Mitä sairauksia teillä on, mistä ihmisillä tuntuu olevan väärät käsitykset tai eivät tiedä mitä se sairaus oikeasti on?

Masentunut ei ole sinä vaan miehesi. Sairaus voi olla alzheimer tai vain ikään liittyvä. Et voi tehdä mitään. Luonnon kiertokulku.

Vierailija kirjoitti:

Masentunut ei ole sinä vaan miehesi. Sairaus voi olla alzheimer tai vain ikään liittyvä. Et voi tehdä mitään. Luonnon kiertokulku.

Ja sinä joku "lääkäri"?

Vain elämää seurannut realisti.

Atopia. Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko kun joku taas kerran ehdottaa "oletko kokeillut rasvaamista?" No shit Sherlock...

Googlaa MSM jauhe

Vierailija kirjoitti:

Vain elämää seurannut realisti.

Kelle vastaat vai onko vain tuulesta temmattu lause?

Kun hain apua masennukseen, jopa lääkäri sanoi minulle "Ehkä se masennus siitä hiipuisi, jos pukeutuisit vähän pirteämmin" Olin mustiin pukeutunut tuolloin.

Tämä nyt ei ole sairaus, mutta kuulunee samaan kategoriaan. Minulta leikattiin nelivuotiaana kasvain joka oli koko selän ja kyljen peittävä. Aina sellaisissa paikoissa missä ollaan alasti/vähissä vaatteissa, joku kysyy arvestani "Onko se kipeä" Ei, se ei enää näin 30 vuotta leikkauksen jälkeen ole kipeä :D En tätä nyt mitenkään pahalla kirjoita, eihän ihmiset välttämättä voi tuollaista tietää.

Vierailija kirjoitti:

Masentunut ei ole sinä vaan miehesi. Sairaus voi olla alzheimer tai vain ikään liittyvä. Et voi tehdä mitään. Luonnon kiertokulku.

Jaa, että puolisoa ei saa auttaa vaikka hän itse pyytää? Just. Diagnoosisi on väärä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus. Ei voi kuulemma olla kun käyn töissä. Toinen masentunut arvioi masennukseni työn perusteella. On minulla lapsiakin ja talolaina, niiden vuoksi siellä töissä on pakko käydä. Jos antaisin sen mennä ei jäisi mitään..

Mulle näin sanoi jopa terapeutti ekalla käynnillä. "Ei voi olla masennus koska saan tsempattua itseni töihin."

Sen jälkeen en ole käynyt apua hakemassa vaan yritän tsempata itseni joka pv. töihin ja jaksaa niiden lasten ja talolainan kanssa...

Voi kun psykiatritkaan ei tunnista masennusta eikä osaa sitä hoitaa. Puolisolla on ollut masennus jo vuosikausia, mitään ei enää jaksa eikä mitkään lääkkeet tehoa. Pitkäaikaistyöttömänä joutuu olemaan koska hoito on todella surkeaa. Kaikkea on kokeiltu, tuhansia euroja laitettu moneen hoitoon, nyt ei enää voi koska rahat on käytetty lopuun. Silti ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle. Oikeasti hän olis ennemmin ilmna masennusta kuin työkyvyttömyyseläkkeellä, paitsi se sairaus ei paljon toiveista piittaa.

Onko varmasti masennusta, jos lääkkeetkään ei tehoa? Onko saanut myös terapiaa? Moni muukin asia aiheuttaa jaksamattomuutta, kuin masennus.

Jos kuitenkin on masennus, niin voisiko sille olla joku sellainen syy, jonka voisi hoitaa vaikka keskustelemalla?

En ole kukaan aiemmista vastaajista, mutta tämän tyyppiset kommentit ovat juuri niitä ala-arvoisia vähätteleviä mistään mitään tietämättömien kommentteja.

Itse kävin psykologilla joskus masennuksen takia. Oli kyllä semmoinen puoskari, ettei mitään rajaa. En tiedä, mitä oli aikoinaan koulussa opiskellut kun itse tiesin enemmän masennuksesta ja työuupumuksesta. Teeskentelin sitten, että keskustelut auttoivat, jotta sain tekosyyn lopettaa käynnit. Etsin muita selviytymiskeinoja.

Tulkitsit nyt aivan väärin kommenttini. Siinä ei ollut mitään vähättelevää tai että olisin mistään mitään tietämätön.

