Yhteisöllisyys työpaikalla

Vierailija kirjoitti:

Työpaikka ei ole kaverikerho.

Meidän työpaikka onneksi on. Olen saanut elämääni mukavia uusia ihmisiä työn kautta, samoin moni muu. Järjestämme yhdessä halukkaille paljon kaikenlaista myös työajan ulkopuolella.

Tykkäisin jos olisi mukavia työkavereita. Tai no useammat on, mutta kahden päällepäsmärin takia jätän kaikki tilaisuudet väliin. Mun korvat rais kataan aina kun varsinkin se toinen aloittaa minäminä-konserttonsa. Viime yönäkun näin toisesta painajaisia.

Tuollainen pakotettu yhteisöllisyys on kauheaa. Yleensä siihen yhdistyy myös se, että siinä varsinaisessa työssä mitään yhteisöllisyyttä ei ole, eli kukaan ei viitsi tehdä oikeasti yhteistyötä. Sitä välinpitämättömyyttä yhteistyöstä sitten yritetään paikata pakollisilla kahvihetkillä, teemapäivillä ja muilla teennäisillä pakkotekemisillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on jonkin verran tiimipalavereja, mutta ne ovat aina työaikana ja niissä puhutaan työasioista. En osallistuisi mihinkään sellaiseen työnantajan järjestämään, mikä mun pitäisi tehdä vapaa-ajallani ja vieläpä ilmaiseksi. Jos maksetaan siltäkin ajalta palkka ja ylityökorvaukset, voin tanssia vaikka tiputanssia työnantajan käskystä. En muuten. 

Kahvilla ja lounaalla jokainen käy kuten itse haluaa. Ei meillä olisi ehdes mahdollisuutta järjestää niin, että kaikilla olisi joka päivä samaan aikaan hetki, jolloin voi keskeyttää työnsä ja mennä porukalla kahville tai syömään. Eikä kaikilla ole edes samaan aikaan nälkä, koska on liukuva työaika. Yleensä aamuvirkut klo 7:ksi tulevat menevät lounaalle vain vähän sen jälkeen, kun viimeisimmät ovat vasta raahautuneet töihin. Osa tekee välillä etätyöpäiviä milloin mistäkin syystä. 

Työkaveeidensa kanssa on suuren osan hereilläoloajastaan enkä näe mitään tarvetta, että heidän kanssaan pitäisi olla vielä vapaa-aikanakin. Enkä näe mitään tarvetta tietää työkavereideni yksityiselämästä. Tiimityö sujuu oikein hyvin ja tehokkaasti, vaikka töissä puhutaankin vain työasioista. 

Vapaa-aika on toki eri asia kuin se, että pystyy olemaan luontevasti ja mököttämättä ihmisten kanssa työaikana ja erilaisissa työtilanteissa.

Ehkä ap sitten tarkoitti illanvietoilla jotain iltavuorossa olevien työajalla tapahtuvia juttuja. Mä käsitin ne vapaa-ajalla tapahtuviksi, koska en tee vuorotyötä. 

Ei varmaankaan tarkoittanut. Illanvietto ja työvuoro eivät sovi kyllä samaan lauseeseen. 

Kaupungilla töissä. Ihmiset pienissä kuppikunnissa, kaikkia ei todellakaan kutsuta lounaalle yhdessä. Ahdistavaa.

Vierailija kirjoitti:

erikoisasiantuntija kirjoitti:

Meidän tiimissä on 31 työntekijää ja näistä ehkä 2/5 on todella sosiaalisia ja seurallisia, 2/5 "normaaleja" ja 1/5 noita autisti-introverttejä tai muuten vaan omituisia. Sen verran kuitenkin kaikista löytyy yhteisöllisyyttä että voivat istua samassa kahvipöydässä ja työskennellä samoissa projekteissa.

Omituinen jako. Yleensä nämä "sosiaaliset" ovat niitä omituisia.

