Yhteisöllisyys työpaikalla

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä aina pelkästään konttoriväki puhuu näistä. Niijoo, muilla ei ole aikaa palstailla töissä.

Meillä on tosi hiljaista, kun suurinosa on vielä lomilla asiakkaita myöten. Omat työni riippu toisten töistä. 

Teenkin  etätöitä, että voin luppoajalla touhuta kotitöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksista päätellen suomalainen työkulttuuri on aika outoa. Työpaikalle kuuluu tietty yhteisöllisyys. Pieni rupattelu niistä näistä kollegoiden kanssa. Onko meissä suomalaisissa autistisia enemmän kuin muiden maiden kansalaisissa?

Monissa paikoissa työkulttuuri on nykyisin sitä, että tehdään töitä eikä ole aikaa rupatella niitä näitä työkavereiden kanssa. Jokaisen minuutin, minkä teet jotain muuta kuin töitä, teet sitten työpäivän päätteeksi ylitöinä, joista et kuitenkaan saa mitään korvauksia. Sen pienen hengähdystauon, minkä saa kahvitaukona, haluaa käyttää ihan muuhun kuin työkavereiden viihdyttämiseen. Vaikka lehden lukemiseen, vessassa käyntiin ja kahvin juomiseen kaikessa rauhassa. 

Olen aloittanut työurani 1980-luvun alussa ja silloin työtahti oli paljon rennompi. Työntekijöitä oli enemmän ja myös aikaa rupatella enemmän. Nykyisin työtahti on usein sitä, ettei oikein ehdi käydä lounaallakaan, jos haluaa saada päivän työnsä tehtyä työajan puitteissa. Ja kun joku on sairaana tai lomalla, teet omien töidesi lisäksi hänenkin työt, koska sijaisia ei palkata. 

Täsmälleen näin. Ne työpaikan pakkososiaaliset jutut – pakolliset yhteiset kahvihetket, lounaat, illalliset, teemapäivät, juhlat, yms. – ovat aina jollain tavalla omasta vapaa-ajasta pois. Joko suoraan tai sitten niin, että vievät ajan töiltä, jolloin ne työt pitää sitten tehdä vapaa-ajalla. Ja ainakin itselleni vapaa-aika tarkoittaa monesti juuri sitä, että silloin ehtii tapaamaan ystäviään ja itselleen tärkeitä ihmisiä, joten vapaa-ajan varastaminen työpaikan pakkososialisointiin on pois siltä aidolta sosialisoinnilta.

Kaikki yhteisöllisyys on hanurista. TYKYpäivät ja pikkujoulut kuvottavat. Aina kun vaihdan työpaikkaa niin koskaan en pidä yhteyttä kehenkään entisistä työkavereista. Seuransa voi valita, työkavereita ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä inhoan sitä yhteisöllisyyttä, ja luulen että suurin osa täällä työpaikallakin inhoaa. Valitettavasti pomo intoilee siitä ja kerran kuussa on jotain tiimipäivää sun muuta. Suurin osa osallistuu niihin vaikkei haluaisi, koska ei halua mainetta ettei kiinnosta tiimihommat. Itse en osallistu koskaan, ja on muutama muukin jotka ei. 

Yhteiskahvitteluja tai turhan puhumisia itse työpaikalla ei onneksi ole. Olisi sellainen ahdistavaa.

niin, toki kertoo jo työpaikan hengestä sekin, että yhteiset kahvihetket olisivat ahdistavia. Meillä oli hyvä ja iloinen tiimi aiemmin,  ja töihin oli ilo mennä. Nyt ei kahvitella ja henkikin kyllä erilainen. ap

Oikein hyvä henki täällä on, tosin joku kovin ekstrovertti voisi kyllä kärsiä. Mutta tämä it-alan työpaikka ja meidän tiimi sattuu olemaan täynnä introverttejä nörttejä jotka viihdymme omissa oloissamme. Ei siinä ole meille mitään vaivaannuttavaa tai ahdistavaa, se on mukavaa että saa esim. tauoilla palautua niin kuin parhaiten palautuu eli yksin. Eikä siinä tiimityössäkään ole silti mitään ongelmia: kaikki osaavat kyllä kommunikoida tarpeelliset työasiat toisilleen kun täytyy. Muuta kuin työasiaa ei vaan ole tapana puhua.