Itselläni on aikoinaan ollut masennusta, ja sen laukaisijana oli ulkopuoliset syyt. Tiedän myös, että esim. työuupumusta voi olla ilman masennusta, ja siihenkin saattaa vaikuttaa MYÖS työolosuhteet. Masennustaipumukseen voi myös vaikuttaa se, miten tulee ympäristön taholta kohdelluksi/muut ympäristössä vaikuttavat tekijät ja asenteet.

Muutenkin yritin vain auttaa, kun tuntui siltä, että vielä mistään ei ole sellaista apua saanut, mikä olisi auttanut. Ehdotin vain syväluotaavaa keskustelua vaikka lähipiirinkin kanssa, minkä kautta voisi löytyä ne ajatusmallit, mitkä mahdollisesti ylläpitävät masennusta. Itse vain niin hyvin tiedän, mikä vaikutus esim. ympäristöllä on (vaikka ei olisi edes masennusta) alakuloisuuteen ym.

Vierailija kirjoitti:

Kilpirauhasen liikatoiminta, rinnastetaan vajaatoimintaan vaikka liikatoiminta rajumpi ja hoitamattomana voi kuolla. Sairauden ollessa vielä hallitsematon en mm. Pysty nukkumaan juuri lainkaan, ripuloin kaikki ruuat eli vessa oltava 20 sekunnin päässä, meinaan vähän väliä pyörtyä, sydän hakkaa rinnasta ulos, henkeä ahdistaa niin että luulee saavansa jonkun kohtauksen ynnä muita pahoja oireita. Valitettavasti toistuvien liikatoimintajaksojen vuoksi mulle on jäänyt sydänongelmia, hengenahdistusta, tolkuton väsymys, pissalla ramppaaminen ja ärtynyt suolisto vaikka välillä oonkin ns. terve.

En jaksa lukea 15 sivua läpi, mutta vastaan silti siltä varalta että joku toinen ei ole sitä tehnyt. Vajaatoiminta voi johtaa hoitamattomana kuolemaan myös, ja tekee ihmisen helposti täysin toimintakyvyttömäksi, erityisesti jos arvot eivät ole siinä rajalla vaan lääkitystä joutuu käyttämään reippaasti. Valitettavasti kilpparin vajaatoiminta tuntuu olevan hieman ns. trendisairaus nykyisin, en sano etteikö epäselviä tapauksia voi olla, mutta olen lukenut turhan monta kommenttia jossa henkilö ei "saa" virallista diagnoosia ja lääkitystä, mutta on silti vakuuttunut että heillä on kyseinen sairaus. Pahimmassa tapauksessa nämä muuttavat hieman ruokavaliotaan ja "kilpparin vajaatoiminnan oireet katosivat!" (= väsymys ja aivosumu on poissa), jonka jälkeen saarnataan ja vihjaillaan aidosti sairastaville että "jos sinäkin miettisit hieman sitä ruokavalioasi...". Olisi mukavaa jos ihmiset käsittäisivät kyseessä olevan kroonisen sairauden, johon ei ole parannusta. Se ei myöskään ole "pientä väsymystä", "lievää painonnousua" tai "joskus ehkä palelee". Itse sairastuin lapsena enkä kasvanut vuoteen senttiäkään, en jaksanut kävellä ala-asteella alle kilometrin matkaa kouluun, paino nousi holtittomasti vaikka ruokavalio oli hyvin terveellinen, olin jatkuvasti todella uupunut jne. Lääkityksen saatua pituuskasvua tuli välittömästi 12cm ja tila toki koheni, mutta tuon prosessin läpikäyminen oli silti valtavan raskasta tuon ikäiselle.

Ihmedieettinne ei paranna tätä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpirauhasen liikatoiminta, rinnastetaan vajaatoimintaan vaikka liikatoiminta rajumpi ja hoitamattomana voi kuolla. Sairauden ollessa vielä hallitsematon en mm. Pysty nukkumaan juuri lainkaan, ripuloin kaikki ruuat eli vessa oltava 20 sekunnin päässä, meinaan vähän väliä pyörtyä, sydän hakkaa rinnasta ulos, henkeä ahdistaa niin että luulee saavansa jonkun kohtauksen ynnä muita pahoja oireita. Valitettavasti toistuvien liikatoimintajaksojen vuoksi mulle on jäänyt sydänongelmia, hengenahdistusta, tolkuton väsymys, pissalla ramppaaminen ja ärtynyt suolisto vaikka välillä oonkin ns. terve.

