Lue keskustelun säännöt.
Yhteisöllisyys työpaikalla
02.08.2019 |
Kuinka tärkeää teille on yhteiset kahvihetket, tiimipalaverit, tyky-päivät, illanvietot? Edellisessä työpaikassa firma tarjosi esim 2 kertaa vuodessa illallisen ja jonkun aktiviteetin porukalle (meitä oli noin 15), kahvilla istuttiin kahdesti päivässä, käytiin porukalla syömässä. JOs ei lähtenyt niin ei katsottu pahalla. Kun joku läi lomalle hän tarjosi kahvin kanssa jotain, kiva tapa. Nykyisessä työpaikassa ei ole yhtään mitään. Ihmiset istuvat kuin robotit ja lähtevät illalla kotiin. Ei ole liikuntaseteleitä, ei kahvihetkiä, ei mitään.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei siis kaipaa työssään mitään taukotilaa, kahvitaukoa, edes joskus jonkun tarjoamia lomapullia, firman tarjoamaa taukojumppaa, tiiimipalavereja, liikuntaseteleitä, tykypäiviä? Siis teette vain työnne omat kahvit pöydän ääressä nauttien eikä mitään muuta? Nuo kaikki puuttuvat työpaikaltani. Istun mielelläni omassa kopissa mutta olisi se mukavaa kun edes joskus joku huikkaisi lounaalle tai juteltaisiin porukalla missä mennään. Olen varmaan outo ihminen. ap. Enkä tosiaan puhu yksityiselämän asioista töissä. Miksi nämå ihmiset ovat toistensa kamuja facessa yms kun mikään yhdessä olo ei töissä kiinnosta? ap
Kaikki muut noista paitsi kahvitauko on mulle ihan kirosanoja. Tykypäivät kaikkein ahdistavin kammotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työpaikka ei ole kaverikerho.
Meidän työpaikka onneksi on. Olen saanut elämääni mukavia uusia ihmisiä työn kautta, samoin moni muu. Järjestämme yhdessä halukkaille paljon kaikenlaista myös työajan ulkopuolella.
Kuulostaa tosi inhottavalta ja ahdistavalta työpaikalta, en viihtyisi. Työpaikalla teen sen, mitä työni vaatii ja sillä hyvä.
Miksi tuo on ahdistavaa? Hän kirjoittaa, että tapahtumat järjestetään halukkaille. Minä on jäänyt meidän työpaikalla monista kekkereistä pois enkä ole asiasta yhtään ahdistunut. Eikä meillä ketään ahdistella juhliin vaan ne tulee ketkä haluavat.
Käytännössä kuitenkin nämä jutut eivät ole aidosti vapaaehtoisia ja niistä poissaolevista ja aikaisin lähteistä juoruillaan ja puhutaan pahaa.
No ei ainakaan meillä puhuta. Jään usein pippaloista pois, mutta kun olen osallistunut, ei siellä todellakaan pohdita pois jääneiden asioista. Siksi tykkään meidän työyhteisöstä. On toimintaa, johon voi halutessaan osallistua tai sitten ei tarvitse osallistua eikä siitä tehdä mitään numeroa. Ihan paras työpaikka ikinä. Ja meillä on ihan älyttömän hyvä työhenki.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen yhteisöllisyys = kevättalven ryyppyreissu Leville tms. (toki pakolliset seminaarit ym) ja tietenkin klassikko Pikkujoulu jossa saa juoda viinaa oikein kunnolla ja kähmiä työkavereita, koko vuoden silmäpeliä harrastaneet pääsee toistensa kimppuun. Jes. Eipä oikein tällainen "yhteisöllisyys" kiinnosta, toki varmasti on ihan oikeaakin yhteisöllisyyttä joissakin firmoissa mutta ei täällä.
Nykyään "nuorekkaissa ja trendikkäissä" firmoissa nuo on out. Tiimipäivät on lasersotaa, rallin ajamista, keinoaaltosurffausta, hohtokeilausta, trampoliinipuistoa (joo kyllä, aikuisille), seikkailurataa tai pakohuonepeliä. Ei jotenkin 45-vuotiaana monisairaana ihmisenä oikein pysty eikä nappaa.