Tämä. On aivan riittävää, että projektit yms yhteistyötä vaativat jutut hoidetaan kunnialla ja kommunikaatio pelaa. Siihen ei tarvita mitään pelejä , leikkejä ja ylimääräisiä ryhmäytymisiä. Tulen työkaverini kanssa toimeen työtehtävien puitteissa ja arvostan heidän panostaan, mitään kiinnostusta hengailla sen enempää yhdessä ei ole. Työpaikka ei ole mikään lasten leikkikerho.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työpaikka ei ole kaverikerho.

Meidän työpaikka onneksi on. Olen saanut elämääni mukavia uusia ihmisiä työn kautta, samoin moni muu. Järjestämme yhdessä halukkaille paljon kaikenlaista myös työajan ulkopuolella.

Kuulostaa tosi inhottavalta ja ahdistavalta työpaikalta, en viihtyisi. Työpaikalla teen sen, mitä työni vaatii ja sillä hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä inhoan sitä yhteisöllisyyttä, ja luulen että suurin osa täällä työpaikallakin inhoaa. Valitettavasti pomo intoilee siitä ja kerran kuussa on jotain tiimipäivää sun muuta. Suurin osa osallistuu niihin vaikkei haluaisi, koska ei halua mainetta ettei kiinnosta tiimihommat. Itse en osallistu koskaan, ja on muutama muukin jotka ei. 

Yhteiskahvitteluja tai turhan puhumisia itse työpaikalla ei onneksi ole. Olisi sellainen ahdistavaa.

niin, toki kertoo jo työpaikan hengestä sekin, että yhteiset kahvihetket olisivat ahdistavia. Meillä oli hyvä ja iloinen tiimi aiemmin,  ja töihin oli ilo mennä. Nyt ei kahvitella ja henkikin kyllä erilainen. ap

Oikein hyvä henki täällä on, tosin joku kovin ekstrovertti voisi kyllä kärsiä. Mutta tämä it-alan työpaikka ja meidän tiimi sattuu olemaan täynnä introverttejä nörttejä jotka viihdymme omissa oloissamme. Ei siinä ole meille mitään vaivaannuttavaa tai ahdistavaa, se on mukavaa että saa esim. tauoilla palautua niin kuin parhaiten palautuu eli yksin. Eikä siinä tiimityössäkään ole silti mitään ongelmia: kaikki osaavat kyllä kommunikoida tarpeelliset työasiat toisilleen kun täytyy. Muuta kuin työasiaa ei vaan ole tapana puhua.

Tämä. On aivan riittävää, että projektit yms yhteistyötä vaativat jutut hoidetaan kunnialla ja kommunikaatio pelaa. Siihen ei tarvita mitään pelejä , leikkejä ja ylimääräisiä ryhmäytymisiä. Tulen työkaverini kanssa toimeen työtehtävien puitteissa ja arvostan heidän panostaan, mitään kiinnostusta hengailla sen enempää yhdessä ei ole. Työpaikka ei ole mikään lasten leikkikerho.

Itse olen kyllä ystävystynyt useamman ihmisen kanssa työpaikalla, mutta se on aina ollut täysin vapaa-ehtoista. 

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksista päätellen suomalainen työkulttuuri on aika outoa. Työpaikalle kuuluu tietty yhteisöllisyys. Pieni rupattelu niistä näistä kollegoiden kanssa. Onko meissä suomalaisissa autistisia enemmän kuin muiden maiden kansalaisissa?

Työpaikoille ei kuulu yhteisöllisyys vaan työnteko. Työtovereiden kanssa on tultava toimeen, mutta se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

team leader kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en halua kaveerata työkavereiden kanssa kovin paljon, mutta kaikkien kanssa yritän tulla toimeen. Osa ihmisistä on lahjakkaita ja hyviä, mutta osa melkoisia pöllöpäitä, jotka draamailevat ja elävät liian tunteidensa vietävinä. Siksi en juuri käy illanvietoissa enkä lounailla seurueissa. Vaihdan sanan, pari kahvihuoneessa kenen kanssa vaan, mutta en millään tasolla halua elää työkavereiden kanssa elämääni.