Joo, on niitäkin. Esim. yksi hieman alle 60v. eronnut rouva, jonka suu käy koko ajan. Ei siis varsinaisesti keskustele, vaan ilmeisesti ajattelee ääneen. "Eikyllämuntäytyykyllätänäänlähteävähänaikaisemminkotiinkunonniinhienoilmakinjakoiratäytyyviedäpissille". Aina on kauhea kiire töissä puheidensa mukaan, mutta yleensä hänet löytää kahvihuoneesta.

Vierailija kirjoitti:

Mä en halua kaveerata työkavereiden kanssa kovin paljon, mutta kaikkien kanssa yritän tulla toimeen. Osa ihmisistä on lahjakkaita ja hyviä, mutta osa melkoisia pöllöpäitä, jotka draamailevat ja elävät liian tunteidensa vietävinä. Siksi en juuri käy illanvietoissa enkä lounailla seurueissa. Vaihdan sanan, pari kahvihuoneessa kenen kanssa vaan, mutta en millään tasolla halua elää työkavereiden kanssa elämääni.

Tämä. Ja sitten jos muutenkin on pakko istua kaikki päivät toimistolla sen saman pienen ihmisjoukon kanssa, niin totta hitossa sitä haluaa sitten tavata muita ihmisiä vapaa-ajalla eikä käyttää sitäkin aikaa niiden samojen työkavereiden kanssa, joista kaikista ei välttämättä edes pidä. Ei työpaikka ole mikään seurustelukerho.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä aina pelkästään konttoriväki puhuu näistä. Niijoo, muilla ei ole aikaa palstailla töissä.

Etätyö on päivän sana. Joku voi olla vielä lomallakin, esim. minä.

Minäkin lomalla, ensimmäinen lomaviikko menossa, kolme on vielä edessä. Ei läheskään kaikki pidä lomaansa heinäkuussa. 

Yleensä ne "sosiaaliset" ihmiset työpaikalla ovat ärsyttäviä ja ongelmaisia. Tyypillisesti yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole kavereita omassa elämässään niin sitten yrittävät pakottaa työpaikalla ihmiset pakolla kavereiksi. Tai/ja sitten sellaisia, joilla on valtava halu puhua itsestään koko ajan ja haluavat itselleen yleisön, mutta kun kukaan ei vapaaehtoisesti halua heitä jatkuvasti tuntikausia kuunnella, niin tekevät kaikkensa pakottaakseen ihmiset työpaikalla itselleen yleisöksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en halua kaveerata työkavereiden kanssa kovin paljon, mutta kaikkien kanssa yritän tulla toimeen. Osa ihmisistä on lahjakkaita ja hyviä, mutta osa melkoisia pöllöpäitä, jotka draamailevat ja elävät liian tunteidensa vietävinä. Siksi en juuri käy illanvietoissa enkä lounailla seurueissa. Vaihdan sanan, pari kahvihuoneessa kenen kanssa vaan, mutta en millään tasolla halua elää työkavereiden kanssa elämääni.

Tämä. Ja sitten jos muutenkin on pakko istua kaikki päivät toimistolla sen saman pienen ihmisjoukon kanssa, niin totta hitossa sitä haluaa sitten tavata muita ihmisiä vapaa-ajalla eikä käyttää sitäkin aikaa niiden samojen työkavereiden kanssa, joista kaikista ei välttämättä edes pidä. Ei työpaikka ole mikään seurustelukerho.

Tässä ketjussa puhutaan nyt sekaisin aidasta ja aidan seipäistä. Vapaa-ajan yhteisöllisyys on aivan oma juttunsa ja siihen eivät kaikki aina kykene vaikka haluaisivatkin. Esim. yh:n on aika vaikea taipua kaikkiin "duunin jälkeen"-juttuihin.

Mutta työilmapiirin ja yhteisöllisyyden syöpä ovat ne "Me, myself & I", tyypit, joiden mielestä esim. projektityö on sitä, että kaikki puuhaavat omissa oloissaan jotain pientä palasta ja vuoden päätteeksi ne palaset lähetetään sähköpostitse ja projektipäällikkö saa liimata ne kasaan. Ei kerrota mitään jos ei kysytä, ei avata suuta jos ei kysytä, ei pyydetä eikä tarjota apua, ei infota mitään omista tulemisista tai menemisistä jne.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksista päätellen suomalainen työkulttuuri on aika outoa. Työpaikalle kuuluu tietty yhteisöllisyys. Pieni rupattelu niistä näistä kollegoiden kanssa. Onko meissä suomalaisissa autistisia enemmän kuin muiden maiden kansalaisissa?