Yrityskulttuuri on muuttunut kurjistavaan suuntaan ja siksi kaikki kiva on loppunut työpaikoilta. Itse tosin nautin etäpäivistä, enkä halua roikkua toimistolla, joten sikäli ihan sopiva ratkaisu. Kaipaan kyllä toisinaan niitä kulta-aikoja, kun omistajien osingot eivät ohjanneet työtä, vaan töissä oli oikeasti kiva tekemisen meininki ja nauraa räkätettiin työkavereiden kanssa koko päivän milloin mitäkin tyhmää juttua. Kulta-aikana oli myös kannustimia ja bonuksia, joita ei enää ole maksettu vuosiin.
Tosin työnantajakin saa nyt sitä mistä maksaa/mihin on valmis panostamaan. Kaikki on vaan töissä, ketään ei kiinnosta ja kukaan ei ota vastuuta mistään. Hommat seisoo, kaikki kertaantuu. Kukaan ei vapaaehtoisesti suostu mihinkään. Kukaan ei tule ylitöihin tai jousta työvuoroissa. Uusiin juttuihin ei kouluteta, joten onko ihmekkään ettei kukaan osaakkaan enää mitään. Tämä luonnollisesti johtaa asiakasmenetyksiin ja näitä sitten johtoryhmässä päivitellään silmät pyöreinä..
Imaisen vielä äitiysloman rahat ja vapaat tästä puljusta ja sanon sen jälkeen heipat. 10-vuotta tätä on kestetty ja nyt riittää.
N35
Vierailija kirjoitti:
No miksi niin monet firmat kertovat työpaikkailmoituksessaan tiiviistä ja kivasta työyhteisöstä jne kaikesta muusta työhön kuulumattomasta? Olen ollut liki vuoden töissä eikä ole pidetty esim kertaakaan kehityskeskustelua, yhden kerran 20 minuutin tiimipalsu. Siinä käytiin läpi kesälomat. Muuten moikkaan näitä ihmisiä ohimennen aamulla ja lopun päivää laitan heille jatkuvasti mailia. Töitä olen täällä tekemässä mutta ei tämäkään ihan normaalia toimintaa ole. ap
Nro 96 vastaa: meillä on tiivis ja kiva työyhteisö. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun uusi projekti alkaa, ei ole mitään väliä, keitä työkavereita projektiin osallistuu. Jokainen osaa ja hoitaa hommansa ja jos ei osaa, opettelee asian. Kukaan ei lusmuile eikä nakita omia töitään toisille. Lisäksi voi hyvin konsultoida johonkin toiseen projektiin kuuluvaa kolleegaansa, jos tietää tällä olevan enemmän asiantuntemusta sellaisesta asiasta, josta on ensimmäistä kertaa jossain projektissa vastuussa. Kukaan ei siis pihtaa omaa osaamistaan eikä pyri tekemään itsestään työnantajalle korvaamatonta. Työkavereita ei kuitenkaan vaivata sellaisilla kysymyksillä, mihin vastauksen voi kohtuullisessa ajassa selvittää itsekin. Meillä ei myöskään kukaan ota kunniaa itselleen asiasta, jonka joku toinen on hoitanut. Tätä on tiivis ja kiva työyhteisö.
Lomien suhteen meille ilmestyy talvella pilvipalveluun lomataulukko, johon jokainen merkitsee omat lomatoiveensa. Jos oma lomatoive osuu päällekkäin sellaisen työkaverin kanssa, jonka osaamisen vuoksi ei voi olla samaan aikaan lomalla, näistä pystytään ihan hyvin neuvottelemaan ko työkaverin kanssa. Mulla on vain yksi tällainen työkaveri ja meillä onneksi lomatoiveet eivät ole koskaan samaan aikaan. Minä haluan lomani aina alkukesästä ja hän loppukesästä. Näin on menty jo vuosia, mutta jos hän jossain vaiheessa haluaisikin pitää lomansa alkukesästä, ei mulla olisi mitään ongelmaa pitää lomani välillä loppukesästäkin.