Tämä. Ja sitten jos muutenkin on pakko istua kaikki päivät toimistolla sen saman pienen ihmisjoukon kanssa, niin totta hitossa sitä haluaa sitten tavata muita ihmisiä vapaa-ajalla eikä käyttää sitäkin aikaa niiden samojen työkavereiden kanssa, joista kaikista ei välttämättä edes pidä. Ei työpaikka ole mikään seurustelukerho.

Tässä ketjussa puhutaan nyt sekaisin aidasta ja aidan seipäistä. Vapaa-ajan yhteisöllisyys on aivan oma juttunsa ja siihen eivät kaikki aina kykene vaikka haluaisivatkin. Esim. yh:n on aika vaikea taipua kaikkiin "duunin jälkeen"-juttuihin.

Mutta työilmapiirin ja yhteisöllisyyden syöpä ovat ne "Me, myself & I", tyypit, joiden mielestä esim. projektityö on sitä, että kaikki puuhaavat omissa oloissaan jotain pientä palasta ja vuoden päätteeksi ne palaset lähetetään sähköpostitse ja projektipäällikkö saa liimata ne kasaan. Ei kerrota mitään jos ei kysytä, ei avata suuta jos ei kysytä, ei pyydetä eikä tarjota apua, ei infota mitään omista tulemisista tai menemisistä jne.

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta mun mielestä aloituksessa ei puhuttu tuosta jälkimmäisestä asiasta yhtään mitään. 

- eri

Täsmälleen. Siinähän puhuttiin kahvitauoista.

Kohteliaisuus, ystävällisyys, yhteistyö ja sosiaaliset taidot ovat tärkeitä. Työkavereista voi myös tulla ihan aitoja kavereita. Mutta pakolliset kaikkien kahvihetket ja kaikenlaiset loputtomat pakolliset "yhteishengen" nostatusjutut ovat yleensä sietämättömiä. Niitä yleensä myös käytetään enemmän työpaikoilla, joissa ihmiset tulevat tosi huonosti toimeen keskenään, mikä tekee niistä vielä sietämättömämpiä.

en ajanut takaa pakotettuja kahvituokioita tms. Meillä ei siis edes ole kuin pieni koppi kahvittelua varten mutta kukaan ei siellä koskaan käy. Työaikaan silti kuuluu kaksi lounastaukoa. Ei ole palavereja joissa puhuttaisiin vaikkapa yleisesti, missä mennään, miten kukin jaksaa jne. Ketään ei kiinnosta. Kaikki ovat kiireisiä, ilmapiiri ärtynyt jne. Yleinen yrityskulttuuri on peestä. ap

erikoisasiantuntija kirjoitti:

Itse olen huomannut, että introvertit ihmiset ovat usein ainakin "vartti-autisteja" eli tosi lahjakkaita jossain, mutta sitten joku puhuminen tai muu kommunikointi tuottaa vaikeuksia ja silmiin katsominen on jo ihan mahdotonta. Hyviä työrukkasia kyllä. Ja mikäs sen parempi kuin antaa muiden tehdä työt ja toimia vain itse koordinaattorina.

Kuvailemasi ihminen ei ole introvertti vaan hänellä on selkeästi sosiaalisten tilanteiden pelko ja jonkinmoinen ahdistuneisuushäiriö. Normaalit introvertit ovat jopa taitavampia sosiaalisesti kuin ekstrovertit, sillä he kuuntelevat toisia eivätkä hölötä pelkästään omaa juttuaan. Introvertti vaan ei välttämättä jaksa suunnata huomiotaan hänelle tyhjänpäiväisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työpaikka ei ole kaverikerho.

Meidän työpaikka onneksi on. Olen saanut elämääni mukavia uusia ihmisiä työn kautta, samoin moni muu. Järjestämme yhdessä halukkaille paljon kaikenlaista myös työajan ulkopuolella.

