Rauhoittuuko pelimiehet koskaan ja asettuu aloilleen sen yhden naisen kanssa?
Kaksi vuotta yhdessä ja tiedän miehen menneisyydestä, että on useita yhden yön juttuja, baaritoitailuja ja lyhyitä suhteita. Mies on kertonut olleensa 200 naisen kanssa ennen minua ja nyt sanoo löytäneensä sen oikean eli minut ja haluaa, että hankkisimme lapsen. Meillä puitteet muuten hyvät taloudellisesti, asumme uudessa omakotitalossa ja molemmilla vakkariduunit. Alussa häiritsi miehen menneisyys, mutta ei sinällään enää. Kukapa sille mitään voi ja ollaanhan tässä nyt oltu jo parisen vuotta yhdessä. En olisi koskaan uskonut, että entinen pelimies asettuu aloilleen ja haluaa perustaa perheen. Emme siis ole vielä aloittaneet lapsen tekoa. Miehellä ei ole tauteja, vaikka on ollut niin monen kanssa. Kysynkin nyt teiltä uskotteko miehen sanoihin?
Kommentit (107)
Täälläkin palstalla on vähän väliä tarinoita, kun mies pettää tai muuten vaan alkaa viihtymään muualla kun on naisen saanut raskaaksi.
Niin on ja itsekin olen tällaisen kohtelun uhri, mutta kun tätä voi tehdä muutkin kuin pelimiehet. Esim. mun exä oli uskovainen mies joka oli minua ennen "sortunut" vain kerran eläissään esiaviolliseen seksiin. Ja silti meni ihan sekaisin lapsen saannista, alkoi juoda ja viihtyä baareissa ja lopulta pettääkin. Loppujen lopuksi ihan keneen tahanansa luottaminen on aina riski.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut 50 s-kumppania (n.) ennen miestäni. En silti ole ollut mikään pelinainen, olen vain ollut avoin kokemuksille, ja siinä mielessä estoton. En ole mitenkään mystisesti "muuttunut" nyt, kun olen ollut mieheni kanssa jo 5v, vaan nyt on nyt, ja silloin oli silloin. Molemmat ovat minua aikansa, sekä menneisyys, että nykyisyys. Se siis että on ollutm onen kanssa sillai, ei tarkoita että se olisi joku geeni joka siihen ajaa, vaan voi olla myös että osaa ottaa ilon irti erilaisista elämäntilanteista.
Hyi raato. Järvesi on soudettu ja täynnä sinilevää. En koskisi pitkällä tikullakaan, mutta hyvä jos miehesi erehtyi tyhmiä on monenlaisia.
Tuntemani pelimies on ollut saman naisen kanssa yhdessä 15 vuotta, joista 4 vuotta naimisissa ja yksi lapsi. Koko tämän ajan on pettänyt säännöllisesti puolisoaan satojen naisten kanssa, eikä lapsi tai avioliitto ole muuttanut mitään, korkeintaan vähän hidastanut tahtia. Täysin paatunut ihmistyyppi.
Pettäjät pettää aina, niin kauan kun niillä seisoo.
Minä rauhotuin, sen jälkeen ei naisrintamalla olekkaan ollut juuri mitään. En enää kiinnosta, onneksi minullakin on ollut hetkeni. Ehkä puolet tuosta apn ukkelin määrästä.
Lars kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lars kirjoitti:
No itse en uskoisi, vaikka olen itsekin mies. Mitä suurimmalla varmuudella pelimiehen elkeet eivät hetkessä katoa. Hetkeksi voi ukko rauhoittua, mutta heti kun hyvä syy löytyy, alkaa taas entinen meno. Usko hyvällä, tunnen tuon tyypin niin hyvin, että en sellaisia ystäväpiiriini ota.
Oletko pelimies itsekin?
En todellakaan ole peluri. Olen vain nähnyt sellaisia aivan liikaa elämäni aikana, joten osaan varoittaa moisista.
Lars on ollut vain yhdessä pitkässä suhteessa, on naimisissa saman naisen kanssa eikä ole koskaan erehtynyt yhden yön suhteisiin?