Varsinaisia kehityskeskusteluita meilläkään ei ole, koska saamme tosiaan itse arvioida, millaista koulutusta tarvitsemme ja näistä voi sopia aina suoraan esimiehen kanssa. Kun on jonkun koulutuksen suorittanut, on tietenkin oletettavaa, että haluaa myös hyödyntää uutta osaamistaan ja siten tulee varsin hyvin valikoiduksi sellaisiin projekteihin, joissa tätä osaamista tarvitaan. Ei työnantajan kannata maksaa tuhansien eurojen kursseja työntekijälle, jos uutta osaamista ei ole tarkoitus hyödyntää missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en kyllä tarvitse mitään tuollaista. Menen töihin saadakseni rahaa oman vapaa-aikani huvituksiin, en tarvitse sirkushuveja itse työpaikalle. Työkaverit ovat ihan mukavia, mutta paljon itseäni vanhempia, joten meillä ei ole pahemmin mitään yhteistäkään. Illanvietotkaan eivät siis olisi luultavasti kovin kiinnostavia. Liikuntasetelin saamme työn puolesta, se on mielestäni ihan kiva juttu.
Yhteisöllisyys ei kiinnosta lainkaan ja tuottaa jopa pahoinvointia. Tästä kun on koittanut sanoa esimiehelle, että kaikki eivät saa pakkososialisoinnista hyvinvointia, katsotaan kuin tärähtänyttä. Inhottaa, kun töissä koko ajan joku roikkuu hihassa, ja sen takia ei jää enää vapaa-ajalla energiaa tärkeille ihmisille.
Työpaikan yhteisöllisyys on usein kuin lapset hiekkalaatikolla: heidät vain tyrkätään toistensa syliin ja ajatellaan, että nyt he ovat kavereita. Aikuisten vastine hiekkalaatikolle on useimmiten avokonttori tai neuvotteluhuone, johon esimies tyrkkää tiiminsä ja laittaa oven säppiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaa ainoastaan sellaiset työyhteisöllisyydet mistä maksetaan palkkaa. Jos väkisin pakotetaan tutustumaan joihinkin nuoriin junnuihin, niin en todellakaan tee sitä omalla vapaa-ajallani. Joko firma maksaa tai ei tule tapahtumaan.
Meillä on kummallinen tapa, että yhteisissä kokoontumisissa (grillijuhla, pikkujoulu) työajan ulkopuolella on aina leikkejä. Aina. Ja niihin on pakko osallistua. Itse menisin mieluusti joskus mukaan, mutta en vaan jaksa niitä pakkoleikkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paskin tilanne yksilölle lienee tämä mikä mulla nyt on: työpaikalla ollaan hyvin yhteisöllisiä, mutta juuri sinä olet se erilainen jota ei porukkaan huolita.
Olen keski-ikäinen nainen miesvaltaisessa firmassa, jossa useimmat vielä nuoria, 25-35 vuotiaita. Täällä on joo sosiaalista. Siellä niitä istuu nytkin poikia pelitilassa juomassa perjantaikaljaa ja pelaamassa jotain tietokonepelejä. Viettävät yhdessä saunailtoja ja viikonloppuja tms. Höpöttelevät iloisesti avokonttorissa. Ovat tosiaan ihan sen oloisia että ovat hyviä kavereita keskenään.
No, sitten olen minä, outolintu. Vieroksuvat selvästi koska olen väärää ikäluokkaa ja sukupuolta. Olen välillä yrittänyt aktiivisesti tehdä tuttavuutta ja kyllä minulle ihan peruskohteliaasti, mutta vaivautuneesti, vastataan, mutta selvästi huomaa että eivät he ymmärrä mitä minä siellä heidän porukassa teen ja toivovat että menisin pois. Voi sitä vaivaantumisen määrää kun kerran ilmestyin saunailtaan, jonne kuitenkin kaikille työntekijöille, minullekin tuli kutsu! Ilmeisesti ajattelivat, ettei "tätin" läsnä ollessa voi olla rennosti ja oli tosi jäykkä tunnelma. Pomoni on nainen ja sanoi minulle ihan suoraan, että ei ole pojat oikein minulle lämmenneet, kun olen niin erilainen. Toivoi että jaksan silti, koska arvostaa minua työntekijänä ja asiakkaatkin arvostaa.
Välillä tulee ihan vainoharhaisia oloja, että nauraakohan ne joukolla minua, jos kuuluu naurua jostain. Tiedän että tuskin minua useinkaan miettivät, mutta sellaista se tiiviin porukan ulkopuolisena oleminen tekee, että alkaa tuntea että on enemmänkin vainottu.