En jaksa lukea 15 sivua läpi, mutta vastaan silti siltä varalta että joku toinen ei ole sitä tehnyt. Vajaatoiminta voi johtaa hoitamattomana kuolemaan myös, ja tekee ihmisen helposti täysin toimintakyvyttömäksi, erityisesti jos arvot eivät ole siinä rajalla vaan lääkitystä joutuu käyttämään reippaasti. Valitettavasti kilpparin vajaatoiminta tuntuu olevan hieman ns. trendisairaus nykyisin, en sano etteikö epäselviä tapauksia voi olla, mutta olen lukenut turhan monta kommenttia jossa henkilö ei "saa" virallista diagnoosia ja lääkitystä, mutta on silti vakuuttunut että heillä on kyseinen sairaus. Pahimmassa tapauksessa nämä muuttavat hieman ruokavaliotaan ja "kilpparin vajaatoiminnan oireet katosivat!" (= väsymys ja aivosumu on poissa), jonka jälkeen saarnataan ja vihjaillaan aidosti sairastaville että "jos sinäkin miettisit hieman sitä ruokavalioasi...". Olisi mukavaa jos ihmiset käsittäisivät kyseessä olevan kroonisen sairauden, johon ei ole parannusta. Se ei myöskään ole "pientä väsymystä", "lievää painonnousua" tai "joskus ehkä palelee". Itse sairastuin lapsena enkä kasvanut vuoteen senttiäkään, en jaksanut kävellä ala-asteella alle kilometrin matkaa kouluun, paino nousi holtittomasti vaikka ruokavalio oli hyvin terveellinen, olin jatkuvasti todella uupunut jne. Lääkityksen saatua pituuskasvua tuli välittömästi 12cm ja tila toki koheni, mutta tuon prosessin läpikäyminen oli silti valtavan raskasta tuon ikäiselle.

Pystyisitkö mitenkään unohtamaan nämä ruokavaliolla itsensä hoitaneet mitenkään ja heidän kommenttinsa? Itseäni surettaa se, että kilpirauhasen toimintahäiriöistä kärsivätkään eivät voi olla edes ns. samassa veneessä, vaan kiistellään ja kyseenalaistetaan toisten vaikeuksia tai sitten jaellaan ohjeita, mitkä ei välttämättä kaikkia auta/tiedetään muka kaikki kaikesta! Itsekin olen demonisoitu siitä syystä, että thyroxin ei tunnu toimivan kunnolla (kyseenalaistetaan tämä) ja muutenkin on huijattu olo siinä suhteessa, että "kun vaan pillerin naamaan laittaa, niin asia on sillä hoidettu". Näin ei todellakaan ole! En edes tunne yhtään thyroxinin käyttäjää henk.koht., jolla ei mitään ongelmia/oireita olisi thyroxinista huolimatta, kenellä enemmän, kenellä vähemmän, kaikki eivät ehkä edes tajua, että jotkut oireet/sairaudet voisivat johtua riittämättömästä kilpirauhashormonivajeen hoidosta. Tosiasia myös on, että muitakin valmisteita on, kuin thyroxin, ja NE, KETKÄ KOKEE SAAVANSA AVUN THYROXINISTA, JATKAVAT SEN KÄYTTÖÄ, mutta ne, ketkä kokevat tarvitsevansa jotain muuta, heille se oikeus suotakoon, kansanterveydenkin nimissä! Voidaan myös miettiä, kumpi tulee halvemmaksi loppupeleissä: vajaatoiminnan riittävä hoito, vai sen ja liitännäissairauksien ja ehkä myös työkyvyttömyyden kustannukset? Ja miten hormonivaje saattaa muutenkin rappeuttaa ihmistä vuosien kuluessa.

Tämä on oma näkemykseni asioista. Mutta en tyydykään ajattelemaan boksin sisäpuolelta, vaan yritän ajatella laajemminkin asioita ja mikä se oikea todellisuus mahdollisesti on.

Kakkostyypin diabetes. Ilmeisesti tulee sukurasitteena. Loukkaa ne puheet ja kirjoitukset siitä, miten se on itseaiheutettu sairaus. En kehtaa kenellekään edes kertoa siitä, kun tuntuu, että syytetään, miten on jotakin kakkua ja pullaa tunkenut suuhunsa koko ikänsä. Olen aina syönyt terveellisesti, enkä ole ylipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus. Ei voi kuulemma olla kun käyn töissä. Toinen masentunut arvioi masennukseni työn perusteella. On minulla lapsiakin ja talolaina, niiden vuoksi siellä töissä on pakko käydä. Jos antaisin sen mennä ei jäisi mitään..