Vierailija kirjoitti:
Voihan pelimies asettua aloilleen monestikin eri naisten kanssa. Ehkä ap on ensimmäinen, vai oliko joku niistä aiemmista seurustelukumppanikin, eikä vain irtonumero?
Mies on ennen minua seurustellut yhden max kahden kuukauden ajan. Minun kanssani on ollut kaksi vuotta ja asuu naisen kanssa samassa taloudessa ensimmäistä kertaa. Miehelle en ole irtonumero.
Jos pelaamiseen liittyy esim. huono itsetunto ja on hakenut siihen boostia kaatamalla aina uusia naisia/miehiä, niin näkisin niin, että riski toiminnan jatkamiseen jossain vaiheessa on entistä suurempi. Hetkeksi moni rauhoittuu, mutta jossain vaiheessa usein veri vetää takaisin tai tapahtuu ainakin hairahdus helpommin kuin jollain toisella.
Broidi on hypännyt kukkulalta toiseen aikanaan. Asuttiin yhdessä vaiheessa samassa kimppakämpässä ja aina niitä naisia siinä laukkas. Muutenkin oli melkoinen säätäjä.
Nyt se on ollut 10 vuotta kimpassa melkoisen riivinraudan kanssa. Eikä tietääkseni ole enää muita naisia kuin lähinnä katsellut. FB on kova kommentoimaan nuorten naisten kuvia, että piti jo varotella, että jos mäkin ne jutut nään, niin kyllähän se vaimokultakin.
Tää rouva pitää lyhyessä liassa. Veljen maine on tuttu, joten ei se mihinkään yksin pääse. Edes vanhemmilleen kylään, eikä missään tapauksessa meille, kun mä kuulemma tuon esiin veljeni huonot puolet.
En ymmärrä tuollaista vahtimista, mutta kuulemma tekee vaan hyvää, että joku häntä vahtii - aikuista miestä. Koska meinaa kantaa vastuun itsestään, ettei tarvii vahtia?
Vierailija kirjoitti:
Minä rauhotuin, sen jälkeen ei naisrintamalla olekkaan ollut juuri mitään. En enää kiinnosta, onneksi minullakin on ollut hetkeni. Ehkä puolet tuosta apn ukkelin määrästä.
Miksi rauhoituit ja oletko nyt tyynessä parisuhteessa?
Monet niistä pleijereistä haluaa itsekin uskoa, että ovat hyviä miehiä ja osaavat olla uskollisia. Salaa kuitenkin ajattelevat olevansa jumalan lahja maailman naisille ja katkeria siitä, että ovat sidottuja. Veri vetää kuitenkin kentälle jossain vaiheessa.
Kysy itseltäsi, onko jotain tapahtunut, siis muuta kuin teidän suhteenne, joka on saanut hänet perustavanlaatuisesti muuttumaan ihmisenä ja miehenä, muuttamaan näkökantojaan ja sitoutumaan kumppaniinsa, eli sinuun sataprosenttisesti?
Ei tuleva lastensaantikaan mieheen tai varsinkaan "peluriin" vaikuta. Ei hän sitä lasta kanna, synnytä ja huolehdi pääosin tämän ollessa pieni. Mikä häntä estäisi palaamasta vanhoihin tapoihinsa, jos sattuu huvittamaan? Tai jos isäksi tulo onkin yllättäen rankkaa kun lapsi vaan huutaa ja isältäkin tarvittaisiin osallistumista? Tuo tuntuu olevan monelle miehelle ihan riittävä syy joko hylätä perheensä tai sitten hylätä parisuhteensa eli pettää.
Kysy itseltäsi, pystytkö sinä ihan oikeasti koskaan täysin luottamaan tähän tyyppiin?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi rauhoittua. Itse olin tuollainen bilehile ja pelimies, mutta en enää ole vaan uskollinen perheen isä. Ja vaikka on ollut avioliitossa tiukkoja paikkoja, niin ei ole tullut mieleen palata entiseen.