Sama kokemus, mutta omalla kohdallani ihan pyydettiin useasti vaihtamaan työpaikkaa, että pääsen "omieni pariin". Jotkut olivat niin härskejä, että lähettivät minulle työpaikkailmoituksia, yleensä jotain harjoittelijan paikkoja (olen 35-vuotias tietotekniikan DI ja pitkä työkokemus). Olin erilainen kuin muut eli opiskellut eri alaa ja nörtti. Tätä passiivis-aggressiivista toimintaa ja ulkopuolelle jättämistä harrastivat naiset ja miehet. Lisäksi juoruiltiin kaikesta mahdollisesta ja todella siis kauhea kokemus "yhteisöllisyydestä". Ihan sama mitä koitin ihmisten kanssa jutella. Aina sama vaivautunut hiljaisuus ja muutama oli avoimen ivallinen. Lopulta vaihdoin ihan itse työpaikkaa. Tässä kävi itselleni hyvin sillä uudessa työssä ihmiset olivat huomattavasti mukavampia ja eivät niin karsasta erilaisuutta. Viihdyn oikein hyvin ja pidän työstäni.
Vierailija kirjoitti:
No miksi niin monet firmat kertovat työpaikkailmoituksessaan tiiviistä ja kivasta työyhteisöstä jne kaikesta muusta työhön kuulumattomasta? Olen ollut liki vuoden töissä eikä ole pidetty esim kertaakaan kehityskeskustelua, yhden kerran 20 minuutin tiimipalsu. Siinä käytiin läpi kesälomat. Muuten moikkaan näitä ihmisiä ohimennen aamulla ja lopun päivää laitan heille jatkuvasti mailia. Töitä olen täällä tekemässä mutta ei tämäkään ihan normaalia toimintaa ole. ap
Eihän tiivis ja kiva työyhteisö tarkoita, että keskellä päivää kaikki nousevat ylös hyppimään tasajalkaa ja heiluttamaan käsiään, kokoonnutaan kahvihuoneeseen kertomaan hassuja juttuja, työpäivän jälkeen käydään yhdessä juomassa viinaa ja välillä työnantaja kustantaa työntekijöilleen illan pakohuoneessa tai hohtokeilaamassa.
Tiivis ja kiva työyhteisö tarkoittaa, että työntekijälle tarjotaan mahdollisuus tehdä työnsä hyvin. Työkaverit auttavat, jos jotain ei osaa. Pomo ei seiso sekunttikello kädessään huohottamassa niskaan. Työkaverit eivät etsimällä etsi virheitä tekemisistäsi päästäkseen kertomaan niistä pomolle. Työkaverit eivät lintsaa omista töistään eivätkä vähättele toistensa osaamista. Työkaverit eivät pistä omia virheitään toisen työntekijän niskoille. Ei puukoteta selkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No miksi niin monet firmat kertovat työpaikkailmoituksessaan tiiviistä ja kivasta työyhteisöstä jne kaikesta muusta työhön kuulumattomasta? Olen ollut liki vuoden töissä eikä ole pidetty esim kertaakaan kehityskeskustelua, yhden kerran 20 minuutin tiimipalsu. Siinä käytiin läpi kesälomat. Muuten moikkaan näitä ihmisiä ohimennen aamulla ja lopun päivää laitan heille jatkuvasti mailia. Töitä olen täällä tekemässä mutta ei tämäkään ihan normaalia toimintaa ole. ap
Mitä helpompi ja nopeampi sinut on korvata uudella työntekijällä, sitä vähemmän yrityksen kannattaa investoida sinuun. Ja vastaavasti mitä vaikeampi sinut on korvata uudella työntekijällä, sitä järkevämpää työnantajan on investoida sinuun, jotta et päättäisi vaihtaa työpaikkaa.
Olen ollut tilanteessa, jossa firman ylemmästä johdosta tultiin mua tapaamaan henkilökohtaisesti vain tunti sen jälkeen, kun olin ilmoittanut lähiesimiehelleni lähteväni pois. Multa kysyttiin, mitä haluaisin, jotta jäisin vielä vuodeksi. Kuinka suuren palkankorotuksen ja mitä muita etuja. Silloin muhun iski piru. Työpaikkani johto oli varsin sovinistinen ja meillä oli töissä nuori nainen, jolle kirjoitettiin vain määräaikaisia työsopimuksia milloin milläkin verukkeella. Koska en ollut vielä lupautunut muuallekaan, ilmoitin jääväni vielä vuodeksi, jos tämä "Kati " vakinaistetaan välittömästi ja saan 500 €/kk lisää palkkaa. En ikinä unohda pukuhemmon tyrmistynyttä ilmettä! " Kati" sai vakkaripaikan, minä lisää palkkaa ja irtisanoin itseni vasta vuoden päästä. Välillä vähän "hyvä sisko verkostoakin ".