Mulle näin sanoi jopa terapeutti ekalla käynnillä. "Ei voi olla masennus koska saan tsempattua itseni töihin."

Sen jälkeen en ole käynyt apua hakemassa vaan yritän tsempata itseni joka pv. töihin ja jaksaa niiden lasten ja talolainan kanssa...

Voi kun psykiatritkaan ei tunnista masennusta eikä osaa sitä hoitaa. Puolisolla on ollut masennus jo vuosikausia, mitään ei enää jaksa eikä mitkään lääkkeet tehoa. Pitkäaikaistyöttömänä joutuu olemaan koska hoito on todella surkeaa. Kaikkea on kokeiltu, tuhansia euroja laitettu moneen hoitoon, nyt ei enää voi koska rahat on käytetty lopuun. Silti ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle. Oikeasti hän olis ennemmin ilmna masennusta kuin työkyvyttömyyseläkkeellä, paitsi se sairaus ei paljon toiveista piittaa.

Onko varmasti masennusta, jos lääkkeetkään ei tehoa? Onko saanut myös terapiaa? Moni muukin asia aiheuttaa jaksamattomuutta, kuin masennus.

Jos kuitenkin on masennus, niin voisiko sille olla joku sellainen syy, jonka voisi hoitaa vaikka keskustelemalla?

Lääkkeitä on kokeiltu kymmeniä eri merkkejä, joistakin on hetkellisesti ollut vähän apua mutta sitten teho menee. Pahinta tässä on että kun sinne psykiatrille sitten välillä pääsee on taas henkilö vaihtunut ja sama rumba aloitetaan uudestaan, sillä välin on käytävä pelkän tk-lääkärin pakeilla. Yksi psykiatri on sitä mieltä ja toinen tätä. Yksi sankari sitten lopetti mieheltä lääkkeet kokonaan koska oli sitä mieltä ettei hänellä ole masennusta (koska minä huolehdin siitä että miehellä on ehjät ja puhtaat vaatteet ja on käynyt suihkussa), meni pari kuukautta ja jouduin soittamaan ambulanssin kotiin itsemurhayrityksen takia. Terapiassa on käyty vaikka kuinka monessa, minä usein mukana, omasta pussista kustannettuja. Enää ei työttömyyden takia pysty käymään, säästöt on mennyt näihin "hoitoihin", pelkkää rahastusta minun mielestä. Vuosia olen tapellut eläkelaitoksen kanssa mutta milläs pidät sinnekään yhteyttä auki kun joka ikisestä soitosta veloittavat suuria summia mutta vastauksia ei saa? Olen yrittänyt järjestää kuntoutusta niin eläkeyhtiön kuin kelan kautta, kela nyt olisi auttanut mutta mies ei pystynyt osallistumaan vahvan ahdistuksen takia. En kyllä keksi enää mitään, ammatti-ihmiset eivät halua auttaa.

Ymmärrän hyvin! Tuollaista se voi olla, ettekä taatusti ole ainoita! Kuulostaa siltä, että eri tahojen kanssa toimiessa kaikki asiat eivät ole mennyt putkeen, eikä noin saisi asiat mennä! Hyvän terapeutin löytäminenkin voi kyllä viedä aikaa, mutta ei senkään asian niin pitäisi mennä! Ja koskaan kun ei voi tietää, mitä vastaan tulee. Onko ketään, joka voisi suositella jotain hyvää tahoa? Pitäisihän tuollainen kehitys saada katkaistua! En kyllä itsekään vain tiedä miten. Potilasasiamiestäkin voisi yrittää, jos hän auttaisi, kun kerrotte kaiken, miten tähän saakka asiat ovat menneet? Näin ehkä voisitte saada avun vähemmälläkin rahallisella panostuksella, ja asiat saadaan oikaistua. Onko ketään lähi-tai muussa piirissä, joka teidän tukena voisi tässä koko prosessissa olla tai voisiko joistain tulla sellaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bipolaarihäiriö. Moni kuvittelee, että maniassa ollaan täysin holtittomia ja petetään ja tuhlataan kaikki rahat. Todellisuudessa yöuneni menevät ja touhuan kotona enemmän kuin yleensä, eikä minulla ole ollut kuin kaksi tällaista viikon maniaa kymmenen vuoden aikana. Masennuskin on vähäoireinen, kiitos hyvän lääkityksen.

