Rauhoittuuko pelimiehet koskaan ja asettuu aloilleen sen yhden naisen kanssa?
Kaksi vuotta yhdessä ja tiedän miehen menneisyydestä, että on useita yhden yön juttuja, baaritoitailuja ja lyhyitä suhteita. Mies on kertonut olleensa 200 naisen kanssa ennen minua ja nyt sanoo löytäneensä sen oikean eli minut ja haluaa, että hankkisimme lapsen. Meillä puitteet muuten hyvät taloudellisesti, asumme uudessa omakotitalossa ja molemmilla vakkariduunit. Alussa häiritsi miehen menneisyys, mutta ei sinällään enää. Kukapa sille mitään voi ja ollaanhan tässä nyt oltu jo parisen vuotta yhdessä. En olisi koskaan uskonut, että entinen pelimies asettuu aloilleen ja haluaa perustaa perheen. Emme siis ole vielä aloittaneet lapsen tekoa. Miehellä ei ole tauteja, vaikka on ollut niin monen kanssa. Kysynkin nyt teiltä uskotteko miehen sanoihin?
Kommentit (107)
Mikä on pelimies? Tunnen kyllä parikin miestä joilla on ollut suuri määrä seksikumppaneita, mutta eivät he kyllä mitenkään "pelaa". Arvostavat naisia hyvinkin paljon ja antavat myös vähän vähemmän kauniille ujoille nörteille munaa. Eri asia on sitten nämä omista (mahdollisista) seksikokemuksistaan isoa ääntä pitävät juntit jotka oikeasti kuvittelevat että pelimies on joku kehumasana.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut 50 s-kumppania (n.) ennen miestäni. En silti ole ollut mikään pelinainen, olen vain ollut avoin kokemuksille, ja siinä mielessä estoton. En ole mitenkään mystisesti "muuttunut" nyt, kun olen ollut mieheni kanssa jo 5v, vaan nyt on nyt, ja silloin oli silloin. Molemmat ovat minua aikansa, sekä menneisyys, että nykyisyys. Se siis että on ollutm onen kanssa sillai, ei tarkoita että se olisi joku geeni joka siihen ajaa, vaan voi olla myös että osaa ottaa ilon irti erilaisista elämäntilanteista.
Sama. Olen myös pettänyt menneisyydessä, koska en vain ollut tyytyväinen enkä rakastanut tarpeeksi. Nyt olen onnellinen enkä halua edes ketään muita.
Hyi hitto miten kukaan voi olla yhdessä noin kevytkenkäinen ihmisen kanssa 🤢
Vierailija kirjoitti:
Hyi hitto miten kukaan voi olla yhdessä noin kevytkenkäinen ihmisen kanssa 🤢
Hyi hitto miten kukaan voi harrastaa seksiä? Oksettavaa ja likaista touhua.
Jännä että pelinaiset ovat palstalaisille ok. Jos mies miettii kannattaako aloittaa suhde naisen kanssa jolla on rutkasti "kokemusta", palstalaiset suuttuvat sanomalla "naisen menneisyydellä ei ole mitään väliä. Ruikutat vaan kun et itse ole monelta saanut. Varmaan nuo mielipiteet karkoittaa hyvät naiset pois". Huhhhuh.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on pelimies? Tunnen kyllä parikin miestä joilla on ollut suuri määrä seksikumppaneita, mutta eivät he kyllä mitenkään "pelaa". Arvostavat naisia hyvinkin paljon ja antavat myös vähän vähemmän kauniille ujoille nörteille munaa. Eri asia on sitten nämä omista (mahdollisista) seksikokemuksistaan isoa ääntä pitävät juntit jotka oikeasti kuvittelevat että pelimies on joku kehumasana.
On tosiaan eri asia olla naistenmies (monta naista ollut) tai pelimies (pelailee, ei välttämättä edes johda sen pidemmälle).
Naistenmies voi hyvinkin vakiintua aikuistuessaan. Pelimies tai pelinainen tuskin. Hän nauttii juurikin siitä pelistä ja se on luonteenpiirre. Ei tosin välttämättä petä fyysisesti, vain henkisesti.
T. Pelinainen ja naimisissa ex naistenmiehen kanssa
Miksi ei voisi? Onko yhtäkkiä jokin sääntö ettei yhden yön juttuja harrastanut ole parisuhdemateriaalia?
Vierailija kirjoitti:
Jännä että pelinaiset ovat palstalaisille ok. Jos mies miettii kannattaako aloittaa suhde naisen kanssa jolla on rutkasti "kokemusta", palstalaiset suuttuvat sanomalla "naisen menneisyydellä ei ole mitään väliä. Ruikutat vaan kun et itse ole monelta saanut. Varmaan nuo mielipiteet karkoittaa hyvät naiset pois". Huhhhuh.
Pelinainen nauttii pelistä eli kissa-hiiri-leikistä, ei se tarkoita, että pettää fyysisesti.
T. Pelinainen, enkä ole pettänyt, eikä ole paljon seksikokemuksiakaan. Peli tulee kuvioon juuri siitä, että antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Pettäjät ovat niitä, jotka eivät kuhnaile vaan menevät asiaan
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voisi? Onko yhtäkkiä jokin sääntö ettei yhden yön juttuja harrastanut ole parisuhdemateriaalia?
On sääntö ettei yksikään mies tai nainen ole sopiva vakavaan ja onnelliseen parisuhteeseen jos on nainut pitkin kyliä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voisi? Onko yhtäkkiä jokin sääntö ettei yhden yön juttuja harrastanut ole parisuhdemateriaalia?