Monissa paikoissa työkulttuuri on nykyisin sitä, että tehdään töitä eikä ole aikaa rupatella niitä näitä työkavereiden kanssa. Jokaisen minuutin, minkä teet jotain muuta kuin töitä, teet sitten työpäivän päätteeksi ylitöinä, joista et kuitenkaan saa mitään korvauksia. Sen pienen hengähdystauon, minkä saa kahvitaukona, haluaa käyttää ihan muuhun kuin työkavereiden viihdyttämiseen. Vaikka lehden lukemiseen, vessassa käyntiin ja kahvin juomiseen kaikessa rauhassa. 

Olen aloittanut työurani 1980-luvun alussa ja silloin työtahti oli paljon rennompi. Työntekijöitä oli enemmän ja myös aikaa rupatella enemmän. Nykyisin työtahti on usein sitä, ettei oikein ehdi käydä lounaallakaan, jos haluaa saada päivän työnsä tehtyä työajan puitteissa. Ja kun joku on sairaana tai lomalla, teet omien töidesi lisäksi hänenkin työt, koska sijaisia ei palkata. 

team leader kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en halua kaveerata työkavereiden kanssa kovin paljon, mutta kaikkien kanssa yritän tulla toimeen. Osa ihmisistä on lahjakkaita ja hyviä, mutta osa melkoisia pöllöpäitä, jotka draamailevat ja elävät liian tunteidensa vietävinä. Siksi en juuri käy illanvietoissa enkä lounailla seurueissa. Vaihdan sanan, pari kahvihuoneessa kenen kanssa vaan, mutta en millään tasolla halua elää työkavereiden kanssa elämääni.

Tämä. Ja sitten jos muutenkin on pakko istua kaikki päivät toimistolla sen saman pienen ihmisjoukon kanssa, niin totta hitossa sitä haluaa sitten tavata muita ihmisiä vapaa-ajalla eikä käyttää sitäkin aikaa niiden samojen työkavereiden kanssa, joista kaikista ei välttämättä edes pidä. Ei työpaikka ole mikään seurustelukerho.

Tässä ketjussa puhutaan nyt sekaisin aidasta ja aidan seipäistä. Vapaa-ajan yhteisöllisyys on aivan oma juttunsa ja siihen eivät kaikki aina kykene vaikka haluaisivatkin. Esim. yh:n on aika vaikea taipua kaikkiin "duunin jälkeen"-juttuihin.

Mutta työilmapiirin ja yhteisöllisyyden syöpä ovat ne "Me, myself & I", tyypit, joiden mielestä esim. projektityö on sitä, että kaikki puuhaavat omissa oloissaan jotain pientä palasta ja vuoden päätteeksi ne palaset lähetetään sähköpostitse ja projektipäällikkö saa liimata ne kasaan. Ei kerrota mitään jos ei kysytä, ei avata suuta jos ei kysytä, ei pyydetä eikä tarjota apua, ei infota mitään omista tulemisista tai menemisistä jne.

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta mun mielestä aloituksessa ei puhuttu tuosta jälkimmäisestä asiasta yhtään mitään. 

- eri

Työ ei oikein onnistuisi ellei työpaikalla olisi yhteisöllisyyttä. Se ei kuitenkaan edellytä että sitä pitäisi työajan ulkopuolella työkavereiden kanssa olla. Työajan ulkopuolella harrastan yhteisöllisyyttä ihan mieluusti muissa ympyröissä.

Mä olen sosiaalinen ihminen ja tykkään että on kahvihuone seuraa. Mutta vapaa-ajalla mulla on muut kaverit enkä halua silloin viettää aikaa työkavereiden kanssa. Pidän siis työn ja kodin erillään.

