Kaksisuuntainen mielialahäiriö kokemuksia? Mitä olet sekoillut maniassa?

Menin saman päivän aikana kaksiin kihloihin... :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää psykiatrille ja lääkitys kuntoon ja kontrollit tiheästi.

Ja opetelkaa oireseuranta, kun oireet alkaa lisääntyä, pitää ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Ihan sama periaate, kun ois mikä tahansa sairaus.

Jep, sehän onkin niin helppoa, kun luulee olevansa kaikkivoipa, eikä mitään apua muka tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut sekä lieviä että rajuja maniajaksoja.

Lievät: teen työtä ihan hullun lailla yötä myötenkin. Olen supernopea liikkeissäni, en nuku ollenkaan, ärryn hitaista ihmisistä liikenteessä ja yleensä elämässä. Olo on ihan superhyvä ja ylivoimainen: energiaa on kuin pienellä kylällä, pystyn mihin vaan sekä älyllisesti että fyysisesti. Muut vaikuttaa olevan kuin kohmeessa, "käyvän hitaalla".

Ne pahemmat: Seksisekoiluja, alkoholin juomista, huumeitakin aina jos niitä jostain saan. Täysin järjettömiä impulssiostoksia ja velanottoa. Mm. viime keväänä tilasin verkkokaupasta 40 000 euron auton maniapäissäni. 

Itse en enää ole 10 vuoteen käyttänyt lääkkeitä, koska niistä ei ollut minulle oikeastaan mitään apua. Minun tautimuodossani maniat ja masennukset vaihtelee ihan muutaman päivän sykleissä eikä lääkkeet vaikuttaneet tähän mitenkään. Tekivät vain sivuvaikutuksia. Työkykyinen olen ollut aina, enkä töissä erityisemmin edes sekoile mitä nyt depisjaksoissa olen vähän tehoton mutta maniajaksoissa sitten senkin edestä supertehokas. Kukaan esim. töissä ei tiedä sairaudestani, eikä oikeastaan kukaan muukaan ihminen kuin exäni, jolle kerroin sen selittääkseni pettämissekoiluitani jotka oli maniassa tehty.

Vaikuttaa sille ettei muillekaan ole epäselvyyttä tilastasi, mutta eivät puhu siitä sinulle.

Meillä on tälläinen tuttava tai oikeastaan ystävä ja olemme vuosia seuranneet tätä kouhkaamista töitten kanssa yötä myöten eli kyllä muutkin voi huomata ettei kaikki ole hanskassa

Up

Pelottaa, että teidän kaltaisia arvaamattomia sekopäitä on työelämässä, ettekö pääse kuitenkaan eläkkeelle... Miten ylipäänsä pystytte olemaan töissä muka normaalisti. En tarkoita millään pahalla. Mutta onko ongelma siltikin alkoholinkäyttö, jos kerran pystyy selvänä käymään töissä.

Vierailija kirjoitti:

Pelottaa, että teidän kaltaisia arvaamattomia sekopäitä on työelämässä, ettekö pääse kuitenkaan eläkkeelle... Miten ylipäänsä pystytte olemaan töissä muka normaalisti. En tarkoita millään pahalla. Mutta onko ongelma siltikin alkoholinkäyttö, jos kerran pystyy selvänä käymään töissä.

Alkoholia juon pelkästään maniassa, psykiatrini selitti, että tämä on ”normaalia” mania jaksoilla ja se on myös aivojen toiminnallinen ongelma, että keho vaatii mania jaksoilla alkoholia. Kannattaa lukea esim käypähoitosuosituksesta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, niin huomaat, että ei olla alkkiksia vaan tämä johtuu sairaudesta.

Toivottavasti ap:n "perheellisyys" ei tarkoita lapsia. Olen itsekin hullu, ja aina on v..tuttanut kanssahullut, jotka ovat tehneet lapsia siihen sairauden aiheuttamaan hel vettiin.

Anteeksi jo etukateen etta taman sanon, mutta juuri taman ketjun takia en ikina alkaisi seurustella tyypin kanssa, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahairio. En vaan pystyisi handlaamaan noita sen kausia, enka luottaisi etta laakitys tehoaa loputtomiin, vaikka pitaisikin sen siina hetkessa kurissa. :( 

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ap:n "perheellisyys" ei tarkoita lapsia. Olen itsekin hullu, ja aina on v..tuttanut kanssahullut, jotka ovat tehneet lapsia siihen sairauden aiheuttamaan hel vettiin.

Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että minulla on lapsia, mutta he ovat jo kouluikäisiä ja lapseni olen saanut ennen diagnoosia. Lapseni eivät näe sekoiluja kotona, vaan poistun siksi kotoa. Eihän sekään ihanteellista ole, mutta koen tämän paremmaksi kun, että kotona näkisi sekoilua.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ap:n "perheellisyys" ei tarkoita lapsia. Olen itsekin hullu, ja aina on v..tuttanut kanssahullut, jotka ovat tehneet lapsia siihen sairauden aiheuttamaan hel vettiin.

Plus hieman loukkaava nimitys on hullu. Ei olla hulluja vaan asia jolle ei voi aina itse mitään lääkityksestä huolimatta. Silti pyrin normaaliin elämään.

Minulla on vain lievia maniajaksoja, onneksi en ole joutunut kokemaan mitaan rankkaa niiden takia.

Lievat maniat ilmenee minulla niin, etta uppudun ihan taysilla johonkin asiaan. Teen suuria suunnitelmia ja olen superkiinnostunut jostain asiasta.

Esimerkiksi paatin etta haluan muutaman vuohen. Sitten luin kaikki paivat ja yot netista vuohien ruokinnasta, kasvatuksesta, taudeista, mita tehda missakin tilanteessa, teurastuksesta, paljonko maksaa mitkakin tarvikkeet, hintavertailua jos ostaa tavarat ulkomailta, miten rakennetaan vuohille asumus, kenelta tilaan kaivinkoneen raivaamaan tilaa sille asumukselle, teen laskelmia siita etta perustaisin yrityksen jonkin asian ymparille, suunnittelen muuttoa jonnekin maalle, selaan taloja vuorokaudet ympati ja suunnittelen niihin remontteja yms yms ihan todella yksityiskohtaisesti teen muistiinpanoja ja koen etta asia on hirvittavan tarkea.

Jos mieheni yrittaa saada minut lopettamaan, suutun kun han ei ymmarra miten tarkea se asia on minulle. Ja tietenkaan tama asia ei ole samanlainen kuin ne muut kaudet joita mulla on ollut, tama kerta on erilaista! En valttamatta kay pitkiin aikoihin suihkussa, syo tai mene sankyyn nukkumaan. Nukahdan sohvalle uupuneena, syon kun olen jo tosi huonovointinen yms. En valttamatta mene toihin, pidan vain lomaa. Tai sitten menen, se vahan vaihtelee missa kunnossa olen, yleensa voin elaa kuitenkin suhteellisen normaalia elamaa.

Mania kestaa joitain viikkoja, sitten olen hirvean masentunut kun tajuan ettei elamassa ole mitaan sisaltoa ja olen taas antanut itseni kokonaan johonkin, mista ei jaanyt mitaan kateen ja se oli taysin turhaa. En edes halua mitaan stnan vuohia. Tai muitakaan asioita joista olen ollut sairaan kiinnostunut.

Minulla on ollut mielialalaakitys jo monta vuotta (7 ehka) ja se on auttanut ihan hirveasti! Olen paljon tasaisempi ja myos itse tajuan paremmin jos olen masentunut tai menossa maniaan. En usko etta voin koskaan lopettaa laakitysta.. en ole ollut missaan hoitosuhteessa sen jalkeen kun minulle laitettiin resepti. Sita ennen kavin vuosia terapiassa, se auttoi myos paljon, muttei parantanut minua. Nyt olen vain kayttanyt laakkeita enka koskaan enaa puhunut asiasta laakarien tai kenenkaan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ap:n "perheellisyys" ei tarkoita lapsia. Olen itsekin hullu, ja aina on v..tuttanut kanssahullut, jotka ovat tehneet lapsia siihen sairauden aiheuttamaan hel vettiin.

Plus hieman loukkaava nimitys on hullu. Ei olla hulluja vaan asia jolle ei voi aina itse mitään lääkityksestä huolimatta. Silti pyrin normaaliin elämään.

Ei hullu ole loukkaava nimitys. Kyllähän tämänkin ketjun kommentoijat ap mukaanlukien kuvaavat käytöstään, joka on hullua.