Meillä pidetään aina ruokatunti yhdessä koko poppoo, kahvit satunnaisesti myös aina kun vaan töiltä ehtii. Pari kertaa vuodessa on tyky-päivä (yleensä lähinnä ryyppäjäiset, joita ennen järjestetään joku yhteinen aktiviteetti)
Kulttuurisetelit kuuluu myös pakettiin.
Meidän työ on muutenkin sellaista yhdessätekemistä, että työkavereista on muodostunut vähän kuin toinen perhe. Tykkään ihan valtavasti, oon ollut myös toisenlaisissa työyhteisöissä ja niihin tuntui aina vähän epämiellyttävältä mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä yhteisöllisyyden puute ja huono esimiestyö johtivat siihen, että eräs kaveri joka ei osannut annettuja tehtäviään kitkutteli työssään useamman vuoden tekemättä oikeastaan "paljon mitään". No minullehan ne hommat sitten kaatuivat omien vanhojen töitteni lisäksi. Onneksi vaihtui esimieskin joka ymmärsi ettei yksi ihminen voi tehdä kahden töitä ja tähän extrahommaan palkattiin konsultti talon ulkopuolelta.
Entisessä työssäni teimme asiakastoimeksiantoja, joille yhteistä oli usein se, että hommaan kului esim. kolme viikkoa työaikaa, toimeksiannon budjetti kesti kahden viikon työtunnit ja asiakkaan aikataulu oli että valmista olisi pitänyt olla jo kuukausi sitten. Siinä kyllä opittiin sitä yhteisöllisyyttä sekä pyytämään ja tarjoamaan apua tarpeen mukaan.
Itse ymmärrän vähän kumpaakin näkökantaa, riippuen työpaikasta ja työkavereista.
Olen kuullut työpaikoista joissa ilmapiiri ei ole kovin hyvä, joissa silti yritetään ylläpitää yhteishenkeä. Tällöin se voi olla melko pakotettua, etenkin semmoiselle joka ei kuulu mihinkään 'klikkiin'.
Tällä hetkellä olen työpaikassa jossa painotetaan ystävällistä käytöstä, muiden huomioonottamista ja auttamista. Nämä eivät ole vain avainsanoja johtajan powerpointesityksessä vaan ihan oikeita arvoja joita työpaikallamme toteutetaan. Työyhteisömme on niin ollen erittäin mukava, rento ja monipuolinen, sekä ikähaarukaltaan että sukupuolijakaumaltaan. Välistä järjestetään juhlia ja muita projektipäättäjäisiä: joskus enemmän joskus vähemmän. Mihinkään osallistuminen ei ole pakollista, ja ne tulevat jotka pääsevät ja ehtivät. Viihdyn todella hyvin tässä työpaikassa, mutta voin kuvitella etteivät ihan samat arvot ja sama toimintatapa toimisi ihan missä tahansa työpaikassa. Oma yrityksemme on keskisuuri (parisataa henkeä) mutta työskentelen pienemmässä sivukonttorissa.
Tunnen ihmisiä jotka välttelevät tietoisesti kaikkea sosiaalista työyhteisössä, ja voin sen siinä mielessä ymmärtää ettei kaikilla riitä voimia ylläpitää työsuhteita vapaa-aikanakin. Myös joillain aloilla voi työyhteisö olla muuten erittäin hauska, mutta siinä mielessä raadollinen että potkuja jaellaan tulosten perusteella. Silloin voi tulla kaksijakoinen fiilis siitä että vaikka muuten työyhteisö onkin mukava, voi lähtö tulla hyvinkin äkkiä ja odottamatta. Tällaiseen ympäristöön ei ehkä sitten haluakaan kotiutua liikaa.
erikoisasiantuntija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että introvertit ihmiset ovat usein ainakin "vartti-autisteja" eli tosi lahjakkaita jossain, mutta sitten joku puhuminen tai muu kommunikointi tuottaa vaikeuksia ja silmiin katsominen on jo ihan mahdotonta. Hyviä työrukkasia kyllä. Ja mikäs sen parempi kuin antaa muiden tehdä työt ja toimia vain itse koordinaattorina.