Voin jutella työkaverin kanssa yleisiä asioita mutta en koskaan mitään kovin henkilökohtaista. Yksi työkaveri sanoikin ettei osaisi ostaa mulle lahjaa koska ei kunnolla tunne mua. Silti jutellaan paljon hänen kanssaan. Mutta häntä siis vaivasi se etten kertonut itsestäni yhtä paljon kuin jotkut muut.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne "sosiaaliset" ihmiset työpaikalla ovat ärsyttäviä ja ongelmaisia. Tyypillisesti yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole kavereita omassa elämässään niin sitten yrittävät pakottaa työpaikalla ihmiset pakolla kavereiksi. Tai/ja sitten sellaisia, joilla on valtava halu puhua itsestään koko ajan ja haluavat itselleen yleisön, mutta kun kukaan ei vapaaehtoisesti halua heitä jatkuvasti tuntikausia kuunnella, niin tekevät kaikkensa pakottaakseen ihmiset työpaikalla itselleen yleisöksi.

Juurikin näin, sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat kaksi eri asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen pakotettu yhteisöllisyys on kauheaa.

Meillä onneksi se yhteisöllisyys on vapaaehtoista. On kahvi- ja lounasporukat, joihin voi mennä mukaan jos haluaa ja ehtii, velvollisuutta ei ole. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta paljon meillä on ihmisiä jotka syystä tai toisesta sitä yhteisöä ympärilleen kaipaavat, joten hengailkoot vapaasti keskenään. Minä lähden lounaalle korkeintaan kirjan kanssa ja tasan silloin kun omaan aikatauluuni sopii, mitään ei tarvitse muiden kanssa väännellä ja käännellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työpaikka ei ole kaverikerho.

Meidän työpaikka onneksi on. Olen saanut elämääni mukavia uusia ihmisiä työn kautta, samoin moni muu. Järjestämme yhdessä halukkaille paljon kaikenlaista myös työajan ulkopuolella.

Kauheaa. Olet juuri sellainen työpaikan kammottavaksi tekevä, joka yrittää pakottaa ihmiset työpaikalla täyttämään kavereidensa puutetta. Kun noista aktiviteeteista yleensä tulee sitten enemmän tai vähemmän pakollisia, ja hitto kun raivostuttaa hyppiä jotain pussihyppyä räntäsateessa työporukan kanssa kun haluaisi ehtiä tapaamaan paljon ennemmin omaa perhettään ja kavereitaan tuollakin ajalla.

On ihan uskomattoman itsekästä yrittää pakottaa työpaikan ihmiset kavereikseen. Kyllä ne omat kaverit pitää ihan itse hankkia.

Vierailija kirjoitti:

team leader kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en halua kaveerata työkavereiden kanssa kovin paljon, mutta kaikkien kanssa yritän tulla toimeen. Osa ihmisistä on lahjakkaita ja hyviä, mutta osa melkoisia pöllöpäitä, jotka draamailevat ja elävät liian tunteidensa vietävinä. Siksi en juuri käy illanvietoissa enkä lounailla seurueissa. Vaihdan sanan, pari kahvihuoneessa kenen kanssa vaan, mutta en millään tasolla halua elää työkavereiden kanssa elämääni.

Tämä. Ja sitten jos muutenkin on pakko istua kaikki päivät toimistolla sen saman pienen ihmisjoukon kanssa, niin totta hitossa sitä haluaa sitten tavata muita ihmisiä vapaa-ajalla eikä käyttää sitäkin aikaa niiden samojen työkavereiden kanssa, joista kaikista ei välttämättä edes pidä. Ei työpaikka ole mikään seurustelukerho.

Tässä ketjussa puhutaan nyt sekaisin aidasta ja aidan seipäistä. Vapaa-ajan yhteisöllisyys on aivan oma juttunsa ja siihen eivät kaikki aina kykene vaikka haluaisivatkin. Esim. yh:n on aika vaikea taipua kaikkiin "duunin jälkeen"-juttuihin.