Ainahan se on ollut tiedossa. Pitää vain tunnustaa tosiasiat. Pelimies ei karvoistaan mihinkään pääse jos ei tule jotakin joka pakottaa muuttumaan, kuten vaikka vakava sairaus. Oma.
Todellinen pelimies pokailee baarissa muita kun vaimo on sairaalassa syöpähoidoissa tai vaikka synnyttämässä esikoislasta.
Kun useat kumppanit perustuu siihen vaihtelun haluun. Se, että nainen uskottelee itselleen olevansa niin erilainen ja parempi kuin kaikki aikaisemmat, on juuri se kompastuskivi. Tunnen yhden tosi pahan pelimiehen ja saa naiset uskomaan suurinpiirtein mustan valkoiseksi. Kaikissa suhteissaan on pettänyt koko ajan. Oli niin hyvä valehtelemaan ja hurmaava, että naiset eivät tajunneet asian oikeata laitaa.
Toivottavasti AP:lla ei ole sama tilanne, että koko ajan sivusuhteita. Mutta kun se ns pelimiehisyys on luonteessa oleva asia, niin tosi vaikeaa uskoa, että olisi nyt kertaheitolla muuttunut. Toivon kuitenkin että poikkeus vahvistaa säännön.
Oikea pelimies on henkisesti korkeintaan 20 koko elämänsä. Ei tule rauhoittumaan. Enoni täyttää 63 eikä ole rauhoittumisen merkkejä ilmassa. Jutut, toiminta ja maneerit ovat olleet täsmälleen samat päälle 40 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voisi? Onko yhtäkkiä jokin sääntö ettei yhden yön juttuja harrastanut ole parisuhdemateriaalia?
Ainahan se on ollut tiedossa. Pitää vain tunnustaa tosiasiat. Pelimies ei karvoistaan mihinkään pääse jos ei tule jotakin joka pakottaa muuttumaan, kuten vaikka vakava sairaus. Oma.
Todellinen pelimies pokailee baarissa muita kun vaimo on sairaalassa syöpähoidoissa tai vaikka synnyttämässä esikoislasta.
Käännetään tilanne toisinpäin eli kerrohan mitä aito pelinainen tekee, kun uskollinen mies makaa yksin sairaalassa raskaissa syöpähoidoissa?
Eikö niillä kaikilla reppanoilla ole aina vaimo tai tyttöystävä joka toimittaa äidin virkaa.
Pelimies on valitettavasti aina pelimies. Se uuden naisen valloitus on niin koukuttavaa. Pelimies voi vain rauhoittua siten että hänelle tulee joku pysäytys, sairaus tai joku muu vastaava, jolloin pelaaminen loppuu.
En luottaisi tuollaiseen mieheen, en ainakaan niin paljon, että perustaisin hänen kanssaan perheen. Uskon, että hän itse aidosti kuvittelee asettuneensa aloilleen ja löytäneensä "sen ainoan oikean", mutta luultavasti jossain vaiheessa pelimiehen vaistot puskevat taas pinnalle. Ihmiset hyvin harvoin kykenevät muuttamaan itseään tai edes omia tyypillisiä käyttäytymismallejaan. Kun mies on tottunut vaihtamaan naisia kuin sukkia, on hänen hyvin hankala sopeutua perinteiseen lapsiperhe-elämään ja sen arkeen. Luuletko, että hän jaksaa viehättyä sinusta vielä silloinkin, kun olette molemmat lapsen hoitamisesta väsähtäneitä? Vai onko hänelle luontaisempaa siirtyä toisen naisen syliin?
Tuollainen mies ei vain ole aviomiesmatskua. Tuollaiselle sopii vain kaltaisensa nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä että pelinaiset ovat palstalaisille ok. Jos mies miettii kannattaako aloittaa suhde naisen kanssa jolla on rutkasti "kokemusta", palstalaiset suuttuvat sanomalla "naisen menneisyydellä ei ole mitään väliä. Ruikutat vaan kun et itse ole monelta saanut. Varmaan nuo mielipiteet karkoittaa hyvät naiset pois". Huhhhuh.
Pelinainen nauttii pelistä eli kissa-hiiri-leikistä, ei se tarkoita, että pettää fyysisesti.
T. Pelinainen, enkä ole pettänyt, eikä ole paljon seksikokemuksiakaan. Peli tulee kuvioon juuri siitä, että antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Pettäjät ovat niitä, jotka eivät kuhnaile vaan menevät asiaan
Apua, tuon perusteella olen pelinainen. Terv. annan ymmärtää, mutten ymmärrä antaa
Naiset päättelevät nämä asiat itselleen parhain päin. Eli omalla kohdalla Pelimies/panomies rauhoittuu, mutta muuten ei. Kyllä ne rauhoittumiset taitavat olla niin ja näin. En suosittele luottamaan.
Niin, pelimiehille se "aina paremman" saaminen on tupakointiin verrattavissa olevaa huumetta. Nälkä kasvaa syödessä, ja koko ajan haluaa isomman haasteen jonka jälkeen mikään ei enää ehkä riitä.
Näitä miehiä on olemassa jotka tätä harrastavat, mutta kuitenkin sangen marginaalinen määrä.
Olen itse eksynyt ollessani vielä teini-ikäinen ja idealisti, näihin piireihin. Kuitenkin kasvoin aika nopeasti touhusta pois lähes heti, sillä sitä näki läheltä miten se ei onnellisuutta tuo, että saadaan yhä parempia "saavutuksia" ja pelataan ja manipuloidaan.