppuna kun kuitenkin pitäisi saada kuitattua viikolla syntyneet univelat eikä hankkia lisää univelkaa.

Olen sua reilusti vanhempi, mutta paras ystäväni on vain 4 vuotta vanhempi kuin sinä. Hän on perheellinen, mutta löytää mulle muutaman tunnin aikaa viikonloppuisin. Olemme molemmat aamuvirkkuja ja sen vuoksi varsin usein vietämme lauantaisin aamupäivät yhdessä. Teemme jotain kivaa yhdessä, käymme ravintolassa lounaalla ja sitten kumpikin menee kotiinsa. Mä vähän luulen, että koska sun toiveesi ystävien kanssa vietetystä ajasta on varsin iltapainotteista, uusia ystäviä on yhä vaikeampi löytää, mitä enemmän tulee ikää. Varsinkaan sellaisia, jotka eivät ole etsimässä uutta parisuhdetta. 

Kuulostaapa jotenkin harmillisen tylsältä, ja noh, kalkkeutuneelta. Kolmekyppisenä jo mummotuttaa.

Ohis...siinä vaiheessa, kun ikä alkaa lähestyä 40 v ja baarissa tajuaa, että puolet asiakkaista voisi ikänsä puolesta olla sun omia lapsiasi, monilla mielenkiinto baareissa käymiseen hyytyy.

Mä olen varmaan tässä asiassa väliinputoaja. Mies löytyy kotoa, mutta ei harrasteta mitään pariskuntailtoja ja molemmilla on omat kaverit. Puuhataan kahdestaan jotain tai molemmat omien kavereiden kanssa, harvoin toinen mukana.

Joten, koska mies ei ole mukana, mua ei pyydetä pariskuntailtoihin.

Mä haluaisin puuhata omien kavereiden kanssa viikonloppuisin (baari-iltoja, reissuja, festareita, illan istumista, lautapelejä...), mutta ne nyhjäävät miehen kanssa tai tekevät sen kanssa. Jos joskus saan kaverin esimerkiksi baariin, menee tunti tai kaksi kun sen mies onkin meidän seurassa ja olen kolmas pyörä. :D Usein myös se mies vaan tuli mukana "hei ei kai haittaa että Aleksi tuli mukaan", no eihän se kai haittaa kun meni jo. :D

Sinkkukavereille olen se viimeinen vaihtoehto jos muista sinkuista ei saa kaveria.

Ehkä olen vain huonoa seuraa 😂

Täällä vielä yksi kohtalotoveri, epäonnekseni kaverit vakiintui jo parikymppisinä eli olen jo 10v ollut aikalailla yksikseni, ikää nyt 32v. Minullekin kelpaisi ap:n kaltainen kaveri, mutta ehkä kuitenkin pelottaisi liikaa että kaveri heti löytäisi puolison ja minut taas unohdettaisiin, näin on käynyt jo turhan monta kertaa.

Noille muutamalle miehelle tässä ketjussa haluaisin sanoa että ei, naisena ei todellakaan ole niin helppo löytää seuraa mitä kuvittelette. Minäkin olen hoikka ja pitkähiuksinen, ei ole kukaan ikinä lähestynyt. Kömpelöitä aloitteita olen yrittänyt tehdä (jossain pysäkillä/kaupassa kommentoinut jotain melko turhanpäiväistä ja toivonut että toinen jatkaisi aiheesta jos yhtään kiinnostaisi, ei yllättäen kiinnostanut), nettideittejä kokeillut 8v ajan. 175cm mies on ihan normaalin pituinen ja kelpaisi minulle (163cm) varsin hyvin.

Haluaisitteko vaikka olla avuksi ja neuvoa että missä teihin miehiin voisi tutustua/millaisisa tilanteissa olisi sopivaa ottaa kontaktia?

Kuka yli kolmekymppinen muka lähtee lauantaisin yöelämään? oli sitten sinkkuja tai ei.

Vähemmän sidukkaa, niin kyllä joku toisella tai kolmannella kierroksella oleva sinut huolinee...

Vierailija kirjoitti:

Käyt kaksi kertaa päivässä lenkillä ja pohdit viikon ruokasi etukäteen?

Johtopäätös; et voi olla mikään hillitön sotan.orsu, joten sinkkuutesi ei johtune muodollisesta pätemättömyydestä.

Lisäjohtopäätös: sinkkuutesi johtuu jostain muusta.

Spekulaatio: et liikauta evääsikään sen eteen että jonain päivänä et olisi sinkku, et käy missään, et tee aloitteita, et käytä deittisovelluksia.

Toteamus: Odotat että prinssi valkoisella ratsullaan karauttaisi karmit kaulassa ovesi läpi kaappaamaan sinut mukaansa. Niin ei valitettavasti tosielämässä käy.

Tyhmiä neuvoja. Tinderistä löytää pelkkiä seksinvonkaajia, tai huijareita jotka esittävät haluavansa muuta mutta oikeasti ovat pelkästään seksin perässä.