Kuulostaa tosi inhottavalta ja ahdistavalta työpaikalta, en viihtyisi. Työpaikalla teen sen, mitä työni vaatii ja sillä hyvä.

Miksi tuo on ahdistavaa? Hän kirjoittaa, että tapahtumat järjestetään halukkaille. Minä on jäänyt meidän työpaikalla monista kekkereistä pois enkä ole asiasta yhtään ahdistunut. Eikä meillä ketään ahdistella juhliin vaan ne tulee ketkä haluavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen pakotettu yhteisöllisyys on kauheaa.

Meillä onneksi se yhteisöllisyys on vapaaehtoista. On kahvi- ja lounasporukat, joihin voi mennä mukaan jos haluaa ja ehtii, velvollisuutta ei ole. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta paljon meillä on ihmisiä jotka syystä tai toisesta sitä yhteisöä ympärilleen kaipaavat, joten hengailkoot vapaasti keskenään. Minä lähden lounaalle korkeintaan kirjan kanssa ja tasan silloin kun omaan aikatauluuni sopii, mitään ei tarvitse muiden kanssa väännellä ja käännellä.

Tämä juuri: 'on paljon ihmisiä jotka syystä tai toisesta sitä yhteisöä ympärilleen kaipaavat, joten hengailkoot vapaasti keskenään' ja on paljon niitä jotka eivät halua olla muiden kanssa tekemisissä.

Eli kaikille jotain. Käytöstavat, tervehtiminen ym kuuluu kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työpaikka ei ole kaverikerho.

Meidän työpaikka onneksi on. Olen saanut elämääni mukavia uusia ihmisiä työn kautta, samoin moni muu. Järjestämme yhdessä halukkaille paljon kaikenlaista myös työajan ulkopuolella.

Kuulostaa tosi inhottavalta ja ahdistavalta työpaikalta, en viihtyisi. Työpaikalla teen sen, mitä työni vaatii ja sillä hyvä.

Miksi tuo on ahdistavaa? Hän kirjoittaa, että tapahtumat järjestetään halukkaille. Minä on jäänyt meidän työpaikalla monista kekkereistä pois enkä ole asiasta yhtään ahdistunut. Eikä meillä ketään ahdistella juhliin vaan ne tulee ketkä haluavat. 

Käytännössä kuitenkin nämä jutut eivät ole aidosti vapaaehtoisia ja niistä poissaolevista ja aikaisin lähteistä juoruillaan ja puhutaan pahaa.

Meillä noihin yhteisiin illanviettoihin panostetaan niin vähän ja ne noudattavat samaa kaavaa jopa ruokien suhteen, joten olen alkuvaiheen aktiivisuuden jälkeen todennut, että jää väliin. Jos ei työnantaja näe sitä arvokkaaksi toiminnaksi, enpä näe sitten minäkään, vaan teen myös vain suoranaisesti rahaa itselle tuottavia juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

team leader kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en halua kaveerata työkavereiden kanssa kovin paljon, mutta kaikkien kanssa yritän tulla toimeen. Osa ihmisistä on lahjakkaita ja hyviä, mutta osa melkoisia pöllöpäitä, jotka draamailevat ja elävät liian tunteidensa vietävinä. Siksi en juuri käy illanvietoissa enkä lounailla seurueissa. Vaihdan sanan, pari kahvihuoneessa kenen kanssa vaan, mutta en millään tasolla halua elää työkavereiden kanssa elämääni.

Tämä. Ja sitten jos muutenkin on pakko istua kaikki päivät toimistolla sen saman pienen ihmisjoukon kanssa, niin totta hitossa sitä haluaa sitten tavata muita ihmisiä vapaa-ajalla eikä käyttää sitäkin aikaa niiden samojen työkavereiden kanssa, joista kaikista ei välttämättä edes pidä. Ei työpaikka ole mikään seurustelukerho.

Tässä ketjussa puhutaan nyt sekaisin aidasta ja aidan seipäistä. Vapaa-ajan yhteisöllisyys on aivan oma juttunsa ja siihen eivät kaikki aina kykene vaikka haluaisivatkin. Esim. yh:n on aika vaikea taipua kaikkiin "duunin jälkeen"-juttuihin.