Kuulostaa enemmän hypomanialta kuin manialta.

Hypomaniaa tuo juuri nimenomaan on. Olen lääkäri ja sairaalapalveluja psykiatrisessa sairaalassa (eli mielisairaalassa kuten ennen vanhaan sanottiin) olen päivystäessäni nähnyt maniapotilaits ja muutamaan kappaleeseen näitä törmännyt tehdessäni yleislääkärin töitä terveyskeskuspäivystyksessä ja yhden jopa työterveyslääkärinä.

Oikea mania luetaan mielisairaudeksi, joka oikeuttaa mielenterveyslain mukaiseen pakkohoitoon siinä missä skitsofreniakin. Oikea maniapotilas on vaaraksi itselleen ja jossain määrin myös muillekin mikä täyttää mielenterveyslain mukaisen pakkohoidon kriteerit: 1) potilas on mielisairas 2) potilas on vaaraksi itselleen tai muille sairautensa takia 3) muut mielenterveyspalvelut kuin sairaalahoito eivät tule kyseeseen tai ovat sopimattomia.

Maniapotilas sotkee maniassa ollessaan elämänsä, raha-asiansa, työnsä, ihmissuhteensa, oikeastaan kaiken mitä elämään liittyy, voi tuhlata kaiken omaisuutensa ja ottaa päälle velkaa, perustaa kannattamattoman firman älyttömällä idealla, ei nuku moneen vuorokauteen yhtään, ostaa vaikka uuden veneen ja ajaa sen karille ja ui rantaan ja jättää veneensä sinne karille, ostaa uuden auton ja ajaa sillä 200km/h välittämättä mahdollisista seurauksista, jne. jaksaa ajaa polkupyörällä vaikka 50km toiseen kaupunkiin yhtäsoittoa jne., puhe on yhtä puhetulvaa pomppien asioista toiseen niin että ajatuksenvirta on käsittämätön jne.

Hypomania taas on oikeastaan ihmiselle jopa jossain määrin jopa ihanteellinen psyykkinen tila, hypomaniassa mieliala on voimakkaasti ja pysyvästi kohonnut, mielihyvän kokeminen eriasioista on selvästi tavallista voimakkaampaa, samalla ihminen on poikkeuksellisen energinen, jopa levoton kun haluaa tehdä kaikkea kovasti, touhuaa nopeasti ja tehokkaasti, työskentely on nopeampaa ja tehokkaampaa, joskin samalla virhealttiimpaa nopealla touhuamisella kun keskittyminen on jossain määrin heikentynyt. Saa aikaiseksikotona kaikkea enemmän, tekee tekemättömiä kotitöitä, maalaa vaikka aidan mielellään jos jaksaa keskittyä sen verran että tekee sen loppuun, eikä yhtäkkiä teekin mieli mennä vaikka pesemään ja vahaamaan autoa.

Ajatuksen riento on selvästi nopeutunut, puheliaisuus lisääntyy. Samalla unen tarve vähenee, pärjää esim. neljän tunnin yöunilla eikä silti väsytä yhtään. Samalla tulee usein tosin tuhlattua rahaa kun tekee mieli tehdä erilaisia ostoksia, tilaa esim. verkkokaupoista tavaraa, jota on aiemmin ehkä miettynyt tilaavansa jossain vaiheessa, mutta saa sen nyt aikaiseksi. Tosin samalla saattaa mennä rahaa enemmän kuin olisi juuri sillä hetkellä varaa ja esim. Visa saattaa vinkua. Hypomaniassa ei yleensä sotke kuitenkaan raha-asioitaan kuten varsinaisessa maniassa. Hypomania voi kestää muutamasta päivästä pariin viikkoon. Jotkin masennuslääkkeet saattavat saada sen esiin hypomaniaan taipuvaisilla henkilöillä.

Olen itse kokenut lievähkön hypomanian pariin kertaan, minulla on lievä taipumus tähän. Hypomaniassa tosiaan mieliala on poikkeuksellisen hyvä ja olo on poikkeuksellisen energinen ja saa tehtyä kaikki tekemättömät kotityöt ja esim. töissä myös tekemättömät paperityöt, esim. lausunnot joita ei ole kerennyt tekemään, tunnin parin ylityötkään eivät haittaa kun töissäkin viihtyy hyvin ja ja kun pärjää neljän tunnin yöunilla niin silti jää tavallista enemmän aikaa tehdä kotitöitä ja nauttia harrastuksista yms.