Tämänkin laatuista avautumista on miltei mahdoton kommentoida, nätisti ja sosiaalisesti. Voiko tällaista ihmistä katsoa edes silmiin?
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei siis kaipaa työssään mitään taukotilaa, kahvitaukoa, edes joskus jonkun tarjoamia lomapullia, firman tarjoamaa taukojumppaa, tiiimipalavereja, liikuntaseteleitä, tykypäiviä? Siis teette vain työnne omat kahvit pöydän ääressä nauttien eikä mitään muuta? Nuo kaikki puuttuvat työpaikaltani. Istun mielelläni omassa kopissa mutta olisi se mukavaa kun edes joskus joku huikkaisi lounaalle tai juteltaisiin porukalla missä mennään. Olen varmaan outo ihminen. ap. Enkä tosiaan puhu yksityiselämän asioista töissä. Miksi nämå ihmiset ovat toistensa kamuja facessa yms kun mikään yhdessä olo ei töissä kiinnosta? ap
Nuo kuvailemasi asiat ovat kyllä mukavia. Ero on yleensä siinä, että joskus siitä yhteisöllisyydestä tulee pakotettua ja painostavaa. Silloin se on kivaa, jos se on luontaista ja vapaaehtoista, niin että siihen voi osallistua tai olla osallistumatta, kiireistään ja luonteestaan huolimatta.
Itse inhoan pakotettua yhteisöllisyyttä, mutta ystävällisyys sekä normaali sosiaalisuus töissä on toki mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
No miksi niin monet firmat kertovat työpaikkailmoituksessaan tiiviistä ja kivasta työyhteisöstä jne kaikesta muusta työhön kuulumattomasta? Olen ollut liki vuoden töissä eikä ole pidetty esim kertaakaan kehityskeskustelua, yhden kerran 20 minuutin tiimipalsu. Siinä käytiin läpi kesälomat. Muuten moikkaan näitä ihmisiä ohimennen aamulla ja lopun päivää laitan heille jatkuvasti mailia. Töitä olen täällä tekemässä mutta ei tämäkään ihan normaalia toimintaa ole. ap
No tuosta olen samaa mieltä. Tiimipalaverien yms. puuttuminen on vähän outoa. Miten teette sitten yhteistyötä töiden puitteissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen yhteisöllisyys = kevättalven ryyppyreissu Leville tms. (toki pakolliset seminaarit ym) ja tietenkin klassikko Pikkujoulu jossa saa juoda viinaa oikein kunnolla ja kähmiä työkavereita, koko vuoden silmäpeliä harrastaneet pääsee toistensa kimppuun. Jes. Eipä oikein tällainen "yhteisöllisyys" kiinnosta, toki varmasti on ihan oikeaakin yhteisöllisyyttä joissakin firmoissa mutta ei täällä.
Nykyään "nuorekkaissa ja trendikkäissä" firmoissa nuo on out. Tiimipäivät on lasersotaa, rallin ajamista, keinoaaltosurffausta, hohtokeilausta, trampoliinipuistoa (joo kyllä, aikuisille), seikkailurataa tai pakohuonepeliä. Ei jotenkin 45-vuotiaana monisairaana ihmisenä oikein pysty eikä nappaa.
Yäk. Tuollainen olisi ihan painajaista. Joku pakohuonepeli vaikka. Pakkoyhteisöllisyydessä on se vika, että joku aina määrittelee, millaista sen pitää olla. Mitä tehdään, milloin, minkä pitää olla kivaa. Kaikki ihmiset kun eivät kuitenkaan ole samanlaisia, ja se mikä on osalle kivaa, on kauhistus toisille. Sitten tulee hirveä ryhmäpaine, klikit, sorsiminen, arvostelu, ulossulkeminen, jopa määrittelyt siitä, että joku ei ole "yhteisöllinen" tai "ei sovi yrityksen kulttuuriin" kun ei nauti niistä pakohuonepeleistä tms.
Yhteisöllisyys työpaikalla on ihan kivaa, mutta vapaa-ajalla en halua katsoakaan työpaikalle päin ellei siitä makseta, eli ei kiitos mitään illanistujaisia.