Mutta työilmapiirin ja yhteisöllisyyden syöpä ovat ne "Me, myself & I", tyypit, joiden mielestä esim. projektityö on sitä, että kaikki puuhaavat omissa oloissaan jotain pientä palasta ja vuoden päätteeksi ne palaset lähetetään sähköpostitse ja projektipäällikkö saa liimata ne kasaan. Ei kerrota mitään jos ei kysytä, ei avata suuta jos ei kysytä, ei pyydetä eikä tarjota apua, ei infota mitään omista tulemisista tai menemisistä jne.

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta mun mielestä aloituksessa ei puhuttu tuosta jälkimmäisestä asiasta yhtään mitään. 

- eri

Täsmälleen. Siinähän puhuttiin kahvitauoista.

Kohteliaisuus, ystävällisyys, yhteistyö ja sosiaaliset taidot ovat tärkeitä. Työkavereista voi myös tulla ihan aitoja kavereita. Mutta pakolliset kaikkien kahvihetket ja kaikenlaiset loputtomat pakolliset "yhteishengen" nostatusjutut ovat yleensä sietämättömiä. Niitä yleensä myös käytetään enemmän työpaikoilla, joissa ihmiset tulevat tosi huonosti toimeen keskenään, mikä tekee niistä vielä sietämättömämpiä.

en ajanut takaa pakotettuja kahvituokioita tms. Meillä ei siis edes ole kuin pieni koppi kahvittelua varten mutta kukaan ei siellä koskaan käy. Työaikaan silti kuuluu kaksi lounastaukoa. Ei ole palavereja joissa puhuttaisiin vaikkapa yleisesti, missä mennään, miten kukin jaksaa jne. Ketään ei kiinnosta. Kaikki ovat kiireisiä, ilmapiiri ärtynyt jne. Yleinen yrityskulttuuri on peestä. ap

Meillä omaan jaksamiseen liittyvistä ongelmista puhutaan joko esimiehen, työterveyshuollon tai molempian kanssa, ei työkavereiden kanssa.Vain esimies voi vaikuttaa siihen, onko sulla liikaa tai liian vähän töitä, ja työterveyshuolto siihen, tarvitsetko sairaslomaa. Sen sijaan meillä on tiimipalavereja, joissa puhutaan siitä, missä mennään kulloisenkin työprojektin suhteen. Mutta ei sielläkään puhuta siitä, jos jonkun työntekijän työt on aikataulusta jäljessä, koska tämä ei ole jaksanut hoitaa hommiaan. Meillä työntekijän velvollisuus on ottaa yhteyttä eismieheen jo siinä vaiheessa, kun työntekijä huomaa aikataulujensa alkavan hiljalleen kusta kintuille, eikä vasta sitten, kun projektin deadlinen on jo käsillä. 

Minäkin tykkäisin että voisi kerran päivässä istua kahville juttelemaan mukavia 10 minuutiksi työkavereiden kanssa. Etenkin kun meillä on täällä töissä sellainen kahviporukka. Mutta minä en kuulu siihen, ei kutsuta mukaan ja jos itse lyöttäydyn seuraan niin selkeästi eivät tykkää. Eli aitoa yhteisöllisyyttä kaipaan minäkin, en klikkejä ja juoruporukoita. Minulla ei ole ystäviä tällä paikkakunnalla niin olisihan se mukavaa, että edes töissä olisi vähän sosiaalista kanssakäymistä tuttujen ihmisten kanssa muutenkin kuin työn merkeissä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tykkäisin että voisi kerran päivässä istua kahville juttelemaan mukavia 10 minuutiksi työkavereiden kanssa. Etenkin kun meillä on täällä töissä sellainen kahviporukka. Mutta minä en kuulu siihen, ei kutsuta mukaan ja jos itse lyöttäydyn seuraan niin selkeästi eivät tykkää. Eli aitoa yhteisöllisyyttä kaipaan minäkin, en klikkejä ja juoruporukoita. Minulla ei ole ystäviä tällä paikkakunnalla niin olisihan se mukavaa, että edes töissä olisi vähän sosiaalista kanssakäymistä tuttujen ihmisten kanssa muutenkin kuin työn merkeissä.