Rahaa tosin menee tavallista enemmän, luottokorttilasku voi olla pari-kolmekin tonnia kuukaudessa kun tulee ostettua esim. uusi televisio, uusi kello ja uusia vaatteita vaikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus. Ei voi kuulemma olla kun käyn töissä. Toinen masentunut arvioi masennukseni työn perusteella. On minulla lapsiakin ja talolaina, niiden vuoksi siellä töissä on pakko käydä. Jos antaisin sen mennä ei jäisi mitään..

Mulle näin sanoi jopa terapeutti ekalla käynnillä. "Ei voi olla masennus koska saan tsempattua itseni töihin."

Sen jälkeen en ole käynyt apua hakemassa vaan yritän tsempata itseni joka pv. töihin ja jaksaa niiden lasten ja talolainan kanssa...

Voi kun psykiatritkaan ei tunnista masennusta eikä osaa sitä hoitaa. Puolisolla on ollut masennus jo vuosikausia, mitään ei enää jaksa eikä mitkään lääkkeet tehoa. Pitkäaikaistyöttömänä joutuu olemaan koska hoito on todella surkeaa. Kaikkea on kokeiltu, tuhansia euroja laitettu moneen hoitoon, nyt ei enää voi koska rahat on käytetty lopuun. Silti ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle. Oikeasti hän olis ennemmin ilmna masennusta kuin työkyvyttömyyseläkkeellä, paitsi se sairaus ei paljon toiveista piittaa.

Onko varmasti masennusta, jos lääkkeetkään ei tehoa? Onko saanut myös terapiaa? Moni muukin asia aiheuttaa jaksamattomuutta, kuin masennus.

Jos kuitenkin on masennus, niin voisiko sille olla joku sellainen syy, jonka voisi hoitaa vaikka keskustelemalla?

Lääkkeitä on kokeiltu kymmeniä eri merkkejä, joistakin on hetkellisesti ollut vähän apua mutta sitten teho menee. Pahinta tässä on että kun sinne psykiatrille sitten välillä pääsee on taas henkilö vaihtunut ja sama rumba aloitetaan uudestaan, sillä välin on käytävä pelkän tk-lääkärin pakeilla. Yksi psykiatri on sitä mieltä ja toinen tätä. Yksi sankari sitten lopetti mieheltä lääkkeet kokonaan koska oli sitä mieltä ettei hänellä ole masennusta (koska minä huolehdin siitä että miehellä on ehjät ja puhtaat vaatteet ja on käynyt suihkussa), meni pari kuukautta ja jouduin soittamaan ambulanssin kotiin itsemurhayrityksen takia. Terapiassa on käyty vaikka kuinka monessa, minä usein mukana, omasta pussista kustannettuja. Enää ei työttömyyden takia pysty käymään, säästöt on mennyt näihin "hoitoihin", pelkkää rahastusta minun mielestä. Vuosia olen tapellut eläkelaitoksen kanssa mutta milläs pidät sinnekään yhteyttä auki kun joka ikisestä soitosta veloittavat suuria summia mutta vastauksia ei saa? Olen yrittänyt järjestää kuntoutusta niin eläkeyhtiön kuin kelan kautta, kela nyt olisi auttanut mutta mies ei pystynyt osallistumaan vahvan ahdistuksen takia. En kyllä keksi enää mitään, ammatti-ihmiset eivät halua auttaa.

Ymmärrän hyvin! Tuollaista se voi olla, ettekä taatusti ole ainoita! Kuulostaa siltä, että eri tahojen kanssa toimiessa kaikki asiat eivät ole mennyt putkeen, eikä noin saisi asiat mennä! Hyvän terapeutin löytäminenkin voi kyllä viedä aikaa, mutta ei senkään asian niin pitäisi mennä! Ja koskaan kun ei voi tietää, mitä vastaan tulee. Onko ketään, joka voisi suositella jotain hyvää tahoa? Pitäisihän tuollainen kehitys saada katkaistua! En kyllä itsekään vain tiedä miten. Potilasasiamiestäkin voisi yrittää, jos hän auttaisi, kun kerrotte kaiken, miten tähän saakka asiat ovat menneet? Näin ehkä voisitte saada avun vähemmälläkin rahallisella panostuksella, ja asiat saadaan oikaistua. Onko ketään lähi-tai muussa piirissä, joka teidän tukena voisi tässä koko prosessissa olla tai voisiko joistain tulla sellaisia?