Minulla tuo nuo pelimiehen elkeet jäi pois noin 45vuoden iässä, haimatulehduksen ja kaksi sydänkohtausta sairastaneenani sekä kolmen lapsen isänä (kaikilla eri äidit). Nykyisen vaimon kanssa kolme yhteistä lasta ja kaikkine lapsiperheen hankaluuksineenkin voi sanoa että hyvin menee. :)
No niin. Siinähän ne syyt tulivatkin, että miksi ne pelimiehen elkeet jäivät. Koska oli PAKKO jättää. :D
Riippuu mitä paikkaa pelaa, haluaako tehdä pelkkiä maaleja vai kiinnostavatko myös pakin tehtävät.
Vierailija kirjoitti:
Monet niistä pleijereistä haluaa itsekin uskoa, että ovat hyviä miehiä ja osaavat olla uskollisia. Salaa kuitenkin ajattelevat olevansa jumalan lahja maailman naisille ja katkeria siitä, että ovat sidottuja. Veri vetää kuitenkin kentälle jossain vaiheessa.
No kuka tolkun pelimies jaksaa jumittaa vaihtopenkillä koko aikaa ? Kyllähän pelimiehen paikka on kentällä !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet niistä pleijereistä haluaa itsekin uskoa, että ovat hyviä miehiä ja osaavat olla uskollisia. Salaa kuitenkin ajattelevat olevansa jumalan lahja maailman naisille ja katkeria siitä, että ovat sidottuja. Veri vetää kuitenkin kentälle jossain vaiheessa.
No kuka tolkun pelimies jaksaa jumittaa vaihtopenkillä koko aikaa ? Kyllähän pelimiehen paikka on kentällä !
No pysyköön siellä kentällä! :D turha itselleen tai tulevalle kumppanilleen uskotella haluavansa muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi rauhoittua. Itse olin tuollainen bilehile ja pelimies, mutta en enää ole vaan uskollinen perheen isä. Ja vaikka on ollut avioliitossa tiukkoja paikkoja, niin ei ole tullut mieleen palata entiseen.
Minulla tuo nuo pelimiehen elkeet jäi pois noin 45vuoden iässä, haimatulehduksen ja kaksi sydänkohtausta sairastaneenani sekä kolmen lapsen isänä (kaikilla eri äidit). Nykyisen vaimon kanssa kolme yhteistä lasta ja kaikkine lapsiperheen hankaluuksineenkin voi sanoa että hyvin menee. :)
No niin. Siinähän ne syyt tulivatkin, että miksi ne pelimiehen elkeet jäivät. Koska oli PAKKO jättää. :D
Kyllähän tuo haimatulehdus & 3 kersaa eri akkojen kanssa kertoo, että keitto on ollut "maullaan" ja sitä on kulunut. Että vttu !, muutakin on vedetty kuin pulkkaa !
No tunnen yhden todella paatuneen pelimiehen, joka kyllä asettui aikoinaan aloilleen pariksi vuodeksi tyttiksen kanssa, hankki pari lasta yms, mutta erosi sitten heti kun lapset vanhempia pettämisen takia. Nykyään jo yli 40v ja edelleen viikottain uusia pokia. Puoli vuotta jaksoi yhden kanssa, kun taas oli pakko päästä kaatamaan uusia pokia...
Lapsensa sentään hoitaa hyvin, mutta itse en uskaltaisi sekaantua tähän miestyyppiin. Vaikuttaa tosi hurmaavalta ja kivalta, mutta niitä puheita kuunnellessa hälvenee kaikki romanttiset ajatukset nopsaan :D
Eri tyylisiä ovat sitten taas ihan normisupliikkityypit joilla on sosiaalisuutensa takia ollut kumppaneita paljonkin, mutta jotka eivät näe jokaista uutta kumppania itseisarvona. Heistä löytyy niitäkin jotka haluisivat asettua aloilleen.
Vierailija kirjoitti:
Pelimies voi rauhoittua, pettäjämies sensijaan ei.
Mitä? Eikö nuo ole yksi ja sama asia?
Noilla sairauksilla ootkin rauhoittumisvaiheessa ollut jo sellainen kehäraakki, että huh huh. Eli ei rauhoitu ennen kuin pakon edessä ja kun on erittäin kaukana catchistä.