Mä olen elänyt 20 vuotta kuten ap kuvaa, mutta nykyään nautin siitä enkä edes jaksaisi tai haluaisi mitään menoja tai ihmisseuraa. Ensin jossain vaiheessa totuin, sitten nautin. Tuntuu että olen oikeasti muuttunut iän myötä ekstrovertitä hyvinkin introvertiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla tämä on heppoa. Ole hoikka ja haluttavan näköinen vartaloltasi, niin miehet on kimpussa. Miehellä nämä asiat ovatkin sitten paaaljon vaikeampia. 175cm "pitkänä" erityisen vaikeita. Ehkä joku kehitysvammainen nainen saattaa huolia, mutta itse en taas halua perhettä sellaisten kanssa perustaa. 

Vaihtoehtoina on tietysti liittyä esim. johonkin rikolliseen moottoripyöräkerhoon, jolloin nuoria naisia on kimpussa. 

M33

Ei ole kyllä naisena noin helppoa. Olen aina ollut hoikka ja pitkähiuksinen, mutta miehet eivät vaan kiinnostu. Kysyntää on vain ulkomailla. Suomessa vaikka kuinka tekisi aloitteita, niin aina tulee pakit.

Nyt on taas ihan levotonta valehtelua täällä. Hoikka ja pitkähiuksinen nainen, jos oikeasti tekee aloitteita miehille, ei taatusti saa pakkeja muuta kuin jos yrittää samaa miestä jota kaikki muutkin naiset yrittää, tai jotain varattuja miehiä.

Millaisia miehiä olet lähestynyt ja miten?

M/39

Hanki kiinnostavampi ja sosiaalisempi työ.

Kumpi on sinulle isompi ongelma, sinkkuus vai kavereiden puute? Panosta sen suuremman ongelman korjaamiseen. Itse olen etsinyt uusia kavereita netistä. Yleensä seuranhakusivustoilta voi etsiä myös kavereita. Laita siis ilmoitus vetämään. En tiedä, vieläkö Eurosinkut toimii, mutta sieltä voi saada myös kaveri- ja matkaseuraa. Katso niiden nettisivut. Jos tilanne on se, ettet pysty panostamaan kavereiden laatuun, eli et onnistu solmimaan läheisiä ystävyyssuhteita, panosta määrään. Jos on tarpeeksi laaja tuttavapiiri, yleensä saa aina jonkun leffa- tai kahvitteluseuraksi.

Tuosta päivän kuvauksestasi saa kyllä valitettavasti sellaisen käsityksen, ettet ole itse oikein mistään kiinnostunut. Siis päiväsi täyttyvät Zalandon selauksella, what? Onhan nyt maailmassa vaikka mitä kiinnostavaa, mihin perehtyä. Työväenopistot ja kansalaisopistot tarjoavat vaikka mitä kursseja, joilla tapaa ihmisiä. Ala lukea, valokuvata, mene mukaan vapaaehtoistyöhön. Valinnanvaraa on. Omaa kokemusmaailmaa ja maailmankuvaa kannattaisi myös laajentaa lukemalla jotain muuta kuin Zalandon sivuja, vaikkei lukeminen nyt sosiaalinen harrastus olekaan.

Yksinäisen aikuisen ihmisen on hyvin vaikeata tai mahdotonta päästä mukaan mihinkään kaveriporukkaan mikä on saattanut muodostua jo hiekkalaatikolla. Oikeastaan toinen yksinäinen on ainut vaihtoehto.

Miksi nainen ei saisi yrittää sinkkumiestä, josta on kiinnostunut ja josta ehkä muutkin ovat kiinnostuneet? Eihän miestenkään tarvitse lähestyä naista, josta ei ole kiinnostunut ja josta kukaan muukaan ei ole kiinnostunut. (Mistä ylipäänsä tällaisen analyysin voisi tilata, josta voisi katsoa kuinka moni on kenestäkin kiinnostinut?)

Kiinnostuminen ylipäänsä ei ole tahdon asia vaan alitajuista. On siiis aivan naivi tuo ajatuksesi siitä, että naisen pitäisi suunnata kiinnostuksensa jonnekin pois kiinnostuksestaan tietoisesti. Se kun ei ole mahdollista :D Tykkäämistä ei voi ohjata. Ihmisistä tykkää tai ei tykkää, mutta tahdonvoimalla tykkäämistä ei voi ohjata tai suunnata.

Kaikki miehet ei tykkää hoikista, kaikki ei tykkää pitkähiuksisista, kaikki ei tykkää tummista eikä kaikki vaaleista. Listaa voisi jatkaa...hymy on ruma, silmät ei miellytä, ääni on epämiellyttävä, nenä on liian sitä tai tätä.

Vaikutat aavistuksen katkeroituneelta ja se jos mikä on luotaantyöntävää.