Voisiko tuo kieltäminen ja uskomus, että kun vaan pyrin normaaliin elämään, en ole hullu, johtaa siihen, ettei oireidenhallinta ole niin hyvää kuin voisi olla? Jos taas myöntäisi olevansa hullu ja mielisairas, voisi ottaa oireensa tosissaan, ja sairaus olla enemmän hallinnassa?

treffit kirjoitti:

Anteeksi jo etukateen etta taman sanon, mutta juuri taman ketjun takia en ikina alkaisi seurustella tyypin kanssa, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahairio. En vaan pystyisi handlaamaan noita sen kausia, enka luottaisi etta laakitys tehoaa loputtomiin, vaikka pitaisikin sen siina hetkessa kurissa. :( 

Ei se juttu olekaan lääkityksessä, vaan oireenhallinnassa, josta jokainen sairas on itse vastuussa. Bipot, jotka elävät tasaista elämää, eivät puhu kuin ap, "ettei voi mitään", kun kaikille opetetaan hoidossa, että itse voi vaikuttaa ratkaisevan paljon.

Vierailija kirjoitti:

Pelottaa, että teidän kaltaisia arvaamattomia sekopäitä on työelämässä, ettekö pääse kuitenkaan eläkkeelle... Miten ylipäänsä pystytte olemaan töissä muka normaalisti. En tarkoita millään pahalla. Mutta onko ongelma siltikin alkoholinkäyttö, jos kerran pystyy selvänä käymään töissä.

Kyllä jotkut pääseekin bipon takia eläkkeelle. Itse en halua, minulle on tärkeää että saan tienattua omat rahani ja on töistä rakennetta päiviin. 

Alkoholinkäyttö maniassa ei ole ongelman juuri vaan sairauden tyypillinen oire. Alkoholi on depressantti keskushermostolle, ja maniassa kun on liikaa kierroksia, aivokemia laittaa hinkumaan alkoholia joka tasapainottaa. Siksi on tyypillistä, että maniassa alkoholia käytetään holtittomasti.

Itse pystyn tosiaan olemaan it-alan asiantuntijatöissä varsin hyvin. Sellaiseen työhön en luultavasti pystyisi, jossa pitäisi esim. joka päivä olla skarppina palvelemassa asiakkaita. Mutta kun on projektiluontoiset työt, joissa ei haittaa jos välillä on muutama päivä masennuksen takia työkyvytön, kunhan sitten tekee manian tehoissa ne työt ja pysyy aikatauluissa, niin onnistuu. 

En ole itse bipo, mutta mieheni on. Ensimmäinen mania oli pelottava, en ymmärtänyt miksi mieheni käyttäytyy niin kummallisesti. Hän ei nukkunut miltei lainkaan, selitti kaiken maailman sekopäisiä juttuja hyvin kiihkeästi, yritti perustaa firman täysin idioottimaisella liikeidealla, joi kuin sieni, veti huumeita jne. Aina kun yritin jarrutella noita touhuja, hän katsoi minua todella ilkeällä ilmeellä, aivan kuin olisin ollut jotain todella vastenmielistä ja rumaa, ja haukkui minua vaikka millä kammottavilla nimityksillä. Hän pilkkasi minua muillekin, jopa niin julmasti, että hänen kaverinsa joutuivat puuttumaan juttuihin. Se oli ihan hirveää. Tajusin toki pian, että kyseessä on jonkinlainen mielenterveyden häiriö. Onneksi nykyään hänen tilanteensa on hyvässä hallinnassa. Silti, vieläkin koen välillä surua noista asioista, joita olen joutunut kokemaan hänen sairautensa vuoksi. Ahdistaa myös, että ne minusta sanotut julmat asiat ovat hänen todellinen mielipiteensä minusta.

Kelpaako kuvaus seonneesta sukulaisesta, joka oli kammottava maniansa aikana ja menetti kaikki ystävänsä?

Korkeakoulutus, sivistynyt ja fiksu ihminen, joka huolehti läheisistään. Hän sekosi hoitaessaan eläkeikäisenä toista vahempaansa ja vanhemman kuoltua hyvin iäkkäänä tilanne paheni sukulaisen kohdalla. Luulin pitkään, että hänellä on muistisairaus, koska käytös oli kammottavaa.

Lähikahvilan myyjä raahasi sukulaisen maksamaa kallista alkoholia ja he ryyppäsivät yhdessä ja puhuivat rivoja. Sukulainen käytti perintöään ostamalla kultasepänliikkeestä koruja läheisille, matkusti usein ja solvasi kaikkia. Itsekehu oli jotain posketonta, koska hän oli paras, fiksuin, kaunein, älykkäin ja loistokirjoittaja. Hän lähetti sekopäisiä mielipiteitä lehteen ja maksoi siitä, että mielipiteet julkaisiin.