Tuo on kyllä tylsää, jos kahviporukka on mutta siihen ei ole tervetullut. Onko työpaikallasi jotakuta porukan ulkopuolelta jonka kanssa voisit kahvitella?

treffit kirjoitti:

Parjaisin ilmankin, mutta onhan se kivaa etta tehdaan yhdessa silloin talloin jotain kivaa myos vapaa-ajalla. Ennen lomien alkua oli karibialaiset grillibileet, pomo luovutti ison puutarhansa kayttoomme ja palkattiin kokki. Myos elamankumppani ja lapset olivat tervetulleita. 

Nyt lomien jalkeen mennaan ajamaan kartingia, sen jalkeen varmaan taas yhteisruokailu. 

Ennen joulua mentiin "isosti" syomaan, monen ruokalajin illallinen viineineen kalliissa ravintolassa. Tamakin oli myos elamankumppaneille. 

Ja meilla synttarisankari tuo perinteisesti kakkua koko firmalle. 

Meillä synttärisankarille tilataan sellainen kakku kuin hän haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työpaikka ei ole kaverikerho.

Meidän työpaikka onneksi on. Olen saanut elämääni mukavia uusia ihmisiä työn kautta, samoin moni muu. Järjestämme yhdessä halukkaille paljon kaikenlaista myös työajan ulkopuolella.

Kuulostaa tosi inhottavalta ja ahdistavalta työpaikalta, en viihtyisi. Työpaikalla teen sen, mitä työni vaatii ja sillä hyvä.

Miksi tuo on ahdistavaa? Hän kirjoittaa, että tapahtumat järjestetään halukkaille. Minä on jäänyt meidän työpaikalla monista kekkereistä pois enkä ole asiasta yhtään ahdistunut. Eikä meillä ketään ahdistella juhliin vaan ne tulee ketkä haluavat. 

Jossain työpaikoilla nuo ovat käytännössä pakollisia. Pomo ja/tai muu työyhteisö pakottaa osallistumaan, eli siitä tehdään tosi iso ongelma jos ei osallistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

team leader kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en halua kaveerata työkavereiden kanssa kovin paljon, mutta kaikkien kanssa yritän tulla toimeen. Osa ihmisistä on lahjakkaita ja hyviä, mutta osa melkoisia pöllöpäitä, jotka draamailevat ja elävät liian tunteidensa vietävinä. Siksi en juuri käy illanvietoissa enkä lounailla seurueissa. Vaihdan sanan, pari kahvihuoneessa kenen kanssa vaan, mutta en millään tasolla halua elää työkavereiden kanssa elämääni.

Tämä. Ja sitten jos muutenkin on pakko istua kaikki päivät toimistolla sen saman pienen ihmisjoukon kanssa, niin totta hitossa sitä haluaa sitten tavata muita ihmisiä vapaa-ajalla eikä käyttää sitäkin aikaa niiden samojen työkavereiden kanssa, joista kaikista ei välttämättä edes pidä. Ei työpaikka ole mikään seurustelukerho.

Tässä ketjussa puhutaan nyt sekaisin aidasta ja aidan seipäistä. Vapaa-ajan yhteisöllisyys on aivan oma juttunsa ja siihen eivät kaikki aina kykene vaikka haluaisivatkin. Esim. yh:n on aika vaikea taipua kaikkiin "duunin jälkeen"-juttuihin.

Mutta työilmapiirin ja yhteisöllisyyden syöpä ovat ne "Me, myself & I", tyypit, joiden mielestä esim. projektityö on sitä, että kaikki puuhaavat omissa oloissaan jotain pientä palasta ja vuoden päätteeksi ne palaset lähetetään sähköpostitse ja projektipäällikkö saa liimata ne kasaan. Ei kerrota mitään jos ei kysytä, ei avata suuta jos ei kysytä, ei pyydetä eikä tarjota apua, ei infota mitään omista tulemisista tai menemisistä jne.

