Rauhoittuuko pelimiehet koskaan ja asettuu aloilleen sen yhden naisen kanssa?
Kaksi vuotta yhdessä ja tiedän miehen menneisyydestä, että on useita yhden yön juttuja, baaritoitailuja ja lyhyitä suhteita. Mies on kertonut olleensa 200 naisen kanssa ennen minua ja nyt sanoo löytäneensä sen oikean eli minut ja haluaa, että hankkisimme lapsen. Meillä puitteet muuten hyvät taloudellisesti, asumme uudessa omakotitalossa ja molemmilla vakkariduunit. Alussa häiritsi miehen menneisyys, mutta ei sinällään enää. Kukapa sille mitään voi ja ollaanhan tässä nyt oltu jo parisen vuotta yhdessä. En olisi koskaan uskonut, että entinen pelimies asettuu aloilleen ja haluaa perustaa perheen. Emme siis ole vielä aloittaneet lapsen tekoa. Miehellä ei ole tauteja, vaikka on ollut niin monen kanssa. Kysynkin nyt teiltä uskotteko miehen sanoihin?
Kommentit (107)
Voi olla että joku ongelmatilanne saa miehessä vanhat tavat pintaan. Tai just muutostilanne ja kriisi, jollainen lapsen syntymä voi olla.
Kyllä monet rauhoittuu. Tiedän monia omasta ikäluokastani / tuttavapiiristäni joiden menoa olen pitkään seuraillut. Ja näistä jotkut mitkä tänä päivänä on jo pitkään olleet hyvin rauhallisia yhden naisen miehiä ja perheenisiä, oli jossain vaiheessa nuorena melkoisia pelimiehiä ja bilehileitä.
Lars kirjoitti:
No itse en uskoisi, vaikka olen itsekin mies. Mitä suurimmalla varmuudella pelimiehen elkeet eivät hetkessä katoa. Hetkeksi voi ukko rauhoittua, mutta heti kun hyvä syy löytyy, alkaa taas entinen meno. Usko hyvällä, tunnen tuon tyypin niin hyvin, että en sellaisia ystäväpiiriini ota.
Oletko pelimies itsekin?
Vierailija kirjoitti:

Miten pitkään? Mun tuntemilla se on kestänyt max. 5-7 vuotta. Tai joillain parisuhde kyllä pidempään, mutta ei ilman pettämistä.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että joku ongelmatilanne saa miehessä vanhat tavat pintaan. Tai just muutostilanne ja kriisi, jollainen lapsen syntymä voi olla.
Lapsen saaminen on luonnollinen osa elämää eikä mikään tekosyy kriiseillä. Vain keskenkasvuinen eksynyt lammas kriiseilee.

En todellakaan ole peluri. Olen vain nähnyt sellaisia aivan liikaa elämäni aikana, joten osaan varoittaa moisista.
Kyllä ihan varmasti. Ja just nimenomaan sun kanssa.
Tarkennus vielä; toki on MAHDOLLISTA, että pelimies oikeasti rauhoittuu jossain vaiheessa, mutta itse en kyllä parisuhdettani laskisi sen varaan. Jokainen tekee tietysti omat ratkaisunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että joku ongelmatilanne saa miehessä vanhat tavat pintaan. Tai just muutostilanne ja kriisi, jollainen lapsen syntymä voi olla.
Lapsen saaminen on luonnollinen osa elämää eikä mikään tekosyy kriiseillä. Vain keskenkasvuinen eksynyt lammas kriiseilee.
Aivan. Ja pelimiehisyyteen just usein liittyykin henkinen keskenkasvuisuus, joka ei niin vain katoa.
Mulla on ollut 50 s-kumppania (n.) ennen miestäni. En silti ole ollut mikään pelinainen, olen vain ollut avoin kokemuksille, ja siinä mielessä estoton. En ole mitenkään mystisesti "muuttunut" nyt, kun olen ollut mieheni kanssa jo 5v, vaan nyt on nyt, ja silloin oli silloin. Molemmat ovat minua aikansa, sekä menneisyys, että nykyisyys. Se siis että on ollutm onen kanssa sillai, ei tarkoita että se olisi joku geeni joka siihen ajaa, vaan voi olla myös että osaa ottaa ilon irti erilaisista elämäntilanteista.