Hän terrorisoi ihmisiä huutamalla, sättimällä ja kirjoittamalla herjauskirjeitä. Hän kävi kurssin ja häntä pyydettiin lopettamaan, koska kukaan muu ei saanut puhua. Hänet heitettiin ulos kapakasta käytöksen vuoksi.

Hän yritti iskeä nuoria miehiä ja pyysi huomattavasti nuorempaa miestä ostamaan hänen kanssaan asunnon. Mies kävi kerran hänellä, kun olin kylässä enkä koskaan ole nähnyt nopeammin karkuun juossutta miestä. Mies oli hänen tuttunsa eikä mikään seurustelukumppani.

Sukulainen valvoi yöt, dokasi, kirjoitti herjausviestejä ja nukkui päivät. Hän suuttui, kun hänelle puhuttiin maniasta eikä hänessä ollut omasta mielestään mitää vikaa. Kaikki muut olivat ääliöitä.

Onneksi hänet saatiin psykiatriselle osastolle masennuksen aikana. Lääkärit ovat ääliöitä.

Hän ei ole kolmeen vuoteen suostunut poistumaan kotoaan. Sukulaiset vievät hänelle ruokaa, mutta lääkkeet ovat loppuneet aikaa sitten.

Hän haukkui minut jälleen kerran muutama kuukausi sitten, mutta en enää soita hänelle. Olen erittäin surullinen hänen mielisairaudestaan, mutta en jaksa olla syytettynä. Autoin häntä monta kertaa ja sain lisäsyytöksiä. Ihmiset katkaisivat häneen välit ja kauhistelivat hänen käytöstään matkoilla. 

Alkoholia hän ei enää saa, koska sukulainen hoitaa hänen raha-asioitaan.

Neljästä sisaruksesta kolmella on mt-oireita, joten pelkään jo omaa tulevaisuuttani ja sekoamistani, vaikka oma vanhempani on henkisesti terve.

Vierailija kirjoitti:

En ole itse bipo, mutta mieheni on. Ensimmäinen mania oli pelottava, en ymmärtänyt miksi mieheni käyttäytyy niin kummallisesti. Hän ei nukkunut miltei lainkaan, selitti kaiken maailman sekopäisiä juttuja hyvin kiihkeästi, yritti perustaa firman täysin idioottimaisella liikeidealla, joi kuin sieni, veti huumeita jne. Aina kun yritin jarrutella noita touhuja, hän katsoi minua todella ilkeällä ilmeellä, aivan kuin olisin ollut jotain todella vastenmielistä ja rumaa, ja haukkui minua vaikka millä kammottavilla nimityksillä. Hän pilkkasi minua muillekin, jopa niin julmasti, että hänen kaverinsa joutuivat puuttumaan juttuihin. Se oli ihan hirveää. Tajusin toki pian, että kyseessä on jonkinlainen mielenterveyden häiriö. Onneksi nykyään hänen tilanteensa on hyvässä hallinnassa. Silti, vieläkin koen välillä surua noista asioista, joita olen joutunut kokemaan hänen sairautensa vuoksi. Ahdistaa myös, että ne minusta sanotut julmat asiat ovat hänen todellinen mielipiteensä minusta.

Eivät ole, vaan sekopäisen jorinoita. Maanikot pitävät itseään neroina ja muita ääliöinä.

Vierailija kirjoitti:

En ole itse bipo, mutta mieheni on. Ensimmäinen mania oli pelottava, en ymmärtänyt miksi mieheni käyttäytyy niin kummallisesti. Hän ei nukkunut miltei lainkaan, selitti kaiken maailman sekopäisiä juttuja hyvin kiihkeästi, yritti perustaa firman täysin idioottimaisella liikeidealla, joi kuin sieni, veti huumeita jne. Aina kun yritin jarrutella noita touhuja, hän katsoi minua todella ilkeällä ilmeellä, aivan kuin olisin ollut jotain todella vastenmielistä ja rumaa, ja haukkui minua vaikka millä kammottavilla nimityksillä. Hän pilkkasi minua muillekin, jopa niin julmasti, että hänen kaverinsa joutuivat puuttumaan juttuihin. Se oli ihan hirveää. Tajusin toki pian, että kyseessä on jonkinlainen mielenterveyden häiriö. Onneksi nykyään hänen tilanteensa on hyvässä hallinnassa. Silti, vieläkin koen välillä surua noista asioista, joita olen joutunut kokemaan hänen sairautensa vuoksi. Ahdistaa myös, että ne minusta sanotut julmat asiat ovat hänen todellinen mielipiteensä minusta.