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta mun mielestä aloituksessa ei puhuttu tuosta jälkimmäisestä asiasta yhtään mitään. 

- eri

Täsmälleen. Siinähän puhuttiin kahvitauoista.

Kohteliaisuus, ystävällisyys, yhteistyö ja sosiaaliset taidot ovat tärkeitä. Työkavereista voi myös tulla ihan aitoja kavereita. Mutta pakolliset kaikkien kahvihetket ja kaikenlaiset loputtomat pakolliset "yhteishengen" nostatusjutut ovat yleensä sietämättömiä. Niitä yleensä myös käytetään enemmän työpaikoilla, joissa ihmiset tulevat tosi huonosti toimeen keskenään, mikä tekee niistä vielä sietämättömämpiä.

en ajanut takaa pakotettuja kahvituokioita tms. Meillä ei siis edes ole kuin pieni koppi kahvittelua varten mutta kukaan ei siellä koskaan käy. Työaikaan silti kuuluu kaksi lounastaukoa. Ei ole palavereja joissa puhuttaisiin vaikkapa yleisesti, missä mennään, miten kukin jaksaa jne. Ketään ei kiinnosta. Kaikki ovat kiireisiä, ilmapiiri ärtynyt jne. Yleinen yrityskulttuuri on peestä. ap

Eli sä haluaisit päästä puhumaan omasta jaksamisestasi työkavereillesi, joilla on niin kiire, että eivät ehdi käymään edes kahvitauolla? Miksi heidän pitäisi olla kiinnostuneita sun jaksamisestasi, jos heillä on itselläänkin noin kiire? Jos sulla on aikaa käydä kopissa kahvitauolla sekä lounastauolla, sehän tarkoittaa vain sitä, että sulla on vähemmän kiire kuin niillä muilla. Vai tarkoititko, että sä voisit ottaa itsellesi osan näiden kiireisten työtehtävistä? Jos näin, puhu esimiehesi kanssa, koska hänen tehtävänään on delegoida työtehtävät eikä työntekijöiden sopia niistä keskenään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tykkäisin että voisi kerran päivässä istua kahville juttelemaan mukavia 10 minuutiksi työkavereiden kanssa. Etenkin kun meillä on täällä töissä sellainen kahviporukka. Mutta minä en kuulu siihen, ei kutsuta mukaan ja jos itse lyöttäydyn seuraan niin selkeästi eivät tykkää. Eli aitoa yhteisöllisyyttä kaipaan minäkin, en klikkejä ja juoruporukoita. Minulla ei ole ystäviä tällä paikkakunnalla niin olisihan se mukavaa, että edes töissä olisi vähän sosiaalista kanssakäymistä tuttujen ihmisten kanssa muutenkin kuin työn merkeissä.

Tuo on kyllä tylsää, jos kahviporukka on mutta siihen ei ole tervetullut. Onko työpaikallasi jotakuta porukan ulkopuolelta jonka kanssa voisit kahvitella?

Juu kun olen eri työtehtävissä niin eivät ilmeisesti halua tiimin ulkopuolisia mukaan, vaikka samassa konttorissa istutaan ja jonkun verran ollaan tekemisissä töiden puolesta. Muihinkin ns. ulkopuolisiin suhtautuvat vähän nihkeästi. Noh, ehkä en jää paljosta paitsi kun ovat noin sisäänpäin lämpiäviä.

Aiemmin oli pari muuta mukavaa kollegaa jotka kävivät kahvilla ja heidän kanssa oli kiva jutella, mutta ovat vaihtaneet työpaikkaa jo.

Pitää vaan hyväksyä, että työpäivä on 100% työntekoa ja yksinoloa varten (vaikka laillisestikin minulle ne muutama tauko kuuluu, mutta yksin ei huvita pitää taukoja) ja sosiaaliset kontaktit jäävät vapaa-ajan harrasteisiin. Ja samalla toivon, että joku uusi sosiaalinen kahvittelija tulisi meille töihin. Minkäs teet, voisi asiat huonomminkin olla. Onneksi työ on sentään kivaa.