Mutta työilmapiirin ja yhteisöllisyyden syöpä ovat ne "Me, myself & I", tyypit, joiden mielestä esim. projektityö on sitä, että kaikki puuhaavat omissa oloissaan jotain pientä palasta ja vuoden päätteeksi ne palaset lähetetään sähköpostitse ja projektipäällikkö saa liimata ne kasaan. Ei kerrota mitään jos ei kysytä, ei avata suuta jos ei kysytä, ei pyydetä eikä tarjota apua, ei infota mitään omista tulemisista tai menemisistä jne.

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta mun mielestä aloituksessa ei puhuttu tuosta jälkimmäisestä asiasta yhtään mitään. 

- eri

Mulle palaverit tyhy päivät, koulutukset jne. on työaikaa. Tauot, kahvi- ja lounastauot tai illanvietot vapaa-aikaa.

Vierailija kirjoitti:

team leader kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en halua kaveerata työkavereiden kanssa kovin paljon, mutta kaikkien kanssa yritän tulla toimeen. Osa ihmisistä on lahjakkaita ja hyviä, mutta osa melkoisia pöllöpäitä, jotka draamailevat ja elävät liian tunteidensa vietävinä. Siksi en juuri käy illanvietoissa enkä lounailla seurueissa. Vaihdan sanan, pari kahvihuoneessa kenen kanssa vaan, mutta en millään tasolla halua elää työkavereiden kanssa elämääni.

Tämä. Ja sitten jos muutenkin on pakko istua kaikki päivät toimistolla sen saman pienen ihmisjoukon kanssa, niin totta hitossa sitä haluaa sitten tavata muita ihmisiä vapaa-ajalla eikä käyttää sitäkin aikaa niiden samojen työkavereiden kanssa, joista kaikista ei välttämättä edes pidä. Ei työpaikka ole mikään seurustelukerho.

Tässä ketjussa puhutaan nyt sekaisin aidasta ja aidan seipäistä. Vapaa-ajan yhteisöllisyys on aivan oma juttunsa ja siihen eivät kaikki aina kykene vaikka haluaisivatkin. Esim. yh:n on aika vaikea taipua kaikkiin "duunin jälkeen"-juttuihin.

Mutta työilmapiirin ja yhteisöllisyyden syöpä ovat ne "Me, myself & I", tyypit, joiden mielestä esim. projektityö on sitä, että kaikki puuhaavat omissa oloissaan jotain pientä palasta ja vuoden päätteeksi ne palaset lähetetään sähköpostitse ja projektipäällikkö saa liimata ne kasaan. Ei kerrota mitään jos ei kysytä, ei avata suuta jos ei kysytä, ei pyydetä eikä tarjota apua, ei infota mitään omista tulemisista tai menemisistä jne.

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta mun mielestä aloituksessa ei puhuttu tuosta jälkimmäisestä asiasta yhtään mitään. 

- eri

Täsmälleen. Siinähän puhuttiin kahvitauoista.

Kohteliaisuus, ystävällisyys, yhteistyö ja sosiaaliset taidot ovat tärkeitä. Työkavereista voi myös tulla ihan aitoja kavereita. Mutta pakolliset kaikkien kahvihetket ja kaikenlaiset loputtomat pakolliset "yhteishengen" nostatusjutut ovat yleensä sietämättömiä. Niitä yleensä myös käytetään enemmän työpaikoilla, joissa ihmiset tulevat tosi huonosti toimeen keskenään, mikä tekee niistä vielä sietämättömämpiä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tehdään töitä projektimuotoisesti ja työ on tiimityötä. Kyllä siinä yhteisöllisyys on aika tärkeää ja homma tökkii aika lailla jos sattuu liian monta introverttia "olen vain töissä täällä"-tyyppiä samaan projektiryhmään. Ylipäätään jos töissä vietetään 1/3 vuorokaudesta n. 200 päivänä vuodessa niin kyllä kaikkien pitää osata soittaa samassa tahdissa.

Eli muiden pitäisi osata soittaa sun kanssa samassa tahdissa? Mitäpä jos opettelet itse soittamaan muiden tahdissa ja teet siellä töissä niitä töitä etkä leiki mitään kaverikerhoa.