Tuo seikka nyt itseltä unohtui, eli että Kela olisi auttanut. Pystyykö saamaan selville noita ahdistuksen syitä? Enkä nyt unohtaisi tuota fyysistäkään puolta, jos vaikka työuupumustakin on taustalla. En tiedä eikä tarvitsekaan kertoa, mutta kun ei tiedä taustoja tarkemmin, niin ei voi tietää erilaisten asioiden vaikutusta tähän masentuneisuuteen/ahdistukseen ym., mutta niiden asioiden läpikäynti ja lepo sillä tavalla, että ei kuormita itseään liikaa joillain asioilla väärällä tavalla, voisi auttaa. En nyt osaa tarkemmin selittää, ja muutenkin tila loppuisi varmaan kesken ;). Parempi se muutenkin olisi, että ammattilaiset hoitaisivat/osaisivat nämä asiat, ja osaisivat tukea ja hoitaa oikealla tavalla asioita ottaen huomioon kaikki tekijät, jotka tähän tilanteeseen ovat johtaneet (myös ne ulkopuoliset) ja mitkä nyt vaikuttavat.

add, sama asia kuin adhd, mutta ilman ulkoista ylivilkkautta. monesti ihmiset sanovat että "minä/kummini kaima on koulussa töissä ja sinäkään et uskoisi olevasi adhd, jos oikeasti sellaisen tapaisit, kuule ne on ihan toisenlaisia kuin sinä". Tai sitten oletetaan, että olen kiinnostunut huumeista, alkoholionglemainen, tai entinen sellainen, tai sitten aggressiivinen, tai rikollinen, joka tapauksessa mt-häiriöinen. ikävämpi juttu heille, että kun me adhd joudumme käymään psykiatrissa testeissä, niin voin omalta osaltani sanoa etten ole mitään noista...

allergiaani myös vähätellään. ihmiset eivät tajua, että allergia on aikuisten oikeasti vakava sairaus. en voi esimerkiksi mennä ravintolaan syömään ex-tempore: minun täytyy oikeasti saada tietää ajoissa, jos ollaan menossa ravintolaan, jotta voin soittaa sinne ja tehdä tilauksen etukäteen, jotta kokki voi valmistaa ruoka-annokseni ns. "puhtailla" välineillä. kun sitten joku seurueesta ehdottaa ex tempore ravintolalounasta ja minä pahoittelen ja jään pois lounaalta ja vaikka kertoisin syyksi allergian, niin jälkeenpäin saan kuulla mitä oudoimpia selityksiä sille miksi oikeasti jäin pois.

Jos lihavalla on joku sairaus, ajattelen hänestä, että laihduttaisi ja sitten vasta kertoisi sairaudestaan.

Terveyskeskusten pitäisi hoitaa ihmisten terveyttä kaikin tavoin,

mutta eikun meillä hoidetaan vaan sairauksia.

Jaettaisiin kuntosalikortteja, uimahallilippuja, tuotenäytteitä hyvistä ruuista, mutku ei.

Ei saa mainostaa, pitää kilpailuttaa ym.

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole sairaus, mutta kuulunee samaan kategoriaan. Minulta leikattiin nelivuotiaana kasvain joka oli koko selän ja kyljen peittävä. Aina sellaisissa paikoissa missä ollaan alasti/vähissä vaatteissa, joku kysyy arvestani "Onko se kipeä" Ei, se ei enää näin 30 vuotta leikkauksen jälkeen ole kipeä :D En tätä nyt mitenkään pahalla kirjoita, eihän ihmiset välttämättä voi tuollaista tietää.

Joidenkin leikkausten jäljiltä jää kipuja loppuelämäksi :D

Traumaperäinen stressihäiriö. Luullaan, että se ei juuri rajoita normaalielämää, mutta todellisuudessa varsinkin tämä kompleksinen muoto on liitännäissairauksineen kuin vankila omassa kehossani. Ulospäin ei välttämättä näe olemuksessani mitään erikoista, mutta oikeasti elämäni on hyvin kapeutunutta, en kykene töihin enkä juuri muuhunkaan. Kaikki energiani menee elossa selviytymiseen ja vuosien terapiaan.