Lapsirakas voi rauhoittua muutamaksi vuodeksi perhe-elämään ja olla innoissaan lapsistaan.Muutama vuosi,max 10,elää sitä vaihetta ja sitten alkaa hötkyily.Ainakin pettäminen ja sivusuhteet,vaikka lapsille ei erokotia halua.Jossakin vaiheessa,viimeistään 45-vuotiaana,tulee vielä pari uutta kunnon sikailuvaihdetta käyttöön.
Sitten onkin hopeakettu.
En ole nähnyt muita loppuja näille tarinoille.Tunnen useamman nyt 50v tapauksen.
Kyllä voi rauhoittua. Itse olin tuollainen bilehile ja pelimies, mutta en enää ole vaan uskollinen perheen isä. Ja vaikka on ollut avioliitossa tiukkoja paikkoja, niin ei ole tullut mieleen palata entiseen.
Minulla tuo nuo pelimiehen elkeet jäi pois noin 45vuoden iässä, haimatulehduksen ja kaksi sydänkohtausta sairastaneenani sekä kolmen lapsen isänä (kaikilla eri äidit). Nykyisen vaimon kanssa kolme yhteistä lasta ja kaikkine lapsiperheen hankaluuksineenkin voi sanoa että hyvin menee. :)
? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monet rauhoittuu. Tiedän monia omasta ikäluokastani / tuttavapiiristäni joiden menoa olen pitkään seuraillut. Ja näistä jotkut mitkä tänä päivänä on jo pitkään olleet hyvin rauhallisia yhden naisen miehiä ja perheenisiä, oli jossain vaiheessa nuorena melkoisia pelimiehiä ja bilehileitä.
Miten pitkään? Mun tuntemilla se on kestänyt max. 5-7 vuotta. Tai joillain parisuhde kyllä pidempään, mutta ei ilman pettämistä.
Parisenkymmentä vuotta, opiskeluajasta päälle nelikymppiseen. Mutta ne, jotka on oikeasti vakiintuneet, on olleet sellaisia joilla pelimiesvaihe ei ole ollut kovin pitkä. Sellaista käytöstä on esiintynyt esim. vain opiskeluvuosina ja ehkä muutama vuosi sen jälkeen. Ja on pikemminkin ollut niin että se pelimiehuus on ollut outo poikkeus omaan oikeaan persoonaan kuin toisinpäin, joku nuoruuden ja keskenkasvuisuuden aiheuttama höyrähdys, tai yletön kokemuksenhinku, ja sitten on kuitenkin kyllästynyt siihen elämään tarpeeksi koettuaan. Yleensä tosiaan niin, että on olleet kyllästyneet tai kyllästymässä siihen elämään jo naisensa tavattuaan, eikä mikään pikamuutos kun tapaa oikean.
Mulla on ollut 200 miestä.En ole ajatellut olevani pelinainen.Tykkään vaan seksistä.En ole koskaan pettänyt.
Voihan pelimies asettua aloilleen monestikin eri naisten kanssa. Ehkä ap on ensimmäinen, vai oliko joku niistä aiemmista seurustelukumppanikin, eikä vain irtonumero?
Lars kirjoitti:
Tarkennus vielä; toki on MAHDOLLISTA, että pelimies oikeasti rauhoittuu jossain vaiheessa, mutta itse en kyllä parisuhdettani laskisi sen varaan. Jokainen tekee tietysti omat ratkaisunsa.
Itse taas en antaisi menneisyyden pilata tällä hetkellä hyvää suhdetta, jos kerran nyt ex-pelimies vaikuttaisi aidosti siltä että on elämänarvot kohdillaan eikä enää haikaile sitä nuoruuden elämää.
Exä oli peluri ja ennen mua oli kolmea naista pettänyt sen jälkeen kun oli pannut paksuksi ja alkanut juoksentelemaan taas.
Täälläkin palstalla on vähän väliä tarinoita, kun mies pettää tai muuten vaan alkaa viihtymään muualla kun on naisen saanut raskaaksi.
Joillakin miehillä iskee kamala pakokauhu ja halu olla vapaa juuri raskausaikana. Voisivat vähän paremmin miettiä, tottakai se tietää mitä sanoa että saa sut kiikkiin ja sit ottaa ite hatkat kun "ahdistaa kaikki vastuu ja sitoutuminen".
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut 200 miestä.En ole ajatellut olevani pelinainen.Tykkään vaan seksistä.En ole koskaan pettänyt.
Mainostaisiko tätä uudelle kumppanille kuten ap:n tarinassa.