En usko yhtaan etta ne julmat asiat ovat "todellisia" mielipiteita. Jos olet ihan todella nalkainen ja kiukkuinen ja joku alkaa selittaa sulle maailman tylsinta juttua sukkien ostamisesta niin mietit "vitsit mika idiootti, niin tylsa tyyppi, pitaisi turpansa kiinni". Mutta sa mietit niin koska olet nalkainen.

Sun miehella oli silla hetkella huomattavasti suurempi heitto aivokemioissa ja se ei tosiaan nahnyt maailmaa todellisemmin ja kirkkaammin kuin yleensa, vaan oli sekava. Joten ne asiat mita se sanoi sinusta tai loistavasta bisnesideasta eivat myoskaan olleet suuria totuuksia, vaan sekavaa sossotysta.

Varmasti se teki kipeaa, mutta ala huoli, ihan oikeasti. Miehelta ei lipsahtanut totuutta suusta, ihan samoin jos se olisi sanonut etta olet kaunein nainen ikina niin en uskoisi sitakaan, kunhan puhuu mita ikina sylki suuhun tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole itse bipo, mutta mieheni on. Ensimmäinen mania oli pelottava, en ymmärtänyt miksi mieheni käyttäytyy niin kummallisesti. Hän ei nukkunut miltei lainkaan, selitti kaiken maailman sekopäisiä juttuja hyvin kiihkeästi, yritti perustaa firman täysin idioottimaisella liikeidealla, joi kuin sieni, veti huumeita jne. Aina kun yritin jarrutella noita touhuja, hän katsoi minua todella ilkeällä ilmeellä, aivan kuin olisin ollut jotain todella vastenmielistä ja rumaa, ja haukkui minua vaikka millä kammottavilla nimityksillä. Hän pilkkasi minua muillekin, jopa niin julmasti, että hänen kaverinsa joutuivat puuttumaan juttuihin. Se oli ihan hirveää. Tajusin toki pian, että kyseessä on jonkinlainen mielenterveyden häiriö. Onneksi nykyään hänen tilanteensa on hyvässä hallinnassa. Silti, vieläkin koen välillä surua noista asioista, joita olen joutunut kokemaan hänen sairautensa vuoksi. Ahdistaa myös, että ne minusta sanotut julmat asiat ovat hänen todellinen mielipiteensä minusta.

En usko yhtaan etta ne julmat asiat ovat "todellisia" mielipiteita. Jos olet ihan todella nalkainen ja kiukkuinen ja joku alkaa selittaa sulle maailman tylsinta juttua sukkien ostamisesta niin mietit "vitsit mika idiootti, niin tylsa tyyppi, pitaisi turpansa kiinni". Mutta sa mietit niin koska olet nalkainen.

Sun miehella oli silla hetkella huomattavasti suurempi heitto aivokemioissa ja se ei tosiaan nahnyt maailmaa todellisemmin ja kirkkaammin kuin yleensa, vaan oli sekava. Joten ne asiat mita se sanoi sinusta tai loistavasta bisnesideasta eivat myoskaan olleet suuria totuuksia, vaan sekavaa sossotysta.

Varmasti se teki kipeaa, mutta ala huoli, ihan oikeasti. Miehelta ei lipsahtanut totuutta suusta, ihan samoin jos se olisi sanonut etta olet kaunein nainen ikina niin en uskoisi sitakaan, kunhan puhuu mita ikina sylki suuhun tuo.

Kiitos viestistäsi. En itsekään näin järjellä ajatellen usko mieheni tarkoittaneen sanomisiaan. Välillä vain iskee surullinen olo ja tuollainen ajatus pomppaa mieleeni. En kuitenkaan syyllistä miestäni hänen sanomisistaan, ymmärrän hänen toimineen sairautensa vallassa. Hän on minulle kovin rakas.

En usko yhtaan etta ne julmat asiat ovat "todellisia" mielipiteita.

11 vuotta elin bipon kanssa avioliitossa, ennen kuin oman jaksamisen takia oli erottava. Ja yksi rankimmista asioista minulle oli, että jouduin kaikkien noiden vuosien jälkeen toteamaan, että en yhtään tiedä mikä on hänen todellinen persoonansa ja mitkä todellisia mielipiteitä. Oliko sellaista todellista persoonaa edes? Kun aina oli joku sairauteen liittyvä vaihe päällä. Masennuksessa teki uskonnollista parannusta polvirukouksessa, maniassa oli pettävä ja seksihurjasteleva alkoholisti. Ja tosiaan kaikin tavoin ihan eri tavoin ajatteleva ihminen.