------------------------------

Nyt on taas ihan levotonta valehtelua täällä. Hoikka ja pitkähiuksinen nainen, jos oikeasti tekee aloitteita miehille, ei taatusti saa pakkeja muuta kuin jos yrittää samaa miestä jota kaikki muutkin naiset yrittää, tai jotain varattuja miehiä.

Millaisia miehiä olet lähestynyt ja miten?

M/39

Ihan aidosti ihmettelen, että miten on mahdollista ettei tutustu ihmisiin? Salilla jossa käyn, on cross training porukka. Tällä porukalla ollaan tehty kaikenlaista kivaa, on entisiä ja nykyisiä työkavereita. Ja ystäviä jo vuosien takaa. Lähinnä tuntuu ettei aika riitä kaikkeen! Itselläni on sinkkuja ja lapsettomiakin kavereina, en ole koskaan ajatellut että kavereidenkin pitäis olla perheellisiä. Omat lapset jo isoja (3kpl).

Olin myös yksinäinen tuossa iässä, koska elin vauvavuosia kotona. En tehnyt mitään luettelemistasi asioista, enkä tee nytkään kun lapset ovat jo isompia. Opiskelu, työ ja yksi harrastusilta viikossa ovat minun sosiaalinen elämäni. Puolison kanssa meillä ei ole kahdenkeskistä aikaa. Tunnen silti eläväni (liiankin) sosiaalista arkea! Minun elämäni sosiaalinen suola on tuo harrastus, josta olen saanut ystäviä. Tapaamme tosin nimenomaan siellä harrastuksessa ja noin 3 kertaa vuodessa sen ulkopuolella parin-kolmen hengen porukalla, yleensä jonkun kotona. Jos kaipaat lähinnä parisuhdetta, en taida osata neuvoa. Löysin puolisoni edellisistä opinnoista hieman alle 30-vuotiaana. En ole kokeillut tindereitä ja sellaisia. Ja muuten mulla on aina ollu lyhyet hiukset, ihan tosi rumiakin pulipääkokeiluja. Ei se hiusten pituus puolison hankkimisessa ole ollut määräävä tekijä, kuten joku täällä arveli. Joku juuri mätsäytteli sinkkuja huvikseen, siitä oli juttu uutisissa. Uskaltaisitko moiseen osallistua?

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisen aikuisen ihmisen on hyvin vaikeata tai mahdotonta päästä mukaan mihinkään kaveriporukkaan mikä on saattanut muodostua jo hiekkalaatikolla. Oikeastaan toinen yksinäinen on ainut vaihtoehto.

Ei pidä paikkaansa. Ainakin omassa elämässäni lapsuudenkavereilla on hyvin pieni rooli. Nyt aikuisena huomaa, miten erilaisia ollaan esim. vanhojen koulukavereiden kanssa. Onneksi aikuisena on mahdollista etsiä enemmän itsensä kaltaista seuraa. Minä olen saanut uusia kavereita esim. työpaikoilta. Yleensä aina olen päässyt hyvin työporukkaan mukaan. Melkein jokaisesta entisestä työpaikasta on jäänyt joku kaveri, jonka kanssa olen edelleen tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisen aikuisen ihmisen on hyvin vaikeata tai mahdotonta päästä mukaan mihinkään kaveriporukkaan mikä on saattanut muodostua jo hiekkalaatikolla. Oikeastaan toinen yksinäinen on ainut vaihtoehto.

Tämä on oma kokemuksenikin. Minulla on kaksi löyhää kaveriporukkaa, joissa ei enää näin aikuisemmalla iällä ole mitenkään paljoa yhdistäviä tekijöitä. Toisessa porukassa yhdistää sinkkuus. Kaikki ovat joko ikisinkkuja, tai olleet pitkään sinkkuna kuten itse olen. Toisessa porukassa taas ydin on ollut yläaste/lukiokaveripiiri, johon itse en ole kuulunut, mutta joka on muotoutunut uudenlaiseksi osan porukasta muuttaessa ja muuttuessa.

Ensinmainitussa porukassa vallitseva fiilis on tietynlainen "luuseriuden" glorifiointi, koska osalla porukasta ei mene kovin hyvin. Itseäni tuo meininki harmittaa, koska olen kuitenkin pyrkinyt elämässä eteenpäin ja aion jatkossakin. Jälkimmäisessä porukassa taas pn viimevuosina vaikuttanut perheellistyneiden vetäytyminen omiin juttuihinsa, eivät osallistu enää kuin harvoin. Lisäksi melkein kaikki tuosta porukasta minua lukuunottamatta ovat muuttuneet änkyräpersuiksi. En oikeastaan samaistu kumpaankaan näistä kaveriporukoista, mutta parempiakaan kavereita en enää löydä. Lapsuuden kaveriporukalle olen jo sanonut heipat, alkoivat sellaisiksi perus työ ukoiksi ja datanomeiksi, jotka halveksuvat esim akateemisia.

M/39